Kitabı oku: «Pater Paulus: Ivailu yhdessä näytöksessä», sayfa 3

Kahdeksas kohtaus

Narri. Markiisi.

(Tulevat puistosta.)

NARRI.

 
Ol' onni, että teidät tapasin,
mun jalo herrani.
 

MARKIISI.

 
Vai niinkö luulet?
Mä siis oon sua varten olemassa.
Mä luulin aina, että ois päinvastoin.
 

NARRI.

 
Niin luulin minäkin, mut erehdyin.
Nyt huomaan, että teistäkin myös joskus
voi olla hyötyä.
 

MARKIISI (Nauraen.)

 
Sä pistelet!
En suutu sentään, sinut ymmärrän,
sä olet narri!
 

NARRI.

 
Kernaasti sit' olen
sen silmissä, ken mua ymmärtää. —
Kun narrin sanat koskee arkaan paikkaan,
hän niitä sentään uskoo! Eikö niin?
 

MARKIISI (Hymyilee myöntävästi.)

 
Saan sulta paljon kuulla, jot' en sallis
mä toisen mulle lausua.
 

NARRI.

 
Sen uskon,
mut varokaa, se ettei tule siitä,
mä että olen ainoastaan – narri.
 
 
Mut asiaan. Mä olen köyhä mies,
ja köyhän miehen suurin synti on,
hän että myöskin, ihmeellistä kyllä,
voi rahaa tarvita. Niin hävytöntä!
Maailma sit' ei anteeks' antaa voi!
Mut ehkä te? Siis mulle lainatkaa
noin kultarahaa kymmenen, ei muuta.
 

MARKIISI (Nauraen.)

 
Mut voiko narrihin nyt myöskin luottaa?
 

NARRI.

 
Voi luottaa, velkani mä silloin maksan,
kun tääkin narri on niin onnellinen,
hän että viran saapi valtiolta.
 

MARKIISI.

 
Tuoss' ompi rahat; mitä niillä teet?
 

NARRI.

 
Teen paljon niillä. Niillä aijon ostaa
mä sydämmen.
 

MARKIISI.

 
Taas pilan laskit,
niin vähällä et sydämmiä osta!
 

NARRI.

 
Se totta on, ett' taksa vaihtelee.
Mut viekas olen, nämä riittää mulle!
 

MARKIISI.

 
Mut kerrohan, mit' aijot niillä tehdä?
 

NARRI.

 
Voin sanoa sen teille. Lakeijanne
jo tänään aikoo naida Colombinan – —
 

MARKIISI (Huvitettuna.)

 
Vai Colombinan, niinkö, niinkö lausuit?
 

NARRI.

 
Ahaa! Ahaa! (Viekkaasti) Se huvittaapi teitä?
Hän oli sangen kaunis nuorempana
ja itse markiisikin taisi – —
 

MARKIISI.

 
Vaiti!
Sun kertomustas jatka!
 

NARRI.

 
Lakeijanne,
kuin kerroin teille, naipi Colombinan,
vaan sit' en salli.
 

MARKIISI.

 
Häntä rakastat?
 

NARRI (Nauraa.)

 
No silloin vasta olisinkin narri!
En häntä rakasta, mut lakeijaa
mä säälin. Hänet pelastan.
 

MARKIISI.

 
Vai niin!
Miks' sekaannut sä toisten asioihin?
 

NARRI.

 
Se saattaa olla hyödyllistä joskus,
ja ken sen sitten tekis, ellei narri.
Kun kukin omaa etuansa hoitaa,
niin narri tuumii hyvää toistenkin.
 

MARKIISI.

 
Mut mitä sua koskee kaikki tuo,
sä anna lakeijalle Colombina
ja rauhoitu!
 

NARRI.

 
En anna, en!
Täss' uhkaa vaara. Se on vältettävä.
Se pieneltä voi monellekin näyttää.
Mut narri, narri huomaa suuruuden.
 

MARKIISI (Nauraa.)

 
Nyt narri, liijottelet!
 

NARRI.

 
Mahdollista!
Voi viha usein kyllä liijotella.
 

MARKIISI.

 
Sä mitä sanoit? Viha? Ketä vihaat?
 

NARRI.

 
Mä niitä vihaan, jotka sanoillaan
kaks ihmistä voi yhteen solmita
sen tehden umpimähkään, ainaiseksi
ja viran puolest' antain siunauksen.
 

MARKIISI.

 
Siis pappeja.
 

NARRI.

 
Niin juuri pappeja!
Yks' ainut kerta olen suuttunut
ja silloin suutuin oikein aika lailla. —
Mä vanhaan tapaan kiersin markkinoilla,
kun telttahani kerran astui pappi.
Hän oli Pater Paulus nimeltään
ja ammatiltaan sangen hurskas mies.
Hän astui eteeni, mua katsoi kauvan
ja lausui:
 
 
"Jumalaton! Käänny jo!
Sun narrin virkasi on huono virka!"
 
 
Mä lausuin vain:
 
 
"Oho, vai huono virka,
jos minä oikein tunnen ihmisen,
hän ivaa auliimpi on tottelemaan
kuin saarnaa."
 
 
Nyt jo pappi suuttui.
"Mik' on sun nimesi?" Hän kysyi multa,
Mä lausuin empimättä:
 
 
"Pater Paulus."
Sus siunatkoon, kuin pappi vimmastui!
"Mun nimeäni herjaat, pilkkaat narri!"
Mä hälle lausuin aivan rauhallisna:
"Ken meistä kahdesta ei ole narri?"
Ja juoksin pois ja heitin papin sinne.
 
 
Taas tänään ehkä papin nähdä saan,
mi antaa noille, noille siunauksen.
 
 
Se melkein sama on kuin ottaisin
mä kaksi kukkoa ja nuoralla
ne kaulastansa yhteen sitoisin
ja katselisin aivan rauhallisna,
kun kukot tappelevat, kynsivät
ja verta vuotavat ja kuolevat,
mut nuoraa en mä sentään irrottaisi.
 

MARKIISI (Nauraa.)

 
On hauska nähdä sinut innostuvan.
Mut tuulta piekset. Mitään et sä mahda!
 

NARRI.

 
Mä mahdan kyllä! Kilpakosijaksi
mä itse käyn, mä varman voiton saan!
 

HARMIISI.

 
Et noilla rahoilla!
 

NARRI.

 
Mä viekas olen
ja kyllä keksin keinon, joka tepsii.
Mit' taaskin tulee rahan paljouteen,
niin vähemmin lie tarvis niitä nyt,
kuin silloin, kun te itse Colombinaa – —
 

MARKIISI. Suu poikki!

NARRI.

 
Tietysti suu poikki taas!
– Mut varma on, mä estän heidän liiton!
 

MARKIISI.

 
Ja minkä palkan saat sä vavoistasi?
 

NARRI.

 
Sen tiedän kyllä: Colombina suuttuu,
lakeija suuttuu, isä suuttuu, kaikki suuttuu.
No – onhan narrin palkkaa siinäkin.
 
 
Kas tuolla tulee hovimestari,
nyt joutuin asioille, hyvästi,
mun armollinen herra, kuulla saatte
te illemmalla sangen hauskan jutun!
 

(Pois, markiisi samoin.)