Kitabı oku: «Hamlet», sayfa 2

TOINEN NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus

Huone Poloniuksen asunnossa

(Polonius ja Reinhold tulevat.)

POLONIUS

 
Vie hälle rahat nuo ja kirjeet, Reinhold.
 

REINHOLD

 
Kyll', armollinen herra.
 

POLONIUS

 
Ja viisaast' oikein tekisit sä, Reinhold,
Jos, ennenkuin käyt luonaan, tiedustaisit
Vähäisen käytöstään.
 

REINHOLD

 
                     Sit' aioinkin.
 

POLONIUS

 
No, hyvä, hyvä. Ensin, näet, kysyt,
Kuin monta tanskalaist' on Pariisissa,
Ja keitä, mistä, kuinka elävät,
Ja millä, kenen seurassa, ja miten.
Ja kun näin kiertäin, kaartain huomaat, että
On poikan' tuttu, silloin lähemmäksi
Sa karkaat kysymyksilläs; hänt' olet
Vaan hiukan tuntevanas; sanot näin:
"Ma tunnen hänen isäns', ystävänsä
Ja, osaks, hänet"; – ymmärrätkö, Reinhold?
 

REINHOLD

 
Kyll', aivan hyvin.
 

POLONIUS

 
                    "Osaks hänet, mutta",
Voit lisätä, "en tarkoin; vaan jos on hän
Se, joksi luulen, on hän sangen hurja,
Sen ja sen tapainen"; – voit valhetella
Hänestä, mitä tahdot, mut ei mitään,
Mi loukkais kunniata, muista se;
Vaan tuollaisia hurjan, huiman töitä,
Jotk' ovat nuoruuden ja vapauden
Tovereiks yleisesti tunnetut.
 

REINHOLD

 
Kuin kortinlyönti?
 

POLONIUS

 
                   Niin, tai juominen,
Miekkailu, kiroominen, riidanhimo,
Huoraaminen: niin pitkälle voit mennä.
 

REINHOLD

 
Se loukkais kunniata, hyvä herra.
 

POLONIUS

 
Ei suinkaan, kun vaan moitteitasi höystät.
Mut älä lisää, hälle häpeäksi,
Ett' oisi hillitön hän nautinnoissaan,
Sit' en ma sois; vaan viat tee niin kauniiks,
Kuin oisi ne vaan vapauden tahraa,
Tulisen mielen ilmi leimahdusta,
Ja veren hillittömän irstaisuutta,
Jot' ei voi kenkään välttää.
 

REINHOLD

 
                             Mutta, herra, —
 

POLONIUS

 
Miks tätä käskenkö?
 

REINHOLD

 
                    Niin, sitä tietää
Ma tahtoisin.
 

POLONIUS

 
              Niin, tuumani on tämä,
Ja, luullakseni, varma on se juoni:
Nuo turhat virheet poikaani sa heität
Kuin työssä saadun, pienen tahran vaan.
Huomaahan:
Jos puhekumppanis nyt, jota tutkit,
Tuon nuorukaisen joskus syypääks nähnyt
On näihin vikoihin, niin varmaankin hän
Lopettaa tähän tapaan: "herraseni",
Tai niin, tai: "ystävä", tai: "hyvä herra", —
Sen mukaan, miten sen maan tapa on,
Tai arvo muuten vaatii.
 

REINHOLD

 
                        Hyvä, hyvä.
 

POLONIUS

 
Ja sitten tekee näin hän, – näin hän, – Mitä
Olinkaan sanoa? – Hiis olkoon, jotain
Sanoa piti mun; – ma mihin jäinkään?
 

REINHOLD

 
Lopettaa tähän tapaan: "herraseni",
Tai: "ystävä" tai niin, tai: "hyvä herra".
 

POLONIUS

 
Lopettaa tähän tapaan, – niin, niin aivan:
Näin päättää hän: – "sen verran tunnen; hänet
Ma eilen näin, tai jolloinkulloin toiste;
Sen ja sen kanssa; ja, kuin sanoitten,
Löi milloin korttia hän, milloin juopui,
Ja milloin tappeli hän pallisilla."
Tai näinkin: "milloin kulki huonoon paikkaan",
– Se on, näet, porttolaan, –  tai jotain muuta. —
Ja katsos nyt:
Totuuden touta näin käy valheen syöttiin;
Ja näin me viisaat älyniekat voimme
Salaisten juonten sekä mutkain kautta
Ja kiertoteisin tulla itse tielle.
Tään opin, neuvon mukaan poikaani
Nyt tiedustele. Käsitäthän, mitä?
 

REINHOLD

 
Käsitän.
 

POLONIUS

 
          Herra kanssas! Hyvästi!
 

REINHOLD

 
Mut, hyvä herra —
 

POLONIUS

 
                 Hänen halujansa
Omistas arvaa.
 

REINHOLD

 
                Kyllä.
 

POLONIUS

 
                       Katso, että
Hän soitantoaan harjoittaapi.
 

REINHOLD

 
                              Kyllä.
 

POLONIUS

 
Hyvästi!
 

(Reinhold menee.)

(Ophelia tulee.)

 
No, Ophelia? mitä nyt?
 

OPHELIA

 
Voi isäni, ma säikähdin niin kovin.
 

POLONIUS

 
No mistä, Herran nimessä?
 

OPHELIA

 
Kun huoneessani ompelin, niin astui
Eteeni Hamlet, jakku aivan auki,
Hatutta päin ja sukat likaisina
Ja sitehittä nilkoiss' asti roikkuin,
Kuin vaate kalvas, kalisevin polvin,
Ja katsanto niin kurjan surkea,
Kuin ois hän helvetistä maalle syösty
Kauheita kertomahan.
 

POLONIUS

 
                     Hourupäissään
Kai rakkaudesta?
 

OPHELIA

 
                 En tiedä, isä,
Mut pahoin pelkään.
 

POLONIUS

 
                    Mitä sanoi hän?
 

OPHELIA

 
Hän tarttui kouristaen ranteeseni,
Siit' astui taappäin käsivarren matkan,
Ja, toinen käsi silmäin yli näin,
Hän kasvojani tarkkaan katsoi, niinkuin
Niit' olis piirtää aikonut. Näin seisoi
Hän kauan. Vihdoin, kättäni hän puisti
Ja nyökyttäin näin kolme kertaa päätään,
Niin haikeasti huokasi ja syvään,
Kuin olis ruumis rusentunut aivan
Ja henki lähtenyt. Mun sitten päästi,
Ja, pää yl' olan taappäin kääntyneenä,
Tien näkemättään löytävän hän näytti:
Ovelien silmäins' avutta hän astui
Ja loi ne minuun, kunnes katosi.
 

POLONIUS

 
Käy, seuraa mua; kuningasta etsin.
Tää oikein rakkauden hourett' on,
Jok' omaan vimmapäisyyteensä sortuu,
Ja hurjiin töihin tahdon vie niin hyvin
Kuin moni muukin himo taivaan alta,
Mi luontoamme vaivaa. Häntä säälin. —
Ehk' olit tyly hälle viime-aikaan?
 

OPHELIA

 
En, isäni; vaan käskystänne kirjeet
Pois lähetin ja pääsyn hältä kielsin.
 

POLONIUS

 
Hän siit' on hulluks tullut. Kadun, ett'en
Älynnyt paremmin hänt' urkkia;
Sen leikinteoks luulin vaan ja aikeeks
Sua turmella. Tuo hiiden epäluulo!
Yht' omituista meille vanhuksille
On liioiteltu, turha luulotus
Kuin nuorisolle miettimisen puute.
Nyt kuninkahan luo: tään hälle kerron;
Enemmän kiusaa tuottais salaaminen
Kuin vihaa lemmen ilmiantaminen.
Tule.
 

(Menevät.)

 
Toinen kohtaus.
Huone linnassa.
 

(Kuningas, kuningatar, Rosencrantz, Gyldenstern ja seuralaisia tulee.)

KUNINGAS

 
No terve, Rosencrantz ja Gyldenstern!
Ei harras halu yksin nähdä teitä,
Apunne tarvekin se meitä vaatii
Näin jouduttamaan teitä. Tuttu teille
Hamletin muutos on; sen siksi sanon
Kun ennellään ei ole sisänäinen
Eik' ulkonainen ihminen. Mi lienee,
Pait isän kuolemata, vienyt hältä
Näin kaiken itsetuntemuksen, sit' en
Voi aavistaakaan. Pyydän teitä, herrat,
Kosk' ootte hänen kanssaan kasvaneet,
Ja yhdenikäiset ja luonteisetkin,
Ett' tänne hoviin suvaitsette jäädä
Vähäksi aikaa, häntä seurassanne
Huveihin viehtämään, ja urkkimahan
Sen verran, kuin vaan tilaisuus sen sallii,
Häll' onko joku tuntematon vaiva,
Jot' auttaa voisi, jos sen saisi tietää.
 

KUNINGATAR

 
Hän usein teistä puhuu, hyvät herrat:
Ja, varma olen, kaht' ei ole toista
Hänelle rakkaampaa. Jos suvaitsette
Sen ystävyyden työn nyt meille tehdä,
Ett' ajan jonkun täällä vietätten,
Apuna edistäen toiveitamme,
Niin käyntinne niin teille palkitsemme,
Kuin tulee kiitollisen kuninkaan.
 

ROSENCRANZ

 
Teill', armolliset majesteetit, on
Rajaton valta suurta tahtoanne
Enemmän käskyn muodoss' ilmoittaa
Kuin pyynnön.
 

GYLDENSTERN

 
              Kumpaistakin tottelemme,
Ja, kaikin voimin alttihina teille,
Me tarjoamme nöyräst' apuamme
Ja käskyä vaan odotamme.
 

KUNINGAS

 
                         Kiitos,
Ylevä Gyldenstern ja Rosencrantz!
 

KUNINGATAR

 
                                  Kiitos,
Ylevä Rosencrantz ja Gyldenstern!
Ja, pyydän, poikani luo heti käykää,
Tuon muuttunehen raukan. – Joku teistä
Nuo herrat vieköön Hamlet prinssin luokse.
 

GYLDENSTERN

 
Jumala suokoon käyntimme ja työmme
Hänelle iloksi ja avuks.
 

KUNINGATAR

 
                         Amen!
 

(Rosencrantz, Gyldenstern ja muutamia seuralaisia lähtee.)

(Polonius tulee.)

POLONIUS

 
Kuningas hyvä, lähettiläät Norjast'
On tervehinä palannehet.
 

KUNINGAS

 
                         Aina
Sin' olet hyväin sanomien tuoja.
 

POLONIUS

 
Niin, enkö? Olkaa varma, kuninkaani,
Kuin sieluni on tehtäväni pyhä
Niin Jumalaa kuin kuningasta kohtaan.
Nyt luulen, – aivoni jos yhtä tarkan
Saa vainun sukkeluuden jäljistä
Kuin ennen, – luulen, sanon, keksineeni
Hamletin hulluutehen tosi syyn.
 

KUNINGAS

 
Se kerro, sitä kuulla haluan.
 

POLONIUS

 
Mut lähettiläät ensin; sitten tulee
Pitojen päällisruoaks uutiseni.
 

KUNINGAS

 
Heit' itse pyydä sisään tulemaan. —
 

(Polonius menee.)

 
Hän sanoo, armas Gertrud, keksineensä
Poikamme epävointiin syyn ja juuren.
 

KUNINGATAR

 
Syy, varon ma, ei muu kuin isän kuolo
Ja meidän liian kiire naimisemme.
 

KUNINGAS

 
Siit' otan selvän.
 

(Polonius palajaa, Voltimand ja Cornelius mukana.)

 
                   Terve, ystäväni!
No, Voltimand, mit' uutta Norjasta?
 

VOLTIMAND

 
Suotuisin vastaus terveisiin ja pyyntöön,
Kuningas oiti pani estämään
Veljensä-pojan pestaukset, jotka
Hän luuli varusteiksi Puolaa vastaan,
Mut, tarkoin tutkittuaan, huomas, että
Ne teitä koski, herrani. Siit' äissään,
Kun vanhaa, heikkoa ja sairasta
Näin viekkaast' eksytettiin, vangitutti
Hän Fortinbrasin. Tämä heti nöyrtyi,
Sai vanhukselta nuhteita ja vihdoin
Sedälleen vannoi, ett'ei enää koskaan
Hän tarttuis Tanskaa vastaa aseisiin.
Iloiten tuosta vanhus hälle antoi
Eläkkeeks kolmetuhat kruunua
Ja täyden vallan viedä Puolaa vastaan
Ne soturit, jotk' oli pestannut;
Ja pyytää, kuten täss' on selvitetty,
 

(Antaen hänelle paperin.)

 
Ett' armost' antaisitte tämän joukon
Vapaasti käydä halki maittenne,
Sellaista vakuutta ja palkkaa vastaan,
Kuin säätää kirja tää.
 

KUNINGAS

 
                       Se mieleen meille;
Lukea tahdomme sen aikanansa,
Asiat' aatella ja vastata.
Kuitenkin, kiitos oiva toimestanne!
Levolle menkää. Illaks tervetulleet
Pitoihin tänne!
 

(Voltimand ja Cornelius menevät.)

POLONIUS

 
                Nyt se toimi päättyi.
Mun herrani ja armollinen rouva,
Selvittää tässä, mit' on majesteetti
Ja mitä velvollisuus on, ja miksi
Yö yötä, päivä päivää, aika aikaa,
Ois päivän, yön ja ajan tuhlaamista.
Siis, kosk' on lyhyys viisauden sielu
Ja laajuus vaan sen ruumiin koristetta,
Niin olen lyhyt. Poikanne on hullu:
Ma sanon hullu; sillä mitä muuta
On hulluus, jos sen tarkoin määrittelet,
Kuin ett'et ole muuta kuin vaan hullu.
Mut olkoon.
 

KUNINGATAR

 
            Mutkat pois ja asiaan.
 

POLONIUS

 
En käytä, rouva, mutkia, sen vannon.
Hän hullu on, se totta; totta, että
Se paha on, ja paha, että totta.
Hupainen sananväänne; mutta pois se!
En käytä mutkia. Siis myöntäkäämme,
Ett' on hän hullu. Jäljellä nyt, että
Syyn harkitsemme tähän muutokseen,
Tai oikeammin: puutokseen; näet, tuolla
Puutteellisella muutoksell' on syynsä.
Niin siihen jäämme nyt, ja se on jäännös.
Nyt aatelkaa:
On tytär mulla, – on, kosk' on hän mun —
Jok' antoi, niinkuin lapsen tulee, mulle,
Huomatkaa, tämän. Päättäkää nyt itse.
 
 
"Taivaalliselle, sieluni epäjumalalle, kauniiksi kaunistetulle
Ophelialle."
Huono sanantapa, hävytön sanantapa: "kaunistettu" on hävytön sanantapa. Alutta kuulkaa nyt. – Niin:
"Hänen komealle valkopovellensa, nämä" j.n.e.
 

KUNINGATAR

 
Tuon onko Hamletilta saanut häh?
 

POLONIUS

 
Ma kaikki kerron, rouva; malttakaa. —
 

(Lukee.)

 
    "Epäile tähden paloa
    Ja kirkkaan päivän valoa;
    Totuutta valheeks luule,
    Mut lempeäni kuule.
 
 
Oi, kallis Ophelia! Minulta sujuu huonosti tuo runomitta. Mulla ei ole taitoa huokauksiani mitata; vaan että sua suuresti lemmin, sinä sydämmeni lemmitty, usko se. Jää hyvästi.
 
 
Ijäti sinun omasi, armahin neito, niin kauan kuin tämä ruumis elää.
 
 
Hamlet."
 
 
Tään tyttäreni näytti, niinkuin piti,
Ja lisäks hänen kosintansa, miten
Se kävi, ajan, paikan, tavan, kaikki
Hän uskoi mulle.
 

KUNINGAS

 
                 Mitä? Tyttö siihen
Suostuiko?
 

POLONIUS

 
           Mitä minust' aattelette?
 

KUNINGAS

 
Ett' oletten te jalo, kunnon mies.
 

POLONIUS

 
Sen näytän. Mitä luulisitte, jos
Tuon lemmenkiihkon vauhdiss' oisin nähnyt,
– Sen huomasinkin, tietkää, ennenkuin
Sen tyttö kertoi, – mitä luulisitte,
Te, armas kuningas ja kuningatar,
Jos kirjalaukkuna tai lompakkona
Ma oisin heille ollut; viihdytellyt
Vaan sydäntäni, mykkänä ja vaiti,
Ja jouten heidän tointaan katsellut?
Mit aattelisitte? Ei, suoran lausuin
Ja neuvoin nuorta neitostani näin:
"On Hamlet prinssi sulle liian suuri,
Ei käy se laatuun"; sitten häntä käskin,
Ett' erillään hän prinssin seurast' oisi
Ja lahjat kieltäis pois ja sanantuojat.
Näin tein, ja neuvot hyväkseen hän käytti.
Mut Hamlet, hyljättynä, – lyhyesti, —
Tul' ensin synkäks, sitten syömättömäks,
Ja sitten unettomaks, sitten heikoks,
Ja sitten löyhäks, ja niin askelittain
Hulluksi noin ja vimmapäiseks, joka
Surettaa meitä kaikkia.
 

KUNINGAS

 
                        Ja tuonko
Syyks luuletten?
 

KUNINGATAR

 
                 Voi olla, siltä näyttää.
 

POLONIUS

 
Niin onko käynyt milloinkaan, ma kysyn,
Ett' olen varmaan sanonut: "niin on",
Ja toisin ollut on?
 

KUNINGAS

 
                    Ei, tietääkseni.
 

POLONIUS (osoittaen päätään ja kaulaansa)

 
Tuo tuosta eroittakaa, jos on toisin.
Ja jäljen kun vaan löydän, kyllä keksin,
Miss' salattun' on totuus, vaikka ois se
Maan uumenissa.
 

KUNINGAS

 
                Mitä tulis tehdä?
 

POLONIUS

 
Kuin tiedätten, hän usein tuntikaudet
Käy täällä käytävässä.
 

KUNINGATAR

 
                       Se on totta.
 

POLONIUS

 
Ophelian silloin hänen luokseen päästän;
Me seinäverhon taakse kätkeymme
Ja tarkkaamme. Jos Hamlet hänt' ei lemmi
Eik' ole järjiltään siis senvuoks mennyt,
Niin virkamiehenä en pyydä olla,
Vaan auran kurkeen tartun.
 

KUNINGAS

 
                           Tehdään se.
 

KUNINGATAR

 
Mut, kas, kuin synkkänä hän käy ja lukee,
Tuo raukka, tuolla.
 

POLONIUS

 
                    Pois, ma pyydän, menkää.
Het' isken häneen kiinni; – saanko luvan?
 

(Kuningas, kuningatar ja seuralaiset menevät.)

(Hamlet tulee lukien.)

POLONIUS

 
Kuin voitte, hyvä Hamlet prinssi?
 

HAMLET

 
Hyvin, Jumalan kiitoa.
 

POLONIUS

 
Tunnetteko minua, hyvä prinssi?
 

HAMLET

 
Erinomaisen hyvin. Olette kalakauppias.³
 

POLONIUS

 
En suinkaan, hyvä prinssi.
 

HAMLET

 
Sitten soisin, että olisitte niin kunniallinen mies.
 

POLONIUS

 
Kunniallinen, niinkö, prinssi?
 

HAMLET

 
Niin, hyvä herra. Kunniallinen mies, tähän maailman aikaan, on yksi ulosvalittu kymmenestä tuhannesta.
 

POLONIUS

 
Aivan totta, hyvä prinssi.
 

HAMLET

 
Sillä jos aurinko siittää matoja kuolleessa koirassa ja, jumalana, haaskaa suutelee.⁴– Onko teillä tytärtä?
 

POLONIUS

 
On, hyvä prinssi.
 

HAMLET

 
Älkää päästäkö häntä aurinkoon: Jumalan lahjat ovat siunausta; mutta mitä, jos tyttärenne tulisi siunattuun tilaan. – Varokaa, ystävä.
 

POLONIUS

 
Mitä tuolla tarkoitatte? – (Syrjään.) Aina vaan tytärtäni! – kuitenkaan ei hän alussa tuntenut minua; sanoi minua kalakauppiaaksi. Pitkälle mennyttä, pitkälle! Ja tosin minäkin nuoruudessani kärsin äärettömiä tuskia rakkauden takia, melkeinpä tuollaisia. Jos taas häntä puhuttelisin. – Mitä luette, prinssi hyvä?
 

HAMLET

 
Sanoja, sanoja, sanoja.
 

POLONIUS

 
Mistä asiasta on puhe, prinssi hyvä?
 

HAMLET

 
Kenen välillä?
 

POLONIUS

 
Tarkoitan, mistä asiasta kirjassa on puhe?
 

HAMLET

 
Parjauksista, herraseni. Tämä ilkkuva konna⁵ tässä väittää, että vanhoilla miehillä on harmaa parta, että heidän kasvonsa ovat ryppyiset, että heidän silmistänsä tippuu sitkeätä rukaa ja pihkaa, ja että heillä on ylenmääräinen älyn puute ja sitä paitse sangen heikot lanteet. Vaikka nyt lujasti ja vakavasti kaiken tämän todeksi uskon, en kuitenkaan katso soveliaaksi, että sitä näin kirjaan pannaan: sillä te itse, herraseni, tulisitte yhtä vanhaksi kuin minä, jos voisitte ravun lailla käydä takaperin.
 

POLONIUS (syrjään)

 
Vaikka tuo on hulluutta, on siinä kuitenkin järjestystä. – Ettekö tahdo lähteä pois täältä ilmanhengestä, hyvä prinssi!
 

HAMLET

 
Hautaaniko?
 

POLONIUS

 
Tosiaankin, siellä on ilmanhengestä poissa. – (Syrjään.) Kuinka sattuvia joskus hänen vastauksensa ovat! – onnen lahja, joka usein hulluudelle sattuu, ja jota ei terve järki niin helposti keksi. Jätän hänet nyt, ja mietin keinoa, miten saada hänet ja tyttäreni yhtymään. – (Ääneen.) Kunnioitettu prinssi, otan nöyrimmät jäähyväiset.
 

HAMLET

 
Ette, herraseni, voi mitään minulta ottaa, jota suuremmalla mielihyvällä antaisin, paitse henkeäni, paitse henkeäni.
 

POLONIUS

 
Hyvästi, prinssi hyvä!
 

HAMLET

 
Noita ikäviä vanhoja narreja!
 

(Rosencrantz ja Gyldenstern tulevat.)

POLONIUS

 
Etsitte Hamlet prinssiä; tuoss' on hän.
 

ROSENCRANZ (Poloniukselle)

 
Jumalan rauha teille, herra.
 

(Polonius menee)

GYLDENSTERN

 
Kunnioitettava prinssi!
 

ROSENCRANZ

 
Rakkahin prinssi!
 

HAMLET

 
Hyvät kunnon ystäväni! Kuinka voit sinä, Gyldenstern? Ah, Rosencrantz!
Hyvät veikot, kuinka voitte?
 

ROSENCRANZ

 
Niinkuin keskinkertaiset maan lapset ainakin.
 

GYLDENSTERN

 
Siinä onnelliset, ett'emme ole ylen-onnelliset. Emme ole ihan
Onnettaren myssyn nyplänä.
 

HAMLET

 
Ettekä hänen kenkäinsä anturoina?
 

ROSENCRANZ

 
Emme kumpaakaan.
 

HAMLET

 
Tyyssijanne on siis hänen uumiensa kohdalla, tai hänen suosionsa keskipisteessä?
 

GYLDENSTERN

 
Niin tosiaankin, me olemme hänen uskotuitaan.
 

HAMLET

 
Salaisissa asioissa kaiketi? Aivan oikein: hän on portto. – Mitä uutta?
 

ROSENCRANZ

 
Ei muuta, prinssi hyvä, kuin että maailma on tullut rehelliseksi.
 

HAMLET

 
Siis on tuomiopäivä tulossa; mutta uutisenne ei ole totta. Suokaa minun lähemmin tiedustella: mitä pahaa, hyvät ystävät, olette Onnettarelle tehneet, että hän teidät tänne vankilaan lähetti?
 

GYLDENSTERN

 
Vankilaan?
 

HAMLET

 
Tanskanmaa on vankila.
 

ROSENCRANZ

 
Siis myöskin koko maailma.
 

HAMLET

 
Niin, ja oiva onkin, jossa on monta komeroa, karsinaa ja soppea, ja joista Tanska on pahimpia.
 

ROSENCRANZ

 
Me emme sitä luule, prinssi hyvä.
 

HAMLET

 
No, teistä se ei siis ole vankila; sillä mitään ei ole itsessään hyvää tai pahaa, meidän luulomme vaan sen siksi tekee. Minusta se on vankila.
 

ROSENCRANZ

 
Siihen on kunnianhimonne syynä; se on liian ahdas hengellenne.
 

HAMLET

 
Hyvä Jumala! Voisin olla pähkinänkuoreen suljettuna ja pitää itseäni äärettömäin avaruuksien valtiaana, jos ei vaan noita pahoja unia olisi olemassa.
 

GYLDENSTERN

 
Jotka unet, toden totta, ovat kunnianhimoa; sillä kunnianhimon tosi olemus on pelkkää unen varjoa.
 

HAMLET

 
Unethan itse ovat pelkkää varjoa.
 

ROSENCRANZ

 
Epäilemättä, ja kunnianhimo on minusta niin leijuvaa ja löyhää laatua, että se vaan on varjon varjoa.
 

HAMLET

 
Siis ovat kerjäläisemme tosi-olentoja ja hallitsijamme ja pöyhistelevät sankarimme kerjäläisten varjoja. Eikö lähdetä hoviin? Sillä minä en, totta vieköön, osaa järjellä keskustella.
 

ROSENCRANZ ja GYLDENSTERN

 
Olemme valmiit teitä palvelemaan.
 

HAMLET

 
Ei mitään sellaista: en tahdo teitä asettaa muiden palvelijaini rinnalle; sillä, puhuakseni teille kunnian miehenä, minulla on hirvittävä saattoseura. Mutta, pysyäksemme ystävyyden sileällä tiellä, mitä teette Helsingörissä?
 

ROSENCRANZ

 
Tulimme, prinssi hyvä, teitä tervehtimään; ei muuta asiata.
 

HAMLET

 
Minä kerjäläis-parka olen köyhä kiitoksistakin. Kiitän teitä kuitenkin, vaikka hyvät ystävät, kiitokseni, totta totisesti, eivät ole puolen penninkään arvoiset. Eikö teitä ole käsketty tänne? Tuletteko omasta halusta? Onko käyntinne vapaaehtoinen? Kas niin? Vastatkaa rehellisesti; no niin! Sanokaa!
 

GYLDENSTERN

 
Mitä meidän pitää sanoa, prinssi hyvä?
 

HAMLET

 
No jotakin, mutta tarkoitukseen sopivata. Teitä on tänne käsketty; jotakin tunnustuksen tapaista on teidän katseessanne, jota peittämään viattomuutenne ei ole tarpeeksi kavala. Minä tiedän, että hyvä kuningas ja kuningatar ovat teitä käskeneet.
 

ROSENCRANZ

 
Missä tarkoituksessa, prinssi hyvä?
 

HAMLET

 
Se on teidän sanottava. Mutta suokaa minun rukoilla teitä kumppanuutemme oikeuksien, nuoruutemme yksimielisyyden, uskollisen ystävyydenliiton ja kaiken vieläkin kallihimman nimessä, jolla parempi puhuja voisi teitä kehoittaa; sanokaa suoraan ja vilpittömästi: onko teitä tänne käsketty vai eikö?
 

ROSENCRANZ

 
Gyldenstern. Mitä sanotte?
 

HAMLET

 
Kas niin, nyt olen jäljillä. – Jos mua rakastatte, älkää mitään peittäkö.
 

GYLDENSTERN

 
Prinssi hyvä, meitä on käsketty.
 

HAMLET

 
Sanon teille, minkä tähden; näin minun ennakkotietoni tekee teidän ilmoituksenne liikanaiseksi, ja vait'olo-lupauksenne kuninkaalle ja kuningattarelle ei horju hiuskarvaakaan. Olen vähässä ajassa – syytä en tiedä – kadottanut kaiken iloisuuteni, heittänyt sikseen tavalliset harjoitukseni; ja niin alakuloinen on todellakin mielentilani, että maa, tämä oiva rakennus, näyttää minusta alastomalta vuorenniemeltä; tuo juhlallinen kunniateltta, ilma, nähkääs, tuo ihana, kaareileva taivaankansi, tuo majesteetillinen, kultavalkeilla kirjailtu katto ei minusta ole muuta kuin joukko saastaisia, myrkyllisiä höyryjä. Mikä mestariteos ihminen on! kuinka ylevä järjeltään! kuinka ääretön taidoltaan! kuinka elävä ja ihmeteltävä muodoltaan ja liikunnoiltaan! toimissaan kuinka enkelin näköinen! ajatuksissaan kuinka Jumalan kaltainen! maailman kaunistus! olentojen alkukuva! Ja kuitenkin, mitä on tuo tomun ydin? Miehet ei minua huvita, ei, eikä naiset liioin, vaikka hymynne näyttää, että sitä luulette.
 

ROSENCRANZ

 
Hyvä prinssi, minulla ei mitään sellaista mielessä ollut.
 

HAMLET

 
Miksi sitten nauroitte, kun sanoin, ett'ei miehet minua huvita?
 

ROSENCRANZ

 
Ajattelin, prinssi hyvä, että, jos miehet teitä ei huvita, laihan muonan teiltä varmaan näyttelijät saavat: me tapasimme heidät tiellä, he ovat tulossa tänne tarjoamaan teille palvelustaan.
 

HAMLET

 
Se, joka kuninkaana näyttelee, on tervetullut; hänen majesteettinsa on saapa veronsa minulta; matkustava ritari käyttäköön miekkaansa ja kilpeänsä; rakastajan ei tarvitse ilmaiseen huokailla; leikinlaskija näytelköön osansa rauhassa loppuun; ilveilijä naurattakoon niitä, joiden sydänkalvoa kutkuttaa, ja rakastajatar purkakoon vapaasti sydämmensä, vaikka runomitta siitä hiukan sotkeutuisikin. Mitä näyttelijöitä ne ovat?
 

ROSENCRANZ

 
Samoja, jotka teitä niin suuresti ennen huvittivat, murhenäyttelijät kaupungista.
 

HAMLET

 
Mistä syystä he kuljeksivat! Pysyväinen olopaikka olisi heille parempi sekä maineen että tulojen puolesta.
ROSENCRANZ.
Luulen, että tuo keskeytys on seurauksena hiljan tapahtuneista muutoksista.⁶
 

HAMLET

 
Onko heillä vielä sama arvo kuin minun kaupungissa ollessani? Onko heillä yhtä paljon ihailijoita?
 

ROSENCRANZ

 
Ei suinkaan ole.
 

HAMLET

 
Mikä siihen syynä? Rupeavatko ruostumaan?
 

ROSENCRANZ

 
Ei, heidän harrastuksensa käy vanhaa tottunuttaan. Mutta, prinssi hyvä, siellä on sarjallinen lapsia, pieniä keltanokkia, jotka kirkuvat kimakammin kuin puhetapa vaatisi ja saavat palkkioksi armottomia käsientaputuksia. He nyt ovat yleisön mieleen ja morkkaavat niin noita halpoja teattereita, – joksi he niitä nimittävät, – että moni miekallinen mies pelkää hanhenkynää ja tuskin uskaltaa niihin mennä.
 

HAMLET

 
Mitä? Lapsiako? Ken heitä elättää? Millä he palkataan! Eivätkö he kauemmin tointansa jatka kuin lauluääni kestää? Eivätkö he vastaisuudessa sano, jos itse kypsyisivät halvoiksi näyttelijöiksi, – niinkuin hyvin luultava on, jos ei heidän apukeinonsa sen parempia ole, – että heidän kirjailijansa ovat tehneet heille vääryyttä, kun ovat panneet heidät omaa tulevaisuuttaan panettelemaan?
 

ROSENCRANZ

 
Todellakin, paljon on ollut tekemistä molemmin puolin; ja kansa ei pidä syntinä kiihoittaa heitä riitaan. Joku aika takaperin ei maksettu näytelmästä penniäkään, jos ei runoilija ja näyttelijä siinä toista puoluetta kolhaissut.
 

HAMLET

 
Onko se mahdollista?
 

GYLDENSTERN

 
Oi, siinä on paljon aivoja haaskattu.
 

HAMLET

 
Vievätkö pojat voiton?
 

ROSENCRANZ

 
Vievät niinkin, prinssi hyvä; Herkuleen taakkoineen lisäksi.⁷
 

HAMLET

 
Se ei ole kummaa, sillä setäni on kuninkaana Tanskassa; ja ne samat, jotka, isäni eläessä, irmastelivat häntä, maksavat nyt kaksikymmentä, neljäkymmentä, viisikymmentä, jopa satakin kultakolikkoa hänen pienoiskuvastaan. Tuhat-tulimmaista! siinä on jotakin yliluonnollista, jos vaan järkeisoppi saisi siitä selvän.
 

(Torvien toitotuksia näyttämön ulkopuolella.)

GYLDENSTERN

 
Tuossa tulevat näyttelijät.
 

HAMLET

 
Hyvät herrat, terve tultuanne Helsingöriin! Kätenne! Kas niin! Ulkonaiset temput ja juhlamenot ovat tervehtiessä välttämättömät. Suokaa minun tällä lailla tervehtiä teitä, jotta käytökseni näyttelijöitä kohtaan – jonka, tietäkää se, pitää ulkonaisesti näyttää kauniilta – ei olisi enemmän kohteliaan näköistä kuin teitä kohtaan. Terve tultuanne! Mutta isä-setäni ja äiti-tätini ovat väärässä.
 

GYLDENSTERN

 
Minkä suhteen, prinssi hyvä?
 

HAMLET

 
Minä olen hullu vaan luodepohjan aikana; kun tuuli on etelässä, voin erottaa haukan haikarasta.
 

(Polonius palajaa.)

POLONIUS

 
Oloista onnea, hyvät herrat!
 

HAMLET

 
Kuulkaa, Gyldenstern; – ja te myös; – kummallekin korvalle kuulija: tuo suuri imulapsi, jonka tuossa näette, ei ole vielä päässyt kapalostaan.
 

ROSENCRANZ

 
Hän on ehkä siihen toistamiseen joutunut, sillä vanhain ihmisten sanotaan tulevan lapsiksi uudestaan.
 

HAMLET

 
Ennustan, että hän tulee minulle kertomaan näyttelijöistä; huomatkaa! —
Aivan oikein, herraseni:⁸ maanantai-aamuna, ihan niin.
 

POLONIUS

 
Hyvä herra, minä tiedän uutisia.
 

HAMLET

 
Hyvä herra, minä tiedän uutisia. Kun Roscius oli näyttelijänä
Roomassa, —
 

POLONIUS

 
Näyttelijät ovat tulleet, prinssi hyvä.
 

HAMLET

 
Lorua!
 

POLONIUS

 
Kunniani sanalla. —
 

HAMLET

 
"Ja kukin tuli aasillaan". —
 

POLONIUS

 
Parhaimpia näyttelijöitä maailmassa, olkoon kysymyksessä murhenäytelmä, huvinäytelmä, paimennäytelmä, historiallinen näytelmä, paimen-ilveilys, historiallinen paimennäytelmä, historiallinen murhenäytelmä tai historiallis-paimenellinen murhe-ilveilys, jakaumaton toiminta tai rajoittumaton runous; Seneca ei ole liian vaikea eikä Plautus liian helppo. Kirjoitettuja osia toimittamaan sekä omasta päästään laskettelemaan ovat he ainoat laatuansa.
 

HAMLET

 
"Oi, Jephta, tuomar' Israelin", mik' aarre sulla oli!
 

POLONIUS

 
Mikä aarre oli hällä, prinssi hyvä?
 

HAMLET

 
No niin:
    "Ei muuta kuin kaunis tytär vaan,
    Jota lempi hän kaikella innollaan."
 

POLONIUS (Syrjään)

 
Aina vaan tytärtäni!
 

HAMLET

 
Enkö ole oikeassa, vanha Jephta?
 

POLONIUS

 
Jos minua Jephtaksi sanotte, niin on minulla tytär, jota lemmin kaikella innolla.
 

HAMLET

 
Ei, se ei seuraa.
 

POLONIUS

 
Mitä sitten seuraa, prinssi hyvä?
 

HAMLET

 
Niin:
    "Se tiedoss' on
    Vaan kohtalon,"
 
 
ja sitten, kuten tiedätte:
 
 
    "Se kävi niin,
    Kuin arveltiin;" —
 
 
joululaulun ensimmäinen värsy selvittää asian lähemmin; sillä kas, tuossa tulevat hauskuttajani.
 

(Neljä tai viisi näyttelijää tulee.)

 
Terve tultuanne, hyvät herrat; terve tultuanne, kaikki! – Hupaista nähdä sinut terveenä: – terve tultuanne, hyvät ystävät! – Kah, sinä vanha ystävä! Oi, kuinka kasvosi ovat karvoittuneet siitä, kun viimeksi sinut näin: tuletko tänne Tanskaan minulle partaasi päristelemään? – O, armas neitoni ja haltijani!⁹ Olette, totta maarin, neitsykäiseni, sitten kun teidät viimeksi näin, lähestynyt taivasta kokonaisen kengänkoron mitan. Suokoon Jumala, ett'ei äänenne olisi, kelpaamattoman kultarahan lailla, kimeyttänsä kadottanut. Olette kaikki tervetulleet, hyvät herrat. Tahdomme, niinkuin Ranskan haukkamiehet, äkkipäätä hyökätä kaikkeen, mitä näemme: heti joku puhe. Kas niin! antakaa meille näyte taidostanne; niin, innokas puhe!
 

ENS. NÄYTTELIJÄ

 
Mikä puhe, herra prinssi?
 

HAMLET

 
Kuulin sinun kerran lausuvan minulle puheen, mutta sitä ei näyttämöllä esitetty koskaan tai, jos niin tapahtui, korkeintaan kerran, sillä kappale, muistaakseni, ei miellyttänyt¹⁰ suurta yleisöä: se oli niinkuin rahvaalle sammenmäti. Mutta minun mielestäni ja muiden, jotka tämmöisiä asioita ymmärtävät paljon paremmin kuin minä, oli se erinomainen kappale, toimintaan katsoen hyvin järjestetty ja yhtä suurella maltilla kuin taidolla tehty. Muistan jonkun sanoneen, ett'ei ollut värsyissä tarpeeksi kirpelyyttä tekemään sisällystä maukkaaksi, eikä mitään repäisevää esitystavassa, joka olisi tekijän intohimoa ilmoittanut, vaan hän sanoi sen olevan vilpitöntä laatua, yhtä raitista kuin suloista, ja paljon, paljon enemmän kaunista kuin kaunistettua. Yksi puhe siinä erittäin minua miellytti: se oli Aeneaan kertomus Didolle, vallankin se kohta, jossa hän puhuu Priamon murhasta. Jos se vielä on muistossanne, niin aloittakaa tästä säkeestä: – annas olla, annas olla: —
 
 
"Tuo julma Pyrrho, jalopeuran lailla",
– ei, niin se ei ole; – Pyrrholla se alkaa: —
"Tuo julma Pyrrho, – jonka asu, musta
Kuin hänen hankkeensa, on kuin se yö,
Jona hän lymyi tuohon turman hepoon, —
Nyt tahrinunna hirmu-heraldiikall'
On synkän muotonsa; hän pääst' on jalkaan
Punainen aivan, julmaks kaunistettu
Isien, äitein, tytärten ja poikain
Verillä, jotka kuivaa kadun paahde,
Kamalan, synkän loiston luoden tuohon
Kirottuun murhaan. Raivost' innostuen
Ja kuumuudesta ja noin peitettynä
Hurmeella hyytyneellä, silmät hehkuin
Kuin kekäleet, tuo pirullinen Pyrrho
Nyt vanhaa, kunnon Priamota etsii", —
Niin, jatkakaa te.
 

POLONIUS

 
Saakeli soikoon, oivasti lausuttu; hyvällä painolla ja kelpo aistilla.
 

ENS. NÄYTTELIJÄ

 
"Ja tapaa hänet, kun hän kreikkalaisiin
Raukeena hyökkää; ukon vanha miekka,
Kavaltain kättä, jääpi mihin putoo,
Ja käskyä ei kuule. Heikompaansa
Nyt Pyrrho riehuin karkaa, kaukaa tähtää;
Mut julman miekan suhinasta kaatuu
Jo vanhus hermoton. Sen iskun tuntee
Eloton Ilium; hehkuvaisen päänsä
Se maahan laskee hirmu-ryskinälla,
Mi Pyrrhon korvat hurmaa: katso! miekka,
Mi kunnon Priamon lumipäätä kohti
Jo iski, ilmaan tarttuvan nyt näyttää;
Kuin hirmupatsas Pyrrho siinä seisoo
Ja, horjuin tahdon välillä ja teon,
Ei mitään tee.
Mut niinkuin usein myrskyn edellä
Hiljaista laivaass' on, ei liiku pilvet.
Ei puhu tuulet, maa on vait kuin hauta,
Kun äkist' ukon-ilma jyrinällä
Repäisee pilvet halki: niin myös Pyrrhon
Herättää kosto taineesta taas toimiin.
Vasara Kyklopin ei iskenyt
Ikuiseks tehtyyn Marsin rautapaitaan
Niin armottomasti, kuin Priamoon
Nyt Pyrrhon hurmehinen miekka iski.
Hyi! Onnetar, sa portto! Jumalat,
Neuvoihin tulkaa, valta hältä viekää;
Pyörästään kehät, puolat särkekää
Ja vierittäkää kappa taivaast' alas
Syvimpään helvettiin!"
 

POLONIUS

 
Se on liian pitkä.
 

HAMLET

 
Se annetaan parranajajan käsiin samassa kuin teidän partanne. – Jatka, ole hyvä, – hänelle pitää olla hullutuksia ja rivoja juttuja, muuten hän nukkuu. – Jatka, joudu Hekubaan.
 

ENS. NÄYTTELIJÄ

 
"Oi, surkeutta!
Kas, kuinka homsuisena kuningatar" —
 

HAMLET

 
Homsuinen kuningatar?
 

POLONIUS

 
Se on hyvä; homsuinen kuningatar on hyvä.
 

ENS. NÄYTTELIJÄ

 
"Nyt avojaloin juoksee, liekkejä
Uhaten kyyneleillään; riepu päässä,
Miss' äsken virve hehkui; hamehena
Lakana, pelon kiirehissä saatu,
Mi heikot, tuskain syömät lanteet peittää.
Ken tuon ois nähnyt, myrkkykielin tehnyt
Ois valtarikost' Onnetarta vastaan.
Jos hänet itse jumalat ois nähneet,
Kun ilkkuvan hän Pyrrhon näki paloiks
Repivän hänen puolisonsa ruumiin,
Niin, – jos heit' onni kuolevaisten koskee, —
Ois vaimon huikaiseva koston-huuto
Palavat taivaan silmät kastellut
Ja herättänyt säälin jumalissa."
 

POLONIUS

 
Kas vain, eikö hänen kasvonsa muutu ja silmät vety! – Minä pyydän, lopeta.
 

HAMLET

 
Se käy hyvin; ensi tilassa saat loput minulle lausua. – Hyvä herra, toimittakaa näyttelijöille kelpo hoito. Kuulettenko, käskekää, että heitä pidetään hyvin, sillä he ovat aikakauden yhteenveto, sen lyhyt kronikka. Kuoltuanne olisi huono hautakirjoitus teille parempi kuin eläissänne paha maine heidän luonaan.
 

POLONIUS

 
Hyvä prinssi, tahdon heitä kohdella heidän ansionsa mukaan.
 

HAMLET

 
Tuhat tulimmaista, mies, paljon paremmin! Jos jokaista kohdeltaisiin ansion mukaan, kuka silloin selkäsaunasta pääsisi? Kohdelkaa heitä heidän arvonsa ja maineensa mukaan; jota vähemmän he ansaitsevat, sitä suuremman ansion te saatte hyvyydestänne. – Viekää heidät sisään.
 

POLONIUS

 
Tulkaa, hyvät herrat.
 

HAMLET

 
Seuratkaa häntä, hyvät ystävät. Huomenna näytellään näytelmä. —
 

(Polonius menee, näyttelijät mukana, paitse ensimmäinen.)

 
Kuulkaa, vanha ystävä, osaatteko näytellä Gonzagon murhaa?
 

ENS. NÄYTTELIJÄ

 
Osaamme, prinssi hyvä.
 

HAMLET

 
Huomen-illalla pitää sitä näyteltämän. Voitte kai, hätätilassa, oppia kaksitoista- tai kuusitoistasäkeisen puheen, jonka minä aion kirjoittaa ja sovittaa kappaleeseen, voittehan?
 

ENS. NÄYTTELIJÄ

 
Voin, prinssi hyvä.
 

HAMLET

 
Hyvä; seuratkaa tuota herraa ja varokaa, ett'ette pilkkaa häntä. —
 

(Ensimmäinen näyttelijä menee.) Hyvät ystävät, (Rosencrantzille ja

 
Gyldensternille.) hyvästi iltaan asti; terve tultuanne Helsingöriin!
 

ROSENCRANZ ja GYLDENSTERN

 
Armollinen prinssi! —
 

HAMLET

 
Jumalan haltuun! —
 

(Rosencrantz ja Gyldenstern menevät.)

 
                  Nyt ma olen yksin.
Oi, konnaa minua ja halpaa orjaa!
Tuo näyttelijä, eikö kummaa, pelkkään
Haaveesen, intohimon unikuvaan
Niin kuvituksens' saattoi kiinnittää,
Ett' aivan kalvaiks tunne kasvot muutti,
Toi vedet silmiin, muotoon hämmästyksen,
Masenti äänen, kaikki hengenvoimat
Sovitti aineen mukaan; ja tuon kaiken
Vaan tyhjän vuoks! Hekuban vuoks! Mit' oli
Hekuba hälle tai hän Hekuballe,
Ett' itkis häntä? Mitäpä, jos hällä
Ne syyt ja vihjat vimmaan ois kuin mulla?
Upottais näyttämön hän kyyneleillään,
Kauhuillaan kaikkein korvat särkis, hulluks
Sais syyllisen ja hurmais viattoman,
Peloittais tietämättömän ja veisi
Näön ja kuulon voimat ihmisiltä.
Mut minä,
Haluton, veltto konna, tässä houraan,
Kuin haaveksija tylsänä, ja sanaa,
En sanaa hiisku hyväks kuninkaan,
Jolt' omaisuus ja kallis henki häijyst'
On ryöstetty. Ma pelkuriko olen?
Ken konnaks mua sanoo? kalloon iskee?
Partaani nytkii, silmiini sen sylkee?
Nenääni näppii? valheen kurkkuuni
Ain' asti keuhkoon paiskaa? Ken sen tekee?
Haa!
Hiis olkoon! niellä saan sen. Oikein! Mulla
On kyyhkyn maksa, sappi multa puuttuu,
Mi karvaaks tekis sorron; muuten aikaa
Tuon orjan haaskall' öisin syöttänyt
Kaikk' ilman korpit. Rietas verikoira!
Kavala, häijy, julma, irstas konna!
Oi, kostoa!
Mua aasia! Mik' uljuus, että minä,
Tuon murhatun, tuon armaan isän poika,
Jot' ajaa kostoon helvetit ja taivaat,
Kuin portto sanoiks sydäntäni puran
Ja kiroan ja noidun, niinkuin homsu,
Kuin kyökkipiika!
Hyi! Työhön, aivot! Kuullut olen, että,
Kun syynalaiset näkee näytelmän,
Tuo kuvaamisen tenhovoima heihin
Niin koskee, että heti rikoksensa
He tunnustavat; murha, vaikk'ei ääntä
Sill' ole, puhuu ihmeellistä kieltä.
Isäni murhan kaltahista jotain
Nyt näyttelijäin pitää näytellä
Mun sedälleni; katsettaan ma tarkkaan,
Sydäntä järkytän: jos säikähtää hän,
Niin tiedän tieni. Haamu, jonka näin,
Voi olla piru: piru pukeutua
Voi sorjaan muotoon; niin, ja ehkä käyttää
Hän synkkää mieltäni ja heikkouttani, —
Kosk' omans' ovat moiset luonteet hälle,
Minulle turmioksi. Paremman
Perusteen tahdon: näytelmällä tiedän
Kuninkaan omantunnon ansaan viedä.
 

(Menee.)