Kitabı oku: «Lauluja Anakreonilta ja Sapfolta»
Anacreon
Lauluja Anakreonilta ja Sapfolta
Julkaisija – Good Press, 2021
EAN 4064066347116
Sisällysluettelo
LUKIALLE.
LAULUJA ANAKREONILTA,
LAULU SAPFOLTA.
SELITYKSIÄ.
Greekan kielestä suomentanut ja lyhykäisesti selittänyt
ER. ALEKSANDER INGMAN
HELSINGISSÄ, 1834.
Pränttäytetty J. C. FRENCKELLIN LUONA
POHJALAISILTA.
Imprimatur. C. E. Ekelund.
LUKIALLE.
Sisällysluettelo
Anakreon, jonka tekemiä nämät tässä Suomeksi käätyt Laulut ovat, oli mainio Greekalaisten Runoja. Hänen elämäkerrastansa ei ole meillä enään varsin täyttä tietoa. Greekalaisten kirjamiehet vaan mainihtevat, hänen syntyneen Teos nimisessä kaupungissa Jònian[1] maalla vähässä Aasiassa, josta hän, koska Persalaiset, joita nyt Kyyros hallihti, alkovat hänen syntymämaatansa rasittaa, lähti pakoon Abdeeran kaupunkiin, Thraakian maalla. Sanotaan hänen sitten kappaleen aikaa eläneen Samon saarella, johonka Polykrates, saaren hallihteva kuningas, häntä kuhtui. Täällä, tämän kuuluisan kuninkaan rikkaassa hovissa, oli Anakreonilla varsin hupanen ja huoleton elämä; ja kehutaan hänen sulosilla lauluillansa pian niin miellyttäneen tämän kolkkoluontosen kuninkaan, että se rupesi hänen paraaksi ystäväksensä. Mutta Polykrates ei elänytkään enää kauan; hän kuoli pois, ja Anakreon lähti Atheenaan. Tässä mailman muinen kuuluisimmassa kaupungissa eli hän nyt Hipparchon turvissa, ja oli kaikkien mainittavana. Vaan eipä hänen olonsa täälläkään ollut pitkällinen. Sillä kuin Hipparchos murhattiin v. 513. e.Kr.s., muutti Anakreon, joka soi rauhassa elää, takasi syntymäkaupunkiinsa; josta hänen kuitenki vielä, koska Histiaios nosti Jòniassa kapinat Persian valtaa vastoin, täyty uuestansa paeta Abdeeraan. Täällä hän myös viimen kuoli 85. vuoen ijässä siitä, että joku Viinapuun marja, jos muuten tarina totta puhuu, oli tarttunut häntä kurkkuun ja hänen tukeuttanut.
Lauluissansa on hän somaasti ja sorialla kielellä rakkauen ihanuutta runoillut ja myös viinan ilahuttavaa voimaa. Aika ei ole kaikkia hänen laulujansa meille säilyttänyt; ainuastaan vähänen osa näitä on enään jälellä, joista vielä vähempi tässä Lukialle suomennettuna annetaan.
* * * * *
Sapfo, jonka lauluista ainuastaan yksi tässä nyt suomennettuna myös seuraa, oli varsin erinomasen laululahjansa vuoksi ehkä vielä Anakreoniaki mainiompi, ja eli nuin 660 vuotta e.Kr.s. Tämä vaimo syntyi Mityleenen kaupungissa Lesbon saarella, ja on molemmissa vielä tallella olevissa lauluissansa varsin kauniisti runoillut omaa hellää ja palavaa rakkauttansa, joka hänelle viimen surmanki tuotti. Hän oli muka rakastunut yhteen Faon nimiseen nuorukaiseen; mutta hyljättynä tältä suuttu hän elämähänsä, ja, nostua merenrannalla olevan korkian vuoren kukkulalle, heittiiksen sieltä päätään myöten alas aaltojen pauhinaan, lopettain niin sekä surunsa että päivänsä.
Näitä lauluja kääntäissä on Suomentaja aina kokenut nouattaa alkukielen omaa värsylaatua. Anakreonin lauluissa on mitta enimmiten seuraavainen:
— | —´ v —´ v | —' —
eli
v v | —´ v —´ v | —' _—
elikkä:
v v | —´ —´ v v | —' _—
Ja Sapfon värsy soipi näin:
—´ v — — —´ v v —´ v —´ —_
—´ v — — —´ v v —´ v —´ —_
—´ v — — —´ v v —´ v —´ —_
—´ v v —´ —_
Näihin mittoihin ja myös muihinki on Suomentaja luullut kielemme paraite sopivan, jos me lauluissamme samati kuin Greekan ja Latinan kielissä tavallinen on, ainuastaan sanapolvien eli tavausten omaa arvoa (quantitet), se on pituutta ja lyhyyttä,[2] tarkoin noutelemme, ja tehen sitä myös sallimme että sanojen aksenttoa välistä turmellaan. Tämä aksenton turmeleminen lienee monenki mielestä kummallainen ja sopimaton. Mutta tätä havaitaan myös paraissaki Runoissamme, kuin niitä vaan lauletaan taikka niin luetaan kuin laulannon laatu vaatii. Se lienee siis Lauluissammeki sallittava; vaan ainuastaan sillä eholla, että polvien arvoa myös nouatetaan samalla. Suomen Runojat eivät ole tätä asiaa aina ahkeroineet; sillä Runoissa usein tavataan semmosiaki värsyjä, joissa, kuin lauletaan, sekä polvien arvo että sanojen aksentoki surmataan e.m. näissä värsyissä:
"Minä mies vähäväkinen en ole iso iältä"
Jotka laulettaissa näin kuuluvat:
Miinä|mies vä-|häävä-|kiinen en o-|lee i-|soo i-|ältä.
Vaan tämänkaltaset värsyt, joissa lyhyet polvet näin venytetään ja sanat siis melkein ouoilta kuuluvat, ovat Suomentajan mielestä aivan sopimattomat, ja näyttänevät toeksi, etteivät Suomalaisten Runojat vielä ole Runoteoissaan aina kahtoneet värsyin ulkonaista kauneutta, jota kuitenki valaistuneempi kansa on Runojoiltaan vaativa. — Selvemmältä tosiaan ja varsin komialta soivat Runoissamme semmoset värsyt, joissa tätä venyttämistä ei kuulla, vaikka niissä aksenttoaki turmellaan e.m. tämä värsy:
Ücretsiz ön izlemeyi tamamladınız.
