Kitabı oku: «Suomalaisen teatterin historia IV», sayfa 2

Kun rva Winterhjelm vielä oli kolmena iltana esiintynyt lady Macbethina, jakaantui seurue kahteen ryhmään, joista toinen jäi Helsinkiin ja toinen lähti kiertomatkalle näytelläkseen ensin teatterin puolesta Tampereella (21/5-31/5) ja sitte omaksi hyväkseen Raumalla (3/6-4/6), Porissa (6/6-11/6) Ja Vaasassa (15/6-20/6) kappaleet: Elinan surma, Uramon torppa, 50 vuotta myöhemmin, Kumarrusmatka ja Spiritistinen istunto. Bergbom seurasi mukana Tampereelle, mutta palasi sieltä Helsinkiin. Helsinkiin jäänyt osasto esitti 20/5 kansannäytäntönä Kuinka äkäpussi kesytetään (nti Sainio oiva äkäpussi) sekä kolmena viimeisenä iltana K. Halmeen suomentaman, Brandonin ja Thomasin hullunkurisen huvinäytelmän Charleyn täti, joka kuluneena näytäntökautena oli kierrellyt Euroopan näyttämöillä. Pääosan näytteli Weckman con amore.

Vähän ylempänä lupasimme kertoa, kuinka "sovinto" Minna Canthin ja Suomalaisen teatterin välillä jälleen syntyi. Tämä selviää eräistä käytettävissämme olevista kirjeistä. – Minna Canth oli 1893 kirjoittanut pikku näytelmän "Hän on Sysmästä" – mukaelma saksalaisesta alkuteoksesta – seuranäytäntöä varten Kuopion suomalaisen yhteiskoulun hyväksi. Kun se oli huvittanut katsojia, tekijä suostui, "jopa kehottikin", että joku toinen henkilö (mainitsematta mitään Minna Canthista), lähettäisi sen Bergbomille. Tämä kirjoitti 9/1 rva Canthille saaneensa näytelmän ja myöskin jälestäpäin kuulleensa, että se oli lähetetty hänen suostumuksellaan. Kumminkin oli lähetys saattanut hänet ristiriitaiseen asemaan. Toiselta puolen koskee teatterin arvoa, että Minna Canth lähettää sille pienen mukaelman, vaikka hän ei ole katsonut sitä kyllin arvokkaaksi näyttelemään Sylviä, toiselta puolen on tekijällä niin suuri ansio suomalaisesta teatterista, että tämän tulee ottaa lahja kiitollisuudella vastaan olkoon se minkälainen tahansa. Bergbom sanoo asettuneensa jälkimäisen vaihtopuolen kannalle ja kiittää kappaleesta sekä päättää: "Miksikä kaiken tämän Teille kirjoitan? Välistä ei voi olla samalla kertaa hienotunteinen ja suora – tahdon sentähden nyt olla suora." Vastatessaan (13/1) Minna Canth vapauttaa Bergbomin velvollisuudesta näytellä kappaletta sentähden että se oli hänen lähettämänsä ja vakuuttaa, että hänessä ei ole katkeria tunteita teatteria kohtaan – "paremmin, toivoakseni, voisi käyttää ne muutamat vuodet, jotka täällä mahdollisesti vielä on oltava, kuin moisten tunteitten hautomiseen". —

Pari viikkoa myöhemmin 28/1 päätti Längmanin kirjailijapalkkioiden jakamista varten asetettu lautakunta, jossa Bergbomkin oli jäsenenä, muun muassa, että Minna Canthille oli annettava 1000 markan palkinto Papin perhe ja Sylvi näytelmistä. Tästä kirjoitti rva Olga Salo Minna Canthille, ja jo 31/1 hän vastaa rva Salolle:

"Voi, kuinka se Tohtori sentään on herttainen ja hyvä, kun kaikki ympäri käy! Tulin niin iloiseksi sinun tiedonannostasi, enkä tiedä kumpasestako enemmän iloitsin, rahanko toivosta vai siitä todistuksesta, minkä tämä antoi Tohtorin jalomielisyydestä. Olen monesti sanonut ja sanon vieläkin, ettei opi ihmisiä tuntemaan, ennenkun on saanut kokea myöskin heidän vihaansa. Muutamat tuovat silloin esille erinomaisen halpoja puolia, toiset sitä vastaan eivät kadota mitään inhimillisyydestään siinäkään tilassa. – Mutta herranen aika, minua oikein pelottaa se velvollisuuden taakka, joka tulee painamaan hartioitani, jos minullekin tuommoinen stipendi määrätään. Minä nyt olen aina velvollisuuksien ihminen, ja kun mielestäni minua ei enää kaivattu kirjallisuuden alalla, johon viimeisinä aikoina on tullut niin paljon uusia voimia, ja perhe sitä vastoin kysyy paljon aineellista tukea – niin ajattelin kokonaan antautua rahan orjaksi. Ajan vietteeksi ajattelin ainoastaan tekaista jonkun pikku näytelmän silloin tällöin. Mutta tässä tapauksessa täytyy minun ottaa se uudelleen tosityöksi. Saako siihen voimia, saako inspirationia?" —

Seuraavassa kirjoittaja sanoo "Sysmäläisen" jo tuottaneen yhteiskoululle 400 mk, ja toivoi hän sillä vielä saatavan 200 à 300, sillä sitä oli pyydetty moneen paikkaan ja siitä maksettiin 15-25 mk joka kerralta kun se näyteltiin. – "Tämä innostutti minua kirjoittamaan uutta pientä komediaa Pohjois-Savon kansanopiston hyväksi. Ei ne ota minulta paljon aikaa eikä voimaa – onpahan vaan kuin joku koruompelu arpajaisvoitoksi – ja paljon suurempi hyöty sentään asialle. Se on minulla nyt puolitiessä kirjoitettuna, ja nimi on hyvin moderni: 'Eräs spiritistinen seansi'. En tiedä vielä minkälainen siitä tulee. Ehkä lähetän sen sitten Tohtorille nähtäväksi, kun valmistuu." —

Muutaman päivän päästä oli pikku näytelmä valmis, ja tekijätär lähetti sen (6/2) Bergbomille, pyytäen siitä 100 mk Pohjois-Savon kansanopistolle. Kirje päättyy hartaimmilla kiitoksilla Tohtorille, joka oli myötävaikuttanut siihen, että hänelle oli annettu kirjailijapalkkio – "kun nyt vaan saisi voimia – paljon voimia työhön, ja onnistuisi tarttumaan kiinni innostuttavaan aineeseen! Sillä kaiketi parhaiten kiitollisuuttani osottaisin."

Näin oli siis kaikki ainakin näennäisesti entisellään, ja kirjeenvaihto Minna Canthin ja Emilienkin välillä alkoi uudestaan. Täytettyään 19/3 viisikymmentä vuotta edellinen kirjoittaa 25/3:

"Rakas Emilie! Kuinka kovasti hauskaa, että Te, Tohtori ja Emilie, ette enää ole vihaisia! Sillä sen uskallan päättää sekä telegrammista että kukkaisvihosta, joista molemmista tuhannen tuhatta kiitosta! Saatte uskoa että valmistitte minulle suurimman ilon kaikista suurista iloista syntymäpäivänäni." – Muuten kirje sisältää tietoja kirjoittajan terveydentilasta, joka oli ollut huono, sekä mietteitä eikö voisi auttaa teatterioloja vakavammalle kannalle siten, että Suomalainen ja Kansanteatteri yhdistettäisiin, niin että olisi "kaksi rinnakkaisosastoa, jotka vuorottelisivat Helsingissä ja maaseudulla".

Moni muu kuin Minna Canth mietti tänä keväänä teatterin toimeentuloa. Kun syksyllä alkuunpantu rengaskeräys oli tuottanut ainoastaan 2,500 mk, johtokunta kehotti teatterin ystäviä ja suosijoita kokoontumaan 17/3 Arkadiaan neuvottelemaan, miten taidelaitoksen velat olivat maksettavat ja sen talous tulevaisuudessa turvattava. Sinne saapui kansalaisia puoli huonetta – helsinkiläisiä ja valtiopäivämiehiä – ja kun Bergbom oli alottanut kokouksen huomauttamalla, ettei johtokunta voinut teatteria ylläpitää ilman kansalaisten tehokasta apua, Almberg aseman valaisemiseksi loi katsauksen 8 viimeisen vuoden tuloihin ja menoihin. Hänen esittämänsä tiedot olivat seuraavat:

Ajanjaksolla 1885-1893 tekivät tulot kaikkiaan 838,128 mk 50 p. eli keskimäärin 104,738 mk 51 p. vuodessa. Näistä oli näytännöistä saatuja tuloja yhteensä 536,197 mk 33 p. eli vuosittain 67,024 mk 66 p. Menot olivat tehneet yhteensä 938,806 mk 36 p. eli keskimäärin 117,350 mk 80 p. vuosittain, ja oli niinmuodoin vajaus 100,623 mk 78 p. eli keskimäärin 12,577 mk 97 p. vuodessa. Tätä vajausta oli vuosina 1885-88 täytetty arpajaisten kautta saaduilla varoilla 26,367 mk 97 p. ja vuosina 1888-93 kannattajain rahoilla 47,549 mk sekä vuosina 1889-90 saaduilla rengaskeräyslahjoilla 5,652 mk. Nämä varat tekivät yhteensä 79,568 mk 97 p. eli 9,946 mk 12 p. yksityistä apua vuosittain. Velkoja oli siis tämän näytäntökauden alussa (100,623 mk 78 p. – 79,568 mk 97 p.) 21,054 mk 81 p. ja laskettiin niiden näytäntökauden kuluessa nousevan noin 31,000 markkaan.

Kokouksen päätös oli se, että teatterin velat olivat suoritettavat toimeenpanemalla yleinen rahankeräys sekä että uusi kannatuskirjoitus oli tapahtuva, joten saataisiin 12,500 mk vuotta kohti sen vajauksen täyttämiseksi, joka kokemuksen mukaan vuosittain oli odotettavissa. Toimikuntaan, jonka tehtäväksi annettiin koettaa toteuttaa tämä päätös, valittiin rvat M. Eneberg, H. Gripenberg, Th. Hahl, A. af Heurlin, S. Lindgren, A. Stenroth ja E. Wegelius, neidit Th. Göös ja H. Meurman sekä hrt K. A. Brander, J. H. Erkko, K. G. Göös, O. Hallsten, J. Höckert, P. Jamalainen, Kallio, V. Löfgren, K. Lönnbohm, W. Meurman ja W. Söderhjelm.

Uusi kokous samasta asiasta pidettiin 5/5 ja siinä ilmotettiin, että toivottu kannatus oli merkitty kolmeksi vuodeksi eteenpäin. Seuraavana päivänä yllämainittu toimikunta oli kutsuttu ensimäiseen kokoukseensa ja valittiin siinä teatterin johtokunnan jäseniksi entiset, nimittäin K. Bergbom, A. Almberg, Eliel Aspelin, O. E. Tudeer ja K. F. Wahlström, sekä varajäseniksi B. F. Godenhjelm, J. H. Erkko ja Emilie Bergbom, ja toiseksi neuvoskunnan jäseniksi, jonka tuli avustaa johtokuntaa taloudellisissa asioissa, prof. W. Söderhjelm, lakit. kand. P. Jamalainen, rvt Stenroth ja Wegelius, prof. E. N. Setälä ja rva Enlund, sekä varajäseniksi maisterit Kasimir Leino ja Hallsten ja lehtori K. G. Göös. – Rahankeräyspuuhaan velkojen maksamiseksi oli syksyllä ryhdyttävä.

Näin oli suomalainen yleisö uudestaan näyttänyt, että teatteri edelleen saattoi sen apuun turvautua. Näytäntöjen luku oli 117 ja esitettiin niissä: 11 kertaa Elinan surma; 9 Bykmentin tytär; 8 Daniel Hjort, Postikonttorissa; 7 50 vuotta myöhemmin; 6 Aino, Pappilan tuvassa, Mustalainen; 5 Kumarrusmatka, Wilhelm Tell; 4 Kihlaus, Spiritistinen istunto, Fernande, Ei olo aikaa; 3 Tietäjä, Kuopion takana, Nummisuutarit, Silmänkääntäjä, Naimiskauppa, Seinä väliä, Mallassaunalla, Pyhimys vaiko mielipuoli, Saituri, Matka Konstantinopeliin, Santa Lucian ruusu, Sanomalehtimiehiä, Meri, Macbeth, Charleyn täti; 2 Uramon torppa, En ollenkaan muista, Kevään oikkuja, Pukkisen pidot, Prinsessa Ruusunen, Ei voi, Yhteiskunnan tukeet, Nuoruus, Reviisori, 1 Tapanin päivänä, Lea, Hebrealaisia kuvaelmia, Isännätön talo, Jeannetten häät, Kuinka äkäpussi kesytetään, Liittolaiset.

Näistä 46 näytelmästä oli kotimaisia 24, ulkomaalaisia 22 sekä uusia 16 (7 kotimaista).

XXIII

Kolmaskolmatta näytäntökausi, 1894-95.

Bergbom lähti 29/5 Pietarin kautta Berliniin. Kuinka hän nytkin välttämättömästi tarvitsi lepoa ja virkistystä, näkyy seuraavista riveistä, jotka hän ennen lähtöään kirjoitti Minna Canthille:

(28/5) "Kunnioitettava Rouva. Olisin mielelläni laajemmin kirjoittanut Teille uudesta huvinäytelmästänne ja sen kohtalosta Helsingissä ja Tampereella, mutta, suoraan sanoen, en ole jaksanut – niin väsynyt, kyllästynyt, loppuun asti kyllästynyt olen ollut. Rauhattomuutta maassamme, epävarmuutta teatterin asemassa, eripuraisuutta niiden välillä, joiden pitäisi vaeltaa yhtä tietä. Spiritistinen istunto nauratti paljon ja innokkaasti taputettiin käsiä, mutta en voi salata, että samalla ilmestyi jonkunmoinen pettymys – Tampereella vielä suurempi kuin Helsingissä. Minna Canthilta oli odotettu toista. —

"Matkustan huomenna ulkomaille. Toivon että kun syksyllä palajan mieleni ja sydämeni ovat keveämmät. Nyt ne ovat kovasti masentuneet. Toivon Teille hauskaa kesää, työintoa ja työvoimaa, iloa ympäristöstänne ja tyydytystä sisässänne. Kaarlo Bergbom."

Vaikka matka, kirjeestä päättäen, oli aiottu pitemmäksi, ei se todellisuudessa kestänyt kuin noin kolme viikkoa. Tietoja siitä saamme kolmesta postikortista. Bergbom tuli Berliniin toukokuun viimeisenä päivänä ja oli jo silloin päässyt yskästään, joka kotona oli häntä vaivannut. Muutenkin hän menestyi hyvin ja oli tyytyväinen siihen, mitä teatterit tarjosivat. Erittäin hän mainitsee näytelmät Madame Sans-gêne ja Vasantasena, jotka molemmat sitte esitettiin meilläkin. Jo 13/6 hän sanoo olevansa valmis lähtemään kotiinpäin, sillä hän tiesi nyt, että Théâtre libre, jota hän väärän sanomalehtiuutisen johdosta oli odottanut, ei tulisikaan Berliniin. Paluumatkalla hän aikoi viipyä pari päivää Kööpenhaminassa ja samoin Tukholmassa; Helsingistä hän matkustaisi Kuopioon taikka Lappeenrantaan, riippuen siitä kumpaanko kylpypaikkaan Emilie jo ennen hänen tuloaan oli lähtenyt.

Kaarlo tapasi sisarensa vielä kotona, ja matkustivat he yhdessä Kuopioon, jossa oleskelivat heinäkuun loppupuoleen, se on siksi kun Emilien täytyi palata virkaansa Helsinkiin. Kaarlo puolestaan muutti silloin Marianhaminaan, missä hän "jatkoi samaa tyhjäntoimittajanelämää" kuin Kuopiossa. "Kuinpa siitä vain olisi hyötyä", hän lisää, "niin että voimani kestäisivät paremmin kuin viime talvena." Voimistelu ja kylvyt olivat hyviä, ja joka päivä hän oli mukana purjehdusretkillä. Emilie puolestaan kirjoittaa 13/8 ryhtyvänsä tarkastamaan teatterin kalustoa, ja hän luulee työn vaativan pari viikkoa. Ida Aalbergista hän oli kuullut, että tämä oli Hämeessä ja valmistautui skandinavilaiseen kiertomatkaansa. Tähän sopii lisätä, että taiteilijatar tänä vuonna meni uusiin naimisiin vapaaherra Alexander Uexkull-Güldenbandin kanssa, ja oli hänen oikea asuinpaikkansa sen jälkeen Pietari. Mitä turneeseen tulee, oli se tapahtuva entisen Ruotsalaisen teatterin taiteellisen johtajan, Harald Molanderin, ollessa inpresariona.

Kun seurue elokuun lopulla kokoontui, oli siitä eronnut J. Sario sekä sairauden tähden työstä estetty N. Stenbäck (joka sitte keväällä erosi), mutta sen sijaan oli Adolf Lindfors palannut teatteriin. – Näytännöt alkoivat 2/9 Murtovarkaudella. Se annettiin kansannäytäntönä niinkuin muutkin näytännöt kahtena ensimäisenä viikkona. Mitä ohjelmistoon tulee, näyteltiin lokakuun loppuun asti kevätkaudelta tunnettua taikka uusintoja, joista mainittakoon Setä Bräsig, Jeppe Niilonpoika, Kavaluus ja rakkaus, Papin perhe ja Kuninkaanalut. Näistä meni ensin- ja viimeksimainittu kumpikin 5 kertaa. Kappalten esittämisestä huomautamme vain, että Lindfors Jeppenä nähtävästi pyysi kohottaa luonnekuvausta farssin tasolta sekä että hän pani kaiken taiteensa alttiiksi kuvatessaan Nikolaus-piispaa Kuninkaanaluissa, joten hän ja Leino Skule-jaarlina oikeastaan antoivat mahtavan draaman esitykselle taiteellista ryhtiä. Kavaluudessa ja rakkaudessa oli Kunnas heikonlainen Louise, mutta nti Sainio kelpo lady Milford. Papin perheessä rva Olga Poppius esiintyi (ensi kerran palattuaan opintomatkaltaan Parisista) entisessä roolissaan, Maijuna.

Vaikkei oltukaan annettu uutta, oli ohjelmisto kuitenkin tarjonut mieltäkiinnittävää. "Teatteri on tänä syksynä menestynyt hyvänlaisesti", Emilie kirjoittaakin, "ei suinkaan loistavasti, mutta tyydyttävästi." Uusiin kappaleisiin nähden mainittakoon, että jälleen oli ruvettu puuhaamaan Sprengtportenin oppilaitten ottamista (kts III, s. 351). Kumminkaan ei yrityksestä nytkään tullut sen enempää. Syy oli eri tahoilla ilmaantunut arvelu, että näytelmä ei ollut otollinen puolue- ja valtiollisissa oloissamme. – Ensimäinen uutuus tuli näyttämölle vasta 31/10, ja se oli omituista kyllä Anni Levanderin suomentama Meilhac'in ja Halévyn 5-näytöksinen draama Frou-frou – suomeksi nimitetty Tuulispää – josta Bergbom aikaisemmin (kts III, s. 98) oli lausunut aivan hylkäävän tuomion. Syy miksi se sittenkin otettiin oli tietenkin se, että Olga Poppius tahtoi huikentelevan Gilberten, se on "Tuulispään", osassa näyttää mitä hän Parisissa oli oppinut. Varmaankaan Bergbom ei mielellään siihen suostunut, mutta missä on se teatterinjohtaja, joka ei joskus olisi taipunut primadonnien mielitekoja noudattamaan? Näyttelijätär osotti suuresti edistyneensä. Äänenkäytössä, liikkeissä, kasvojeneleissä sanottiin olevan toisenlainen luontevuus ja sulavuus kuin ennen hieman poikamaisessa Lillissä Kuopion takana. Ettei sentään liikuttava loppukohtaus taiteellisesti liittynyt edelliseen, oli enemmän näytelmän syy. Parisilaisin oli ehkä sentään Lindfors (Brigard), jota paitse onnistuneina ovat mainittavat Axel Ahlberg (Henri de Sartory) ja nti Sainio (paronitar de Cambri). —

Tuulispää oli mennyt ainoastaan yhden kerran, kun saapui sanoma keisari Aleksanteri III: n kuolemasta 1 p. marrask. Näytännöt olivat tietysti kohta lakkautettavat tietämättä kuinka pitkäksi ajaksi. Jo keisarin sairauden aikana oli levoton odotuksen tunnelma vallannut mielet, ja kun Nikolai II oli noussut hallitsijaistuimelle, se yhä jatkui, vaikka toiseen pulmaan kohdistuneena. Kolmannestakin Aleksanterista tiettiin, että hän oli Suomen ystävä, joten hänen poismenoansa peljättiin, ja kun se oli tapahtunut, vilpittömästi surtiin; mutta nyt kysyttiin, allekirjoittaako nuori keisari edelläkävijäinsä tapaan hallitsijavakuutuksen maamme oikeuksista? Syvällä helpotuksen huokauksella vastaanotettiin tieto, että hän oli sen tehnyt – sillä Suomessa ei vielä osattu epäillä hallitsijan sanan pyhyyttä. Mutta senkin jälkeen täyttivät tänä merkillisenä marraskuuna valtiolliset seikat kaikkien mielet: hautajaiset Pietarissa, Suomen edustaminen niissä, lähetystöt ja adressit uudelle hallitsijalle ja hänen korkealle morsiamelleen heidän häihinsä. Kuinka tämä kaikki koski ihmisiin ja erittäin semmoisiin kansalaisiin, jotka, niinkuin Kaarlo ja Emilie Bergbom, koko sydämestään seurasivat kansamme elinkysymyksiä, siitä saamme aavistusta jälkimäisen kirjeestä Betty Elfvingille (28/11):

"Rakas Betty! Suuria asioita on tapahtunut sitte kun me viimeksi puhuimme toistemme kanssa, ja minusta se levottomuus ja pelko, joka täällä oli kestettävänä ennen kun nuori hallitsijamme lähetti meille hallitsijavakuutuksensa, on lisännyt useita vuosia ikäämme. Jumalan kiitos ja kunnia, että me nyt taas jonkun ajan eteenpäin voimme toivoa, että kaikki on jäävä entiselleen. – Adressiriitakin on nyt loppuun taisteltu, ja kun joskus tapaamme toisemme, kerron siitä seikkaperäisemmin – kirjoittaa en jaksa. Sisässäni olen luopunut kaikesta yhteydestä tämän Helsingin 'sivistyneen' yhteiskunnan kanssa, joka, kun kysytään tahtooko se allekirjoittaa suomalaisen adressin, vastaa: 'venäläisen, ruotsalaisen, ranskalaisen, tanskalaisen, saksalaisen, latinalaisen – mielellämme, mutta ei suomalaista.' En voi sanoa kuinka syvästi ylenkatson koko tätä itsekästä, epäkansallista ja epäisänmaallista 'sivistynyttä' yleisöä.¹⁶

"Teatterin on kyllä ollut vaikea tulla toimeen niin kauvan ilman tuloja, mutta me toivomme saavamme jonkun korvauksen valtiolta, ja silloin me kai selviydymme. Ikävä oli olla näyttelemättä, ja me valmistauduimme kuuden viikon lepoon, kun lupa [näytellä 26 pstä alkaen] tuli salamankaltaisesti, niin että meidän on vähän vaikea saada valmiiksi uusi kappaleemme 'Madame Sans-gêne', jonka täytyy mennä perjantaina [30/11]. Et voi uskoa kuinka olemme väsyneet ja kuinka mielellämme luopuisimme teatterista, jos meillä vain olisi joku mahdollisuus." – [Ohimennen kirjeessä puhutaan Antti Jalavastakin ja sanotaan: "hän on nykyään niin väsynyt ja alakuloinen, että on oikein surkeaa: vaivaloinen ja alituinen taistelu kansallisten oikeuksiemme edestä on painanut meidät kaikki alas ennen aikojamme."] Vielä mainitaan kirjeessä, että Ida Aalberg oli luvannut tulla näyttelemään Reginaa Kustaa Aadolfin 300-vuotispäivänä, 9 p. jouluk., ja sittemmin helmikuulla kuukauden ajaksi.

Bergbom kävi marraskuulla Pietarissa sopiakseen Ida Aalbergin kanssa tämän vierailusta (aiottiin muun muassa ottaa Shakespearen Kleopatra, joka sentään jäi myöhemmäksi), neuvotellakseen Martti Wuoren kanssa hänen pian näyteltävästä uudesta kappaleestaan sekä vihdoin ostaakseen yhtä ja toista valmistuksenalaisina olevia näytelmiä varten.

Ensimäinen näytäntö pakollisen levon jälkeen oli 26/11, keisarillisena hääpäivänä, jolloin Aino esitettiin. Juhlailta alkoi Maamme-laululla, jonka torvisoittokunta esitti yleisön seisoessa. Sitten Olga Poppius lausui J. H. Erkon kauniin, korkealle morsiusparille omistetun runon, jota seurasi eläköönhuuto keisarille ja keisarinnalle sekä keisarihymni. Samanlainen juhla oli Ruotsalaisessakin teatterissa, mutta oli sillä virallisempi leima, syystä kun kuvernööri Palin esitti eläköönhuudon; ohjelmana oli Ulfåsan häät. – Kun sitte 28/11 Tuulispää oli vielä mennyt toisen kerran, annettiin 30/11 S. Sarion suomentama V. Sardoun 4-näytoksinen näytelmä Rouva Suorasuu (Madame Sans-gêne). Niinkuin muualla maailmassa, saavutti kappale meilläkin täyden menestyksen, ja hyvällä syyllä, koska pääosat suoritettiin erittäin kyvykkäästi. Nti Kirsti Sainio nimiroolissa onnistui paremmin kuin koskaan – hänen esityksessään oli reippautta, suoruutta ja sydäntä, niin että hän herätti vilpitöntä myötätuntoa; Ad. Lindfors oli erittäin karakteristinen Napoleonina, Leino todellisuudentuntoa herättävä Fouchér, ja Halmekin oli sangen hyvä Lefebvrenä. Edelleen oli näyttämöllepanossa taitavasti harrastettu historiallista ja tyylillistä todellisuutta. Näytelmä meni ennen vuoden loppua 7 ja keväällä vielä 9, se on kaikkiaan 16 kertaa. Joulukuun merkkitapahtuma oli Ida Aalbergin kolmen illan vierailu.¹⁷ Hän esiintyi Reginana ensiksi 8/12 ja toisen kerran seuraavana päivänä, jolloin Topeliuksen näytelmä annettiin juhlanäytäntönä Kustaa Aadolfin 300-vuotismuiston kunnioittamiseksi. Näytäntö alkoi kuvaelmalla, jossa nähtiin sankarikuningas ruotsalaisten ja suomalaisten soturiensa ympäröimänä, ja jonka aikana soitettiin Jumala ompi linnamme. Sen jälkeen nti Sainio lausui Kaarle Krohnin sepittämän lennokkaan juhlarunon, ja sitä seurasi 30-vuotisen sodan marssi. Itse näytelmä – Ida Aalbergin ohella esiintyivät Leino Kustaa Aadolfina, Ahlberg Hieronymuksena ja Lindfors Larssonina – herätti niinkuin ainakin isänmaallisen tunnelman ja hehkuvan innostuksen yleisössä. – Näin otti teatterimme tehokkaasti osaa suuren muiston kunnioittamiseen, joka Helsingissä ja koko maassa oli monenlaisen juhlimisen aiheena. – Kolmannen kerran esiintyi vieraileva taiteilijatar Kirsti Fleminginä Elinan surmassa 12/12.

Puhumatta heidän toimeensa kuuluvista tavallisista huolista, oli tämä vuosi yksityisestikin raskaanlainen Bergbom-sisaruksille. Heidän sisarensa Augusta af Heurlin oli sairauden takia estetty huoneestaan liikkumasta, eikä Kaarlonkan terveys ollut hyvä, vaikka hän lakkaamatta oli työssä. Näistä seikoista Emilie puhuu miltei joka kirjeessään nti Elfvingille; itse hän kesti jotakuinkin, ollen toisia terveempi, joskin mieleltään alakuloinen.

"Teatterille", hän kirjoittaa 4/1, "tämä vuosi on ollut viimeistä valoisampi. Niinä kolmena iltana, jolloin Ida Aalberg esiintyi, väentulva oli kuulumaton, mutta niitä oli vain kolme. Paitse näitä iltoja 'Rouva Suorasuu' on ollut meidän paras succés sekä itse kappaleen että sen suuren menestyksen tähden, jonka Kirsti Sainio täydellä oikeudella siinä saavutti. Jollei hän pian mene naimisiin, vaan edistyy niinkuin tähän saakka, tulee hänestä luultavasti suuri taiteilija; personallisesti hän on hupainen, totuutta rakastava ja kelpo tyttö, josta me oikein pidämme." Sitten arpajaispuuhista Turussa ja Helsingissä: "Onhan ilahduttavaa että ystävät ovat toimeliaita, mutta en voi olla valittamatta, että asema on semmoinen että se on välttämätöntä." – Vähän myöhemmin Kaarlo kirjoittaa samasta asiasta. Hän on auttava toimikuntaa Turussa järjestämällä sikäläisiä arpajaisia varten keväällä esittämänsä hebrealaiset kuvaelmat ja luettelee kuinka monta ja minkälaisia henkilöitä kuhunkin kuvaelmaan tarvitaan. Hän lupaa tuoda muassaan tarpeellista apua teatterista.

Ohjelmistosta vuoden vaihteella mainitsemme, että Nummisuutarit esitettiin 18/12 Leinon hyväksi ja uudenvuodenpäivänä (Leino taas Eskona ja Lindfors Mikko Vilkastuksena), Tuulispää loppiaispäivänä Olga Poppiuksen lahjanäytäntönä sekä "50 vuotta myöhemmin" Topeliuksen päivänä. – Uusi kappale annettiin 18/1; nimittäin Vasantasena, kuningas Cudrakan muinaisintialainen näytelmä, jonka Irene Mendelin oli suomentanut E. Pohlin saksalaisesta, 5-näytöksisestä mukaelmasta, ja siitä tuli samanlainen kassakappale kuin Rouva Suorasuusta – sekin meni 16 kertaa. Tämän selittää toiselta puolen näytelmän runollisuus, toiselta esityksen etevyys itämaalaisesti värikkään näyttämöllepanon ohella. Päärooleissa esiintyivät: Katri Rautio, sangen viehättävä rakkauden jalostama Vasantasena, Axel Ahlberg – Tsharadutta, Leino – Samsthanaka, Salo – Ariaka.

Runebergin juhlanäytännössä oli järjestelyn puolesta uutta ensimäinen kuvaelma, jossa nähtiin runoilijan seppelöidyn kuvan ympärillä Suomen kansa eri kerroksineen; siitä astui vuorostaan esiin sivistyksen, maanviljelyksen, sodan ja rauhan, opin ja valistuksen edustajat lausuakseen kukin säejaksonsa Maamme-laulusta. – Näytäntökauden ainoa uusi kotimainen alkuteos tuli 15/2. Se oli Martti Wuoren 5-näytöksinen näytelmä Ryöstö.¹⁸ Todellisesta elämästä (Itä-Suomesta) otettu aihe ja maalaistyypit – kauppias Sipi Rahikainen (Kallio), talollinen Antti Valkeapää (Rautio) ja hänen Sohvi-vaimonsa (nti Lähteenoja), jotka liian herkkäuskoisina joutuvat ensinmainitun, koronkiskurin kynsiin, vanhempiaan sivistyneempi ja hienotunteisempi talontytär Hilma (nti Rängman), kaupungissa uusia tapoja oppinut Siiri- neiti (nti Sainio), kauppias Loikkanen (Närhi), hullu Syrjälän Sanna (rva Kahilainen) y.m. – olivat tosin hyvin näyteltyinä omansa viehättämään, mutta heikonlaisesti sommiteltuna, ilman tarpeellista draamallista vauhtia ja jännittäväisyyttä kappale ei kumminkaan herättänyt suurempaa mielenkiintoa. Se meni vain kolme kertaa.

Joku aika myöhemmin oli samalla näytelmällä parempi menestys Helsingin Työväen teatterissa – sen yleisö näyttää paremmin oivaltaneen kuvauksen todellisuutta, samalla kun se kenties vähemmän välitti heikkouksista. – Toisiakin uusia näytelmiä oli tulossa, mutta ne valmistuivat vasta seuraavaksi näytäntökaudeksi. Siitä saamme tietoa parista Minna Canthin kirjeestä Emilie Bergbomille:

(22/2) "Rakas Emilie! – Minä olen muuten ollut hyvällä kirjoitustuulella tämän vuoden alusta lähtien, vaikka olenkin influensaa potenut. Sanomalehdet ovat niin kärkkäät ottamaan selkoa asioista jo vähää ennen kuin ne tapahtuvatkaan. Niin tiedätte kai jo että minulla on tekeillä kolminäytöksinen kansannäytelmä. Tänä päivänä saan toisen näytöksen loppuun, ja toivoakseni ensi kuussa saan kolmannen kirjoitetuksi. Mutta sitten ehkä kirjoitan kaikki vielä uudestaan, ennenkuin lähetän sen tohtorille kesälektyyriksi. Kiitollinen olisin, jos saisin Tohtorilta taas neuvoja niinkuin ennenkin. Vielä minulla on semmoinenkin tuuma, että tämän näytelmän lopetettuani, tarttuisin heti käsiksi uuteen. Enkä antaisi sen ennakkoluulon tulla esteeksi, etten muka nyt kykenisi, koska juuri olen yhden kirjoittanut. Otan sen toisen sitten porvariselämästä, kun tämä on kansanelämästä.

"Muuten olen tätä kirjoittaessani tullut uudelleenkin siihen päätökseen, että kansan ihmiset ovat paljon draamallisempia kuin nykyaikaiset kultuuri-ihmiset. Luonteet ovat yksinkertaisemmat ja kokonaisemmat. Eikä niitä ehkäise mitkään reflektionit.

"Kyllä olisi hauskaa, jos pääsisin sitte heti kiinni semmoiseen aineeseen, joka innostuttaisi. Ehkä jos tämä tulisi syksyllä näyteltäväksi, se toinen sitten valmistuisi kevääksi." —

(29/3) – "Minä tässä juuri kirjoittelen näytelmääni. Arpajaishommat¹⁹ veivät aikaa, mutta loppupuolessa kolmas näytös jo on. Se 'loppuklämmi' pitäisi saada hyväksi. En tiedä tuleeko tämä yleisöä miellyttämään, sillä se on raskaanlainen ja jotenkin synkkä. Riippuu paljon siitä, miten pääosa, Anna Liisa, esitetään. Erkon Kullervo kuuluu myöskin valmistuvan ensi vuodeksi. Kyllä kait tämä Anna Liisa pitäisi siinä tapauksessa mennä aikaisemmin, sillä Kullervon jälkeen se ei enää maistuisi miltään. Täälläkin näkee, että yleisön maku on järkiään muuttunut. Ei se enää rakasta realismia, kuta satumaisempaa ja kevyempää, sitä parempi."

Niinkuin jo tiedämme, oli Ida Aalberg luvannut kevättalvellakin tulla vierailemaan, ja vierailunäytännöt alkoivat 20/2²⁰ Schillerin Maria Stuartilla, joka meni kolme kertaa yhtä jaksoa (ja neljännen 15/3 kansannäytäntönä). Emme tarvitse sanoa, että taiteilijatar tässä suuressa roolissaan tyydytti korkeimpia vaatimuksia. Epäilemättä hän siinä näyttelikin, niinkuin arvostelijat sanoivat, paremmin kuin ennen taikka ainakin paremmin kuin kiertomatkallaan, sillä puhumatta siitä että turnee-ohjelmistossa ei ollut tätä eikä muita samanarvoisia klassillisia rooleja, esiintyi hän kotoisella näyttämöllä turvallisemmassa ympäristössä kuin matkoilla ollessaan, ja sentähden esityskin oli tyynempi, eheämpi. – Vierailu-ohjelmiston huomattavin numero oli uusi Ibsenin näytelmä Pikku Eyolf; ensi-ilta 1/3. Ida Aalberg oli Rita, onneton rouva, joka kärsii siitä että hän on ulkopuolella miehensä, Allmersin, sisimpiä ajatuksia ja harrastuksia. Näyttelijättären esitys oli nyt samoin kuin säännöllisesti Ibsenin naisrooleissa niin hienosti ja syvästi harkittua, että henkilön sisällinen elämä ja kehitys tuli havainnollisemmaksi ja kirkkaammaksi kuin lukiessa. Vaikuttavasti näyttelivät muutkin: Ahlberg Allmersina, Olga Poppius Astana, Salo Borgheimina ja nti Lähteenoja Rotta-Ullana. Näytelmä meni neljä kertaa. – Sen jälkeen Ida Aalberg vielä esiintyi kahtena iltana Cypriennenä Erotaan pois kappaleessa ja niinikään kaksi kertaa toisessakin turnee-loistoroolissaan, jota ei ennen oltu Suomalaisessa teatterissa näytelty. Tarkotamme pääosaa A. Dumas nuor: n näytelmässä Kamelianainen, yksi niitä ranskalaisia draamoja, jotka olivat Bergbomille kovin vastenmielisiä. Ensi-ilta oli 19/3, toinen ja samalla viimeinen vierailunäytäntö 20/3. Marguerite Gautier'n rakastajaa, Armand Duvalia, näytteli Salo, ja hänen isäänsä Lindfors.

Juuri Ida Aalbergin vierailuaikana olivat arpajaiset Turussa ja Helsingissä. Mainitsemme molemmat yhdessä, koska Bergbom helmikuun lopulla kävi Turussa avustamassa arpajaistoimikuntaa. "Kaarlon matka", Emilie kirjoittaa 1/3, "ei tehnyt häntä huonommaksi, vaikka hän kyllä on sangen heikko; hänen pitäisi saada rauhassa maata muutamia päiviä, mutta mistä ottaa aikaa siihen? Viikon päästä on suuret arpajaiset täällä, ja työ niitä varten vaatii totta tosiaan sekä aikaa että voimia." Oli nimittäin niin että Bergbom-sisarustenkin, tavallisuuden mukaan, täytyi olla mukana valmistamassa rikasta iltamaohjelmaa, johon kuului draamallistakin: Miranda, draamallinen kuvaelma Z. Topeliuksen runon mukaan,²¹ Nukkekaupassa (Puppenfée), 1-näytöksinen tanssinäytelmä. Arpajaisissa Seurahuoneella 9/3, joiden ohjelmasta vielä mainittakoon Jean Sibeliuksen uusi, kaunis orkesterisävellys Rydbergin runoon "Skogsrået", oli mahdottomasti väkeä ja ilta kaikin puolin onnistunut. Puhdasta voittoa saatiin 13,654 mk 8 p.; Turussa oli puhdas tulo 2,645 mk 84 p.

Näytäntöjä annettiin Helsingissä vielä lähes kuukauden ajan, mutta vähemmällä menestyksellä kuin ennen tänä vuonna. Parhaimmat huoneet saatiin, kun nuo arpajaisissa ensi kerran näytellyt Miranda ja Nukkekaupassa esitettiin neljä kertaa peräkkäin (27/3-31/3); mutta sitten seuraavat premiäärit eivät saavuttaneet yleisön myötätuntoa. Ne olivat Jalmari Finnen suomentama Molièren Naisten koulu (3/4) ja L. Fuldan 3-näytöksinen komedia Toverukset (5/4). Edellisessä Lindfors oli Arnolphe ja Olga Poppius Agnes, jälkimäisessä Olga Salo Thela Hildebrandt, Rautio hänen miehensä, Halme tohtori Wulff, nti Rängman Gertrud, nti Lähteenoja Babette Seiler, nti Stenberg rouva Möbius. Kritiikki ei kieltänyt tunnustustaan, mutta yleisö oli nähtävästi väsynyt paljon tarjonneen maaliskuun jälkeen. Viimeksi tuli kaksi kansannäytäntöä 15/4. Kuinka äkäpussi kesytetään ja Elämä on unelma.