Kitabı oku: «Suomalaisen teatterin historia IV», sayfa 3

Entiseen tapaan teatteri nyt koetti onneansa maaseuduilla. Jo ennen Helsingistä lähtöä näyteltiin Tampereella (4/4-7/4) kaksi kertaa Tuulispää ja kerran Naisten koulu. Sen jälkeen mentiin Turkuun, jossa annettiin 14 näytäntöä (15/4-13/5).

Tuskin seurue Turussa oli alkanut työnsä, kun sinne Helsingistä saapui surusanoma, että yksi Suomalaisen teatterin hartaimpia ystäviä, Kaarle Fridolf Wahlström, oli kuollut 18 p. huhtik. Virkauraltaan Wahlstöm oli kameralisti ja v: sta 1890 lääninkamreeri – siis, niinkuin outo olisi arvostellut, "numerojen mies", jonka mieli tavallisesti ei ole muuhun kiintynyt kuin virkatehtäviin. Semmoinen Wahlström ei kuitenkaan ollut, joskin kyllä etevä virkamies. Samaan aikaan kuin hänen ystävänsä Antti Jalava hän oli nuorena ylioppilaana liittynyt niiden joukkoon, jotka suomalaisuuden asiaa harrastivat, ja hän pysyi yhä uskollisena nuoruuden ihanteilleen. Kaikkiin suomalaisiin pyrintöihin 1860-, 70- ja 80-luvuilla hän voimiensa mukaan otti osaa ja erittäinkin hän uhrasi aikaa ja työtä Suomalaisen teatterin palveluksessa. Vaikka se ennenkin on mainittu, muistutamme tässä, että hän 14 vuotta oli teatterin rahastonhoitajana ja 18 vuotta, kuolemaansa asti, johtokunnan jäsenenä. Syystä kun ei ollut kirjailija enemmän kuin puhujakaan, hän ei julkisesti esiintynyt eikä siis tullut laajemmalti tunnetuksi, mutta ystäväpiirissä hän vaatimattomana, suorana, tulevaisuuteen luottavana miehenä oli arvossa pidetty. Mitä hän oli ollut Bergbom-sisaruksille, näkyy seuraavista sydämellisistä sanoista, jotka Bergbom, valittaen että teatteri esti häntä tulemasta hautajaisiin, Turusta sisarelleen kirjoitti: "Wahlströmin kuolema on aina mielessäni, niin etten juuri voi muuta ajatella. Kun muistelen kuinka uskollinen hän on ollut, kuinka monesta vaikeasta hetkestä me hänen avullaan olemme suoriutuneet, kuinka hän ei koskaan ollut vaativa, vaan aina antava, esiytyy hänen rehellinen, lämmin ja kärsivällinen luonteensa niin elävässä valossa kuin entisinä aikoina; sillä oikeassa olet, että me viime aikoina tulimme kauvemmas toisistamme kuin itse olisimme tahtoneet. Levätköön hän rauhassa." – Sanat "kauvemmas toisistamme" saavat selityksensä siitä tosiasiasta, että Wahlström jo useita vuosia ennen kuolemaansa kivuloisena vetäytyi pois ystävien seurapiiristä. – Seurueen jäsenetkin oivalsivat, että he Wahlströmissä olivat menettäneet, niinkuin B. Leino kirjoittaa, "rakkaan ystävän – yhden niistä vanhoista pylväistä", ja toimittivat haudalle seppeleen "kiitollisuudella Suomalaisen teatterin näyttelijäkunnalta". —

Menestys Turussa oli keskinkertainen. Vasantasena ja Suorasuu eivät herättäneet suurempaa suosiota. Sitä vastoin Nukkekaupassa, jota Bergbom sanoo "sietämättömäksi" ja jonka "sieluton heilunta" oli hänelle varsinkin vastenmielinen kuolemantapauksen tuottamassa tunnelmassa, viehätti Turkulaisia äärettömästi. Toukokuun alussa Ida Aalberg tuli vierailemaan ja esiintyi kaksi kertaa Kamelianaisena, kerran Maria Stuartina ja kerran Cypriennenä.

Mitä Turussa teatterista sanottiin, saadaan tietää nti Elfvingin kirjeestä Emilielle (18/5):

"Tiedät jo että viimeinen ilta oli loistava kaikkeen paitse tuloihin nähden. Paras vaikutelma ja rakkaimmat muistot näyttää sentään kaikissa kansankerroksissa säilyvän Maria Stuartista. Se näytäntö mainitaan yhä edelleen jonakin aivan extraerinomaisena, jota se itse asiassa olikin. Toisella rivillä aikamiehet olivat itkeneet kilpaa naisten kanssa. Yleisö oli kauttaaltaan hyvin liikutettu. Kamelianaisesta oli eri mieliä, mutta moni, ainakin naisista, näki Margueritessä ei ainoastaan martyyrin vaan suorastaan ihanteellisen olennon, kun hän kuolee. – Hyvin hauskaa oli nähdä, kuinka vähän Kaarlo pitää siitä kappaleesta. – Yleisarvostelu sekä Idasta [Aalberg] että ylipäätään Suomalaisen teatterin näytännöistä näyttäytyy nyt niinkuin alussakin kahdenlaisena. Niin pian kun aletaan siitä puhua, huomaa kuka osaa suomea kuka ei. Ne, jotka täysin ymmärsivät kaikki, olivat, mikäli tiedän, aina tyytyväisiä, jota vastoin ne, jotka eivät osaa kieltä, tarttuivat joihinkin sivuseikkoihin nyppiäkseen niitä, niin että kokonaisvaikutelma hävisi. – Mutta miten lieneekään, joka taholta annetaan teatterille tunnustusta ja kunnioitusta – joskin eri määrässä, riippuen mielenlaadusta. Niin kauvas on päästy, että tohtori Hahlkin suuttuu, kun toinen tai toinen alkaa puhua, kuinka se taikka se näyteltiin Tukholmassa, ja sen luen hänelle kunniaksi. Kumminkin on Tukholma muutamille vielä sama Eldorado, joka se oli meille Kustaa III: n aikana. Eikö se ole käsittämätöntä!"

Turusta muutettiin Poriin, jossa Bergbom huhtikuun lopulla oli käynyt valmistamassa asioita. Siellä annettiin 7 näytäntöä 17/5-26/5. Porista taasen matkustettiin Tampereelle, jossa vielä näyteltiin 5 kertaa, 28/5-3/6. Kummassakin paikassa esitettiin Rouva Suorasuu (2 k.) ja Vasantasena pääkappaleina.

Kirjeessään Betty Elfvingille Emilie Bergbom (6/8) arvostelee näytäntökautta seuraavin sanoin:

"Teatteri päättyi tänä vuonna sangen hyvin, nimittäin taloudellisesti; taiteellisesti vuosi oli vähemmän onnellinen kuin useimmat muut. Meillä ei ollut ainoatakaan etevää kotimaista uutta kappaletta, eikä myöskin mitään ensi luokan ulkomaalaista. Suorasuu, Vasantasena ja Pikku Eyolf, ovathan ne kaikki melko hyviä, mutta ei sentään mestariteoksia." —

Vajaus alentui tänä näytäntökautena tuntuvasti, ja oli siitä kiittäminen ylempänä mainituita keräyspuuhia. Oltuaan edellisenä vuonna lähellä 30,000 teki se nyt noin 4,300 mk. – Muista seikoista merkittäköön seuraavaa. Niinkuin ennen on kerrottu oli Salan kuoleman jälkeen (1892) päätetty kysyä Kasimir Lönnbohmilta (Leino), olisiko hän halukas rupeamaan johtajan apulaiseksi. Lönnbohm, joka oli hoitanut teatteriarvostelijan virkaa Päivälehdessä, ei kuitenkaan antanut vastausta ennen kun maaliskuulla 1895. Se oli myöntävä, ja hänet otettiin 1 pstä kesäk. teatterin palvelukseen. – Seurueen jäsenistä erosivat nti Emilie Stenberg, jonka jäähyväisnäytäntö kuitenkin oli vasta syksyllä, nti Hilma Liiman ja Anton Franck; uusia vuoden alkupuolelta olivat Evert Suonio (Sutinen)²² ja nti Sirkka Hertzberg.²³

Vielä on muistettava, että teatteri 28 p. maalisk. menetti yhden hartaimpia suosijoitaan, Berndt Otto Schaumanin, joka silloin 74-vuotiaana vapautui armottoman taudin tuottamista kärsimyksistä. Schauman oli kyllä suvultaan ja kieleltään maamme ruotsalaisia, mutta hengeltään hän oli innokas suomalaisuuden ja kansallisen nousumme harrastaja. Ennen kaikkea hän oli taiteenystävä, ollen niin avaramielinen, että hän yhtä hehkuvasti rakasti kaikkia taidelajeja – itse tosin harjottamatta ainoatakaan, mutta kykynsä mukaan neuvoen, avustaen ja rohkaisten taiteilijanalkuja. Muun muassa hän oli Suomalaisen teatterin ystävä ja ensi vuosina johtokunnankin jäsen. Schaumanin ulkonaisessa olennossa ja tulisessa luonnonlaadussa oli jotain eriskummallista, joka ihmetytti outoja, mutta niille, jotka oppivat lähemmin tuntemaan tämän "originaalin", hän oli jalon idealistin, epäitsekkään, vaatimattoman yleisinhimillisten ja isänmaallisten sivistysrientojen puoltajan esikuva. Suomalaisen näyttämön puolesta Kaarlo Bergbom laski kunnioituksen seppeleen hänen hautakummulleen.

Näytäntöjä oli annettu 120 ja niissä: 16 kertaa Rouva Suorasuu, Vasantasena; 11 Nukkekaupassa; 7 Tuulispää; 5 Nummisuutarit, Pahassa pulassa, Setä Bräsig, Kuninkaanalut, Maria Stuart, Mustalainen; 4 Papin perhe, Miranda, Jeppe Niilonpoika, Pikku Eyolf, Porvari aatelismiehenä; 3 Kumarrusmatka, Amalia ystävämme, Kavaluus ja rakkaus, Charleyn täti, Toverukset, Erotaan pois, Kamelianainen, Saituri; 2 Murtovarkaus, Spiritistinen istunto, Regina von Emmeritz, Postikonttorissa, Ryöstö, Taistelujen väliajalla, Naisten koulu; 1 Pappilan tuvassa, Elinan surma, Aino, Naimiskauppa, 50 vuotta myöhemmin, Ei voi, Saimaan rannalla, Setä, Kuinka äkäpussi kesytetään, Elämä on unelma, Voimakkaita naisia.

Näistä 41 kappaleesta oli kotimaisia 19 ja uusia 10.

XXIV

Neljäskolmatta näytäntökausi, 1895-96.

Tavallisuuden mukaan Kaarlo keväällä oli hyvin rasittunut. Talven työ oli niinkuin ainakin voimia kysynyt, ja erittäin kovat pakkasetkin olivat ahdistaneet hänen terveyttään. Lääkärin tutkimuksen tulos oli: sydän kaipasi hoitoa, vaikkei se ollut vakavasti viottunut; enemmän pilalla oli hermosto, jota paitse vanhoja reumatismin jälkiä oli huomattavissa. Kaarlo lähti 8/6 yhdessä Emilien kanssa ulkomaille; Berlinissä heidät neuvottiin Marienbadiin. Sieltä Emilie 6/7 kirjoittaa nti Elfvingille:

"Tänne me jouduimme eikä Kuopioon, niinkuin toivoin, etkä, rakas Betty, voi uskoa, kuinka sanomattoman ikävä täällä on. Lääkärit katsoivat tätä paikkaa sopivaksi Kaarlolle; onko niin, on tulevaisuus näyttävä, vastaiseksi en voi huomata hyviä oireita, paitse että hän on laihtunut. Matkalla hän vilustui ja sai vaikean katarrin, joka itsepäisesti jatkuu. Tämmöinen joutilas kylpyläelämä on kerta kaikkiaan idioottista ja täällä kaksinkerroin. Tietysti on täälläkin paljo hyvää, kelpoa ja älykästä, mutta ei pääse siihen käsiksi. Itse paikka on erittäin kaunis. Marienbad sijaitsee laaksossa, jota korkeat metsäiset harjut ympäröivät kolmelta puolen. Kävelytiet mitä ihanimmat. Itse Marienbad on 680 metriä merenpinnasta, mutta eräs paikka, johon usein kävelemme, on 800 metrin korkeudella ja siellä on erittäin helppoa ja ihanaa hengittää. Vahinko vaan että ilma aina on rumaa: olemme täällä olleet 3 viikkoa, eikä meillä luullakseni ole ollut kolmeakaan poutapäivää. Luonnollisesti semmoinen ilma tekee ettei voi nauttia kävelyistä todella ihanissa metsissä, ja se on ainoa huvimme. Kylpypaikassa käy noin 12,000 vierasta vuosittain, lähes 5 kuukauden aikana. Nyt on sentään pääsesonki, ja yleisö on puolta lukuisampi kuin tullessamme. Se osa yleisöä, joka leimaa kokonaisuuden, muistuttaa ulkonäöltään suuresti 'Fliegende Blätterien' kuvia, mutta niin lienee laita useimmilla suuremmilla kylpypaikoilla. Vahvasti edustettu on israelilainen aines, siitä osasta saakka, joka kaupittelee vanhoja vaatteita, aina ylös paroni von Silbersteiniin, mutta kyllä eri luokat pysyttäytyvät tarkasti erillään toisistaan, vaikka vaeltavat ympäri ryhmittäin – aina monta yhdessä. Tiistaina 16 p. matkustamme täältä; ensin Nürnbergiin, koska Kaarlo tahtoo nähdä vanhaa, viehättävää kaupunkia. Siellä viivymme päivän, ja sitte minä lähden Berlinin ja Lyybekin kautta kotia: 24 p. aamulla on minun oltava virassani. Kaarlo ei ole vielä päättänyt mihin matkustaa: ehkä Schwarzwaldiin, ehkä Visbyhyn taikka johonkin toiseen kylpypaikkaan – 'jälkiparannusta' varten. Minä tahtoisin, että hän tulisi Hankoon, mutta hän ei ole huvitettu siitä. Hän pyytää olla niin kauvan kuin mahdollista erillään meidän eripuraisuuksista ja riidoista. Ikävä on kuitenkin tietää hänen olevan yksin vieraassa maassa, kaukana kotoa, niin heikkona kuin täällä; näillä kolmella viikolla hän on jo kaksi kertaa ollut niin raihnainen, että hänen on täytynyt maata pari kolme päivää. – Kaarlo lähettää sinulle terveisiä. Jos hän palaa niin varhain, että hän ennättää käydä luonasi maalla, niin hän tulee päiväksi Turkuun. Nyt hänet on ankarasti kielletty työtä tekemästä, mutta 'jälkiparannuksilla' ollessaan hän aikoo olla ahkera. Oma rakas Bettyseni, en voi sanoa kuinka onnellinen olisin, jos tänä vuonna saisimme esittää kenraalisi [Sprengtportenin oppilaat] näyttämöllä. Erkon Kullervo on valmis, niin että se varmaan näytellään, mutta onko se onnistuva niinkuin Aino? Ensimäinen teos jotakin laatua menestyy aina paremmin kuin toinen." —

Bergbom oli niin huvitettu vanhasta Nürnbergistä, että hän viipyi siellä muutamia päiviä sisarensa lähdettyäkin. Heidän erotessaan hänen mielensä oli tehnyt Schwarzwaldiin, mutta tuskin hän oli yksin, niin sisaren "sanat saivat kummallisen vallan". – "Minä ajattelin", hän kirjoittaa, "sinä tiedät kyllä parhaiten, mikä minua hyödyttää ja niin valitsin Visbyn." Ja sinne hän sitten matkusti Regensburgin, Berlinin ja Stettinin kautta. – Kumminkaan ei paikka näy olleen suotuisa. Kaarlo kiittää tosin Visbyn rauhallisuutta, että ilma oli "sanomattoman lempeä ja suloinen, vaikka kostea", mutta kylvyt olivat hänestä rasittavia. Hän päättikin sielläolonsa varhemmin kuin aikonut oli ja matkusti vielä teatteriasioissa pikimmältään Stettiniin ja Berliniin. – Ennen lähtöään hän oli mukana pidoissa, jotka eivät häntä miellyttäneet. "Täällä on ollut pidot suomalaisille isänmaallisine, veljellisine sanatulvineen. Minun täytyi vastata semmoiseen vrövliin (laverteluun). En viitsi kertoa koko tapausta. Se oli niin perin tyypillinen meikäläisten torpparikannalle. Suullisesti saat kuulla enemmän. Se on melkoisesti vähentänyt haluani vastedes käydä ruotsalaisissa kylpypaikoissa. Kyllä on surkeaa olla niin pieniä kuin me olemme." – Kaarlo ilmotti tulevansa kotia elokuun kolmannella viikolla.

Lähimmän tulevaisuuden toiveista Emilie kirjoittaa 15/8 ystävättärelleen:

"Minusta me nyt alamme vuotemme melkoista suuremmalla luottamuksella kuin edellisinä syksyinä. Että Jumala on siunannut maamme kerrassaan hyvällä ja runsaalla sadolla, on jo itsessään suuri kiitollisuuden ja ilon aihe, mutta meille se on sitä kaksinkertaisesti, sillä kaikki suomalaiset yritykset ovat äärimmäiseen saakka riippuvaiset vuodentulosta ja siitä johtuvasta kansan paremmasta varallisuudesta. Virkamiehillä on aina omansa, niin hyvinä kuin huonoina vuosina, mutta meidän yleisömme oikeastaan ei ollenkaan ole sitä luokkaa. En osaa sanoa kuinka onnellinen olisin, jos tänä vuonna voisimme maksaa kaikki velkamme. Jos me nyt saamme kolme suurta kotimaista kappaletta ja yhden Shakespearen (Talvinen tarina), niin onhan kirjallinen ja taiteellinen puoli täysin pelastettu; jälellä on nyt, niinkuin useimmin muulloinkin – taloudellinen. Pyhänä 1/9 me alotamme. Me näyttelemme aina ensiksi kotimaisen kappaleen ja tällä kertaa Ainon; sitte tulee Vasantasena. Ensi viikkoina annamme ainoastaan kansannäytäntöjä; ensimäinen uusi kappale, 18/9, on Figaron häät, jos vain asianomaiset valmistuvat. Lindforsilla (Figaro) ja rva Poppiuksella (Susanne) on kummallakin noin 25 arkkia opittavana; jälkimäiseen nähden olen kyllä varma, mutta Lindfors! mitä häneen tulee, ei koskaan tiedä mistä tuuli käy. – Kaarlo on nyt Berlinissä – hän toivoo vähän saavansa nähdä Talvisen tarinan, joka olisi hyvin edullista meidän laitoksillemme täällä. – Kyllä hän erotessamme Nürnbergissä oli paljon parempi, mutta hän voi aina paremmin syksyllä ja kesällä; sitte tulee talvi pakkasineen, katarreineen ja influensoineen, Kaarlon leppymättömät viholliset." —

Minna Canthin kirjeistä Emilielle näemme, että hän kesällä vielä pani paljon työtä uuteen näytelmäänsä. Hän kirjoitti näet 10/7 Marienbadiin, että hän jo yhteen aikaan piti sitä valmiina, mutta kun hän oli lukenut sen muutamille ystävilleen, hän huomasi kolmannen näytöksen kelvottomaksi ja rupesi laatimaan sitä uudestaan. Kuukautta myöhemmin (15/8) hän sanoo kappaleen vihdoinkin monien korjausten jälkeen olevan valmiina, ja vähän sen päästä, 20/8, hän lisää:

"Nyt sen lähetin postiin, ja oikein tuntuu hyvälle, kun sai sen pois käsistään.

"Ei siihen välttämättä Leinoa²⁴ tarvita, siellä on kyllä muita, jotka voivat miesosat toimittaa. Anna Liisan osa on pääasia. Siitä riippuu koko kappaleen menestys. Olen arvellut, että rouva Rautio siihen ehkä parhaiten sopisi. Mutta kuinka olisi, jos neiti Sainio saisi hänen kanssaan vuorotella? Luultavasti lähtee joku osa teatteria maaseudullekin tänä vuonna, koska tulee kolme kotimaista kappaletta, niiden seassa Erkon suurenmoinen Kullervo. Keneltä on kolmas kappale,²⁵ vai onko se vielä salaisuus?

"Olisin hyvin utelias tietämään, mitä te nyt pidätte tästä Anna Liisasta. Minä puolestani olen hyvin tyytyväinen ensimäiseen ja toiseen näytökseen. Ne ovat mielestäni oikein draamallisia. Kolmannen suhteen olen epäilevällä kannalla. Luulen kumminkin, että se näyttämöltä on parempi kuin lukien. Harjotuksissa on modifieerattava. Vaikkei yleensä ole hyvä, että puhelu varsinkin kansankappaleissa on liian kiireellinen, koska se silloin tuntuu luonnottomalta ja enemmän niinkuin ulkoläksyn lukemiselta, luulen että kolmannessa näytöksessä kumminkin täytyy forseerata niissä kohden, missä Anna Liisa ei ole näyttämöllä ja varsinkin hänen ensimäisen ja toisen esiintymisensä välillä, ja siinä kun vieraat tulevat. Mutta Anna Liisan esillä ollessa ei. Sillä tavoin tulevat hänen kohtauksensa ikäänkuin alleviivatuiksi, ja nehän ne juuri ovat pääasiana. En sitä saanut niin subliimiksi, kuin olisin tahtonut, se ei silloin olisi ollut niin todellinen. Ajattelin panna loppuun Ristolan emännän pyynnön Rovastille, että hän pitäisi heille raamatunselityksen, tanssi ja muu semmoinen huvitus heitä ei nyt kumminkaan haluttaisi, johon nuoret myöntyisivät. Rovasti sen johdosta kehottaisi laulamaan virren värssyn, ja sitä tehtäessä esirippu laskisi. Todellista se kyllä olisi, mutta pelkäsin, että kenties tuo ei kumminkaan soveltuisi. Vai kuinka? – Eikö toisekseen ole niin, että kappale on loppunut silloin kun Anna Liisa poistuu näyttämöltä?" —

* * * * *

Näytännöt alkoivat niinkuin Emilie kirjeessään oli suunnitellut. Kansannäytäntöinä annettiin Aino, Vasantasena ja Nummisuutarit viitenä iltana. Ensimäinen uusi kappale oli Niilo Salan suomentama Björnsonin 3-näytöksinen Sigurd Slembe 18/9. Näytelmä oli huolellisesti harjotettu, ja Ahlbergia nimiroolissa, Saloa Haraldina, nti Lähteenojaa Frakarkina, nti Rängmania Anghildina ynnä muitakin vähemmissä osissa kiitettiin heidän työstään, mutta kuitenkaan ei draama, joka on runoilijan nuoruudenteoksia (1862), saanut osakseen yleisömme suosiota. Se annettiin kolme kertaa. – Lähinnä sen jälkeen tuli ohjelmistolle uusi komedia, Anni Levanderin suomentama Marivaux'n 3-näytöksinen Lemmen leikki (Le jeu de l'amour et du hasard), Lääkäri vastoin tahtoansa jälkikappaleena. Ensimäisessä meillä esitetyssä oikean rokokooajan huvinäytelmässä olivat hra ja rva Suonio Dorante ja Silvia sekä Lindfors ja rva Kahilainen Arlequin ja Lisette; varsinkin kahta jälkimäistä mainittiin naurunsynnyttäjinä.

Sitte seurasi 27/9 Emilie Stenbergin lahja- ja hyvästijättönäytäntö – Kuopion takana ja Kyökissä – ja se muodostui sydämelliseksi juhlahetkeksi eroavalle näyttelijättärelle. Kun primadonnat tulevat ja menevät, ovat kunnianosotukset heidän mukaisensa, loistavat, mutta loiston takana on usein varta vasten tilattua, sillä tiedetäänhän että asianomaiset vaativat meluavaa tunnustusta. Toista on kun vaatimaton, hiljainen taiteen palvelijatar, niinkuin nyt nti Stenberg, saa odottamattoman suuren tunnustuksen, siinä ei voi olla mitään teennäistä, vaan lähtee se vilpittömästä myötätunnosta ja kiitollisuudesta. Miten näytelmät tänä iltana olivatkin iloisia, seurattiin nti Stenbergin näyttelemistä ruustinnana ja Kristiinana osanotolla, jossa nauru ei ollut kaukana liikutuksesta. Kukkalaitteita y.m. kunnialahjoja näyttelijättärelle antoivat Kaarlo ja Emilie Bergbom, teatterin johtokunta ja jäsenistö sekä yleisö, Ruotsalaisen teatterin jäsenistö, Suomalainen naisyhdistys j.n.e. Johtokunnan antaman kukkaislyyryn nauhoissa oli kirjoitus: "Emilie Stenberg 1875-1895. Kiitollisuudella hartaasta ja uskollisesta työstä suomalaisen näytelmätaiteen palveluksessa."

On jo ennen sanottu (kts. II. s. 195), mikä nti Stenbergin asema teatterissa oli. Siihen lisäämme vain seuraavan otteen Emilie Bergbomin kirjeestä nti Elfvingille (30/9):

"Hyvin ikävä on ollut sanoa hyvästi Emilie Stenbergille, mutta hupaista oli nähdä sitä erinomaista sydämellisyyttä, jota kaikki ilmitoivat näissä erojaisissa. Monena vuonna säästetty ystävyys ja kiintymys nyt purkautui. Hupaista on molemmin puolin voida näin erota ystävyydessä ja rakkaudessa. – Kulukoon hänen jälellä olevat päivänsä ilossa ja levossa, lämpimimmät onnentoivotuksemme seuraavat häntä; hän on ollut meille uskollinen ystävä näinä 20 vuotena."

Samassa kirjeessä luetaan edelleen: "Teatterille syyskuu on ollut sangen hyvä. [Sittemmin huomattiin että se oli paras syyskuu, mikä teatterilla konsanaan oli ollut.] – Ylihuomenna (keskiviikkona) menee rva Canthin uusi kappale, ja minä olen oikein levoton, ennen kun olen nähnyt, miten yleisö ja kritiikki vastaanottavat sen. Molemmat ensimäiset näytökset vaikuttavat välittömästi ja elävästi; viimeinen (kolmas) näytös ei ole yhtä voimakas. Jollei kappale menesty, niin hän tietysti syyttää teatteria ja esiintyjiä." [Näistä sanoista huomaa, että ystävyys ei ollut yhtä luottavainen kuin muinoin.]

Emilien pelko oli turha, sillä Anna Liisan menestys 2/10 oli täydellinen. Kiintyneenä, jännitettynä yleisö seurasi Anna Liisan tarinaa, ja lopussa, missä tyttöparka tunnustamalla rikoksensa vapautuu omantunnon taakastaan, katsojain myötätuntoisuus muuttui syväksi liikutukseksi, jossa heijastui se helpotus ja sielun kirkastus, mikä säteili Anna Liisasta itsestä. Katri Raution kuvaus päähenkilöstä oli kauttaaltaan todenperäinen. Muut esiintyjät, nekin eteviä, olivat: Halme Mikko, Rautio Anna Liisan isä, Olga Salo hänen äitinsä, Salo Johannes, rva Kahilainen Husso, Olga Poppius Pirkko-tyttö. – Kappale näyteltiin tänä näytäntökautena Helsingissä 10 ja maaseuduilla 16, se on yhteensä 26 kertaa. Miten tultiin näin korkeihin numeroihin, sen selittää se tavaton tarmo, jolla Bergbom ajoi teatterin asioita. Paitse ensi-iltana esiintyneitä näyttelijöitä, jotka jäivät Helsinkiin, hän antoi toisenkin näyttelijäryhmän harjottaa Anna Liisan, ja niin saatiin siitä "maaseutupainos", joka Bergbomin johtamana esiintyi eri paikkakunnilla neljällä pika-kiertomatkalla, joista kolme tehtiin syksyllä ja neljäs keväällä. Ensimäiselle lähdettiin jo 2/10, ja osanottajat olivat: rva Suonio, neidit Silén, Lähteenoja, Kunnas ja Sirkka Hertzberg sekä hrat Lattu, Kallio, Keihäs, Närhi, Suonio ja Tallroth, Paitse Anna Liisaa kuului ohjelmistoon Lemmen leikki ja Mustalainen, ja annettiin näytäntöjä – 12 neljässätoista päivässä (3/10-16/10) – Hämeenlinnassa. Tampereella, Kotkassa, Kuopiossa ja Mikkelissä. "Kaikkialla", Kaarlo kirjoittaa 18/10 Betty Elfvingille, "Anna Liisa on tehnyt voimakkaan vaikutuksen ja pusertanut esiin paljon kyyneleitä. – Sitä vastoin Lemmen leikki, hyvin hieno, jopa liian hieno komedia viime vuosisadalta, joka oli menestynyt Helsingissä, ei saavuttanut suosiota pikkukaupungeissa." Taloudellinen tulos oli niin hyvä, että se kehotti lähtemään uusille samanlaisille matkoille.

Bergbomin palattua esitettiin ensi kerran Jalmari Finnen suomentama Beaumarchais'n Figaron häät 18/10. Mestarikomedia teki tehtävänsä, huvitti ja nauratti täpötäyttä huonetta. Pääosat olivat mitä parhaimmissa käsissä: Lindfors oli Figaro, Olga Poppius Susanne, Katri Rautio kreivinna ja Axel Ahlberg kreivi Almaviva, eikä sivuosiakaan pilattu: Falck Bartholo, Pesonen Bridoison, Rautio Antonio, rva Kahilainen Marsellina, Olga Salo Chérubin, nti Hilma Tähtinen²⁶ Fanchette. Kappale meni 6 kertaa. – Sillä aikaa kun Figaron häitä näyteltiin, Bergbom joukkoineen teki toisen turneen. Hän kävi näet Turussa ja antoi siellä 26-27/10 sekä Anna Liisan että Lemmen leikin ja Mustalaisen, kohta kuitenkin palatakseen Helsinkiin, missä muun muassa oli harjotettavana Minna Canthin juuri kirjoittama pikku huvinäytelmä Kotoa pois. Tämä antaa taas aihetta vilkaista Minna rouvan kirjeisiin.

Kirjeessään Emilielle 3/10 Minna Canth tunnustaa kyynelsilmin lukeneensa sähkösanomat, jotka ilmottivat hänelle Anna Liisan menestyksen. "Kun nyt vaan onnistuisi tarttumaan kiinni taas uuteen innostuttavaan aineeseen", hän sitte jatkaa. "Ei se kirjoitus muuten suju ensinkään, ellei innostusta saa! – Ei sillä että minä enää suuria toivon itsestäni, ikä kun alkaa liian paljon kallistua loppupuoleen. Tuntuu enemmän kuin armosta, jos vielä muutamia kelvollisia kappaleita saisin kynästäni. Mutta sitä suurempi syy iloon, kun se onnistuu – ja kun – no niin, en huoli ruveta nyt sentimentaliseksi." – Teatterin tulosta Kuopioon näyttelemään Anna Liisaa Minna Canth oli kovin iloinen. Emilie Bergbom puolestaan oli lähettänyt Kaarlolle kauniin kukkavihon tekijälle annettavaksi, kun näytelmä ensi kerran esitettiin tämän kotikaupungissa. Sen jälkeen Minna Canth kirjoittaa Bergbomille: (10/10) "Kunnioitettava Tohtori! Hyvin on ollut hiljaista ja tyhjää sen jälkeen kun Tohtori täältä läksi teatterin kanssa. Moni on valittanut sitä ettei useampia näytäntöjä annettu, mutta minä olen lohdutellut heitä sillä, että Tohtori ensi keväänä tuo teatterin tänne uudelleen. Ja siitä toivosta minäkin elän koko ensi talven."

"Noin puoliväliin olen jo kirjoittanut 'Kotoa pois'. Viikon päästä sen saan valmiiksi, ja kun Elli kirjoittaa siitä otetta sitä mukaa kuin minun käsistäni joutuu manuskriptia, niin voin sen heti silloin lähettää Tohtorille. Kyllä se nyt tulee pitempi ja muutenkin parempi, Fanny miellyttävämmäksi ja niin poispäin. Postineiti on jo käynyt talossa ja tehnyt tehtävänsä. Kuudeksi päiväksi luulisin siinä olevan työtä." – Kirjeen loppupuolella mainitaan esteenä, miksi kirjoittaja ei voi noudattaa kehotusta tulla Helsinkiin, muun muassa "Agnes" näytelmä, "jos pääsisin innostumaan siihen, en muuta virkistystä kaipaisi". – Tästä päättäen Minna Canth oli Bergbomin kanssa neuvotellut toisestakin draamasta, joka samoin kuin Kotoa pois oli hänen ennen julkaisemaansa novelliin perustettu. – Vielä otamme seuraavat sanat kirjeestä Emilielle (25/10):

"Kun sanomalehdistä näin, että 'maaseutupainos' on matkoilla ja Tohtori luultavasti heidän mukanaan, lähetän tänään käsikirjoituksen 'Kotoa pois' näytelmään Emilien osotteella. Tohtori kirjoitti, että sillä oli tulinen kiire [jotta se ennätettäisiin näytellä ennen Erkon uutta draamaa] ja sen vuoksi sitä olen lykännytkin 'för pinkära lifvet'. Kaikkia Tohtorin antamia osviittoja otin varteen, ja puolta paremmaksi se mielestäni tuli." —

Kotoa pois näyteltiin ensi kerran 8/11 saamatta mainittavaa menestystä; kritiikki väitti, että kappaleen koomillinen ja vakava aines eivät olleet sopusoinnussa keskenään. Se meni 5 kertaa. – Silloin Bergbom oli kolmannella kiertomatkallaan, jolloin Anna Liisa esitettiin Viipurissa, Lappeenrannassa ja Pietarissa 8/11-11/11. —

Uusi premiääri sattui jälleen 20/11, jolloin annettiin Yrjö Weijolan 2-näytöksinen "legenda" Haavoja.²⁷ Tämä näytelmä, jossa tunnelmien julkilausuminen on astunut toiminnan sijaan, näyteltiin kauniisti (rva Rautio – abbedissa, Axel Ahlberg – ritari) ja teki messujen säestämänä aika runollisen vaikutuksen, mutta ei pysynyt näyttämöllä enempää kuin kolme iltaa.

Edellisiä uutuuksia merkillisempi oli sekä aiheensa että ansioittensa puolesta 17/11 ensi kerran näytelty J. H. Erkon "runomuotoinen murhenäytelmä" Kullervo, jolla myöskin oli vastaava suuri menestys. Se meni näet kaikkiaan 11 kertaa. – Näyttämöllepanoon nähden ei oltu huolta eikä vaivaa säästetty. Muinaissuomalaisia pukuja ja koristuksia oli hankittu paljon uusia, ja harjotukseen oli tarpeellinen työ uhrattu. Kullervona esiintyi Halme, joka olennoltaan oli siihen sopivin, ja näyttäytyikin pääasiassa kypsyneeltä sankariroolia kannattamaan. Muut esiintyjät olivat: nti Rängman – Ilvo, Ilmarin emäntä; rva Rautio – Anja, Ilmarin sisar; nti Lähteenoja – Armi, Kullervon äiti; nti Kunnas – mieron tyttö; B. Leino – Väinö; A. Ahlberg – Ilmari; E. Falck – Untamo; A. Rautio – Kalervo; Närhi – Onervo-noita j.n.e. – Tekijän hyväksi annettiin aaterikas näytelmä 6/12, jolloin runoilija huudettiin esiin ja sai vastaanottaa teatterin johtokunnalta laakeriseppeleen. Sitä paitse ilmotettiin, että yleisön puolelta illan muistoksi lahjotettiin tekijälle kirjoituspöytä.

Näin oli siis kahden kuukauden kuluessa esitetty neljä uutta kotimaista kappaletta, joista kaksi niin suuriarvoista kuin Anna Liisa ja Kullervo. Kaikkia näitä, paitse Haavoja, koskee Bergbomin kirje Minna Canthille (30/11), josta otamme seuraavat rivit:

"Raskas syntitaakka painaa minua, kun en vielä ole tehnyt selkoa kiertomatkastamme ja Teille tulevista prosenteista.²⁸ Lähetän ne tässä.

"Matka oli hyvin hauska, ja Anna Liisa otettiin kaikkialla suosiollisesti vastaan. Viipurissa se herätti kaikkein suurimman mieltymyksen; ihmiset tekivät oikein väkirynnäkön pilettiluukkua vastaan. Lappeenrannalla saimme rakentaa näyttämön samana päivänä kun näyteltiin ja lisäksi jotenkin kylmässä huoneessa (rakuunarykmentin suuressa maneesissa), mutta Anna Liisa kesti voimakkaasti taistelun – n.b. kuuman teeveden ja portviinin avulla. Rouva Rautio oli suuresti edistynyt Anna Liisan osassa siitä asti kun näin hänet Helsingissä harjotuksissa [Ennen oli Kirsti Suonio maaseuduilla näytellyt Anna Liisana]. Tuo laimea kiitos, jonka silloin hänelle annoin, ei nyt enään olisi paikallaan. —

"Kotoa pois sai kritiikiltä hyvin ankaran tuomion. Minua se suuresti miellytti, n.b. niin paljon kuin 1-näytöksinen luonnos voi sitä tehdä. Jos niin ankaria vaatimuksia tehdään, niin kuka silloin hevosella kirkkoon pääsee. Se ei ollut vanhan mallin mukainen, vaan siinä oli omituista. Vieraat rouvat kuitenkin enemmän kaavamaisia kuin suotavaa olisi ollut. Valitettavasti näyttelijät eivät saaneet mitään rouvista. Sen sijaan rvt Kahilainen ja Rautio olivat hyvin hauskat.

"Kullervolla on ollut suuri ja odottamaton menestys. Kovasti iloitsen siitä Erkon tähden, hän kun tarvitsee kehotusta. Kuinka 'Agnesin' laita on?"

Vastatessaan (4/12) Minna Canth muun muassa lausuu:

– "Menihän se vähäisen niinkuin penkin alle tuo 'Kotoa pois'. Ei miellyttänyt oikein täälläkään Suom. seuran vuosijuhlassa. Lukien se tuntuu naurattavan ihmisiä paljon enemmän kuin näyttämöltä. Ei taida minusta olla semmoisten ilveilyjen kirjoittajaksi. – Eikä ole tahtonut 'Agneskaan' vielä sujua. Olen kyllä alkanut ja kirjoittanut: ensimäisen näytöksen alkua kolmeenkin kertaan, mutta en ole päässyt siihen vielä innostumaan. Ja siitä se juuri onnistuminen riippuu. Muuten en ole ensinkään ollut roveissani nyt kolmeen viikkoon. Minulla oli nim. silloin paha säikähdys, että makasin tainnoksissa ja olin vähällä saada sydänhalvauksen, enkä ole vielä sen jälkeen oikein tointunut." —

Ennen joulua Bergbom vielä kävi Pietarissa antamassa kolme näytäntöä, joissa 17/12-20/12 esitettiin Aino ja Uramon torppa sekä pikku kappaleet: Naimiskauppa, Kumarrusmatka ja Pappilan tuvassa. Luultavasti tämä tapahtui yksityisten pietarilaisten ystävien kehotuksesta. "Pietarin matka", Emilie kirjoittaa 30/12 Betty Elfvingille, "oli kerrassaan epäonnistunut." Puhumatta rahallisesta tappiosta sattui Pietarissa sekin onnettomuus, että Kaarlo siellä taas sairastui influensaan, joka niin monta talvea oli häntä vaivannut. Yleensä oli syyskausi kuitenkin ollut hyvin edullinen teatterille – "jos edelleenkin käy yhtä hyvin", Emilie lausuu, "niin voimme varmaan toivoa, että päätämme tämän näytäntövuoden velattomina". Ja hän jatkaa: "Olisihan silloin meille tullut sovelias hetki vetäytyä pois ja jättää teatterin johto toisiin käsiin, mutta kenen?!" – Hän huudahtaa näin sentähden että nyt jo oli huomattu, että Kasimir Leino ei ollut tarpeeksi innostunut teatteritoimeen. Hän erosikin jo keväällä. —