Kitabı oku: «Säveliä», sayfa 7

YKSIN

 
Lunta lyöpi seinustaani
Tuuli talvinen,
Pimeästä akkunaani
Ruoskii ripsien.
 
 
Tuolta tulta tuikkuaapi
Kautta synkän sään,
Läpi myrskyn raivajaapi
Valo tiehyttään.
 
 
Katsahdanpa. – Hökkelissä
Kellä turvans' on?
Vaimo vanha vuotellessa
Siell' on voimaton.
 
 
Kasvoilla on kalman merkki,
Rauha, raukeus.
Väre elon niihin kulki,
Silmään kirkastus.
 
 
Käsi kääntyy, tapajaapi
Käden puolison,
Jakkaralla vieressä mi
Vuotehensa on.
 
 
"Sano:", lausuu, "Saarallemme:
Häneen turvatkoon —
Ei hän heitä, Jesuksemme, —
Mull' jo voitto on."
 
 
Niin hän lausuu: kallistuupi
Päähyt pahnahan.
Kuolon koura koskettaapi
Silmälautahan. —
 
 
Risahtaapi. – Ikkunasta
laitti pärehen
Talven tuuli. Loistamasta
Lakkas' lamppunen.
 
 
Kylmä käsi kämmenessä
Istuu vanha mies.
Liekö silmä kyynelissä —
Pimeessä ken ties?
 
 
Kuuluu: "Herra antoi, otti —
Hälle kiitos vaan!" —
Pirttiin tuulee, tuiskuu – leski
Tuot' ei huomaakaan.
 

Sampoinen.