Kitabı oku: «Naomi eli Jerusalemin viimeiset päivät», sayfa 6

Naomi astui rohkeasti muutaman askeleen eteenpäin, mutta oli pelästyä kuoliaaksi, kun tuntematoin kerrassaan juoksi häntä vastaan ja pusersi hänen syliinsä.

"Naomi, rakas sisareni, etkö enää tunne veljeäsi Javania?" kuuli hän samassa tutun äänen huutavan.

Silmänräpäyksessä oli Naomin pelästys muuttunut totiseksi iloksi näkemästänsä veljensä, joka niin kauan oli ollut poikessa. Hän unohti kaikki mitä oli saanut kärsiä veljensä tulisen luonnon tähden, ja jos häntä vähän kauhistuttikin ajatellessaan veljensä vihaa, kun hän saa kuulla puhuttavan hänen luopuneen isäinsä uskosta, tukahtui kuitenki tämä tunne siihen tunteesen, jonka hän tunsi tapaamisen ilosta.

Klaudia ei voinut Javanin tervehdystä vastaan ottaa häiritsemättömällä ilolla. Hän pelkäsi molempain sekä Naomin että itsensä tähden, ja tunsi ikääskuin onnettomuutta sanovan aavistuksen niistä uusista ikävyyksistä ja epäsovusta, joita tämän kotiin tulo tulisi matkaan saattamaan. Deborah sitä vastaan oli onnellisin saadessaan nähdä nuoren herransa vapaudessa. Javanin epävakainen ja tyly luonto ei ollut vähentänyt Deborahn mieltymystä häneen, ja kunniaksensa täytyy sanoa, että hän todellisesti piti vanhasta uskollisesta palvelijattarestansa.

Puhellessaan Javanin vankeudesta ja tilasta kaupungissa ehtivät pian kotiin ja Naomi kiiruhti edeltäpäin sisälle ilmoittamaan äidille Javanin tulosta. Hän löysi äitinsä istuvan Sadokin ja Joatferin kanssa penkereellä rakennuksen takana, josta oli kaunis näköala Öljymäelle ja ympäristö seutuun. Naomi pysähtyi ehdottomasti nähtyänsä tämän pienen joukon, joka oli istunut ihanaan paikkaan. Sadok ja Joatferi kiintyneenä vakavaan keskusteluun, eivät kuulleet hänen kevyitä askeliansa, ja kun olivat selin sinne päin, josta hän tuli, eivät häntä huomanneet. Hän tuli senvuoksi vastoin tahtoansa kuulemaan osan heidän puheestansa.

"Hän on kovapintainen heittolainen," huudahti rabbini innolla. "Hän on kelvotoin kantamaan Sadokin tyttären nimeä. Hän tulkoon anathema maranatha." [Manaussanat, joilla henkilö syöstiin seurakunnan yhteydestä.]

"O, älä sano sanoi niin", sanoi Salome vapisevalla äänellä. "Älä kiroa minun lastani, pyhä rabbini! Jos, kuin te sanotte, hänessä on pahahenki, niin ennemmin rukoilkaamme hänen edestänsä!"

Sadok oli aikomuksessa vastata, Naomin huokaus sai hänen sekä toiset kääntymään. Kivisen sydämen olisi pitänyt oleman sillä, jota ei olisi liikuttanut se surun ilmaus ja kärsiväinen nöyryys, joka kuvastui hänen kalpeista kasvoistansa, joihin kärsiminen jo oli jättänyt syvät jäljet ja sammuttanut loiston hänen kirkkaista mustista silmistänsä.

Kyynel kierähti Salomen poskelle, kun hän näki rakastettunsa, ja kuten hän luuli, hairahtuneen lapsensa, ja Sadok kääntyi pois peittääksensä liikutuksensa, mutta rabbini ei tuntenut mitään liikutusta. Tämän naisen kalpeassa muodossa näki hän vaan saatanan kujeita ja koetusta pettää sekä häntä että molempia vanhoja vanhempiansa.

"Pois täältä, sinä perkeleen lapsi," huudahti hän, "ja äläkä koeta pettää leväperäisiä vanhempiasi. Jos olisit uskontoa harrastavan veljesi Javanin kaltainen! Silloin olisit sinä ilo ja lohdutus vanhemmillesi sen sijaan että nyt tuotat häpeää ja epäkunniaa Aronin jälkeiselle! Perkele on pimittänyt silmäsi ja sulkenut taivaallisen valon; ilman äitisi helleyttä olisit jo aikoja syösty kristillisestä seurakunnasta ja annettu saatanalle osaksi."

Onnetoin Naomi ei vastannut tähän kiihkoiseen kiroomiseen. Hän ajatteli kuin Israelin kuningas paetessaan: "Hän kirotkoon vaan, sillä Herra on hänen käskenyt," ja kääntyen äitiinsä sanoi hän:

"Minä tulin kertomaan, että veljeni raitisna ja terveenä on tullut kotio. Tulkoon hän siunaukseksi teille. Minulla on odotettavana paljasta kiukkua ja vihaa häneltä, kun hän saa kuulla minun oppineen kunnioittamaan nimeä, jota hän halveksii. Minun ylpeä, paha sydämeni tarvitsee kaikkea tätä tullaksensa käsittämään oman heikkoutensa ja kehnoutensa."

Joatferi ei ollut odottanut Naomin puheen loppua, vaan kiiruhti tervehtimään entistä oppilastansa tervetulleena takaisin ja Salome käytti tätä tilaisuutta kiihkeästi pyytääksensä miestänsä, ettei puhuisi Javanille mitään Naomin uskostaan luopumisesta. Sadok taipui siihen vihdoin ja Naomi oli siitä iloinen ja kiitollinen, sillä hän todella pelkäsi kovasti veljensä pikaista ja hurjaa luontoa. Mieluimmin olisi hän nyt mennyt omaan huoneesensa, mutta peläten sitä katsottavan epäkohteliaisuudeksi seurasi hän vanhempiansa, jotka menivät tervehtimään palannutta poikaansa.

Javanilla oli paljon kerrottavaa vaaroistansa ja seikkailuistansa ja toi uskollisesti Marcellon tervehdyksetkin. Naomi kävi niin iloiseksi terveisistä, että melkein unhoitti surunsa ja Klaudia niinikään oli hyvällä mielellä veljensä terveydestä ja hyvinvoinnista. Kauaan aikaan ei Marcello ollutkaan saanut lähetetyksi terveisiä hänelle, mutta viimesessä kirjeessään mainitsi hän isänsä hartaimman halun olevan noutaa hänen Jerusalemista, ennen romalaisten ryntäämistä pääkaupunkia vastaan, ja viedä turvallisempaan paikkaan. Kun hän ensin tapasi Javanin, luuli hän hänen olevan isänsä lähettämän noutamaan häntä turvallisempaan paikkaan; mutta kun hän pian sai tietää tämän tulleen pakolaisena romalaisten leiristä, jonka kauan aikaa sitte oli jättänyt, kävi hän levottomaksi veljensä tähden, kun hänestä ei ollut mitään sittemmin kuulunut ja alkoi kysellä yhtä ja toista isästänsä ja veljestänsä. Tällä ajalla kutsui Sadok Joatferin erillensä ja pyysi hänen vielä jonkun aikaa Javanilta salaamaan Naomin uskostansa luopumisen. Rabbini, joka oli odottanut apua intoiselta oppilaaltansa tämän nuoren naisen kääntämisessä, suostui vasten mielisesti, mutta lupasi vihdoin komminkin Sadokin tähden pitää suunsa kiinni.

Erinomaisella halulla kuultelivat molemmat juutalaiset kun hän kertoi yhtymisestänsä Simonin kanssa. Hän kertoi heille tuumansa julki mitenkä hän aikoi Simonin avulla pelastaa kaupungin selootien ja Giskalan Johanin julmuudesta, ja hän oli luvannut Simonille ilmoittaa heti kun on voittanut etevimpien miesten mielet kaupungissa. Pakonsa ajalla oli hän jonkun ajan oleksinut Peraeassa erään Maria nimisen vaimon luona, hänen, äitinsä sukulaisen, joka oli rikas ja pidettiin seudulla erinomaisen suuressa arvossa, että romalainen päällikkö Placidokin oli katsonut viisaimmaksi jättää hänen omaisuutensa kajoomatta kun ryösti ja hävitti ympäri Peraeaa. Javan oli koettanut kehoittaa häntä poikanensa muuttamaan Jerusalemiin. Ensin ei hän tahtonut kuullakaan sellaista ehdotusta, mutta kun romalaiset toisen kerran tulivat Peraeaan, ehkeivät silloinkaan hänen omaisuuteensa koskeneet, pelästyi hän niin, että ilmoitti suostuvansa ehdotettuun muuttamiseen. Parempi olisi hänelle ollut, jos olisi asunut Peraeassa Jerusalemiin muuttamatta, kun hän siellä tuli osalliseksi kaikista niistä vaivoista, mitä pitkällinen piiritys kaupungille tuotti.

YHDESTOISTA LUKU

Javanin palaaminen kotio supisti Naomin vapautta, ettei hän päässyt käymään siellä, missä mieluimmin olisi halunnut käydä. Veljensä tahtoi aina olla hänen seuraajanansa ja suojelijanansa kun hänellä vaan oli aikaa Simonin eduksi työskentelemiseltä. Ja sen vuoksi sai Naomi ainoastaan ani harvoin Klaudian ja Theophilon seurassa tilaisuuden käydä rakkaan ystävänsä luona Bethaniassa.

Palattuansa Pellasta Jerusalemiin oli hän oppinut paremmin tuntemaan serkkunsa. Tämä oli luonnoltansa ujo, ja kun hän uskonnossa tiesi olevansa toisesta mielestä kuin Sadokin perhe, niin tahtoi hän niin paljon kuin suinkin olla sukulaisistansa erossa. Salomea rakasti hän kuitenkin hänen lempeän luontonsa tähden ja uskoi vahvasti Herran pian hänen sydämessään löytävän hyvän maan pyhälle villallensa, mutta Naomista ajatteli hän ihan päinvastoin, senvuoksi kun tämä oli luonnoltansa ylpeä ja itseensä luottava. Mutta meidän ajatuksemme eivät ole Herran ajatukset, ja Theophilo tuli sen pian havaitsemaan, kun hän näki Pyhän Hengen kurituksen kukistavan Naomin ylpeyden, mutta Salomen pakenevan tätä kuritusta ja luottavan omaan hurskauteensa.

Klaudiaa kohtaan kävi Theophilo myötätuntoiseksi ja iloksensa huomasi vaarinottavaisen oppilaansa lukevan ja selittelevän Moseksen ja profeettain kirjoituksia. Tällä tavoin vei hän hänen totuuteen ja esiin toi hänelle Mesiaksen todellisen luonteen, näyttäen että hän jo tullut oli ja oli sama, jota Jesukseksi kutsuttiin. Klaudia ei kuitenkaan vielä ymmärtänyt Theophilon olevan kristitty, mutta kun hän Naomin palattua Pellasta ja sen perästä kun ystävyys tämän ja isän välillä oli rikkoontunut vannoi nuorelle opettajallensa koettavansa kääntää Naomia isäinsä uskoon takaisin, ei Theophilo enää kauemmin epinyt mainita hänelle myös olevansa halveksitun natsaretilaislahkokunnan jäsen. Tämän perästä puhui hän vapaammin ja voimakkaammin sydäntänsä lähimpänä olevista aineista, ja Naomi iloitsi nähdessään, kuinka hänen ystävänsä valeluulot kristinoppia vastaan päivä päivältä enempi ja enempi haihtuivat. Kun Theophilon vanhemmat muuttivat Sadokin huoneesen, huomasivat he poikansa myötätuntoisuuden Klaudiaan, ja heitä suretti poikansa mieltyminen pakanalliseen naiseen, jommoisena he Klaudiaa pitivät; mutta kun saivat tietää, minkä vaikutuksen totuus jo oli tehnyt Klaudian sydämessä, muuttui surunsa iloksi ja he päättivät, että niin pian, kun hän avonaisesti tunnustaa Jesuksen opin ja kastetaan, pyytää hänen isänsä suostumusta hänen ja heidän poikansa yhdistymiseen, ja hän sitte muuttaa heidän kanssansa Ephesoon.

Naomi iloitsi ystävänsä onnesta, mutta ajatus Amatfiahn ja Judithan pikaisesta matkasta ja Klaudian muutosta heidän kanssansa teki hänen surulliseksi. Itse hän kuitenkin pysyi kylmänä kaikille ystäviensä kehoituksille muuttaa heidän kanssansa. Vanhempiensa suostumuksen olisi hän helposti saanut. Sadok kun näki mahdottomaksi häntä saada kääntymään uudesta uskostansa, ei olisi tahtonut häntä estää matkustamasta, sillä sen kautta olisi hän päässyt häpeästä kaikille ilmoittaa tyttärensä lankeamisen. Salomen sydän kyllä oli pakahtumaisillaan kun hän ajatteli eroamista tyttärestänsä, mutta hänen onneksensa ja turvallisuudeksensa olisi hän mielellään uhrannut vaikka henkensä. Mutta Naomi ei mitenkään voinut päättää oman etunsa vuoksi erota vanhemmistansa niitten onnettomuuksien ajaksi, jotka hän aavisti tulevan. Ja Javani, joka ei luullut mitään paikkaa niin turvalliseksi kuin Jerusalemia, tahtoi kernaasti pitää sisarensa, että tämä saisi nähdä juutalaisten voittavan romalaiset, jonka hän varmuudella luuli tapahtuvan. Setänsä ja hänen perheensä kääntymisestä ei hänen ollut vähintäkään tietoa eikä minkään muun syyn nojassa estellyt Naomin matkustamista kuin sen, että oli muka turhaa pelätä romalaisten valloittavan Jerusalemin. Vaikkei sisarensa ollut samasta ajatuksesta, iloitsi hän kuitenkin kun oli saanut puoltajan, joka puolusti jäämistänsä vanhempainsa luo.

Oli kirkas ja kaunis iltapäivä kun Naomi Theophilon ja Klaudian kanssa meni Bethaniaan Mariaa tervehtimään. Theophilo vei heidän vähän syrjään viimeisestä tiestä Bethaniaan ja näytti heille Getsemanessa sen paikan, jossa Jesus, puheen mukaan, oli langennut polvillensa ja rukoillut. Meille on helppo kuvitella tunteita, jotka valtasivat nämä kolme nuorta kristittyä, kun he myöskin polvistuivat tällä samalla paikalla ja kiittivät ja ylistivät Herraa, kun rangaistus oli pantu hänen päällensä, että meillä rauha olisi. Kun he nousivat ja pitkittivät kulkuaan, ajattelivat he niin Jesuksen elämän viimeisiä tapauksia maan päällä, että puhuivat ainoastaan siitä, ja kun tulivat Marian asuntoon oli heidän ensimäinen pyyntönsä, että hän oikein juurta jahkaen kertoisi heille jonkun näistä tapauksista, jotka hän suurimmaksi osaksi oli itse nähnyt.

Maria täytti ilolla heidän pyyntönsä ja kertoi heille kaikki mitä tapahtui viimeisinä päivinä Jesuksen eläessä maan päällä. Hän seurasi häntä, niin sanoen, askel askeleelta hänen juhlallisesta ajamisestansa Jerusalemiin, jolloin enin osa kansasta hajoitti vaatteensa tielle ja muut karseivat palmupuun oksia ja hajoittivat tielle ja huusivat sanoen: "hosianna Davidin pojalle, siunattu olkoon se joka tulee Herran nimeen!" siihen asti kun sama kansa opettajiensa ja pappiensa kiihottamana ja eksyttämänä vei hänen teloituspaikalle, huutaen: "Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse! Hänen verensä tulkoon meidän päällemme!" Joka ainoa rakkaan Herran sana oli syvästi painunut Marian sydämeen ja hänen silmänsä säteilivät taivaallisesta ilosta ja rakkaudesta, kun hän nuorille ystävillensä kertoi hänen sanojansa ristillä – hänen rukoustansa teloittajiensa edestä, hänen huolenpitoansa äidistänsä, hänen viimeistä sanaansa: "Se on täytetty!"

Väsyneenä paljosta puhumisesta vaipui Maria, kun oli lopettanut puheensa, takaisin vuoteellensa ja makasi siinä muutaman minuutin hiljaa ja liikkumatta. Hänen nuoret ystävänsä ja vanha Hanna, jotka tarkoin olivat kuunnelleet hänen sanojansa seisoivat äänetöinnä hänen ympärillänsä niin kauan kun hän vähän virkistyi. Hän avasi silmänsä, kohotti vähän itseänsä ja katseli kummastuneena heihin, ikäänkuin olisi unhoittanut heidän läsnäolonsa. Vähitellen näytti hän rupeavan selvästi tajuamaan lähellä olevaiset ja lempeästi hymyillen sanoi hän kohottaen kätensä heitä kohden:

"Nyt on jo myöhäinen ja te olette liian kauan viipyneet luonani, minun lapseni. Minä en tahdo teitä pidättää kauemmin; jos vielä tapaamme toisemme täällä maailmassa, niin puhumme enemmän siitä Herrasta, joka antoi henkensä lunnaaksi edestämme. Antakaat minä siunaan teitä ennenkuin menette."

He lankesivat polvillensa hänen vuoteensa viereen ja kyyneleet silmissä ottivat hänen siunauksensa. Kun olivat nousseet ylös ja hellästi syleilleet vanhaa rakasta ystäväänsä, kiiruhtivat he kotio. Aurinko painui Sionin vuoren taakse, kun he laskivat alas Öljymäkeä, ja oli jo melkein pimeä kun tulivat lähelle kotoansa. Kun menivät erään tiheän öljypensaston ohitse, tarttui Klaudia äkkiä Theophilon käteen ja kuiskasi hätäisesti:

"Kuule Theophilo, joku vakoaa meitä tuolla. Minä olen usean kerran kuullut astumisen ääntä takanamme, mutta kun en ketään nähnyt, niin en sanonut mitään sen vuoksi kun pelkäsin teidän pilkkaavan minua. Mutta nyt olen varma, että joku seuraa meitä. Näin äsköin mustan miehen haamun hiipivän tuolla puitten välissä."

"Mitä sinun tarvitsee pelätä, Klaudia?" kysyi Theophilo. "Kukaan ei voi meille tehdä pahaa. Me näemme jo kaupungin portit ja voimme helposti saada apua, jos joku hyökkäisi päällemme. Minä myös olen aseilla varustettu, äläkä turhaa pelkää".

"Itseni tähden en pelkääkään, mutta sinun ja Naomin. Jos Javani tietäisi käyntimme Bethaniassa ja sinun sekä Naomin uskovan Jesukseen, niin ei mitkään sukulaisuuden siteet estäisi häntä ilmoittamasta teitä niille tyranneille, jotka uskonnon varjossa harjoittavat julmuutta ja murhaa."

"Vait, Klaudia", sanoi Naomi hiljaa, "innossasi unhoitat, että näkemäsi henkilö saattaa kuulla kaikki mitä puhut. Menkäämme joutuisammin. Minua peloittaa, että isäni kysyy, missä olemme olleet, jos viivymme järin kauan."

Kun tulivat kotio, kohtasi heidän Deborahn, ja oli levottoman ja pelästyneen näköinen.

"Minkätähden tulette niin myöhään lapset?" huudahti hän. "Minä olen seisonut ja katsellut jälkeenne aina siksi kun tuli niin pimeä ettei voinut eroittaa tietä Öljymäelle. Javani tuli kohta sisälle kun olitte menneet ja kyseli tarkkaan, minnepäin menitte. Minä aavistin teidän menneen Bethaniaan, mutta sitä en sanonut, vaan sanoin menneenne laaksoa kohden. Hän näytti vakavalta ja närkästyneeltä, ja vastaamatta kiiruhti hän ulos."

"Sitte", huudahti Klaudia, "ei ollut pelkoni suotta, ja se oli Javani, joka seurasi meitä. Hyvä Jumala, pelasta meitä hänen vihastansa!"

Molemmat, sekä Theophilo että Naomi, kävivät levottomaksi Deborahn kertomuksesta, sillä he olivat äskettäin kuulleet Javanin puhuvan niin äreästi natsaretilaisista, että varmasti uskoivat hänen kaikin voimin vainoovan ja koettavan hävittää niitä, jotka kantoivat sitä nimeä. Klaudia pyysi Theophiloa heti jättämään heidän, ett'ei Javani palattuansa näkisi heitä yhdessä ja tämä nuori natsaretilainen oli juuri aikomuksessa poistua, kun Javani tuli sisälle ja teeskennellyllä ystävyydellä kutsui hänen takaisin.

"Tule, Theophilo", sanoi hän, "minulla ei ole näinä päivinä ollut aikaa olla paljoa kanssasi. Olen sinulle suuressa kiitollisuuden velassa kun olet täyttänyt minun velvollisuuteni sisartani kohtaan ja häntä veljellisesti suojellut ja hoitanut. Menkäämme penkereelle vanhempieni luokse, niin siellä voit heille puhua, missä olette olleet; varmaankin olitte kävelyllä pitkän matkan tuolla puolen Hinnomin laaksoa."

Huonosti peitetty ivallisuus piileksi Javanin sanoissa, ja ne, joihin puheensa koski, ymmärsivät sen hyvin. Molemmat naiset vaalenivat kauhistuksesta, mutta Theophilo pysyi rauhallisna.

"Niin", vastasi hän, "minä luulen että tilintekoni siitä, mitä olemme kuulleet ja nähneet kävelymatkallamme, on kiinnittävä kaikkein mielet, ja minä tahdon sen itse kertoa. Naomi ja Klaudia eivät saa minua keskeyttää."

Tämän sanottuansa katsahti hän molempiin naisiin silmäyksellä, joka sanoi, että hänellä oli tuuma, jota pelkäsi heidän tyhjäksi tekevän. Ulkona penkereellä eivät kuitenkaan tavanneet vanhempiansa, ja kun Javani meni heitä hakemaan, sanoi Theophilo sillä välin Naomille ja Klaudialle, että hän hyvin ymmärsi Javanin tarkoittaneen heidän kävelyänsä.

"Mutta" lisäsi hän, "luulen voivani eksyttää hänen ja saattaa teidän turvaan, kun vaan te kumpikin lupaatte olla vaiti ja annatte minun puhua yksin. Tiedätte, että minä en sano muuta kuin mikä on totta ja oikein."

"Ah niin", sanoi Klaudia, "minä jätän kaikki teille, ja vaikka Naomi mielukkaammin tahtoisi puolustaa itseänsä, pitää hänen nyt lupaaman olla vaiti. Minä puolestani en koskaan tahtoisi sanaa vaihettaa tuon villin Javanin kanssa."

"Sinä, Klaudia, ajattelet aivan pahaa veljestäni", sanoi Naomi. "Hänen luontonsa on äkkipikainen, ja hänen kiivailunsa näyttää toisinaan kostonhimoiselta, mutta hänellä on luonnollinen sydän ja minulle on hän palattuansa osoittanut suurta ystävyyttä. Ehk'ei hän sentään tuntisi kävelyämme Bethaniassa tahi ainakaan sen tarkoitusta. Ennen sain minä soitolla hänen kiivaan luontonsa rauhoittumaan; minä menen noutamaan harppuni ja koetan, vaikuttaako se vielä saman. Älä hätiköitse sanoissasi, Theophilo, ja minä lupaan olla puheesesi sekoittumatta."

Naomi puhui enemmän luottoisuudella kuin suoraan, kun hän näki Klaudian olevan säikähdyksissä ja Theophilon päättäneen ottaa tärkeän askeleen.

KAHDESTOISTA LUKU

Samassa tuli Javani takaisin iloisen näköisenä, mikä sopi huonosti yhteen sydämessään liikkuvien mustien tunteitten kanssa, käskien odottavia seuraamaan itseänsä.

"Äitini", sanoi hän, "odottaa meitä seeterisalissa, sinne on illallinen valmistettu. Rabbi Joatferi on siellä hänen luonansa; isäni ei ole vielä tullut. Meillä tulee olemaan hauska ilta. Mutta sinä, Theophilo et näytä ollenkaan iloiselta. Varmaankin ollet väsyksissä pitkästä kävelystäsi?"

Theophilo ei vastannut tähän ilkkuiseen kysymykseen. Sanaakaan sanomatta seurasivat he Javania saliin, jossa Salome istui kalliin hopeasta takomalla tehdyn lampun ääressä ja neuloi korko-ompelusta. Joatferi istui sohvalla katetun pöydän vieressä. Melkein samassa tuli Sadok kuin nuoretkin sisälle ja sitte kun oli tehty tavallinen tervehdys istui koko perhe ruoalle. Javani kuitenkaan ei nauttinut mitään syyttäen pahoin vointia; mutta todellinen syy oli, että hän ei tahtonut saastuttaa itseänsä syömällä samassa pöydässä Theophilon kanssa, jonka hän arveli olevan uskonsa heittolaisen. Hiljaa ja ääneti odotti hän siksi kun ruoalta päästiin ja palvelijat menivät pois. Silloin kääntyi hän kohdastaan Theophiloon ja sanoi:

"Sinä lupasit kertoa meille hupaisen kertomuksen kävelystäsi tänä iltana. Ennen kaikkia tahtoisin tietää mihinkä veit sisareni ja Klaudian. Aikomukseni oli lähteä seuraanne, mutta kun tulin kotio olitte jo menneet ennemmin kuin tunti sitte."

Javanin käskeväinen ja halveksivainen ääni hämmästytti kaikkia, ja he rupesivat arvelemaan että jotakin erityistä piileksi sen alla. Klaudia ja Naomi pelkäsivät, mitä piti seuraaman, mutta Theophilo pysyi levollisna.

"Minä näen", vastasi hän, "sinulla olevan muita syitä kysymykseesi kuin paljaan uteliaisuuden saada tietää mihin menimme. Suorin tie on aina parain ja sen vuoksi tahdon sinulle suoraan sanoa, mitä jo olet aavistanutkin, että minä kävin erään kipeän kristityn ystävän luona; ja siihen lisään, ett'en käynyt hänen luonaan senvuoksi, että hän on vanha, kipeä ja kuolemaisillaan, vaan sentähden että hän on Herran Jesuksen Kristuksen opetuslapsi."

"Kuule häntä kunnia-arvoinen Sadok", huudahti Joatferi ja hypähti ylös sijaltansa. "Kerittiläisyyden turmiollinen henki on taas löytänyt tien perheesesi."

"Hiljaa, Joatferi", vastasi Sadok, joka pelkäsi Joatferin kiivaudessaan ilmoittavan Javanille Naomin kääntymisen; "anna Theophilon täydellisesti selittää asiansa ennenkuin häntä tuomitsemme."

"Niin, minä tahdonkin selittää kaikki", jatkoi Theophilo tyynellä äänellä. "Minä en häpeä enkä pelkää ilmoittaa, että minulla on sama usko kuin kuolevalla ystävälläni ja samoin kuin hänkin rukoilen Jesusta Natsaretista."

"Minä tiesin sen", sanoi Javani ja silmänsä säihkyivät raivoisasta kinkusta, "ja se on hyvä, ett'et koettanut minua pettää. Sanopas myös minulle suoraan: oletko uskaltanut viedä sisareni natsaretilaisen huoneesen ja antanut hänen kuunnella kuolevan hourion hulluja loruja? Minä tunnen kysymyksessä olevan vaimon hullun uskon ja vieläkin hullumman väittämisen, estäköön Jumala kehenkään minun lähimpään sukulaiseeni tarttumasta sellaista hulluutta."

"Sinä, Javani, et tunne mitään siitä kristillisestä opista; jos sen tekisit, niin et kutsuisi sitä hulluudeksi. Sinä tiedät Klaudian olevan morsiameni – voitko siis ihmetellä, jos kaikin tavoin koen hänelle selittää sen kristinopin totuutta, jota itsekin uskon? Naomi seurasi minua, mutta rehellisesti voin vakuuttaa, etten millään tavoin ole kokenut vaikuttaa hänen uskonnollisiin tunteisinsa."

Hän katsoi Naomiin muistuttaaksensa hänen lupaustansa olla puheesen sekaantumatta. Myös Salome katsoi häneen ja aavistaen Naomin vilkkaan ja rehellisen luontonsa tähden kiihkoittuvan tekemään avonaisen uskontunnustuksen nousi hän äkisti ylös ja käski molempien naisten seuraamaan häntä, muistuttaen Sadokille, että kenties on parain jos ainoastaan hän, rabbini ja Javani jäävät keskustelemaan Theophilon uskon hairahduksesta.

Naomi suostui vastenmielisesti äitinsä toivoon, sillä hän tunsi itsensä ulkokullatuksi ja pelokkaaksi, kun antoi serkkunsa yksin kantaa syyn Bethaniassa käynnistä. Mutta kun hän näki Salomen pelkäävän jo ajatellessaan että Javani saisi tietää Naomin uskostaan luopumisen, lupasi hän, tultuansa seuraavaan huoneesen, olla vaiti mitään virkkamatta niin kauan kun se soveltui kristityn velvollisuudelle. Myöskin Klaudia lähti vastoin tahtoansa huoneesta, sillä hän pelkäsi Javanin rajun luonnon puhkeavan Theophiloa vastaan.

Salomen kamariin kuulivat he aivan hyvin Javanin ja rabbinin kiivaat äänet ja Theopbilon tyynekkäät vastaukset. Ennenkuin keskustelu oli loppunut tuli Juditha hakemaan poikaansa, ja kun hän sai tietää mitä oli tapahtunut, pelkäsi hän rakastettunsa turvallisuutta, sillä paremmin kuin kukaan perheessä tunsi hän Javanin leppymättömän vihan kristityitä vastaan. Keskusteltuansa Salomen kanssa päätti hän kiiruhtaa lähtöä ja jättää Jerusalemi ennenkuin Javani ehtisi saada kaikenmoiset tuumansa toimeen, jotka tarkoittavat serkkunsa vapautta ja henkeä. Juditha oli juuri aikeessa lähteä Amatfiahlle kertomaan, mitä oli tapahtunut, kun Theophilo astui huoneesen.

"Minä tulen rakas täti", sanoi hän liikutuksella Salomelle, "ottamaan jäähyväisiä teiltä ja Naomilta. Sadok on kovasti kieltänyt, etten enään tämän illan perästä saa olla teidän seurassanne. Mutta jos emme enää tapaa toisiamme täällä maailmassa, niin toivon varmasti sen kerran tapahtuvan Karitsan istuimen edessä. Sinun sydämesi on jo avattu totuudelle ja rakas Naomimme on tuleva välikappaleeksi viemään sinun tykkönään totuuden tielle."

"Älä puhu siitä", sanoi Salome; "minä en saa kuunnella sanojasi tässä aineessa. Tiedän olevan paraimman, että eroamme. Javani on suuttunut; sinua ei hän ole milloinkaan suvainnut, ja nyt pelkään hänen suvaitsemattomuutensa muuttuvan vihaksi."

"Minä en häntä pelkää", sanoi Theophilo, "vaikka hän on uhannutkin. Emme kuitenkaan voi lähteä kaupungista, ennen kuin olemme saaneet Rufon luvan Klaudialle, että hän saa seurata meitä. Yksinomaisesti oman turvallisuuteni tähden en lähde täältä ilman hänettä."

"Minun tähteni älä jää tänne ja älä jätä itseäsi vaaraan", sanoi Klaudia hilpeästi. "Jos emme siksi saa isäni vastausta Amatfiahn kirjeelle, kun olette valmiit matkalle, niin seuraan äitiäsi, jos hän tahtoo ottaa minun suojelukseensa, Joppeen ja odotan siellä isäni myönnytystä naimiseemme. Ah, jos Naomi myöskin tulisi kanssamme Ephesoon niin kauaksi kun onnellisemmat päivät koittavat Jerusalemille ja Javanin viha kristityitä kohtaan laimeentuu!"

Klaudia heittäytyi nuoren ystävättärensä syliin ja syleili häntä hellästi. Naomi näytti liikutetulta; hän tunsi syvällisesti, mitä hän oli kohta kadottava ja kuinka yksinäiseksi hän oli jääpä, mutta ajatus vanhemmistansa teki hänen tälläkin kertaa kuuroksi kaikille rukouksille, ja hän vastasi lempeästi mutta päättäväisesti, että päätöksensä jäädä Jerusalemiin oli horjahtumatoin.

Javani astui äkkiä huoneesen. Se keskeytti puheen.

"Sinun hyvästijättösi on ollut pitkällinen", sanoi hän levottomasti Theophilolle; "nyt on aika että äitini ja sisareni pelastetaan uskonheittolaisen läheisyydestä. Itketkö sinä, Naomi, sen vuoksi että sinun täytyy eritä Klaudiasta? Pakanallisen epäjumalan palvelijan päästäminen meidän perheesemme on tuonut mukanaan kirouksen; sitä aavistinkin. Myös isäni veri on saastutettu vielä sillä, mikä on pahempi kuin romalainen epäjumalan palveleminen; natsaretilaista petturia on rukoiltu isäni katon alla. Mutta minä tahdon puhdistaa myrkyn ja pitää huolen siitä ettei se pääse leviämään. Jos sinä, Juditha, tiesit poikasi uskostansa luopumisen, olisi sinun pitänyt se ilmoittaman meille – olisipa pitänyt ilmoittamasi se neuvostolle. Mitä ovat maalliset siteet Jehovan kunnian rinnalla? Omalla kädelläni olisin pyyhkäissyt epäjumaluuden merkin perheestäni, ja ehkäpä", sanoi hän synkkämielisesti, "tuleekin se vielä jonakuna päivänä minun tehtäväkseni. Jos sinä Juditha ja Amatfiah olette suosineet poikanne jumalattomuutta, niin varotan teitä; Sadok'in veljenkään ei pidä pääsemän oikeuden kädestä. Vastaustasi ei tarvita. Minä epäilen sinua. Saamme nähdä onko epäilykseni perustettu. Jätä me nyt ja ota ottotyttäresi mukaasi. Hän ei koskaan ole ollut sopiva seurustelija juutalaiselle naiselle. Varmaankin hänestä tulee sopivampi puoliso uskonsa hylkyrille, natsaretilaiselle."

Kristillinen kärsivällisyys ja huolenpito Salomesta ja Naomista pidättivät Theophilon antamasta sellaista vastausta kuin hänen raakuutensa olisi ansainnut; sanaakaan sanomatta lähti hän äitinsä ja Klaudian kanssa. Näiden mentyä pyysivät Salome ja Naomi Javania olemaan ryhtymättä mihinkään toimiin läheisiä sukulaisiansa vastaan, mutta vaikuttivat sangen vähän yltiöpäiseen juutalaiseen, joka ei käyttänyt siivompia sanoja vanhempiansa kuin Theophiloakaan kohtaan.

Seuraavana päivänä oli Javani kaupungilla melkein iltaan asti. Kun hän tuli kotiin, kertoi hän isällensä, että rikas sukulaisensa, Bethetsobin Maria, oli tullut kaupunkiin suuren palvelijajoukon kanssa ja että hän (Javani) oli hänelle luvannut asunnon isänsä huoneessa siksi kun kerkiäisi hankkimaan sopivan asunnon. Sadok kernaasti suostui siihen ja kiiruhti noutamaan häntä. Molemmat, sekä Sadok että Salome, kunnioittivat Mariaa, vaikka hänen loistoisa ja turhamainen elantotapansa oli täydellinen vastakohta sille yksinkertaisuudelle, joka vallitsi avarassa ja mukavassa asunnossa. Maria oli varsin nuorena kadottanut kuoleman kautta äitinsä ja jäi sitte hellän isänsä hoitoon, joka liiallisella lellittelemisellä pilasi hänen. Hän tuli nuorena naimiseen nuoren ja jalon miehen kanssa. Tämän johdolla olisi hän kenties muuttunut, mutta kuolema kutsui pois miehen vuotta ennen Javanin käyntiä Peraeassa. Maria jäi leskeksi. Hän oli nuori, kaunis ja omisti suuren omaisuuden.

Marian ja hänen pienen kaksivuotiaan poikansa Davidin ottivat sukulaiset sydämellisesti vastaan. Pikku David mielistyi heti Naomiin. Hänen kanssaan askaroitsi Naomikin mielellänsä. Siinä löysi hän surullensa lohdutusta. Judithan ja Klaudian tapasi hän ani harvoin, silloinkin aina äitinsä tahi Javanin läsnä ollessa. He siis eivät saaneet puhua mitään sydämensä lähimpiä tunteita.

Tähän aikaan sai Klaudia kirjeen isältänsä, Rufolta. Sen toi romalaisen kenraalin lähettiläs, joka vieläkin koetti saada juutalaisia rauhaan myöntymään. Mutta uppiniskaisella halveksimisella käskivät he lähettilään pois. Tällä sanomalla palasi lähettiläs romalaiseen leiriin. Hän myös toi Klaudialta Rufolle kirjeen. Siinä Klaudia sydämellisesti kiitti isäänsä siitä, että tämä oli hyväksynyt Amatfiahn toimet. Rufo iloitsi tyttärensä onnesta. Hän iloitsi myöskin siitä, että tyttärensä lähti Jerusalemista. Hän tiesi Vespasianon päättäneen piirittää kaupungin, jos asujamet pitkittäisivät uppiniskaista vastustamistansa. Hän oli myöskin varma, että kaupunki valloitetaan joko ennemmin tahi myöhemmin. Hän tunsi ja kunnioitti Sadok'in veljeä. Mitään uskonnollisia epäilyjä esitetyn naimisen suhteen ei hänellä ollut, vaikka tosin mieluummin olisi suonut tyttärellensä mieheksi romalaisen kuin juutalaisen; mutta kun tyttärensä oli valinnut kunniallisen ja hyvän miehen, ei hän tahtonut naimista estää kansallisuuden takia. Marcello katsoi asiaa korkeammalta kannalta. Jos hän olisi tiennyt Theophilon olevan kristityn, olisi hän sydämestänsä iloinnut. Nyt iloitsi hän vaan siitä, että sisarensa edes sai miehen, joka rukoili yht'ainoaa Jumalaa. Hän katsoi sisarensa sen kautta tulevan varjelluksi epäjumaluuteen lankeamasta. Ilolla hän siis suostui isänsä esitykseen, että koettaisivat saada ylipäälliköltä luvan lähteä Joppeen viettämään Klaudian häitä. Tämän kaikki kertoi Rufo kirjeessään. Hän esitti myöskin, että Sadok ja Naomi tulisivat sukulaisiensa seurassa Joppeen. Hän lupasi lähettää heille turvavartijan Lyddaan. Hän tiesi, että Klaudia iloitsisi, jos sai tähän tilaisuuteen ystävänsä luokseen. Hän myös itsekin halusi tavata vanhaa ystäväänsä, saadaksensa häntä kiittää kaikesta siitä hyvyydestä, mitä tämä oli osoittanut hänen tyttärellensä.