Kitabı oku: «Bragelonnen varakreivi eli Muskettisoturien viimeiset urotyöt II», sayfa 62

244.
Muskettisoturi vihjailee

Fouquet oli vielä makuulla, niinkuin elämään kiintynyt mies mahdollisimman visusti säästelee tätä olemassaolon haurasta kudelmaa maailman korjaamattomalta repeilyltä.

D'Artagnan ilmestyi kamarin kynnykselle ja sai yli-intendentiltä hyvin sydämellisen tervehdyksen.

"Hyvää huomenta, monseigneur", vastasi muskettisoturi. "Miten jaksatte matkanne jälkeen?"

"Varsin hyvin, kiitos."

"Entä kuume?"

"Siitä en kyllä vielä ole päässyt. Lääkitsenkin tässä itseäni, kuten näette; heti Nantesiin tultuani keitätin itselleni yrttiuutetta."

"Ihan aluksi pitää yhä nukkua, monseigneur."

"Eh, corbleu, hyvä herra d'Artagnan, mielellänihän nukkuisin…"

"Mikä estää?"

"No, te ensiksikin."

"Minäkö! Oh, monseigneur…!"

"Tietenkin. Ettekö taas tule kuninkaan nimessä?"

"Kautta taivaan, monseigneur", vastasi muskettisoturi, "jättäkää nyt kuningas sikseen! Sinä päivänä, jona tulen tarkoittamallanne kuninkaan asialla, minä en kiusaannuta teitä jännityksellä. Te näette silloin käteni kouraisevan miekankahvaa ohjesäännön mukaisesti ja kuulette heti ensi silmänräpäyksessä minun lausuvan juhlamenoihin sovellutetulla äänellä: 'Monseigneur, kuninkaan nimessä vangitsen teidät!'" Fouquet väkisinkin hätkähti, kun vilkkaan gascognelaisen äänenpaino oli niin luontevasti mukautunut ajateltuun osaan. Toimenpiteen jäljittely oli melkein yhtä tyrmistyttävä kuin todellinen pidätys.

"Lupaatteko minulle sen avonaisuuden?" virkahti yli-intendentti.

"Kunniasanallani! Mutta uskokaa minua, siitä ei nyt ole kysymys."

"Miten johdutte siihen käsitykseen, herra d'Artagnan? Minä arvelen ihan päinvastoin."

"En ole kuullut puhuttavan mistään", vastasi d'Artagnan.

"Hm, hm!" epäili Fouquet.

"Minun täytyy uskoa, että kuningas ei voi olla pohjaltaan tuntematta kiintymystä noin miellyttävään valtiomieheen."

Fouquet irvisti.

"Entä herra Colbert?" hän sanoi. "Onko hänkin mielestänne samassa määrin kiintynyt minuun?"

"Hänestä en mene sanomaan", vastasi muskettisoturi. "Siinä on poikkeuksellinen mies! On mahdollista, että hänellä on teitä vastaan pahaakin kaunaa, mutta, mordioux, orava kykenee toki varomaan tarhakäärmettä, kun vain tahtoo."

"Te puhutte minulle ihan ystävän tavoin", sanoi Fouquet, "ja totisesti en ole eläissäni tavannut toista noin älykästä ja yleväluontoista miestä!"

"Suvaitsette niin sanoa", vastasi d'Artagnan. "Oletteko odottanut tätä päivää lausuaksenne minulle sellaisen kohteliaisuuden?"

"Me olemme sokeita", jupisi Fouquet.

"Äänenne käy käheäksi", huomautti d'Artagnan. "Juokaapas lääkettänne, monseigneur."

Mitä sydämellisimmän ystävällisesti hän ojensi uutekuppia, jonka Fouquet otti herttaisella hymyllä kiittäen.

"Tällaista tapahtuu vain minulle", haastoi muskettisoturi äskeiseen palaten. "Olen kuluttanut kymmenen vuotta nenänne edessä teidän vieritellessänne kultatynnyreitä; teillä oli neljän miljoonan vuositulot, minua ette koskaan huomannut, mutta nyt näette minun olevan maailmassa, juuri kun…"

"Kun olen kukistumassa", keskeytti Fouquet. "Se on totta, rakas herra d'Artagnan."

"Sitä en aikonut sanoa."

"Ajattelitte sitä vain. No, jos kukistun, niin uskokaa sanani – en sitten enää vietä päivääkään sanomatta itsekseni päätäni takoen: 'Hupsu, hupsu, älytön kuolevainen! Sinulla oli herra d'Artagnan saatavissa, ja sinä et häntä käyttänyt etkä häntä rikastuttanut!'"

"Te olette minulle ylenpalttisen suosiollinen", sanoi kapteeni; "mutta aivan ihastunut minäkin olen teihin!"

"Vieläkin mies, joka ei yhdy Colbertiin!" sanoi yli-intendentti.

"Onpa tuo Colbert iskeytynyt teihin! Hän on teille pahempana vaivana kuin kuumeennekaan."

"No, siihen on syynsä. Ajatelkaa meidän suhdettamme."

Ja Fouquet kertoi, miten Colbert oli teeskentelevästi vartioinut häntä virralla.

"Eikö se ole häviöni selvin merkki?" hän kysyi lopuksi.

D'Artagnan oli käynyt totiseksi.

"Siihen suuntaan", myönsi hän. "Niin, tämä kuulostaa pahalta, kuten herra de Tréville sanoi."

Ja hän tähtäsi älykkään ja merkitsevän silmäyksen rahaministeriin.

"Eikö ole niin asia, että asemani on ratkaistu? Kuningas tietysti tahtoi saada minut Nantesiin, ollakseni eristettynä Pariisista, missä minulla on niin paljon kannattajia, ja samalla hän ottaa haltuunsa Belle-Islen?"

"Missä herra d'Herblay on", lisäsi d'Artagnan.

Fouquet kohotti päätänsä.

"Mitä minuun tulee", jatkoi d'Artagnan, "niin voin yhä vakuuttaa teille, että kuningas ei ole virkkanut mitään minulle teitä vastaan."

"Todellako?"

"Kuningas kyllä määräsi minut lähtemään Nantesiin; minun ei pitänyt asettua mihinkään yhteyteen herra de Gesvresin kanssa."

"Hän on ystäviäni."

"Herra de Gesvresin kanssa, niin, monseigneur", jatkoi muskettisoturi, jonka silmät eivät herjenneet haastamasta toista kieltä kuin huulet. "Ohjeenani oli ottaa mukaani prikaati muskettisotureita, – hiukan liikanaista varustelua näin rauhallisena aikana."

"Prikaati?" äännähti Fouquet kohoutuen toisen kyynärpäänsä varaan.

"Yhdeksänkymmentäkuusi ratsumiestä, niin, monseigneur, – samaa määrää käytettiin de Chalaisin, de Cinq-Marsin ja Montmorencyn vangitsemistilaisuuksissa."

Fouquet heristi korviansa, vaikka nuo sanat lausuttiin tavallisena jutteluna.

"Ja sitten?" hän kysyi.

"Kaikenlaisiahan merkityksettömiä ohjeita sain, kuten linnan jokaisen täkäläisen asunnon vartioimisesta ennen kuin herra de Gesvres asettaisi oville omia miehiään. Ystävänne väkeä ei tahdottu vaivata vahtipalveluksella."

"Entä minun varalleni", huudahti Fouquet, "mitä määräyksiä?"

"Ei pienintäkään sanaa, mikä koskisi teitä, monseigneur."

"Herra d'Artagnan, on kysymyksessä kunniani ja ehkä henkeni pelastaminen! Ettehän harhaannuttaisi minua?"

"Minäkö!.. ja missä tarkoituksessa? Ettehän nähdäkseni ole minkäänlaisessa vaarassa. Ajopeleistä ja aluksista vain on pikku järjestysmääräys vielä, mutta sellaiset seikat eivät kuulu teihin."

"Mikä se on, kapteeni? Mikä se on?"

"Ka, hevosia ja aluksia ei saa päästää poistumaan Nantesin piiristä ilman kuninkaan allekirjoittamaa passia."

"Taivaan vallat, mutta…"

D'Artagnan puhkesi nauramaan.

"Se on voimassa vasta kuninkaan tultua Nantesiin; näette siis, että asia ei mitenkään koske teitä, monseigneur."

Fouquet vaipui mietteisiin; d'Artagnan ei ollut huomaavinaan hänen tuumitteluansa.

"Uskoakseni teille ohjeitteni laadun olen tietysti kiintynyt teihin ja halukas osoittamaan teille, että teitä vastaan ei suunnitella mitään", lisäsi muskettisoturi.

"Niin tietenkin", mukasi Fouquet hajamielisenä.

"Sehän selviää, kun ajattelee järjestelyä kokonaisuudessaan", selitti kapteeni, jonka katseet yhä puhuivat hartaasti omaa kieltänsä. "Ensiksikin on palatsilinna asetettu erityisen ja ankaran vartioinnin alaiseksi. Te asutte täällä; tunnetteko näitä paikkoja?.. Ka, todellinen vankila, monseigneur! Herra de Gesvres, jolla on kunnia kuulua ystäväpiiriinne, on joutunut syrjään… Kaupungin portit ja satamaväylät suljetaan passittomilta heti kun kuningas saapuu… Tiedättekös, herra Fouquet, että jollen nyt puhuisi teidänlaisellenne miehelle, joka olette valtakunnan ylimpiä arvohenkilöitä, vaan jollekulle levottomalle ja omia hankkeitaan hautovalle sielulle, niin tämäpä ei olisi terveellistä lavertelua! Olisin tullut toimittaakseni sievän tilaisuuden, jos tuollaisen miekkosen tekisi mieli livahtaa liikkeelle! Ei järjestyksenvalvojia, ei vartiosotilaita, ei mitään määräyksiä; vesitie vapaa, maantie avoin, itse d'Artagnanilta voisi tahtoa hevosia lainaksi! Tämän täytyy rauhoittaa mieltänne, herra Fouquet, sillä kuningas ei olisi jättänyt minua näin itsenäiseksi, jos hänellä olisi ollut pahaa mielessä. Olenkin siten täydellisesti teidän käytettävissänne; pyytäkää minulta mitä suinkin haluatte, ja vastavuoroon soisin vain, että sanoisitte minulta terveiset Aramikselle ja Portokselle, jos satutte ensin käväisemään Belle-Islellä, kuten teillä on oikeus tehdä ihan kursailemattomasti, suotta siekailematta, aivan yöpuvussanne niinkuin nyt olette."

Niin sanoen muskettisoturi kumarsi syvään, loi vielä älykkään suopean silmäyksen yli-intendenttiin, peräytyi ovelle ja katosi.

Hän ei ollut vielä pylväseteisen portailla, kun Fouquet suunniltaan kiihtyneenä tarttui soittokellon nuoraan ja huusi:

"Hevoseni! Alukseni!"

Kukaan ei vastannut.

Yli-intendentti puki itse ylleen mitä käsiinsä sai.

"Gourville!.. Gourville!.." hän kutsui sujauttaessaan kellon taskuunsa. Ja soittokello sai taas hälyttää, Fouquetin hokiessa: "Gourville!.. Gourville!.."

Gourville ilmestyi huohottaen ja kalpeana.

"Lähtekäämme, lähtekäämme!" huusi yli-intendentti heti kun näki hänet.

"Myöhäistä!" änkkäsi ystävä.

"Myöhäistäkö? Miksi?"

"Kuunnelkaa!"

Palatsilinnan edustalta kuului torvien toitotusta ja rumpujen pärinää.

"Mitä nyt, Gourville?"

"Kuningas on tullut, monseigneur."

"Kuningas?"

"Hän on rientänyt hillittömällä vauhdilla, revähdyttänyt hevosia ja voittanut lasketusta ajasta kahdeksan tuntia."

"Me olemme hukassa!" mutisi Fouquet. "Kunnon d'Artagnan, puhuitpa minulle liian myöhään!"

Samassa kuningas todella ehtikin kaupunkiin; vallinsarvelta kajahti tykinlaukaus, ja siihen vastattiin vartiolaivasta virralta.

Fouquet rypisti kulmiaan, kutsui kamaripalvelijansa ja laittautui hoviasuun. Ikkunastaan hän kaihtimien takaa näki kansanjoukon hyörinän ja lukuisan saattueen, joka oli pysytellyt valtiaansa mukana ties millä tavoin. Hänen majesteettinsa johdettiin komeuden keskellä palatsilinnaan; Fouquet näki hänen laskeutuvan satulasta porttilehterin alla ja supattavan jotakin d'Artagnanille, joka oli pidellyt jalustinta.

Kuninkaan mentyä sisälle holvista muskettisoturi suuntasi askeleensa Fouquetin huoneistoa kohti, mutta verkkaan, peräti vitkallisesti, alinomaa pysähtyen puhuttelemaan väkeänsä, joka oli asettunut kujaksi; olisi voinut luulla, että hän vartavasten kulutti aikaa asiallansa. Fouquet avasi pihanpuolisen ikkunansa, sanoakseen hänelle jotakin.

"Hei!" huudahti d'Artagnan havaitessaan hänet; "te olettekin vielä huoneissanne, monseigneur!"

Ja tämä vielä valaisi Fouquetille lopullisesti, kuinka täpäräksi muskettisoturi oli tiennyt tilanteen, äsken antaessaan tärkeitä tietojansa ja neuvojaan.

"Hyvä Jumala, niin, monsieur", vastasi yli-intendentti huoaten; "kuninkaan saapuminen keskeytti eräät suunnitelmani."

"Ahaa! Tiedätte kuninkaan tulleeksi?"

"Minä näin hänet; ja tällä kertaa te kai pistäydytte luokseni hänen käskystään?.."

"Kuulustamaan vointianne, monseigneur, ja pyytämään teitä hänen majesteettinsa puheille, ellei terveydentilanne tee sitä mahdottomaksi."

"Heti paikalla, herra d'Artagnan, ihan heti."

"Ka, hitto!" sanoi kapteeni; "nyt kuninkaan tultua ei täällä saakaan liikuskella vapaasti; ohjesääntö hallitsee kaikkia, teitä ja minuakin."

Fouquet huokasi vielä kerran, astui vaunuihinsa – ollen niin peräti heikkona – ja läksi päärakennuksen portaiden eteen, seuralaisenaan muskettisoturien kapteeni, jonka huomaavaisuus ei tällä kertaa ollut vähemmän peloittava kuin se vastikään oli ollut lohdullinen ja reipastuttava.

245.
Miten kuningas Ludvig XIV esiintyi vaivaisessa osasessaan

Fouquetin astuessa vaunuista Nantesin palatsilinnan pääovella häntä lähestyi joku kansanmies syvään kumartaen ja antoi hänelle kirjeen.

D'Artagnan tahtoi estää häntä puhuttelemasta rahaministeriä ja viittasi hänet poistumaan, mutta tiedonanto oli jo jätetty asianomaiselle. Fouquet avasi kirjeen; d'Artagnan huomasi valtiomiehen kasvojen samassa ilmaisevan epämääräistä pelästystä.

Fouquet pisti paperin salkkuun, joka hänellä oli kainalossaan, ja nousi portaita kuninkaan huoneisiin. Tornin jokaiseen asuinkertaan laitetuista pienistä ikkunoista näki Fouquetin kintereillä asteleva d'Artagnan kirjeentuojan vilkuvan ympärilleen torilla ja antavan merkkejä muutamille henkilöille, jotka hävisivät viereisille kaduille, sitten kun itse olivat toistaneet samat viittaukset.

Fouquet jätettiin hetkiseksi odottamaan jo ennemmin puheena olleelle, pieneen käytävään päättyvälle parvekkeelle. Käytävän päähän oli kuninkaan työhuone järjestetty. D'Artagnan siirtyi yli-intendentin edelle, jota hän tähän asti oli kunnioittavasti seurannut, ja meni kuninkaan kabinettiin ilmoittamaan.

"No?" kysyi Ludvig XIV hänet huomatessaan, heittäen paperien peittämälle pöydälle ison, vihreän kankaan.

"Käsky on pantu toimeen, sire."

"Ja Fouquet?"

"Herra yli-intendentti tuli mukanani", vastasi d'Artagnan.

"Johdettakoon hänet kymmenen minuutin kuluttua luokseni", sanoi kuningas, viitaten d'Artagnania poistumaan.

Tämä lähti ulos, mutta tuskin oli hän ehtinyt käytävälle, jonka toisessa päässä Fouquet odotti, kun kuninkaan kello kutsui hänet takaisin.

"Eikö hän hämmästynyt?" kysyi Ludvig.

"Kuka, sire?"

"Fouquet", sanoi kuningas mutkattomasti; se töykeä puheentapa varmensi muskettisoturien kapteenin epäluuloja.

"Ei, sire", vastasi hän.

"Hyvä."

Ja toistamiseen Ludvig lähetti d'Artagnanin luotansa.

Fouquet ei ollut hievahtanut parvekkeelta, jonne opas oli hänet jättänyt. Hän luki uudelleen näin kuuluvaa kirjelappuaan:

'Teitä vastaan juonitellaan jotakin. Kenties ei rohjeta itse linnassa; se tapahtuisi siis palatessanne huoneisiinne. Muskettisoturit ovat saartaneet asunnon. Älkää menkö sinne; valkoinen hevonen odottaa teitä puuistutusten takana.'

Fouquet oli tuntenut Gourvillen käsialan ja innon. Jotta paperi ei mahdollisen onnettomuuden häntä kohdatessa saattaisi uskollista ystävää vaaraan, yli-intendentti repi kirjeen palasiksi, jotka siroitteli tuuleen lehterin pilariaidakkeen yli. D'Artagnan yllätti hänet viimeisten hiutaleitten leijuessa ilmaan.

"Monsieur", virkkoi hän, "kuningas odottaa teitä."

Ministeri astui rohkeasti pieneen käytävään, missä herrat de Brienne ja Rose työskentelivät; kreivi de Saint-Aignan istui pienellä tuolilla samassa käytävässä ja näkyi odottelevan käskyjä, haukotellen kuumeisesta kärsimättömyydestä, miekka jalkojen välissä.

Fouquetista tuntui omituiselta, että nämä tavallisesti niin huomaavaiset ja liehakoitsevat hovimiehet tuskin liikahtivat, kun hän, yli-intendentti, meni ohitse. Mutta miten olisivatkaan he voineet toisin kohdella miestä, jota kuningas enää nimitti vain Fouquetiksi?

Hän kohotti päätänsä ja valmiina kaikkea uhmaamaan astui kuninkaan luo, senjälkeen kun mainittu kello oli hänet majesteetille ilmoittanut. Nousematta kuningas nyökäytti päätänsä ja virkkoi painokkaasti:

"No, miten voitte, herra Fouquet?"

"Minulla on kuumekohtaukseni", vastasi yli-intendentti, "mutta aina olen valmiina kuninkaan palvelukseen."

"Hyvä; säädyt kokoontuvat huomenna. Onko teillä puhe sepitettynä?"

Fouquet katseli kuningasta hämmästyksissään.

"Ei ole, sire", vastasi hän; "mutta minä pidän sen valmistamatta. Olen kylliksi perillä asioista, jotta en joudu ymmälle. Minulla on vain yksi kysymys tehtävänä; salliiko teidän majesteettinne?"

"Olkaa hyvä."

"Miksi teidän majesteettinne ei ole suvainnut Pariisissa ilmoittaa pääministerillenne tästä tehtävästä?"

"Te olitte sairas; en tahdo rasittaa liiaksi."

"Ei koskaan työ, ei koskaan selittely rasita minua, sire, ja koska hetki on tullut pyytääkseni selitystä kuninkaaltani…"

"Oh, herra Fouquet! Mitä selitystä?"

"Teidän majesteettinne aikomuksista minun suhteeni."

Kuningas punastui.

"Minua on paneteltu", jatkoi Fouquet innokkaasti, "ja minun täytyy yllyttää kuninkaan oikeamielisyyttä tutkisteluun."

"Tuon sanominen on hyvin tarpeetonta, herra Fouquet; minä tiedän mitä tiedän."

"Teidän majesteettinne ei voi tietää asioita, ellei niitä teille sanota, ja minä en ole mitään puhunut, kun muut sitävastoin ovat puhuneet monen monituiset kerrat…"

"Mitä tuolla tarkoitatte?" kysyi kuningas kärsimättömänä lopettamaan tämän kiusallisen keskustelun.

"Käyn suoraan asiaan, sire, ja väitän erään henkilön kohtuuttomasti vahingoittavan minua teidän majesteettinne silmissä."

"Kukaan ei vahingoita teitä, herra Fouquet."

"Se vastaus, sire, todistaa minulle, että olin oikeassa."

"Herra Fouquet, minä en pidä syyttelystä."

"Mutta kun itse on syytettynä!"

"Olemme jo liiaksi puhuneet tästä asiasta."

"Eikö teidän majesteettinne salli minun puolustautua?"

"Toistan, että minä en syytä teitä."

Fouquet astahti taaksepäin, tehden puolinaisen kumarruksen.

– On varmaa, – ajatteli hän, – että kuningas on tehnyt päätöksensä. Vain se, joka ei voi peräytyä, saattaa olla noin itsepintainen. Sulkea silmänsä vaaralta tällä hetkellä olisi sokeutta; olla siitä välittämättä olisi typeryyttä.

Sitten hän jatkoi ääneen:

"Kutsuiko teidän majesteettinne minut jotakin työtä varten?"

"En, herra Fouquet, vaan antaakseni teille neuvon."

"Minä odotan kunnioittavasti, sire."

"Levätkää, herra Fouquet; älkää tuhlatko enemmälti voimianne. Säätykokouksen istuntokausi tulee lyhyt, ja kun sihteerini ovat sen lopettaneet, en tahdo sitten enää kahteen viikkoon puhuttavan valtiollisista asioista Ranskassa."

"Eikö kuninkaalla ole minulle mitään sanottavaa tästä säätykokouksesta?"

"Ei, herra Fouquet."

"Minulle, raha-asiain yli-intendentille?"

"Levätkää, pyydän; siinä kaikki, mitä minulla on teille sanottavaa."

Fouquet puri huultansa ja painoi päänsä alas. Hän hautoi nähtävästi jotakin rauhatonta ajatusta. Tämä levottomuus tarttui kuninkaaseenkin.

"Oletteko pahoillanne, että teidän täytyy levätä, herra Fouquet?" virkkoi hän.

"Kyllä, sire; minä en ole tottunut lepoon."

"Mutta te olette sairas; teidän on pidettävä huolta itsestänne."

"Teidän majesteettinne mainitsi minulle huomenna pidettävästä puheesta?"

Kuningas ei vastannut; tämä äkillinen kysymys oli saanut hänet ymmälle.

Fouquet tunsi tämän epäröimisen painon. Hän luuli lukevansa nuoren ruhtinaan silmistä vaaran, jota hänen vastustelunsa jouduttaisi.

– Jos ilmaisen pelkoa, – hän ajatteli, – olen mennyttä.

Kuningas puolestaan joutui levottomaksi ainoastaan Fouquetin epäileväisyydestä. – Onko hän saanut vihiä jostakin? – hän tuumi itsekseen.

– Jos hänen ensi sanansa on ankara, – ajatteli Fouquet vielä, – jos hän ärtyy tai on ärtyvinään saadakseen verukkeen, niin miten tästä selviydyn? Tehkäämme vieru loivemmaksi. Gourville oli oikeassa.

"Sire", sanoi hän äkkiä, "koska teidän majesteettinne armollisesti suvaitsee siinä määrin valvoa terveyttäni, että vapautatte minut kaikesta työstä, niin ehkä saankin olla poissa huomisesta valtioneuvoston istunnosta? Pysyisin koko päivän vuoteessani ja pyytäisin kuningasta luovuttamaan minulle lääkärinne yrittämään jotakin keinoa näitä tukalia kuumepuuskia vastaan."

"Tapahtukoon niinkuin haluatte, herra Fouquet. Te saatte lomaa huomiseksi, saatte lääkärin, tulette terveeksi."

"Kiitos", virkkoi Fouquet kumartaen. Tehden päätöksensä hän virkkoi sitten: "Enkö saa onnea viedä kuningasta kotiini Belle-Islelle?"

Hän katsoi Ludvigia kasvoihin, tarkastaakseen sellaisen ehdotuksen vaikutusta. Kuningas punastui vielä.

"Sanoitte: kotiini Belle-Islelle?" hän huomautti koettaen hymyillä.

"Niin kyllä, sire."

"Mutta ettekö muista", jatkoi kuningas samaan leikkisään sävyyn, "että lahjoititte Belle-Islen minulle?"

"Sekin on totta, sire. Mutta kun ette sitä omaksunut, niin lähdette nyt ottamaan sen haltuunne."

"Kyllähän sen haluan saada."

"Se oli muuten teidän majesteettinne aikomus yhtä hyvin kuin minunkin, enkä osaisi sanoa teidän majesteetillenne, kuinka onnellinen ja ylpeä olen ollut nähdessäni kuninkaan koko henkivartioston saapuvan Pariisista tätä haltuunottamista varten."

Kuningas sopersi, että hän ei ollut tuonut muskettisotureitaan vain siltä varalta.

"Oh, sen kyllä käsitän", tokaisi Fouquet innokkaasti. "Teidän majesteettinne tietää liian hyvin, että on aivan riittävää tulla yksinänne ratsuraippa kädessä, kukistaaksenne kaikki Belle-Islen linnoitukset."

"Peste", huudahti kuningas, "enhän tahdo, että ne kukistuvat, – nuo oivat varustukset, joiden rakentaminen on tullut niin kalliiksi. Ei, jääkööt ne pystyyn hollantilaisia ja englantilaisia vastaan! Ette arvaakaan, herra Fouquet, mitä minä Belle-Islellä haluan nähdä: tahdon tutustua sieviin maalaisnaisiinne, tyttöihin ja vaimoihin, vainioihinne ja hiekkarantoihinne. Minulle on kovin kehuttu teidän vasallittarianne, jotka tanssivat niin hyvin ja ovat ihan hurmaavia helakanpunaisissa hameissaan! Kah, näyttäkääpä heitä minulle."

"Milloin teidän majesteettinne vain tahtoo."

"Onko teillä mitään kulkuneuvoja? Lähtisimme huomenna, jos teille sopii."

Yli-intendentti tunsi iskun, joka ei ollut taitava, ja vastasi:

"Ei, sire; en tiennyt teidän majesteettinne haluavan niin kiireellisesti nähdä Belle-Isleä, joten en ole vielä varannut mitään."

"Mutta joku alushan teillä sentään on?"

"Minulla on viisi; mutta ne ovat kaikki joko Portissa tai Paimboeufissa, ja niiden tavoittamiseen tai tännetoimittamiseen tarvitaan vähintään vuorokausi. Lähetänkö liikkeelle kuriirin? Onko minun se tehtävä?"

"Odottakaa vielä; antakaa horkkanne loppua; olkoon huomiseen."

"Se on oikein… Kuka tietää, vaikka meillä huomenna olisi muuta mielessä", vastasi Fouquet ilman mitään epäilyä enää ja kovin kalpeana.

Kuningas säpsähti ja ojensi kätensä kellonnuoraan, mutta Fouquet ehätti edelle.

"Sire", hän sanoi, "minulla on kuumetta ja vilunväreitä. Jos viivyn vielä hetkenkään, saatan mennä tainnuksiin. Pyydän teidän majesteetiltanne lupaa lähteä kätkeytymään peitteiden alle."

"Te todellakin vavahtelette; se on surkeata nähdä. Menkää, herra Fouquet, menkää. Minä lähetän tiedustamaan vointianne."

"Teidän majesteettinne on ylen armollinen. Tunnin päästä voin jo paljon paremmin."

"Tahdon, että joku tulee teitä saattamaan", sanoi kuningas.

"Kuten suvaitsette, sire; mielelläni nojaisin jonkun käsivarteen."

"Herra d'Artagnan!" huusi kuningas soittaen kelloa.

"Oh, sire", keskeytti Fouquet karmivasti nauraen, "te annatte minulle muskettisoturien kapteenin saattajaksi kotiin? Hyvin epäilyttävä kunnia, sire! Riittää tavallinen palvelija, pyydän."

"Ja miksi, herra Fouquet? Herra d'Artagnan saattelee minua itseänikin!"

"Niin, mutta kun hän saattaa teitä, sire, hän tekee sen teitä totellakseen, kun sitävastoin…"

"Niin?"

"Jos minun on palattava asuntooni muskettisoturienne päällikön seurassa, niin sanotaan, että vangitutatte minut."

"Vangitutan?" toisti kuningas, kalveten enemmän kuin Fouquet itse.

"Vangitutan? Oh!.."

"Kas, mitäpä ei sanottaisi!" jatkoi Fouquet yhä nauraen. "Ja löisin vetoa, että on kyllin häijyjä ihmisiä pilantekoon sen johdosta."

Tämä laukaus hämmennytti hallitsijan. Fouquet oli kyllin taitava tai kyllin hyväonninen saattaakseen Ludvig XIV: n varomaan miettimänsä teon paljastumista tällä tavoin.

Sisään astuessaan d'Artagnan siis saikin käskyn toimittaa jonkun muskettisoturin yli-intendentin saattajaksi.

"Tarpeetonta", virkkoi Fouquet: "miekka kuin miekka, – yhtä hyvin otan Gourvillen, joka odottaa alhaalla. Mutta se ei estä minua nauttimasta herra d'Artagnanin seurasta. Kovin mielelläni muuten näyttäisin Belle-Islen hänelle, joka ymmärtää niin hyvin varustuksia."

D'Artagnan kumarsi ymmärtämättä enää mitään koko hommasta. Fouquet kumarsi vielä ja läksi rauhallisen verkkaisesti kuin huvikseen kävellen.

Päästyään ulos linnasta hän ajatteli:

– Olen pelastettu! Niin, sinä saat nähdä Belle-Islen, kavala kuningas, mutta vasta sitten kun minua ei siellä enää ole.

Sitten hän hävisi. D'Artagnan oli jäänyt kuninkaan luo.

"Kapteeni", sanoi hänen majesteettinsa, "te seuraatte herra Fouquetia sadan askeleen päässä."

"Kyllä, sire."

"Hän palaa asuntoonsa. Te menette perässä."

"Kyllä, sire."

"Vangitsette hänet minun nimessäni ja suljette kuomivaunuihin."

"Kuomivaunuihin? Hyvä."

"Pitäen huolta, että hän ei tiellä voi puhella kenenkään kanssa tai heitellä kirjelappusia kohtaamilleen henkilöille."

"Hm, sepä on vaikeata, sire."

"Eikä ole."

"Anteeksi, sire, en voi tukehduttaa herra Fouqueta, ja jos hän haluaa hengittää, en ryhdy sitä häneltä estämään ikkunain ja suojuskaihtimien ummistamisella. Hän lennättelee vaunujen aukoista kaikkia mahdollisia huutoja ja kirjeitä."

"Se on otettu huomioon, herra d'Artagnan; ristikolla varustettu kuomi poistaa molemmat mainitsemanne hankaluudet."

"Rautaristikolla varustetut vaunutko?" huudahti d'Artagnan. "Mutta sellaista ristikkoa ei tehdä vaunuihin puolessa tunnissa, ja teidän majesteettinne kehoittaa minua heti lähtemään herra Fouquetin luo."

"Niinpä tarvittavat vaunut ovatkin jo varalla."

"Ah, se on eri juttu!" sanoi kapteeni. "Jos vaunut ovat valmiit, hyvä on; tarvitsee vain saada ne liikkeelle."

"Hevoset ovat jo valjastetut."

"Ahaa!"

"Ja ajaja odottaa keihäsmiesten kanssa linnan alapihalla."

D'Artagnan kumarsi.

"Minun on enää vain kysyttävä kuninkaalta, minne herra Fouquet viedään."

"Aluksi Angersin linnaan."

"Hyvä on."

"Saamme sitten nähdä."

"Niin, sire."

"Herra d'Artagnan, vielä sana: olette huomannut, että minä en tätä Fouquetin vangitsemista varten käytä henkivartijoitani, ja siitä herra de Gesvres joutuu vimmoihinsa."

"Teidän majesteettinne ei käytä henkivartijoitanne", vastasi kapteeni hiukan nöyryytettynä, "koska ette luota herra de Gesvresiin. Siinä se!"

"Se merkitsee, monsieur, että minä luotan teihin."

"Sen hyvin tiedän, sire! Ja turha on siitä tehdä numeroa."

"Huomautin siitä vain senvuoksi, monsieur, että jos tästä hetkestä lähtien tapahtuisi jotakin, – jos herra Fouquet jonkun sattuman kautta pääsisi livistämään… Sellaisia sattumia on nähty, monsieur…"

"Oh, sire, sellaista on usein sattunut muille, vaan ei satu nyt minulle."

"Miten niin?"

"Siksi, sire, että minä juuri tahdoin pelastaa herra Fouquetin…"

Kuningas vavahti.

"Koska", jatkoi kapteeni, "minulla oli siihen oikeus arvattuani teidän majesteettinne suunnitelman ennen kuin vielä olitte siitä minulle puhunut; ja koska herra Fouquet herätti harrastustani, olin silloin vapaa osoittamaan myötätuntoani häntä kohtaan."

"Tosiaan, monsieur, te ette suinkaan varmistuta minua palveluksistanne!"

"Jos olisin hänet silloin pelastanut, olisin ollut aivan viaton. Sanonpa vielä, että olisin tehnyt hyvin, sillä herra Fouquet ei ole paha mies. Mutta hän ei tahtonut; hänen kohtalonsa veti häntä puoleensa; hän päästi vapauden hetken käsistään. Sitä pahempi! Nyt minulla on määräykseni, minä tottelen näitä käskyjä, ja herra Fouquetia voitte jo pitää vangittuna miehenä. Hän on Angersin linnassa, sinne jo kuuluu herra Fouquet."

"Hän ei ole vielä käsissänne, kapteeni!"

"Se on minun asiani; kullakin alansa, sire. Mutta miettikäähän vielä kerran. Aivan tosissanneko nyt vangitutatte herra Fouquetin, sire?"

"Niin, tuhat kertaa niin!"

"Kirjoittakaa siis."

"Tässä on."

D'Artagnan luki määräyksen, kumarsi kuninkaalle ja poistui.

Parvekkeelta hän näki Gourvillen, joka iloisin ilmein suuntasi askeleensa herra Fouquetin asuntoa kohti.