Kitabı oku: «Pikku haltijoita», sayfa 9
IX
Palvelijat
Sen jälkeen kun näitä kyhäelmiäni aloin kirjoitella, on useita muutoksia tapahtunut kotipiirissämme. Niinpä on Maria mennyt luotamme, aloittaen uudella nimellä uutta elämää, ja vaatimaton pikku asunto täällä lähellämme pitää vaimoni sekä Jennyn toimeliaat aatokset yhtä paljon vireillä kuin emännänkin.
Maria, kuten aavistinkin, on tunnollinen, milteipä huolestunut emäntä. Hänen aistinsa on hyvin tarkka, hän on itse täsmällisyys, pieninkin poikkeus tasaiselta polulta vie hänet pois tolaltaan. Maria oli kasvanut kodissa, jossa talous kävi tyynesti ja järjestyksenmukaisesti äidin alituisen huolen ja valvonnan avulla. Hän ei ollut koskaan ottanut osaa talousaskareihin muuten kuin tomuttamalla vierashuoneen koristuksia, pesemällä porsliinia tai avustamalla sokurileivoksia ja suklaatikaramellejä valmistettaessa. Muutamat seikat elämässä ovat hänestä aina näyttäneet niin perin luonollisilta, ettei hän voinut kuvaella taloutta olevankaan ilman niitä. Hän ei koskaan tullut ajatelleeksi, että sellaista leipää ja sellaisia korppuja, mitä hänen kotonaan tarjottiin, ei saisi joka talossa – ettei hopea aina ole niin kiiltävää, lasit niin kirkkaat, suola niin hienoa ja sileätä, sekä pöytäastiat niin aistikkaasti asetetut, kuten hän oli tottunut näkemään kotonaan, missä kaikki sujui kuin itsestään – sillä vaimoni on niitä emäntiä, jotka koskettavat kaikkia niin hellällä kädellä, ettei kukaan huomaakkaan hänen kosketustaan. Hänen ei koskaan kuule toruvan eikä tiuskivan, hän ei koskaan vierailleen kerskaile keittotaidostaan eikä päivittele palvelijain huonoutta. Hän vaatii niin sanomattoman vähän tunnustusta omille persoonallisille ansioilleen ja hyvässä kunnossa olevalle taloudelleen, että hänen omat lapsensakaan eivät huomaa hänen tahtonsa kaikkea johtavan – koko järjestys tuntuu vain johtuvan kunnollisista palvelijoista.
Lapsemme esim. eivät koskaan ole panneet mitään huomiota siihen seikkaan, että alituisten palvelijain vaihtojen aikana, jotka niin usein sattuvat amerikkalaisissa perheissä, heidän silmiään olivat aina ilahuttaneet samat leivät ja korput, sama maukas ruoka ja siististi katettu pöytä. Tästä päättivät he vain sen, ettei hyviä palvelijoita ole ollenkaan niin vaikea hankkia kuin ihmiset yleensä luulevat. Heitä tosin vähän ihmetytti, että kaikki nämä ihmeet lähtivät vasta-alkajain käsistä, mutta he otaksuivat näiden käsien olevan hyvin sukkelat ja taipuvaiset oppimaan. Että mainio mehuhyytelö ja oivallinen jäätelö, kirkas liemi ja herkulliset korput olivat kömpelön irlantilaistytön tekemät, joka juuri oli saapunut Erinistä [Irlannin runollinen nimitys], oli heistä vain todistus rodun lahjakkaisuudesta, ja vaimoni, joka ei koskaan välittänyt kiitoksesta, antoi heidän rauhassa jäädä siihen luuloon.
Siksipä saikin Maria taloutensa ensi aikoina tuta häiriötä kodissaan. Pöytään ilmestyi hapanta leipää, karvas, kitkerä kahvi oli riistää nahan suusta, lasit olivat huonosti pyyhityt ja lusikkain ensimmäistä kirkkautta himmensivät tummat viirut. Vuoteet olivat huolimattomasti valmistetut, kaikki vinossa ja väärin. Maria riensi harmista kuohuen äitinsä luo.
"Meidän kaltaisen pienen perheen pitäisi kahdella palvelijalla tulla hyvin toimeen, heillä on tuskin mitään tekemistä. Ajattele, koko suuri leipomus ihan pilalla, kaikki hapanta. Sitä en voinut käyttää, ja tänään on leipä taas samanlaista! Puhuessani siitä keittäjälle, sanoi hän palvelleensa jos jossakin ja kehui että leipäänsä on aina ylistetty ja verrattu leipurin leipomaan."
"Hän saattaa kylläkin olla oikeassa", sanoin. "Monessa perheessä syödään hyvällä maulla hapanta leipää vuodet umpeen. Heidän ostaessaan leipurilta leipää, on sekin hapanta, mutta he eivät sitä huomaa, leivän keveys kun heistä on sen paras ansio."
"Etkö voi neuvoa häntä leipomaan toisenlaista?" kysyi vaimoni.
"Olen tehnyt kaikki voitavani. Sanoin ettemme saata syödä sellaista leipää, että se on kauheata. Rob sanoo ruuansulatuksensa pilaantuvan siitä. Mutta sittenkin on leipä aivan samanlaista; luulin sitä vain kiusanteoksi."
"Mutta", sanoin, "noitten yleisten ohjeitten sijaan, tulisi sinun ottaa selvä hänen menettelytavastaan ja tarkastaa missä vika on – onko hiiva huonoa, vai antaako hän taikinan kohota liiaksi? Taikinan kohoaminen riippuu suuresti ilman lämpömäärästä."
"Tuosta kaikesta en tiedä paljon mitään", sanoi Maria. En ole koskaan ottanut siitä selvää, en koskaan leiponut kotona; se näytti minusta aina niin yksinkertaiselta toimelta, sekoitettiin hiivaa ja jauhoa ja vastattiin taikina. Meidän leipämme täällä kotona oli aina niin hyvää."
"Tuntuu, lapseni, kuin olisit astunut virkaasi, ottamatta selvää mitä siinä vaaditaan."
Vaimoni hymyili ja sanoi:
"Muistatko, Maria, että kehoitin sinua rupeamaan perheleipuriksemme vuotta ennen naimistasi."
"Muistan kyllä, äiti, mutta olin toisten tyttöjen kaltainen: minusta se oli turhaa. Minua eivät sellaiset toimet miellyttäneet, olisi ehkä kyllä ollut parempi siihen tottua."
"Niin olisi ollut", sanoin. "Amerikkalaisen emännän ensi tehtävä on opettaminen. Hänen ruokansa on hyvää vain silloin, kun hän itse on kyökkiasioittensa perillä ja osaa taitavasti neuvoa. Jos hänellä on kokemusta ja käytännöllisiä tietoja, keksii hänen silmänsä heti puutteen. Tarvitaan vain vähän taitavuutta, kärsivällisyyttä ja johdonmukaisuutta ohjeitten antamisessa ja kaikki käy hyvin. Katsos, äitisi taloudessa olisi leipä aina yhtä hyvää, vaikka meillä olisi sinun kyökkipalvelijasikin, sillä hän keksisi paikalla vian ja selittäisi sen hänelle tarkasti."
"Etkö tiedä mitä hiivaa hän käyttää?" kysyi vaimoni.
"Luulen sen olevan hänen omaa valmistustaan", sanoi Maria. "Niinpä luulen hänen sanoneen. Hän pitää kovaa melua siitä ja ylvästelee taidostaan. Hän on nähtävästi tottunut saamaan kiitoksia leivästään ja on nyt vihainen ja loukkaantunut, enkä ymmärrä mitä hänelle tehdä."
"Niinpä niinkin", sanoin, "jos viet kellosi kellosepälle ja rupeat hänelle selittämään, miten hänen tulee korjata koneistoa, nauraa hän ja menettelee oman mielensä mukaan. Mutta jos joku virkaveli antaa hänelle neuvoja, kallistaa hän heti korvansa hänen puoleensa ja kuuntelee, mitä hänellä on sanottavana. Eivät myöskään naisten töissä oppimattoman naisen sanat tee toivottua vaikutusta, kun hän ottaa neuvoakseen toista taitavampaa, mutta toinen, jolla on kokemusta ja tietää toimensa juurtajaksain, herättää kunnioitusta ja luottamusta."
"Briittaasi kannattaa kylläkin opettaa", sanoi vaimoni. "Onhan hän rehellinen, siisti ja kunnollinen. Hänellä on mainiot todistukset monelta oivalta perheeltä, jotka tosin valmistavat leipäänsä toisin kuin me. Ole ystävällinen, kärsivällinen, neuvo häntä hyvällä tajulla, ja luulenpa hänen vielä muodostuvan mielesi mukaiseksi."
"Entäs kahvi, äiti kulta, et voisi uskoa sitä samanhintaiseksi, jota te täällä juotte, niin mustaa ja kitkerää se on, mikähän siihen on syynä?"
"Syy on perin yksinkertainen", sanoi vaimoni. "Hän paahtaa pavut liian kauan ja polttaa ne. Monet ihmiset pitävät kahvista, joka on mustaa ja katkeranmakuista. Tämän pahan poistaminen on perin helppo."
"Maria", sanoin, "jos huolit neuvoistani, annan ne sinulle ilmaiseksi. Leivo leipäsi kuukauden ajan itse. Asia tuntuu niin perin yksinkertaiselta, mutta luulenpa paljon aikaa kuluvan, ennenkuin olet täysin perehtynyt kaikkiin pikkuseikkoihin. Mutta sittenpä et enää tarvitsekkaan leipoa, jokaisen palvelijan voit saada leipomaan mieliksesi, sillä sinä olet valmis opettaja."
"En ole koskaan luullut niin yksinkertaista asiaa noin monimutkaiseksi."
"Yksinkertainenhan se on", sanoi vaimoni, "mutta se vaatii kumminkin tarkkaa huolta ja valppautta. Hyvää leipää voi monella tavalla pilata, lukemattomia tarkkaavaisuutta ja kokemusta vaativia pikkuseikkoja täytyy ottaa huomioon. Ellet ota lukuun ilmaa ja lämpösuhteita, voit esim. kylmällä säällä saada erinomaista leipää, mutta samalla menettelyllä saat lämpimällä säällä hapanta; niinikään vaativat eri jauholajit eri menettelytapaa, kuten hiivakin. Itse kypsentämisessä on vielä monta mutkaa, jotka vaativat tarkkaa huomiota."
"Minun on siis", sanoi Maria iloisesti, "yhdennellätoista hetkellä opittava virkani salaisuudet."
"Parempi myöhään kuin ei milloinkaan", sanoin. "Mutta kehittynyt järkesi, joka on tottunut miettimään ja selvittämään asioita, vie pian voiton oppimattomilta, vaikkapa heidän kokemuksensa olisivat kuinkakin suuret. Yksinkertainen keittäjäsi on nyt askareissaan sinua viisaampi. Mutta vähällä uutteruudella ja harjoituksella perehdyt sinä niihin enemmän kuin hän, saatpa vielä hänet sen huomaamaankin, seikka, joka on aivan yhtä tärkeä."
"Samaten", sanoi vaimoni, "on sinun ohjaaminen sisäkköäsi hopean pesussa ja vuoteiden valmistamisessa. Hyviä palvelijoita emme usein osu saamaan; heitä pitää ohjaamalla kasvattaa. Jos tyttö on taipuvainen ja kätevä ja emäntä ymmärtää tehtävänsä, koituu huonostakin pian hyvä. Useat parhaat irlantilaistyttöni olen saanut suoraan laivasta aivan oppimattomina. Jos olivat oppivaisia ja sukkelia, he kyllä menetteleisivät, sillä vasta-alkavat eivät ole niinkään vaarallisia. Pahemmat ovat nuo väärän opin saaneet ja itserakkaat, joiden tavat ovat sinulle vastenmieliset ja loukkaavat talon henkeä. Silloin tulee emännän olla ainakin niin selvillä talon asioista, että hän kykenee palvelijalle osoittamaan parempiakin keinoja löytyvän, kuin hänen ennen oppimansa."
"Etkö luule, äiti", sanoi Maria, "että nyt meidän aikanamme ovat käsitykset naisten töistä muuttuneet. Puhutaan niin paljon naisen korkeammasta vaikutusalasta ja koetetaan keksiä hänelle parempia tehtäviä, kunnes hän viimein tietämättään pitää hieman alentavana sivistyneelle naiselle sitoutua liiaksi perhevelvollisuuksiin."
"Varsinkin siitä alkaen", sanoi vaimoni, "kun Naisyhdistyksen kokouksissa alettiin purkaa suuttumusta niitä kohtaan, jotka mielivät rajoittaa naisen käsityskykyä kyökin ja lastenkamarin piiriin."
"Kaikessa on järkeä", sanoin. "Naisyhdistys sotii monta järjetöntä ja tuhmaa käsitystä vastaan, paheksuen sitä aineellista käsitystä, että nainen kelpaisi muka vain putinkeja paistamaan ja paidannappeja ompelemaan. Mennyt, raaempi aika on sälyttänyt heikomman sukupuolen raskailla taakoilla. Moni tähän naisasiaan liittynyt nainen on yhtä etevä varsinaisissa naistoimissa kuin henkisesti lahjakaskin.
"Ei ole epäilemistäkään, ettei naisen vaikutusala vielä ole laajentuva, ja varsinkin tasavaltaisessa valtiossa vältetään paljon mädännystä ja onnettomuutta lisäämällä ja laajentamalla naisen valtaa. Jokaisella naisella on ennen kaikkea inhimilliset oikeutensa, jotka ovat sukupuolesta riippumattomat ja ovat hänelle suotavat samoin kuin miehellekin. Elköön häneltä riistettäkö tuota suurta oikeutta käyttää voimaansa juuri sillä alalla, jossa Jumala ja luonto ovat määränneet hänet vaikuttamaan. Elkööt mitkään ahtaat naissukua koskevat säännöt estäkö hänen lahjojensa vapaata kehitystä. Olkoonpa hän sitten luotu puhujaksi, kuten neiti Dickenson, tähtitutkijaksi, kuten rouva Somerville, tai laulajaksi, kuten Grisi. Enkä ymmärrä, miksi ei naisen ääntä valtioasioissa voisi kuunnella samalla kunnioituksella kuin kotona.
"Onhan valtio vain perheiden yhdistys, ja lait kohdistuvat niihin oikeuksiin ja vapauksiin, jotka koskettavat naisen syvimpiä ja sisäisimpiä tarpeita ja kalliimpia toiveita. Miksi olisivat siis sisar, vaimo ja äiti voimattomampia valtiossa kuin kotonaan. Ei olisi haitaksi naisellisuudelle, jos nainen ilmaisisi ajatustaan vaalilipulla samaten kuin keskusteluissakin. Asioissa, jotka koskevat kasvatusta, raittiusasiata ja uskontoa, valtio varmaankin suuresti hyötyisi kuulemalla naisen ääntä.
"Mutta kaiken tämän ohessa on minun lisättävä että, sen ohessa että näissä kokouksissa laverrellaan paljon kypsymätöntä, mautonta lorua, itse tämän suunnan henki koettaa kääntää naisen kasvatusta uudelle tolalle, pois kotoisista velvollisuuksista. Tuntuu kuin maailma aina rientäisi eteenpäin vastatuulessa kulkevan laivan lailla, jota aallot viskelevät sinne tänne. Yleiset koulumme hylkäävät tyttöjen kasvatuksesta ompelun, johon entinen sukupolvi syystäkin uhrasi monta tuntia päivästään. Työmiehen ja käsityöläisen tyttäret mättävät päähänsä algebraa, geometriaa, trigonometriaa ja korkeampaa matematiikkaa laiminlyöden kokonaan erikoisesti naiselle tarpeellista oppia. Tyttö ei saata seurata luokkalaisiaan auttaessaan äitiään kotoisissa toimissa, ja niinpä hän vapautetaan niistä koko kasvatusaikanaan. Perheen poika pannaan aikaisin kauppa- tai maanviljelystöihin, isä tarvitsee hänen apuaan ja vaatii häntä elättämään itseään. Täten keskeytetään hänen kasvatuksensa; opintoja jatketaan ainoastaan talvikuukausina ja töitten lomassa. Niinpä ovatkin maaseutukaupunkimme perheitten naiset tavallisesti miehiä etevämmät henkisessä valistuksessa. Mutta seurauksena tästä aivojen yksipuolisesta kehittämisestä ja jänteiden voimain laiminlyömisestä on suuri ruumiillinen arkuus ja kykenemättömyys käytännöllisissä kodin töissä. Nuo rivakkaat, vahvat, hilpeät maaseututytöt, jotka entisaikoina pitivät Uuden Englannin kyökit niin kiiltävinä ja puhtaina – tytöt, jotka ilomielin pesivät, silittivät, panivat sahtia, leipoivat, jopa valjastivat hevosenkin, elleivät palmikoinneet olkia, ommelleet koruompeluksia, piirustelleet, maalailleet tai lueskelleet – tuo naissuku, vanhan ajan kaunistus, vähenee päivä päivältä. Ja sensijaan on meillä tämä uuden ajan heikko, väsynyt ja hermostunut sukupolvi, joka on kirjallisesti viisas, mutta oppimaton kaikissa jokapäiväisen elämän pikkutoimissa. Tätä kasvatusta ja sen seurauksia väijyy se paha vaara, että yhteiskunta ennen pitkää kääntää aseensa tätä samaa sivistyttämistä vastaan."
"Asia on sitä laatua", sanoi vaimoni, "että palvelijakysymys on täällä Amerikassa muodostunut elämän suureksi pulmaksi. Perheiden onni, varallisuus, menestys ja mukavuus perustuvat suurimmaksi osaksi siihen. Yllämainitulla kasvatuksella eivät tyttäremme kykene toimittamaan omaan perheeseensä kuuluvia askareita, kuten ennen vanhaan. Ja mikä pahempi, heiltä puuttuu tykkönään käytännöllistä älyäkin, joka voisi johtaa raakoja ja oppimattomia palvelijoita. Mikä siis neuvoksi! Nykyisten kalliiden hintojen aikoina kohoaa palvelijan ruoka hänen palkkaansa kalliimmaksi, ja päälle päätteeksi tuhlailee hän talon varoja, saattaen suuria vajauksia taloudenkassaan. Entäs, jos aloittaisit, Kristo, tästä asiasta. Sopivampaa ainetta tuskin voinet löytää."
Niinpä istuin kirjoituspöytäni ääreen ja kirjoitin seuraavan kirjoituksen:
Palvelijat ja palvelus.
Monet kotoisat ikävyydet täällä Amerikassa johtuvat siitä, että ne uudet periaatteet, joiden mukaan yhteiskuntamme on järjestetty, ja jotka muodostavat yhteiskunnallisen elämämme aivan eriäväksi Vanhan Maailman elämästä, eivät ole niin harkitut ja sovitellut, että ne kykenisivät luomaan varmuutta ja yhteyttä jokapäiväisiin suhteisiimme. Amerikka on luonut valtiollisen suunnitelman, joka perustuu kaikkien ihmisten alkuperäiseen vapauteen ja yhdenvertaisuuteen.
Tämän suunnitelman mukaan on jokainen inhimillinen olento yhtäläisellä tasa-arvoisuuden asteella, ja hänellä on mahdollisuus kohota ja kehittyä kykynsä ja voimainsa mukaan. Yhteiskuntalaitoksemme silmämääränä on, mikäli mahdollista, säilyttää tätä tasa-arvoisuutta polvi polvelta. Meillä ei ole sukutiluksia, ei perinnöllisiä arvonimiä, ei yksinoikeuksia, eikä etuoikeuksia nauttivia luokkia – kaikki voivat Amerikan yhteiskunnassa yhtä vapaasti nousta ja laskeutua kuin aallot meressä. Palvelijain ja isäntien välisessä suhteessa tuntuu vielä ylimysvallan sekä orjuuden vaikutuksia. Englannin ja muunkin maailman kirjallisuus kuvailee aina palvelijain asemaa ylimysvallan hengessä, joka lukee isännän etuoikeutettuun luokaan ja palvelijan alempaan luokkaan. Kaikki näytelmäkappaleet, runot, romaanit ja historiakertomukset puhuvat tämän käsityskannan hengessä. Isännän oikeudet otaksutaan perustuvan, kuten kuninkaankin, hänen korkeampaan syntyperäänsä. Hyvä palvelija on se, joka lapsuudestaan alkaen on oppinut "nöyrästi alistumaan parempien ihmisten tahdon alle". Ensimmäisten siirtolaisten tuodessa maahamme kansanvaltaisia oppeja, eivät he kumminkaan vielä olleet vapautuneet ylimyksellisen yhteiskunnan ajatus- ja toimintasuunnasta. Vanhempain siirtolaisten kertomuksista päättäen puolusti heidän aikuinen isäntäväki vielä etuoikeutta nauttivain luokkain "jumalallisia oikeuksia", vaikka he omasta puolestaan asettuivat ylivaltaa vastaan.
Seurauksena tästä asianlaidasta oli se, että kaikki kieltäytyivät palvelijantoimesta, eikä Amerikassa syntynyt mitään palvelijaluokkaa. Mutta muutaman sukupolven aikana harjoitettiin naapuriperheiden kesken jonkinlaista vaihtokauppaa, tarpeellisten työvoimain puuttuessa. Toisesta perheestä lainattiin toiseen poika tai tytär, jota aina pidettiin yhdenvertaisena perheen muitten jäsenien kanssa. Apulainen aterioitsi yhteisessä pöydässä nauttien talon omien lasten osaksi tulevia oikeuksia. Perheiden aikaa myöten sivistyessä ja hienontuessa alkoi tämä liian tuttavallinen suhde sivistymättömien naapurien kanssa tuntua vastenmieliseltä, mutta ei ollut valitsemisen varaa, täytyi joko suostua tähän tuttavallisuuteen taikka suorittaa askareensa itse. Ei mikään palkka voinut houkutella Uuden Englannin poikia ja tyttäriä rupeamaan varsinaisiksi palvelijoiksi, se toimi soveltui heidän mielestään orjalle, ei vapaalle. Palvelijain tuli saada käyttää paraatirappuja, olla läsnä perheen kutsuissa, ja hienoinkin viittaus aterioitsemaan eri pöydässä katsottiin persoonalliseksi loukkaukseksi.
Maanviljelijäin ravakkaat, itsetietoiset tyttäret, joiden apua suurimmassa arvossa pidettiin, alkoivat yhä enemmän karttaa tätä työalaa. He katsoivat kaikkia muita vaivaloisempiakin toimia paremmiksi sitä. Ovathan järjestetyn perheen askareet toki monin verroin terveellisemmät, hauskemmat ja iloisemmat tehtaan yksitoikkoista, koneellista työtä. Mutta Uuden Englannin tyttäret valitsivat yksimielisesti tehtaantyön, jättäen kotoiset toimet muukalaisen väestön tehtäviksi. Tämän he tekevät pääasiallisesti syystä, etteivät tahdo olla ala-arvoisena työluokkana perheissä, joissa samanikäiset naiset nauttivat ja elävät työtönnä.
"En anna teille tyttäriäni työhön", sanoi navakka eukko naapurilleen, joka tiedusteli itselleen palvelijaa kesän ajaksi; "ehkäpä antaisin, ellei teillä olisi omia tyttäriä, mutta minun tyttäreni eivät tule teille työskentelemään, jotta omat tyttärenne saisivat laiskotella."
Turhaa oli tarjota rahaa. "Emme tarvitse rahojanne, rouva, kyllä tulemme toimeen ilman niitäkin; tyttäreni palmikoivat olkia, ja tekevät mitä työtä tahansa, mutta kenenkään orjaksi eivät rupea."
Irlantilaiset ja saksalaiset palvelijat, jotka tulivat maahan, olivat kyllä kotimaassaan tottuneet yläluokkia arvossa pitämään, mutta tähänkin vieraaseen väestöön tarttui jossain määrin tasavaltaisuuden henki. Heidän tullessaan Amerikkaan olivat heidän käsityksensä vapaudesta ja tasa-arvoisuudesta varsin hämärät, ja kun sivistymättömän ja tietämättömän ihmisen käsitykset ovat hämärät, ei niissä silloin myöskään ole paljon järkeä. He eivät tosin vaatineet sijaa itselleen perhepöydässä vierashuoneessa, mutta he hylkäsivät monta kunnioituksen ja arvon osoitusta, jotka heidän kotimaassaan olivat tarpeelliset, puolustaen röyhkeästi ja haikailematta omaa tahtoaan ja omia tapojaan, ollen mielestään tasavaltaisina kansalaisina siihen oikeutetut. Isäntäväen ja palvelijain väli kävi kireäksi. Isäntäväki myönsi salaisesti heikkoutensa, mutta koetti ulkonaisesti pitää yllä valtaansa, palvelija taas, joka tunsi ylivaltansa, kiisteli oikeuksistaan. Senpävuoksi ei isäntäväen eikä palvelijain suhteessa Amerikassa ole sitä ystävällisyyden leimaa kuin Vanhassa Maailmassa. Väärinkäsityksiä syntyy alinomaa, ja molemmat riitapuolet ovat ainaisella sotakannalla keskenään.
Tämä yleinen orjasota, joka tavalla tai toisella raivoaa miltei joka perheessä, on ollut alituisena puheenaineena Amerikan naisseuroissa. Se on niin loppumaton ja ankara sota, kuin riitelisivät ylimykset ja työluokka keskenään epämääräisistä oikeuksistaan.
Englannissa ovat palvelijat varsinainen luokka ja palvelus on virka. Eroitus palvelijain ja isäntäväen välillä on niin tarkka ja määrätty, ja kaikki oikeudet ja velvollisuudet niin selvät, ettei isäntäväen tarvitse pelätä kadottavansa arvoaan tai kunnioitustaan osoittaessaan ystävällisyyttä alustalaisiaan kohtaan, eikä liioin todistaa valtaansa äänellään ja käytöksellään. Kuta korkeampi yhteiskunnallinen asema on, sitä ystävällisempi on isännän ja palvelijan suhde. Käskyt esitetään pyynnön muodossa, ja äänen sekä käytöksen lempeys peittää vallan, jota ei yksikään palvelija uskaltaisi loukata.
Mutta Amerikassa on kaikki epämääräistä. Ensinnäkin puuttuu meiltä luokka, joka pitäisi palvelemista varsinaisena toimenaan. Palveleminen on yleensä vain välikappaleena johonkin parempaan; parhaat palvelijat hautovat mielessään jotain tuumaa, johon aikovat ryhtyä saatuaan jonkun verran rahaa säästetyksi. Heidän silmäinsä edessä kangastaa aina joku itsenäinen asema, joka suo heille oman kodin. Köyhä perhe haaveksii maatalon ostoa, ja sisarukset hajaantuvat ajaksi sinne tänne palvelemalla ansaitakseen yhteisesti siihen tarvittavan summan. Ompelijatyttösi aikoo perustaa naisräätäliliikkeen, kyökkipalvelija tuumaa naimista leipurin kanssa ja muuttaa vieraan uunin luota oman pesän ääreen. Nuoret naiset rientävät kiihkoisasti etsimään muita toimialoja, kunnes kaikki naisalaan kuuluvat naisammatit ovat ääriään myöten täyteen sullotut. Kuulemme surkeita kuvauksia kerrottavan näistä kärsivistä ja onnettomista naisista, ja niistä rasituksista, joiden alaisiksi nämä heikot olennot usein joutuvat eri työaloillaan. Ja sittenkin valitsevat naiset ennemmin kovia vaivoja ja kärsimyksiä, kuin säännöllisen palveluksen.
Mikä tekee palveluksen niin vaikeaksi? Luulisi tointa, joka tarjoaa vakavan kodin, oman lämpimän ja valaistun huoneen, hyvän ruuan ja säännöllisen hyvän palkan, houkuttelevammaksi kuin huonosti kannattava ompelutyö, joka tuskin tuottaa tarpeellisen ruuan ja suojan.
Luulenpa, että käsitykset palvelijan oikeasta asemasta tasavaltaisessa yhteiskunnassamme ovat perin epäselvät, ja siitä syystä palvelemista niin kammotaan Amerikassa, että nuori nainen siihen ryhtyy ainoastaan viimeisessä hädässä. Heitä peloittaa enemmän kunnioituksen puute palvelijan asemassa olevaa kohtaan, kuin palvelijan suoritettavat askareet. Moni suostuisi tekemään nämä työt, mutta pelkää asemaa, jossa hänen itsetuntoaan alituisesti loukkaa halveksiminen, joka meidän maassa tulee perheaskareiden mutta ei muiden töiden osaksi.
Isäntäväessä piilee tietymätön ylpeyden henki, jota tasavaltaisuuden hengen työväenpiirissä yllyttämä vastarinta kiihoittaa toimintaan. Monet perheet pitävät palvelijoita välttämättömänä pahana, heidän palkkaansa ikävänä menona, ja kaikkia heille myönnettyjä oikeuksia vääryytenä perhettä kohtaan. He koettavat käyttää heidän työvoimaansa niin paljon kuin mahdollista ja suoda heille niin vähän oikeuksia kuin suinkin. Heidän huoneensa ovat vajanaiset, huonosti kalustetut ja epämukavat, ja keittiö ikävin ja synkin kolo koko talossa. On myöskin perheitä, jotka ovat hyvänluontoisemmat ja kohtelevat suosiollisemmin ja lempeämmin palvelijoitaan, mutta sisässään he kumminkin salaisesti halveksivat heidän asemaansa. Ja tämä heidän hyvänsuopaisuutensa on muka niin suuri ansio, että sen pitäisi palvelijoissa kasvattaa mitä nöyrimpää kiitollisuutta. He ovat aivan pettyneet ja loukkaantuneet palvelijain laaduttomuudesta, nämät kun pitivät hauskoja huoneita, hyviä huonekaluja ja kunnollista ruokaa vain pelkkänä heille kuuluvana oikeutena.
Alituista ihmettelyä isäntäväessä näyttävät herättävän palvelijain vaatimukset samain inhimillisten tarpeiden suhteen, mitä sillä itsellään on. Rouva, joka haukottelee hienossa vierashuoneessa kirjojen ja piirroksien ympäröiminä, ellei hän iltaansa kuluta vieraitten seurassa kutsujaisissa tai teaatterissa, kauhistuu ja suuttuu, jos keittäjä ja sisäkkö mieluummin pistäyvät jonkun tuttavan luona kahvilla, kuin istuvat kovilla puutuoleilla kyökissä, jossa ovat kaiken päivää askaroinneet. Soma sisäkkö, seisoessaan hetkisen pienen samean peilinsä ääressä pukuaan järjestämässä, saattaa joutua niitten sydämettömän ivan esineeksi, jotka viettävät tuntikausia itsensä soristamisessa. He eivät nähtävästi ole koskaan tulleet ajatelleeksikaan, että palvelustyttöä haluttaisi olla yhtä soma kuin emäntänsäkin. Onhan hän nainen, kuten hekin, nainen, jolla on kaikki sukupuolensa heikkoudet ja tarpeet, ja hänen pukunsa on yhtä tärkeä kuin heidänkin.
Paljon häiriötä palvelijakunnassa aikaansaa isäntäväen usein sopimaton ja pikkumainen sekaantuminen heidän asioihinsa. Isäntäväen valta ulettuu ainoastaan määräämään palvelijan töitä, ja sitä aikaa päivässä, jota palvelija on suostunut käyttämään talon palvelukseen. Muuten ei heillä ole suurempaa oikeutta sekaantua heidän eloonsa ja oloonsa kuin käsityöläisenkään, jonka apua he käyttävät. Onhan heillä oikeus määrätä työajan pituus taloudessaan, ja palvelija saattaa joko hyväksyä sen tai hyljätä paikan. Mutta vapaahetkinään sallittakoon heidän tulla ja mennä mielensä mukaan kenenkään siihen sekaantumatta.
Jos isäntäväkeä vaivaavat palvelijainsa tanssit, iltaseurustelut ja yöjuoksut, lienee parasta ottaa nämä asiat erittäin puheeksi ja tehdä niistä erityinen sopimus palvelijaa pestatessa. Kuta selvemmin ehtoja määritellään alussa, sitä suurempi on mahdollisuus keskinäisestä rauhasta ja tyytyväisyydestä. Onhan emäntä oikeutettu sanomaan ja selittämään, minkälaiset talon tavat ovat, ja missä suhteessa palkkaamansa palvelija ei vastaa hänen vaatimuksiaan. Näistä asioista on paljon parempi tyynesti sopia keskenään alusta pitäen, kuin sittemmin kiivailla kiistoilla ja alituisilla kotikahakoilla.
Isäntäväessä on yleensä se mielipide vallalla, että palvelijain tulee kunnioittaa heitä ja heidän perhettään enemmän, kuin he palvelijoita. Mutta niinköhän lienee asian oikea laita? Minkälaisen tulee palvelijan suhteen isäntäänsä olla kansanvaltaisessa yhteiskunnassa? Aivan saman kuin jonkun toisen henkilön, joka rahasta tekee sinulle jonkun työn. Nikkari tulee taloosi asettamaan hyllyä seinälle, – keittäjä tulee kyökkiisi valmistamaan päivällisesi. Sinä et milloinkaan vaadi, että nikkarin tulee osoittaa sinulle suurempaa kunnioitusta, kuin mitä itse hänelle osoitat, syystä, että hän talossasi sinun työtäsi toimittaa. Hän on kansalainen samassa yhteiskunnassa kuin sinäkin, sinä kohtelet häntä kunnioituksella, ja toivot hänen samaa tekevän. Sinä vaadit häntä suorittamaan työnsä sinun mielesi mukaan, muuta et häneltä pyydä. Nytpä luulen palvelijain asemaan ja oikeuksiin nähden vallalla olevan aivan toisen käsityskannan. Onhan aivan yleistä, että jokainen perheen jäsen pitää oikeutenaan kohdella palvelijoita huolimattomasti, mutta palvelija ei suinkaan saa samoin tehdä. Heidän yksityisiä asioitaan urkitaan ja kysellään peittelemättä, heidän pukujaan ja ulkomuotoaan arvostellaan säälimättä, mutta jos palvelijat ryhtyisivät moisiin muistutuksiin, pidettäisiin sitä ilmeisenä hävyttömyytenä. Karkein ja kovin sanoin ilmaistaan tyytymättömyyttä heidän toimiinsa, usein nuhdellaan heitä vieraan läsnäollessa, mutta ehdottomasti vaaditaan palvelijoita ilmoittamaan tyytymättömyyttään ainoastaan kohteliaalla ja säädyllisellä tavalla. Nainen ei kohtele ompelijataan eikä muotikauppiasta samalla välinpitämättömällä tavalla kuin keittäjätään ja sisäkköään. Ja kumminkin molemmat tekevät hänelle palveluksia, jotka hän rahalla maksaa. Toinen ei siis ole huonompi toista. Kumpikin on yhtä oikeutettu hyvään kohteluun. Isäntä ja emäntä ovat oikeutetut vaatimaan kunnioitusta kaikilta, jotka taloon kuuluvat, niin lapsilta, palvelijoilta kuin vierailtakin, mutta heidänkin on osoittaminen samaa yhtä hyvin palvelijoilleen kuin vierailleen.
Siltä en tahdo väittää välttämättömäksi palvelijain seurassa aterioida yhteisessä pöydässä, kuten vanhoina patriarkkaalisina aikoina tehtiin. Puuseppäsi ei ollenkaan loukkaannu, vaikket pyydä häntä syömään päivällistä kanssasi, eikä ompelijasi tai muotikauppiaasi vaadi kutsumusta iltakemuihisi. Suhteenne perustuu vain keskinäisiin asioihinne, sehän on selvä. He eivät lainkaan tuomitse sinua ylpeäksi, vaikket rupea heidän kanssaan läheisempään seurusteluun. Mutta teidän keskinäinen suhteenne perustuu molemminpuoliseen kunnioitukseen, kenties ystävyyteenkin. Sama suhde voisi syntyä palvelijainkin kanssa. Eihän syy, joka estää sinua kutsumasta palvelijaa perheesi yksityiselämään, ole ylpeydessäsi, vaan jossain muussa. Vierashuonettasi ja ruokapöytääsi eivät Uuden Englannin tyttäret suinkaan haikailleet – ei, niihin pantiin arvoa vain kunnioituksen ja ystävällisyyden osoituksina, johon heitä katsottiin oikeutetuiksi – ja jos näitä etuja olisi heille vapaaehtoisesti tarjottu, olisivat niistä kieltäytyneet.
Anna palvelijasi tuntea isäntäväkensä kohtelusta ja koko perheen hengestä, että heidän asemansa pidetään kunniassa, anna heidän tuta sitä viehätystä, jonka perheenemännän tasainen hyväntahtoisuus ja sivistynyt käytös suo. Varusta heidän huoneensa hauskoiksi ja mukaviksi, etteivät eroaisi liian paljon muiden perheenjäsenten suojista, ja näet, että palvelijatoimi käy heti paljoa yleisemmäksi. Löytyy perheitä, joissa asiat ovat tällä kannalla, ja niissä perheissä tapaamme yleensä kunnon palvelijoita, jotka viihtyvät kauan paikassaan.
Mainitkaamme tässä vielä eräs epäkohta tai liiallisuus, johon hyväntahtoiset ihmiset usein tekevät itseään syypäiksi palvelijain suhteen. He lellittelevät heitä. He antavat heille ylellisen palkan ja suunnattomia myönnytyksiä sallien suvaitsevaisuudessaan heidän laiminlyödä tehtäviään. Heidän kuulee sitten usein valittavan palvelijain kiittämättömyyttä. Kestävimmät ja sopusointuisimmat suhteet isännän ja palvelijain kesken ovat syntyneet tyynestä, yksinkertaisesta ja kristillisestä oikeudentunnosta ja ihmisrakkaudesta. Palvelijoita tulee tunnustaa lähimmäisiksi ja kristityiksi, ja tehdä heille sen, minkä tahtoisimme, että he meillekin tekisivät.
Amerikkalaisilla emännillä on suuri tehtävä sen luokan hyväksi, josta he palvelijansa ottavat. Suorittakoot tämän tehtävänsä ilomielin. Ohjatessaan taitamattoman palvelijansa karkeata, tottumatonta kättä ja opettaessaan hänelle hyvän talouden hoidon salaisuuksia, voivat he lohduttaa itseään sillä, että kasvattavat tasavallalle hyviä vaimoja ja äitejä.
