Kitabı oku: «Keksijän voitto: Romaani», sayfa 13

XII

Pariisin lähistöllä olevalla sotilaslentokentällä oli vilkasta liikettä. Lentokone toisensa perään nousi ilmaan, mutta uusia työnnettiin vajoista ja tehtaasta kentälle, niin että parvi yhä vain kasvoi. Koneet olivat siitä omituisia, että niissä oli kaksi ohjaajaa ja ne lähtivät liikkeelle miltei äänettömästi. Hiljainen, potkurin synnyttämä hyrinä oli ainoa ääni. Ne olivat Penttilän johdolla valmistettuja uusia koneita. Määräaikana ei hänellä ollut valmiina ainoastaan mallikone, vaan kolmesataa malliksikelpaavaa lentokonetta. Sitäpaitsi hän väitti voivansa valmistaa seuraavassa kolmessa viikossa kymmenentuhatta lentokonetta, jos annetaan kaikki valtion tehtaat hänen käytettäväkseen ja yksityisistä ne, jotka ovat ostettavissa.

Ranskan armeijan ylin johto ja sotaministeri saapuivat tarkastamaan. Penttilä ilmoitti, ettei ole mitään erikoista konetta, vaan herrat voivat ottaa tarkastaakseen ja koelentoon minkä koneen tahansa saapuvilla olevista.

Valittiin joukosta yksi. Parempiko vaiko huonompi, sitähän oli mahdoton sanoa. Koneeseen nousi kaksi sotilaslentäjää ja tähystäjä. Mukaan heille annettiin sähköakkumulaattoreja noin 8000 km lentomatkaa varten, ruokatarpeita 5 päiväksi ja hietasäkkejä 200 kg. Määrät saneli Penttilä ja tuntui olevan asiastaan varma. – Hieno ivanhymy värähti Ranskan lentojoukkojen päällikön kasvoilla, mutta maailmanmiehenä hän pakotti kasvolihaksensa totisiksi.

Ohjaajat tarkastelivat ohjauslaitetta, vipuja, potkuria ja siipien kestävyyttä. Lentojoukkojen päällikkö antoi lähtömerkin. Propelli alkoi hiljaa hyristä ja kone lähti liukuen eteenpäin, mutta kohosi miltei samassa. – Parisen heilausta kone teki, aiheutuen oudosta kaksoisohjauslaitteesta, mutta muuten se kohosi mallikelpoisesti.

Oli määrä, että kone kohoaa 3000 m korkeuteen ja tekee puolen tunnin lennon sekä palaa lähtökohtaansa. Moitteettomissa kaarissa se kohosi tottuneitten ohjaajien käsissä. Tuskin olivat lentäjät kohonneet 400 m, kun ääni kokonaan lakkasi kuulumasta maahan. Sotaherrat eivät vaihtaneet keskenään sanaakaan. Kone katosi pilviin, joten ei voitu enää seurata sen nousua.

Kaksi urheilulentäjää pyysi Penttilältä lupaa saada lähteä Lontooseen ilmoittamaan uudesta lentokonemallin keksinnöstä. Penttilä ilmoitti, että koneet ovat Ranskan valtion eikä hänellä ole mitään sanottavaa. Urheilijat uudistivat pyyntönsä sotaministerille. Hetken keskusteltuaan armeijan ylipäällikön kanssa repäisi sotaministeri muistikirjastaan lehden, kirjoitti siihen muutaman sanan. Antaessaan kokoontaitetun kirjelipun toiselle urheilijoista sanoi ministeri:

»Ranskan kansan nimessä tervehtikää aseveljiämme Englannissa ja kehoittakaa heitä kiittämään Jumalaa, että hän on antanut tämän koneen keksijän syntyä sivistyneessä Europassa. Raakalaiskansan käsissä olisi se sivistyksen surma.»

Lentäjä otti kirjelipun paljastetuin päin. Tunnelma oli juhlallinen. Vakavin mielin astui hän toverinsa rinnalle oman ohjausrattaansa ääreen. Tervehdittiin vielä kerran kummaltakin puolen, ja ensimmäinen sähkölentokone lähti merta kohden, Seine-virta oppaana, viemään viestiä kansalta toiselle.

Ajallaan palasivat koelentäjät. Täsmälleen, erinomaisessa kunnossa laskeusi kone lähtökohdalle. Ohjaajaluutnantti astui alas koneesta ja antoi armeijan ylipäällikölle raportin:

»Herra kenraali. Määräyksen mukaan lähti koelentokone I matkalle klo 1.45 ip. Kuuden minuutin kuluttua oli se saavuttanut 3000 m korkeuden. Määräyksen mukaan se suoritti pituuslentoa 15 minuuttia, kääntyi ja suoritti saman matkan takaisin sekä palasi lähtökohtaansa. Pituuslennossa kone saavutti 400 km tuntinopeuden. Se on äärimmäisen varma ja helppo ohjata. Sitäpaitsi sallii kaksoisohjauslaite pitkät lentomatkat, ohjaajat kun voivat vuorottain levätä. Herra kenraali! Haluni on lausua parhain arvolause koneen rakenteesta.»

Sotaministeri, vanha herra, kääntyi Penttilän puoleen: »Herra professori. Ottakaa vastaan kiitokseni ja vilpitön onnitteluni. Maanne tulee kiitollisena muistamaan suurta poikaansa.»

Vielä samana iltana saapui Englannin sotilasedustaja sähkölentokoneella Pariisiin. Penttilää pyydettiin saapumaan neuvotteluun, jossa haluttiin tarkkoja, todennäköisesti oikeita, lukuja lentokoneitten valmistusmahdollisuudesta. Penttilä antoi ne tiedot, mitkä voi, ja uudisti taasen ajatuksensa lisätehtaitten tarpeellisuudesta.

Neuvottelun tulokset näkyivät seuraavana päivänä. Penttilän käytettäviksi määrättiin Ranskan, Englannin ja Italian lentokonetehtaat ja – kentät sekä Saksan lentokentät, ja annettiin julistus, jossa kehoitettiin näiden maiden lentäjiä kokoontumaan harjoituksiin määrättyihin paikkoihin.

Samana päivänä annettiin Belyille nootti, jossa vaadittiin heti lopettamaan sotatoimet Puolassa ja siirtämään joukot Puolasta ja Suomen rajalta. Viimeistään kahden viikon kuluttua piti Puola olla palautettuna entiselleen.

Insinöörit ja apulaiset, jotka olivat olleet Penttilän apuna rakentamassa ensimmäisiä koneita, hajoitettiin Englannin, Italian ja Ranskan tehtaisiin johtajiksi. Kuusikymmentä konetta lähetettiin harjoituskoneiksi Saksaan. Kahdeksan lähti Suomeen, laskeutuen Utin lentokentälle.

Harjoitukset ja valmistelut olivat hajoitetut ympäri Europpaa, mutta se oli välttämätöntä, sillä lentäjiä oli käytettävissä verraten vähän. Vaikka uudet koneet eivät vaatineet juuri suurempaa taitoa kuin polkupyörällä ajo, niin silti oli puute miehistä.

Kolmeen vuorokauteen ei tullut mitään tietoja Venäjältä. Nootti lähetettiin kaksi kertaa uudelleen. Sama tulos. Jännitys oli äärimmillään koko maailmassa. Lopultakin tuli yllättävä vastaus. Belyi oli alkanut marssittaa laumojaan Saksan rajaa kohden.

Se oli isku vasten Europan kasvoja. Ryöstää ryöstetty Saksa, saada sen rautatieverkko käytettäväkseen ja olla viikon päästä Ranskan rajoilla sekä Atlantin rannoilla, siinä Belyin suunnitelma. Saksan maajoukot eivät olisi kyenneet vastustamaan hänen hyvin asestettuja laumojaan. Aseissa, hänen käskettävinään, oli kaksi miljoonaa miestä.

Europassa oli hätä. Annettiin ultimatumi, jossa vaadittiin sotatoimien lopettamista, tai muutoin naapurivallat hyökkäävät Venäjälle.

Kerrotaan Belyin nauraneen ja sanoneen, että Venäjän arot ovat hänen rintavarustuksensa. Sinne hukkuu suuretkin armeijat. Vastaus ultimatumiin oli se, että joukkoja kiiruhdettiin Saksaa vastaan ja Suomen pommitus Rajajoen takaa alkoi.

Hädän ollessa suuri on apukin lähellä. Penttilä syöksi lentokoneita tehtaistaan. Englannissa oli ensimmäinen kymmen saatu valmiiksi jo kolme päivää sitten. Italiassakin oltiin jo alulla. Ranska kulki edellä. Siellä suorastaan satoi koneita. Valmistushan oli niin helppoa, kun voimakoneita oli riittämiin saatavissa.

Suomen pommituksen alkaessa oli Europan valloilla käytettävissä lähes kolmetuhatta uusmallista lentokonetta. Niistä lähetettiin kolmesataa Suomeen ja loput kerättiin laajoille viljelysalueille Pommeriin.

Vielä kerran annettiin Belyille tilaisuus korjata erehdyksensä. Kiellettiin yhdenkään venäläisen sotilaan astumasta Saksan alueelle, ja kolmen päivän sisään määrättiin koko armeija poistumaan Puolasta. Tiettiin, että tähän ei Belyi suostu, mutta tahdottiin itse puhdistautua vastuusta. Seuraavana päivänä marssi 20,000 venäläistä esteettömästi Saksaan.

Taasen nähtiin saksalainen järjestys loistossaan. Kahdessa tunnissa oli jaettu kahteentuhanteen lentokoneeseen kuhunkin kaksisataa kiloa pommeja. Ne olivat noin nyrkinkokoisia palloja, vaatimattoman harmaita ja viattoman näköisiä.

Mahtava oli näky, kun kaksituhatta lentokonetta puolen tunnin sisällä, järjestetyissä riveissä, alkoi surrata Venäjän rajaa kohden. Se oli kuin heinäsirkkalauma, joka pimentää auringon.

Juhlallinen oli lähtö, mutta kaamea oli jälki, jonka tuo heinäsirkkalauma jätti. Kuusisataa neliökilometriä Puolanmaan pintaa käännettiin aivan sananmukaisesti ylösalaisin. Pienet, harmaat pallot tähystäjäin kädestä lähteneinä muuttuivat kuoleman ja hävityksen sanansaattajiksi. Helvetillinen oli meno, joka syntyi maanpinnalla lentäjien heittäessä pommejaan. Pienintäkään elimellistä ääntä ei kuulunut. Hävitys oli niin perusteellinen, että ihmiset ja eläimet menivät suorastaan tomuksi. Ainuttakaan elävää olentoa ei alueelle jäänyt.

Kaksikymmentäkuusi lentokonetta jäi sille tielle. Ne olivat joko törmänneet toisiinsa tai lentäneet liian matalalle ja ohjaajat huumaantuneet räjähdyksien voimasta, koneet pudonneet alas ja hävinneet vihollisten mukana. Suuret asiat vaativat aina kalliita uhreja.

Suomen rajalla täytyi panna toimeen samanlainen näytelmä, mutta paljon pienemmässä mittakaavassa.

Taasen ilmoitettiin Belyille suurvaltojen vaatimukset. Inhimillisen järjen kannalta katsoen olisi hänen luullut niihin taipuvan, mutta niin ei käynyt. Tuli mitä räikeäsanaisin nootti, jossa katkerasti uhattiin kostaa Puolan ja Suomen verilöylyt. Eivätkä sanat jääneet sanoiksi. Suomea ei enää uhannut välitön vaara, mutta uusi lauma alkoi vyöryä kohti Saksaa.

Huomattiin, että on turha surmata enää toista miljoonaa sotamiestä, ensimmäinen kun oli mennyt Puolassa. Paha täytyy ajaa ulos pesästään. Venäjää vastaan hyökkäävien lentojoukkojen päälliköksi määrätyn ranskalaisen kenraalin Desaultin kerrotaan lausuneen:

»Minä surkuttelen pyhän Moskovan kohtaloa, mutta ihmisyyden ja suuren Venäjän nimessä se täytyy tehdä.»

Ja se tehtiin.

Historia ei tunne toista sellaista tapausta, ja rukoilkaamme, ettei sen tulevaisuudessakaan tarvitsisi sitä tuntea. – On hirveätä poistaa yhdellä pyyhkäisyllä maan päältä miljoonakaupunki, miespolvien ja vuosisatojen työn tulos, uhrata satoja tuhansia viattomia muutamain tuhansien syyyllisten kanssa, mutta muuta keinoa ei löydetty. Kukaan ei rohjennut uhmata Venäjän aroja. Jos Moskova sai olla paikallaan, läpipääsemättömien matkojen suojaamana, niin se tuli olemaan aina Europan rauhan uhmaajana, niinkuin se jo oli ollut viimeiset viisitoista vuotta. Paras poistaa paise kerta kaikkiaan, joskin kivullisella leikkauksella.

10000 lentokonetta varustettiin retkelle. Koneet evästettiin kahden viikon muonavaroilla ja 8,000 km lentovoimamäärällä sekä 200 kg pommivarastolla. Kuhunkin koneeseen astui kolme miestä. Tämä kolmikymmentuhantinen joukko lähti valloittamaan suurta Venäjää.

Siinä taistelivat rinnan englantilainen, saksalainen, ranskalainen, belgialainen, suomalainen, italialainen, ruotsalainen, espanjalainen. Se oli kansojen taistelu yhteistä vihollista, aasialaisuutta, raakuutta vastaan. Se oli taistelua sivistyksen puolesta.

Luonnonvoimien myllertely on käsittämätöntä nykyajan ihmiselle. Esi-isämme voivat paljon elävämmin kuvitella mielessään Sodoman ja Gomorran hävityksen kuin konsanaan 20: nnen vuosisadan ylikultivoitu ihmislapsi. Hän tietää vain, että kaameata se on. Pieneksi maan matoseksi tuntee ihminen itsensä suurien määräämättömien voimien alkaessa liikkua.

Kymmenessä tunnissa oli kaikki ohitse. Moskovaa ja Belyin armeijaa ei ollut enää. Mutta sen sijaan oli suuri Venäjän kansa ja ikäänkuin pahasta unesta heräävä Europpa.

Kello 6.10 Pariisista lähtevässä pikajunassa istui eräässä makuuvaunun osastossa kaksi ihmistä. Onnellisina, toistensa seuraan tyytyväisinä keskustelivat he kolmannesta, heidän yhteisestä, kalleimmasta omaisuudestaan, pikku Antista.

He olivat kaksi hämäläisen talonpojan lasta, joista toinen oli opettanut ihmiset jälleen kunnioittamaan työtä ja toinen oli tukenut miestä hänen vaikeassa opettajantoimessaan.