Kitabı oku: «Suomalaisen teatterin historia II», sayfa 27

Pikku alkuperäinenkin uutuus, V. Soinin 2-näytöksinen huvinäytelmä Kaupunkimme rouvat esitettiin 16/5, kuitenkaan herättämättä mainittavaa mieltymystä. Luonnosta otettujen naurettavien piirteitten ohella siinä huomattiin liiaksi tahallista hullunkurisuutta, joka soti todennäköisyyttä vastaan, ja sen vuoksi vaikutus menetettiin.

Kevään viimeinen premiääri oli rva Birch-Pfeifferin Jane Eyre, laadittu Currer Bellin romaanin mukaan samoin kuin Sirkka George Sandin "La petite Fadetten" mukaan. Molemmat ovat siinäkin yhtäläisiä, että kummankin päärooli pitkät ajat oli mitä houkuttelevin tehtävä nuorille näyttelijättärille. Suomalaisessa teatterissa Jane Eyre otettiin ohjelmistoon nti Aalbergin tähden. Morgonbladetin arvostelusta otamme pääkohdat:

Näytelmä on huolellisesti harjotettu, ja nimiroolia esittää erittäin ansiokkaasti nti Aalberg, jolla siinä on tilaisuus näyttää useita eri puolia kyvystään. Varsin onnistunut oli meistä nti Aalberg ensi näytöksessä, jossa huonosti hoidettu ja luonnottomasti kohdeltu lapsi koettaa lieventää onnettomuuttaan hankkimalla itselleen tietoja ja epätoivossaan häikäilemättä viskaa totuuden sanoja vastoin ympäristön silmiä, joka säälimättä on polkenut häntä. Mutta myöhemmissäkin näytöksissä nti Aalbergin esitys on niin tosi ja draamallinen, ettemme voi muuta kuin onnitella näyttämöä, johon hän on kiinnitetty, ja me ennustamme nuorelle näyttelijättärelle todella korkeaa taiteellisuutta, sillä lahjojensa ja opintojensa kautta on hän siihen oikeutettu. – Hra Leinokin ansaitsee osittain hyvän arvolauseen. Loordi Rochester – on uusi todistus hänen edistyksestään viime aikoina. Monet kohdat hänen esityksessään ovat erittäin ansiokkaita. Huomautamme esim. kohtauksesta Jane Eyren ja Rochesterin välillä 3: ssa näytöksessä, kun jälkimäinen tiedustelee eikö tytöllä ole mitään kysyttävää häneltä. Sitä vastoin Leino meistä liian varhain antaa katsojan havaita mitä hänen sisässään liikkuu. – Nti Stenbergillä on kieltämättä lahjoja luonnenäytelmää varten, mutta joskin sangen onnistunut yksityisissä situatsioneissa niinkuin esim. silloin kun mistress Read tuntee Jane Eyren loordi Rochesterin luona, on hän rva Readina kuitenkin ylipäätään liian vähän ylhäinen. – Nti Vikström tekee hyvän ja miellyttävän vaikutuksen ja näyttää hyviä lahjoja puhenäyttämöäkin varten. – Jane Eyre näyteltiin, huolimatta myöhäisestä kevätajasta, verraten hyville huoneille neljä kertaa, viimeisen 2/6. Välillä oli 29/5 näytäntö, jossa esitettiin Orposisarukset ja Lemmenjuoma. Edellisessä kappaleessa näyttivät oivallisesti neidit Aalberg (veljenä) ja Rosendahl sisarusten osia ja nti Stenberg orpojen isoäitiä; jälkimäisessä nähtiin mielihyvällä nti Vikströmiä emännän osassa.

* * * * *

Ymmärrettävää on että tilinpäätös tänä näytäntökautena tuli edellistä edullisemmaksi, vaikka ei nytkään päästy tuntuvatta tappiotta. Johtokunnan 30 p. syysk. päiväämän kertomuksen mukaan tekivät menot kaikkiansa 177,245:07 mk, siihen luettuna myöskin ne 10,000 mk, jotka sopimuksen mukaan olivat Bergbom-sisaruksille puvuston lunastuksesta maksettavat. Kun tämä meno jätettiin lukuunottamatta, saattoi likimääräisesti arvata että puheosasto oli maksanut 67,000 ja ooppera 100,000 markkaa – ; edellisen palkat tekivät 42,583:97 ja jälkimäisen 73,157:07 mk. Tulot taasen tekivät: 113 puhenäytännöstä 37,359:21 ja 55 oopperanäytännöstä ja 1 konsertista 54,675:88, se on yhteensä 92,035:09 mk. Näin ollen nousi vaillinki 85,209:98 markaksi, jonka korvaamiseksi johtokunnalla oli ollut käytettävänä seuraavat tulot: valtioapu 24,000, kenraalikuvernööriltä 2,100, osakkeita 26,312, lahjoja 4,078:47, vuokraa venäläisiltä 2,900, saatava hra Fohströmiltä 3,000 sekä (v: lta 1879-80) suoritettuja osakkeita 2,064:04, se on yhteensä 65,954:51 mk. Näin oli tositeossa velkoja vain 19,255:47 mk, ja kun huomattiin että vielä noin 4,300 markkaa osakemaksuja oli perimättä, saattoi laskea näytäntökauden tappion 15,000 markaksi. – Niinkuin muistamme teki edellisen vuoden tappio noin 40,000 markkaa, ja kun se tietysti vielä oli korvaamatta – vaikka kertomuksessa ei siitä mitään sanota – niin on tunnustettava, että asiat olivat kaikkea muuta kuin loistavalla kannalla. Millä erikoisilla toimenpiteillä teatteri vapautettiin näistä yhä kasvavista veloista, kuuluu seuraavien vuosien historiaan.

Puhenäytännöissä (113) esitettiin seuraavat kappaleet:

1313 kertaa Hellät sukulaiset;

9 9 " Maantien varrella;

8 8 " Daniel Hjort;

7 7 " Nummisuutarit, Laululintunen;

6 6 " Kevään oikkuja, Setä, Kosijat, Angelo;

5 5 " Kultaristi, Rosvot;

4 4 " Lea, Kallaveden rannalla, Kihlaus, Kavaluus ja rakkaus, Sirkka, Jane Eyre, Leskirouva Grapin, Hardangerin harjulla;

3 3 " Kuningas Renén tytär, Hans Lange, Ei ollenkaan mustasukkainen, Työväen elämästä, Toinen tai toinen naimaan, Herkules, Onhan pappa sen sallinut;

2 2 " Sotavanhuksen joulu, Kylänheittiö, Ulos ikkunasta, Natalia ja Nadeschda, Marin rukkaset, Maria Tudor, Haapaniemen hanhenpoika, Sarah Multon, Parisin veitikka, Saituri, Korttiinkatsoja sekä ooppera Don Pasquale ja operetti Jeannetten häät;

1 1 " Raatimiehen tytär, Kaupunkimme rouvat, Kalatyttö, Suorin tie paras, Kuinka anopeista päästään, Jeppe Niilonpoika, Marianne, Oma Toivoni, Orposisarukset, Lemmenjuoma ja Preciosa.

Näistä 50 kappaleesta oli 12, siis lähes neljäs osa, kotimaisia.

Uusia kappaleita annettiin 11, joista 1 alkuperäinen suomalainen:

Kaupunkimme rouvat, ja 10 ulkomaalaista: Rosvot, Kultaristi, Jane Eyre, Leskirouva Grapin, Hardangerin harjulla, Hans Lange, Sarah Multon, Parisin veitikka, Saituri ja Korttiinkatsoja.

* * * * *

Olemme saapuneet siihen käännekohtaan, josta Suomalainen teatteri on jatkava tointaan pelkkänä puhenäyttämönä. Totta kyllä on vielä kerrottava hankkeista, jotka johtuivat luulosta että ooppera voitaisiin elvyttää, sekä annettava joitakuita tietoja siinä toimineista taiteilijoista; mutta koska tositeossa Suomalainen ooppera oli ollut ja mennyt, on tässä oikea hetki luoda yleiskatsaus sen toimintaan.

Seuraava luettelo sisältää tilastollisen selonteon oopperan ohjelmistosta:¹³¹

1873.

Lucia 4, Trubaduri 2 (1), Noita-ampuja (2).

1874.

Trubaduri 19 (1), Lucia 11, Fra Diavolo 3, Sevillan Parranajaja 11, Norma 4.

1875.

Norma 13 (1), Trubaduri 10, Lucia 13 (2), Fra Diavolo 9 (1), Lucrezia Borgia 11 (1), Alessandro Stradella 9, Noita-ampuja (2), Sevillan Parranajaja (1).

1876.

Ernani 8 (1), Alessandro Stradella 6 (1), Jeannetten häät 5, Faust 24 (1), Rykmentin tytär 7, Sevillan Parranajaja 11 (2), Martha 4, Trubaduri 8, Lucia 5 (3), Violetta (Traviata) 8, Fidelio 8, Musta Domino 6, Norma 3, Hugenotit 5.

1877.

Fidelio 2, Fra Diavolo 2, Musta Domino 3 (1), Taikahuilu 16, Hugenotit 9 (1), Faust 8, Sevillan Parranajaja 6, Ernani 6, Robert Paholainen 7, Rykmentin tytär 2, Martha 10, Tsaari työmiehenä 7, Norma 2, Lucia 1, Juutalaistyttö 2, Trubaduri (2), Violetta (1), Jeannetten häät 1.

1878.

Taikahuilu 5, Ernani 1 (1), Faust 13 (4), Norma 1,

Juutalaistyttö 5 (2), Unissakävijä 6, Lucia 6 (1),

Sevillan Parranajaja 2, Don Juan 11 (1), Martha 1 (1),

Don Pasquale 5, Lucrezia Borgia 5 (1), Taikahuilu 3 (1),

Linda di Chamounix 8, Hugenotit 3 (1), Trubaduri (1),

Musta Domino (1), Dinorah (3), Alessandro Stradella (1),

Jeannetten häät 1, Noita-ampuja (2), Tsaari työmiehenä (1),

Lucia (1).¹³²

1879.

Linda di Chamounix 4, Faust 2 (2), Don Juan 4 (2), Romeo ja Julia 10 (1), Dinorah (2), Trubaduri (1), Lucia (l).

Eri oopperat esitettiin siis:

kertaa kertaa

1 1. Faust 55. 15. Romeo ja Julia 11.

2 2. Lucia 46. 16. Fidelio 10.

3 3. Trubaduri 44. 17. Musta Domino 10.

4 4. Sevillan Parranajaja 33. 18. Rykmentin tytär 9.

5 5. Taikahuilu 25. 19. Violetta (Traviata) 9.

6 6. Norma 24. 20. Juutalaistyttö 9.

7 7. Hugenotit 19. 21. Tsaari työmiehenä 8.

8 8. Lucrezia Borgia 18. 22. Robert Paholainen 7.

9 9. Don Juan 18. 23. Unissakävijä 6.

10 10. Alessandro Stradella 17. 24. Don Pasquale 5.

11 11. Ernani 17. 25. Jeannetten häät 7.

12 12. Fra Diavolo 15. 26. Noita-ampuja (6).

13 13. Martha 14. 27. Dinorah (5).

14 14. Linda di Chamounix 12.

Toiseksi annamme luettelon niistä taiteen- ja laulunharrastajista, jotka etupäässä köörilaulajina tekivät oopperain esittämisen mahdolliseksi. Valitettavasti ei meillä kuitenkaan ole ollut alkuperäisiä luetteloita käytettävänämme, vaan nojaavat tietomme mukana olleitten muistoon. Virheetön luettelo siis tuskin on, mutta pääasiassa se kuitenkin pitänee paikkansa.

Ensin mainittakoon harjottajina ja säestäjinä innokasta ja väsymätöntä apuansa suoneet rva Therese Hahl ja Taavi Hahl, joka jälkimäinen kuitenkaan ei muitten töitten tähden voinut asialle uhrata niin paljo aikaa kuin edellinen. Jos rva Hahl aina oli valmis tekemään mitä hän suinkin voi Bergbom-sisarusten harrastusten hyväksi, niin on tietty että nämä puolestaan asettivat hänet ensi sijaan luotettavien liittolaistensa joukossa.

Itse köörilaulajista muodostivat tavallaan pääryhmän semmoiset, jotka välittömästi olivat sitoutuneet oopperan palvelukseen, ja joista useat jo ennen ovat mainitut esiintyjinä pienemmissä sivurooleissa. Semmoisia olivat: neidit Mathilda Bonsdorff, Hilda Braxén, Amanda Carlsson, Helene Conradi, Anni Hacklin, Augustina Hyvärinen, Euphrosyne Kaarlonen (Silén), Bertha Lesche, Anna Liljeroos, Constance Malmström, Fanny Tallgren, Katri Telkiä, C. Wickman, Bertha Zinck sekä herrat Auk.

Aspegren, Edv. Himberg, Elias Kahra, R. Kauhanen, K. O. Lindström, Taavi Pesonen, J. Snellman ja J. Ritari. Toinen, lukuisampi ryhmä oli vapaaehtoisia, joiden innostus ei lainkaan ollut vähempi sentähden että uhrasivat aikaansa ja vaivaansa saamatta palkkaa. Näitä olivat seuraavat: neidit Greta Albrecht, Elina Aspelin (Hellsberg), Titti Avellan (Löfgren), Alma Bonsdorff (Suppanen), Olga Bonsdorff, Edith Böök (Wahlström), Augusta Cadenius (Östling), Mimmi Cadenius, Augusta Fohström, Hanna Hahl (Granfelt), Hanna Hemberg, Paula Hjelt, Aline Häggström, Sanny Lagus, Hilma Lindfors (Gripenberg), Nanny Lindgren, Mary Nielsen, Clara Nohrström (Hynén), Hulda Savenius, Amelie Stråhlman, Betty Stråhlman, Wendla Wadman ja Anna Wärnhjelm sekä herrat Ivar Alopaeus, Alfons Boxström, Ivar Böök, V. O. Gottlund, Seb.

Gripenberg, Pekka Hannikainen, Gustaf Herz, Caesar Holmström, H. B.

Krook, Johannes B. Lagus, L. Reinhold Lagus, T. H. B. Lagus, Wilhelm Lagus, Arndt Nohrström, Bertel Nohrström, Alcides Olsoni, L. Mathias Ottelin, O. Hj. Pesonius, Arvid Savander, Ad. Fredr. Silén, Henr.

Ståhlberg, Otto Ticcander, Werner Ungern, G. A. Wallenius, Otto Wallenius, Virkkula, Rainer Vuorio ja John Zidbäck.

Edellisen mukaan tietää "Suomalainen ooppera" numeroissa, että seitsemänä vuotena (kuutena näytäntökautena) toimeenpantiin noin 450 näytäntöä, joissa esitettiin yhteensä 24 kokonaista oopperaa, kohtauksia 2: sta ja 1 operetti. Näytäntöjen ja taiteellisen työn laadusta taasen on kertomuksessamme osotettu, että kehitys alkoi helpommin suoritettavista italialaisista oopperoista ja edistyi vaikeampiin ranskalaisiin, vihdoin kohotakseen klassilliseen saksalaiseen ohjelmistoon, Beethovenin ja Mozartin oopperoihin, että esittäjät ollen pari poikkeusta lukuunottamatta kotimaisia laulukykyjä taiteeltaan ja luvultaan näyttivät yhtämittaista nousua ja että esityksen taiteellisuus, oltuaan alusta alkaen odottamattoman etevä, samalla tuli yhä täydellisemmäksi. Ehdottomasti astuu tässä eteemme kysymys, mikä oli tämän loistavan ja kehityskelpoisen, mutta kumminkin pian sammuneen yrityksen merkitys? Oliko se vain kimmeltävä "saippuakupla", joksi Emilie Bergbom sitä kerran sanoi, ja oliko siihen uhrattu vaiva ja raha kokonaan hukkaan mennyttä, vai vaikuttiko se hedelmöittävästi sivistyselämäämme?

Jos ylipäätään myönnetään että soitannollinen ja näyttämöllinen taide, se on taide, jonka luomat esittämishetken jälkeen elävät ainoastaan kuulijain ja katsojain enemmän tai vähemmän vastaanottavaisessa mielessä ja muistossa, kykenee aikaansaamaan muuta kuin ohimeneviä vaikutelmia, niin on selvää että Suomalaisen oopperan merkitys on melkoiseksi arvattava. Se oli näet liian outo ja uusi laatuaan jäädäkseen huomaamatta. Ainoa siihen verrattava varhaisempi kotimainen yritys oli Kaarle kuninkaan metsästyksen esitys 1852, josta tiedämme että se herätti tavattoman innostuksen ja johti uuden teatterin rakentamiseen "kotimaiselle" taiteelle. Se oli kumminkin vain yksinäinen puuha ja yksityisten musiikin harrastajain toimeenpanema, joskin siinä kohden erikoisen merkillinen että esitettyä oopperaa voitiin pitää kotimaisena, vaikka säveltäjä ei ollut synnyltään suomalainen. Soitannolliselta kannalta katsoen Suomalainen ooppera siis oli jotakin kuulumatonta, ja säännöllisesti arvostelijat sanoivatkin, että sen esitykset voittivat odotukset. Voimme sentähden ensiksi erehtymättä päättää, että yritys samalla kun se levitti musiikin tuntemusta suuressa määrässä laajensi käsitystä siitä, mihin meillä kyetään soitannollisella alalla, ja itsestään on ymmärrettävää että tämä on vaikuttanut myöhempään soitannolliseen elämäämme, vaikka kyllä ei vieläkään pysyvää laulunäyttämöä ole saatu aikaan.

Sanottu koskee sävelteosten suoritusta, jota varten ilmaantui) toinen toisensa perästä nais- ja mieskykyjä, puhumatta innostuneista köörilaulajista. Ensi sijassa ajateltakoon Emmy Strömer-Achtéta, Ida Basilieria ja Alma Fohströmiä, jotka kukin alallaan antoivat kokonaiselle polvikunnalle kuulijoita mielikuvan korkeimmasta laulutaidosta, ja toisessa sijassa kykyjä semmoisia kuin Elis Duncker, Bruno Holm, Lydia Lagus, Naëmi Ingman, Niilo Kiljander, Johannes Hahl y.m., joiden kehitys jäi epätäydelliseksi, mutta jotka kuitenkin näyttivät miten laulu- ja taidelahjat ovat meillä kotoisia. Sitä vastoin ooppera ei ennättänyt synnyttää uusia kansallisia sävelteoksia, se sai ainoastaan toivomaan ja aavistamaan niitä. Martin Wegeliuksen mielikuvitelmat jäivät toteutumatta samoin kuin Ernst Fabritiuksen varhemmin. Näin ollen näyttää ehkä liialliselta lukea Suomalaisen oopperan ansioksi, että suomalainen säveltaide toista kymmentä vuotta myöhemmin puhkesi siihen kukoistukseen, josta me nykyään iloitsemme, mutta kun ajattelemme kuinka oopperan ensimäisten laulajattarien esimerkki sai uusia kykyjä esiintymään ja kuinka oopperataiteilijat antamalla konsertteja ympäri maata tekivät taiteellisen laulun kaikkialla tunnetuksi ja rakastetuksi, niin olisihan ihme jollei tämä henkisen maaperän muokkaaminen ja siementen sirottelu olisi lukuunotettava yhtenä mainitun kukoistuksen edellytyksenä! Eikä puutu yhteyttä osottavia tosiasioitakaan. Valtiopäivillä 1877 B. O. Schauman esitti anomuksen korkeamman taidekoulun perustamisesta Suomeen, jossa olisi eri osastot kuvaamataiteita ja soitantoa varten. Jälkimäistä puoltaessaan hän ensikädessä huomautti viime vuosina esiintyneistä laulajattarista ja Suomalaisen oopperan "nopeasta kehityksestä". Anomus sai kolmen ylemmän säädyn kannatuksen, ja keväällä 1879 senaatin asettama toimikunta laati seikkaperäisen suunnitelman sentapaista, kaksijakoista oppilaitosta varten. Tässä muodossa tuuma kuitenkin raukesi; mutta 1882 perustettiin yksityisten alotteesta Helsingin musiikkiopisto.

Sitä ehdottomampi ja välittömämpi oli Suomalaisen oopperan vaikutus kansalliseen sivistyselämään ja kansalliseen näyttämötaiteeseen ylipäätään. Tämä suuremmoisin taiteellinen yritys, mitä meillä tähän saakka on nähty, oli suomalaiskansalliselta puolelta toimeenpantu ja innostuttavaan henkeen nähden se oli suomalaiskansallinen. Olihan se jotakin, josta voitiin iloita, että halveksitulla suomenkielellä esitettiin suurten sivistyskansojen etevimpiä oopperoita, ja oliko ihme että taiteilijoita, jotka uhrautuvaisesti pannen voimansa alttiiksi tekivät sen mahdolliseksi, kannettiin käsillä! Juuri se että kansallistunto, tunto kotimaisesta, tunto omasta suli yhteen mieltä keventävän ja huojentavan taidenautinnon kanssa, niin ettei näitä tunteita voitu toisistaan erottaa, selittää sen rajattoman innostuksen, sen sanomattoman mielihyvän, millä antauduttiin tämän nuoren taiteen lumouksen valtaan. Että se samassa kohotti itsetuntoa sekä herätti intoa ja virkisti voimia mille alalle harrastus suuntautuikin, sen todistanee jokainen siihen aikaan elänyt suomenmielinen. Ja ooppera se mursi kuin mursikin sen ennakkoluulojen muurin, jonka takaa ylenkatseellisesti oli mahdottomaksi arvosteltu yritystä luoda kansallinen, suomenkielinen näyttämötaide. Kuka olisi ennen suomalaista oopperaa uskonut että meillä saattaa syntyä traagillisia kykyjä semmoisia kuin Emmy Strömer-Achté, kuka että koomillisellakin alalla olisi tavattavissa lahjoja semmoisia kuin Rosinan esittäjässä Ida Basilierissa? Ei kukaan, ennen kun Bergbomin luottamus loi heille kotimaisen näyttämön, millä voivat esiintyä. Ja nämä taiteilijattaret aateloivat suomenkielen ei ainoastaan laulukieleksi, jota se ennenkin oli, vaan näyttämökieleksi, syvimpien intohimojen ja hienoimpien mielenväreiden ilmaisijaksi. Näennäisesti oli puheosastolla ollut haittaa oopperasta, sen kun toisen loistellessa pääkaupungissa oli täytynyt Tuhkimuksena kierrellä maaseuduilla, mutta tositeossa lauluosasto valmisti sille tilaa. Saamme nähdä että puhenäyttämön kukoistus alkoi miltei kohta sen jälkeen kun ooppera oli vaiennut ja että silläkin taholla, jolla sitä oli ylenkatsottu, alettiin tunnustaa, että suomenkielinen teatteri oli huomiota ansaitseva, jopa ruotsalaiselle hyvää esimerkkiä tarjoava taidelaitos. Ilman oopperan vaikutusta olisi tätä tunnustusta varmaan saatu paljoa kauemmin odottaa eikä ole ajateltavissakaan, että hallitus sitä ilman olisi taipunut myöntämään sille 24,000 markkaa valtioapua. Se sai näet yksin pitää mitä ennen oli annettu puhe- ja lauluosastolle yhteensä.

Edellisestä jo näkyy, kuinka suuri oopperan merkitys oli, kuinka se oli perustusta laskevaa laatua, niin että sen ensimäiset primadonnat, Emmy Strömer-Achté ja Ida Basilier, suomalaisen näyttämöllisen taiteen luojina ansaitsevat sen historiassa seisoa Charlotte Raan rinnalla; mutta emme luule tälläkään vielä täysin osottaneemme Suomalaisen oopperan asemaa taiteellisten rientojamme kehityksessä. Ennen oli runous yksistään edustanut korkeaa taidetta Suomessa. Runeberg ja, muodon puolesta, Stenbäckkin olivat klassillisuutemme kannattajia ja heitä seurasi ilman väkinäistä murrosta romanttisuutemme suurmies Z. Topelius, jonka tuotteliaisuuden loistoaika oli 1840- ja 50-luvuilla; 1860-luvun runoilijoista oli Wecksell romantikko ja Aleksis Kivi verrattomana kansan kuvaajana 1880-luvun todellisuudenharrastuksen edeltäjä; 1870-luvulla ei enää ollut mainittujen runoilijain vertaista laulajaa. Päin vastoin runous luovutti valta-aseman soitannolle, Suomalaiselle oopperalle, joka oli ajan suuremmoisin taide-ilmiö. Luonteeltaan ooppera oli romanttinen, mutta sen mieli ja kieli, sen innostunut henki oli suomalaiskansallinen – ensi kerran taide-elämässämme! – , tavotteleva uutta omaperäistä, joka seuraavina vuosikymmeninä eri muodoissa puhkesikin esiin, ja sentähden saattaa sanoa, että Suomalainen ooppera oli meillä romanttisuuden ihana, kaunista huomenta lupaava päivänlasku.