Kitabı oku: «Alroy: Romani», sayfa 10

VI

Seldshukit seisahtuivat autiokaupungin muurien edustalle. Heidän päällikkönsä lähetti yhden osaston sitä katsastelemaan. He palasivat, kertoen, että kaupunki näytti olevan kylmille jätetty. Hassan Subah käski nyt vartiokunnan saartaa vallit, etteivät viholliset pääsisi pakenemaan, ja lähti sotureinensa isosta portista äänettömälle kadulle.

Tämän omituisen ja komean näkymön hiljainen suuruus vaikutti julman ratsuväenkin mieleen. He katsoivat kammolla ja kummastuksella ympärillensä. Heidän kasvojensa tylyys lientyi, heidän intonsa heikkeni. Yliluonnollinen levollisuuden tunto valloitti heidät huomaamatta. Ei yksikään heiluttanut käyräsapeliansa, vinheät ratsut näyttivät yhtä lannistuneilta kuin heidän isäntänsäkin eikä mitään ääntä kuulunut paitsi harjaantuneitten hevosten raskas, koneenkaltainen astunta, jota ei mikään sotasoitanto hilpeyttänyt, ei mikään kirous eikä pilkka hämmentänyt, ja jota ei edes minkään uhkean ratsun koreat käännähykset keskeyttäneet.

Aurinko oli laskemallansa; iltatahti tuikki valkoisen jonialaisen temppelin ylitse, joka leppeänä ja sievänä kohosi hohtavaan ja purpuranväriseen ilmaan.

"Tännepäin, herrani!" lausui tietä näyttävä kauppias, kääntyen Hassan Subah'n puoleen, joka keskellä upseerejansa johdatti etujoukkoa. Koko kaupungin pääkatu oli täynnä seldshukilaisia sotureita. Heidän nokimustat hevosensa, heidän lumivalkoiset turbaninsa, jotka olivat koristetut mustan kotkan ja punaisen haikaran sulilla, heidän silmiä häikäisevät shaalinsa, heidän päivänlaskussa kimaltavat aseensa, ja tuo pitkä, aaltoileva kauniitten vartaloin ja kiiltävien värien rivi – tämä sarja sankareita tällä palatsien kadulla – sota on harvoin tarjonut mitään niin ylevää taikka ihantavaa näkyä.

"Tännepäin, herrani!" sanoi kauppias, osoittaen sormellansa sitä soukkaa kulmaa, joka temppelin juurelta saatti rappeutuneita katuja myöten amfiteaterin luo.

"Seisahtukaat!" huudahti raju, kimeä ääni. Kaikki soturit pysäyttivät kohta hevosensa.

"Kuka se oli?" kysyi Hassan Subah.

"Minä!" ääni vastasi. Naishaamu seisoi temppelin pylvästössä kohotetuilla käsivarsilla.

"Ja kuka sinä olet?" lausui Hassan Subah, suuresti hämmentyneenä.

"Sinun paha haltiasi, Seldshuki!"

Vaaleana kuin hänen norsunluinen sotatapparansa Hassan Subah ei vastannut mitään; jokaista, joka oli kuullut, värisytti; yhä kauhea nainen pysyi liikkumatonna temppelin portikossa.

"Nainen, noita-akka taikka jumalatar", huudahti viimein Hassan Subah, "mitä sinä täällä aiot?"

"Seldshuki! katso tuota tähteä. Se on ainoastaan yksinäinen valopisara, vaan kuka sinun huimasta joukostasikaan voi katsella sitä kammoksumatta? Ja kuitenkin sinä, rohkeampana kuin Sisera, tulet taistelemaan niitä vastaan, joitten puolesta vieläpä 'tähdet juoksussansa taistelevat.'"

"Juutalainen velhovaimo!" Seldshuki huudahti.

"Juutalainen velhovaimo! Olkoon niin; katso siis, minun tenhovoimani on kohtaava sinua, ja tämä tenho on hävitys."

"Herää, herää, viritä virsi; nouse, Barak, ja vangitse vankeutesi, sinä Abinoamin poika!"

Tuota pikaa taivas näytti pimenevän, pilvi nuolia ja heittokeihäitä puhkesi kaikkialta hurskaita Seldshukeja vastaan: suunnattoman suuria kivi- ja marmoriharkkoja paiskattiin joka taholta, näkymättömät kädet lävistivät hevosia peitsillä, ja ratsastajat kaatuivat maahan taistelematta ja tallaantuivat epäjärjestykseen joutuneitten ja säikähtyneitten veljiensä alle.

"Me olemme petetyt", huudahti Hassan Subah ja nakkasi heittokeihäänsä kauppiasta päin, mutta kauppias oli kadonnut. Seldshukit koroittivat mainion sotahuutonsa.

"Oglu, käänny takaisin erämaahan", päällikkö käski.

Mutta tuskin oli vartioväki muurien ulkopuolella kuullut kumppaniensa sotahuudon, ennenkuin he, levottomina heidän turvallisuutensa puolesta, riensivät heitä puolustamaan.

Subah'n palaavat joukot, jotka harvenivat joka silmänräpäys kuin he peräytyivät, estettiin aikeissansa juuri avuksi kiirehtivien kiivauden kautta. Näitten molempain osastojen vasten tahtoa syntyvä kilvoitus enensi hämminkiä; ja kun vast'ikään tulleet Seldshukit, viimein jotenkuten järjestyneinä, olivat päässeet portin luo, he näkivät kauhistuen, että viholliset olivat sulkeneet sen ja asettaneet väkeä siihen. Sotamiehet, jotka kaipasivat peräjoukkoon jääneen päällikkönsä ääntä, hätääntyivät, joutuivat äkkipelon haltuun ja, hevosiansa kannustaen, kiitivät joka haaralle kaupunkiin. Turhaan Hassan Subah yritti järjestämään heitä jälleen. Sovelias aika oli mennyt ohitse. Syöksähtäen noin kolmenkymmenen soturin kanssa eräälle aukealle paikalle, jonka hänen nopea silmänsä oli havainnut, kun hän tuli katua alaspäin, ja ja'ellen surmaa jokaisella iskullansa Hamadanin pelätty kuvernöri vartoi, niinkuin kunnon soturi, välttämätöntä kohtaloansa eikä kokonaan epäillyt, että joku sattumus vielä selvittäisi hänet hänen avuttomasta asemastansa.

Ikäänkuin loihtuvoiman kautta hurjia, aseilla varustettuja miehiä nyt näytti ilmestyvän joka paikasta kaupungissa. Joka raunioläjästä, jokaisesta hävinneestä temppelistä ja mätänevästä rakennuksesta, joka katakombista ja kellarista, jokaisen patsaan ja obeliskin takaa vimmatut soturit täyttivät esiin verisin miekkoinensa. Ja kaikkialla vuoti Seldshukein veri. Hevosmiehet ryntäsivät rajusti pitkin rappeutuneita katuja, ja lukuisat jalkasoturit ajoivat heitä takaa; toisinaan, vähäisiin joukkokuntiin liittyneinä Seldshukit karkasivat päälle ja tappelivat hirmuisesti; mutta, vaikka he kyllä urhoollisesti vastustivat julkisia vihollisiansa, heidän oli mahdoton kestää salaisesti väijyviä. Heillä ei ollut mitään turvapaikkaa, he eivät voineet silmänräpäykseksikään saada hengenvuoroa. Jos he vetäytyivät takaperin jonkun vallin luo, jo siellä peitset vilahtelivat; jos he koettivat järjestää itseänsä jossakin pihassa, he sortuivat niitten putoavien lohkareitten alle, joita mätettiin heidän päällensä. Oudot uhkauksen huudot yhtyivät sotatorvien karkeaan rätinään, ja symbalein ja tamburinein helinä ja melu kaikkui kaikissa kaupungin-osissa.

"Jos vaan voisimme nousta muurille ja päästä erämaahan", huudahti Hassan Subah yhdelle harvoista jälelle jääneistä tovereistansa, "se on ainoa pelastuksemme. Me kuolemme tänne niinkuin koirat! Jospa vaan kohtaisin Alroy'n!"

Kolme Seldshukia ajaa lensi aukean paikan poikki heidän edessään, useat hebrealaiset hevosmiehet perässä.

"Ruhdo maahan kaikki, Abner. Älä säästä ketään, muista Amalekia", huudahti heidän nuori johdattajansa, heiluttaen veristä käyräsapeliansa.

"Tuossa he makaavat – yksi, kaksi – tässä menee kolmas.

Heittokeihääni korjasi hänen."

"Veri virtaa hevosestanne. Missä Jabaster on?"

"Porteilla; käsivarttani pakottaa tappelusta. Herra on jättänyt heidät käsiimme. Jospa vaan tapaisin heidän päällikkönsä!"

"Käänny tänne, verikoira, hän on tässä", huudahti Hassan Subah.

"Pois, Abner, tämä asia on minun."

"Ruhtinas, te olette jo surmanneet tuhansia."

"Ja Abner kymmeniä tuhansia. Eikös niin? Tämä asia koskee vaan minuun.

Käy päälle, Turkkilainen."

"Sinäkö Alroy olet?"

"Juuri sama."

"Alschirokin surmaaja?"

"Aivan niin."

"Kapinoitsia ja murhamies."

"Olkoon menneeksi. Katsokaat itseänne."

Hebrealaisten ruhtinas heitti keihäänsä Seldshukia kohden. Se kimmahti takaisin rintahaarniskasta; mutta Hassan Subah horjahti satulassansa. Tointuen hän töyttäsi suurella voimalla Alroy'ta vastaan. Heidän käyräsapelinsa sälähtivät yhteen, ja Hassan Subah'n säilä särkyi palasiksi.

"Se, joka myi tämän miekan minulle, sanoi, että se oli tenhottu, ja ettei kukaan muu kuin joku kalifi voisi sitä särkeä", lausui Hassan Subah. "Hän oli valehtelia."

"Lienee kyllä ollut", sanoi Alroy ja löi Seldshukin maahan. Abner oli karkoittanut hänen kumppaninsa. Alroy astahti nääntyvältä ratsultansa ja, hypähtäen viimeisen vihollisen mustan ratsun selkään, hyökkäsi taas taajimpaan taisteloon.

Yön varjot laskeusivat maahan, pauhina vaikeni vaikenemistaan, vainomus taukosi. Muutamat onnettomat Mahomettilaiset, jotka olivat nousneet satulastansa ja lähteneet piiloon raunioihin, löydettiin sattumalta, vedettiin esiin ja surmattiin. Aikaa ennen keski-yötä viimeinen Seldshuki oli heittänyt henkensä.

Kuu levitti runsaasti valoansa palatsien kadulle, joka oli täynnä läjiin luotuja kaatuneita ja henkiin jääneitä voittajia. Valkeita viritettiin, tulisoittoja sytytettiin ja voittajat valmistivat halattua ateriaa, laulaen ylistyksen ja kiitoksen hymnejä.

Juhlakulkue lähestyi. Symbalejansa helkyttäen profetissa Ester tanssi Israelin Messiaksen edessä, joka nojausi voittoisaan käyräsapeliinsa, Jabaster, Abner, Scherirah ja etevimmät päälliköt ympärillä. Kuka olisi nyt epäillyt hänen lähetyksensä todellisuutta? Lavea ja hiljainen erämaa kaikkui hänen innostuneitten seuralaistensa riemuhuudoista.

VII

Hitaasti vierivät tuskaiset hetket Hamadanin juutalaisessa kaupungin-osassa. Kerta toisensa perästä kunnian-arvoisa Bostenag keskusteli voiton mahdollisuutta samantunteisten, vaan toivottomien vanhempien kanssa. Miriam rukoili ehtimiseen. Heidän rohkeimmat toiveensa eivät ulottuneet heidän ruhtinaansa paon tuolle puolen.

Kaksi viikkoa oli kulunut eikä mitään uutisia ollut tullut sotaretken menestyksestä, kun yhtäkkiä, auringonlaskun tienoilla, etuvartia jostakin vahtitornista ilmoitti, että aseilla varustettu joukko oli kaukaa näkyvissä. Huolestuneet kaupunkilaiset kiirehtivät heti valleille, uuteliaat parvet täyttivät kadut ja torit. Ilo loisti Mahomettilaisten kasvoista, kylmä väristys hiipi Hebrealaisten sykkiviin sydämiin.

"Löytyy vaan yksi Jumala", lausui portin päällikkö.

"Ja Mahomet on hänen profeettansa", vastasi joku vartia.

"Huomenna me leikkaamme nenän kaikilta noilta juutalaisilta koirilta."

"Valtikka on kadonnut", huudahti Bostenag epätoivossaan.

"Herra, muista Davidia!" lausui Miriam hiljaa, kun hän heittäysi maahan palatsin pihalla ja kätki kasvonsa tomuun.

Juhlallisesti mollat likenivät muureja vuodattaakseen siunaustansa voittoisan Hassan Subah'n eteen. Muezzit nousivat minareteihin tarkastaakseen mailleen menevää aurinkoa ja julistaakseen Allah'n voimaa uudistuneella innolla.

"Olisi hupainen tietää, tuovatko he Alroy'n tänne elävänä vai kuolleena", sanoi portin päällikkö.

"Jos hän elää, hän seivästetään", vastasi joku vartia.

"Jos hän on kuollut, ruumis viskataan pois koirille", arveli päällikkö; "niin on tapa tehdä."

"Bostenag hirtetään", jatkoi vartia.

"Ja hänen heimolaisensa Miriam myöskin", vastasi päällikkö.

"Hm!" lausui vartia. "Hassan Subah on mieltynyt mustiin silmiin."

"Minä toivon, ettei oikea mahomettilainen koske juutalaiseen tyttöön", huudahti suuttuneena joku musta eunukki.

"He lähestyvät. Mikä pölytuoksu!" sanoi portin päällikkö.

"Minä selitän Hassan Subah'n!" lausui vartia.

"Niin minäkin", arveli eunukki, "minä tunnen hänen mustan hevosensa."

"Minua haluttaisi tietää, montako dirhemiä vanhalla Bostenagilla on", lausui päällikkö.

"Lukemattomia", vastasi vartia.

"Ei suinkaan tästä mitään ryöstöä tule?" lausui eunukki.

"Saadaan nähdä", arveli päällikkö, "kaikissa tapauksissa minä olen velkaa tuhat dirhemiä vanhalle Shelomille. Meidän ei tarvitse maksaa nyt, näettekö."

"Ei tosiaankaan" lisäsi musta eunukki. "Kapinoitsioille!"

Joukko hevosmiehiä riensi esiin. Heidän johdattajansa seisautti tulisen ratsunsa muurien alle.

"Profeetan nimeen, kuka tuo on!" huudahti portin päällikkö vähäisen hämmentyneenä.

"Minä en ole häntä koskaan ennen nähnyt", lausui vartia, "vaikka hän on Seldshukin puvussa. Se on varmaan joku Bagdadista, arvaan minä."

Torvi soi.

"Kuka vartioitsee porttia?" soturi huusi.

"Minä olen portin päällikkö", vastasi ystävämme.

"Avaa se siis Israelin kuninkaalle."

"Kenelle?" kysyi kummastunut päällikkö.

"Kuningas Davidille. Herra on jättänyt Hassan Subah'n ja hänen armeijansa meidän käsiimme, ja kaikista uljaista Seldshukeista ei ole yksikään jäänyt jälille. Avaa porttisi äläkä tuhlaa aikaa. Minä olen Jabaster, yksi Herran vallanpitäjä; tämä käyräsapeli on minun valtuuskirjani. Avaa portit, ja sinulle ja sinun kansallesi on se armo tapahtuva, jota he eivät ole itse koskaan osoittaneet; mutta, jos viivyt hetkenkin, näin sanoo kuningas, meidän Herramme: 'minä olen kiskova auki sinun porttisi ja kokonaan hävittävä kaikki, mitä sinulla on, enkä säästä niitä ensinkään; vaan lyön sekä miehen että vaimon, lapset ja imeväiset härät ja lampaat, kamelit ja aasit.'"

"Käske kunnian-arvoisaa herra Bostenagia tänne", lausui portin päällikkö, jonka hampaat helisivät suussa. "Hän on välittävä meidän eduksemme."

"Ja lempeä Miriam", lisäsi vartia. "Hän on aina niin hyvä."

"Minä tahdon käydä juhlasaaton etupäässä", lausui musta eunukki; "minä olen tottunut naisten seuraan."

Mollain juhlallinen joukko askelsi jotensakin maallisella kiiruulla takaisin kokouspaikkaansa; aurinko laski, mutta kummastuneet muezzit seisoivat suu auki ja unhottivat kokonaan jumalansa voimaa ja profeettansa arvoa julistamasta. Koko kansa huusi kunnian-arvoisaa herra Bostenagia ja lempeätä Miriamia, ja juoksi miehissä saadaksensa ensiksi suudella heidän vaatteittensa liepeitä.

Hamadanin pääportista tultiin neliskulmaiselle kentälle suuren moskean eteen. Tähän kaupungin koko väestö näytti kokoontuneen. Portit olivat avoinna; Jabaster ja hänen kumppaninsa pitivät vahtia. Lyhyt hämärän aika meni ohitse, yön varjot laskeusivat maahan. Minaretit olivat valaistut; rakennuksista riippui kukkavannikoita, vallit olivat peitetyt kudotuilla tapeteilla ja matoilla.

Rumpujen, torvien ja symbalein jyminä ilmoitti Hebrealaisten armeijan tuloa. Kansa huusi ilosta, ulkopuolella olevat soturit vastasivat kauan kestävillä voitonhuudoilla. Keskellä tulisoittojen loistoa ja vartioväkensä etupäässä ratsasti kaupunkiin nuorukainen mustalla hevosella, heiluttaen käyräsapeliansa – kansa lankesi polvillensa ja huusi: "kauan eläkään Alroy!"

Kunnian-arvoisa vanhus lähestyi, taluttaen ihanata tyttöä, jonka silmät olivat luodut maahan. He johdattivat lähetyskuntaa, jonka jäseninä olivat kaupungin etevimmät asukkaat. He tulivat anomaan armoa ja turvaa. Heidät nähdessään nuori soturi hypähti hevosensa selästä, heitti pois käyräsapelinsa ja syleili tyttöä ja huudahti: "Miriam, sisareni, tämä, tämä on todella triumfi."

VIII

"Juo", sanoi Kisloch, Kurdilainen, Kalidaalle, Indialaiselle; "sinä unhotat, kumppani, ettemme enää ole mahomettilaisia."

"Viini maistuu minusta erittäin makealta, kun sitä juo kultaisesta pikarista", lausui Guebriläinen. "Minä sain tämän kalun tänään basaarissa", hän lisäsi, näyttäen komeata, juveleillä koristettua vaasia.

"Minä luulin, ettei ollut lupa ryöstää", irvisteli Neekeri.

"Ei olekaan", vastasi Guebriläinen; "mutta saammehan ostaa, mitä tahdomme – vasta maksettavaksi."

"No, minä puolestani olen kohtuullinen mies", arveli Kalidas, Indialainen, "enkä tahtoisi vahingoittaa edes näitä kirottuja turkkilaiskoiria. Minä en ole leikannut poikki isäntäni kaulaa, vaan ainoastaan muuttanut hänet portinvartiakseni ja tyydyn itse hänen haremiinsa, hänen kylpemöihinsä, hänen kauniisin hevosiinsa ja muihin pikku kaluihinsa."

"Mimmoisissa majoissa me olemme! Ei mikään vedä vertoja oikealle Messiakselle!" huudahti Kisloch hyvin hartaasti.

"Ei mikään", vastasi Kalidas; "vaikka totta puhuen minä en paljon luottanut Salomonin valtikan voimaan, ennenkuin hänen majesteettinsa löi sillä tuon urhoollisen Seldshukin pään halki."

"Mutta nyt ei tarvitse sitä enään epäillä?" lausui Guebriläinen.

"Me olisimme todella uskottomia, jos nyt epäilisimme", vastasi Indialainen.

"Kuinka onnellista", irvisteli Neekeri, "että minä, jolla ei ollut mitään uskontoa ennen, nyt olen tavannut oikean!"

"Tosiaan onnellista!" sanoi Guebriläinen. "Millä nyt huvitamme itseämme tänä yönä?"

"Mennään kahviloihin ja juotetaan Turkkilaisille viiniä", ehdoitti Kalidas, Indialainen.

"Entä, jos pistäisimme jonkun moskean tuleen?" kysyi Kisloch, Kurdilainen.

"Minä tein vähän koiruutta tänä aamuna parille dervishille", sanoi Guebriläinen. "Minä kohtasin yhden niistä, joka kerjäsi almuja ja jonka oli toisessa poskessa läpitse pistetty rautalanka; minä otin kiinni toisen dervishin, lävistin hänen nenänsä ja sidoin molemmat yhteen!"

"Ha! ha! ha!" Neekeri naurahti.

IX

Aasia kaikkui Juutalaisten kapinasta ja Seldshukien verenvuodatuksesta. Persian rikkaista kaupungeista ja Tigrin ja Eufrateen väekkäistä siirtomaista Hebrealaisia yhä virtasi Hamadaniin.

Julmistuneet mahomettilaiset hätyyttivät voitollisten kapinoitsiain veljiä, ja tämä järjettömyys joudutti niitten pakoa. Bagdadin aarteet tulvailivat Hebrealaisten pääkaupunkiin. Istuen Hassan Subah'n divanilla ja pitäen Salomonin valtikkaa kädessään Israelin kuningas vastaan-otti uskollisten alamaistensa kunnian-osoituksia ja laittoi lähettiläitänsä Syriaan ja Egyptiin. Hamadanin runsaasti täytetyt vara-aitat ja asehuoneet muuttivat lyhyellä aikaa pilgrimit sotureiksi. Karttunut ja karttuva kansa tuskin mahtui kaupunkiin. Abnerin johdolla asetettiin kaupungin ulkopuolelle lavea leiri, jossa armeijaa joka päivä harjoitettiin ja valmistettiin suurempiin tehtäviin kuin vaan otteluihin erämaassa.

Kun kuukausi oli kulunut Hamadanin antaumisesta, kansa kokoontui tuon suuren moskean neliskulmaisella edustalla, joka nyt oli muutettu synagogaksi. Kansa oli järjestetty riveihin, ja rakennusten katot olivat ihmisiä täynnä. Neliskulman keskellä nähtiin seeteristä ja vaskesta rakennettu alttari, jonka kummallakin puolella seisoi joukko pappeja, vartioiten uhreja, nuorta härkää ja kahta virheetöntä oinasta.

Keskellä sotatorvien kuminaa synagogan portit avattiin ja asettivat ihmettelevien Hebrealaisten silmien eteen ison ja monivärisen rakennuksen, joka oli liitetty kokoon pihalle. Judan pyhät jäännökset, jotka eivät enään olleet hylkiöinä, näkivät sen tabernakelin, josta he niin kauan olivat uneksineet, kerran vielä kimaltelevan auringon säteissä, näkivät sen purpurapunaiset esiriput, harvinaisista nahkoista tehdyt uutimet ja hopeisen ja kultaisen hankkinan.

Juhlakulussa likeni joukko pappeja, joka kultarenkaista pistetyillä seeterisauvoilla kantoi komeata arkkia. Persian kätevimmät taiturit olivat sen sepittäneet. Yöt päivät he olivat Jabasterin johdolla työskennelleet saadaksensa aikaan tätä ihmeellistä näytelmää. Kerran vielä Israelin lapset näkivät kerubimit. He puhkesivat kiitoksen ja riemun virsiin, ja useat paljastivat miekkansa ja vaativat ääneen, että heitä vietäisiin Kananealaisia vastaan.

Tabernakelin mystillisten varjostinten takaa Alroy tuli esiin, taluttaen Jabasteria kädestä. He lähestyivät alttaria. Ja Alroy otti kaapun ympäröiviltä papeilta ja puetti sen Jabasterin ylle ynnä vyön ja kalliskivisen rintasovan. Ja Alroy otti hiipan ja pani sen Jabasterin päähän, ja hiipan päälle hän asetti kruunun; ja vuodattaen öljyä hänen päähänsä oppilas voiteli opettajansa Israelin ylimmäiseksi papiksi.

Teuraat tapettiin, synti-uhrit poltettiin. Keskellä pyhän savun pilviä, soiton helinää ja rakastavan kansan ilohuutoja, keskellä hyviä hajuja ja sointuisia säveliä ja innostusta Alroy nousi hevosensa selkään ja lähti kahdenkymmenen tuhannen miehen etupäässä Mediaa valloittamaan.

X

Avara ja tärkeä Aderbeidshanin maakunta, jonka pääkaupunki Hamadan oli, oli syntynyt muinaisesta Mediasta. Yksi ainoa tappelu ratkaisi koko maakunnan kohtalon. Nehavendin lakealla Alroy kohtasi Kermanshah'n atabekin kiireisesti nostetut joukot ja hajoitti ne tykkönään. Kuukauden kuluessa oli jokikinen Aderbeidshanin kaupunki myöntynyt uuden Hebrealaisen ruhtinaan valtaan, ja, jättäen Abnerin päättämään Luristanin valloittamista, Alroy lähti Persiaan.

Alroy'n arvaamaton ja hillitsemätön edistyminen herätti Togrulin, Persian turkkilaisen sultanin, hänen hekumallisesta huolettomuudestansa Nishaburin palatseissa. Hän käski emirejänsä kohtamaan itseään keisarillisessa Rhey'n kaupungissa, että he yhdellä voimakkaalla ponnistuksella kukistaisivat hävyttömän kapinoitsian.

Uskonto, urhollisuus ja nero innostuttivat kilvan Alroy'n aseita, mutta epäilemättä autti häntä suuresti hänen kummallisen ja kaikkialle hajonneen kansansa vanha samantunteisuus, joka aina toimitti hänelle varhaisia tietoja kaikista vihollisen liikunnoista. Ilman minkäänlaisitta hankkeitta hän sai asianajajia joka hovissa ja leirissä ja neuvoskunnassa; näitten avulla hän tiesi edeltäpäin vastustajiensa tuumat ja käytti yksin heidän taitoansakin heidän tuhoksensa. Keisarillinen Rhey'n kaupunki valloitettiin yöllä äkkinäisellä päällekarkauksella, ryöstettiin ja poltettiin poroksi. Ne pelästyneet ja säikähtyneet emirit, jotka pelastuivat, pakenivat sultani Togrulin luo, repien partaansa ja ennustaen maailman lähestyvää loppua. Nishaburin palatsit kaikkuivat isäntänsä kirouksista, joka sadatellen juutalaisia koiria ja juhlallisesti luvaten pilgrimiretkeä Mekkaan, asettui kirjavan armeijan etupäähän ja riensi Irakin tasangoille Alroy'ta voittamaan.

Persialaisten joukot olivat ainakin viisi kertaa lukuisammat kuin Hebrealaisten. Paitsi jommoistakin osastoa Seldshukeja oli myöskin Kaukasos laskenut liikkeelle eriskummaiset asukkaansa oikea-uskoisten rivejä tihentämään. Baktiarin sivistymättömät heimokunnat pestattiin nekin turmiollisin jousinensa, ja rajut Turkomanit, joita sultanin kulta oli houkutellut, luopuivat ajaksi vapaudestansa ja pudistivat pitkiä peitsiänsä hänen sotarinnassaan.

Mutta mitäpä hurjasta Baktiarilaisesta, mitäpä rajusta Turkomanista, mitäpä harjaantuneesta ja ylpeästä Seldshukista Abrahamin, Isaakin ja Jakobin Jumalan soturin rinnalla? Ensi ryntäyksessä Alroy'n onnistui katkaista Togrulin leveälle ulottuva keskusta ja eroittaa Turkkilaisten suurempi osa heidän vähemmän harjaantuneista kumppaneistaan. Medialaisen ratsuväkensä etupäässä Messias kävi Kaukason soturein kimppuun ja hävitti ne perin juurin. Baktiarin hurjat laumat ampuivat nuolensa vihollisiansa vastaan ja lähtivät pakoon, ja rajut Turkomanit ryöstivät oman päällikkönsä kuormaston.

Turkkilaiset itse taistelivat ankarasti; vaan kun heidän liittolaisensa olivat jättäneet heidät ja haltiokas vihollinen ympäröitsi heitä, heidän ponnistuksensa olivat turhat ja heidän tuhonsa hirveä. Togrul surmattiin, kun hän johdatti hurjan rohkeata, vaan hyödytöntä päällekarkausta, ja hänen kuolemansa jälkeen tappelu näytti ennemmin teuraukselta kuin taistelolta. Tanner peittyi Seldshukien hyytyneellä verellä. Armoa ei annettu eikä pyydetty. Kaksikymmentä tuhatta valittua soturia kaatui Turkkilaisten puolelta; tähteet ajettiin hajalle ja pääsivät vuorille. Jättäen Scherirah'n järjestystä palauttamaan, lähti Alroy seuraavana aamuna Nishaburia päin, kolmen tuhannen hevosmiehen seuratessa, ja vaati kaupunkia antaumaan, ennenkuin asukkaat saivat tiedon sultaninsa tappiosta ja kuolemasta. Persian pääkaupunki vältti Rhey'n kohtaloa häpeällisen sovinnon ja korkean veron kautta. Kosroein ja Gashnovidein aarteet lähetettiin Hamadaniin, jolle aurinko koitti vaan tuodakseen sanomia jostakin voitosta tai valloituksesta.

Sillä välin kuin Alroy mielensä mukaan määräsi rauhan ehdot Nishaburin palatseissa, oli Abner haltuunsa saattanut Luristanin, astunut vuorten poikki ja tunkeunut Persiaan niillä lisäjoukoilla, joita hän oli Jabasterilta saanut. Uskoen uutten valloituksiensa hallinnon ja miehittämisen tälle urhoolliselle päällikölle, palasi Alroy Persian voittajien kanssa rientomarsseissa Hamadaniin niitten tietojen johdosta, jotka olivat hänelle tästä kaupungista lähetetyt.