Kitabı oku: «Novelleja Decameronesta», sayfa 9

KAHDEKSAS KERTOMUS

Ferondo haudataan, kun hän on syönyt erästä pulveria, kuolleena, ja apotti, joka huvittelee hänen vaimollaan, ottaa hänet haudasta, panee vankilaan ja uskottelee hänelle, että hän on kiirastulessa. Sitten hänet herätetään, ja hän elättää omanaan poikaa, joka hänen vaimollansa on apotin kanssa.

Toscanassa oli ja on vieläkin luostari, sellaisella paikalla, jossa niitä usein näemme ja jossa ihmiset eivät paljon käyneet. Ja siinä oli apottina munkki, joka oli kaikissa asioissa tavattoman pyhä, paitsi naispuuhissa, ja tätä hän osasi harjoittaa niin salaisesti, ettei juuri kukaan siitä tiennyt, ei edes aavistanut, koska häntä pidettiin ylen pyhänä ja rehellisenä joka asiassa. Nyt sattui, että apotin kanssa seurusteli paljon eräs tavattoman rikas talonpoika, jonka nimi oli Ferondo, mahdottoman kömpelö ja raaka mies, jonka seura ei miellyttänyt apottia muun kuin sen vuoksi, että hän saattoi silloin tällöin huvitella hänen tyhmyytensä kustannuksella. Ja silloin huomasi apotti, että Ferondolla oli vaimona erittäin kaunis nainen, johon hän rakastui niin palavasti, ettei ajatellut muuta yöllä eikä päivällä. Mutta hän kuuli, että vaikka Ferondo oli kaikessa muussa suhteessa tuhma ja yksinkertainen, niin tätä vaimoaan rakastamaan ja hyvin vartioimaan hän oli aivan älykäs, ja siksi apotti joutui melkein epätoivoon. Mutta koska hän oli hyvin ovela, sai hän kuitenkin Ferondon niin pitkälle, että tämä tuli vaimonsa seurassa jonkun kerran hiukan huvikseen luostarin puutarhaan. Ja siellä puheli hän heidän kanssaan iankaikkisen elämän autuudesta ja monien kuolleiden miesten ja naisten pyhistä töistä niin herättävästi, että vaimolle tuli halu ripittää itsensä apotilla, ja hän pyysi siihen lupaa Ferondolta ja sai. Kun nainen sitten tuli apotin luo, tämän suureksi mielihyväksi, itseään ripittämään ja asettui hänen jalkainsa juureen istumaan, alkoi hän, ennenkuin tuli muuta sanoneeksi: Messere, jos Jumala olisi antanut minulle oikean miehen tai ei olisi antanut minulle miestä ollenkaan, niin ehkä olisi minun ollut helppo päästä teidän opetuksellanne sille tielle, joka, kuten olette puhunut, vie meitä iankaikkiseen elämään. Mutta kun ajattelen, millainen Ferondo on, ja hänen tuhmuuttaan, niin voinpa sanoa itseäni leskeksi ja kuitenkin olen naimisissa, koska en hänen eläessään voi saada toista miestä. Sillä hän on, senkin hullu, aivan syyttä niin mahdottoman mustasukkainen minusta, etten senvuoksi voi elää hänen kanssaan muuta kuin vavistuksessa ja onnettomuudessa. Ja sentähden minä, ennenkuin ryhdyn muuhun rippiin, pyydän teitä niin nöyrästi kuin voin, että suvaitsisitte antaa minulle tässä suhteessa jonkin neuvon, sillä jos ei siitä lähdetä antamaan syytä minulle oikeaan elämään, niin vähän minua hyödyttävät ripit tai muut hyvät.

Tämä puhe kosketti sangen miellyttävästi apotin sydäntä, ja hänestä näytti siltä, kuin olisi onni nyt raivannut tien hänen suurimmalle halulleen, ja hän sanoi: Tyttäreni, minä uskon, että niin kauniille ja herttaiselle naiselle, kuin te olette, on suureksi suruksi, että hänellä on miehenä tuhmuri, mutta paljon suuremmaksi suruksi luulen olevan, jos hän on mustasukkainen. Ja koska teillä on kummankin laatuinen, niin helposti uskon, että se, mitä puhuitte ahdistuksestanne, on totta. Mutta tässä en, lyhyesti sanoen, näe muuta neuvoa enkä keinoa kuin yhden ainoan, joka on se, että Ferondon on parannuttava tuosta mustasukkaisuudesta. Lääkkeen, joka hänet parantaa, minä osaan aivan hyvin tehdä, jos teillä vaan on mieltä pitää se salassa, mitä teille nyt puhun.

Vaimo vastasi: Isäni, älkää epäilkö sitä, sillä ennen antaisin itseni tappaa kuin puhuisin mitään muille siitä, josta te minulle sanotte, etten sitä saa kertoa. Mutta miten sen voi tehdä?

Apotti vastasi: Jos toivomme, että hänestä tulee terve, on välttämätöntä, että hän joutuu kiirastuleen.

Ja kuinka, sanoi nainen, hän voi joutua sinne elävänä?

Apotti vastasi: Hänen täytyy ensin kuolla ja sitten hän sinne joutuu. Ja kun hän on kärsinyt niin paljon rangaistusta, että hän parantuu tästä mustasukkaisuudestaan, niin anomme eräillä rukouksilla Jumalalta, että Hän antaa hänen palata takaisin tähän elämään, ja Hän sen tekee.

Ja minun täytyy jäädä leskeksi? sanoi nainen.

Niin, vastasi apotti, joksikin ajaksi, ja silloin teidän on tarkoin varottava, ettette anna naittaa itseänne toiselle, sillä Jumala pahastuisi siitä suuresti, ja kun Ferondo tulee takaisin ja teidän täytyy mennä jälleen hänelle, niin olisi hän mustasukkaisempi kuin koskaan ennen.

Nainen vastasi: No kunpa hän vaan tästä pahasta paranee, ettei minun aina tarvitse olla kuin vankilassa, niin olen tyytyväinen. Tehkää kuten haluatte.

Silloin apotti sanoi: Ja minä teen sen. Mutta minkäs palkkion minä olen saava teiltä sellaisesta palveluksesta?

Isäni, sanoi nainen, mitä vaan tahdotte, jos minä voin sen antaa. Mutta mitä voisi minunlaiseni tehdä, joka kelpaisi sellaiselle miehelle kuin te olette?

Siihen apotti sanoi: Hyvä emäntä, te voitte tehdä yhtä paljon minulle kuin minä tahdon tehdä teille. Sillä niinkuin minä ryhdyn nyt yritykseen, joka on oleva teille hyväksi ja lohdutukseksi, niin voitte tekin tehdä sellaista, joka olisi minun elämäni onni ja pelastus.

Silloin sanoi nainen: Jos niin on, niin olen minä valmis.

Lahjoittakaa siis, sanoi apotti, minulle rakkautenne ja tyydyttäkää minua itsellänne, jonka tähden minä aivan palan ja riudun.

Kun nainen kuuli tämän, vastasi hän tyrmistyneenä: Voi minua, isäni, mitäs te minulta pyydätte? Minä luulin, että te olitte pyhimys. Sopiiko nyt pyhien miesten pyytää naisilta, jotka tulevat heiltä neuvoa kysymään, sellaisia asioita?

Siihen sanoi apotti: Armahaiseni, tätä älkää ihmetelkö, sillä siitä ei pyhyys tule vähemmäksi, sillä se asustaa sielussa, ja se, jota minä teiltä pyydän, on vain ruumiillista syntiä. Mutta olkoon kuinka tahansa: sellainen voima on vaan teidän suloisella kauneudellanne ollut, että rakkaus pakoittaa minut menettelemään näin. Ja sanon teille, että voitte olla kauneudestanne ylpeämpi kuin kukaan muu nainen, jos ajattelette, että se on miellyttänyt pyhimyksiäkin, vaikka he ovat tottuneet näkemään taivaallisia kauneuksia. Ja sitäpaitsi, jos olenkin apotti, niin olen myöskin mies kuin muutkin, ja, kuten näette, en ole vielä vanhakaan. Eikä teistä pitäisi olla vaikeaa tätä tehdä, jopa tulisi teidän sitä toivoakin, sillä sen aikaa, kun Ferondo on kiirastulessa, annan minä teille, tullen seuraksenne yöllä, sitä lohdutusta, jota hän olisi teille antava. Eikä tätä kukaan huomaa, sillä jokainen uskoo minusta sitä samaa ja paljon parempaakin kuin te joku aika sitten minusta uskoitte. Älkää hyljätkö armoa, jonka Jumala teille tarjoaa, sillä niitä naisia on kyllin, jotka haluaisivat sitä, jota te nyt voitte saada ja saatte, jos luotatte älykkäästi minun neuvooni. Ja sitäpaitsi on minulla kauniita ja kalliita koristuksia, jotka aion antaa teille, en kenellekään muulle. Tehkää siis, suloisin toiveeni, minulle samaa, jonka minä mielelläni teen teille.

Emäntä käänsi kasvonsa alas eikä tiennyt, miten häneltä kieltää, ja myöntyminen ei tuntunut hänestä hyvältä teolta. Kun apotti nyt näki hänen näitä sanoja kuunnelleen ja viivyttelevän vastausta, niin huomasi hän hänet jo puolittain käännyttäneensä, joten hän jatkoi monin sanoin äskeistä puhettansa. Ja ennenkuin hän lakkasi, oli hän saanut ajetuksi naisen päähän, että se oli oikeutettu teko. Ja senvuoksi sanoi nainen hämillään, että hän on valmis täyttämään kaikki hänen käskynsä, mutta ettei hän voi sitä kuitenkaan tehdä, ennenkuin Ferondo on kiirastulessa.

Silloin sanoi apotti ylen tyytyväisenä: No me toimitamme hänet sinne menemään heti. Pitäkäähän vain huolta siitä, että hän tulee huomenna tai ylihuomenna tänne seurustelemaan minun kanssani.

Ja sen sanottuaan pisti hän salaa naisen sormeen hyvin kauniin sormuksen ja laski hänet menemään.

Nainen oli iloissaan lahjasta ja odottaen toisia sellaisia alkoi hän ystävätärtensä luokse palattuaan kertoa ihmeellisiä satuja apotin hurskaudesta, ja meni heidän seurassaan kotiinsa.

Parin päivän päästä siitä tuli Ferondo luostariin, ja tuskin apotti hänet näki, niin hän päätti lähettää hänet kiirastuleen. Siksi hän otti eräänlaista pulveria, jolla oli ihmeellinen voima ja jonka hän oli saanut Levantissa eräältä suurelta ruhtinaalta, joka vakuutti Vuoren ukon sitä käyttäneen, kun tahtoi lähettää jonkun unessa paratiisiinsa tai palauttaa hänet sieltä takaisin. Tämä pulveri vaivutti, ollenkaan vahingoittamatta, antoipa sitä paljon tai vähän, henkilön, joka sitä otti, pitkäksi tai lyhyeksi ajaksi sellaiseen uneen, ettei kukaan olisi voinut sanoa hänessä olevan henkeä, niin kauan kuin pulverin voima vaikutti. Ja tätä pulveria apotti otti nyt sen verran, että se riitti pitämään Ferondoa unessa kolme päivää, ja antoi hänen juoda sen pikarillisessa viiniä, joka ei ollut vielä selvää, kammiossaan ja Ferondon mitään huomaamatta. Ja sitten hän vei hänet ristikäytävään, jossa alkoi monien muiden munkkien kanssa ilveillä hänellä ja hänen tuhmuutensa kustannuksella.

Kauan ei kestänyt, niin pulveri vaikutti ja Ferondon päähän iski yhtäkkiä niin kiivas unisuus, että hän nukkui seisoallensa ja kaatui nukuksissa maahan. Apotti oli tapahtumasta tyrmistyvinään ja antoi avata hänen vaatteensa, tuotti kylmää vettä ja vihmotti sillä hänen kasvojaan, ja käytti monia muita keinojansa, ikäänkuin hänelle olisi tullut vatsan pöhötys tai muuta sellaista ja kuin hän olisi tahtonut herättää hänessä paenneen elämän ja tajunnan. Mutta kun apotti ja munkit näkivät, ettei hän kaikesta tästä vironnut, ja kun he koskettivat hänen valtasuontaan eivätkä huomanneet siinä elon merkkiä, niin oli heistä kaikista varma, että Ferondo oli kuollut.

Sentähden lähettivät he sanan hänen vaimolleen ja sukulaisilleen, jotka tulivat kaikki kiireesti sinne. Ja kun vaimo ja omaiset olivat häntä hetken itkeneet, antoi apotti laskea hänet, niin puettuna kuin hän oli, erääsen hautaholviin.

Vaimo palasi kotiin ja sanoi päättäneensä, ettei hän koskaan eroa pikku pojasta, joka hänellä oli Ferondosta. Ja niin ollen hän jäi kotiin ja alkoi hoitaa poikaa ja rikkauksia, jotka olivat olleet Ferondon.

Apotti ja eräs bolognalainen munkki, johon hän suuresti luotti ja joka oli samana päivänä tullut Bolognasta, nousivat yöllä hiljaa ylös ja vetivät Ferondon haudasta ja kantoivat hänet erääsen kellariin, johon päivän sädekään ei päässyt ja joka oli valmistettu sellaisten munkkien vankilaksi, jotka tekivät rikoksia. Ja siellä riisuivat he hänen yltään vaatteet, pukivat hänet munkiksi ja asettivat olkikuvolle ja jättivät sinne makaamaan siksi aikaa, kunnes hän tointuisi. Ja bolognalainen munkki, jolle apotti sillä välin oli neuvonut, mitä hänen piti tehdä, alkoi, kenenkään muun siitä mitään tietämättä, odottaa Ferondon virkoamista.

Seuraavana päivänä lähti apotti eräiden munkkien kanssa ikäänkuin vierailulle Ferondon vaimon taloon ja näki hänet mustiin puettuna ja murheissaan. Ja kun hän oli naista hiukan lohduttanut, pyysi hän häntä hiljaa täyttämään lupauksensa.

Kun nainen nyt näki olevansa vapaa ja ettei häntä estellyt Ferondo eivätkä muutkaan, ja koska hän huomasi apotin sormessa vielä toisenkin kauniin sormuksen, niin sanoi hän olevansa valmis. Ja he sopivat, että apotti tulee sinne seuraavana yönä.

Kun yö oli tullut, niin apotti pukeutui Ferondon vaatteihin ja lähti munkkinsa saattamana sinne ja makasi aamuun saakka, suurimmaksi ilokseen ja mielihyväkseen, vaimon kanssa ja meni sitten takaisin luostariin. Sitten hän kulki saman tien sangen usein sellaisella asialla, ja kun joku hänet jonkun kerran kohtasi, hänen sinne mennessään tai sieltä palatessaan, niin luultiin, että Ferondo kuljeksi niillä paikoin katumusta tekemässä. Ja senjälkeen puhui kylän tyhmä väki monta kertaa tästä keskenään ja leskellekin, joka hyvin tiesi, mitä se merkitsi.

Kun Ferondo tointui ja näki olevansa kellarissa eikä tiennyt, miten hän sinne oli tullut, niin bolognalainen munkki astui sisään pitäen kauheaa ääntä ja raipat kainalossa, tarttui Ferondoon ja antoi hänelle kunnollisesti selkään. Ferondo itki ja huusi ja kysyi kysymistään: Missä minä olen?

Munkki vastasi hänelle: Sinä olet kiirastulessa.

Mitä, sanoi Ferondo, olenko minä sitten kuollut?

Tietysti, sanoi munkki.

Silloin rupesi Ferondo valittelemaan omaa, vaimonsa ja poikansa kohtaloa ja puhui maailman hassuimpia asioita.

Sitten toi munkki hänelle vähän ruokaa ja juomaa. Ja kun Ferondo näki sen, sanoi hän: Häh? Syövätkös kuolleetkin?

Munkki sanoi: Syövät. Ja nämä, joita sinulle tuon, ovat niitä, jotka sinun entinen vaimosi lähetti tänä aamuna kirkkoon, sitä varten, että luettaisiin messuja sielusi puolesta. Mutta Isä Jumala tahtoi, että ne on tuotava tänne sinulle.

Silloin sanoi Ferondo: Jumala siunatkoon vaimoani hyvällä vuodella. Mutta olin minäkin hänelle hyvä, ennenkuin kuolin, niin että pidin häntä kaiken yötä sylissäni enkä muuta tehnyt kuin suutelin häntä, ja teinpä muutakin, kun halu tuli.

Ja sitten hän alkoi syödä ja juoda, sillä hänellä oli kova nälkä. Mutta kun viini ei tuntunut hänestä liioin hyvältä, sanoi hän: Jumala rangaiskoon häntä, ettei hän antanut papille viiniä muurin vieressä olevasta tynnyristä.

Kun hän oli syönyt, niin munkki tarttui häneen uudestaan ja antoi samoilla raipoilla hänelle kelvollisesti selkään. Ferondo huusi kovasti ja sanoi sitten: Ai, miksi sinä teet näin minulle?

Munkki vastasi: Siksi, että Isä Jumala on käskenyt tekemään sitä kaksi kertaa päivässä. Ja minkä tähden? kysyi Ferondo. Munkki sanoi: Sen tähden, että sinä olit mustasukkainen, vaikka sinulla oli vaimona paras nainen, mitä seudullasi oli.

Oi voi, sanoi Ferondo, puhut totta. Ja kaikkein suloisin, hän oli suloisempi kuin sokeri. Mutta minä en tiennyt, että Isä Jumala pahastuu, jos mies on mustasukkainen, muuten en olisi sellainen ollut.

Munkki vastasi: Tämä olisi sinun ollut huomattava silloin, kun olit siellä, ja tehtävä parannus. Ja jos käy niin, että vielä sinne palaat, niin paina mieleesi, mitä nyt sinulle teen, niin ettet ole enää koskaan mustasukkainen.

Ferondo kysyi: Häh, palaakos sitten sinne kukaan, joka on kuollut?

Palaa, sanoi munkki, jos Jumala niin tahtoo.

Oi, sanoi Ferondo, jos minä sinne palaan, niin minä olen paras aviomies maailmassa. Minä en häntä lyö, enkä hauku, muusta kuin vähän viinin tähden, jota hän lähetti meille tänä aamuna, eikä lähettänyt edes kynttilää, joten sain syödä pimeässä!

Munkki sanoi: Teki hän senkin, mutta ne paloivat messussa.

Ahaa, sanoi Ferondo, sinä puhut totta. Ja jos minä sinne palaan, niin minä annan varmasti hänen tehdä, mitä hän vain tahtoo. Mutta sanopas, kuka sinä olet, joka teet minulle tällaista?

Munkki vastasi: Minä olen kuollut minäkin, ja olin kotoisin Sardiniasta. Mutta kun kehuin suuresti erästä isäntääni siitä, että hän oli mustasukkainen, niin tuomitsi Jumala minut tähän rangaistukseen: antamaan sinulle ruokaa ja juomaa ja selkään, siihen saakka, kunnes hän päättää sinusta ja minusta toisin.

Ferondo kysyi: Eikö täällä ole ketään muita kuin me kaksi.

Munkki vastasi: On, tuhansittain, mutta sinä et voi nähdä etkä kuulla heitä, eivätkä he sinua.

Silloin sanoi Ferondo: Ja kuinka kaukana me ollaan sieltä meidän puolesta?

Hohoi, vastasi munkki, ei jaksa lentää lintu, joka laulaa, vaikk'ei ole päätä, ei kaulaa!

No älähän, se on pitkä matka, sanoi Ferondo. Sitten me taidetaankin olla, mikäli minusta näyttää, ihan maailman lopussa, niin sinne on matkaa.

Näillä ja muilla samanlaisilla pakinoilla, ruualla ja selkäsaunoilla pidätettiin Ferondoa siellä kymmenen kuukautta, joiden kuluessa apotti kävi sangen usein hyvän onnen suosimana kauniin vaimon luona ja vietti hänen kanssaan aikaansa maailman hauskimmalla tavalla.

Mutta, niinkuin onnettomuuksia usein sattuu, niin tuli vaimo raskaaksi ja ilmoitti siitä heti, kun sen huomasi, apotille. Ja senvuoksi arvelivat he molemmat, että Ferondo on viipymättä palautettava kiirastulesta takaisin elämään sekä vaimonsa luokse, jotta vaimo saisi sanoa olevansa raskaana hänestä.

Apotti antoi siis seuraavana yönä kutsua Ferondoa teeskennellyllä äänellä vankilassa ja sanoa hänelle:

Ferondo, rohkaise itsesi, sillä Jumala tahtoo, että sinun on palattava maailmaan. Sinne palattuasi saat sinä vaimostasi pojan, jonka nimen sinun pitää kutsuman Benedictus, sillä Jumala antaa sinulle tämän armon hurskaan apottisi ja vaimosi rukousten tähden sekä rakkaudesta pyhään Benedictukseen.

Kun Ferondo tämän kuuli, tuli hän hyvin iloiseksi ja sanoi: Se on minusta mieleen. Jumala siunatkoon hyvällä vuodella, herraa Herra Jumalaa ja apottia ja pyhää Benedictusta ja minun omaa suloista vaimoani, juustovelliäni, mesikakkuani.

Apotti antoi nyt juottaa hänelle viinissä, jota oli hänelle lähettänyt, sitä entistä pulveria sen verran, että se nukutti hänet noin neljäksi tunniksi, ja vei hänet jälleen omiin vaatteihinsa puettuna hiljakseen takaisin siihen hautaan, johon hänet oli haudattu.

Aamulla päivän tullessa Ferondo tointui ja näki eräästä holvin aukosta valoa, jota hän ei ollut nähnyt hyvinkään kymmeneen kuukauteen. Ja koska hän tunsi olevansa elävä, niin hän alkoi huutaa: Avatkaa, avatkaa! Ja samassa hän itse puskemaan päällään holvin luukkua niin lujasti, että sai sen liikkumaan, sillä se oli helppo siirtymään. Ja hän alkoi juuri lykätä sitä kokonaan pois, kun munkit, jotka olivat olleet aamumessussa, juoksivat sinne ja tunsivat Ferondon äänen ja näkivät hänen jo astuvan ulos kammiosta. Tästä oudosta tapauksesta he peljästyivät niin, että juoksivat pakoon ja menivät apotin luo.

Apotti oli muka juuri nousemaisillaan rukoilemasta ja sanoi: Lapset, älkää peljätkö, ottakaa ristinmerkki ja pyhää vettä ja tulkaa minun perästäni; katsokaamme, mitä Jumala väkevyydessään tahtoo meille näyttää! Ja he tekivät niin.

Ferondo oli astunut ulos haudasta, aivan kalpeana, koska hän ei ollut nähnyt taivaan valoa pitkään aikaan. Ja kun hän näki apotin, heittäysi hän hänen jalkoihinsa ja sanoi: Isäni, mikäli minulle on ilmoitettu, ovat teidän ja pyhän Benedictuksen ja vaimoni rukoukset lunastaneet minut kiirastulen vaivoista ja palauttaneet takaisin elämään, jonka tähden minä rukoilen Jumalaa, että hän antaisi teille hyvän vuoden ja iloisia päiviä, nyt ja iankaikkisesti.

Apotti sanoi: Kiitetty olkoon Jumalan kaikkivalta! Ja nyt, poikani, koska Jumala on sinut lähettänyt tänne takaisin, mene kotiisi ja lohduta vaimoasi, joka on aina siitä asti, kun sinä lähdit tästä elämästä, kylpenyt kyyneleissä. Ja ole vasta Jumalan ystävä ja palvelija.

Ferondo vastasi: Isäni, niin sanottiin minulle sielläkin, olkaa te huoletta, sillä kun hänet tapaan, muiskaan heti hänelle suuta, niin hyvä hän minusta on.

Apotti oli munkkiensa seuraan jäätyään suuresti ihmettelevinään tätä tapausta ja käski laulamaan hurskaasti Misereren.

Ferondo palasi kyläänsä, ja kaikki, jotka hänet siellä näkivät, menivät häntä pakoon, niinkuin on tapana peljätä hirmuisia asioita, mutta Ferondo huusi heitä takaisin ja vakuutti nousseensa ylös kuolleista. Ja hänen vaimonsakin pelkäsi ensin häntä. Mutta kun ihmiset hänen suhteensa jonkun verran rauhoittuivat ja näkivät, että hän oli elävä, niin he kysyivät häneltä monia asioita. Ja hän vastasi heille kaikille, ikäänkuin olisi viisaana sinne palannut, ja kertoi heille uutisia heidän omaistensa sieluista, ja keksi omasta päästään maailman kauneimpia satuja kiirastulesta. Ja hän kuvaili kokoontuneelle kansalle ilmoitusta, jonka hän oli saanut enkeli Aprielin suun kautta ennen ylösnousemustaan.

Sitten hän palasi vaimonsa kanssa kotiinsa ja ryhtyi hoitamaan omaisuuttaan, ja teki mielestään vaimonsa raskaaksi. Ja onneksi tapahtui, että vaimo synnytti oikeaan aikaan, niiden hullujen mielipiteen mukaan, jotka luulevat, että nainen kantaa tasan yhdeksän kuuta, poikalapsen, joka sai nimen Benedictus Ferondi.

Ferondon palaaminen ja hänen sanansa lisäsivät, koska melkein jokainen uskoi, että hän oli noussut ylös kuolleista, tavattomasti apotin pyhyyden mainetta. Ja Ferondo, joka oli saanut mustasukkaisuuden tähden paljon selkäänsä, ei ollut enää mustasukkainen, vaan oli siitä parantunut, niinkuin apotti oli hänen vaimolleen luvannutkin. Tähän oli vaimo tyytyväinen, ja eli sitten kunniallisesti niinkuin ennenkin miehensä kanssa, tavaten tosin kuitenkin, milloin vaan säädyllisesti sen voi, mielellään apottia, joka oli auttanut häntä niin hyvin ja hartaasti hänen suurimmassa tarpeessaan.