Kitabı oku: «Liukas-kielinen», sayfa 2

Mikko. Se on ihan totinen tosi, hän on kummallinen, mutta hyvä. Hänen sydämensä on kirkas kuin kulta.

Selicour. Hän on rikas, leskimies, iloinen ja paraassa iässään. Tunnustakaa kuitenki … se on työläs sillä iällä vihata toispuolia, sen kunnioitetun miehen, vaan miten?

Mikko. Hänellä on hyvin hyvä sydän, uskokaa se herra Selicour!

Selicour (nauraen). He! he! Pieniä seikkoja toki, eikös niin? herra

Mikkel!

Mikko. Se on mahdollista, vaan missä asioissa hän on…

Selicour. Kyllä minä sen ymmärrän herra Mikkel! te olette uskollinen palvelia ja osaatte peittää missä on tarvis. En minä kysy missään pahassa aikomuksessa, sillä … minä olen vakuutettu ett'ei hänestä voi sanoa muuta kuin joka on hänelle kunniaksi.

Mikko. Niin tosiaan. Nyt minä muistan! kuulkaapas! hän etsii pienoista asuntoa esi-kaupungissa yhdelle.

Selicour. Todella? ja kelle?

Mikko. Sen saatte kuulta. Vaan elkää virkkako, Jumalan tähden … kuulkaa!

Selicour. Varjelkoon minua, herra Mikkel!

Mikko. Nuoruudessaan hän rakasti…

Selicour. Luuletteko että hänellä on nytki…

Mikko. Ei juuri sitä, vaan…

Selicour. Noh! Olkoon se mitä hyvänsä! Te hänen uskollinen palveliansa olette velvollinen sen kristillisesti peittämään, eikös niin Mikkel! Ja miks ei se jota hän salaa voisi olla joku kristillinen työ, miks ei se voi niin olla, herra Mikkel! Minä vihaan kaikkea panettelemista … kuin kuolemaa, niin minä sitä vihaan. Meidän pitää aina ajatella hyvää esi-miehistämme. No, no, se on hyvä herra Mikkel! Annattehan te anteeksi minun erheykseni. Me tapaamme useammin toisiamme. Minua hävettää kun teitä niin kohtelin (Ojentaa hänelle kätensä.)

Mikko (peräytyen). Ohoh! eihän toki, herra Selicour! minä tunnen siani ja tiedän hävetä.

Selicour. Mitä turhia, minä olen teidän ystävänne, antakaa nyt minun, herra Mikkel!

Mikko. Sitä en koskaan rohkene, minä olen paljas palvelia.

Selicour. Ystävä, ystävä! ei mitään eroitusta meidän kesken. Antakaa minun kuitenki … herra Mikkel!

(Molemmin puolin kumarrellen syvästi, esirippu lankee.)

TOINEN NÄYTÖS

Ensimäinen kohtaus.

Narbonne ja Selicour (istuen).

Narbonne. Olemmeko me nyt viimenki kahden kesken.

Selicour (pelolla). Niin olemme!

Narbonne. Tästä puhelemisesta jotain toivon. Minä pidän jo entuudesta teistä hyvin paljon, herra Selicour, ja luulen että ennen kun tästä eroamme minä rakastan teitä vielä enemmän. Minulle on sanottu että te olette hyvin tottunut valtakunnan asioihin.

Selicour. Minä olen niissä tehnyt paljon työtä ja ehk' en niinkään turhaan. Vaan sitä en pidä juuri suuressa arvossa.

Narbonne. Se on hyvä! Sanokaa minulle ensiksi mitä vaatimuksia te pidätte tärkeempinä kuin kysymys on hyvästä lähettiläästä?

Selicour (hämmästyen). Kaikista esinnä hänen tulee olla tottunut asioihin.

Narbonne. Tottunut, mutta aina lujemmalla rehellisyydellä.

Selicour. Se se onkin minun meininkini.

Narbonne. Ja sitte.

Selicour. Ja siinä vieraassa maassa jossa hän elää, hänen tulee olla rakastettu.

Narbonne. Se on tosi, vaan sentähden ei unhottaa omaa arvoansa. Hän pitäköön vaarin oman maansa kunniasta ja arvosta ja ansaitkoon omalla käytöksellä sille kunnioituksen.

Selicour. Se se oliki jota minä tahdoin sanoa. Hän elköön antako kenenkään käskeä itseänsä ja tietäköön itsensä pitää arvossa.

Narbonne. Arvossa, vaan ilman ylpeydettä.

Selicour. Se se on minunki meininkini.

Narbonne. Hänen tulee tarkata kaikki mitä…

Selicour (keskuuttaen). Tapahtuu siellä, hänen pitää tietää salaisimmat asiat.

Narbonne. Olematta mikään nuuskia.

Selicour. Sitähän minä meinasinki, ja ettei häntä luultaisi pejuoniksi.

Narbonne. Ja ettei hän se ole. Hänen pitää tietää olla vait eikä puuttua asioihin mitkä…

Selicour. Häneen eivät koske; hänen pitää olla kuin sinetillä lukittu kirje, jonka sisällystä kukaan ei tunne.

Narbonne. Vaan hän ei sentähden saa olla mikään kummitus, jota kukaan ei ymmärrä.

Selicour. Niin minä ajattelinki.

Narbonne. Hänen tulee olla rauhan mies ja kaikkea eri-puraisuutta hänen tulee kokea…

Selicour. Estää niin paljon kuin mahdollista.

Narbonne. Kas se on oikein! Hänellä tulee olla tarkka tieto erinäisistä maista, niiden kansan paljoudesta…

Selicour. Niiden hedelmistä ja tuotteista, niiden kaupasta ja teollisuudesta.

Narbonne. Se on oikein, se on oikein!

Selicour (yhä luetellen). Niiden asetuksista, niiden liitoista, niiden varoista, niiden sota-voimasta, niiden aseista, niiden tavoista…

Narbonne. Esimerkiksi: jos teitä lähetettäisiin Venäelle tahi Ruotsiin, vissisti te jo tuntisitte näiden maiden tilaisuuden.

Selicour (hämmästyen). Minun täytyy sanoa että minä olen lukenut enemmän Italian asioita. Pohjoisia maita minä tunnen vähemmän.

Narbonne. Vain niin! hm!

Selicour. Vaan minä olin juuri rupeemassa niistä lukemaan.

Narbonne. No Italiasta sitte!

Selicour. Cesarein maa oli minulle mieluisempi, se veti minun luoksensa. Ja siellähän se oli taitojen ja tietojen kehto, sankarein isän-maa, kaiken suuruuden koti.

Narbonne. Hyvä hyvä, vaan jälle meidän puheesen.

Selicour. Kuin suaitsette! Ah! ne ihanat taidot, ne ovat niin mieluiset muistella. Niistä voisi ajatella kokonaisen päivän, niissä on niin rikas…

Narbonne. Se on Venesia johon minä olen teitä arvellut…

Selicour. Venesia! Oikein! juuri sama paikka josta olen alkanut kirjoittaa pitempää ainetta, missä kaikki ajatukseni tulevat esiin … minä juoksen heti sen noutamaan. (Nousee seisalleen.)

Narbonne. Ei, ei, malttakaa, malttakaa vähän!

Toinen kohtaus.

Entiset. Mikko.

Mikko. Ulkona on joku joka hyvin tärkeässä asiassa tahtoo kahden keskiseltä puhella.

Selicour (kiireesti). Minä en tahdo teitä estää.

Narbonne. Ei, istukaa, Selicour, se joku voipi ainaki jonkun hetkisen odottaa.

Selicour. Vaan jos se en hyvin tärkeää.

Narbonne. Tärkein kaikista on meidän puhe.

Selicour. Jos suotte nyt minun…

Mikko. Se on tehty kahdessa minutissa, sanoi minulle se herra, vaan että sillä on hyvin kiiru. (Selicour juoksee ulos.)

Narbonne. Tulkaa heti jälle, niin pian kuin olen yksinäni.

Selicour. Minä oon teidän vallassa.

Narbonne (Mikolle). Anna hänen tulla.

Kolmas kohtaus.

Narbonne. Laroche.

Laroche (alinomaa kumartaen). Minä olen hyvin … minä luulen … että se olette te … jonka edessä … herra ministeri!

Narbonne. Minä olen ministeri. Tulkaa lähemmäksi!

Laroche. Rukoilen anteeksi … minä … minä tulen … se on … minun piti … vaan minä olen niin hämmästynyt … minä olen alhainen…

Narbonne. Noh, olkaa sitte rohkeampi ja asiaan. Mitä te tahdotte sanoa?

Laroche. Minä antaisin teille vähän viittausta.

Narbonne. Puhukaa!

Laroche. Te olette uskoneet yhtä kunnotointa miestä.

Narbonne. Ja se mies on?

Laroche. Hänen nimensä on Selicour.

Narbonne. Mitä, Seli…

Laroche. Sama mies, sama Selicour on yhtä tietämätöin kuin hän on kunnotoin. Suokaa minun kertoa kaikki hänen työnsä.

Narbonne. Malttakaa vähän. (Soittaa ja Mikko tulee) Huutakaa Selicour tänne!

Laroche. Elkää suinkaan, ei häntä tule tarvis koko tässä puheessa.

Narbonne. Ei teidän, kyllä minä sen arvaan; mutta minun tapa on kerran sellainen. Minä en ota vastaan mitään valitusta ihmisistä jotka eivät voi pitää puoliansa. Kun hän seisoo teidän edessä, kertokaa sitte hänen työnsä.

Laroche. Se on kuitenki niin työläs sanoa suusta suuhun…

Narbonne. Kun todistuksia ei ole, on vissisti parasta … onkos teidän laita niin?

Laroche. Minä en ollut aikonut niin suusta suuhun. Se on niin ulos-oppinut konna, oikea suka… Vaan minusta nähden se on yhtä-kaikki. Hiis huolikoon, minä en häntä pelkää. Tulkoon, te saatte nähdä jos pelkään.

Narbonne. Hyvä, hyvä! Me saamme sen heti nähdä, tuossa hän onki!

Neljäs kohtaus.

Entiset. Selicour.

Narbonne. Tunnetteko te tämän herran?

Selicour (hämmästyen). Se on Laroche.

Narbonne. Minä olen kutsuttanut teidän pitämään puolianne. Hän on tullut teitä syyttämään. Noh puhukaa!

Laroche (ryäistyä). Minun täytyy ensin teille sanoa että me olemme koulukumppanit, ja että hän olisi velvollinen minua kiittämään monjaista asioista. Me aloimme molemmat yht'aikaa tiemme, siitä on nyt viistoista vuotta … ja tulimme molemmat samaan kanseliin kirjoittajiksi. Herra Selicour nousi korkealle, minä seison samassa paikassani jossa aloitin. Että hän on unhottanut vanhan ystävänsä, se olkoon niin tahi näin. Siitä en mitään virka. Mutta että hän lisäksi muistaa tätä ystäväänsä vaan sillä tavalla että ajaa sen pois virastansa ja leivästänsä, sitä minä en voi kärsiä. Hän ei voi minusta sanoa mitään pahaa, vaan minä sanon ja päätän että tämä herra Selicour, joka teidän ylhäisyytenne edessä on olevinaan niin rehellinen, on ollut oikea konna, silloin kuin siihen oli tilaa. Kyllä hän nyt voipi teitä auttaa hyvässäki, vaan teidän edellisen tykönä hän auttoi kaikkea ilkeyttä oikein miehen tavalla. Hän on kavala kuin käärme ja muuttuu toiseksi joka kerran kuin hän saa uuden esi-miehen ja uuden ketun päällensä. Hän on liukastelia, kehuja ja ylpeä, kavala kuin salapuria koira. Kunnotoin, pahanilkinen ja hävitöin kaikkia kohtaan. Poikana koulussa hänessä vielä oli jotai hyvyyttä … vaan nyt hän jo on ammoin jättänyt sellaiset heikkoudet. Hän on liukastellut itsellensä viran, johon hän ei kelpaa. Hän osaa viekastella kunnian kaikista töistä itselleen ja antaa sellaisten miesten olla pimeydessä, niinkuin Firmin ja monet muut.

Narbonne. Kuin, Firmin? Palveleeko herra Firmin meidän kanselissa?

Laroche. Ankarin mies, sen voitte uskoa!

Narbonne. Minä jo olen hänestä kuullut. Erin-omainen mies toimituksiin.

Laroche. Ja perheen isä. Hänen poikansa tuli Colmarissa tutuksi teidän tyttärelle.

Narbonne. Kaarle Firmin? Se on oikein, nyt sen muistan.

Laroche. Erin-omaisilla lahjoilla!

Narbonne. Noh ja sitte?

Laroche. Se se oli jota minä halasin teille sanoa.

Narbonne (Selicourille). Vastatkaa puolestanne.

Selicour. Hän syyttää minun kiittämättömyyttä. Minun? Minä luulin että ystävä Laroche minun tuntisi paremmin. Se ei ollut minun tahtoni joka hänen piti alhaalla, se oli voimattomuuteni häntä korottaa. Mitkä kovat syytökset minulle, joka olen kaksikymmentä vuotta ollut hänen paras ystävänsä. Epäillä minun rehellisyyttäni, tuomita minun töitäni ja minua tuossa pikaisuudessa soimata ja halventaa! Todistukseksi miten totisesti minä olen hänen ystävänsä…

Laroche. Hän minun ystäväni. Luuleeko hän minun niin tuhmaksi, ja millä hän on sen osoittanut?

Narbonne. Hän on antanut teidän puhua päähän asti, ja sentähden…

Laroche. Minä saan sitte olla väärässä?

Selicour. Hänen virka on annettu toiselle, se on tosi, ja kellenkään sellainen kohtaus ei ole vääremmin kuin hänelle. Vaan minä toivoin että ystäväni Laroche, sen siaan kuin tuli minua syyttämään, olisi tullut ystävänä luokseni ja pyytänyt minulta selitystä. Sitä, sen minä sanon, minä odotin ja varustin jo kuin hänen olisin ihastuttavalla tavalla tyydyttänyt. Juuri saman päällikön ammatin, jota äsken teidän ylhäisyydelle puhelin, minä arvelin ehdotella vanhalle ystävälleni Larochelle.

Laroche. Minua päälliköksi, kiitoksia, herra Selicour. Minä olen paljas kirjoittaja, vaan en mikään suuren asian toimeen pania; minua auttaa kynäni vaan ei pääni, ja minä en ole se joka otan päälleni asioita joita en voi toimittaa teettääkseni ne salaisesti muilla ja itse pitääkseni niistä kunnian.

Selicour. Sia on sinulle omansa, kamratti, usko minua, minä tunnen sinun paremmin kuin sinä itse. Hänellä on oivallinen pää, tarkka ja väsymätein työssä ja selvä ymmärrys; hän ansaitsee koroituksen ennen kaikkia muita. Hän syyttää etten minä laske nerokkaita miehiä pääsemään ylös, ja nimittää herra Firminiä. Tämä esimerkki on huonosti valittu, niinki ankarasta miehestä kuin Firmin. Ensinki hänen nykyinen virkansa ei ole huono … ja toiseksi teidän ylhäisyytenne tahtoi korottaa juuri Firminin minun siaani, niin pian kuin minä olisin tullut toiseen paikkaan… Minä en sopisi tähän ammattiini, syyttää hän lisäksi, minä tunnen myös oman heikkouteni, vaan hänen tulisi muistaa ettei tämä syytös koske niin paljon minuun kuin esimieheeni, joka minut on korottanut; ja viimeksi että minä olisin ollut entisen ministerin rikoksiin osallinen? Se on suurin vääryys, kuin se olinki minä joka hänen annoin kuulla totuuden silloin kuin kaikki ihmiset kumartelivat hänen edessään. Sata kertaa tahdoin erota virastani ja mikään muu ei minua pidättänyt kuin toivo sillä hyödyttää isän-maatani. Mikä ihana lohdutus sydämelleni, kun tässä voin estää jotai pahaa ja tuossa auttaa jotai hyvää. Minä olen tohtinut asettua hänen voimaansa vasten, minä olen pitänyt totuuden puolta häntä vastoin silloin kuin hän oli vielä vallan päällä! hän lankesi ja minä surkuttelin hänen onnettomuutta. Onko se rikos, minä kehun sillä. Se on minulle raskas, hyvä Laroche, tavata sinun viha-miesteni joukossa, tarvita sinua vastaan puolustaida, sinua jota pidän niin suuressa arvossa. Vaan tule, sopikaamme, ole ystäväni ja unhottakaamme kaikki!

Laroche. Kunnotoin! eikö hän jo liikuta minua itseäni!

Narbonne. Noh, mitä te siihen vastaatte?

Laroche. Minä?.. En mitään, se kunnotoin hylky on hämmentänyt kaikki ajatukseni.

Narbonne. Herra Laroche! Se on hyvä ja kiitettävä asia, sotia pahuutta joka paikassa missä sen kohtaa … vaan se ei ole hyvä pitää väärää vihaa syytöintä kohtaan, se todistaa pahaa sydäntä.

Selicour. Hän ei vihaa minua, ei yhtään! ystäväni Larochin sydän on parain maa-ilmassa, minä tunnen hänen; vaan hän on pikainen, hän eli virastansa, se ei ole ihme että hän on vihastunut. Hän luuli kadottaneen leipänsä … ja minä olen tehnyt väärin, minä sen tunnustan, tule, tule, minä syleilen sinua, unhotamme kaikki!

Laroche. Minä syleilemään? Ei koskaan! Minä en kyllä osaa vastata hänen liverröksille, vaan voinko minä epäillä, voinko minä pettää teidän ylhäisyyden… Lyhyesti, minä en peruuta mitään … minä en tee mitään rauhaa, ennen kuin hänen työnsä ovat valkeudessa, ihan paljasna!

Narbonne. Minä olen vakuutettu että hän on viatoin … kunnes voitte todistaa kaikki.

Laroche. Todistaa? Tuhansilla todistuksilla.

Narbonne. Sanokaa, puhukaa!

Laroche. Minulla on kylläksi, minulla on suuri joukko todistuksia, … vaan minä en niillä voi mitään todistaa. Sellaisten sukain töitä ei voi näyttää todistuksilla. Hän oli ennen köyhä kuin minäki. Jos sanoisin että hän on entisen valtansa tehnyt rahaksi, että hänen koko rikkautensa on tullut siitä … sitä en voi todistaa kirjoilla ja vierailla miehillä, vaan Jumala sen tietää että se on totta, ja siitä minä annan henkeni.

Selicour. Tämä syytös on niin raaka ett'ei se minuun koske. Ja muutoin minä annan tutkia kaikki työni. Minkä olen säästänyt, se on ahkeruudellani ja otsani hiellä saatu. Se on öiden valvonnalla ja kunniallisella työllä ansaittu, ja sillä minä elätän köyhiä sukulaisiani ja pidän hengissä äitiäni.

Laroche. Valheltu! valheltu! Minä en voi todistaa, vaan se on valheltu, hävyttömästi valheltu!

Narbonne. Elkää pikastuko!

Selicour. Jumalani! mitä minun pitää kuulla! Se on ystävä Laroche joka minua niin tuomitsee. Mikä hurjuus sinun on tullut päähäsi? Minä en tiedä jos itken tahi nauran sinun raivollesi … vaan nauraa omalle ystävälleni, sitä en voi, se on liian vakaista. Niin halventaa vanhaa ystävääsi! tule tuntoosi, hyvä Laroche, ja elä omalla tahallasi menetä sitä oivallista virkaa jonka olen sinulle aikonut.

Narbonne. Suoraan sanoen, herra Laroche! teidän itsepäisyys antaa minulle huonon ajatuksen teistä. Minunki täytyy rukoilla teidän olemaan totisempi ystäväänne kohti. Se on ihan tosi, minua säälittää Selicour-paran tila!

Laroche. Kyllä minä sen uskon, armollinen herra! Eikö hän ole tehnyt minunki epäilemään. Vaan se ei ole mahdollista, minä olen vakuutettu kaikesta. Sota, sota meidän välillä. Minä näen että pitempi puhe on turha. Vaan ennen kuolen nälkään kuin otan vastaan jotai ammattia sellaisen konnan kädestä kuin hän. Teidän palvelianne. (Menee.)

Viides kohtaus.

Narbonne. Selicour.

Narbonne. Ymmärrättekö sitä yksi-päisyyttä?

Selicour. Se ei merkitse mitään. Hän on hyvä-tahtoinen löyhkö! minä lepytän hänen kohta.

Narbonne. Hän on kiivas ja ajattelematoin. Vaan totuudessa hän saattaa olla hyvä ihminen.

Selicour. Pohjalleen hyvä, sen voin teille taata. Vaan pää ei ole oikein paikoillaan. Joku voipi olla häntä yllyttänyt.

Narbonne. Luuletteko sen?

Selicour. Melkein niin minä luulen … ken sen voi tietää? joku salainen vihamies ja kadehtia … sillä se nyt vissi on, että hän vaan on paljas ase, jota toiset lykkäävät mihin tahtovat.

Narbonne. Vaan ken se sitte voisi…

Selicour. Sellaisia on paljon jotka toivovat minulle kadotusta.

Narbonne. Te voinette jo ketä luullaki?

Selicour. Minä painan sen nahkaani! Sillä ajatella sellaista

Firministä, hyi! se olisi hävyttömästi, se ei voi olla mahdollista!

Narbonne. Niin minäki sen luulen! hän näyttää minusta liian rehelliselle ja liian sievälle.

Selicour. Sievä hän kyllä on.

Narbonne. Tunnetteko te hänen?

Selicour. Me olemme ystävät.

Narbonne. No mitä te hänestä arvelette?

Selicour. Hetta Firmin on juuri sellainen mies kuin kanselissa on tarvis, jos kohta hänellä ei ole päätä, kuitenki hyvä työ-mies. Ei sentähden että hän kaipaisi ymmärrystä ja tietoja. Ei suinkaan. Hän voipi tietää paljon, vaan se ei tule kysymykseen.

Narbonne. Te nostatatte minussa halun häntä tuntea.

Selicour. Minä jo olen kauvan häntä yllyttänyt näyttäimään, vaan hän tuntenee alhaisen paikan itselleen parhaaksi eikä halaa ylemmäksi. Minä en tahdo häntä kuitenkaan…

Narbonne. Olkaa huoletta. Niin ansiollista miestä kohti, meikäläinen voipi ilman vahingotta ottaa ensimäisen askeleen. Minä tahdon itse mennä Firminin luo … vaan nyt entiseen asiaamme jonka tämä Laroche keskuutti.

Selicour (hämmästyen). Nyt on jo vähän myöhä.

Narbonne. Se ei tee mitään.

Selicour. Taitaa jo olla aika ottaa vastaan ihmisiäki.

Narbonne (katsoo kelloon). Todella jos se ei jo oleki.

Selicour. Sen voisimme jättää huomiseksi.

Narbonne. Hyvä, me sen voimme niin tehdäki.

Selicour. Ja minä saan sitte…

Narbonne. Vielä sanainen…

Selicour. Kuin suaitsette?

Narbonne. Yhden toimen minä kuitenki voin teille antaa, joka vaatii yht'aikaa kuntoa sekä rohkeutta.

Selicour. Käskekää vaan!

Narbonne. Minun edelliseni on huonolla hoidolla antanut tulla monta vikaa hallitukseen, joita kaikki meidän vaivat eivät voi poistaa. Sentähden olisi tarvis panna kokoon sellainen muistutus jossa kaikki puutokset tulisivat näkyviin ja hallitus saisi ilman säälimättä kuulla totuuden.

Selicour. Vaan suokaa anteeksi, teidän ylhäisyytenne, sellainen kirjoitus voisi tulla vaaralliseksi tekiällensä.

Narbonne. Se ei tarvitse peloittaa meitä. Mikään vaara, mikään yksinäisen kohta ei saa tulla kysymykseen siinä mitä yhteinen velvollisuus vaatii.

Selicour. Se on ylevästi ajateltu.

Narbonne. Te olette mies sellaiseen työhön. Muuta minä en tarvitse teille sanoa. Te tunnette kaikki puutokset paremmin kuin minä.

Selicour. Ja minä ajattelen siinä asiassa samalla tapaa kuin te.

Narbonne. Epäilemättä. Tällä asialla on kiiru. Minä jätän nyt teidän, elkää yhtään viivytelkö, meillä on nyt paras tilaisuus, minä sen tahtoisin jos suinkin mahdollista vielä tänä iltana antaa hallituksen käsiin. Lyhyesti ja selkeästi … vähillä sanoilla saattaa sanoa paljon, jääkää terveeksi! Menkää järkiään työhön. (Menee.)

Kuudes kohtaus.

Selicour. Madami Belmont.

Mad. Belmont. Olettekos yksinänne herra Selicour? minä tahdoin odottaa, kunnes hän menisi pois … hänen ei tule sitä tietää.

Selicour. Mistä se on puhe, rouva! jos voin kysyä?

Mad. Belmont. Me tahdomme tänä iltana vähän laulua, ja Lotta aikoo antaa kuulla ääntänsä.

Selicour. Ah! Hänen suloista ääntänsä!

Mad. Belmont. Olettehan teki toisinaan koetellut tehdä lauluja. Eikös se ole niin?

Selicour. Ken se ei jollon-kullon elämässään tekisi niitä!

Mad. Belmont. Tehkääpäs nyt laulu tahi joku sellainen täksi illaksi!

Teille se on vähäinen työ.

Selicour. Joku romansi, vain miten?

Mad. Belmont. Hyvä, tehkää romansi, niitä me erittäin rakastamme.

Selicour. Jos kiivaus minussa edes täyttäisi neron puutoksen!