Kitabı oku: «Naomi eli Jerusalemin viimeiset päivät», sayfa 7

Klaudia meni juosten isänsä kirjeen kanssa Sadok'in tykö, eikä rauhoittunut ennen kuin sai hänen suostumaan ehdotettuun matkaan. Sitte kiiruhti hän Salomelle ja Naomille ilmoittamaan tämän iloisen sanoman, joka synnytti monta sekalaista tunnetta näissä molemmissa. Hän (Naomi) saisi nyt monen vuoden kuluttua nähdä nuoruutensa ystävän, ja minkälaisena hän hänen nyt tapaa? Hän tiesi, ettei vielä ollut tykkänään unohdettu, mutta tärkeämpi oli tietää ystävänsä sielun tila. Hän tunsi olevansa voimaton antamaan sydäntänsä ja kättänsä muulle kuin Jesuksen tunnustajalle ja opetuslapselle. Mutta kuinka niin lyhyellä ajalla, ainoastaan muutamana päivänä, saisi tilaisuuden esittää Marcellolle pyhän totuuden, että hän sen käsittäisi? Mutta tämänkin surun jätti hän luottamuksella Herran käteen ja iloitsi nyt Klaudian kanssa yhdessä heidän yhteisestä matkastansa.

Bethetsobin Maria oli jo muuttanut omaan komeaan taloonsa. Se oli lähellä Sadok'in kartanoa. Siellä eli hän ilossa ja seurassa, luontonsa taipumuksen mukaan. Hänen asuntonsa tuli kokouspaikaksi kaikille ajattelemattomille tyhjäntoimittajille, jotka eivät välittäneet kaupunkia uhkaavasta kurjuudesta ja vaaroista. Mutta nähtiin siellä eteviäkin miehiä. Näiden vuoksi kävi siellä Javanikin päivittäin, vaikka hän muutoin halveksi Marian kevytmielistä elämää. Hän koetti kaikissa tiloissa voittaa Simonille puoluelaisia. Sentähden hän tuppausi joka seuraan, missä vaan luuli jotakin toimittavansa tämän asian eduksi. Vihaansa Theophiloa vastaan ei hän ollut unhottanut. Hän mietti vaan kostoa. Kaupungissa asui vielä muutamia natsaretilahkokunnan jäseniä. Niistäkin oli hän tiedon urkkinut, ja useoita heistä oli hänen ilmoituksestaan vangittu. Neuvosto, johon kuului pappeja ja vanhimpia, oli kutsuttu tuomitsemaan näitä, ja Javani oli jäsen tässä neuvostossa. Hän äänesti kuolemaa, mutta pyysi tuomion täyttämistä lykkäämään tuonnemmaksi, että hän ehtisi lisätä vankien lukua, ainakin – yhdellä. Sen perästä kertoi hän Theophilon uskostaan luopumisen kuin myös epäilyksensä tämän vanhemmista. Tähän asti oli hän antanut serkkunsa olla rauhassa saadaksensa tarkempia tietoja setänsä ja Judithan rikoksellisuudesta. Hän kun pelkäsi pojan kohtalon aukasevan vanhempain silmät ja varottavan heitä vaarasta. Tuomioistuin, joka muodosti itsensä sellaiseksi, hyväksyi hänen esityksensä ja suuresti ylisti hänen harrastustansa Jehovan kunniaksi. Tämä kiitos kiihoitti vielä enempi Javania hankkimaan todistuksia Amatfiahta ja Judithaa vastaan. Vainujia otettiin ja lähetettiin joka haaralle. Myöskin kuolemaisillaan olevan Marian luona Bethaniassa kävi sellainen. Javani saatuansa tiedon Marian tilasta päätti itse ensi tilassa mennä sinne, saadaksensa tietää mitä tämä tietäisi asiasta, jossa hänellä nyt oli niin paljon tekemistä.

Mitä lähemmäksi matkapäiväksi määrätty päivä läheni, sitä tuskallisemmaksi kävi Klaudia; hän halusi päästä pois kaupungista. Hän rupesi pelkäämään Javania aina enempi ja enempi, ja vaikka tämä aina koetti olla ystävällinen kanssapuheessa, niin Klaudian varova silmä pian huomasi hänen viekkautensa ja teeskentelemisensä. Hänellä oli levotoin aavistus jostakin onnettomuudesta. Tätä aavistusta ei saanut Theophilokaan hänestä poistumaan, ei silläkään vaikka vakuutti, ett'ei Javania ole laisinkaan pelkääminen. Naomi nähdessään ystävänsä pelon rupesi myöskin pelkäämään, hän kun havaitsi veljellänsä olevan jotakin tärkeää mielessä. Javani kyselikin Naomilta yhtä ja toista, toisinaan Amatfiahsta ja Judithasta ja toisinaan taas Theophilosta; mutta Naomi, joka tiesi kysymysten tarkoituksen, koetti väistää kaikkia pauloja ja luulikin jo saaneensa hänen pois oikealta tolalta. Javani ymmärsi kumminkin hankkia itsellensä tarpeellisia tietoja muilta haaroilta. Siinä hän onnistuikin. Hänen ei enää tarvinnut epäillä, olivatko setänsä ja tätinsä sydämestä natsaretilaisia, vaan vielä pahempi, hän myös tiesi, että sisarellensa oli opetettu sitä kammoksuttavaa oppia.

Kaikki epäilyksensä ilmoitti hän tuomioistuimen jäsenille. Nämä määräsivät hänen menettelemään asiassa suurimmalla varovaisuudella ja salaisuudella, kun oli kysymys niin arvoisien henkilöiden kiinniottamisesta. Sadok'in valta ja vaikutus teki sellaisen varovaisuuden tarpeelliseksi, sillä verenhimoiset miehet kyllä tiesivät, ett'ei hän milloinkaan hyväksyisi julmuutta ja laittomuutta, varsinkin kun se koski läheistä sukulaista. Vanha Maria oli myöskin määrätty uhriksi, mutta hänen kiiniottamisensa jätettiin siksi kun Amatfiah perheinensä oli vangittu, koska nämä, kun usein kävivät tapaamassa vanhaa ystäväänsä, muutoin olisivat aavistaneet pahaa ja menneet turvapaikkaan.

Myöhään illalla meni Javani Bethaniaan tutkistelemaan Mariaa. Mitä hän täällä näki ja kuuli, teki häneen syvän vaikutuksen, vaikka hän kammoksuikin hänen uskontoansa. Maria makasi vuoteellansa, kun hän astui huoneesen. Hanna istui vuoteen vieressä ja luki pergamenttikäärystä Mattheuksen evangeliumia. Mielen-ilmaus Marian kasvoissa oli niin hiljainen ja lempeä, kun hän makasi tarkkaavaisesti kuunnellen pyhää sanaa, että Javani seisahtui kynnykselle ja katseli häntä ihmetellen ja kunnioittaen. Hanna pysähtyi äkkiä lukemasta, kääri pergamentin kokoon ja kätki sen vaatteensa poimuun. Vasta tullut oli vieras ja kokemus oli opettanut Hannan varovaksi.

Mariakaan ei tuntenut Javania, mutta hän tervehti ystävällisesti häntä ja kysyi hänen asiaansa. Javani sanoi kuulleensa hänen olevan kipeän ja köyhän ja oli tullut hänelle apua tarjoamaan, varsinkin sen vuoksi kun hän luuli hänen kuuluvan siihen uskon lahkoon, joka oli kaikilta muilta vihattu ja halveksittu. Maria katsoi häneen epäilevästi, kun ei hän ennen ollut tuntenut tätä vierasta Kristuksen tunnustajaksi, kiitti häntä ja vakuutti, että hän ei kärsinyt mitään puutosta.

"Hyvä vanhus, älkää pelätkö tunnustaa, kun teitä käy tervehtimässä ja apua tarjoomassa kristitty ystävä", sanoi viekas Javani. "Minä tiedän sen jo, ja olen tänne tullut saadakseni voimaini mukaan olla teille avuksi. Minä olen vieras Jerusalemissa, ja te ette minua tunne, mutta uskonne ja luottamuksenne ovat minulle tutut."

"Oletko sitte kristitty?" kysyi Maria juhlallisella vakavuudella.

"Toivon saavani enemmän tietää kristinopista ennenkuin tunnustan itseni opetuslapseksi," vastasi Javani kiertäen. "Harvat ovat niin täydelliset minulle sitä opettamaan kuin te ja etevämmät kristityt, jotka kävivät luonanne."

"Oletko sitte tuttava minun ystävieni kanssa? Keitä niistä erittäin tarkoitatte?" kysyi Maria pidätetyllä levottomuudella.

"Minä puhun Amatfiahsta ja hänen oivallisesta vaimostansa ja pojastansa, sekä hänen veljensä tyttärestä, Sadokin armahisesta tyttärestä. Hän on myöskin kääntynyt Jesuksen natsaretilaisen – uskoon eikö niin?"

"Herra Jesus Kristus antakoon teille anteeksi, jos te petätte minun ja vainootte niitä vahingoittaaksenne, jotka minulle ovat ystävyyttä osoittaneet. Minä en voi kieltää, mitä jo näette tietävän, että Amatfiahn perhe tuli minulle tutuksi asuessaan tällä paikkakunnalla, ja vaikka minä olen köyhä ja yksinäinen ovat he aina olleet minulle ystäviä. Jos minä tuntisin ja tietäisin heidän uskonsa ja vakuutuksensa, niin en siitä kuitenkaan tee tiliä vieraalle. Hänen kysymyksiensä alla voisi piileksiä huonot, pahat ajatukset; mutta mitä itseeni tulee, tunnustan suoraan, että uskon Herraan Jesukseen Kristukseen ja kiitän olevani hänen opetuslapsensa."

"Te olette varsin varova", sanoi Javani. "Minkätähden epäilette minua? Luottakaa minuun pelkäämättä ja huomatkaa, että te opetuksillanne hyödytätte minun sieluani. Tuo pergamenttikääry, jonka palvelijanne piiloitti minun huoneesen tullessani, on varmaankin jäljennös teidän pyhistä kirjoistanne. Minä olen kauan halunnut sellaista tilaisuutta, jossa tulisin enempi tuntemaan ihmeellisiä kertomuksia natsaretilaisesta Jesuksesta."

Maria oli niin kauan elänyt maailmasta erillään, että hän unhoitti epäluulon. Hänen ainoa toivonsa ja ajatuksensa oli, että Herran nimi tulisi ylennetyksi ja ylistetyksi. Hän luuli siihen saaneensa tilaisuuden nyt juuri, ja unhottaen kaiken vaaran kääntyi hän paikalla Hannaan, joka vielä oli huoneessa tarkoin kuuntelemassa kavalan Javanin puhetta.

"Anna, tyttäreni, kirja minulle", sanoi hän. "Tunkeutokoon ne totuudet, joita tämä kirja sisältää, sydämeenne, nuori mies, ja haihduttakoon sieltä kaiken levottomuuden ja epäilyksen!"

Javani otti kirjan ja oli rupeamaisillaan lukemaan kun Hanna hiljaa lähti huoneesta. Javani katseli hetkisen hänen jälkeensä ikäänkuin epäillen ja päättämättömänä.

"Anna hänen mennä", sanoi Maria; "hän on jalo ja oikein ajatteleva, mutta älkäämme ihan sokeasti luottako näinä aikoina jokaiseen. Teille olisi ehkä vahingoksi, jos tulisi tiedoksi, että täällä Bethaniassa vanhan Marian luona olette tunnustaneet olevanne kristitty."

"Kiitoksia, hyvä ystävä, huolestanne; uskokaa, minä olen yhtä varova kuin tekin. Mutta näyttäkää minulle nyt, mistä pitäisi lukemani uskoni rakennukseksi ja vahvistukseksi."

Maria näytti hänelle muutamia kohtia pyhässä kirjassa, ja Javani luki ääneen lehti lehdeltä. Maria selitti hänelle samalla luetun sisällön. Kaunis yksinkertaisuus, korkea puhtaus opissa ja ihmeellisyys tapauksissa, joista hän luki, kiinitti koko hänen huomionsa; mutta niin lujat olivat ulkokullauksen ja harhauksen siteet, jotka vangitsivat hänen sielunsa, ett'ei pyhän sanan innottavimmatkaan kohdat voineet niitä katkaista. Kun hän istui kuolevan Marian vuoteen vieressä ja kuulteli hänen kertovan kaikki mitä Herra oli hänen edestänsä tehnyt ja näki hänen uskonsa, toivonsa ja rakkautensa, mietti hän tapaa, miten jättäisi Marian Farisealaisten ja pappien käsiin. Hän oli perkeleen palvelija, kun luuli palvelevansa Jumalaa.

KOLMASTOISTA LUKU

Kun Hanna lähti huoneesta ei hän ajatellut niin paljon itseänsä kuin rakasta emäntäänsä. Hän aavisti, että tuntemattomalla vieraalla oli paha tarkoitus mielessä, tarkoitus vahingoittaa vanhaa Mariaa ja hänen ystäviänsä. Vaikka ilta oli kiiruhti hän kuitenkin kaupunkiin. Sen suuret portit olivat jo suljetut. Hän tiesi erään takaportin vievän suoraan Sadokin puutarhaan. Senkautta oli hän ennenkin kulkenut käydessään Marian asialla Amatfiahn ja Judithan luona. Sille portille meni hän nytkin, kolkutti ja Sadokin palvelija tuli ja laski sisälle sekä saattoi hänen sitte Amatfiahn tykö.

Tässä perheessä oltiin iltarukouksella, kun Hanna tuli. Hänen tulonsa ei häirinnyt tätä hartauden hetkeä. Hän lankesi myös polvillensa ja yhtyi rukouksessa heidän kanssansa. Amatfiah lopetti rukouksen pyytämällä Jumalan armoa ja siunausta itsellensä ja kaikille kristityille veljille. Hän pyysi Herran kääntämään heidän vihollistensa ja vainoojainsa sydämet, antamaan niille anteeksi, jotka koettivat vahingoittaa Herran palvelijoita ja saattamaan he autuuden tielle.

Kun tämä pieni seurakunta nousi rukouksesta, huudahti Hanna:

"Tulkoon rukouksemme kuulluksi ja puhukoon rakkaan emäntäni ja teidän, jalojen hyväntekijöitteni, puolesta! Minä tulen Bethaniasta kertomaan teille, että meidän siunatun Herramme ja Mestarimme vihollisilla varmaankin on jotain pahaa mielessä hänen palvelijoitansa vastaan. Viimeisinä päivinä on useoita vieraita henkilöitä käynyt yksinäisessä asunnossamme. Jotkut niistä ovat ruvenneet puhumaan Marian kanssa, ja vaikk'ei hän heille ole suoraan tunnustanut olevansa kristitty, niin ovat he varmaan sen hänen puheestansa ymmärtäneet. Jotkut olen taas käskenyt pois, ennenkuin ovat tavanneet Marian. Olen kuullut kerrottavan, että muutamat veljemme, jotka ovat jääneet kaupunkiin, ovat etsityt ja vankiuteen heitetyt. Nyt tänä iltana, kun istuin ja luin Raamattua Marialle, tuli meille eräs tuntematoin mies, ankaran ja vakavan näköinen. Hän koetti luulotella häntä olevansa kristitty ja haluavansa opetusta totuudessa. Minä pelkään Marian luottaneen hänen sanoihinsa, koska hän hänelle tunnusti uskovansa Jesukseen ja antoi myös Raamatun hänen käteensä. Monella tavalla koki hän urkkia häneltä, mitä hän tiesi Amatfiahsta ja hänen perheestänsä, mutta se ei hänelle onnistunut. Minä kiiruhdin tänne varoittamaan teitä, ja nyt siis tiedätte, minkätähden olen tullut".

"Oliko vieras nuori?" kysyi Klaudia pikaisesti. "Oliko hän pitkä ja vaalea, painuneilla silmillä ja mustilla, yhteen vedetyillä silmäluomilla?"

"Oli; te olette kuvanneet hänen semmoiseksi kun hän on", vastasi Hanna. "Merkillistä oli, että kun hän hymyili, muistutti hänen kasvoinsa luonteet rakkaasta Naomista, ja se melkein aina poisti minusta kaiken epäilyksen. Mutta sisällinen aavistus sanoi minulle, että hän oli petturi sydämestänsä."

"Javani hän oli varmaankin", huudahti Klaudia. "Minä tiedän hänen tahtovan onnettomuutta päällemme. Ah, jos olisimme kaukana, ettei hän meille mitään voisi!"

"Älä anna pelkosi soaista muutoin niin selkeää ymmärrystäsi, rakas Klaudia", sanoi Theophilo. "Minä en usko Javanin tahtovan vahingoittaa lähimpiä sukulaisiansa. Kyllä olen kuullut, että useampia uskoveljiämme on vangittu, mutta Javania ei koskaan ole vangitsijaksi mainittu. Hän on myös viime aikoina ollut minua kohtaan niin ystävällinen, että luulen hänen kokonaan unhottaneen riitamme."

"Sinä tuomitset kaikki oman jalon mielesi mukaan", vastasi Klaudia. "Minä tunnen Javanin paremmin kuin sinä, enkä saata silmänräpäystäkään luottaa hänen teeskenneltyyn ystävyyteensä. Parainta on, että itse otat tiedon asiasta. Saata Hanna kotiinsa, niin kenties saat tilaisuuden enemmän nähdä ja kuulla tästä salaisesta vieraasta, joka minusta varmaan on Javani."

Klaudian esitys hyväksyttiin, ja Theophilo, joka kuitenkin morsiamensa hartaasta pyynnöstä huolellisesti pukeutui valepukuun, lähti saattamaan Hannaa takaisin Bethaniaan. Perheen muut jäsenet odottivat levottomina ja huolestuneina hänen palaamistansa. Mitä hän palattuansa kertoi, ei ollut rauhoittavaa laatua. Hän oli tiellä mennessään tavannut mustaan avaraan mantteliin puetun vieraan henkilön. Tämä oli hänestä ihan serkkunsa näköinen. Marian kertomus vielä vahvisti tätä hänen luuloansa. Maria oli kehoittanut heidän kiiruhtamaan matkalle eikä enää käymään hänen luonansa. Hän oli nyt niin heikko, ettei hänen enää ollut monta päivää jäljellä. Theophilo lupasi ainakin seuraavana päivänä olla hänen luonansa käymättä, kun sai häneltä lupauksen, että lähettäisi Hannan heidän luoksensa ilmoittamaan, jos jotakin merkillistä tapahtuisi.

Päivä tämän perästä piti Bethetsobin Maria loistavat kestit uudessa asunnossaan. Sinne olivat Sadok'in ja Amatfiahn perheet kutsutut. Tämä oli kova koetus Naomille, sillä hän ei olisi tahtonut mennä juhlaan, jossa oli niin paljon maallista ja syntistä iloa. Mutta Sadok toivoi sitä ja raskaalla sydämellä totteli hän isänsä tahtoa. Amatfiah ja Juditha pyysivät anteeksi, etteivät voineet tulla, mutta Klaudia, joka kernaasti käytti tilaisuutta saada vielä kerran puhua ystävänsä kanssa, suostui pian Sadok'in kehoitukseen.

Javani myös oli pidoissa, ja koskaan hän ei ollut niin iloiselta ja hilpeältä näyttänyt kuin nyt. Hän oli aina Naomin ja Klaudian läheisyydessä, mutta illallisen perästä kutsui joku hänen ulos yksityistä puhetta varten. Nyt saivat naiset tilaisuuden hiipiä yksinäisyyteen. He menivät puutarhaan, saadaksensa keskenänsä kenenkään häiritsemättä jutella. Klaudia kertoi kaikki, mitä edellisenä iltana oli tapahtunut ja sanoi vakuutuksensa olevan, että Javanilla oli salajuonia koko perhettä, mutta erittäinkin Theophiloa vastaan. Hän pyysi Naomin kehoittamaan isäänsä kolmen päivän kuluessa jättämään kaupungin, kun hän toivoi Amatfiahn olevan valmiin matkalle. Naomi suostui siihen mielellänsä, varsinkin sen vuoksi, kun hänkin epäili Javanin tarkoituksia. Hän lupasi, jos mahdollista, pitää Javanilta salassa lähtöpäivän. Vanhan Marian tila suretti häntä, ja se teki hänelle pahaa, kun ei enää saisi tavata rakasta ystäväänsä ja kuunnella hänen opetustansa.

"Ainakin vielä kerran pitää minun saada tavata hänen", sanoi hän päättävästi. "Maria ei saata enää elää monta päivää, ainakaan Hannan puheen mukaan. Mahdotonta taas on ajatellakaan, että hän saattaisi lähteä teidän kanssanne."

"Amatfiah, Juditha ja Theophilo ovat menneet hänen luoksensa nyt tänä iltana, kun tiesivät Javanin olevan täällä", vastasi Klaudia. "He tahtoivat nähdä, olisiko mahdollista muuttaa hänen Amatfiahn taloon, jossa hänellä olisi kaikin puolin hyvä ja mukava."

"Ehkä hän voidaan muuttaa, ehk'ei, yhtä hyvä – minä aion käydä hänen luonansa ylihuomenna, kun !—Javanilla on kokous vanhimpien ja pappien kanssa. Jos hän saisikin tietää käymiseni siellä, niin en minä häntä pelkää. Kauempaa aikaa en enää saata salata häneltä uskoani ja vakuutustani; enkä sitä tahdokaan, sillä sellainen petoksen tapainen käytös minua kiusaa. Herramme tähden olen valmis uhraamaan vaikka elämäni. Ah, elämällä on hyvin vähän minulle tarjoomista, ja uhri ei olisi suuri!"

"Älä puhu niin suruisesti, rakkahin Naomi. Sinulla kyllä on ollut monta koetusta ja surua viime aikoina, mutta minun sisällinen uskoni on, että Herra on lähettävä sinulle lohdutusta ja auttaa sinua ristisi kantamisessa!"

"Niin, Klaudia, kyllä tiedän hänen niin tahtovankin. Väärin on minulta olla näin alakuloinen, mutta sille en mitään voi. En pelkää niitä koetuksia, joita Herra päälleni panee, mutta pelkään sitä hengellistä tyhjyyttä ja kolkkoutta, johonka joudun, kun uskon sisareni minun jättävät. Mutta tiedänhän Herran olevan lähellä, ja Hän on aina jäljellä! Älä kuitenkaan ihmettele, vaikka olen niin heikko ja pelkuri; sinä tiedät ett'en edes vanhemmiltani voi saada sitä lohdutusta ja kehoitusta, jota niin tarvitsisin. Milloin on se päivä tuleva, jolloin saan kuulla vanhempaini kiittävän ja ylistävän sitä nimeä, joka yksistään autuaaksi tekee? Ah, Herra, minun Vapahtajani", huudahti hän tulisesti ja puristi kätensä yhteen, "kuule sydämeni rukous! Anna minun nähdä vanhempani sinun ristisi juuressa, anna minun kuulla heidän rukoilevan sinun nimeäsi, että he tulisivat pelastetuiksi ja saisivat iäisen elämän!"

"Herra kuulkoon rukouksesi, – minä kyllä luulen Hänen sen tekevänkin! Minä olen varma siitä, että vielä sinulle onnellisemmatkin päivät koittavat. Me saamme toisemme pian nähdä, silloin minun isäni ja veljeni pitävät huolta sinusta ja omaisistasi. Marcello on sydämestänsä kiintynyt sinuun – Naomi. Rakas Naomi, tahtoisitko tulla sisarekseni, jos Sadok siihen myöntyisi? Tahtoisitko ottaa Marcellon mieheksesi kun hän ei enää ole epäjumalan palvelija?"

Naomin kasvot punastuivat hetkeksi. Hän oli vähän aikaa ääneti ja vastasi sitte niin tyynesti kun hänelle oli mahdollista:

"Sinulta, Klaudia, en tahdo salata, että jos itse saisin määrätä osani, niin tahtoisin mieluimmin olla Marcellon vaimona kuin osallisena keisarin kruunun kantamisessa. Minä olen aina hänestä pitänyt, aina lapsuudestani asti, ja nyt, kun hän uskoo yhtä ainoaa Jumalaa, on hän minulle vielä rakkaampi. Mutta kaikki ajatus hänen kanssansa yhdistymisestä on paljas uni, joka ei koskaan tule täytetyksi. Minun täytyy haihduttaa se mielestäni – niin olen usein ennenkin tehnyt."

"Saamme nähdä, rakas Naomi; minä toivon ja ennustan parainta", sanoi Klaudia iloisesti; "Minusta rupee kaikki nyt näyttämään valoisemmalta, ehkäpä sen vuoksi kun tunnen itseni niin onnelliseksi. Kolmen päivän kuluttua saamme jättää tämän kaupungin, ja Javani, toivon, ei tee meille tällä ajalla mitään pahaa. Tule, palatkaamme toisten luokse, ett'eivät huomaa poissa oloamme."

Kun nousivat marmori-istuimelta, jolla olivat istuneet, kuului hiljainen ratina pensaista heidän takanansa ja kun äkkiä katsoivat taaksensa, näkivät he mustan varjon, joka kiiruisasti hiipi pois.

"Javani!" huudahti Klaudia äärettömästi pelästyneenä.

"Jumala varjelkoon!" sanoi Naomi syvästi huoaten. "Javani lähti isosta salista peloittavan ystävänsä, raatiherra Isakin kanssa, ja minä en luule, että hän olisi löytänyt meidän täältä. Mutta jos joku epäystävä, olkoonpa ken tahansa, on kuunnellut puheemme, niin olemme hukassa. Kiiruhtakaamme isämme luo, täällä emme enää ole turvassa."

Samassa kuului hätä-huutoja isosta rakennuksesta ja valo pilkahteli edes ja takaisin. Harppujen ja sympalien iloinen ääni oli lakannut. Joukko naisia tuli juosten portailta ja hajosivat pitkin puutarhaa. Kun Naomi ja Klaudia kiiruhtivat sinne, kohtasivat he ensin emännän usean palvelian seurassa, jotka kantoivat kulta- ja hopea-astioita, kalliita maljoja ja kankaita. Niitä he näyttivät olevan innokkaat hävityksestä pelastamaan.

"Onko valkea valloillaan?" kysyi Naomi pikaisesti.

"Ei", vastasi Maria; "pahempi on valloillaan kuin tuli. Huone on täynnä selooteja, jotka ryöstävät ja hävittävät mitä minulla on ja tappavat jokaisen ken vaan vastustaa."

"Missä on isäni ja äitini?" huudahti Naomi.

Hän juoksi rakennusta kohden, mutta pysähtyi äkkiä ja lisäsi:

"Ja missä on pieni David?"

Maria pudotti kantamansa kalliin takan.

"Ai, lapseni, lapseni!" huudahti hän; "olen hänen unhoittanut. Hän juoksi ja leikitsi eteisessä pikkuista ennen ryövärein tuloa. Etsi häntä Naomi – etsi häntä Jumalan tähden. Selootit ovat hänen kyllä jättäneet rauhaan, sillä ne tulivat ainoastaan ryöväämään."

Naomi katsoi kummastuneena hetkisen äitiin, joka kehoitti toisia etsimään lasta samalla kun haki omaa turvallisuuttansa. Klaudian seurassa kiiruhti hän eteiseen. Se oli tyhjä. Ääntä ja aseitten kalsketta kuului muista huoneista. Kun olivat muutaman askeleen käyneet, tuli Salome heitä vastaan taluttaen pientä poikaa.

"Siunattu olkoon Israelin Jumala, kun on pelastanut tyttäreni!" huudahti Salome, nähtyänsä Naomin. "Olen sinua hakenut kaikista huoneista ja kohtasin silloin Sadok'in, joka antoi minulle tämän pienen lapsi-raukan. Se itkee ja huutaa äitiänsä, mutta hän on kadonnut, enkä tiedä minne."

Naomi otti pienen Davidin käsivarrellensa, käski äitinsä seuraamaan, ja meni puutarhaan. Siellä löysivät he Marian piiloutuneena kaatuneen puun takana. Kun hän näki poikansa, huudahti hän ilosta ja kiitollisuudesta – ja hyväili pientä poikaansa.

"Miksi menit pois ja jätit Davidin ryövärein joukkoon?" kysyi lapsi viattomasti. "Ne olisivat tappaneet hänen, jos ei Sadok olisi tullut."

Maria silmäsi kalleuksiansa ja kummasteli miten oli saattanut unhottaa ainoan lapsensa pelastaessaan sellaista romua. Hän oli aina ollut hetkellisen päähän pälkähtämisen lapsi. Nyt tunsi hän, että poikansa oli hänelle kalliimpi kuin elämänsä. Tulevassa silmänräpäyksessä saattoivat hänen ajatuksensa jo pyöriä toisaalla.

"Minkä vien sinun rakas poikani?" huudahti hän. "Minä pakenen johonkin vuoren luolaan piiloittaakseni sinun. Jos ryövärit tulevat sinne olemme hukassa. Salome, pelasta minä, ja äläkä anna tappaa ainoaa lastani silmäini edessä!"

Meteli alkoi kuulua selvemmin. Se todisti, että taistelijat lähenivät puutarhaa.

Pelästyneet naiset eivät tietäneet, minkä mennä. Mutta juuri silloin yksi palvelija muisti takaportin puutarhan muurissa. Sen kautta pääsi kapealle kujalle. Tämä portti avattiin ja pakolaiset olivat pelastetut. Naomi asettui ensimäiseksi ja vei heidän sille takaportille, joka johti Sadok'in kartanolle; muutamia minuttia sen perästä olivat kaikki turvassa Sadok'in huoneessa.

Heti kun Amatfiah ja Theophilo saivat tietää tapauksen, kiiruhtivat he varustamaan itsensä aseilla ja sitte niin joutuin, kun oli mahdollista, tulivat muutamain palvelijain kanssa tappelupaikalle auttaaksensa ystäviään mahdollisimman mukaan. Tällä ajalla oli Naomilla ja Klaudialla tilaisuus kenenkään häiritsemättä puhua Judithan kanssa, joka kertoi heille Marian Bethaniasta päättäneen muuttaa Amatfiahn kartanoon, mutta että hän ei tahdo tätä muuttamista ennen kuin illalla päivää ennen heidän matkalle lähtöänsä.

"Sinä, Naomi, tulet kanssamme, kun sinä iltana menemme Marian luokse", sanoi Juditha. "Amatfiah on jättänyt kartanonsa perään katsannon ystävä Benjamille, joka tosin ei ole kristitty, mutta luotettava ja meihin mieltynyt. Hän kohtaa meidän kantotuolin kanssa, jolla Marian kuljetamme. Vaikka Javanikin saisi tietää sinun käyneen ottamassa jäähyvästit Marialta, ei hän sitä ihmettelisi eikä erittäin epäilisikään, kun hänkin tietää Marian olevan kuolemaisillaan."

Naomi kiitti Judithaa hyväntahtoisesta toimellisuudesta ja kertoi juuri Klaudialle sanoneensa, että hän toivoi sinä päivänä saavansa käydä Marian luona. Hän kertoi myös puheensa muun sisällön Klaudian kanssa, kuitenkin ohi mennen kohdan mikä koski Marcelloa. Heidän puheensa keskeytyi, kun Salome tuli ja kutsui Naomia, jonka isä oli palannut.

Sadok ja hänen ystävänsä olivat päässeet haavatta tappelusta, vaikka usea niiden ystävä oli kaatunut, ennen kuin saivat selootit pois ajetuksi. Kuormitettuna ryöstösaaliilla täytyi selootien vihdoin jättää kartano, joka oli niin revitty, että tarvitsi perinpohjaisen korjauksen, ennenkuin siinä saattoi asua. Sadok tarjosi taas Marialle asunnon. Hänen tarjouksensa otettiin vastaan ilolla ja kiitollisuudella. Mutta vieraat palasivat niin vähittäin kotiinsa, että hiljaisuus ja rauha näytti taas kaupunkiin palanneen. Mutta mikä hiljaisuus ja turvallisuus saattoi olla tässä onnettomassa kaupungissa, jossa tapaukset sellaiset kuin juuri kerrottu olivat päiväiset! Siellä riehui keskinäinen sota hirvittävimmällä tavalla. Kaupungin muurien sisällä oli monta taistelevaa puoluetta, uhkuen kuolettavinta vihaa toisillensa. Murhat ja ryöväykset olivat jokapäiväiset tapaukset. Uhrieläimen veri juoksi samalle alttarille, joka vielä oli saastainen ihmisen verestä, mikä oli vuotanut hurjissa taisteluissa temppelin sisällä. Kukaan ei uskaltanut kulkea kadulla aseettomana, ja varallisemmilla oli aina mukana luja vartio, kun kulkivat ulkona iltasilla. Mutta kaiken tämän kurjuuden keskellä, jota keskinäinen sota tuotti, kuului rikasten asunnoista laulua, soittoa ja naurua todistaen sitä elämää ja ajattelematointa iloisuutta sekä hurjaa nautinnon himoa, joka valitsi onnettomassa kaupungissa. Oli kuin olisivat olleet tuttavat vaaran kanssa ja välittivät siitä vähän, kun olivat joka päivä sen suussa.

Javani tuli vitkalleen kotiinsa puolen yön aikana. Hän mietiskeli kuinka voisi hyvin pian päästää Simonin kaupunkiin, jonka avulla hän toivoi saavansa nykyään vallitsevan epäjärjestyksen loppumaan. Nämä hänen ajatuksensa häiritsi raatiherra Isak, joka tuli häntä vastaan erään palvelijan pukuun puetetun miehen seurassa.

"Javani", sanoi raatiherra hiljaisesti, "tällä miehellä on jotakin ilmoitettavaa, joka läheisesti liikuttaa teitä. Kerittiläisyyden happamuus on jo levinnyt enemmin ja syvemmin kuin luulittenkaan, ja tehokkaisiin toimiin on ryhtyminen, että kerrassaan juurinensa saataisiin poistettua kaikki paha. Teidän oman sisarenne suusta on tämä uskollinen ja innokas mies kuullut tarpeeksi, ollaksensa luotettava vierasmies. Tämä on saanut hänen suustansa kuulla, että sekä hän että Amatfiah vaimonensa ja poikanensa kuin myös se romalainen nainen ovat innokkaimmat natsaretilaiset."

"Haa! Onko todellakin niin?" huudahti Javani. "Sitä arvelinkin. Sillä ajalla, kun olin kaupungista pois, on Naomi ihan muuttunut. Tuo kirottu kerittiläisyys on siihen syyllinen. Mutta sano puhujan nimi. Kuka on kuullut sisareni tunnustuksen?"

"Puhujan nimi on Rubeni. Hän on Bethetsobin Marian palvelija. Tänä iltana kulki hän puiston kautta. Silloin istuivat siellä molemmat naiset ja puhelivat vilkkaasti keskenänsä. Uteliaisuudesta hiipi hän heidän luoksensa ja kenenkään älyämättä kuunteli heidän puhettansa. Kerro, Rubeni, nyt Javanille kaikki, mitä jo olet kertonut minulle."

Petollinen palvelija teki kuin käskettiin, ja Javani tarkoin kuunteli hänen kertomustansa. Tähän asti oli hän ainoastaan aavistellut ja pelännyt Naomin luopuneen uskostansa. Mutta nyt oli hän siitä varma. Se loukkasi häntä, ja syvällisesti. Hänen vihansa nousi korkeimmalleen, kun Rubeni kertoi sen osan puheesta, joka todisti Naomin rakastavan Marcelloa ja toivovan sitä miehekseen. Töin tuskin voi hän hillitä kiivautensa, mutta hän päätti kuitenkin olla niin tyyni, ett'ei Rubeni huomaisi hänen sisällistä liikutustansa. Sitte kun kertoja oli lopettanut puheensa, heitti hän rahakukkaronsa hänelle ja käski hänen henkensä menettämisen uhalla pitämään suunsa kiinni siitä mitä oli kuullut.

Rubeni meni pois ja iloitsi palkinnosta. Javani meni kotio. Siellä keskusteli hän Isakin kanssa, mitä olisi tehtävänä. Kaikkein ensin päätettiin vanhan, turvattoman Marian kohtalo. Sinä iltana, kun Amatfiah aikoi muuttaa kartanoonsa, päätettiin täyttää hirveä tuuma. He päättivät ylipapistolta pyytää vahvan vartion ja sillä piirittää Marian asunto, kun hänen ystävänsä olivat siellä koolla. He päättivät, että kun kerran nämä kaikki joutuvat heidän käsiinsä, ei mikään voi niitä pelastaa. Javani luuli ettei isänsä tiedä oman veljensä luopuneen uskostansa. Sen vuoksi olikin hän varma, että ensimäinen kertomus siitä, joutuneena isänsä korviin, katkaisisi kaikki siteet isänsä Sadokin ja setänsä Amatfiahn väliltä.

Pitkän keskustelun perästä erosivat kummatkin ystävät, kun olivat päättäneet, että neuvosto on kutsuttava kokoon jo seuraavana iltana, vuorokautta ennemmin kun oli aikomus. Tänä iltana laskeusi Javani tyytyväisenä levolle, kun tiesi setänsä ja serkkunsa niin pian käsiinsä joutuvan. Varsinkin häntä huvitti viimeksi mainitun kukistaminen. Sen kautta hän kun sai tyydyttää koston himonsa sekä estää hänen naimasta pakanallisen tytön, joka, Javanin mielestä, oli koko su'ulle alentavaista. Mitään keinoa, vaikkapa kuinka julmaakin, tarkoituksen saavuttamiseksi ei Javani ainoastaan pitänyt anteeksi annettavana, mutta myös ansiollisena.