Kitabı oku: «Japanilaisia satuja»
Valfrid Hedman
Japanilaisia satuja
Julkaisija – Good Press, 2021
EAN 4064066349011
Sisällysluettelo
SHIPPEITARO.
IHMEELLINEN TEEKEITTIÖ.
KALASTAJAPOIKA URASHIMA
SHIPPEITARO.
Sisällysluettelo
Kauan, kauan sitten, vanhaan hyvään aikaan, jolloin vielä oli keijukaisia ja jättiläisiä, peikkoja ja lohikäärmeitä, urhoollisia ritareja ja hätään joutuneita neitosia, eräs urhea nuori soturi läksi maailmaan seikkailuja etsimään.
Jonkun aikaa hän samoili kohtaamatta mitään erikoisempaa, mutta vihdoin hän eräänä iltana, kuljettuaan tiheän metsän läpi, joutui aution ja yksinäisen vuoren kupeelle. Ei kylää, ei mökkiä ollut näkyvissä, eipä edes hiilenpolttajan majaa, vaikka niitä niin usein tapaa metsän liepeillä. Hän oli seurannut heikkoa ja hyvin ruohoittunutta polkua, mutta vihdoin hän kadotti senkin näkyvistään. Hämärä läheni ja turhaan hän ponnisteli löytääkseen kadotetun tien. Joka yrityksellä hän näytti yhä toivottomammin takertuvan orjantappurapensaisiin ja pitkään ruohoon, jota kasvoi tiheästi joka puolella. Heikkona ja väsyneenä hän hapuili eteenpäin yhä yltyvässä pimeydessä, kunnes hän äkkiä saapui pienelle autiolle ja puoliksi raunioittuneelle temppelille. Kuitenkin se vielä sisälsi pyhätön. Täällä oli toki suojaa kylmältä kasteelta, ja niin hän päätti viettää yönsä temppelissä. Ruokaa hänellä ei ollut; kietoutuen viittaansa ja asettaen oivallisen miekkansa viereensä hän laskeutui levolle ja vaipui pian sikeään uneen.
Puoliyön lähetessä hän heräsi hirvittävään meluun. Ensiksi hän luuli nähneensä unta, mutta melu jatkui, ja koko rakennus kaikui mitä kauheimmista huudoista ja ulvonnasta. Nuori soturi kohottausi varovasti ja tarttuen miekkaansa katsahti ulos rappeutuneessa seinässä olevasta reiästä. Hän näki omituisen ja kaamean näyn. Joukko inhoittavia kissoja pyöri hurjaa ja hirvittävää tanssia, ja niiden kiljunta kaikui hiljaiseen yöhön. Niiden kamalan parkunan seasta saattoi nuori soturi selvästi erottaa seuraavat sanat:
"Älköön siitä Shippeitaro
kuulko hiiskuvammekaan!
Älköön kuulko Shippeitaro!"
Kaunis täysikuu valaisi säteillään tätä kamalaa näytelmää, jota nuori soturi katseli kummastuksella ja kauhulla. Kun puoliyön aika oli ohitse, hävisivät aavekissat ja kaikki oli hiljaista jälleen.
Loppu yötä kului häiritsemättä, ja nuori mies nukkui sikeästi aamuun asti. Hänen herätessään oli aurinko jo korkealla taivaalla, ja hän kiirehti lähtemään yöllisen seikkailunsa näyttämöltä. Aamun kirkkaassa valossa hän pian keksi jälkiä polusta, joka edellisenä iltana oli ollut näkymätönnä. Tätä seuratessaan huomasi hän suureksi ilokseen, että se ei, kuten hän oli pelännyt, vienytkään takaisin siihen metsään, jonka läpi hän eilen kulki, vaan päinvastaiseen suuntaan avonaista kenttää kohti. Siellä hän näki pari kolme mökkiä erillään toisistaan, ja vähän kauempaa hän erotti kylän. Nälän ahdistamana hän kiirehti minkä jaksoi kylää kohti, mutta silloin hän kuuli naisen kovalla äänellä valittavan ja rukoilevan apua. Tuskin olivat nämä hätähuudot kaikuneet soturin korviin, kun hän jo unohti nälkänsä ja kiirehti lähimpään mökkiin asiaa tiedustelemaan ja, jos mahdollista, tarjoamaan apuaan.
Ihmiset kuuntelivat hänen kysymyksiään, mutta pudistaen surumielisesti päätään he vakuuttivat, että kaikki apu oli turhaa. "Joka vuosi", sanoivat he, "vuorenhenki vaatii uhrin. Aika on nyt tullut, ja juuri tänä yönä se nielaisee ihanimman neitosemme. Tämä on itkumme ja valituksemme syynä."
Ücretsiz ön izlemeyi tamamladınız.
