Kitabı oku: «Perth'in kaupungin kaunotar», sayfa 22

"Ei se ole mikään häpeä, minun armas poikani", virkkoi Simo. "Sinä olet vaan yhtä helläsydäminen kuin urhoollinen. Mutta olisi meillä kuitenkin vielä kenties yksi mahdollisuus päästä siitä. Saattais olla ettei onnistuisi keksiä ketään, johon epäluulo voi kiintyä, ja jos ei semmoista löydetä, niin ei taistelusta voi olla puhetta. Kova seikka se kyllä on, kun täytyy toivottaa että tää viaton veri jäisi kostamatta. Mutta jos tään ilkeän murhan tekijä nyt pysyy tietymättömissä tällä hetkellä, niin pelastut sinä kostamisen velvollisuudestas, ja Herra taivaassa on kyllä aikanaan itse täyttävä sen koston".

Näin puhuessaan olivat he nyt saapuneet sille kadun kohdalle, missä raatihuone seisoi. Kun he tulivat ovelle ja tunkivat kansanjoukkojen läpi, joita katu oli melkein täpösten täynnä, näkivät he että siellä seisoi vahtimassa aseellinen porvariparvi sekä noin viisikymmentä peitsimiestä Kinfauns'in herran väestä; sillä ritari Charteris oli yhdessä liittoveljiensä, Gray'tten, Blair'ien, Moncreiffien sekä muitten kanssa, tuonut jommoisenkin ratsuvoiman, joista nämät tässä olivat osa. Perille tultuansa hanskuri ja seppä heti paikalla vietiin siihen saliin, missä kaupungin hallitunmiehet olivat koossa.

KAHDESKYMMENES LUKU

 
    Kalvakka leski portill' itkevi
    Ja parkuin oikeutta vaativi.
 

Bertha.

Perth'in raatihuoneen neuvoittelusalissa oli nyt omituinen näkö tarjona. Synkännäköisessä huoneessa, joka sai hämärän ja sopimattoman valaistuksen kahden erimuotoisen, erikokoisen ikkunan kautta, istui suuren, tammisen pöydän ympärillä joukko miehiä. Perempänä istujat olivat kauppiaita s.o. killanveljeksiä tai puotimiehiä säätynsä mukaisissa, siivoissa puvuissa, joiden yli useimmilla heistä oli "Kaulassaan ijällisess' sodan merkit", nimittäin rautakaulus sekä kanninhihna, josta miekka riippui. Pöydän alimmissa sijoissa istui käsityöläisiä, ammattikuntien vanhimmat eli "dekaanit" tavallisissa arkivaatteissansa, vaikka ne nyt olivat tavallista huolellisemmin siivotut. Heilläkin oli kaikenlaisia varuksia suojanansa. Muutamilla oli "musta jakku", tröijy peitetty pienillä vinoisen neliskulman muotoisilla rautalevyillä, jotka riippuivat rivittäin, yhdestä suipustaan ommeltuna kiinni, ja olivat lujana suojana ruumiille, taipuen kaikkia sen liikuntoja myöten. Monella taas oli härännahkainen kylteri, joka kesti sekä miekansivallukset että myös peitsen pistot, jos ei sivaltaja tai pistäjä ollut tavattoman väkevä. Pöydän alipäässä, koko tuo kirjava ympärillään, istui herra Ludvik Lundin; hän ei ollut mikään soturi, vaan pappi, St. Johanneksen kirkon kirkkoherra; hänellä oli papillinen pukunsa yllään ja läkkiä sekä paperia edessänsä. Hän oli majistraatin sihteerinä ja sai, niinkuin kaikki papit siihen aikaan – heitä sanottiinkin paavin ritareiksi – arvonimityksen Dominus tahi käännettynä "herra", joka muuten vaan oli maalliselle ritaristolle tuleva.

Neuvopöydän ylipäässä istui korkeammalla istuimella ritari Charteris täysissä, loistaviksi kirkastetuissa teräsvaruksissa; hänen näkönsä oli omituisena vastakohtana noitten ainoasti jolloinkulloin aseisin kutsuttuin porvarein kirjavalle, puoleksi sotaiselle, puoleksi rauhalliselle puvulle. Ylituomarin käytös oli sitä laatua, että se kyllä selvään osoitti likeistä yhteyttä, jonka yhteiset edut olivat saaneet aikaan hänen ja kaupungin sekä raatimiesten välillä; mutta samassa se myös kuitenkin antoi tuntea sen korkeamman arvon, joka tässä kokouksessa, missä hän istui puheenjohtajana, oli tuleva hänelle, aikakauden mielipiteitten mukaan, hänen aatelisen sukuperänsä ja ritariutensa perustuksella. Kaksi knaappia seisoi hänen takanansa; toisella oli kädessänsä ritarin lippu, toisella kilpi, missä näkyi Charteris'in vaakuna, nimittäin väkipuukkoa tai miekkaa pitävä käsi ja sen alla ylpeä allekirjoitus: "Tää on minun oikeuskirjani!" Kauniille hovipojalle oli Kinfauns'in herran miekka uskottu; toisella oli peitsi huostassansa. Kaikki näät ritarin-arvon ulkonaiset merkit olivat nyt sitä tyystemmin mukaan tuodut, siitä syystä kun ritari täällä toimitti kaupungin hallitusmiehen virkaa. Herra Charteris'in omassa personassa näkyi nyt jonkunlainen juhlallinen jäykkyys, joka ei luonnollisesti ollut omainen hänen suoralle, iloiselle mielenlaadulleen.

"Vai tulitte te viimeinkin, Heikki Seppä ja Simo Hanskuri", lausui ylituomari. "Tiedättekö te, että me olemme tässä saaneet odottaa teitä. Jos se toisten vielä tapahtuu, meidän istuessamme tässä paikassa, niin määräämme teille semmoiset sakot, että niiden suorittaminen ei ole tuntuva teistä iloiselta. No, no – ei huoli selitellä. Selityksiä tällä kertaa ei ole vaadittu, ja toisten niistä ei tule apua. Minä saan siis teille antaa tiedoksi, kunnon mestarit, että meidän arvoisa sihteerimme tässä on kaikkia asianhaaroja myöten pöytäkirjaan pannut, mitä nyt teille lyhyesti kerron, että kuulisitte mitä teiltä nyt vaaditaan, Heikki Sepältä erittäin. Meidän naapuri-vainajamme, Olivier Proudfute, löydettiin tän'-aamuna kuoliana Isoltakadulta, juuri Wynd-kadun kulmalta. Hän näkyy saaneen kovan läimäyksen lyhyellä kirveellä, takaapäin ja arvaamattansa, ja tätä hänen surmaansa ei voi sanoa muuksi kuin ilkeäksi, ennalta mietityksi murhaksi. Sen verran rikoksesta. Murhamiestä emme voi vielä muusta kuin asianhaaroista arvata. Arvoisan kirkkoherran herra Ludvik Lundin'in pöytäkirjasta näemme, että useammat hyvämaineiset vieraatmiehet näkivät naapuri-vainajamme, Olivier Proudfuten, vielä myöhään yöllä osallisna Morrice-tanssijain ilopidossa, viimeksi Simo Hanskurin talon edustalla Curfew-kadulla, missä he taas pitivät leikkiänsä. Myöskin on tietty, että hän tässä paikassa erosi muusta joukosta, vähän aikaa puheltuansa Simo Hanskurin kanssa, ja lupasi kumppaleilleen tullaksensa Griffin-ravintolaan, siellä illan iloa loppuun viettämään. – Nyt, Simo, kysyn teiltä, onko tää täysi tosi, sen verran kuin te tiedätte? Ja vielä toiseksi kysyn, mistä te puhelitte keskenänne Olivier Proudfuten kanssa?"

"Herra ylituomari ja jalo-arvoinen herra ritari Charteris", vastasi Simo Hanskuri, "teille niinkuin tälle kunnioitettavalle kokoukselle saan antaa tiedoksi, että mainitun tässä läsnä-olevan sepän ja minun omaisteni välillä oli noussut nurjaa mieltä muutamain Heikki Sepän käytöksestä liikkuvain pahain huhuin tähden. Ja koska sanottu meidän naapuri-parkamme, Olivier Proudfute, myös oli noita huhuja levitellyt, niinkuin semmoinen juoruin juoksuttaminen ylimalkaan olikin hänelle omansa, niin puhelimme me keskenämme pari sanaa siitä seikasta. Ja, sen verran kuin tiedän, oli hänellä, minut jättäessään, aikomus mennä Heikki Sepän luokse. Sillä hän erosi muista Morrice-tanssijoista, luvaten tulla sitten, niinkuin te, jalo herra, jo sanoitte, heidän jälkeensä Griffin-ravintolaan, siellä illan iloa loppuun viettämään. Mutta mitä hän todella lienee tehnyt, sitä en tiedä sanoa, koska en sitten enää ole nähnyt häntä elävänä".

"Siin' on kyllin", sanoi ritari Charteris, "ja se sopiikin aivan yhteen kaiken kanssa, mitä me muuten olemme kuulleet. – Sitten arvokkaat porvarit, me tiedämme että meidän naapuri-parkamme joutui keskelle yöjalkalais- ja maskeraati-joukkoa Isollakadulla. Nämät hänelle häjysti tekivät väkivaltaa, pakoittivat häntä keskellä katua polvilleen lankeemaan ja vasten tahtoansa äärettömiä viinin määriä suuhunsa juomaan, siksi kun hän vihdoin heiltä pääsi pakoon. Tämä väkivalta tehtiin paljastetuin miekoin sekä huikeilla huudoilla ja kirouksilla, niin että se veti useampain ihmisten huomion puoleensa. Muutamat, jotka melusta säikähtyneinä katsahtivat ulos ikkunoistaan, ja samoin myös yks tai kaks sivukulkijaa, jotka vetäytyivät syrjemmäksi pois tulisoihtuin valosta, ettei heitä myös ruvettaisi pahoin pitelemään, näkivät omin silmin, kuinka meidän naapurimme kanssa meneteltiin keskellä kaupunkimme katua. Ja vaikka nuot pauhaajat olivat valepuvuissa, naamus kasvoin peittona, tunnettiin heidän pukimensa kuitenkin selvästi; sillä ne olivat tuommoisia eriskummallisia maskeraatti-vaatteita, jotka olivat tulleet ommelluiksi muutamia viikkoja ennen, ritari Ramornyn käskystä, joka on tallimestari kuninkaallisen korkeuden Rothsayn herttuan, Skotlannin perintöprinssin, palveluksessa".

Puoli-ääninen ohkaus kuului ympäri läsnä-olevaa joukkoa.

"Niin", jatkoi ritari Charteris, "näin on asiain laita – meidän tiedustelemisemme ovat saattaneet surullisiin ja peloittaviin päätöksiin. Mutta samoin kuin ei kukaan ihminen voi olla enemmän murheissaan kuin minä, että ne siihen suuntaan näkyvät viittaavan, samoin ei kukaan ihminen maan päällä voi vähemmän kuin minä niitä pelätä. Asia on semmoinen – useammat käsityöläiset, jotka siinä ovat olleet työssä, vakuuttavat ritari Ramornyn käskemään maskeraatipukuin olleen juuri samannäköisiä kuin niiden miesten puvut, joiden nähtiin Olivier Proudfutea pahoin pitelevän. Ja yksi käsityöläinen, Wingfield sulkamestari, joka näki nuot pauhaajat, silloin kun meidän naapurimme oli heidän käsissänsä, todistaa että heillä oli vöillään ne samat vyöt, päässään ne samat kruunut maalatuista sulkasista, jotka hän itse oli laittanut prinssin tallimestarin käskystä. – Sen perästä kun hän noiden peuhaajain käsistä pääsi, katoaa Olivier tietymättömiin; mutta me voimme todistaa, että naamiojoukko sitten meni ritari Ramornyn majatalolle, mihin heidät päästettiin sisään, sen perästä kun hiukan nimeksi oli vastusteltu. – Vaan käypä kuitenkin semmoinen huhu, Heikki Seppä, että sinä vielä näit onnettoman naapurimme, senkin jälkeen kun hän oli ollut noiden yöjalkalaisten käsissä – mitä perää on siinä huhussa".

"Hän tuli minun kotiini Wynd-kadun varrella", sanoi Heikki, "noin puoli tuntia ennen keski-yötä. Ja minä olin hiukan vastahakoinen häntä sisään päästämään, koska hän oli laskiais-iloa pitänyt, vaan minä olin istunut kotona; sillä sanoohan sananlasku, ett': 'eipä huimapää humala, sovi selvän kumppaliksi'".

"Ja minkälaisessa tilassa hän näytti olevan, silloin kun hänet sisään päästit?" kysyi ylituomari.

"Olipa hän", vastasi seppä, "aivan hengähdyksissä ja jutteli yhä siitä, että oli ollut hengenvaarassa yöllisten peuhaajain käsissä. Mutta minä en siitä juuri paljoa lukua pitänyt, koska hän aina oli ollut pelkurimainen, jäniksensydäminen mies, vaikka kyllä muuten kunnon ihminen, ja siis luulin hänen enemmän puhuvan omia luulottelemisiaan kuin totta. Mutta ikäni kaiken olen nyt katuva sitä kovasti pahaa tekoani, etten lähtenyt häntä saattamaan, niinkuin hän pyysi; ja jos saan elää, aion maksaa messuja hänen sielunsa hyväksi, sen syntini sovitukseksi".

"Kertoiko hän minkälaisia ne olivat olleet, jotka häntä hätyyttivät?" kysyi ylituomari.

"Yöllisiä peuhaajoita maskeraati-puvuissa", vastasi Heikki.

"Ja sanoiko hän pelkäävänsä, että kotimatkalla taas voisi joutua heidän käsiinsä?" kysyi taas ritari Charteris.

"Hän nimen-omaan ilmoitti pelkonsa väijyvistä vihollisista, jota minä kuitenkin joutavaksi loruksi ajelin, koska en saattanut kadulla ketään keksiä".

"Eikö hän siis saanut sinulta minkäänlaista apua?" jatkoi ylituomari.

"Saipa, kun saikin, jalo-arvoinen herra", vastasi seppä. "Hän vaihtoi Morrice-tanssijan pukunsa minun kypäriini, härännahkaiseen kylteriini sekä kilpeeni, jotka hänellä, niin kuulin, vielä olivat, kun hän löydettiin. Ja minulla on kotona hänen Morrice-lakkinsa tiukuineen, ynnä myös tröijy sekä muut siihen pukuun kuuluvat kapineet. Hän olisi tuonut takaisin sota-asuni ja noutanut pois omat maskeraati-vaatteensa, jos pyhätmiehet niin olisivat sallineet".

"Et siis sitten nähnyt häntä sen enempää?

"En koskaan, jalo-arvoinen herra".

"Vielä yksi sana", virkkoi ylituomari. "Onkos sinulla mitään syytä luulla, että Olivier Proudfutelle osaksi tullut surmasivallus oikeastaan oli jollekulle toiselle miehelle aiottu".

"Kyllä on", sanoi seppä. "Mutta se ei ole varma, ja taitais olla vaarallista puhua se ilmi, koska se vaan on paljasta luuloa".

"Puhu se vaan ilmi, minä vaadin sen porvarivalasi nojalla. – Kenelle luulet sen sivalluksen oikeastaan olleen aiotun?"

"Jos minun täytyy se sanoa", virkkoi Heikki, "niin luulen että Olivier Proudfutelle tuli osaksi oikeastaan minulle aiottu surma. Minä luulen niin vielä enemmän siitä syystä, kun Olivier sanoi aikovansa matkia minun astuntaanikin samoin kuin oli lainannut pukuni".

"Oletko vihollisuudessa jonkun kanssa, että sinulle semmoinen luulo on tullut päähän?" kysyi ritari Charteris.

"Häpeä ja synti se on, mutta täytyneehän kuitenkin tunnustaa, että minä olen vihollisuudessa sekä Vuoriston että Alankomaan kanssa, Englantilaisen kuin Skotlantilaisen, Perth'in läänin ja Angus'in läänin kanssa. Vaan Olivier-paralla en luulisi olleen vihamiehiä edes juuri munasta tulleissa kananpojissa. – Voi! sitä paremmin hän olikin tämmöiseen äkilliseen poislähtöön valmis!"

"Kuules, seppä", sanoi ylituomari, "vastaa nyt minulle aivan suoraan – onko sinulla mitään vihollisuutta ritari Ramornyn väen kanssa?"

"On maar', jalo-arvoinen herra, on kun onkin. Yleisesti nyt kuuluu, että se käsi, joka Valentinin päivän aamulla löydettiin Curfew-kadulta, oli tuon Mustan Oventin'in oma, joka muutamia päiviä sitten lähetettiin Tay-joen poikki Fifen lääniin. Ja minä sen käden laskin poikki väkipuukkoni sivalluksella. Ja koska tuo Musta Oventin oli ritari Ramornyn kamaripalvelija ja erittäin uskottu mies, niin arvattavasti on vihollisuutta minun sekä hänen herransa väen välissä".

"Se on kyllä luultava asia, seppä", sanoi ritari Charteris. – "Ja nyt hyvät veljet ja viisaat raatimiehet, on kaksi mahdollisuutta, jotka kuitenkin molemmat yhtäänne vetävät. Kenties tuo naamiojoukko, joka otti kiinni naapuri-vainajamme ja piteli häntä niin pahoin, että hänen ruumiissaan vieläkin näkyy siitä hiukan jälkiä, sitten jälleen tapasi vankinsa, joka oli kotiinmenossa, ja nyt viimein pahan menettelemisensä päätteeksi häneltä hengenkin otti. Puhuipa hän itsekin Heikki Sepälle pelkonsa siitä. Jos näin on todella käynyt, niin yksi tai useammat ritari Ramornyn väestä ovat siihen murhaan syypäät. Mutta minä luulisin pikemmin että yksi tai kaksi noista yöllisistä peuhaajoista oli jäänyt jäljelle tai myös, kenties muutettuaan vaatteita, palanneet takaisin. Näille miehille olisi Olivier Proudfute omassa personassaan ainoasti ollut pilanteon esine; mutta koska hän oli puettu Heikki Sepän asuun ja, niinkuin aikoi, matki Heikki Sepän tapoja, herätti hän heidän katkeran vihansa. Ja nähdessään hänet yksin, olivat he ryhtyneet tähän heidän mielestään varmaan ja vaarattomaan keinoon, päästäksensä miehestä, jota vihollisensa, niinkuin kaikki ihmiset tietävät, pitävät niin vaarallisena. Ja tämäkin päätös siis vie siihen että syypää kuuluu ritari Ramornyn väkeen. Mitäs te siitä arvelette, hyvät miehet? Eikö meillä ole aihetta syyttää heitä tästä rikoksesta?"

Raatimiehet kuiskasivat hetkisen aikaa keskenään ja sitten antoivat vastauksensa pormestari Craigdallien kautta. – "Jalo herra ritari, meidän korkea-arvoinen ylituomarimme! Me yhdymme kokonaan siihen, mitä te viisaudessanne olette puhuneet tästä hämärästä verityöstä. Samoin myös myönnämme oikeaksi teidän terävä-älyisen päätelmänne, joka, jälkiä myöten mennen, näyttää ritari Ramornyn kumppalit ja palvelijat syypäiksi meidän naapuri-vainajaamme vastaan tehtyyn ilkityöhön, oli se sitten häntä kohdannut hänen omassa personassaan ja olennossaan taikkapa väärin luultuna täksi meidän uljaaksi porvariksemme, Wynd'in Heikiksi. Mutta ritari Ramorny sekä omasta puolestaan että myös prinssin tallimestarina pitää paljon palvelijoita; ja koska syytöksemme epäilemättä sysätään takaisin kieltämisellä, niin kysyisimme, miten siinä tapauksessa teemme? – Se on kyllä totta, että jos laki sallisi meidän pistää tulta mainitun herran huoneen nurkkiin ja miekalla teloittaa kaikki sen sisällä-olevat, niin tuo vanha sananlasku: 'nopea neuvo, paras neuvo', tässä kenties sopisi; sillä ilkeämpää Jumalan pilkkaajain, miehenmurhaajain ja naisenviettelijäin pesää ei löydy missään kuin Ramornyn katoksen alla. Mutta pelkäänpä että tää tämmöinen summittainen rangaistus tuskin saisi kannatusta laista; eikä taas toiselta puolen yksikään puustavi kaikista täällä kuulluista todistuksista anna aihetta syyttää tätä rikosta yhden tai useampain erityisten henkilöjen päälle".

Ennenkuin ylituomari tähän kerkesi vastata, nousi majistraatin sihteeri, pyyhkäisi arvokasta partaansa ja pyysi lupaa puhuakseen, joka hänelle myönnettiinkin kohta.

"Veljet", lausui hän, "isiemme aikana yhtähyvin kuin tänä nykyisenä on Jumala, kun vaan on osattu häneltä oikealla ajalla tiedustella, ollut niin armollinen ja saattanut ilmi syyllisten rikokset sekä liian hätäisesti syyn alle vedettyin viattomuuden. Meidän kuninkaamme Robert on, jos vaan ei häijyt neuvon-antajat väliin sekaannu ja hänen hyvää tahtoansa väärään päin vedä, niin oikeutta harrastava ja laupias hallitsija kuin suinkin paraskin meidän ajantietojemme pitkässä jaksossa mainittu – anokaamme siis häneltä, meidän kauniin kaupunkimme ja ylimalkaan Skotlannin yhteisen kansan nimessä, että hän sallisi meidän esi-isiemme tavalla pyytää valistusta tämän ilkityön hämäryyteen. Anokaamme koetusta paari-tuomion kautta, joka usein sallittiin kuninkaamme esi-isäin hallitessa, on hyväksytty monessa paavin bullassa sekä kirkonkokousten päätöksessä, ja sitä aikanaan ovat käyttäneet suuri keisari Kaarle Suuri Franskassa, kuningas Arthur Britanniassa sekä Gregorius Suuri ja mahtava Achaius tässä meidän maassa."

"Olen minäkin kuullut tuosta paari-tuomiosta, herra Lundin", virkkoi ylituomari, "ja tiedän että meidän kauniin kaupunkimme etuuskirjat sen meille suovat. Mutta oppini vanhojen lakien suhteen on hiukan puuttuvainen, jonka vuoksi pyytäisin teitä meille sen laatua tarkemmin selittämään".

"Anokaamme kuninkaalta", virkkoi Lundin, "jos te minun neuvoni tahdotte kuulla, että meidän murhatun naapurimme ruumis vietäisiin St. Johanneksen tuomiokirkkoon, missä asian mukaan tulisi messuja luettavaksi joissa rukoilisimme hänen sielullensa autuutta ja tuon häijyn murhan ilmisaattamista. Sillä välin pyydämme kuninkaalta sen käskyn, että ritari Ramorny antaisi luettelon kaikista palvelijoistaan, jotka ovat olleet Perth'issä yöllä Laskiais-Tiistain ja tään Tuhka-Keskiviikon välillä, ja että hän velvoitettaisiin edestuomaan ne kaikki määrättynä päivänä ja tuntina. Ne tulisivat sitten St. Johanneksen tuomiokirkossa nimeltään kutsuttaviksi ja saisivat yksi kerrassaan astua meidän murhatun naapurimme paarin ohitse; ja tulisi jokaisen heistä säätynsä tavalla rukoilla Jumalaa sekä hänen pyhiä miehiänsä todistajikseen, että hän on tähän murhaan viaton, niin neuvolla kuin teolla. Ja silloin – uskokaa minua, sillä se on käynyt toteen monessa monituisessa tilaisuudessa – kun murhaaja sillä rukouksella koettaa peittää syytänsä, niin on kuollut ruumis vastahakoisuudesta sitä kättä vastaan, joka hänestä hengen erotti, heräävä jonkunlaiseen puolinaiseen elämään, ja surmahaavoista on taas veri virtaava, vaikka se jo on ollut kauan jähmetyksissä suonissa. Taikka oikeammin puhuen, Jumala tahtoo näin, jollakulla salaisella, meille käsittämättömällä vaikutuksella, tuoda meille ilmi sen häijyn pahantekijän, joka on Luojansa kuvan rikkonut".

"Olen mä kuulut puhuttavan siitä laista", sanoi ylituomari, "ja Brucen aikana se on tullut käytetyksi. Tämä onkin varsin sopiva tilaisuus, tällä salamielisellä tiedustuskeinolla pyytää saada ilmi totuutta, jota ei millään tavallisella keinolla voi saada; sillä yleiseen kanteesen ritari Ramornyn väkeä vastaan vastattaisiin vaan yleisellä kieltämisellä. Mutta vielä pitää minun kysyä herra Lundin'ilta, meidän kunnian-arvoiselta majistraatin-sihteeriltämme, kuinka me saisimme syyllisen estetyksi sillä välin poiskarkaamasta?"

"Porvarein pitää tarkasti vahtia valleilla, laskusiltain pitää olla ylösvedettynä ja porttien rautaristikkojen alaslaskettuna päivänlaskusta päivännousuun asti, ja lukuisien vartijajoukkojen pitää kulkea pitkin katuja koko yö. Tämän vahtimisen vaivan porvarit kyllä mielellään ottavat päälleen, saadaksensa naapurinsa murhaajan paon varmaan estetyksi".

Tähän ehdoitukseen muut neuvoittelumiehet kaikki ilmoittivat suostumuksensa sanoilla, merkeillä tahi silmäinluonnillaan.

"Mutta", kysyi ylituomari, "mitäs sitten, jos joku tuosta epäluulon-alaisesta väestä ei suostu käymään koetusta paarituomiolla?"

"Hän saattaa vaatia toista koetusta kahdentaistelun kautta", vastasi arvokas sihteeri, "säädyltä yhden-arvoisen miehen kanssa. Sillä kanteen-alaisella pitää olla valta, kun näin jätetään asia itse Jumalan tuomion alle, valita millä valan tuomion-lajilla hän tahtoo tulla koetetuksi. Mutta jos hän ei kumpaankaan tahdo käydä, niin on hän julistettava syylliseksi ja sen mukaan rangaistava".

Neuvoittelu-kokouksen viisaat miehet yksimielisesti suostuivat majistraatin sihteerin sekä ylituomarin ehdoitukseen, ja päättivät juhlallisesti mennä kuninkaalta anomaan, että, heidän etuuskirjassaan suodun oikeuden mukaan, heidän kaupunkilaisensa murha-asia tutkittaisiin yllämainitulla tavalla.²⁹ Mutta ennenkuin kokous hajosi, katsoi pormestari Craigdallie sopivaksi kysyä, kuka määrättäisiin Marketta Proudfuten sekä hänen molempain lastensa puolesta taistelemaan.

"Siitä ei tarvitse pitkää keskustelua", sanoi ritari Charteris, "olemmehan me miehiä, ja käymme miekka vyöllä, joka miekka olisi poikki katkaistava sen miehen pään yli, joka ei sitä ottaisi vetääkseen ulos tupesta murhatun naapurimme lesken ja orpoin puolesta ja hänen surmansa miehuulliseksi kostoksi. Jos ritari Ramorny itse suuttuu meidän tutkimuksestamme, niin olen minä, Patrik Charteris, Kinfauns'in herra, taisteleva häntä vastaan henkiin ja veriin, niin kauan kuin mies ynnä ratsu pysyy pystyssä, ja peitsi sekä miekka ei katkea. Mutta siinä tapauksessa että taisteluunvaatija olisi aatelitonta säätyä, niin olen varma että Marketta Proudfute saa puolustajakseen valita vaikka kenenkä Perth'in urhoollisimmista porvareista – ja häväistystä ijäksi olisi meidän kaunihille kaupungillemme, jos se, johon lesken vaali sattuis, olisi niin ilkeä pelkuri ja petturi, ja kieltäytyisi pois! Käskekää Marketta Proudfute sisään, että hän saa valita".

Heikki Sepällä, tätä kuullessaan, oli se surullinen vakuutus mielessänsä, että leski-paran vaali oli hänet kohtaava. Näin oli siis hänen äsköinen sopunsa kaunoisen Katrin kanssa jälleen rikkoutuva tämän uuden tappelun kautta, jota ei hänen käynyt millään kunniallisella tavalla välttäminen ja josta hän muussa tapauksessa olisikin ollut suuresti iloinen, koska siinä hänelle oli tarjona loistava tilaisuus tehdä urhotöitä koko hovin ja kaupungin nähden. Hän näet tiesi, että Katri, Klemetti-isän opetuslapsena, katsoi tuomiota taistelun kautta pikemmin Jumalan pilkaksi kuin asian heittämiseksi Jumalan huostaan, ja että Hanskurin tyttären mielestä ei se ollut järjellinen keino, kun ihmisen viattomuus tai syyllisyys tehtiin riippuvaksi suuremmasta kädenvoimasta tai miekastelutaidosta. Seppä siis pahoin pelkäsi morsiamensa omituisia mielipiteitä siinä asiassa, jotka olivat paljon valistuneemmat sillä aikakaudella ylimalkaan tavallisia.

Sill'-aikaa kun nuot ristinriitaiset tunteet hänen sydäntänsä ahdistivat, astui murhatun miehen leski sisään, peitettynä paksulla murheharsikolla; häntä seurasi tai talutteli viis, kuus arvokasta, samalla, surua osoittavalla tavalla puettua vaimoa. Yksi näistä seuralaisista kantoi pikkuista lasta, Olivier raukan viimeistä rakkaudenpanttia. Toinen talutti toista, noin kaksi vuotta tahi sillä paikoin vanhaa, astunnassaan vielä horjuskelevaa pienokaista, joka kummastuksella ja pelolla katseli, milloin noita mustia vaatteita, jotka sen päälle oli laitettu, milloin tätä suurta kokousta tässä.

Kaikki läsnä-olijat nousivat surujoukon sisääntullessa, ja tervehtivät heitä syvimmillä surkuttelevaisuudella. Marketta, vaikka hupsun Olivier-paran vaimo, vastasi tähän tervehdykseen arvokkaisuudella, jonka kenties murheen ankaruus hänelle antoi. Ritari Charteris nyt astui esiin; hän tarttui leski-paran käteen sillä kohteliaisuudella, jota ritari oli velvollinen osoittamaan vaimopuolelle, suojelija sorretulle, pahantekoa kärsineelle leskelle, ja selitti lyhyesti, millä keinoin kaupunki oli päättänyt pyytää kostoa Marketan miehen surmasta.

Hän tiedusteli nyt hellyydellä ja lempeydellä, jotka eivät olleet ylimalkaan hänessä tavalliset, oliko vaimo-parka selvälleen ymmärtänyt hänen sanansa, ja lausui sitten ääneensä läsnä-olijoille: "Hyvät Perth'in kaupungin porvarit, vapaasyntyiset killanveljekset ja ammattikuntain jäsenet, huomatkaa kaikki mitä tässä nyt tulee tehtäväksi, sillä se ala koskee teidän oikeuksianne ja etuuksianne. Tässä seisoo Marketta Proudfute; hän tahtoo pyytää laillista kostoa miehensä surmasta, joka on tullut ilkeällä tavalla murhatuksi – niin leski väittää – ritari Juhana Ramornyn käden kautta, ja tätä kannettansa hän tahtoo näyttää toteen taikka paarituomiolla taikka myös miehen voimalla, senvuoksi minä, Patrik Charteris, miekkavyöllinen ritari ja vapaasukuinen aatelismies, tarjoan taistelemaan hänen puolestaan, puolustaen hänen oikeata asiataan, niin kauan kuin mies ja ratsu vaan pysyy pystyssä – jos nimittäin joku minun säätyläiseni nostaa kintaani maasta. Mitäs sanot, Marketta Proudfute, tahdotko ottaa minut taistelijaksi puolestasi?"

Leski vastasi sulkeuneella äänellä: "En minä jalompaa voisi toivoakaan".

Ritari Charteria sitten otti leskeä käteen, suuteli häntä otsaan, niinkuin tämmöisessä tilaisuudessa tavalliset menot vaativat, ja lausui juhlallisesti: "Niin auttakoon minua Jumala ja St. Johannes hädässäni, kuin minä vannon täyttää velvollisuuteni sinun puolustajanas ritarillisesti, uskollisesti ja miehuullisesti. Ja nyt, Marketta, valitse tämän kauniin kaupunkimme porvareista, läsnä- tai poissa-olevista, oman mielesi mukaan yksi mies, jolle tahdot puolustuksesi uskoa, jos se, johonka kantees sattunee, nähdään olevan minua alhaisempi säädyltänsä".

Kaikkein silmät kääntyivät Heikki Sepän puoleen, jonka yleinen ääni jo oli ennalta merkinnyt kaikin puolin soveliaimmaksi taistelijaksi tässä tilaisuudessa. Eikä leski odottanutkaan tuota yleistä silmäin viittausta. Kohta kun ritari Charteris oli puhunut, meni hän poikki permannon sinne, missä aseseppä seisoi pöydän alipäässä säätyläistensä joukossa. Marketta otti häntä käteen —

"Heikki Seppä", lausui hän, "kunnon porvari ja ammattimies, minun – minun" —

"Mieheni", arveli hän sanoa mutta se sana juuttuikin raukan kurkkuun; hänen täytyi sanoa sanottavansa toisella tavalla.

"Poismennyt rakasti ja kunnioitti sinua yli kaikkein muiden miesten; oikeus ja kohtuus on siis, että sinä menet taisteluun hänen leskensä ja orpoinsa puolesta".

Jos vielä olisi ennen ollut Heikille mahdollista – joka siihen aikaan ei ollutkaan – jollakin lailla kieltäytyä tai väistyä pois tästä luottamusvirasta, mihin häntä kaikki ihmiset näkyivät määräävän, niin sulki tämä lesken puhe häneltä kaiken pakotien; käsky taivahasta ei olisi häneen tehnyt syvempää vaikutusta kuin tää onnettoman Marketan rukous. Lesken viittaus vainajan ystävyyteen liikutti seppää sydämen perimmäistä pohjukkaa myöten. Niin kauan kun Olivier vielä eli, oli tosin tuossa hänen ylenmääräisessä mieltymyksessään Heikkiin, jolla oli niin peräti toisenlainen luonne, jotakin hupsumaista ja naurattavaa. Mutta kaikki se oli nyt unohdettu; Heikki totteli nyt vaan sydämensä luonnollista lämpimyyttä ja muisti vaan että Olivier oli ollut hänen ainainen seurakumppalinsa ja ystävänsä – että Proudfute oli häntä rakastanut ja kunnioittanut niin paljon kuin hupsu-raukan sydämessä voi olla niitä tunteita ketään kohtaan – ja kaiken päälliseksi, että vainaja, niinkuin oli suuri syy luulla, oli tullut Heikille itselleen oikeastaan aiotun surman uhriksi.

Iloisuudella, joka hänelle vielä minuutin aikaa ennen tuskin olisi ollut mahdollinen ja joka näkyi hänen sydämessään palavaa synkkää mielihyvää osoittavan, painoi siis seppä huulensa onnettoman Marketan kylmään otsaan ja vastasi:

"Minä, Heikki Seppä, asuva Perth'in kaupungissa Wynd-kadulla, rehellinen ja uskollinen mies, vapaana syntynyt, suostun tulemaan tään Marketta lesken sekä hänen orpoinsa puolustajaksi ja lupaan heidän puolestansa taistella henkiin ja veriin ketä hyvänsä minun säätyistäni miestä vastaan, niin kauan kuin rinnassani on henkeä. Niin totta auttakoon minua Jumala ja Pyhä Johannes!"

Läsnä-olevien rinnasta pääsi puoleksi hillitty huudahdus, joka osoitti kuinka hartaat he olivat tälle asialle ja kuinka lujasti he nyt sen menestykseen luottivat.

Ritari Charteris tuosta ryhtyi toimiin, saadaksensa kuninkaalta lupaa jatkamaan tutkimista Olivier Proudfuten murhan suhteen ensiksi paarituomiolla ja sitten, jos niin tulisi tarvis, kahdentaistelulla. Sen jälkeen kun kaupunkilaisten neuvoittelukokous oli loppunut, pyysi hän saadakseen kahden kesken puhutella kuningasta ja toimitti silloin asian. Robert, jonka mieli kävi kovin pahaksi, kun hän tästä uudesta väkivallasta kuuli, käski ritari Charteris'ia asian-omaisten kanssa seuraavana aamuna kohta messun jälkeen takaisin tulemaan, jolloin saisivat kuulla mitä kuningas valtioneuvostensa kanssa oli päättänyt. Sillä välillä lähetettiin yksi kuninkaan käskyläinen marskin kartanoon, ritari Ramornyn väen luetteloa läpikatsomaan, sekä käskemään, että sen herran kaikin väkineen piti, kovan rangaistuksen uhalla, pysyä Perth'issä, siksi kun saisivat kuninkaalta toisen käskyn.