Kitabı oku: «Sisaret: Romaani», sayfa 8

Hän tunsi, ett'ei hän voinut vastustaa tätä väkevää, ajattelemisen ja puhumisen koko taidossa hienosti harjaantunutta miestä, mutta hän ei voinut jättää sitä, mitä hän oli kuullut, vastaamatta ja sanoi sentähden, sittenkuin Euergetes oli vaiennut tyhjentääkseen äsken täytettyä maljaansa:

"Jos me kaikki seuraisimme sinun peri-aatteitasi, niin ei minun luullakseni muutamien vuosisatojen perästä enää löytyisi ketään, joka tunnustaisi yhtyvänsä heihin, sillä maailma olisi silloin asumatoin; mutta ne kirjoituskääryt, joissa sinä niin huolellisesti muutat iu'n siu'ksi, voimakkaat äidit ottaisivat, mistä löytäisivät, ja keittäsivät niillä tässä puuttomassa massa keittoa lapsillensa. Äsken vielä ylistit olevasi Alkibiadeen näköinen, mutta se, mistä hän oli kuuluisa, ja mikä hänet saattoi Athenaisille arvokkaaksi – nimittäin kauneus – on mitä vähimmin yhteydessä niitten oppien kanssa, jotka ihmisestä tekevät ajattelevan peto-eläimen, sillä sen, joka tahtoo olla kaunis, pitää ennen kaikkea hillitsemän itseänsä ja tietämän määränsä, sen olen jo Roomassa enkä vasta Athenassa oppinut ja varteen ottanut. Joku titaani on ehkä sinun tapaasi puhunut ja ajatellut, mutta tuskin Alkibiades!"

Veri tunkeutui näitten sanain johdosta Euergeteen kasvoihin, mutta hän tukehutti sen pistävän, loukkaavan vastauksen, joka oli hänen huulillansa, ja hänen kävi sitä helpommin voittaminen vihainen mielensä, sillä Lysias astui juuri aterioitsevien seuraan, pyysi anteeksi pitkää poissa-oloansa ja pani sitten Kleopatran ja hänen puolisonsa eteen ystävänsä Publiuksen kuvat.

Ne herättivät suurta mieltymystä, vieläpä itse Euergeteessäkin, ja jokainen läsnä olevista pöytäkumppaneista vakuutti vain harvoin nähneensä mitään ihanampaa ja miellyttävämpää, kuin tuo kainosti maahan katseleva Hebe ja morsiamen käsivarrelle kättänsä paneva houkuttelemisen jumalatar oli.

"Minä esittelen Peithoa", Kleopatra päättävästi sanoi.

"Ja minä Heraklesta! Euergetes huusi.

"Mutta kuka", kuningas Philometor kysyi, "on se kaunotar, jonka olet saanut silmiisi tätä verrattoman ihanaa Heben kuvaa varten? Sinun poissa ollessasi olen muistellut kaikkien niitten rouvien ja tyttöjen muotoa, jotka ovat olleet meidän juhlissamme, mutta vain hyljätäkseni toisen toisensa perästä".

"Se kaunotar, jota tarkoitan", Lysias vastasi, "ei ole ollut vielä yhdessäkään palatsissa, ja minä melkein pelkää olevani liian rohkea esitellessäni ylhäiselle kuningattarelle, että hän, vaikkapa vain näyttämölläkin, antaisi vieressään tilaa hiljaiselle lapselle."

"Pitäisihän minun kädelläni koskettaa hänen käsivarttansakin", kuningatar sanoi ja veti sormensa yhteen, ikäänkuin ne olisivat sattuneet johonkin saastaiseen..

"Jos sinä tarkoitat jotakin kukkienmyyjää, huilunsoittajatarta tai sellaista…"

"Kuinka rohkenisin esitellä mitään niin sopimatointa?" Lysias kiivaasti keskeytti ruhtinattaren puheen. "Neitonen, jota tarkoitan on noin kuudentoista vanha, lihaksi ja luuksi muuttunut viattomuus ja näyttää kukan nupulta, jonka saattaisi avata jo tämän öinen kevätsade, mutta joka kuitenkin vielä lepää verholehtien suojassa. Hän on helleniläistä sukua, sinun kokoisesi, Kleopatra, hänellä on ihmeen kauniit gasellin silmät pienessä päässään, jota tuuhea, ruskea tukka kaunistaa, kun hän hymyilee, niin viehättävät kuoppaset ilmaantuvat hänen poskissaan, ja hän hymyilee jo siitäkin, että sellainen Peitho häntä puhuttelee."

"Sinä jännität uteliaisuuttamme!" kuningas Philometor huudahti. "Missä kasvitarhassa tämä kukka sitten kasvaa?"

"Ja miten on mahdollista," Kleopatra kysyi, "ett'ei puolisoni jo aikoja sitten ole huomannut tätä kukkaa ja istuttanut sitä palatsiimme?"

"Luultavasti sen tähden," Lysias vastasi, "että se, joka omistaa sinut, Egyptin ihanimman ruusun, pitää tien varrella kasvavia orvokkia liiaksi halpoina, että hän niitä rupeisi katselemaan. Sitä paitse on se häkki, jossa nuppuseni on kasvanut, jotensakin synkässä paikassa, ja sinne on vaikea päästä, sillä epäluuloiset ihmiset vartioivat sitä. Lyhyin puhein: Hebemme on toinen Serapiin temppelin ruukunkantajattarista ja hänen niinensä on Irene."

YHDESTOISTA LUKU

Lysias oli niitä, joitten puhe ei koskaan kuulu siltä, kuin se totta tarkoittaisi.

Kun hän ilmoitti, että hän piti Serapiin palvelijatarta sopivana esittämään Hebeä, niin hän puhui niin hilpeästi ja viattomasti, kuin hän kertoisi lapsille jotakin satua, mutta hänen sanansa vaikuttivat niin kuulijoihin, kuin veden kohina, joka tunkeutuu särkyneesen laivaan.

Publius oli käynyt varsin kalpeaksi, ja vasta sitten kun hänen ystävänsä oli ilmoittanut Irenen nimen, hän oli joinkin määrin voittanut takaisin levollisuutensa: Philometor taas pani maljansa pöydälle ja huudahti hämmästyneenä:

"Serapiin palvelijatar Hebeksi iloiseen juhlanäytäntöön! Onko se mielestäsi mahdollista Kleopatra?"

"Mahdotonta, ihan mahdotonta se on," kuningatar päättävästi vastasi.

Euergetes, joka tosin myöskin oli kovin hämmästynyt, kuunnellessansa Korintholaisen puhetta, katseli kauvan ääneti maljaansa, sill'aikaa kun hänen veljensä ja sisarensa yhä vaan ilmaisivat hämmästystään ja paheksimistaan sekä puhuivat siitä kunnioituksesta ja arvon annosta, jota kuninkaatkin olivat velkapäät osoittamaan Serapiin papeille ja palvelijoille.

Vihdoin hän otti seppeleen ja nauhan pois päästänsä, veti taas molemmin käsin hiuskähäriänsä pystyyn ja sanoi sitten varsin rauhallisena ja päättäväisenä:

"Me tarvitsemme Hebeä, ja otamme siis hänet, mistä vaan saamme. Jos teitä tytön noutaminen peloittaa, niin on se tapahtuva minun käskystäni. Serapiin papisto on parhaasta päästä kreikkalainen, ja helleniläinen on heidän johtajansakin. Hänen kaltaisensa ei pidä paljon väliä puolikasvuisesta lapsesta, jos tämä miellyttää teitä tai minua. Hän tietää yhtä hyvin kuin me kaikkikin, että toinen käsi pesee toisen. Nyt kysytään vaan – sillä naisen itkua minä mielelläni välttäisin, – tuleeko tyttö, kun me häntä kutsumme, mielellänsä vai eikö. Mitä sinä luulet Korintholainen?"

"Minä luulen, että hän mieluummin tahtoo päästä tänään kuin huomenna vankeudestaan vapaaksi," Lysias vastasi. "Irene on luonnoltaan iloinen, nauraa viattomasti ja heleästi niinkuin leikkivä lapsi, ja hän saa sitä paitse nähdä vielä nälkääkin häkissänsä."

"Minä noudan siis hänet huomenna!" Euergetes huudahti.

"Mutta," Kleopatra keskeytti veljensä puheen, "Asklepiadorin on totteleminen meitä eikä sinua, ja me, minä ja puolisoni…"

"Te ette tahtoisi turmella hyvää sopuanne pappisväen kanssa!" Euergetes nauroi. "Jos he olisivat edes Egyptiläisiä! Sillä heidän temppelipesiinsä ei juuri hyvin nahoin voikaan tunkeutua, mutta tässä on, niinkuin sanottiin, kysymys vain Kreikkalaisista. Mitä teidän tarvitsee heitä pelätä? Jääköön sitten minun puolestani Hehe sinne, missä hän on, mutta minä olen kerran ihastunut näihin kuviin ja lähden huomenna heti noustuani Aleksandriaan, joll'ette pane asiata toimeen ja jos estätte minulta, Herakleelta, morsiamen, jonka jumalat ovat hänelle valinneet. Mitä sanon, sen sanon, eikä minulla ole koskaan ollut tapana myöntyä: Muuten on jo aika näyttäytyä täällä vieressä aterioitseville ystävillemme. He käyvät jo iloisiksi, eikä enää liene liian aikaista."

Näin sanottuansa Euergetes nousi sijaltansa ja viittasi luoksensa Hieraksin ja erään kamaripalvelijan, joka ojenteli hänen läpinäkyvän vaatteensa poimuja, sill'aikaa kun Philometor ja Kleopatra kuiskuttelivat keskenänsä olkapäitään kohotellen ja päätänsä pudistellen, ja Publius puhui hiljaa Korintholaiselle puristaen lujasti oikealla kädellään hänen rannettansa:

"Sinä et saa heitä auttaa, jos ystävyytemme on sinulle rakas. Niinpian kuin sopii lähdemme pois."

Euergetes ei mielellään odottanut.

Hän kääntyi jo oveen päin, kun Kleopatra kutsui hänet takaisin ja sanoi ystävällisesti mutta hiukan moittien:

"Sinä tiedät, että me mielellämme noudatamme egyptiläistä tapaa ja täytämme kaikki, mitä ystävä ja veli haluaa syntymäpäiväksensä saada, mutta juuri sen tähden ei olekaan oikein, että sinä niin uhkamielisesti vaadit sellaista, jota emme mielellämme kieltäisi, vaan jota emme kuitenkaan saata täyttää ikäviin rettelöihin joutumatta. Vaadi, me pyydämme sinua, jotakin muuta, ja me lupaamme sen varmaan sinulle, jos vaan voimme!"

Nuori jättiläinen vastasi tähän sisarensa pyyntöön kova-äänisellä naurulla, väänteli käsivarsiansa, huiskutteli kieltävästi kättään ja huusi sitten:

"Ainoaa, minkä mielelläni teiltä tahtoisin saada, ette kumminkaan vapa-ehtoisesti anna, ja siis pysyn vaatimuksissani. Te hankitte mulle Hebeni tai muuten lähden tieheni!"

Uudestaan Kleopatra vaihtoi puolisonsa kanssa lyhyitä sanoja ja nopeita silmäyksiä, ja Euergetes katseli sitä silmät leveellänsä, hajoitti säärensä hajalleen, nojasi valtavaa ruumistaan eteenpäin ja asetti nyrkkinsä lanteilleen.

Tämä asento ilmaisi niin paljon röyhkeyttä ja rohkeata poikamaisen vallatonta vaativaisuutta, että Kleopatra vaan vaivoin saattoi olla vastenmielisyyttänsä ilmaisematta, ennenkuin hän sanoi:

"Koska kerran olemme veljiä ja sisaria ja pysyttääksemme vaivoin saatua rauhaa, niin tahdomme myöntyä. Parasta on, että pyydämme Asklepiodorilta…"

"Kas se on oikein, siskoseni! Hanki minulle vaan Hebeni! Miten sen saatte toimeen, on minusta saman tekevä ja se on oleva teidän asianne. Huomen-illalla pidetään koetus ja ylihuomenna on tuleva näytäntö josta vielä lasten lapsetkin ovat kertovat. Eikä ole puuttuva loistavaa katselijakuntaakaan, sillä papillisilla siteillä ja asulla kaunistetut onnentoivottajani tulevat toivottavasti oikeaan aikaan. Tulkaa, herrat, mennään katsomaan mitä hyvää tuolla sisällä on pöydän ääressä kuultavana ja juotavana."

Ovet avautuivat, soitantoa, kovaa puhetta, maljojen kilinää ja naurua kaikui niitten kautta ruhtinasten huoneesen ja kaikki kuninkaallisen pariskunnan vieraat, paitse eunukki, seurasivat Euergetestä.

Kleopatra antoi heidän mennä ja oli ääneti; ainoastaan Publiukselle hän huudahti "hyvästi!", mutta Korintholaista taas hän pidätti luonansa ja sanoi:

"Sinä Lysias olet saanut nämä ikävät asiat toimeen. Koeta nyt saada ne hyviksi ja tuo tyttö meille. Älä estele! Minä olen häntä suojeleva; huolellisesti suojeleva, luota siihen!"

"Hän on siveä neito," Lysias vastasi, "eikä varmaankaan seuraisi minua hyvällä. Kun minä ehdotin häntä Hebeä esittämään, ajattelin, että yksin sana teidän, kuningasten suusta olisi kylläksi pakoittamaan temppelin johtajan suostumaan siihen, että hän uskoisi hänet teille muutamiksi hetkiksi viattomaan näytelmään. Suo anteeksi, jos minäkin jätän sinut. Minulla on vielä ystäväni lippaan avain ja minun pitää viedä se hänelle pois."

"Jospa veisimme hänet salaa sieltä?" Kleopatra kysyi puolisoltaan, sitten kun Korintholainenkin oli seurannut muita vieraita.

"Mutta ei vaan mitään ylellistä, ei mitään väkivaltaista!" Philometor kuningas huudahti huolestuneena. "Parasta olisi, että kirjoittaisin Asklepiodorille ja pyytäisin häneltä, että hän uskoisi tämän Ismenen tai Irennen, tai mikä tuon pahan onnen lapsen nimi onkaan, muutamaksi päiväksi sinulle, Kleopatra, jota hän on miellyttänyt. Saatanhan minä häntä huomauttaa tämänpäiväisen peltolahjoituksen lisäämisestä, joka jäi paljoa pienemmäksi, kuin hän oli toivonut."

"Minä pyydän, armollinen herra," sanoi alamaisesti Euleus, joka nyt oli yksinään kuninkaallisen pariskunnan kanssa, "minä pyydän, ett'et tässä tilaisuudessa suuria lupaa, sillä jos niin teet, niin Asklepiodor heti pitää sinun toivettasi tärkeänä…"

"Jota se ei ole eikä saakaan olla," kuningatar puuttui puheesen. "Olisi häpeällistä; jos nälkäisen olennon, vettä kanniskelevan tytön tähden tuhlaisi niin paljon sanoja ja kärsisi niin paljon levottomuutta, mutta miten saamme tämän asian päättymään? Minkä neuvon sinä annat Euleus?"

"Kiitos kysymästäsi, korkea ruhtinatar," Euleus vastasi. "Herrani, kuninkaan pitää minun mielestäni tuottaa tyttö tänne, vaan ei väkisin, kenenkään miehen avulla, jota hän tuskin niin kerkeästi seuraisi, kuin pitäisi, vaan jonkun naisen avulla.

"Minä muistelen tuota vanhaa egyptiläistä satua kahdesta veljestä, joka teille kyllä on tuttu.

"Pharao halusi saada nuoremman veljen vaimon, joka asui seeterivuorella, ja lähetti aseellisia miehiä häntä noutamaan; mutta vain yksi palasi heistä takaisin sillä Batau oli tappanut kaikki muut. Sitten lähetettiin eräs vaimo varustettuna kauniilla koristuksilla, jollaisia naiset rakastavat ja tätä kaunotar seurasi vastustamatta palatsiin.

"Antakaamme mekin lähettiläitten olla ja ryhtykäämme toimeen naisen avulla. Sinun leikkikumppanisi Zoë on oivallisesti sen asian toimittava. Kuka voi moittia siitä, että kauneutta rakastava neito karkaa vartijoistansa?"

"Mutta koko maailma on näkevä hänet Hebenä", Philometor huokasi, "ja julistava meidät, Serapiin palveluksen suojelijat, temppelin häväisijöiksi, jos Asklepiodor tämän sille ilmoittaa. Ei, ei, ensin pitää hyvällä rukoiltaman Asklepiodoria. Jos hän sitten alkaa vastustella, niin sitten koittakoon Zoë onneansa, vaan ei ennen."

"Olkoon sitten niin," kuningatar sanoi, ikäänkuin hänen puolisonsa ehdoitus olisi ollut hänen vahvistettavansa.

"Salli leikkikumppalisi tulla minun mukaani," Euleus pyysi, "Ja minun esittää pyyntönne Asklepiodorille. Sill'aikaa kun minä puhun Asklepiodorin kanssa, pitää Zoën kaikissa tapauksissa voittaman tyttö puolellensa, ja meidän pitää jo huomenna tehdä tehtävämme, muuten Roomalainen ennättää ennen meitä. Minä tiedän, että hän on luonut silmänsä Ireneen, joka todellakin on sangen kaunis. Hän lahjoittaa hänelle kukkia, ruokkii lintustansa fasaanilla, persikoilla ja muilla herkuilla, käy tuon pikku aarteensa viettelemänä niin usein Serapeumissa kuin vaan on mahdollista, viipyy siellä tuntikausia, on hurskaasti joka juhlakulkueessa mukana antaaksensa ne orvokit; jotka sinä hänelle armosta olet antanut, kaunottarelleen, joka varmaankin enemmän rakastaa kuninkaallisia kukkia kuin muita…"

"Valehtelija!" kuningatar huudahti keskeyttäen hovimiehen puheen niin innokkaasti liikutettuna, niin äärettömästi kiivastuneena ja raivostuneena, että hänen puolisonsa pelästyneenä astui muutamia askelia taakse päin.

"Sinä olet kielittelijä ja kurja kunnianloukkaaja! Roomalainen vastustaa sinua paljastetuin asein, mutta sinä hiivit pimeässä kuin skorppiooni ja koitat pistää vihollistasi jalkaan. Maalari Apelles on Antiphelesta vastaan tehdyssä kuvauksessansa varoittanut meitä Logoksen jälkeläisiä sinun moistesi ihmisten suhteen. Kun katselen sinua, niin muistuu mieleeni hänen kielittelemisen daimoninsa. Se viha ja hävyttömyys, joka välkkyy noista viekkaista silmistä, ja se uhkamielisyys, joka uhriansa himoiten loistaa noista punaisista kasvoista, on teille kummallekin yhteistä. Sinä varmaankin toivot, että se nuorukainen, jota Apelleen Kielittely vetää hiuksista luoksensa, olisi meidän Publiuksemme ja että sinua kuten sitäkin auttaisi kateuden kivulloinen, kuoppasilmäinen kuva ja nuo vihattavat naiset Kavaluus ja Petos? Mutta minä muistelen kohti taivasta kohotettua, jumalattaren ja kuninkaan turvaa rukoilevata kättä sekä maahan kaadetun pojan uskollista, totuutta ilmaisevaa silmäystä, ja jos Publius Scipiossa on kyllin miestä puolustamaan itseänsä julkisia hyökkäyksiä vastaan, niin kyllä minä olen suojeleva häntä takaa päin tehtyjä ryntäyksiä vastaan. Pois tästä huoneesta! Pois, sanon sinulle, ja sinä saat nähdä, kuinka rankaisemme kielittelijöitä!"

Euleus heittäytyi, kuultuansa nämät sanat, kuningattaren jalkain juureen, mutta tämä katseli pois päin hänen ylitsensä, hengittäen syvään ja sieramet jännitettyinä, kunnes hänen puolisonsa astui hänen luoksensa ja lausui lepyttävällä äänellä:

"Älä kiroa häntä kuulustamattasi, vaan nosta hänet ylös. Joka tapauksessa anna hänelle tilaisuutta lauhduttaa vihaasi sen kautta, että hän tuo tänne ruukunkantajattaren Asklepiodoria vihastuttamatta. Toimita hyvin asiasi, Euleus, ja minä olen puolustava sinua Kleopatralle."

Kuningas näytti sormellaan ovea ja Euleus poistui syvään kumartaen ja käyden takaperoa; mutta Philometor, joka nyt oli yksinään puolisonsa kanssa, sanoi lempeästi nuhdellen:

"Miten sinä saatoit niin kovin antautua vihasi valtaan? Eihän sellaista uskollista ja viisasta palvelijaa, joka on niitä harvoja vielä elossa olevia ihmisiä, joita äitimme rakasti, ajeta pois kuten tavallista pöytäpalvelijaa. Ja kuinka suuresti hän sitten on rikkonut sinua vastaan? Onko se mitään sellaista kiellettyä, josta saattaisi vihastua, jos varovainen vanhus viattomasti kertoelee nuoresta miehestä, joka elää maailmassa eikä tiedä mitään Serapiin synkästä pyhyydestä, että hän on mieltynyt tyttöön, joka kyllä ihmetyttää jokaista, joka vaan on nähnyt hänet, että hän häntä etsii ja lahjoittaa kaunottarelleen kukkasia…"

"Lahjoittaa kukkasia?" Kleopatra uudestaan kiivastuen kysyi. "Ei, häntä syytetään, että hän seuraa neitoa, joka on Serapiin oma, Serapiin, minä sanon. Mutta aivan yksinkertaisesti se ei ole totta, se on valetta, ja sinäkin olisit yhtä suuresti vihastunut, jos sinun ylimalkaan olisi sallittu tuntea mitään miesmäistä vihaa ja joll'et sinä tarvitsisi Euleusta useisin asioihin, jotka minäkin tiedän, ja vielä muihinkin, joita tahdot minulta salata. Anna hänen vain tuoda tyttö; mutta kun se on täällä, ja jos minä huomaan Roomalaisen kanteen Euleusta vastaan, jonka huomenna tahdon kuulla, olevan oikean, niin saat nähdä, että minussa on kyllin miehen ankaruutta meidän molempienkin varaksemme. Tule nyt, sillä tuossa toisessa salissa odotetaan meitä."

Kuningatar huusi, kamariherrat ja palvelijat riensivät saapuville, hänen näkinkengän muotoinen kantotuolinsa ilmaantui jälleen, ja pian hän lähti puolisonsa vieressä, korkealla ilmassa häälyen, suureen pylvässaliin, jossa hovin ylimykset, sotajoukkojen päälliköt, maalta tulleet korkeimmat egyptiläiset virkamiehet, taiteilijat ja oppineet sekä muitten maitten lähettiläät viruivat pitkillä sohvilla ja ilahuttivat viinillä mieltänsä, sillä varsinainen ateria oli jo loppunut.

Kreikkalaiset ja tummemman väriset Egyptiläiset olivat melkein yhtä monilukuisesti kokoontuneet tähän kirjavaan seuraan, mutta heidän joukossansa, etenkin oppineissa ja sotamiehissä, oli myöskin paljon Israelilaisia ja Syrialaisia.

Aterioitsevat ottivat kuninkaallisen pariskunnan riemulla ja kunnian osoituksilla vastaan; Kleopatra hymyili niin suloisesti kuin koskaan ja häilytti vielä sittenkin viuhkaintaan, kun hän jo oli astunut pois kantotuolista, mutta ei hän kuitenkaan kiinnittänyt kehenkään läsnä-olevista vähintäkään huomiota, sillä hän etsi Publiusta, ensiksi hänen varalleen olevan sijan läheisyydestä, sitten muitten Hellenien, Egyptiläisten, Juutalaisten ja lähettilästen joukosta, vaan ei sittenkään löytänyt häntä ja kun hän vihdoin vieressään olevalta kamariherralta kysyi, missä Roomalainen oli, niin huudettiin heti lähettilästen hoitajaa. Tämä oli sangen korkea virkamies, jonka piti pitämän huolta vieraitten valtojen edustajista, ja hän oli läheltä saatavissa, sillä hän odotti juuri saadaksensa viedä Kleopatralle Publius Cornelius Scipion tervehdyksen ja hänen nimessään ilmoittaa, että hän oli lähtenyt telttaansa, koska hänelle oli tullut kirjeitä Roomasta.

"Onko se totta?" kuningatar kysyi laskien viuhkaimensa alas ja katsellen tuimasti lähettilästen hoitajaa silmiin.

"Kolmisoutu Proteus, joka tulee Brundisista," hän sai vastaukseksi, "on eilen saapunut Eunostuksen satamaan, ja muutama tunti sitten eräs ratsastava lähettiläs toi kirjeen, joka ei ollutkaan tavallinen, vaan jokin senaatin kirjoitus; minä tunnen niitten muodon ja sinetin."

"Entä Korintholainen Lysias?"

"Hän meni Roomalaisen seurassa."

"Onko senaatti kirjoittanut hänellekin?" Kleopatra kysyi äreästi ja ynseästi ja kääntäen lähettilästenhoitajalle tervehtimättä selkänsä sekä, jälleen mennen kamariherran luo, jatkoi puhettansa tuikeasti, ikäänkuin hänellä olisi ollut tuomio-istuin ohjattavana.

"Euergetes kuningas istuu tuolla Egyptiläisten joukossa ylämaan temppelien lähettilästen vieressä. Näyttää siltä, kuin hän pitäisi heille puhetta, ja he kuuntelevat tarkkaavaisesti. Mitä hän puhuu ja mitä tämä taas merkitsee?"

"Ennenkuin sinä tulit, hän istui Syrialaisten ja Juutalaisten luona ja kertoi heille mitä kauppamiehet ja kirjurit, jotka hän oli lähettänyt etelään, olivat ilmoittaneet niitten järvien lähteistä, joitten kautta Niilin virta juoksee. Hän luulee, että on ilmaantunut uusia rikkauden lähteitä likeltä pyhän virran alkujuoksua, joka tuskin virranneekaan valtamerestä, niinkuin vanhemmat ihmiset luulevat."

"Entä nyt?" Kleopatra kysyi "mitä hän juttelee tuolla Egyptiläisille?"

Kamariherra riensi Euergeteen tykö ja palasi sitten pian takasin kuningattaren luo, joka sill'aikaa oli vaihtanut ystävällisiä sanoja juutalaisen kenraalin Oniaan kanssa, ja ilmoitti Kleopatralle hiljaisella äänellä, että kuningas tulkitsi erästä paikkaa Platon Timeuksesta, missä Solon ylistelee Sai'in pappien suurta viisautta, ja että hän puhui hyvin innokkaasti Egyptiläisille, jotka antoivat hänelle äänekkäitä mieltymyksen osoitteita.

Kleopatran kasvojenpiirteet synkistyivät synkistymistään, mutta hän peitti ne viuhkaimellaan, viittasi Philometoria tulemaan likemmäksi ja kuiskutti hänelle:

"Oleskele lähellä Euergetestä, hänellä on arveluttavan paljon tekemistä Egyptiläisten kanssa. Hän koettaa miellyttää heitä, ja ketä hän todella haluaa miellyttää, sen kyllä lumoaa tämä rakastettava noituri. Minun iltani hän on tehnyt ikäväksi, ja minä jätän teidät yksiksenne.

"Hyvästi huomiseksi!"

"Minä kuulustelen Roomalaisen kannetta katollani, sillä siellä käy aina viileämpi tuuli.

"Jos sinä tahdot olla läsnä, niin kutsutan sinua, mutta ensin tahdon puhutella häntä yksinäni, sillä hän on saanut kirjeitä senaatilta, jotka saattavat tärkeätä sisältää. Hyvästi siis huomiseksi!"