Kitabı oku: «Alroy: Romani», sayfa 14

Yazı tipi:

"Älä lähde pois suutuksissasi, hyvä Jabaster."

"Suruissani, herrani, ainoastaan suruissani, mutta suruni on syvä ja kauhea."

"Israel hallitsee Aasiaa, Jabaster. Miksi me pelkäisimme?"

"Salomon rakensi Tadmorin erämaahan, ja hänen laivastonsa toivat kultaa Ophirista; vaan kuitenkin Alroy syntyi orjaksi."

"Mutta hän ei kuollut semmoisena. Maailman sultanit ovat kukistuneet minun edessäni. Minussa ei ole mitään pelkoa. Ei, älä mene nyt. Sinun täytyy ainakin vähäisen luottaa tähtiin, oppinut kabbalista. Katso, tähteni loistaa yhtä kirkkaana kuin minun onnenikin." Alroy veti varjostimen pois ja astui Jabasterin kanssa terrassille. Ihana tähti säteili korkealta. Kun he katselivat, sen väri muuttui ja veripunainen meteori välähti esiin sen kehästä ja katosi avaruuteen. Ruhtinas ja pappi katsahtivat yhtä haavaa toinen toiseensa. Heidän kasvonsa olivat vaaleat, kysyväiset ja levottomat.

"Herrani", lausui Jabaster, "lähtekäät Judeaan."

"Tämä tietää sotaa", vastasi Alroy koettaen toinnuttaa mieltänsä. "Ehkä melskeitä Persiassa."

"Melskeitä kotona, ei muualla. Vaara on käsissä. Katso eteesi."

Huikea huuto nousi puutarhoista. Se kuului kolme kertaa.

"Mitä tämä on?" huudahti Alroy todella säikähtyneenä. "Herätä vartioväki, Jabaster, etsi puutarhoissa."

"Se on tarpeetonta ja kenties vahingoksi. Se oli joku henki, joka huusi."

"Mitä se sanoi?"

"Mene, Mene, Tekel, Upharsin!"

VII

"Tuo vanha juttu: pappi kuningasta vastaan", lausui Honain Alroy'lle, kun hän aamukäynnillänsä kuuli edellisen yön tapaukset. "Minun jumalinen veljeni pyytää saattaa teitä jälleen pappisvallan alle, ja pelkää, että, jos hän rukoilee Bagdadissa eikä Sionissa, hän joutuisi vaan alhaisen lahkon esimieheksi, sen sijaan että hän iloitsisi koko kansakunnan yleisistä tihunneista. Mitä meteoriin tulee, Scherirah on varmaan mennyt virran ylitse samaan aikaan, ja Rumin sultani selittäköön verisen enteen. Huudosta puhuen, minun täytyy, koska en ole todellakaan ensinkään tutustunut henkien kanssa, jättää tuo kummallinen ilmoitus teidän korkeutenne ja minun veljeni suosittujen korvien ja salaisen tiedon tutkittavaksi. Näyttää siltä kuin se monessa suhteessa eroaisi 'Äänen Tyttären' ilmoituksista, koska se ei ollut ainoastaan kovin ankara, vaan, niinkuin näyttää, aivan käsittämätön kaikille muille paitsi sille, jolle sen selittäminen oli tärkeä asia – ja viisaasti hän selittikin, sen minä myönnän. Kun minä rupean teidän korkeutenne kamariherraksi, minä kumminkin takaan, etteivät henget eikä vielä enemmän kammotut vieraat saa häiritä teidän untanne."

"Ruvetkaat kohta virkaanne, hyvä Honain. Kuinka minun persialainen ruusuni jaksaa tänään, suloinen Schireneni?"

"Hän elättää itseään teidän kuvallanne, kun olette poissa. Hän ei salaa minulta mitään, minä voin vakuuttaa sen, teidän korkeutenne."

"Ei suinkaan, me tiedämme, että te olette suuri naisten suosikki, Honain. Minä pelkään, että joudun mustasukkaiseksi."

"Minä soisin, että teidän korkeudellanne olisi syytä", lausui Honain kainosti.

VIII

Hebrealaisten kuninkaan ja Bagdadin prinsessan lähestyvät häät julistettiin kautta Aasian. Isoja varustuksia tehtiin Tigrin lakealla suuria juhlia varten. Kokonaiset metsät kaadettiin rakennus- ja polttopuiksi, kemuihin. Kaikki maakuntien ja kaupunkien kuvernörit, kaikki molempain kansakuntien etevimmät upseerit ja aateliset kutsuttiin erittäin ja saapuivat joka päivä kaikessa koreudessaan Bagdadiin. Niitten joukossa Medialaisten ja Persialaisten varakuningas ja hänen nykyinen morsiamensa, prinsessa Miriam, olivat erittäin huomattavat; heitä seurasi melkein kymmenen tuhatta alamaista!

Valta-istuin, johon astuttiin sataa, karmosiinipunaisella veralla verhottua porrasta myöten, ja joka oli peitetty kultaisella kunniakatolla, oli rakennettu keskelle lakeata; sen kummallakin puolella nähtiin matalampi, vaikka yhtä komea valta-istuin. Näitten valta-istuinten edustalla levisi laajalle summattoman suuri cirkus, joksi sata kartakia eli amfiteateria oli muodostettu; näillä oli niin avara väli, että ihmispaljouden hyvin kävi sisään pääseminen. Kartakit olivat peitetyt hopeakirjaisilla silkkikankailla ja kalliilla matoilla; itsekustakin liehui valkoinen ja loistava lippu. Muutamissa oli joukottain taitavia soittoniekkoja, toisissa silmänkääntäjiä, ilveilijöitä ja tarinain kertojia. Viisi kartakia kummallakin puolen valta-istuimia oli määrätty hovia varten; toiset olivat jätetyt kaupungin eri ammattikunnille. Missä olivat hedelmänmyyjät laittaneet kauniin puutarhan, joka hohti kranaati-omenoista ja kurbitseistä ja vesimeloneista, orangeista, manteleista ja pistacianpähkinöistä; – missä asettivat teurastajat näkyviin liha-varansa leikattuna mitä omituisimpiin muotoihin ja villieläinten nahkoja sovitettuina naurattaviksi kuviksi. Tuolla nähtiin turkkikauppiaat, puettuina niinkuin maskeradia varten leopardeiksi, leijoniksi, tiikereiksi ja ketuiksi; ja toisessa kojussa tapetintekiät ylpeillen näyttivät kamelia, joka oli valmistettu puusta, ruovoista, köysistä ja painetusta palttinasta; tämä kameli kävi ympäri aivan kuin elävä, vaikka tuon tuostakin syrjään vedetty varjostin ilmaisi ihmettelevälle kansalle taiturin, joka askaroitsi sisäpuolella omassa teoksessaan. Tuonnempana havaittiin puuvillan-kehrääjät, joitten kartaki oli täynnä kaikenmuotoisia ja kaikenvärisiä lintuja, jotka olivat laitetut heidän ihmeellisestä kasvistaan; ja keskeltä nousi korkea minareti, joka oli kokoon liitetty samasta aineesta ruokojen avulla, Vaikka kaikki luulivat, että se oli rakennettu tiilistä ja savesta. Se oli koristettu kohokuvilla ja sen huippuun oli pantu storkki, joka oli niin taitavasti kaavailtu, että lapset nakkelivat sitä pistacianpähkinöillä. Satulamaakarit osoittivat taitoansa kahden avonaisen kantovuoteen kautta; nämät olivat kumpikin sioitetut dromedarin selkään, ja kummassakin istui kaunis nainen, joka huvitti katselioita sillä, että hän milloin käsillään, milloin jaloillaan heitteli ilmaan köykäisiä, keltanahkaisia palloja. Eivätkä matonkutojatkaan jääneet takapajulle kätevyyttänsä näyttäessään, koska he tavallisen lipun asemesta olivat kaislasta neuloneet suuren banerin, johon oli ommeltu kaksi riviä kusilaisia kirjaimia – Alroy'n ja Schirenen onnelliset nimet. Mutta itsekussakin kartakissa nähtiin todellakin joku kummastuttava merkki Bagdadin rikkaudesta ja verratonten taiturein keksiväisyydestä.

Yliympäri tätä ääretöntä cirkusta oli pitkät matkat joka taholla lakea kaunistettu lukemattomilla teltoilla. Määrättyjen välien päässä oli kaikenlaisilla ruoka-aineilla täytettyjä pöytiä, ja näitten luona palvelioita yleisön käskettävinä: viinipulloja ja sorbeti-astioita ynnä loppumattomiin asti koreja täynnä suloisia hedelmiä ja lautasia, joihin oli ladottu virvoittavia sokurileivoksia. Vaikka nämät olivat kaikkien tulevien nautittavina, löytyi varoja niin runsaasti, että juhlapöydät näyttivät aina olevan täpösen täynnä; ja, että kansan ilo olisi täydellinen, sallittiin jokaisen altiisti huvitella millä tavalla hän vaan parhaaksi katsoi, näin kuuluvan julistuksen kautta:

"Tämä on kemujen, huvien ja ilon aika. Älköön kukaan moittiko toista älköönkä toista vastaan valittako: älköön kukaan rikas sortako ketään köyhää eikä väkevä heikkoa: älköön kukaan kysykö toiselta: 'miksi tämän teit?'"

Miljonittain ihmisiä oli kokoontunut tähän paratiisiin.

He riemuitsivat, he söivät ja joivat, he tekivät tepposia, tanssivat, lauloivat. He kuuntelivat Arabian tarinoitsiain kertomuksia, jotka taikoja täynnänsä viehättivät kaikkia, taikka he heltyivät jonkun Persian runoilian laulusta, kun hän kuvaili sankarittarensa kuun valaisemaa otsaa ja rakkautta sairastavan sankarinsa nääntyvää ja kalveata haamua; he katselivat kummastuksella Gangeen silmänkääntäjän temppuja taikka nauroivat Syrian sävytaition harjaantunutta sukkeluutta ja näytettyjä kujeita. Ja ihastuneimmilta säästyi kuitenkin vielä silmänluonti Egyptin tanssijattarein vietteleviin liikenteisin ja hekumalliseen sulouteen. Joka paikassa vallitsi laulu ja leikki, harvinaisuus ja ihanuus. Kerta ihmiset unhottivat huolensa ja antautuivat määrättömään nautintoon.

"Minusta tulee kohtelias mies", lausui Kisloch, Kurdilainen, saattaen yhtä seuruetta johonkin näytäntöön.

"Ja minusta lempeä", vastasi Kalidas, Indialainen. "Mies, kuinka rohkenet rikkoa julistusta ja piestä tätä lasta?" Hän kääntyi yhden pöydänkattajan puoleen, joka paraikaa suomi jotakin onnetonta kamelin-ajajaa, jolta juhta oli kompastunut ja kaatuessaan särkenyt taakkansa, kaksi posliinikoria.

"Ajattele omia asioitasi, ystävä", vastasi pöydänkattaja, "ja kiitä onneasi, että sinäkin kerta eläessäsi saat oikein aterioita."

"Tälläkö tapaa upseeria puhutellaan?" sanoi Kalidas, Indialainen; "melkeinpä minun tekee mieli katkaista kieli suustasi."

"Älä yhtään huoli, pikku poikani", lausui Guebriläinen, "tässä saat dirhemin. Juokse tiehesi ja ole iloinen."

"Kah ihmettä!" irvisteli Neekeri, "hän antaa almuja."

"Ja te olette sukkela", vastasi Guebriläinen. "Tämäpä on kummallinen päivä."

"Mitä nyt tehdään?" kysyi Kisloch.

"Syödään päivällistä", esitteli Neekeri.

"Niin! tämän platanipuun alla", lausui Kalidas. "Hauska on olla yksinään. Minä vihaan kaikkia paitsi meitä itseä."

"Seisattukaat tähän, vanha konna", huudahti Guebriläinen. "Mikä sinun nimesi on?"

"Minä olen yksi hadshi", vastasi ystävämme Abdallah, armeliaan kauppiaan Alin perhekuntalainen, joka tänä päivänä oli hovipalveliain joukossa.

"Oletteko te edes Juutalainen, te rosvo?" kysyi Guebriläinen. "Tähän aikaan ei maksa vaivaa olla mitään muuta. Tuokaat vähäisen viiniä, te kirottu giauri!"

"Heti", lisäsi Kisloch, "ja pilau'ta."

"Ja manteleilla täytetty metsäkauris", sanoi Kalidas.

"Ja muutamia sokuripapuja", lausui Neekeri.

"Joutuin, te riivattu pakana, taikka minä paiskaan tämän keihään selkäänne", huudahti Guebriläinen.

Nöyrä Abdallah kiiruhti pois ja palasi pian takaisin, kantaen kahta viinipulloa, ja perässä neljä palveliata, itsekullakin tarjoinlauta, joka oli herkkuja täynnä.

"Mihin pyritte, hirtehiset?" murisi Kisloch; "jääkäät oikeauskoisia palvelemaan."

"Me saamme olla enemmän rauhassa, jos olemme itseksemme", kuiskasi Kalidas.

"Pois siis, koirat", ärjäsi Kisloch.

Abdallah ja hänen palveliansa riensivät pois, mutta kutsuttiin tuota pikaa takaisin.

"Miks'ette tuoneet minulle Schirazin viiniä?" kysyi Kalidas palavin silmin.

"Tämä pilau on liian väkevää", pauhasi Kisloch.

"Te olette tuoneet minulle lampaan ja pistacianpähkinöitä eikä metsäkaurista ja manteleita", lausui Guebriläinen.

"Ei puoliksikaan sokuripapuja", sanoi Neekeri.

"Kaikki on päin seiniä", julisti Kisloch, "menkäät ja tuokaat meille yksi kabobi."

Vähitellen tämäkin vallaton seura kuitenkin tyytyi, ja istuen platanipuunsa alla ja ahmaten kaikenlaisia Idän herkkuja he kävivät leppeämmiksi samalla kuin heidän ruokahalunsa väheni.

"Juodaan, Kalidas, ja sitten yksi laulu", sanoi Kisloch.

"Sitä harvoin tarjotaan", arveli Guebriläinen, "no, Kally, se innostuttaisi sinua."

"Nyt lasketaan siis; muistakaat kööriä."

Kalidaan laulu.

 
Juo, juo ainiaan,
Älä muuta muistakkaan!
Mit' ystävyys on? lempi? maine?
Haihtuvat kuin meren laine.
Laske huoles, murheeton,
Viinivirran aaltohon.
Niin! heitä huoles maljaan vaan,
Juo ne sitten nopeaan!
Juo, juo ainiaan,
Älä muuta muistakkaan!
 

"Kuulkaat, torvet soivat! Kuningas ja kuningatar! Juhlakulkue tulee. Kiiruhtakaamme pois."

"Taas! he ovat varmaan aivan lähellä. Joutukaamme, että saamme hyvän paikan.°

"Särkekäät kaikki maljat ja vadit. Tulkaat pois!"

Kymmenen tuhannen symbalin helistessä ja lukemattomien torvien raikkuessa ihmiset juoksivat kaikkialta suurta cirkusta kohden. Kaukaa nähtiin loistava juhlasaatto, hääjoukon ensimäiset rivit, astuvan Bagdadin portista ulos.

Ensin tuli viisi-sataa kukilla seppelöittyä tyttöä, yhtä kauniit kuin ne ruusun-ummut, jotka koristivat heidän hiuksiansa. Heidän liehuvat vaatteensa olivat valkeammat kuin joutsen, ja itsekukin heistä piti kädessänsä palmupuun oksan.

Heitä seurasi joukko komeita soittoniekkoja, verhottuina kultaisilla vaipoilla ja toitottaen hopeisia torvia.

Sitten viisi-sataa nuorukaista, jotka hohtivat kuin tähdet, puettuina valkoisiin ketunnahkaisiin nuttuihin ja kantaen mikä hedelmä- mikä kukkakoria.

Heidän perästänsä tuli joukko komeita soittoniekkoja, verhottuina hopeisilla vaipoilla ja toitottaen kultaisia torvia.

Kuusi valittua ratsua koreilla satulaloimilla, jotka olivat reunustetut sopelin nahkalla.

Medadin lippu.

Medad pikimustalla Arabian juoksialla; häntä seurasi kolme sataa upseeria hänen osastostansa, kaikki ratsastaen puhdasrotuisilla hevosilla.

Orjia, kantaen Medadin häälahjaa, kuutta oivateräistä Damaskon miekkaa.

Kaksitoista valittua ratsua koreilla satulaloimilla, joita itsekutakin anatolialainen palvelia talutti.

Ithamarin perhekunta sinipunaisissa, kärpän nahkalla reunustetuissa vaatteissa.

Ithamarin lippu.

Ithamar lumivalkoisella Anatolian juoksialla; hänen seurassaan oli kuusi sataa upseeria hänen osastostansa, kaikki ratsastaen puhdasrotuisilla hevosilla.

Orjia, kantaen Ithamarin häälahjaa, kultaista vaasia, rubineja täynnänsä, punasinervällä istuimella.

Sata Neekeriä nenän läpitse pujotetuilla timanttirenkailla, puhaltaen soittimillaan ja päristäen vaskirumpujansa.

Bagdadin kaupungin lippu.

Bagdadin asukasten lähetyskunta.

Kaksi sataa muulia satini-satulaloimilla, jotka olivat kirjotut kullalla ja joista vähäiset kultakellot riippuivat. Nämät kantoivat sitä vaattehistoa, jonka kaupunki oli antanut prinsessalle. Itsekunkin muulin vieressä astui tyttö, puettuna tähtisiipiseksi Periksi, ja kammottavaksi Diviksi hankittu poika.

Egyptin lippu.

Egyptin Hebrealaisten lähetyskunta, ratsastaen hopeavalkoisilla dromedareilla.

Viisikymmentä orjaa; jotka kultaisilla hihnoilla kantoivat heidän lahjaansa prinsessalle, isoa, kauniisti leikattua jaspis-ammetta. Tämä oli jonkun muinaisen temppelin sarkophagi, ja hinnaksi oli maksettu mahdottomia summia.

Syrian lippu.

Pyhän maan Hebrealaisten lähetyskuuta, rabbini Zimri itse etupäässä, jokainen kantaen kädessänsä lahjaansa morsiusparille, kallista vaasia, joka sisälsi multaa Sionin vuorelta.

Hamadanin lippu.

Hamadanin asukasten lähetyskunta kunnian-arvoisen Bostenagin johdolla.

Kaleb talutti hänen upeata ratsuansa.

Hamadanin kaupungin lahja David Alroy'lle, annettuna hänen oman neuvonsa mukaan: se malja, jossa Vankeuden Ruhtinas vei veronsa ja joka nyt oli täytetty hiekalla.

Viisikymmentä valittua ratsua komeilla satulaloimilla, joita itsekutakin medialainen taikka persialainen palvelia talutti.

Abnerin ja Miriamin perhekunta, yhteensä kaksitoista sataa henkeä, puettuina norsunluisiin ja kultaisiin rengashaarniskoihin.

Medialaisten ja Persialaisten lippu.

Kaksi valkoista elefanttia, kultaisilla kantovuoteilla kulettaen varakuningasta ja hänen puolisoansa.

Abnerin lahja Alroy'lle, kaksitoista uhkeata, juvelivaljaista elefanttia; jokaista talutti Indialainen, puettuna norsunluiseen ja kultaiseen rengashaarniskaan.

Miriamin lahja Schirenelle. Viisikymmentä Roknabadin ruusuntaimea, valkoinen, viidenkymmenen jalan pitkä kashmirishaali, joka oli laskostettu viuhkaimen kahvaan; viisikymmentä varjostinta, itsekukin tehty yhdestä rok-linnun sulasta; ja viisikymmentä kristallivaasia täynnänsä erinomaisia suitsutuksia jokainen lukittu kalliskivisellä taikakalulla.

Näitten perästä seurasi eunukkivartiosto.

Tuosta tuli seraljin soittokunta, kolme sataa kääpiötä, todella ilkeät nähdä, mutta etevimpiä soittotaitioita koko maailmassa.

Salomonin hevoset, yhteensä sata, itsekunkin otsassa luonnon tähti, ilman satulaloimitta ja talutettuna vaan timanttisuitsella.

Alroy'n ja Schirenen perheenväki. Yksinäisenä herra Honain, ratsastaen kastanjankarvaisella, hopeakenkäisellä juoksialla; ratsastajan oma puku oli vaaleanpunainen ja somistettu hopeatähdillä. Hänen ruusunvärisestä turbanistansa riippui heiluva timantti-töyhtö, hohtaen tuhansista läikkyvistä väreistä.

Kaksisataa paagia seurasi häntä; ja sitten sekä mies- että naispalvelioita pulskissa vaatteissa, yhteensä melkein kaksituhatta; he kantoivat harvinaisia vaaseja, kiiltäviä korulippaita ja kalliita viittoja.

Nyt tuli rahanvartia ja kaksi sataa hänen käskyläistänsä, heitellen kultadirhemejä kaikille tahoille.

Salomonin valtikka, jota Asriel itse kantoi.

Komeat ja korkeat, sinisestä emaljista tehdyt triumfivaunut; pyörät kullasta, rattaan-navat turkoseista ja briljanteista; kaksitoista lumivalkoista ja pyhää hevosta edessä, neljä rinnakkain. Vaunuissa Alroy ja Schirene.

Viisituhatta Pyhän Vartiakunnan soturia päätti juhlakulkueen.

Keskellä kansan huutoja tämä loistoisa juhlaseurue liikkui lakean poikki ja astui ympäri laveata cirkusta. Voittaja ja hänen morsiamensa nousivat valta-istuimellensa; tämän portaat olivat täynnä nuorukaisia ja tyttöjä. Valta-istuimella, heidän oikealla puolellansa, istui kunnian-arvoinen Bostenag; vasemmalla uljas varakuningas ja hänen puolisonsa. Kartakeihin molemmin puolin oli hoviväkeä asettunut.

Lähetyskunnat toivat esiin lahjansa, päälliköt osoittivat kunnioitustansa, kaupungin ammattikunnat menivät järjestänsä valta-istuimen ohitse ja näyttivät erityisiä taitojansa. Kolme kertaa julistus kuulutettiin torvien soitolla, ja nyt kilpaleikit alkoivat.

Tuhat ratsumiestä syöksähti arenalle ja heitti keihäitänsä. He laskivat täyttä laukkaa, he seisauttivat tuliset juoksiansa yhtäkkiä ja paiskasivat pitkät peitsensä vähäiseen, vaan välkkyvään pilkkaan, joksi oli laitettu harvinaisen ja komean linnun kuva. Voittajat vastaan-ottivat palkintonsa prinsessan omasta kädestä: koreita shaaleja, juvelikahvaisia tikareita ja kalliskivisiä rukousnauhoja. Milloin torvet ilmoittivat, että palkinto annettiin varakuningattarelta, milloin kunnian-arvoiselta Bostenagilta, milloin voitollisilta kenraaleilta taikka uskollisuuttansa vannoneilta lähettiläiltä, milloin ammattikunnilta, milloin Bagdadin, milloin Hamadanin kaupungilta. Hetket vierivät pois suurenlaisessa ja herkeämättömässä vaihtelevaisuudessa.

"Minä soisin, että olisimme yksinämme, oma Schireneni", lausui Alroy morsiamellensa.

"Niin minäkin; ja kuitenkin tuntuu minusta hauskalta, kun näen koko Aasian Alroy'n jalkain juuressa."

"Eikö aurinko koskaan laske! Anna minun leikitellä sinun kätesi kanssa."

"Hiljaa! Katso, Miriam nauraa."

"Rakastatko sinä minun sisartani, oma Schireneni?"

"Sinun jälkeesi kaikkein enimmin."

"Ei puhuta sisarestani, vaan itsestämme. Luuletko, että aurinko pian laskee, rakkahani?"

"Minä en voi nähdä; sinun silmäsi häikäisevät minua – ne ovat niin loistavat, niin ihanat!"

"Oi! minun henkeni, minä tahtoisin huokailla rakkauttani sinun povellasi."

"Sinä olet hyvin totinen."

"Niin rakkauden laita aina on."

"Ei, armaani! Minun se saattaa hurjaksi ja haaveksivaksi. Nyt minä olisin valmis yrittämään vaikka mitä. Minä tahtoisin, että meillä olisi siivet, ja silloin me lentäisimme pois."

"Katso, minun täytyy tervehtiä tuota kilpavoittajaa. Täytyykö minun hellittää sinun kädestäsi! Kallis käsi, jää hyvästi. Ajattele minua, sillä välin kuin minä puhun, sydänkäpyni. Se on tehty. Anna takaisin kätesi taikka minä kuolen. Mitä tämä on?"

Ratsumies, joka ei ollut juhlapuvussa, vaan peitetty pölyllä, ajaa lennähti cirkusta päin; kädessään hän piti pitkää peistä, jonka päähän oli pistetty paperikääry. Kilpaleikkien valvojat koettivat estää häntä pääsemästä eteenpäin, mutta hän ei ottanut seisahtuakseen. Hänen sanomansa oli kuninkaalle yksistänsä. Huhu, että uutisia armeijasta oli tullut, levisi kansaan. Uutisia armeijasta olikin tullut. Yksi voitto lisäksi! Scherirah oli kukistanut Rumin sultanin, joka nyt anoi rauhaa ja liittoa. Totta puhuen, sanoma oli jo päivän valjetessa saapunut perille, mutta sievätapainen Honain oli sovittanut niin, ettei sitä ilmoitettaisi kuin myöhemmin ja julkisemmalla hetkellä.

Tätä lisäystä kunniakkaan päivän ilo tuskin kaipasi. Mutta kansa riemuitsi, kultadirhemejä jaettiin kahta runsaammin, ja kaikki pitivät tätä sanomaa juhlallisena vahvistuksena Jehovan taikka Allah'n puolelta tämän aamun juhlamenojen suhteen.

Aurinko laski, hovi hankki lähtöä ja palasi samalla komeudella seraljiin. Alkoi täysi pimeä, tulitorni, joka valaistiin kaukaisella kunnaalla, ilmoitti, koska Alroy ja Schirene astuivat morsiuskammioonsa, ja yhtäkkiä, ikäänkuin taikavoiman kautta, avara kaupunki, joka moskea, joka minareti ja torni ja terrassi ja koko lakea ja lukemattomat teltat ja suunnattoman suuri cirkus ja tuo vanha ja kaarteinen virta heiskuivat valkeista. Joka paikasta joku lamppu, joku tulisoitto, joku lyhty, joka oli maalattu jos jollakin värillä, vilkahti esiin; summattoman suuret hopealta hohtavat valkeat välkkyivät jokaisesta kartakista, ja kauhean isot, punaiselta paistavat ilotulet lekahtivat ylös pitkin taivaan rantaa.

Seitsemän päivää ja seitsemän yötä tätä verratonta iloa lakkaamatta kesti, vaikka yhä vaihdellen. Kauan, kauan Hebrealaisten ruhtinaan ja kalifin tyttären häitä muisteltiin; kauan, kauan jälestäpäin Tigrin tasangon miehet istuutuivat tähdikkään virran rannalle kertomaan tätä kummallista tarinaa ihmetteleville jälkeisille.

Kuinka kuuluisa mies David Alroy nyt oli! Hän oli maailman mahtavimman valtakunnan hallitsia ja oli puolisokseen saanut kaikkein kauniimman prinsessan; onnellinen ja kuuluisa kansa ympäröitsi häntä, voittamattomat armeijat vartioivat häntä; hän oli semmoinen, jolle maa altiisti antoi kaiken hyvyytensä ja taivas suosionsa – ja kaikki nämät hänen oman neronsa kautta!

Yaş sınırı:
0+
Litres'teki yayın tarihi:
21 mayıs 2019
Hacim:
310 s. 1 illüstrasyon
Telif hakkı:
Public Domain
İndirme biçimi:
Metin
Ortalama puan 0, 0 oylamaya göre
Metin
Ortalama puan 0, 0 oylamaya göre
Metin
Ortalama puan 0, 0 oylamaya göre
Metin
Ortalama puan 0, 0 oylamaya göre
Metin
Ortalama puan 0, 0 oylamaya göre
Metin
Ortalama puan 0, 0 oylamaya göre
Metin
Ortalama puan 0, 0 oylamaya göre
Metin
Ortalama puan 0, 0 oylamaya göre
Metin
Ortalama puan 0, 0 oylamaya göre