Kitabı oku: «Lajien synty», sayfa 4

ENNEN NOUDATETUT VALINTAPERIAATTEET JA NIIDEN VAIKUTUKSET

Tarkastakaamme nyt lyhyesti, millä tavoin kotirodut ovat syntyneet joko yhdestä tai useammasta sukulaislajista. Jokin merkitys lienee myönnettävä ulkonaisten elinehtojen suoranaiselle ja pysyväiselle vaikutukselle ja jokin elintapojen vaikutukselle. Mutta olisi liian rohkeata täten selittää eroavaisuuksia esim. kuorma ja juoksijahevosen, vinttikoiran ja verikoiran, kirjekyyhkysen ja kuperkeikkakyyhkysen välillä. Yksi kotirotujen huomattavimpia piirteitä on niissä havaittava mukautuminen, ei eläimen tai kasvin oman edun, vaan ihmisen hyödyn tai mielihalun mukaan. Jotkut ihmiselle hyödylliset muunnokset ovat arvattavasti syntyneet äkkiä, yhdellä askeleella. Niinpä monet kasvientutkijat uskovat, että korttaohdake väkäsineen, jonka kanssa ei mikään keksitty kone voi kilpailla, on vain villin Dipsacus-kasvin muunnos. Ja tämä suuri muutos on äkkiä voinut syntyä jossakin taimessa. Samoin on luultavasti ollut mäyräkoiran ja samoin tiedetään olleen ancona-lampaan laita. Mutta verratkaamme toisiinsa kuormahevosta ja juoksijahevosta, dromedaaria ja kameelia, eri lammasrotuja, jotta soveltuvat joko viljeltyyn seutuun tai vuoristolaitumelle, joista toisen rodun villa on hyvää yhteen, toisin rodun villa toiseen tarkotukseen; verratkaamme toisiinsa monia koirarotuja, jotka kukin eri tavalla ovat ihmiselle hyödyksi; verratkaamme taistelukukkoa, joka on niin hellittämätön tappelussa, toisiin rotuihin, jotka eivät ole ensinkään riidanhaluisia, ainaisiin munijoihin, jotka eivät koskaan viitsi hautoa, ja bantam-kukkoon, joka on niin pieni ja siro; verratkaamme vihdoin toisiinsa pelto-, kyökki-, hedelmä- ja koristekasvien monia rotuja, jotka ovat ihmiselle mitä hyödyllisimpiä eri vuodenaikoina ja eri tarkotuksiin tai jotka niin suuresti viehättävät hänen silmäänsä. Silloin meidän täytyy huomata muutakin kuin pelkkää muuntelevaisuutta. Me emme voi olettaa, että kaikki nämä muunnokset ovat syntyneet äkisti yhtä täydellisinä ja yhtä hyödyllisinä, kuin me nyt näemme niiden olevan; monissa tapauksissa todella tiedämme, ettei niin ole ollut laita. Ratkaisun avaimena on ihmisen vallassa oleva kartuttava siitosvalinta. Luonto luo vähittäisiä muutoksia. Ihminen kartuttaa niitä johonkin itselleen hyödylliseen suuntaan. Tässä mielessä voi sanoa hänen muodostaneen itselleen hyödyllisiä rotuja.

Tämän valinta-aatteen suuri tehokkaisuus ei ole pelkkä otaksuma. On varmaa, että monet etevimmistä eläinten-kasvattajistamme ovat yhden ainoan ihmis-iän kuluessa saaneet karja- ja lammasrotunsa suuressa määrin muuttumaan. Täysin käsittääkseen sitä, mitä he ovat aikaansaaneet, on miltei välttämätöntä lukea muutamia tätä ainetta koskevista lukuisista tutkielmista ja omin silmin tarkastella itse eläimiä. Eläinten kasvattajat puhuvat tavallisesti eläimen elimistöstä ikäänkuin jostakin muovailtavasta, jota he voivat miltei mielin määrin muodostella. Jos tila myöntäisi, voisin tähän lainata lukuisia kohtia erittäin pätevien asiantuntijain lausunnoista. Youatt, joka oli paremmin perehtynyt maataloudellisiin teoksiin kuin kukaan muu ja joka itse oli erinomainen eläintentuntija, puhuu valintaprinsipistä ikäänkuin jostakin, joka tekee maanviljelijän kykeneväksi, ei vain muodostelemaan, vaan tykkänään muuttamaan karjansa luonteen. Se on taikasauva, jolla hän loihtii eloon haluamansa muodon tai lajin. Lordi Somerville sanoo, puhuessaan siitä, mitä kasvattajat ovat tehneet lampaista: "Näyttää siltä kuin he olisivat piirustaneet seinälle itsessään täydellisen muodon ja sitten antaneet sille elämän". Saksissa on valinta-periaate merinolampaisiin nähden niin tunnustettu, että sitä noudatetaan ammattimaisesti: lampaat asetetaan pöydälle ja tutkitaan, niinkuin taiteentuntija tutkii jotakin taideteosta. Tämä tapahtuu kolmasti, useiden kuukausien väliajoilla, ja lampaat merkitään ja luokitellaan joka kerta, niin että kaikkein parhaat lopuksi valitaan siitostarkotukseen.

Kuinka huomattavia tuloksia englantilaiset kasvattajat ovat tähän saakka jo aikaansaaneet, näkyy niistä suunnattomista hinnoista, joita maksetaan eläimistä, joilla on hyvä sukupuu, ja näitä on viety maasta kaikkiin maailman ääriin. Jalostusta ei yleensä suinkaan saada aikaan eri rotujen ristisiitoksella. Kaikki parhaat kasvattajat ovat jyrkästi tätä menettelyä vastaan, paitsi toisinaan lähisukuisten alarotujen välillä; ja kun risteytys on tapahtunut, niin mitä tarkin valinta on vielä paljo välttämättömämpi kuin tavallisesti. Jos valinta perustuisi ainoastaan siihen, että olisi erotettava jokin selvä muunnos ja kasvatettava sitä, niin periaate olisi niin ilmeinen, että siitä tuskin kannattaisi puhua. Mutta sen suuri tärkeys perustuu vaikutuksiin, jotka syntyvät, kun sukupolvi sukupolvelta kartutetaan määrättyyn suuntaan eroavaisuuksia, joita tottumaton silmä ei huomaa ensinkään, eroavaisuuksia, joita turhaan olen yrittänyt yksitellen huomata. Tuhannen joukossa ei ole yhtä ihmistä, jolla on kyllin tarkka silmä ja riittävästi arvostelukykyä tullakseen oivalliseksi kasvattajaksi. Jos jollekin on suotu nämä ominaisuudet ja jos hän tutkii alaansa vuosikausia, omistaen sille koko elämänsä järkähtämättömällä lujuudella, niin hän menestyy ja saa aikaan suuria parannuksia. Mutta jos häneltä puuttuu yksikin näistä ominaisuuksista, niin hän varmasti epäonnistuu. Harvat uskonevat, kuinka paljon luontaista taipumusta ja vuosikausien harjaantumista vaaditaan tullakseen taitavaksi kyyhkyskasvattajaksikin.

Samoja periaatteita noudatetaan puutarhaviljelyksessä, siinä vaan ovat muuntelut usein äkillisempiä. Ei kukaan usko parhaiden puutarhatuotteidemme syntyneen yhdellä ainoalla muutoksella alkumuodosta. Muutamissa tapauksissa voimme todistaa, että niin ei ole ollut laita, koska on tehty tarkkoja muistiinpanoja. Pienoisena esimerkkinä mainittakoon tavallisen karviaismarjan yhä kasvava koko. Me havaitsemme hämmästyttävää jalostumista monissa koristekasveissa, kun vertaamme nykyisiä kasveja vain kaksi- tai kolmekymmentä vuotta sitte tehtyihin kuviin, jotka esittävät samoja kasveja. Kun joku kasvirotu kerran on jotenkin valmiiksi kehittynyt, eivät siementenkerääjät enää valikoi erilleen paraita kasveja, vaan kitkevät pois taimilavoistaan "irtolaiset", kuten he nimittävät niitä kasveja, jotka jotenkin poikkeavat säädetystä muodosta. Myöskin eläimiin nähden noudatetaan tällaista valintaa, sillä kukapa olisi niin välinpitämätön, että käyttäisi siitokseen huonoimpia eläinyksilöitään.

Kasveissa huomaa siitosvalinnan kautta karttuneet vaikutukset vielä erään toisenkin keinon avulla, nimittäin tarkastamalla saman lajin eri kukkamuunnosten erilaisuutta kukkatarhassa, vertaamalla lehtien, siemenkotelojen, juurimukulain tai muiden arvokkaiden osien erilaisuutta kyökkikasvitarhassa samojen muunnosten kukkiin sekä vertaamalla saman lajin hedelmämuunnosten erilaisuutta hedelmäpuutarhassa vastaaviin lehti- ja kukkamuunnoksiin. Katsokaapa kuinka erilaisia ovat kaalikasvin lehdet ja kuinka tavattoman yhtäläisiä kukat! Kuinka erilaisia ovat orvokin kukat ja kuinka samanlaisia lehdet! Kuinka paljon eroavatkaan eri karviaismarjalajien hedelmät toisistaan kooltaan, väriltään, muodoltaan ja karvaisuudeltaan, ja kumminkin ilmenee kukissa hyvin vähän eroavaisuutta! Ei niin, että muunnokset, jotka eroavat toisistaan suuresti jossakin suhteessa, eivät eroisi ensinkään muissa suhteissa; näin on – puhun tehtyäni huolellisia havaintoja – tuskin koskaan laita.

Muuntelussa esiintyvä vuorosuhteellisuuden laki, jonka tärkeyttä ei koskaan ole väheksittävä, saa varmasti aikaan muutamia eroavaisuuksia. Mutta sitä yleistä sääntöä ei saata epäillä, että lehdissä, kukissa tai hedelmissä tavattavien pienten muunnosten jatkuva valinta on tuottava rotuja, jotka eroavat toisistaan pääasiallisesti juuri näiltä osiltaan.

Voidaan tehdä se vastaväite, että valintaperiaatetta on määräperäisesti toteutettu käytännössä tuskin kolmea neljännestä vuosisataa. Totta on, että siihen on kiinnitetty enemmän huomiota juuri viime aikoina, ja paljon tutkimuksia on kirjotettu tästä aineesta. Ja tulokset ovatkin sitä mukaa olleet ripeämmät ja merkittävämmät. Mutta ei ole suinkaan totta, että tämä periaate olisi nykyajan keksintö. Voisin mainita useita kohtia sangen vanhoista teoksista, joissa tämän periaatteen koko tärkeys on tunnustettu. Englannin historian raakoina, barbarisina aikakausina tuotettiin maahan usein valioeläimiä ja julkaistiin lakeja niiden maastaviennin ehkäisemiseksi: oli säädetty että hevoset, jotka olivat alle määrätyn ko'on, olivat tapettavat, – seikka, jota voi verrata taimitarhanhoitajain "irtolaisten" hävittämiseen. Valinta-aatteen olen tavannut selvästi mainittuna eräässä vanhassa kiinalaisessa tietokirjassa ja jotkut Rooman klassillisista kirjailijoista ovat säätäneet siitä tarkkoja sääntöjä. Raamatun Genesis-kirjasta näkyy, että jo tuona varhaisena aikana kiinnitettiin huomiota kotieläinten väriin. Nykyiset villit risteyttävät usein koiriansa kesyttömien koiransukuisten eläinten kanssa parantaakseen rotua, ja niin tehtiin muinoinkin, kuten jotkut kohdat Pliniuksen teoksissa todistavat. Etelä-Afrikan villit valjastavat vetojuhtansa väri-yhtäläisyyden mukaan yhteen, ja samoin jotkut eskimoheimot vetokoiransa. Livingstone kertoo sisä-Afrikan neekerien, jotka eivät ole tulleet mihinkään tekemisiin europalaisten kanssa, pitävän suuressa arvossa hyviä kotieläinrotuja. Muutamat näistä tosiseikoista eivät tosin osota todellista valintaa, mutta ne osottavat, että kotieläinten siitokseen kiinnitettiin paljon huomiota jo vanhoina aikoina ja kiinnitetään nykyään alhaisimpienkin villikansojen keskuudessa. Ja olisihan todella merkillistä, jollei siitokseen olisi kiinnitetty huomiota, sillä onhan hyvien ja huonojen ominaisuuksien periytyminen niin ilmeistä.

ITSETIEDOTON VALINTA

Taitavat kasvattajat koettavat nykyaikana tarkotusperäisellä valinnalla, määrättyä päämaalia silmällä pitäen, luoda uusia muotoja eli alarotuja, joiden on voitettava kaikki kaltaisensa seudullaan. Mutta meille on tärkeämpi eräs toinen valinnan muoto, jota saattaa kutsua itsetiedottomaksi, ja joka on tuloksena siitä, että jokainen tahtoo omistaa ja siitokseen käyttää paraita eläinyksilöitä. Niinpä se, joka tahtoo omistaa pointereita, koettaa tietysti hankkia niin hyviä koiria kuin suinkin ja käyttää sitten siitokseen paraita koiriaan, vaikkei hän toivo eikä luule voivansa pysyväisesti jalostaa rotua. Kuitenkin voimme olettaa, että tällainen menettely, läpi vuosisatojen pitkitettynä, jalostaisi ja toisintaisi minkä rodun tahansa, samoinkuin Bakewell, Collins y.m. samalla, mutta vaan määräperäisemmällä menettelyllä jo elinaikanaan suuresti muuttivat nautakarjansa muotoa ja ominaisuuksia. Tällaiset hitaat ja huomaamattomat muutokset eivät milloinkaan olisi havaittavissa, jollei kysymyksenalaisista roduista olisi vertailua varten olemassa kauan sitten tehtyjä tarkkoja mittauksia ja huolellisia kuvia. Joskus voi tavata vielä jalostamattomia tai vähän muuttuneita saman rodun yksilöitä vähemmän sivistyneissä seuduissa, joissa niiden jalostus ei ole niin pitkälle edistynyt. On syytä uskoa, että Kaarle kuninkaan spanieli on itsetiedottoman siitosvalinnan kautta suuresti muuttunut tämän kuninkaan ajoista. Muutamat sangen pätevät asiantuntijat ovat vakuutetut siitä, että setteri polveutuu suoraan tästä spanielista ja on todennäköisesti vähitellen kehittynyt siitä. On tunnettua, että englantilainen pointeri on paljon muuttunut viime vuosisadan kuluessa ja muutokseen luullaan etupäässä vaikuttaneen englantilaisen kettukoiran kanssa tapahtuneen ristisiitoksen. Meille on kuitenkin tärkeintä se seikka, että muutos on aikaansaatu itsetiedottomasti ja asteittain, mutta on kumminkin ollut niin perinpohjainen, että vaikka vanha espanjalainen pointeri varmasti on tullut Espanjasta, ei tässä maassa tavata – mikäli Mr. Borrow on minulle kertonut – mitään meidän pointerimme tapaista kotoista koirarotua.

Samanlaisen valintamenetelmän ja huolellisen harjottelun kautta ovat englantilaiset kilpahevoset tulleet niin paljon nopeammiksi ja kookkaammiksi arabialaista kantalajiaan, että arabialaiset hevoset ovat Goodwood'in kilpa-ajosäännöissä asetetut edullisempaan asemaan, mitä kannettavaan taakkaan tulee. Lordi Spencer y.m. ovat osottaneet, että englantilaisen nautakarjan paino ja varhaisempi kypsyys on lisääntynyt tämän maan entiseen karjakantaan verraten. Vertaamalla erinäisissä vanhoissa kirjotuksissa luettavia tiedonantoja kirje- ja kuperkeikkakyyhkysistä Britanniassa, Intiassa ja Persiassa voimme seurata niiden asteittaista, huomaamatonta kehitystä, jonka kautta ne ovat tulleet niin suuresti eroamaan kalliokyyhkysestä.

Youatt antaa oivallisen esimerkin pitkitetyn valinnan seurauksista, valinnan, jota voidaan pitää itsetiedottomana, koska kasvattajat eivät olleet milloinkaan odottaneet eivätkä edes toivoneetkaan saavuttavansa niitä tuloksia, jotka olivat seurauksena – nimittäin kahden eri kannan luomista: Kaksi Mr. Buckleyn ja Mr. Burgess'in hallussa ollutta Leicester-lammasrotua ovat, kuten Youatt huomauttaa, "Mr. Bakewell'in viisikymmentä vuotta takaperin omistaman kantarodun puhdasta perua. Kenelläkään, joka vähänkin tuntee asiaa, ei ole pienintäkään epäilystä siitä, että kummankaan katraan omistaja olisi päästänyt Bakewell'in katraan puhtaan veren sekottumaan, ja siitä huolimatta on erotus molempien välillä niin suuri, että ne näyttävät aivan eri muunnoksilta."

Jos olisikin olemassa niin alhaisella kannalla olevia metsäläisiä, ettei heillä olisi aavistustakaan siitä, että heidän kotieläintensä ominaisuudet periytyvät niiden jälkeläisiin, niin he ainakin koettavat huolellisesti säilyttää jokaisen eläimen, joka on heille hyödyllinen johonkin erikoiseen tarkotukseen, nälänhädän ja muiden onnettomuuksien sattuessa, jotka niin helposti kohtaavat metsäläisiä. Siten tällaiset valioeläimet tulevat jättämään enemmän jälkeläisiä kuin huonommat, joten tässä tapauksessa olisi kysymys jonkunlaisesta jatkuvasta siitosvalinnasta. Me näemme Tulimaan raakalaistenkin panevan arvoa eläimiinsä, he kun nälänhädän aikoina tappavat ja syövät vanhat naisensa, pitäen heitä vähemmänarvoisina kuin koiriaan.

Kasveissa tämä jalostuminen, jonka aiheuttaa paraiden yksilöiden satunnainen säilyminen – olkootpa nuo yksilöt niin eroavia, että niitä heti niiden esiintyessä voidaan pitää erityisinä muunnoksina tai älkööt ja olkoonpa kahta tai useampia eri lajeja tai rotuja sekotettu toisiinsa tai älköön – kasveissa tämä jalostuminen on selvästi havaittavissa lisääntyneestä ko'osta ja kauneudesta, joka pistää silmäämme orvokin, ruusun, pelargoniumin, georginin y.m. kasvien muunnoksissa, verratessamme niitä vanhempiin muunnoksiin ja kantalajeihin. Ei kukaan odottane koskaan saavansa ensiluokkaista orvokkia tai georginia viljelemättömän kasvin siemenestä. Ei kukaan uskone voivansa kasvattaa ensiluokkaista mehupäärynää villin päärynäpuun siemenestä, joskin hänen onnistuisi kasvattaa sellainen kitukasvuisesta, metsistyneestä taimesta, joka on alkuperältään puutarhalajia. Vaikka päärynää viljeltiin jo klassillisina aikoina, näyttää se Pliniuksen kuvauksista päättäen silloin olleen varsin vähä-arvoinen hedelmä. Puutarhaviljelyskirjallisuudessa olen nähnyt kovin ihmeteltävän puutarhurien ihmeellistä taitoa, kun he ovat aikaansaaneet niin loistavia tuloksia niin arvottomista aineksista. Mutta menettely on ollut yksinkertainen ja sen noudattaminen, mitä päämäärään tulee, miltei itsetiedoton. Se on perustunut siihen, että aina on viljelty parhaaksi tunnettua muunnosta, kylväen sen siemeniä, ja että hiukan paremman muunnoksen ilmaantuessa on valittu se j.n.e. Mutta klassillisen ajan puutarhurit, jotka viljelivät parasta päärynää, mikä heidän saatavissaan oli, eivät koskaan aavistaneet, kuinka oivallisia hedelmiä me saisimme syödä; tosin mekin saamme erinomaisista hedelmistämme jonkun verran kiittää heitä siitä, että ovat valinneet ja säilyttäneet paraat muunnokset, mitä saattoivat tavata.

Ne suuret muutokset, jotka siten ovat hitaan ja itsetiedottoman valinnan kautta syntyneet, selittävät luullakseni sen tunnetun tosiseikan, ettemme useinkaan enää voi luonnossa tuntea pitemmän aikaa viljeltyjen kukka- ja kyökkikasviemme kantalajeja emmekä siis tiedä, mitä ne olivat. Jos on kulunut vuosisatoja ja vuosituhansia, ennenkuin useimmat kasvimme ovat kehittyneet ja jalostuneet nykyiselle asteelleen, voimme käsittää, miks'ei Australia, Hyväntoivonniemi eikä mikään muukaan, aivan sivistymättömien kansojen asuma seutu ole tarjonnut meille ainoatakaan viljelyksen arvoista kasvia. Se ei johdu siitä, ettei näissä maissa, jotka ovat niin rikkaat lajeista, omituisen sattuman kautta olisi olemassa mitään hyödyllisten kasvien alkulajeja, vaan siitä, ettei kotoperäisiä kasveja ole jatkuvalla valinnalla jalostettu täydellisyyden asteelle, joka olisi verrattavissa siihen, minkä kasvit ovat vanhoissa sivistysmaissa saavuttaneet.

Mitä sivistymättömien kansojen pitämiin kotieläimiin tulee, on huomattava, että niiden melkein aina on taisteltava ravinnostansa, ainakin muutamina vuodenaikoina. Ja kahdesta maasta, joissa olosuhteet ovat aivan erilaiset, voivat samaan lajiin kuuluvat, mutta ruumiinlaadultaan, tai rakenteeltaan hieman eroavat yksilöt usein menestyä paremmin toisessa kuin toisessa. Siten saattaa "luonnollisen valinnan" kautta muodostua kaksi alarotua, kuten myöhemmin tulee tarkemmin selitettäväksi. Tämä selittänee osaltaan, miksi villikansojen kasvattamat muunnokset, kuten jotkut kirjailijat ovat huomauttaneet, ominaisuuksiltaan useinkin enemmän lähentelevät todellisia lajeja kuin sivistyneissä maissa kasvatetut muunnokset.

Tässä esitetty käsitys siitä tärkeästä vaikutuksesta, mikä ihmisen toimittamalla valinnalla on ollut, selittää mistä johtuu, että kotirotumme rakenteessaan ja elintavoissaan osottavat mukautumista ihmisen tarpeisiin tai mielihaluihin. Voimme luullakseni tämän kautta myöskin käsittää kotirotujemme useinkin epämuotoisen rakenteen samoinkuin senkin, että niiden ulkopuolisissa ominaisuuksissa esiintyvät eroavaisuudet ovat niin suuret ja sisäosissa ja – elimissä esiintyvät eroavaisuudet verrattain pienet. Ihminen voi tuskin – tai ainoastaan suurella vaikeudella – valikoida muita kuin ulkonaisia, näkyviä rakenteenpoikkeavaisuuksia; ja harvoin hän todella välittääkään sisäisistä. Hän voi kohdistaa valintansa ainoastaan luonnon hänelle ensin tarjoamiin vähäisiin muutoksiin. Ei kukaan ihminen olisi koskaan yrittänyt luoda riikinkukkokyyhkystä, näkemättä ensin kyyhkystä, jonka pyrstö oli kehittynyt hiukan omituisella tavalla, taikkapa kupukyyhkystä, näkemättä kyyhkystä, jonka kupu oli hiukan tavallista suurempaa kokoa; ja kuta epäsäännöllisempi ja tavattomampi jokin ominaisuus ensi kertaa esiintyessään oli, sitä enemmin se oli omansa kiinnittämään hänen huomiotaan. Sellainen lausetapa kuin "yrittää luoda" onkin epäilemättä riikinkukkokyyhkyseen nähden ja useissa muissakin tapauksissa aivan väärä. Se ihminen, joka ensinnä valitsi tavallista hieman suuripyrstöisemmän kyyhkysen, ei voinut aavistaakaan millaiseksi tämän kyyhkysen jälkeläiset muuttuisivat pitkällisen, osaksi itsetiedottoman, osaksi määräperäisen valinnan kautta. Kenties kaikkien riikinkukkokyyhkysten kantalinnulla oli ainoastaan neljätoista hieman hajallaan olevaa pyrstösulkaa, samoinkuin nykyisellä javalaisella riikinkukkokyyhkysellä tai muilla eri kyyhkysroduilla, joilla on laskettu olevan seitsemäntoistakin pyrstösulkaa. Kenties ensimäinen kupukyyhkynen ei paisuttanut kupuaan enempää kuin nykyään lyhytnokkakyyhkynen nielunsa yläosaa – tapa, johon ei kukaan kyyhkystenkasvattaja kiinnitä huomiota, koska se ei kuulu rotumerkkeihin.

Älköön luultako, että tarvitaan suurta rakenteen poikkeavaisuutta kiinnittämään suosijan silmää. Hän huomaa äärettömän pienet eroavaisuudet, ja inhimilliseen luontoon kuuluu jokaisen, vaikka kuinkakin vähäpätöisen uutuuden arvossapitäminen, jonka itse omistaa. Ei myöskään ole määriteltävä sitä arvoa, mikä ennen olisi pantu saman lajin yksilöissä tavattaviin lieviin eroavaisuuksiin, sen arvon mukaan, mikä niihin nyt pannaan, sittenkuin eri rodut ovat todella vakaantuneet, Kyyhkysissä tiedetään nykyäänkin toisinaan ilmenevän monia pieniä eroavaisuuksia, mutta nämä hyljätään vikoina tai poikkeuksina rodun täydellisestä perikuvasta. Tavallinen hanhi ei ole synnyttänyt mitään selväpiirteistä muunnosta. Siitä syystä Toulousen-hanhi ja tavallinen hanhi, jotka eroavat toisistaan vaan väriltään, tuolta kaikkein epävakaisimmalta tunnusmerkiltä, ovat äskettäin siipikarjanäyttelyissämme asetetut näytteille eri rotuina.

Nämä näkökohdat näyttävät selittävän miksi – kuten joskus on huomautettu – tuskin tiedämme mitään ainoankaan kotirotumme synnystä ja vaiheista. Mutta oikeastaan voidaankaan tuskin rodulla sanoa olevan mitään näkyvää syntyä, enempää kuin esim. jollakin kielimurteellakaan. Joku säilyttää ja kasvattaa rakenteeltaan hiukan poikkeavaa yksilöä tai huolehtii tavallista enemmän parhaiden eläintensä parittamisesta, siten jalostaen niitä, ja jalostetut eläimet leviävät hitaasti lähimpään ympäristöön. Mutta niillä on tuskin vielä mitään erityistä nimeä, ja kun niitä ei suurestikaan pidetä arvossa, ei niiden vaiheisiin kiinnitetä paljoakaan huomiota. Kun ne edelleen ovat jalostuneet saman hitaan ja asteittaisen kehityskulun kautta, leviävät ne laajemmalle, tulevat tunnetuiksi jonakin erikoisena ja arvokkaana ja saavat kenties vasta tällöin nimen paikkakuntansa mukaan. Puolivilleissä maissa, joissa yhdysliike on rajotettu, uuden alarodun leviäminen edistyy sangen hitaasti. Niin pian kuin arvokkaat ominaisuudet ovat tulleet tunnetuiksi, pyrkii itsetiedoton siitosvalinta – kuten olen sitä kutsunut – vähitellen kartuttamaan rodun luonteenomaisia piirteitä, mitkä nämä sitten lienevätkin, toisina aikakausina kenties enemmän kuin toisina, riippuen siitä, kuinka rotu kulloinkin on maineessa, ja toisella alueella kenties enemmän kuin toisella, riippuen asukasten sivistyskannasta. Mutta se mahdollisuus on hyvin pieni, että tällaisista hitaista, vaihtelevista ja huomaamattomista muutoksista säilyisi jotakin kertomusta.