Kitabı oku: «Suomalaisen teatterin historia IV», sayfa 8

XXIX

Yhdeksäskolmatta näytäntökausi, 1900-01.

Huolimatta tukalista valtiollisista oloista kesäkuu Helsingissä oli täynnä vilkasta, kansallista elämää. Silloin olivat suomalaiset lomakurssit ja niiden jälkeen 18, 19 ja 20 p. Kansanvalistusseuran toimeenpanema suuri laulu- ja soittojuhla, jommoista pääkaupungissa ei oltu ennen nähty ja johon läheltä ja kaukaa maan eri osista oli kerääntynyt tuhansia innostuneita kansalaisia. Ensimäinen mainituita juhlapäiviä on merkkipäivä Suomalaisen teatterin historiassakin. Päivä alkoi niin, että juhlayleisö varhain aamulla kokoontui senaatin torille, täyttäen sen reunasta reunaan. Laulu- ja soittokunnat järjestyivät Nikolainkirkon portaille, ja sitten tuhannet äänet soiton säestäminä lauloivat Jumala ompi linnamme, jota rukous seurasi. Sen jälkeen astuttiin juhlakulussa Kaisaniemen juhlakentälle, missä avajaispuhe pidettiin ja Maamme-laulu laulettiin. Niin oli juhla alotettu, ja näitä menoja lähinnä seurasi Suomalaisen teatteritalon peruskiven laskeminen sille paikalle, missä Suomen Kansallisteatteri nyt uljaana linnana suojaa ja turvaa kansallista näyttämötaidetta. – Seikkaperäisempiä tietoja tästä juhlallisuudesta annamme seuraavassa luvussa, kertoessamme teatterin rakennushistorian pääpiirteet.

Sille osalle yleisöä, joka maaseuduilta oli tullut lomakursseihin ja laulujuhlaan, Suomalaisen teatterin näyttelijätkin tahtoivat tarjota taiteellista nautintoa, ja siinä tarkotuksessa he 13/6-20/6 antoivat 12 näytäntöä, joiden menestys oli niin odottamattoman suuri, että kukin osakas sai 550 mk ja sitä paitse teatteri vuokraa 1,368 mk.

"Yleisö oli ihastunut ja kiitollinen", nti Silén kirjoittaa nti Bergbomille. "Salo varsinkin voitti paljon suosiota Kristityssä ja Johanneksessa [joissa hän täytti Halmeen sijan]. Lomakurssilaiset ihailivat Leaa ja Hannelea sekä Johannesta ja Tukkijokea. Samoin laulujuhlankin yleisö. Sitä vastoin Vasantasenasta ei erittäin pidetty, eikä Punaisesta laukusta ollenkaan."

Näinä muistorikkaina päivinä Bergbom-sisarukset olivat kaukana kotimaasta, Nauheimissa. Väsyneinä ja raihnaisina talven ponnistuksista he kesäkuun alussa olivat lähteneet ulkomaille. Berliniin he ensin olivat pysähtyneet ja siellä ollessaan Kaarlo oli sangen huonoissa voimissa, mutta kun he olivat päässeet Nauheimiin, Emilie ilmottaa hänen jo juhannuksen edellä melkoisesti virkistyneen.

Mitään merkillistä Emiliellä ei näy olleen kerrottavana Nauheimista, jossa sisarukset kylpivät ja joivat terveysvettä. Luonto rehevine kasvineen on kaunis, mutta he "kaipaavat vettä", se on merta taikka järveä. Hyvät tiedot laulujuhlasta ilahduttavat heitä, mutta enemmän he kuitenkin saavat surullisia uutisia, yksityisiä kuolemantapauksista y.m. ja yleisiä valtiollisista seikoista (asetukset julkisista kokouksista, venäläisten kaupankäynnistä ja venäjänkielen käytäntöönottamisesta virastoissa, useiden senaattorien eroamisesta ja kansalaisten kiihtyvästä eripuraisuudesta).

"Kyllä käsität", Emilie kirjoittaa nti Nevanderille, "kuinka vaikea minulla nyt on olla poissa kotoa. Eihän minun läsnäoloni mitään auta, mutta tuntuu ihan petokselta, kun nyt ollaan poissa. Kaarlo on siinä suhteessa levollisempi – hän on mielellään täällä, niin että hän pääsee kuulemasta kaikkia sekä tyhmiä että ilkeitä valituksia ja syytöksiä, jotka tietysti taas pääsevät lentoon."

Useimmat, jotka noina onnettomina vuosina matkustivat ulkomailla, ovat kai kokeneet sitä samaa mitä tässä kirjeenotteessa lausutaan. Toiselta puolen poissaolija tunsi sisässään jonkunlaista velvollisuudentuntoa olla mukana kansansa keskellä kärsimässä ajan onnettomuutta, toiselta puolen hän nautti siitä että oli kaukana surkeasta eripuraisuudesta. Omituista on että näistä tunteista, jotka eri aikoina saattoivat vallata samankin henkilön, edellinen oli pysyvämpi kiihkoluontoisessa sisaressa, jälkimäinen maltillisemmassa veljessä.

Heinäkuulla Emilie palasikin kotia, mutta Kaarlo asettui Birkenwerderiin. Sieltä hän kävi Berlinissä, johon Kansallisteatterin arkkitehti O. Törnqvist (Tarjanne) oli tullut teatterin konemestarin Jaatisen kanssa tilaamaan koneita uutta teatteria varten ja jossa tähän aikaan oli muitakin, opintomatkalle lähteneitä, teatterin jäseniä (Jalmari Finne ja rva Olga Salo). Näitä koskee Kaarlon päiväämätön kirje, josta otamme seuraavaa:

"Rakas sisar! Teatteriasiat ovat kehittyneet paremmin kuin toivoin, sillä Törnqvist oli paljon tarmokkaampi ja asioihin perehtyneempi kuin aavistinkaan. Hartwig huijasi kauheasti, ja jos olisin ollut yksin, olisi hän puhunut minut pussiin. Mutta Törnqvist oli luja. – Jaatista seurasi eräs näyttelijä, joka oli riitaantunut [Kaivohuoneella esiintyvän saksalaisen seurueen johtajan] Klossin kanssa ja sentähden palasi Berliniin. Tämä on ollut meille oikea auttaja hädässä. Hän on hankkinut Jaatiselle pääsön teattereihin ja vienyt Törnqvistin toiminimen luokse, joka on parempi kuin Hartwig. – Finne oli hyvin käyttänyt aikaansa ja tehnyt reippaasti työtä. Olkoon että hänellä on puutteensa, mutta minä pidän hänestä sen palavan rakkauden tähden, jolla hän antautuu tehtäväänsä. – Olen aikonut ottaa Probekandidatin [Koeopettajan] ensimäiseksi uudeksi kappaleeksi. Eihän se ole mikään mestariteos, mutta pitää sentään paikkansa. – Finne ei ollut ihastunut [Rostandin] L'Aiglon draamaan, eikä rva Salokaan, joka myöskin on tullut tänne. Kuumuus Parisissa oli ollut murhaava. – Voin aika hyvin, kylven ja noudatan dieettiä. Kaarlosi."

Ennen kun alamme kertomuksemme syyskauden toimesta, annamme tässä taas luettelon seurueen jäsenistä sekä tietoja heidän palkoistaan:

Adolf Lindfors 5,200: – + l.(⁴⁷ Rva Katri Rautio 4,200: -

Benj. Leino 4,800: – + l. " Kirsi Suonio 2,600: -

Axel Ahlberg 4,400: – + l. " Olga Salo 2,500: -

Aleksi Rautio 4,200: – " Olga Leino 2,200: -

Knut Weckman 4,100: – + l. " Mimmy Leino 1,900: -

Kaarlo Halme 4,000; – + l. " Hilma Rantanen 1,800: -

Emil Falck 3,000: – Nti Maiju Rängman 2,400: -

Taavi Pesonen 3,000: – " Mimmi Lähteenoja 2,200: -

Iisakki Lattu 2,500: – " Maria Wahlstedt 1,800: -

Oskari Salo 2,500: – " Lilli Högdahl 1,600: -

Hemmo Kallio 2,400: – " Tyyne Finne 1,500: -

Otto Närhi 2,300: – " Alma Auer 1,200: -

Kaarlo Keihäs 2,200: – " Cecilia Silén 1,600: -

Evert Suonio 2,000: – (kuisk.)

Pietari Alpo 1,600: -

Eino Salmela 1,600: -

Uuno Salmela 1,200: -

J. Finne (ohjaaja) 2,600: -

Syyskausi alkoi (26/8) Murtovarkaudella y.m. ennen tunnetuilla näytelmillä. Ensimäinen uusi ohjelma tuli 21/9: K. Halmeen suomentama Otto Benzonin 1-näytöksinen näytelmä Sattumia ja Jalmari Finnen suomentama E. Brieux'n 3-näytöksinen draama Lapsi, edellinen henkevä puhelukohtaus lääkärin ja nuoren tytön välillä, jonka Halme ja rva Rantanen luontevasti esittivät, jälkimäinen aviodraama. Sen jälkeen tuli huomattavampi premiääri: 29/9 näyteltiin näet Santeri Ingmanin 5-näytöksinen historiallinen näytelmä Lahjotusmailla, jolla oli tavallista suurempi menestys, se näet esitettiin 12 kertaa. Yleisön mielenkiinnon kappale herätti vähemmän taiteellisena luomana – sillä tekijä osotti tässäkin että hän lahjoiltaan on kertoja eikä jännittävän näytelmän sommittelija – kuin historiallisena kuvauksena, joka tarjosi jokaisen huomattavissa olevia vertauskohtia nykyisiin oloihin. Lukuisista henkilöistä oli Lindforsin rappiolle joutunut herrasmies, Koironen, luontehikkaimmin esitetty.

Lokakuulta on ensin mainittava, että 10/10 Kiven syntymäpäivänä (jota teatteri ei ennen ollut viettänyt) muistettiin runoilijaa esittämällä Lea, jona ensi kerran ja menestyksellisesti nti Högdahl esiintyi; jälkikappaleet olivat Saimaan rannalla ja Helsingissä uusi laulunäytelmä Uunin takana. – Toinen merkillisempi uutuus ilmestyi ohjelmistoon 19/10, nimittäin Jalmari Hahlin suomentama Gabriele d'Annunzion 4-näytöksinen draama Gioconda, jolla siis kuuluisa italialainen runoilija esitettiin suomalaiselle yleisölle. Syy siihen että kappale ei mennyt enemmän kuin 4 kertaa, oli yhtä hyvin tekijän kuin näyttelijäin, joiden yleensä oli vaikea havainnollisesti esittää sairaloisesti hermostuneita luonteita. Salo oli Settala, Katri Rautio hänen vaimonsa Silvia, nti Rängman Gioconda, Weckman Cosimo Dalbo, Leino mestari Gaddi ja Olga Leino Sironetta. – Tässä kuussa tehtiin pari pikaturneeta, joilla näyteltiin Viipurissa (12/10-14/10) Syteen taikka saveen (josta alempana enemmän) ja Luulosairas sekä Kullervo, kumpikin ohjelma kaksi kertaa, ja Lahdessa (15/10) edellinen ohjelma yhden kerran, sekä Turussa (27/10-29/10) Tukkijoella 3 kertaa.

Syteen taikka saveen oli Santeri Alkion kirjoittama 1-näytöksinen huvinäytelmä, joka Helsingissä esitettiin ensi kerran 2/11, saaden tunnustusta eräistä sattuvasti kuvatuista luonteista. – Syyskauden arvokkain ensi-ilta oli 9/11, jolloin näyteltiin Jalmari Finnen suomentama Goethen murhenäytelmä Egmont. Näyttämöllepano oli kappaleen arvoinen, ja esityskin osotti tunnollista työtä. Halme oli olennoltaan ja näöltään, jollei juuri henkevyydeltään, oivallinen Egmont ja Leino ankaran jylhä Alba; Ahlberg näytteli Wilhelm Vaitolijaa ja Weckman Ferdinandia; vihdoin oli nti Högdahl sangen viehättävä iki-ihanassa Klaaran osassa, joskaan hän ei täydelleen kohonnut tehtävänsä tasalle. Kansankohtauksia oli hartaasti harjotettu, joten ne menivät sujuvasti, vaikkeivät saavuttaneetkaan korkeinta taiteellista loistoa. Yleisön innostuksen nosti huippuunsa loppukohtaus, jonka ihanteellista tunnelmaa Beethovenin musiikki, filharmonisen orkesterin esittämänä, vielä ylensi. Kappale annettiin 9 kertaa, mikä todistaa kunniakasta menestystä. – Marraskuun lopulta mainittakoon, että Talonpojan ritarillisuus silloin uusittiin, ja esiintyi siinä nti Tompuri Santuzzana, näyttäen intohimoisessa osassa odottamatonta voimaa ja varmuutta.

Lauantaina l/12 oli Seurahuoneella suuret arpajaiset Suomalaisen kansakoulun ystävien hyväksi. Ohjelman päänumero oli Mozartin Taikahuilu, jossa esiintyivät rva Adée Leander-Flodin, italialainen laulaja Gandolfi, Taavi Pesonen, nti Alma Auer, nuori laulun harrastaja Ilmari Florell⁴⁸ y.m. Sama ooppera esitettiin sitte 3/12 Arkadiankin näyttämöllä suureksi ihastukseksi yleisölle. Kohta sen jälkeen seurasi ensi-ilta (5/12), jolloin näyteltiin B. Leinon suomentama Max Dreyerin 4-näytöksinen näytelmä Koeopettaja. Tämä kuvaus saksalaisesta koulumaailmasta, jossa kirkollis-konservativisen hengen ahdasmielisyys paljastetaan, tarjosi näyttelijöille kiitollisia tehtäviä. Ansiokkaassa esityksessä osallisista mainittakoon Salo – Fritz Heitman, Lindfors – rehtori, Närhi – Störmer, Weckman Benefeldt, Leino – vanha Heitman, rva Olga Leino – Fritzin kihlattu. – Saksalaisen uutuuden jälkeen tuli 12/12, syyskauden viimeisenä, ranskalainenkin, E. Pailleronin 3-näytöksinen huvinäytelmä Hiiri. Sen esittivät Ahlberg, nti Tyyne Finne, rvat Rautio, Suonio, Salo ja Mimmy Leino sujuvasti ja luontevasti, vaikkei kappaleella ollut pysyvää menestystä enemmän kuin edelliselläkään. Sitä suurempaa riemua herätti Charleyn täti uusittuna.

Johtokunnan kokouksessa 10/12 Bergbom ilmotti haluavansa lähteä muutamiksi viikoiksi ulkomaille, osaksi levähtääkseen, osaksi hankkiakseen dekorationeja uutta teatteria varten. Luultavasti matkusti hän yhdessä niitten näyttelijäin kanssa, jotka 17/12 ja 18/12 Pietarissa antoivat kaksi näytäntöä: Uunin takana ja Luulosairas sekä Tukkijoella. Sittemmin hän jatkoi Berliniin, josta hän 30/12 kirjoittaa sisarelleen:

"Aiskyloksen Orestes-trilogia teki unohtumattoman vaikutuksen. Jättiläismäinen runoelma tuli inhimilliseksi, ja vaikka esityksessä paikottain havaittiin liiaksi inhimillistä heikkoutta, oli runouden mahti siksi suuri, että se sai unohtamaan puutteellisuuden. Luonnollisesti näyttelijät, joskin tekivät parastaan, eivät kohonneet runoelman korkeuksiin, mutta Louise Dumont oli kuitenkin traagillisen jalo Klytamnestra ja eräs pieni tuntematon nainen näytteli Elektraa semmoisella tuskan ja kostonhimon voimalla, että hänellä epäilemättä on tulevaisuus avoinna. Vahinko että näyttämöllepano oli niin köyhä ja, mikä on pahempi, niin tyylitön. Suurenmoinen loppu lähenteli sentähden parodiaa."

"Wilbrandtin tekemä Aristofaneksen Lysistratan laitos on sangen sukkela, mutta aivan liiaksi modernisoitu. Kun spartalaisten lähettiläät puhuivat Münchenin murretta erotakseen atenalaisista, oltiin jo hyvä matka Kauniin Helenan parodiamaailmassa."

"Olen nähnyt aika sievän 'Weihnachts-Märchen' (joulusadun). 'Miten pikku Elsa kävi hakemassa Jesuslasta'. Irene Mendelin on saava sen mukailtavakseen. Luonnollisesti vasta ensi jouluksi." – .

Eräästä myöhemmästä, päiväämättömästä kirjeestä näkyy, että Bergbom oli ajatellut käydä Parisissakin, mutta huomasi hän ajan siksi liian lyhyeksi. Hän oli sairastanut influensaa ja tahtoi parannuttuaan ainoastaan nähdä Björnsonin Yli voimain, ennen kun lähti paluumatkalle.

* * * * *

Tammikuulta, jolloin tavallisina päivinä Kiven muistoksi näyteltiin Kullervo ja Topeliuksen muistoksi Anna Skrifvars ja Saaristossa, on mainittava yksi uusinto nimittäin Elinan surma, jossa nyt Katri Rautio esiintyi Kirsti Fleminginä ja Tyyne Finne Elinana, sekä yksi ohjelmistolle uusi kappale, Shakespearen Loppiaisilta, jolle päähenkilön mukaan oli annettu nimi Viola. Somasti näyttämölle pantuna ja vilkkaasti esitettynä ikiviehättävä huvinäytelmä menestyi hyvin. Tärkeimpien roolien esittäjät olivat: Ahlberg – Orsino herttua, nti Malm – Olivia, nti Högdahl – Viola, Lindfors – Topias Räihä, Kallio – Antreas Kälppäinen, Eino Salmela – hovimestari, Rautio – narri. Viola meni 8 kertaa.

Helmikuulla oli kaksi ensi-iltaa, joista ensimäinen (13/2) oli ehdottomasti merkillisempi. Silloin näyteltiin näet Elvira Willmanin suomentama Guiseppe Giacosan 4-näytöksinen näytelmä Niinkuin lehdet tuulessa. Tämä tosielämästä otettu perhedraama tarjosi näyttelijöillemme verrattomasti otollisempia ja kiitollisempia tehtäviä kuin syksyllä annettu Gioconda, ja samassa määrässä näytteleminenkin oli mieltäkiinnittävämpi. Oivallinen oli nti Högdahl Nennelenä, rva Salo äitipuolena, Weckman Tommy-poikana, Lindfors perheenisänä ja Rautio Massimona. Että kappale voitiin näytellä 7 kertaa, todistaa että se viehätti yleisöä enemmän kuin tavallisesti vieraat, uudenaikaiset kappaleet. Toinen, 4 kertaa esitetty, uutuus oli Pietari Alpon suomentama H. Sudermannin 4-näytöksinen draama Juhannustulet 22/2. Siinä esiintyivät pääosissa Oskari Salo ja Katri Rautio; Leino näytteli preussilaista maalaispatruunaa, Tyyne Finne Trude-neitiä, muita mainitsematta.

Tämän jälkeen tuli sarja kotimaisia alkuteoksia, joista ensimäinen oli Eino Leinon 5-näytöksinen näytelmä prologineen Sota valosta, ensi-ilta 6/3. Teatteri oli pannut paljon työtä tämän Kalevalan ja raamatun ja ties minkä pohjalla rakennetun symbolistisen draaman esittämiseen. Laitokset ja puvut olivat komeat (pedonnaamareita oli tuotettu Berlinistä saakka ja arvattavasti oli Kalevan itsesäihkyvä miekkakin ulkomailta) ja näyttelijätkin puolestaan tekivät mahdollisensa, mutta kaikesta huolimatta oli näytelmän vaikutus sekava niinkuin sen sommittelukin. Esiintyjistä mainittakoon Ahlberg – Väinö, Halme – Ilmarinen, rva Rantanen – Louhi, nti Högdahl – Marjatta, Leino – Ruotus, rva Suonio – Ruoja, Rautio – Tapani reppuri. Vilkkaan fantasian luomana, lyyrillisen lennon kannattama kuvaelmasarja esitettiin 6 kertaa. – Lähinnä seurasi 20/3 ohjelma, joka käsitti 1-näytöksiset kappaleet: Kaarle Halmeen Mestari Garp, Tuokon suomentama Philippe Gillen kirjoittama J. Castén säveltämä operetti Sysikauppiaat ja F. v. Suppén säveltämä Tusina tyttöjä. Mestari Garp, tekijänsä kolmas näyttämöllä esitetty näytelmä, osotti edistystä ja oli sangen vaikuttava. Siinä näet todellisesti kuvattiin päähenkilön (Lindfors) sieluntaistelua, kun hänen tuli ratkaista, kumpi oli uhrattava: oman poikansa onni vai työväen puolesta esitetty palkankorotusvaatimus. Muuten mainittakoon vain että edellisessä operetissa oli Närhi poliisitoimiston sihteeri sekä rva Olga Leino ja Suonio sysikauppiaita. – Lastennäytäntönä annettiin 23/2 Uunin takana ja Lumikki – 13 Jalmari Finnen järjestämää kuvaelmaa Grimmin sadun mukaan. – Kotimaisten uutuuksien joukkoon on myöskin luettava Aleksis Kiven murhenäytelmän katkelma Cansio, joka 27/3 näyteltiin yhden kerran. Tämä aiheutui siitä että Suomalainen kirjailijaliitto oli 23/3 viettänyt ylioppilastalolla runoilijan muistojuhlan, ja oli Jalmari Finne sitä varten harjottanut ennen esittämättömän kappaleen. Koska näyttelevät olivat teatterin jäseniä, on luonnollista että koetettiin Canzion vaikutusta oikealtakin näyttämöltä. Esiintyjistä mainitsemme Salon Canziona, Tyyne Finnen morsiamena, Kallion Claudion palvelijana. – Viimeinen kotimainen alkuteos oli Jalmari Finnen 4-näytöksinen "komediaharjotelma" Juhana herttuan hovissa, ensi kerran 10/4. Vaatimattomasti esiintyvä, muodoltaan runomittainen näytelmä ei tarkottanut historiallisen todellisuuden palauttamista, vaan kuvasi se usean rakastavan parin keskinäisiä tunneseikkailuja ja ristiriitaisia suhteita muinaisen komedian malliin. Esitys oli kyllä reipasta, mutta kappale meni vain kolme kertaa.

Kevätkauden loistavin premiääri tuli kaikkein viimeiseksi – yksi niitä, joita on ollut tapana sanoa virstapatsaiksi näyttämömme edistyksen tiellä. Sofokleen Antigone näyteltiin ensi kerran 17/4. Tri Kaarlo Forsman (Koskimies) oli jo vuosia ennen suomentanut iki-ihanan murhenäytelmän, mutta mitä sen esittämiseen tulee, oli Bergbom odottanut aikaansa. Hienotuntoisen tyylikkäästi näyttämöllepantuna ja kaikella huolella harjotettuna, vieläpä Saint-Saénsin kauniin musiikin säestämänä oli draama melkoiselle osalle yleisöä aavistamaton, syvätunnelmallinen ilmestys antiikkisesta kauneusmaailmasta. Katri Rautio onnistui erittäin hyvin jalona, ylevähenkisenä Antigonena, Axel Ahlberg niinikään Kreonina. Nti Högdahl oli oiva kainona Ismenenä, samoin kuin Leino oli mahtava sokeana Teiresias-tietäjänä; Kallio esiintyi vartijana ja sanansaattajana, Halme Haimonin osassa. Ihastunut yleisö huusi ensi-iltana Bergbominkin esiin ja täytti salongin kaikkiaan 10 kertaa. Lähinnä viimeinen näytäntö oli varta vasten koulunuorisolle tarkotettu, ja viimeinen annettiin alennetuin hinnoin. —

"Antigone oli ihana harjotettavaksi", Bergbom kirjoittaa 2/5 nti Hanna Birkmanille, "ja menee tavalla, joka tuottaa kunniaa teatterille. Rva Rautio on runoelmalta saanut siivet, jotka hän tarvitsee kohotakseen siitä ahtaasta sovinnaisuudesta, joka muuten niin usein sitoo hänet, kun on ylöspäin noustava. Ahlbergillakin on siinä hyvä, jotkut sanovat parhain päivänsä."

Huhtikuun lopulla, samalla aikaa kun Antigonea näyteltiin Helsingissä, tehtiin pikaturnee Tampereelle ja Poriin. Kummassakin kaupungissa annettiin kaksi näytäntöä: Niinkuin lehdet tuulessa ja Juhannustulet. – Työkauden viimeinen näytäntö oli 27/5 (Tukkijoella).

Tänä keväänä oli teatterissa jälleen rettelöitä, jotka osaksi tulivat yleisönkin kuuluville, kun näet niiden johdosta sanomiin ilmestyi kysymyksiä ja selityksiä. Katsoen seikkaperäisen esityksen turhaksi, mainitsemme vain, että rettelöiden aiheena oli kysymys erinäisistä pykälistä näyttelijäin ja teatterin välisissä välikirjoissa sekä siitä että johtokunta oli päättänyt olla uusimatta välikirjaa erään näyttelijättären kanssa. Kun johtokunta oli neuvoskunnan hyväksymällä tavalla myöntynyt muutamiin näyttelijäin vaatimuksiin (esim. että kesäloma oli luettava kesäkuun 1 pstä elokuun 30 pvään), rauha palasi. Ainoastaan osaksi nämä rettelöt olivat syynä siihen, että seurueesta tänä keväänä erosivat: Kaarlo Halme, rva Hilma Rantanen, Uuno Salmela, Pietari Alpo sekä nti Maiju Rängman.

Tänä tilivuonna olivat tulot näytännöistä jälleen paljon pienemmät kuin edellisenä, jota paitse ei mitään apua kannattajilta peritty. Siitä johtui että tappio nousi 13,265:50 markkaan, ja voitiin siis ylijäämänä enää merkitä ainoastaan 4,167:62 mk. Siinä kokouksessa, syyskaudella, jolloin tilinpäätös esitettiin, valittiin johtokunnan jäseniksi entiset, nimittäin: Kaarlo Bergbom, A. Almberg, E. Aspelin, O. E. Tudeer ja B. F. Godenhjelm, sekä varajäseniksi nti Emilie Bergbom ja E. N. Setälä. – Kannattajayhdistyksen neuvoskunnan jäseniksi valittiin rvt M. Eneberg, A. Stenroth ja H. Lilius, hrat P. Jamalainen, A. Renqvist, O. Törnqvist ja Edvin Castrén, sekä varajäseniksi rva H. Snellman ja hra Matti Äyräpää.

Näytäntöjä annettiin 171 ja niissä: 25 kertaa Tukkijoella; 12 Lahjotusmailla; 10 Egmont, Niinkuin lehdet tuulessa, Antigone; 9 Elinan surma; 8 Charleyn täti, Viola; 7 Lea, Uunin takana, Juhannustulet; 6 Kullervo, Syteen taikka saveen, Sota valosta; 5 Saimaan rannalla, Luulosairas; 4 Gioconda, Koeopettaja; 3 Papin perhe, Saaristossa, Juhana herttuan hovissa, Sabinitarten ryöstö, Rouva Suorasuu, Jeppe Niilonpoika, Porvari aatelismiehenä; 2 Ahab Israelin kuningas, Anna Skrifvars, Mestari Garp, Kristitty, Telefonissa, Talonpojan ritarillisuus, Lapsi, Saituri, Hiiri, Tusina tyttöjä; 1 Murtovarkaus, Roinilan talossa, Kihlaus, Lumikki, Canzio, Kustaa Vaasa, Mustalainen, Taistelujen väliajalla, Laululintunen, Taikahuilu, Yhdistysjuhla, Sattumia.

Näistä 47 kappaleesta oli kotimaisia 19 ja uusia 18 (kotim. 7).