Kitabı oku: «Suomalaisen teatterin historia IV», sayfa 7

XXVIII

Kahdeksaskolmatta näytäntökausi, 1899-00.

Kun näytännöt olivat päättyneet Turussa, matkusti Bergbom suoraa päätä ulkomaille, palaamatta Helsinkiin. Berlinistä hän kirjoittaa sisarelleen:

"Armahin! Tällä viikolla, jonka olen viettänyt Berlinissä, en oikeastaan ole mitään muuta tehnyt kuin – levähtänyt. Oikein levähtänyt pelottavan jännityksen jälkeen, joka oli yhtä sietämätön joko antautui sen valtaan taikka koetti sen voittaa. Onnekseni en Tukholmassa tavannut ketään enkä myöskään matkalla Berliniin. Täällä on minun luonnollisesti täytynyt repiä haavat auki ja kertoa mitä meillä on tapahtunut, mutta olen sen tehnyt mahdollisimman lyhyesti. En ole oikeastaan ollut sairas, mutta väsynyt, kauhean väsynyt. Mihin päivät ovat lentäneet, sitä en tiedä, sillä tuskin olen muuta kuin vegeteerannut. Sunnuntaina näen tulevan viikon ohjelmiston. Jos se tarjoaa jotakin mieltäkiinnittävää, järjestän matkani sen mukaan. Muuten matkustan Leipzigin, Dresdenin ja Münchenin kautta Kissingeniin. Mieluimmin – tulisin kotia, jos tietäisin jonkun luottamusta herättävän kylpylääkärin."

"Teatterin alalla olen saanut kokea tuota vanhaa: mikä on uutta ei ole hyvää ja mikä on hyvää ei ole uutta. Cyranon olen nähnyt uudestaan, ja vaikka se nyt viehätti minua enemmän, en tahdo päästä läheiseen suhteeseen teoksen kanssa. Se on kuitenkin tehtyä, tehtyä yleisön ja näyttelijäin imartelemiseksi. Totta on että tekijä on siinä onnistunut, mitä ei voida sanoa Sudermannin viimeisestä näytelmästä: 'Kolme haikaransulkaa'. Se on kuivan [nykter] luonnon yritys olla oikein 'syvämielinen' ja 'tunnelmallinen'. Sekamelska kaikista mahdollisista aiheista. Halbenkin viimeinen ei ole minkään arvoinen. Sanomista näen että Castegrén on [Ruotsalaiselle teatterille] hankkinut muutamia tusina-komedioja, joita näytellään Schauspielhausissa. 'Lykkyä tykö!' – La dame de cher Maxime, jota L. piti hupaisena – misericorde! mitä hävittömintä vielä on uskallettu." —

(Kissingen 16/6) "Armahin! Ei mitään kirjeitä, ei Münchenissä eikä täällä Kissingenissä. On oikein 'unheimlich'. Se todistaa, että 'varmuus on aina varmuus', että näinä levottomina aikoina kirjeet aina ovat sisäänkirjoitettavat. Minun kirjeilläni on luultavasti ollut sama kohtalo. Olen lähettänyt yhden Weimarista ja yhden Münchenistä. Jollet ole niitä saanut, on niiden sisällys pääasiassa seuraava. Weimarissa oli Goethen 150-vuotismuiston johdosta riemusarja hänen dramojensa näytäntöjä. Minä näin Faustin, Ifigeneian ja Tasson. Valitettavasti en nähnyt Egmontia, sillä se oli jo mennyt, kun tulin Weimariin (joka ohimennen sanoen on jotenkin väritön kaupunki), Faust oli viehättävä, syystä että se annettiin täydellisenä (3 iltana). Toista osaa tulin nyt yhtä vähän kuin ennen lähelle. Tasso oli minulle uusi ja nautintorikas, mutta valitettavasti näyttelijät eivät tienneet, miten se oli esitettävä. Nämä intimit kohtaukset, joissa voimakas tunne vaikuttaa 'befremdend', pauhattiin esiin niinkuin kyseessä olisi ollut vapauttaa Sveitsi tiranneista. Saattaa sanoa, että saksalaisella näyttämöllä Schiller on surmannut Goethen, sillä saksalaiset näyttelijät tapaavat, kiitos olkoon Schillerin, ylen harvoin Goethen oikeaa säveltä."

"Münchenissä kävin nähdäkseni Nibelungen. Wagnerin tetralogia annettiin näet täydellisenä. Mutta kohtalo tahtoi etten murtumattomin sielunvoimin nauttisi tästä sekulariteoksesta. Vilustuin matkalla, niin että olin melko raihnainen kahtena viimeisenä iltana. Matka tänne Kissingeniin teki luonnollisesti vointini vielä huonommaksi, niin että olin kaksi päivää vuoteenomana. Nyt olen täysin toipunut. Professori Dietz sanoo, että sydämeni toimii nyt paljon paremmin kuin viime vuonna. Arvattavasti [Mauri] Hellstenin ansio." – Lopuksi seuraa tietoja teatteritarpeitten tilaamisesta [Nürnbergissä, johon Bergbom siis myöskin oli poikennut] ja ostamisesta sekä siihen tarvittavista rahoista. Hän toivoo yhtyvänsä Emilien kanssa "Savonlinnassa vai missä?" "Sitten teemme kenties Karjalanmatkamme, käymme Punkaharjulla ja Valamossa."

Emilie oli ensiksi vanhaan tapaan lähettänyt kirjeensä vakuuttamatta, mutta ne hävisivät teille tietymättömille. Vasta neljäs tai viides, 17/6 päivätty, saapui Kaarlon käteen. Se sisältää tietoja, joita kirjoittaja sanoo jo kertoneensa edellisissäkin kirjeissä, nimittäin teatterin hyvästä lopputuloksesta, mutta myöskin kylmistä, epäsuotuisista ilmoista, vesitulvista, sekä valtiollisten olojen aiheuttamasta mielenmasennuksesta. Tulossa on huono vuosi – ainakin pohjoisessa – ja tuhoavia iskuja valtiollisella alalla. "Mitä onkaan tuleva rakkaasta maaraukastamme!" Emilie huudahtaa.

Kaarlolle oli tämä ja toinen, joku päivä myöhemmin lähetetty, kirje tervetullut, sillä hän ei ollut sitä ennen saanut mitään tietoja kotimaasta. Että tiedot olivat surullisia, "siihen", hän lausuu alistuvaisesti, "saamme nyt tottua". Kissingenissä oli alussa ollut kylmää ja sumuista, niin että katarri ei tahtonut lähteä; mutta sitten olivat ilmat muuttuneet ihaniksi. – Heinäkuun alussa (8/7) Emilie kirjoittaa lyhyesti "kaikkien maiden oppineiden ja etevien miesten suurenmoisesta hyväntahtoisuudesta maatamme kohtaan", se on europalaisten merkkimiesten lähetystön turhasta käynnistä Pietarissa, mainiten että arvellaan matkan itsessään ikävän päätöksen ehkä sittenkin olleen meille edullisimman, sillä jos lähetystö olisi vastaanotettu, olisi sitä ehkä tyydytetty muutamilla kauniilla korulauseilla, jota vastoin kohtaloamme nyt seurataan avoimin silmin. Muuten kirjoittaja postiolojen tähden välttää laajemmin puhua valtiollisista asioista. – Kumminkin hän, kerrottuaan ilmojen muuttuneen lämpimiksi sekä aikovansa 16/7 lähteä Savonlinnaan kylpemään, vielä palaa valtiollisiin taikka oikeammin puolueoloihimme:

– "Kenties koittaa meille vielä valoisampia aikoja, niin pimeältä kuin nyt näyttääkin. Kuinpa me vain olisimme yksi kansa, mutta kyllä ruotsinmieliset ovat yhtä sokeita ja ylimielisiä kuin ne aina ovat olleet, enkä minä ainakaan voi vähintäkään uskoa heidän teeskenneltyyn oikeamielisyyteensä: kyllä se nyt niinkuin ennen on siinä, että he ovat herroja ja me renkejä, kansakouluja ja hyväntekeväisyyttä he kyllä voivat meille suoda – mutta täyttä yhdenvertaisuutta yhteiskunnallisessa ja sivistyksellisessä suhteessa – ei koskaan vapaaehtoisesti." —

Kaarlolta on vielä kaksi päiväämätöntä kirjettä Kissingenistä. Kaunis ilma oli pian jälleen muuttunut sateiseksi ja koleaksi, niin että hänen täytyi olla paljon sisällä.

– "Lainaan kirjoja kahdesta lainakirjastosta ja ahmin päivässä kolme tai neljä nidosta!⁴³ Enimmäkseen luen memoaareja, ne ovat mielilukemistani. On niin viehättävää muistelmantekijäin avulla oikaista historiaa ja historian avulla oikaista muistelmankirjoittajia.

"Saksalaisissa ja itävaltalaisissa lehdissä on sangen usein kirjoituksia Suomesta, mutta en voi käsittää, että nämä deklamationit venäläisestä raakalaisuudesta voivat olla meille hyödyksi. Pietarissa ollaan niin tottuneita semmoisiin. Ja sitten ne ovat, silloinkin kun ovat asiallisesti oikeita, hengeltään niin vihamielisiä, että sekin mikä on oikeaa näyttäytyy tendensimäisesti väritetyltä. Ei, ei meillä ole muuta keinoa kuin tehdä sopimus Venäjän kanssa, tapahtukoon millä ehdolla tahansa. Hedelmättömät protestit, olkoot tietoperäisesti vaikka kuinka oikeutettuja tahansa, eivät saavuta vastakaikua historiassa. Mitä merkitsevät muutamat vuosikymmenet kansan elämässä? Ja kahta vuosikymmentä kauvemmin tämä virtaus ei voi kestää. Kyseessä on vallankumous (vaikka ylhäältä päin) ja vallankumoukset ovat tavallisesti yhtä vähän kestäviä kuin ukkosilmat.

"Sinusta on tuleva vuosi pimeämpi kuin minusta. Minä uskon päin vastoin, että ihmiset nyt sitä innokkaammin huolehtivat kultuuritehtävistä kuin valtiollinen elämä on niin hedelmätön. Sillä en ole sanonut, että ensi vuosi juuri on taloudellisesti oleva yhtä edullinen kuin mennyt. Mutta eihän se ole tarpeenkaan. Kun emme vaan tee velkoja. Pääasia on että saamme eteviä kotimaisia näytelmiä. Ei ainoastaan puolihyviä niinkuin Cröell (ja arvattavasti Leinon Ilkkakin), vaan todellisia taideteoksia."

(Kirjeen lopulta, jossa puhutaan käytännöllisistä asioista, otamme näytteeksi seuraavan kohdan:) "Muuan kauppias, joka asui Bernhardtilla [Berlinissä, Kochstrassen varrella samassa paikassa kuin Bergbom]⁴⁴ ja teki ostoksia suurempaa 'konfektioniliikettä' varten, varotti minua ostamasta mustaa samettia 'Ausverkaufista' (loppuunmyynnistä). Kaiken muun värillistä, vaan ei mustaa. Ei mustaa samettia eikä valkoista silkkikangasta. Luullakseni maksan sentähden mieluummin 50 mk enemmän Michelsillä taikka Cordsilla, niin että varmaan saan kestävää tavaraa kuin vähemmän Singerin rojusta. Värilliset kankaat ostan sitte Singeriltä. Mutta ei liian paljon, sillä katson viisaammaksi olla säästäväinen, kunnes näemme minkälaiseksi uusi vuosi muodostuu."

Viimeisessäkin kirjeessä Kissingenistä Kaarlo valittaa huonoja ilmoja. Hänen tunnelmansa olisi ollut "paderbornilainen", jollei hänellä olisi ollut niin runsaasti mieltäkiinnittävää kirjallisuutta. —

"Aikakauskirjassa 'Die Nation' on katsaus uusimpaan suomalaiseen kirjallisuuteen. Tärkeää ja ei-tärkeää sekaisin; aivan liiaksi nimiä ja liian vähän tärkeimmistä teoksista. Miten lukija on perehtyvä tähän paljouteen barbarisia nimiä, kun ei mitään ole tarjona niiden takana, sitä on mahdoton ymmärtää. Mutta hra Ernst Brausewetter on voinut näyttää kuinka oppinut hän on."

Noin heinäkuun keskivaiheilla Kaarlo muutti Berliniin, tehdäkseen siellä ostoksia, jotka etupäässä näyttävät tarkottaneen Antigone-tragedian näyttämöllepanoa, vaikkei siitä vielä tänä näytäntökautena mitään tullut. Kuitenkaan hän ei sieltä lähtenyt suoraan kotia, vaan asettui joksikin aikaa Berlinin lähellä sijaitsevaan Birkenwerderin parantolaan, jossa noudatettiin Lahmannin parannusmenettelyä. Siellä Bergbom vihdoin sai nauttia kaunista ilmaa, joten hän toipui Kissingenin kylmän ja sateen tuottamasta pahoinvoinnista. Kotimatkalle hän suoriutui vasta elokuun alkupuolella, mutta, totta puhuen, kovin vastahakoisesti. "Minua oikein kauhistuttaa", hän kirjoittaa, "kokea jotain sentapaista kuin viime talvella taikka oikeammin kevättalvella. Velvollisuus käskee joka miehen seisomaan paikallaan, nyt lujempana kuin koskaan, mutta voimat eivät tahdo aina kestää eikä hermot aina totella."

Emilien täytyi oleskella yksin Savonlinnassa, johon hän oli toivonut veljensäkin tulevan. Ajottain, varsinkin kun ilmat olivat koleat, hän oli niin raihnainen, että hän virui koko päivät vuoteellaan. Kumminkaan hän ei ollut aivan ylenannettuna, sillä kirjeissään hän mainitsee nti Lilli Munckin asuneen samassa talossa ja olleen hänelle erinomaisen rakastettava naapuri. Elokuun keskivaiheilla Kaarlo ja Emilie jälleen yhtyivät Helsingissä.

* * * * *

Syyskausi alkoi 27/8 Murtovarkaudella ja täydellä huoneella ja jatkui puolitoista kuukautta ilman että mitään ohjelmistolle uutta ilmestyi. Paitse valmiita vanhempia kappaleita, annettiin tällä ajalla niin tärkeitä uusintoja kuin Wilhelm Tell (13/9; 4 k.) ja Daniel Hjort (22/9; 6 k.). Viimemainitussa näytelmässä oli nimirooli Halmeen käsissä, ja sai hän suurta tunnustusta käsityksensä hienoudesta ja näyttelemisensä taiteellisuudesta, sitä paitse kiitettiin nti Högdahlin viehättävää Sigridiä ja nti Lähteenojan sydäntä kouristavaa Katria. – Taavi Pesosen 25-vuotinen näyttelijäjuhla oli 4/10, jolloin näyteltiin Kuopion takana ja Nyrnbergin nukki. Edellisessä kappaleessa kolme teatterista jo eronnutta näyttelijätärtä esitti kukin sen roolin, jonka hän oli "luonut", silloin kun huvinäytelmä ensi kerran annettiin, nimittäin nti Emilie Stenberg ruustinnan, rva Olga Poppius Lillin ja rva Saimi Järnefelt nimismiehen rouvan. Pesonen, jonka luontoperäinen, tasainen huumori oli sallinut hänen viehättävästi kuvata niin monta keskisäätyis- ja maalaistyyppiä, niitti lämpimiä myötätuntoisuuden ja kiitollisuuden osotuksia. – Ohjelmistolle uusi kappale tuli vihdoin 13/10, ja se oli nykyään jokaisen tuntema Teuvo Pakkalan 4-näytöksinen, laulunsekainen huvinäytelmä Tukkijoella, jonka laulut ovat O. Merikannon säveltämät. Tämän näytelmän juonesta taikka sommittelusta ei kannata puhua, mutta silti teatteri sai siitä "kassakappaleen", jonka vertaista sillä ei tähän saakka ollut ainoatakaan ollut. Arvostelijat ovat sitä kohdelleet ylemmyydellä, ettemme sanoisi ylenkatseella, ja yleisöön on kohdistettu letkaus letkauksen perästä sentähden, että se on ollut niin mieltynyt näytelmään, mutta sittenkin Tukkijoella on pysynyt näyttämöllä. Syy kappaleen tavattomaan menestykseen on kaksinainen. Toiseksi on tässä kuvauksessa tukinuittajain vapaasta elämästä ja varsinkin vuoropuhelussa runsaasti välitöntä kansanomaisuutta ja huumoria, toiseksi on näyttämöllinen esitys ollut erinomaisen luontevaa, vilkasta, vauhdikasta. Ettei korkeampi taiteellisuus koskaan ole ollut "popularisuuden" (kansan suosion) ehto, sen todistaa kaikkien maiden teatterikokemus. Ensi illan esiintyjiä olivat: K. Halme – Turkka, T. Pesonen – Tolari, rva Suonio – Maija, E. Falck – Pietolan isäntä, Lilli Högdahl – Katri, E. Salmela – Rättäri, rva Olga Leino – Pölhö-Kustaa j.n.e. Kappale meni tällä näytäntökaudella Helsingissä ennen joulua 20 ja kevätpuolella 12, maaseuduilla 11 – siis kaikkiaan 43 kertaa!

– Sillä aikaa kun Helsingissä näyteltiin Tukkijoella, teki osa seuruetta pikaturneen, jolla 15/10-24/10 annettiin yhteensä 9 näytäntöä Hämeenlinnassa, Lahdessa, Mikkelissä ja Kuopiossa. Ohjelmistona olivat Saituri sekä Pikku poikani ja Henrik ja Pernilla.

Sen johdosta että valtiollinen taantumus kuulumattomalla tavalla raivosi maan sanomalehdistöä vastaan, jopa kokonaan lakkauttamalla useita lehtiä sai monta julkisen sanan palvelijaa huolestuttavaan taloudelliseen ahdinkoon, toimeenpantiin marraskuun alussa ympäri maan, mutta varsinkin Helsingissä tavattoman suuria rahankeräyshankkeita sanomalehdistön hyväksi. Tämä yritys oli viimeisiä, johon kansalaiset vielä yhtyivät, ennen kun kirovuosien synnyttämä hajaannus ja kansalaisvaino teki kaiken yhteistoiminnan mahdottomaksi. Muun muassa Suomalainen teatterikin puolestaan veti kortensa kekoon. Kolmenkymmenen vuoden päästä Kaarlo Bergbom jälleen kerran – ja viimeisen kerran – toimi johtajana Ruotsalaisen teatterin seinien sisällä. Hän näet järjesti juhlanäytännön loistonumeron Uudessa teatterissa, viisi kuvaelmaa Suomen muinaisuudesta, jotka näyteltiin Eino Leinon ja Jalmari Finnen sepittämien sanojen ja Jean Sibeliuksen säveltämän musiikin säestäminä. Tässä mainitsemme ainoastaan aiheet: Väinämöisen soitto, Suomalaisten kastaminen, Juhana herttuan hovista, suomalaiset 30-vuotisessa sodassa, Iso viha, Suomen herääminen; sitä vastoin jääköön kuvaamatta suurenmoisesti sommiteltujen, monihenkilöisten kuvaelmain värikkäisyys ja isänmaallista innostusta huokuva henki, joka ainakin hetkeksi mielistä hajotti ajan raskaan tunnelman. Kuvaelmissa myötävaikuttavien luku oli noin 150, "eikä koskaan oltu nähty niin suuria laitoksia ohjelmaa varten".

Lähes kolme vuotta oli siitä kulunut kun Ida Aalberg viimeksi vieraili Suomalaisessa teatterissa. Syy tähän ei suinkaan ollut siinä, ettei häntä olisi mielellään tahdottu nähdä, vaan näyttelijättären huono terveys, joka esti häntä esiintymästä ja pakotti hänet pitkällisiin oleskeluihin milloin missäkin Keski- tai Etelä-Euroopan parantolassa. Vihdoin hän kumminkin oli toipunut, niin että hän saattoi myöntäen vastata Bergbomin kehotukseen jälleen esiintyä näyttämöllämme. Taiteilijatar tuli marraskuulla, ja hän näytteli ensiksi Magdana Sudermannin Kodissa 24/11. Innostunut yleisö vastaanotti suosikkinsa runsaalla kukkasateella, joka muodosti mitä jyrkimmän vastakohdan ankaralle lumituiskulle ulkona, ja yhtä lämpimästi häntä kohdeltiin seuraavina iltoina. Koti näyteltiin kaksi kertaa, sitte tuli neljänä iltana peräkkäin Faust ja vihdoin (15/12-20/12) kolme kertaa ohjelmistolle uusi, Ida Aalbergin vierailua varten otettu V. Sardoun 4-näytöksinen näytelmä Fedora. Tässä kirjailijataiturin teoksessa näyttelijätär, esittäen pääosaa, näytti loistavinta teknillistä taitoaan, mutta kuinka täytyikin ihmetellä hänen kykyään tuoda näkyviin mitä kiihkoisimpia ja toisiaan vastakkaisimpia intohimoja, ei senlainen rooli voinut lämmittää sydäntä eikä tyydyttää inhimillisesti puhdasta kauneudenkaipuuta. Viimeisenä iltana olivat suosionosotukset yhtä innostuneita kuin ensimäisenä; erotus vain siinä että taiteilijatar nyt sai vastaanottaa useita laakeriseppeleitä sinivalkoisine nauhoineen ja että hänelle huudettiin: terve takaisin!

* * * * *

Joulun- ja uudenvuoden ajoilta ei ole mitään merkillisempää mainittavana. Nummisuutarit meni 29/12 B. Leinon lahjanäytäntönä ja uudenvuoden päivänä. Herra ylitirehtööri 3/1 Katri Raution hyväksi ja Regina von Emmeritz, nti Rängman nimiroolissa, Topeliuksen päivänä. Calderonin syntymän 300-vuotismuistoksi oli 17/1 juhlanäytäntö, joka alkoi W. Söderhjelmin esitelmällä suuresta espanjalaisesta runoilijasta ja jossa näyteltiin Elämä on unelma. – Uuden vuoden ensimäinen uutuus näyteltiin 26/1: Aino Malmbergin suomentama Hall Cainen 4-näytöksinen näytelmä proloogineen Kristitty. Näytelmä oli eri syistä jo edeltäkäsin vetänyt yleisön huomion puoleensa. Ensiksikin oli aihe samannimisen romaanin suomennoksen kautta tullut tunnetuksi ja herättänyt suurta mielenkiintoa, toiseksi oli tekijä antanut näytelmänsä käsikirjoituksena teatterille käytettäväksi, niinkuin sanansa kuuluivat, todistukseksi siitä myötätuntoisuudesta, jolla hän seurasi Suomen kansan taistelua valtiollisen olemassaolonsa puolesta. Ensi-iltana olikin huone täpösen täysi, ja kun kappale oli erinomaisella menestyksellä esitetty, lähetettiin yleisön puolelta tervehdyssähkösanoma tekijälle Roomaan, missä hän vietti talvea. Näyttelijöistä saivat enintä tunnustusta Kaarlo Halme, pääroolin, pastori John Stormin, ja Katri Rautio Glory Quaylen esittämisestä. Heidän rinnallaan olivat etevimpiä: B. Leino – isä Lamplugh ja Ad. Lindfors – arkidiakoni Wealthy. Näytelmä meni 11 kertaa, enimmäkseen aivan täysille huoneille.

Kun Kristitty annettiin ensi kerran, oli Kaarlo kiertomatkalla, jolla 25/1-31/1 näyteltiin Tukkijoella Lahdessa ja Pietarissa (kummassakin 1 k.) ja Viipurissa (4 k.) sekä sitä paitse viimemainitussa kaupungissa uusi kotimainen kappale, Juhani Sjöströmin 5-näytöksinen näytelmä Irja (2 k.). Tulot olivat hyvät, vaikka tosin Irja meni toisena iltana "melkein tyhjille seinille". Kiertomatkailijain palattua näyteltiin tämä kappale Helsingissä 16/2 ja sitte vielä kahtena iltana. Vaikka kansanelämästä otettu aihe oli laadultaan aitotraagillinen, oli sommittelu niin venytetty, ettei draamallista jännitystä syntynyt, vaan vaikutti kokonaisuus väsyttävästi. Pääroolia näytteli rva Rantanen, voimatta herättää myötätuntoa Irjaa kohtaan, joka petoksen avulla pyytää itseensä sitoa kylmenneen rakastajan. – Muuten on helmikuulta vain mainittava, että Runebergin päivää vietettiin tavanmukaisella sekaohjelmalla.

Olemme jo monestikin huomauttaneet siitä kylmäkiskoisuudesta, jolla tavan takaa outoja oloja kuvaavat kappaleet meillä vastaanotetaan. Se nähtiin uudelleen kun Hauptmannin Majavannahkaturkki 7/3 esitettiin ensi kerran. Ei ainoastaan yleisö jäänyt välinpitämättömäksi, vaan arvostelijatkin osottivat täydellistä ymmärtämättömyyttä huvinäytelmää kohtaan, jota on sanottu "nerokkaimmaksi valtiolliseksi komediaksi Gogolin Reviisorin jälkeen". Rikkiviisaasti sanottiin näyttelemisen kohonneen "yläpuolelle kappaleen (!)". Epäilemättä se olikin sangen hyvä, sillä roolit oli jaettu parhaimmille koomillisille kyvyille: Kirsti Suoniolle (Wolffin muori), Lindforsille (von Wehrhahn), Pesoselle (Julius Wolff), Latulle (Kruger), Rautiolle (virastonpalvelija) j.n.e. – Suurta mielenkiintoa herätti sitä vastoin B. Leinon suomentama August Strindbergin historiallinen näytelmä Kustaa Vaasa, joka annettiin ensi kerran 16/3. Näyttämöllepano oli merkkiteoksen arvoinen, ja oli sitä varten Grabowilla (Tukholmassa) ja Vuoriolla teetetty uusia koristuksia. Niinikään oli esitys ainakin osittain sangen etevä. Erittäin kiitettiin Leinoa Kustaa Vaasana, Weckmania Erik prinssinä, Lindforsia Göran Perssonina, rva Suoniota kuningattarena ja Halmetta Herman Israelina. Kappale meni 10 kertaa.

Huhtikuu tarjosi teatterin ystäville vaihtelevaa ravintoa. Ensiksi on mainittava eläkelaitoksen hyväksi toimeenpannut arpajaiset 2/4, joiden ohjelman päänumero oli Weberin Noita-ampujan 2: nen näytös. Siinä esiintyi Agatana rva Maikki Järnefelt, joka ensi kerran lauloi kansallisella näyttämöllä ja teki sen, E. K(atilan) mukaan, "sanomattoman viehättävästi – luontehikkaalla, kaikesta kaavamaisuudesta vapaalla draamallisella käsityksellä", Annana Alma Auer,⁴⁵ joka "onnistui hämmästyttävän hyvin", sekä Maxina Aleksis Rautio. Sitten merkittäköön Anna Liisa – näytäntö 8/4, jossa nti Elli Tompuri, vasta-alkajana, näytteli nimiosaa, saaden tunnustusta hyvin vivahdetusta intohimon tulkitsemisesta, samalla kun hän äänensä lämpimän soinnun ja solakan, notkean vartalonsa kautta osotti olevansa varsin sopiva näyttämölle. – Kuukauden lopussa Ida Aalberg jälleen saapui vieraana, näytelläkseen (25/4-9/5) kolme kertaa (Schillerin) Maria Stuartina ja yhtä monta kertaa Camillena Musset'n draamassa Ei lempi leikin vuoksi. "Yleisön innostus rajaton" (Valvoja).

Viimeinen premiääri (16/5) oli näytäntökauden toinen kotimainen alkuteos, Alpo Noposen draamallinen esikoinen, 5-näytöksinen murhenäytelmä Ahab Israelin kuningas. Runollisesti kylläkin ansiokas, mutta draamallisesti heikonpuoleisesti sommiteltu, runomuotoinen näytelmä meni kolme kertaa. Halme oli Ahab ja nti Rängman Isebel; jälkimäisestä sanottiin että hänellä tässä kenties oli parhain roolinsa. – Viimeinen näytäntö (Kristitty) annettiin 30/5.

Ainoa kiertomatka kevätpuolella tapahtui 23/4-29/4, joina päivinä Lahdessa, Kouvolassa ja Kuopiossa toimeenpantiin 7 näytäntöä: Tukkijoella, Hannele ja Uunin takana, joka viimeinen oli 1-näytöksinen laulunäytelmä, A. Baumannin kirjoittama, Jalmari Finnen suomentama, Tuomas Koschatin säveltämä.

Tämäkin näytäntökausi oli rahallisesti sangen menestyksellinen. Ilman kannatusrahojakin [10,478:33 mk] olisi ylijäämä ollut 6,954:79; mutta niiden kanssa yhteenlaskettuna se teki 17,433:12 mk. Edellisen samoin kuin tämän tilivuoden hyvästä tilinpäätöksestä johtui, että näinä vuosina vihdoin kävi mahdolliseksi verraten tuntuvassa määrässä korottaa näyttelijäin palkkoja. Kuinka paljon paremmat ne nyt olivat kuin seitsemän vuotta ennen, huomaa kun verrataan seuraavassa luvussa luettavia tietoja niihin, jotka nähdään 22: ssa luvussa. – Entisten voimien lisänä merkittäköön: Otto Tuulos.⁴⁶

Näytäntöjen luku nousi 176: een ja annettiin niissä: 43 kertaa Tukkijoella; 11 Kristitty; 10 Kustaa Vaasa; 9 Daniel Hjort; 7 Saituri; 6 Johannes; 5 Irja, Regina von Emmeritz, Henrik ja Pernilla, Nyrnbergin nukke; 4 Pikku poikani, Setä Bräsig, Wilhelm Tell, Faust, Nukkekaupassa; 3 Nummisuutarit, Roinilan talossa, Ahab Israelin kuningas, Michel Perrin, Mustalainen, Sota rauhan aikana, Punainen laukku, Laululintunen, Elämä on unelma, Fedora, Maria Stuart. Ei lempi leikin vuoksi, Majavannahkaturkki; 2 Murtovarkaus, Kaarina Maununtytär, Kullervo, Figaron häät, Jeppe Niilonpoika, Koti, Noita-ampuja (II), Uunin takana, Hannele; 1 Samuel Cröell, Sylvi, Anna Liisa, Savon sydämessä, Kihlaus, Korkea oikeus istuu, Kuopion takana, Postikonttorissa, Ei voi, Pahassa pulassa, Kuvaelmia muinaisajoilta, Lääkäri vastoin tahtoansa, Herra ylitirehtööri, Valapatto, Ei ole aikaa, Taiteenharrastuksesta, Sabinitarten ryöstö.

Näistä 54 kappaleesta oli 22 kotimaisia ja 9 uusia (5 kotimaista).