Kitabı oku: «Panu: Näytelmä», sayfa 5
REITA
Voudille annoitte?
EMÄNTÄ
Panu antoi.
REITA
Panu?
EMÄNTÄ Koskeen tyttö juoksi, kuohuihin hukuttihe. Siskosi Panu tuhosi, isäsi tuhosi, sinutkin vielä tuhoo.
JOUKO
Henkesi käärmeeksi muuttaa, niinkuin isäsi—
REITA
Muuttiko käärmeeksi isäni hengen? (Pelko kohoo hänessä kohoomistaan.)
EMÄNTÄ Niin teki, sen hänen omaan pääkalloonsa sulki—siellä vankina kiduttaa —joudu täältä … heitäte suksillesi, hiihdä taaksesi katsomatta— soisin teidän täältä hengissä pääsevänne—olet Annikin veli—puhui niin kauniisti vaikk'ei virtensä valamolaisten veronen—(etehisessä alkaa tulen loimo punottaa seiniä) mikä tulen loimo se tuolla—mikä siellä palaa?
JOUKO (avaa luukun, jolloin loimo valasee tupaakin)
Reitalan saunahan siinä palaa!
EMÄNTÄ Reitalan sauna palaa! Hirmuja tekevät! Auta armias, hänet elävältä korventavat. Yhä yltyy!—Joudu, Reita, apuun—joudu, mene—minä menen (menee.)
REITA
Isäni tappoi—käärmeeksi muutti—Annikin tuhosi.—
EMÄNTÄ (juoksee takaisin)
Panu tulee—täältä mene…
REITA
Panu tulee!
(Rientävät etehiseen eri haaroille. REITA on yhä kasvavan kauhun vallassa.)
(ILPO ja PANU tulevat.)
ILPO Pönkän panin—nukkuivat, eivät mitään kuulleet. Sytytin pistekodan, hulmahti kuin havukaski tuleen … siellä ovat molemmat … on se nyt niin lujassa, ett'ei sisästä aukea. (Nauraa sisäänpäin, äänettömästi.) Löysivät mitä lähtivät hakemaan. Panun polttaa uhkasi, Panu hänet itsensä poltti, loihti loukkuun menemään, sikeään uneen nukutti, kärvensi kuin metsähiiret kasken lahokantoon, paistoi kuin nauriit. Siinä palavat pappi ja Reidanpoika, Lapin viimeinen sikiö!
PANU Isänsä omassa saunassa! Että sen sittenkin siihen polttamatta jätin, kun kaikki muut Lapin saunat tuleen pistin! Mikä antoi minulle oiva haltija sen päähän piston! Vaan oli aika viimeinkin tuhota. Ties mikä olisi vastus noussut. Vanha Reita minua aina ivasi ja ilkkui! Aina halvensi ja häpäsi heimon kuullen! Ei minusta tietäjäksi, ei minusta uhripapiksi, ei minusta heimon haltijaksi! Hänellä yksin salatiedot, minulla kaiken mieron mahti, hän kettu kavala, minä vainuton kylän rakki, hän haukka taivaalla, hän kokko korkeudessa, minä siipisato lintu, joka maata pitkin räpyttää ja rääkyy. Aikansa ilkkua annoin, kun tuli oma aikani—
ILPO
Raudan rintaansa iskit!
PANU (rivosti) Nuolen selkäänsä upotin! Suulleen suohon suistui, rääkyi ja räpytti, potki polulla poikkiteloin. Kun viimeisiä henkiään haukotteli, eteensä hyppäsin, kahta kämmentä yhteen löin ja huusin: »henkesi minua iankaiken palvelkoon!» Sen kuuli ja vielä kirota ehti: »käärmeeksi henkeni, maan alle matelemaan, kantapäätäsi puremaan!»—ja sinne meni, kaikki haltijansa mukanaan vei, en luullut heitä ikinä haltuuni saavani.
ILPO
Vaan saithan ne?
PANU Käärmeenä henkensä kuleksi. Vuotta kolme kun oli kulunut, kallonsa maasta kaivoin ja tuonne saunaansa vein. Niin päivänä muutamana käärme kynnyksen alla loikoi, kaulaa koukisti, niskaa nosti, sähisten päätänsä kohotti. Minä pihdin niskaansa, omaan kalloonsa ajoin, sen taikamajaani vein ja sinne salpasin—siellä on. Hyvin menestyin, kaupat kävi, veteli viljan saanti.—Poikansa tänne lähetti, aikoi onnen ottaa, usutti papin päälleni—siellä savuna sakeaan ilmaan nousevat, siellä kärynä korkeuteen kohoovat!—Oli se uhri haltijalle, oli se uhri haltijalle, Jouko! On siinä uhria vielä sinunkin ijäksesi, Jouko! Tuhannen uhrihärän veroinen! Eilen Annikki veden väelle, tänään…
JORMA (tulee)
Sinäkö, Panu, Reitalan saunan sytytit!
PANU Ja entä jos sytytinkin! Parempi polttaa kuin palaa. Uhkasi polttaa minutkin.
JORMA
Ei ennen näin vihamiestä vastaan käyty, eivät totta tosiaan Kalevan urhot nukkuvaa miestä saunaan salvanneet ja elävältä polttaneet. Ilmiotteluun vaativat, miekkojansa mittelivät ja vuorotellen iskivät. Häpeän sukuani!
PANU
Aika aikaa kutakin!
JORMA
Etkä häntä sittenkään surmatuksi saanut. Pois pääsivät.
PANU
Pois…?
JORMA
Ei ollut pitänyt oven pönkkä.
ILPO
Pitämän piti!—ellei joku ulkoapäin avannut.
PANU
Sinäkö, Jorma?
JORMA En ehtinyt, ei tarvittu, oli toinen jo työni tehnyt.—Ei tehonut tulikaan.
PANU
Ei lie tuli tehonut, tehoo pyry ja pakkanen!
JORMA Et saa sitä miestä koskaan surmatuksi sinä. On suurempien suojassa, sen näen. Lapin haltijat Reitaansa varjelevat, Ristin Kiesus pappiaan, ei ole Panulla heitä vastaan muuta panna kuin—puujumalansa.
PANU (yhä enemmän raivostuen) Ei siinä jumalia tarvita, missä käsi rautaan kykenee! Olen oma jumalani kuin tarvitaan, oma haltijani kuin haluan!
(Tarttuu kirveeseensä ja syöksee ovelle.)
REITA (tulee ovessa vastaan) Anna armoa, Panu! Elä minua tapa! Ystäväsi minä!—Saithan isäni, saithan sisareni, saithan papin! Elä minua enää! En olisi tullut, väkisin vaati! En enää Kiesusta kumarra … ei ollut auttajaksi!—Ei voi vihoista varjella… Sinua minä, säästä henkeni, ota orjaksesi!
PANU
Onko sinulla isäsi tiedot?
REITA Säästä henkeni! Ota orjaksesi?—Anna armoa Panu, suuri tietäjä! (lankee polvilleen) Neuvon sinulle Kiesuksen kirosanat! Opetan sulle taivahan taikatiedot!
MARTINUS OLAI (tulee)
Reita! Kurja lappalainen! (Tempaa hänet ylös Panun edestä.) Sinäkö? Sinä petturi! Kirottu kavala käärme! Sinäkö minut saunaan salpasit? (heittää hänet karsinaan menemään.)
REITA
En minä… Panu! (kaatuu.)
JORMA
Varo pappi!
OLAI (huomaa Panun, joka hyökkää kirveen kanssa takaapäin. Saa ranteesta kiinni—kirves putoo.) Pois pakana! Elä satuta kättäsi Herran voideltuun!
PANU (aikoo uudelleen hyökätä hänen päälleen kädessä puukko, kun)
REITA (lattialta vaikeroiden huutaa) Elä satuta, elä satuta! Kiesus auta! Auta meitä isä, poika ja pyhä henki! Tuli polttaa ja puhaltaa! Veri hyrskyy ja vesi tyrskyy ja koski kohisee! Annikki, voi, Annikki! Voi, voi, auta, taattoni, auta, isäni haltija! Päästä minut käärmehen kiroista!—(Yhtäkkiä riemuiten nauraen.) Panu kaatuu! Panu kaatuu!
JORMA
Loveen lankesi! Isänsä henkeä avukseen huutaa!—Herposi käsi Panulta.
PANU (seisoo kuin kivettyneenä, silmät harrallaan Reitaan tuijottaen)
OLAI
Reita, mikä sinun on? Nouse!
JORMA
Anna hänen puhua … elä henkiä häiritse!
REITA Sinun pitää rikki polkeman käärmeen pään ja Herra Jumala sanoi: kirottu ole…
EMÄNTÄ (etehisestä)
Sitä käärme kalvaa…
JORMA
Kuka, sano, kuka?
REITA
Kirottu ole … josta on kaikki paha maailmaan tullut.
JORMA
Kenestä?
REITA Panusta, Panusta! (vaikeroiden.) Ei armoa, ei armoa yhtään! Ei armoa … helvettiin, voi, helvettiin—kirottu, kavala käärme! Päätäni puree!
EMÄNTÄ
Sitä käärme kalvaa.
JOUKO (pidätetyllä riemulla)
Siihen meni isänsä käärme … nyt se meni siihen! Ei mennytkään minuun!
EMÄNTÄ
Tule pois, Jouko!
JOUKO
Ei mennytkään minuun!
EMÄNTÄ
Jouko, tule pois!
JOUKO
Anna minun, elä—siihen meni—siihen meni…
REITA (kimmahtaa ylös ja horjuu Panua vastaan)
Helvettiin! Helvettiin! Kiesus kiusaksi sinulle, ristin hiisi heimollesi! Helvetti sun haudaksesi, tulipätsi poijallesi! Pappi Panulle sijahan, kirkko talosi tanhualle! (PANU ja ILPO väistyvät pois. REITA taas vaikeroiden.) Ei armoa … ei armoa…
JOUKO (kauhistuen)
Ei armoa…
JORMA
Murhattu isänsä hänen suunsa kautta puhuu.
OLAI
Jumala hänen suunsa kautta puhuu (tukee Reitaa.)
REITA Kiesukseen turvatkaa, Kiesus auttaa, Kiesus auttaa!—Urut soivat, kynttilät kuorissa kimmeltää.
OLAI
Hän on kirkossa.
REITA Enkelit katossa ja kerupiinit … harput ja kanteleet … ei kuolemaa, ei kipua!
OLAI
Hän on taivaassa…
JOUKO (riemuissaan)
Ei kuolemaa, ei kipua!
EMÄNTÄ (hädissään) Jorma, auta … ennenkun lumoo … Jouko, tule, Jouko! (Saa hänet viedyksi ulos.)
REITA (herää)
Eikö se polttanutkaan? Eikö tehnytkään mitään? Menikö se maan alle?
OLAI
Kuka?
REITA
Se, joka maan alta eteeni nousi.
OLAI
Meni, maan alle meni.
REITA
Eikö tapa?
OLAI (rauhoittaen)
Ei tapa … ei meille mitään voi!
REITA
Ei tapa, ei tapa—lähdemme täältä!
OLAI
Jaksatko lähteä?
REITA
Jaksan, jo jaksan.
ILPOTAR (joka on tullut edellisen kestäessä)
Mennette pian, ennenkun Panu tointuu…
JORMA Ei toinnu Panu siitä iskusta.—Vaan kun tahtonette, minä teidät täältä opastan.
OLAI
Ken olet—oletko kristitty?
JORMA Kristitty en ole, vaan neuvoi vanha Väinämöinen opastamaan eksynyttä, haihtunutta hoitamahan, vainottua vaalimahan.—Lähde täältä, elä koskaan takaisin tule.
OLAI Enkö tulisi takaisin? Nyt tulen enkä enää yksin tule! Tulen voimalla ja väellä. Tahdoitte minut nälkään ja viluun tappaa. Minulta ovenne salpasitte. Tulella Panu minut polttaa aikoi. Joka tulen viritti, sen tuli polttakoon! Kostaman sinun pitää, sanoo Herra, Herra!
JORMA Kostosta puhuu tämä, kostosta tuo. Kostoa huutavat ihmiset, kostoa haltijat, sitä elävät, sitä vainaat. Mikä lie tämä nykyinen maailma? Koirina toistensa kurkkuun käyvät, usoistaan usahtelevat, veret eri vierojen tähden vuotaa.—En tiedä, mustaksi mieleni käy.—Yhden tiedän, Tapion tunnen.—(Tekee lähtöä.)
ILPOTAR
Minnekkä aijot heidät viedä, Jorma?
JORMA Jos heidät Karilaan saattaisin, sieltä Kari heidät kotiinsa opastakoon. Karin majalla taas tän'yönä kannelta soitamme.—Vai kannelta?—Ei soi kannel enää Karin talossa—kostoa katkeraa hänkin hautoo. Nouskaa suksillenne!
OLAI
Paloivat sukseni—
ILPOTAR
Saat minulta sijaan … ottakaa meiltä!
JORMA
Sinulta?
(OLAI, JORMA ja REITA menevät.)
PANU (tulee sivuovesta avopäin, aivan masentuneena, vaatteet epäjärjestyksessä ja lumisina) Ääni oli isänsä ääni. Noin se loveen langetessaan huusi, noin kuollessaan käsiään huitoi. Sen hallussa se nyt on Reidan haltija, ja Kiesuksen papin. Sen turvissa ne tänne tuli, se ne tulesta pelasti. Toivoin hänen henkensä kerran Joukoon menevän, loven lahjan antavan, tuosta tietäjän tekevän…
ILPOTAR (ylenkatseellisesti)
Joukosta!
PANU (katkerasti) Käsistäni vei, edestäni otti, henki häneen meni, minulle kuori kouraani jäi—kuolleena tuo taikamajan lattialla loikoi. Siin' on! (Ottaa poveltaan kuolleen käärmeen ja heittää menemään.) Turhaan Reidan tapoin, suotta oman veljeni veren vuodatin. Kohta koko heimo Kontolaan juoksee.
ILPOTAR (lohduttaen)
Panu!
PANU (sysää pois)
Et sinäkään sanojaan saanut, et viehätellä osannut—vanha olet—
ILPOTAR
Suotta minulle vihojasi viskelet.
PANU
Sinä hänet sisään päästit—sinä kansan häntä kuulemaan haalit.
ILPOTAR
Olisivat tulleet ilmankin.
PANU
Ette mihinkään kykene … ei teistä apua ainoasta—Ilpokin—!
EMÄNTÄ (tulee hädissään)
Panu! Panu!
PANU
Tuossa tuokin—mikä hätänä?
EMÄNTÄ
Joukoa heittää, kouristaa kuin Reitaa äsken!
PANU (riemastuen)
Joukotar!
EMÄNTÄ Käsiini kaatui! Sekavia haastaa, silmät nurin päässä pyörii, vaahto suusta … tule päästämään! Tule luomahan lumonsa! Hankeen pyörtyi…
PANU Se on tullut takaisin! Ei mennytkään Reidan poikaan isänsä henki! Meni minun poikaani! Minulla on poika, joka loveen lankee! Tuota kaiken ikäni toivoin! Tulee tietäjä isäänsä isompi! Nyt tulkoon Ruotsin pappi! Nyt ovat hänenkin henget hallussani! Ei minulle mitänä mahda!
EMÄNTÄ
Päästä hänet, vapauta! Voi, jos kuolee!
PANU
Ei kuole—vaan vaikka kuolkoonkin, isä poikansa perii!
EMÄNTÄ
Voi sinua, Panu!
ILPOTAR
Voi houkkoa! Pitää pappi henget, mitkä sai!
NELJÄS NÄYTÖS
Uhrivaaran laella, jossa vanha kelohonka, ja sen edessä kivipaasi, jossa uhrilihoja ja uhrihalkoja. Hongan ympärillä istumakiviä. Siihen on kiinnitetty epäjumalan kuvia, lappalaisen näköinen, kädet ojona, toisessa malja; juurella lähde. Taka-alalla avara metsä- ja järvimaisema.—Mäen rinteessä alempana näkyy Panula.– Oikealla Panun taikamaja kalliossa, irvistelevine karhun- ja ketunkalloineen. Keväinen aamuyö.
(PANUN EMÄNTÄ ja HELUNA.)
PANUN EMÄNTÄ (hiipii taikamajan ympärillä, kuiskaa kaukaa, mutta ei uskalla tulla lähelle; on ilmeisen tuskan vallassa) Jouko!—Ei se kuule enkä uskalla minä huutaa. Ristiä suutele ja rintaan paina!—Koko yön on siellä vaikeroinut. Äsken kouristi enkä päässyt pitelemään. Se sitä aina helpottaisi, kun saisin pidellä. Voi meitä, voi! Voi minua, että käärmeen tapoin! En olisi tappanut, ei olisi Joukoon mennyt. Ei päästy pakenemaan.
HELUNA
Minä kohta pääsen; näiden uhrijuhlain jälestä lähden.
EMÄNTÄ Elä minua heitä … mitenkä minä, jos sinäkin. Odota, ehkä hänestä heittäjä lähtee … yhdessä pakenemme—
HELUNA
Ei lähde heittäjä, kenehen on kerran mennyt.
EMÄNTÄ
Voi, voi, et edes sinä niin sanoisi!
HELUNA
Tulkaa pois, emäntä … jos Panu tulee … minua pelottaa.
EMÄNTÄ En lähde, ennenkun se sen sieltä päästää … pyhä risti häntä suojelkoon!
HELUNA
Tullaan.
(Juoksee pois, EMÄNTÄ piilottautuu majan taa.) (JORMA, KARI ja KARITAR nousevat polkua vasemmalta.)
JORMA (osoittaen epäjumalaa) Voi sinuas variksen pelätti, mikä olet! Voi sinuas narrikansan kuvatos, minkä tietäjäsi on siihen, esi-isäin pyhään puuhun kytkenyt, jonka juurella haltijan oma lähde kumpuaa! Mikä rähjä, mikä vinosuu, vääräsääri, kierosilmä lappalainen—luulee hänessä suuren haltijan asuvan! Tuossako, ihmiskäsin tehdyssä ihmisen kuvassa haltija mieluummin asuisi kuin omassa kasvattamassaan puussa, jonka siemenen kylvi siihen salojen siintäväin keskeen, vetten välkkyvien vaiheelle? Näettekö, kuinka tuo irvihammas ahnaasti kättänsä ojentaa almua anoen— omansa epäjumala olet Panulle, joka ei muusta tiedä kuin voitosta ja saaliista ja semmoiseksi kaltaisekseen jumalansakin laatii, esikuvaksi itselleen ja muille. En voi minä enää heimon yhteisiin uhreihin osaa ottaa, yksin täytyy tullakseni, omat pyhät pitääkseni!
KARITAR Kun ei ole sitä, joka hänet irvihampaan tuosta irti kiskoisi ja suulleen kallioon syöksisi.
JORMA Paikka on pyhä, joskin häntä häväistänee. Et saa pyhällä uhrivaaralla tehdä väkivaltaa pedollekaan, vaikka olisi karjaasi kaatanut. Itse haltija häpeänsä kostakoon—ja kerran kostaa!—Uskon aikain parempain kerran vielä koittavan. Vielä palaa Väinö, pyhät vuoret puhdistaa, vanhat haltijat entiseen valtaansa asettaa. Lahoo, ränstyy, mätänee käsin tehty kuva, sadat vuodet seisoo jumalain puu—ja jos kerran kaatuu, jo toiset juurestaan versoo. Sinulle uhraan, ainoani annan, viimeiset aarteeni eteesi kannan.
(Mene uhripuun luo ja toimittaa uhrin.)
Tapio talon isäntä,
Metsän ukko halliparta,
Mielikki metsän emäntä,
Metsän armas antimuori,
Tule jo kullat ottamahan,
Hopeat valitsemahan,
Ainoat omistamahan—
Ota soljet, sormukseni,
Vähät lahjat viimeiseni.
KARITAR
Ota multakin omani,
Ainokaiseni omista,
Vähät lahjat viimeiseni.
JORMA
Nouse koivun konkelolle,
Lepän lengolle ylene,
Onko mieleiset sanani,
Otolliset uhrityöni,
Lepy lehto, kostu korpi,
Ellös suuttuos Jumala,
Maanpitäjä pillastuko
Uhritöistä ilkiöitten,
Typeristä tyhmän kansan,
Lepy metsä miehillesi,
Lepy näillä leppösillä,
Lauhdu näillä laulelmilla—
Humahtele hongan latva,
Kohahda korea kuusi,
Jos on uhri otollinen,
Mieluiset minun sanani!
(Tuuli humahtaa puussa.)
Otollinen oli uhrini, ei ole haltija vielä meihin vihastunut.—Kari, kanna sinäkin uhrisi pyhälle puulle! Elä siinä synkkänä seiso!
KARI (katkerasti)
Minä kannan uhrini Panun puujumalalle.
JORMA
Mitä sanot?
KARI
Panun itsensä uhriksi kannan (näyttää vaatteesta tehtyä nukkea.)
JORMA
Panun oma kuva—kädet selän taa sidotut. Sitäkö aiot?
KARI Oman jumalansa kädestä tuomionsa saakoon! Nyt tietää: missä ikinä kulkenee, ansa jalan alla vaanii.
JORMA
Et saane satimeesi Panua sinä.
KARI Minä opastan, toiset tien käyvät; minä otuksen kierrän ja osoitan, toiset pyydystävät. On vielä ennen iltaa papin köysissä Panu ja minä köyden päästä pitelen.
JORMA Uhkasi asehin uudesti tulevansa, vaan en olisi tuota suonut, en suonut sinun häntä tänne opastavan, en itsenään uhripyhänä.
KARI
Olisi tullut tuomattani.
JORMA Kari! Lähde täältä kanssani! Teemme niinkuin teki Väinö, pois kaukenemme, kosket sauvomme, suvannot soudamme, selät suuret lehtipurjeessa viilettelemme, haemme hiljaisen poukaman, hiekkarantaisen, siihen kolmilaitamme kokastamme ja kuusen juureen majamme kyhäsemme—on siellä kalasia vesiä, on ansamaita, on koppelokankaita, on teerivaaroja—hyvät haltijat mukana seuraa, pahat tänne jääkööt!—Väinön tiedon turvaan viemme, soiton suuren suojaan saatamme, ett'ei sotkis vieras virttä, ruotsi rikkoisi säveltä.
KARITAR
Lähdemme, Kari…
KARI Ei saisi rintani rauhaa siellä, salot synkkinä seisoisivat, peikot puun juurilla jurottaisivat, kosket kostoa huutaisivat. Panun antama isku yöt päivät päälakeani pakottaa. (Menee.)
KARITAR Musta on mielensä, unettomat ovat yönsä, ei ole pyynnistään ei metsästyksestään, Kullervona kulkee hän kostoansa hautoen.
KARI (tulee takaisin)
Onko paljon saapunut uhrikansaa?
JORMA Ei puoltakaan entisestään. Yhä vähenevät; laumoittain heitä Kontolassa kulkee.
KARI
Onko aseita miehillä?
JORMA (hiukan moittien)
Ei aseellisina uhreihin tulla, senhän tiennet.
(Menevät.)
EMÄNTÄ (tulee)
Nyt sitä taas heittää.
(Vetäytyy pois, kun näkee PANUN ja ILPON tulevan.)
PANU (on täysissä noidan tamineissa, päässä huuhkajan höyhenistä tehty takki, hihoissa ja harteilla kirjavia nauhoja, punanen paita, kädessä taikarumpu.)
Vai nurisevat taas?
ILPO Uhriverojen paljoutta paheksuvat, huonoa riistavuotta valittavat. Sinun syyksesi sanovat. Ei ole muka taioistasi apua; Lappiin metsän riista vierii, Kontolan alavesiin veden vilja valuu.
PANU
Se on se vanha virsi. Sitä aina veisaavat, kun uhrata täytyy.
ILPO Eivät sano Kiesuksen uhreja kysyvän. Kehuvat jo muutamat juhannusjuhlille Kontolaan lähtevänsä.
PANU Sano heille, että kohta palaa riista moninkertaisena takaisin, niinkuin on aina ennenkin palannut, kun uhrit oikein toimitetaan. Tänä vuonna uusille haltijoille uhrataan ja uudet on uhraajat. Ei Panu enää yksin uhria toimita. On toverinaan oma poikansa, tietäjä kohta isäänsä isompi.
ILPO
Tule heille se itse selittämään.
PANU En jouda, aika on tärkeä, hetki on tullut. Järjestä juhlasaattue. Kun aurinko on oman korkeutensa metsän rannasta noussut ja teeren ensi kuherruksen kuulette, te liikkeelle lähdette ja minä täältä joukon kanssa pyhän vaaran veräjälle vastaanne tulen. (Emäntä tulee) Mitä täällä teet? (Ilpolle) Mene, Ilpo, ja tee niinkuin sanoin. (Ilpo menee epäröiden) Mitä täällä teet? Talo täynnä vieraita ja emäntä täällä kuleksii! Mene hoitamaan vieraita!—Etkö saa sanaa suustasi?
EMÄNTÄ (rukoillen) Elä hyvä Panu, elä häntä nyt enempi kiusaa. Päästä hänet pois … anna minun viedä hänet kotiin … elä lastasi menetä—se on sairas … sitä pelottaa … etkö kuule, kuinka valittaa…
PANU
Hän haltijata haastattelee … tietäjäksi valmistelekse.
EMÄNTÄ Eihän hänestä tietäjäksi … vasta vuoteelta nousi ja nyt tuonne telkitsit.
PANU
Mene tiehesi täältä!—Tulee tietäjä isäänsä isompi.—Tiehesi täältä.
Pois vaimo saastainen pyhästä toimituksesta (ajaa pois Emännän.)
PANU (avaa majan oven) Jouko!—Se on vielä haltijan lumoissa … silmät killuu kuin elukan silmät pimeässä—henki tulena palaa—palakoon!—pysyköön lovessa niin kauvan kun haltija pitää (aikoo hiljaa sulkea oven, mutta samassa)
JOUKO (hyppää ulos parahtaen niinkuin takaa-ajettu.)
PANU
Joko päästi?—Elä pelkää, Jouko…
JOUKO (sopottaen)
Helvettiin, helvettiin! Ei armoa, ei armoa!—
PANU
Ei ole vielä ihan päässyt.—Näitkö haltijan?
JOUKO (lyhyesti ja hätäisesti)
En nähnyt.
PANU
Etkö mitänä nähnyt?
JOUKO
Näin.
PANU
Mitä näit?
JOUKO
Näin papin.
PANU Ei tullut Reidan henki luoksesi lovessa?—Et häntä nähnyt?—Et mitään kuullut?—Elähän vapise!
JOUKO (surkeasti) Anna minun mennä kotiin, isä. On paha ollakseni … päätäni huimaa … sydäntä etoo.
PANU
Etooko? Se on käärme, Reidan henki.
JOUKO
Päästä minut siitä … loihde pois … se minut muuten tappaa.
PANU Ei tapa … elämän hengen antaa. Se sinussa aina pysyköön, elköön sinusta koskaan muuanne menkö. Niin kauvan kun käärme sisässäsi, niin kauvan sinussa Reidan henki, niin kauvan kun sinussa Reidan henki, niin kauvan Panujen suvussa tietäjäin taito.
JOUKO
A-anna minun mennä äidin luo.
PANU (On käynyt majassa ottamassa kontin, josta alkaa purkaa tavaraa.) Ei ole toista tietäjäksi niin valmista kuin sinä—äitisi kohdussa sinut siksi jo pyhitin. Nyt olet valmis tietäjän toimeen pyhitettäväksi ja hänen pukuunsa puettavaksi. Yhdessä uhrihärän teurastamme, kaksin kaikki toimitamme. Sinun kauttasi haltijat puhuvat, sinulle mielensä ilmoittavat, minä tahtonsa toimitan. Puemme päällesi tietäjän vaatteet —riisu pois virsu—täss' on Reidan poronkoivet—näetkö?
JOUKO
Näen.
PANU Hänet voitettuani ne hänen jalastaan riistin. Täss' on hänen patalakkinsa—(painaa sen Joukon päähän)—tässä hänen peskinsä ja paitansa—
JOUKO
Niin—
PANU Tässä taikarumpunsa—(ripustaa sen kaulaan.)—Tässä tämä kallonsa, jolla pyhästä lähteestä vettä päähäsi valelen. Siinä on vielä käärmeen vuodevillat. Se kuoli samana hetkenä kuin sinä loveen lankesit—ruumis kuoli, henki sinuun meni.
JOUKO
Ei se silloin kuollut?
PANU Eikö silloin? Milloinkas? Elä puhu joutavia! Silloin siitä henki lähti!—Riisu vaatteesi, päästä kaikki päältäsi! Päivä kohta valkenee. Ota pois ihokkaasikin.—Mikä nauha sinulla on kaulassasi? Taikapussi antamani. Se otetaan nyt pois, sijaan pannaan tämä helminauha, Reidan hampaista tehty—kilkkaa, kalkkaa!—Mikä on tämä—näytä—miksi pidät kiinni siitä? (repäsee esiin ristin, jota JOUKO on puristanut käteensä.)
JOUKO (parkaisten) Nyt se sen näki! Nyt se tappaa! Auta pappi! auta pappi! Auta Kiesus armias! Isä, Poika ja Pyhä Henki!—Äiti!
(Riuhtasekse irti, heittää rummun kaulastaan, kaataa PANUN, kaatuu itse, nousee ylös ja syöksee ulos.)
EMÄNTÄ (tulee esiin ja juoksee JOUKON jälkeen)
Jouko!—Elä mene … elä mene sinne!
PANU (ei ole huomannut, minne Jouko meni. Seisoo tyrmetyksissään risti kädessä) Minne se meni? Haltijansako sen vei?—Mitä se huusi?—»Auta Kiesus armias»—»Pyhä Maar—»! Mikä tämä on?—Risti!—Joukon kaulassa?—Huusi Kiesusta avukseen! Huusi Pyhää Maariata! Isää, poikaa ja pyhää—Jouko? Jouko kristitty! Salakristitty?—Voi saastaista—! Kirottu sinä kelvoton, epäsikiö—isäsi häpäsijä—sukusi saasta!—Tuonne sinut manoan vuoren rautaisen rakohon—kahden kallion välihin—paru siellä painajainen, kiru siellä kiusajainen vuoren rotkoissa syvissä, jost' et pääse päivinäsi, selviä sinä ikänä … et kenenkänä laskemalla, et sanalla suurimmalla, et edes oman isäsi! (On juoksennellut edestakaisin, särkenyt taikarummun, murskannut pääkallon kiveen.– Karkaa puujumalan kimppuun.) Annoit tapahtua—et auttaa osannut—omalla uhrivaarallasi, omana uhripäivänäsi—lahopökkelö olet—et jumala mikään— variksen pelätti—mikä sinulla on siinä? (huomaa Karin paneman nuken.) Oma kuvani?—Tuomittu!—Sinäkö minua uhkaat—pthyi hävytön—hyi hengetön! (sylkee silmille, lyö käden poikki, siinä oleva astia särkyy pudotessaan. Panu vavahtaa rämähdystä)—Mitä tein? Käden katkaisin, haltijan häpäsin—omalla uhrivaarallaan—omana uhripäivänään—elä minua tuhoa—.
