Sadece LitRes`te okuyun

Kitap dosya olarak indirilemez ancak uygulamamız üzerinden veya online olarak web sitemizden okunabilir.

Kitabı oku: «1868 ja 1968», sayfa 4

Yazı tipi:

Toinen näytös

Jyrängön kaupungissa 1968. Entisen Toropovan puodin tienoilla, mutta vasemmalla puolella kauppapuodin sialle on kohonnut suuri summatoin tehdas, mikä höyryllä käypi, korkeat höyry-torvet katolla; samalla puolella, vaan yli kadun, on Toropovan kukkatarha vielä entisellään, ja kukka-tarhan takana perässä on Jyränkö-joki. Oikealla puolella on komeita kartanoita, joiden huoneet paistavat kaikki kullalle. Joelle kulkeva risti-katu eroittaa oikean-puoliset kartanot vasen-puolisesta tehtaasta ja tarhasta. (Esirippu nousee ylös ja soitanto käypi somasti, jota kestää edelleen, kunnes puhe alkaa).

Ensimäinen kohtaus

Tuuterkaivenius (maaten kadulla) ja Totuus.

Totuus (seisten Tuuterkaiveniuksen vieressä ja kosketellen häntä).

 
Ylös tuosta nouse jo, —
Päivä korkealla paistaa!
 

Tuuterkaivenius (unen horroksissa, hieroo silmiänsä). Niin tosiaan – hyvää huomenta! missäs on mun kahvini? pistäppäs minulle piippuun ja tuo mulle Virallinen Lehti; – en tiedä miten piika lienee vuoteeni pehmustellutkin; vaan niin kovalla tilalla en vielä milloinkaan ennen ole maannut… (katselee ympärillensä). Mutta missäs kummalla minä nyt olen, – keskellä katuahan minä makaan! (hypähtää ylös). Onko tämä unen näköä, vai olenko minä hulluna! (huutaa). Rouva Noukkanen, Nenäpiuvi! Ilma! Ilma, hyvä lapseni! (huomaa Totuuden). Totuuden Jumalatar! – Ah! nyt minä muistan, että eilen… että eilen…

Totuus.

 
Eilen? – no, sano minulle,
Kuinka vanha oot sä nyt?
 

Tuuterkaivenius. Kuinkako vanha minä olen? minä olen viidenkymmenen vuoden vanha.

Totuus (juhlallisesti).

 
Etpäs oikein arvannunna;
Sinä täytät tänäpänä
Sata viiskymmentä vuotta,
Aivan tällä hetkelläsi!
 

(Menee hymysuin).

Toinen kohtaus

Tuuterkaivenius (yksinänsä). Sata viiskymmentä vuotta! sittehän minä jo olenkin itse varsinainen muinaisuus, toinen painos Jerusalmen suutaria! Sata viiskymmentä vuotta! Niinmuodoin on rouva Noukkanen siis sata kuuskymmen vuotias; hänpä sitte näyttäneekin jo kelpo muorille hän, se marakatti! (Katselee kummastellen ympärillensä). Se on sitte Heinola nyt tämä, vuonna 1968! (katselee perillepäin). Jos tuo on Jyrängön joki, niin täytyy tämän paikan olla Toropovan kolkka, – ihanha tuo onkin Toropovan kukka-tarha, vaikka omena-puut ovat kauhean suuriksi kasvaneet (katselee tehdas-kartanoa), ja jos se on hänen entinen kukka-tarhansa, niin tässähän sitte olisi Toropovan puoti, jossa Tirikova sittemmin kauppaa piti; mutta ompa se kartano mainioksi ja kummalliseksi kasvanut. Minua juuri arveluttaa kuka se nyt täällä on pää-kauppijaana tähän aikaan!.. Mutta kuka se on tuo?

Kolmas kohtaus

Rosmo (suuri raha-kukkaro toisessa kädessä ja toisessa pistuoli, jonka hän ojentaa kohti Tuuterkaiveniuksen rintaa). Ota nämä rahat, taikka kuole!

Tuuterkaivenius (kauhistuen). Herra, (ottaa kiivaasti kukkaron). Häh!

Rosmo. Jääkää hyvästi! (kumartuu ja menee pois).

Tuuterkaivenius (kumartaen). Jumalan kans! sepä oli kunnon mies, se ryöväri! Se on kelpo asia se! tulla ryövätyksi tällä tavalla!.. Katsos miten ajat ovat muuttuneet.

Neljäs kohtaus

Tuuterkaivenius. Eräs Renkimies.

Renkimies (luuta kädessä, vaan vaatetettuna niinkuin paraskin herra sen muodin mukaan, mikä oli vuonna 1868, tulee esiin ja rupee katua lakasemaan). Pois tieltä, näettehän että minun pitää puhdistaa katua.

Tuuterkaivenius (itsekseen). Onkos herroilla nykyseen aikaan tapana lakasta katuja. Sitä ne tekivät ennen minunkin aikoinani; vaan eivät he silloin luutaa käyttäneet (kovasti). Minä pyydän anteeksi; vaan minua kummastuttaa, että noin kiltti ja muodin mukainen herra —

Renkimies. Älkää tehkö pilkkaa köyhistä ihmisistä! Onkos tämmöiset ryysyt muoti-vaatteita? Niitä ne jos lie olleet iso-ukon aikoina! minä kyllä näytänkin aivan kuin vanhalle muinaisuukselle, mutta köyhän pitää olla tyytyväinen.

Tuuterkaivenius. Muinaisuukselle! (itsekseen). Tuommoista muinais-jätettä ei löytynyt minun säästeissäni (kovasti). Paljonko te voitte päivässä ansaita?

Renkimies. Vähänpä sitä meikäläinen mies voipi päivän osaksi lukea, ainoastaan vaan kymmenkunta viiden markan kappaleita päivässä, ja sillä tuskin saapi vettä ja leipää ruuaksensa.

(Menee ulos lakasten).

Viides kohtaus

Tuuterkaivenius. Sitte eräs Talonvartija.

Tuuterkaivenius. Viisikymmentä markkaa päivässä! – Minua jo arveluttaakin, paljonko sitte urakka-miehet saanevatkaan, ne jotka huoneita urakka-kaupalla rakentavat! (katselee ympärillensä). Komea kartano! Minua juuri arveluttaa mistä Suomi on saanut rakennus-niekkoja! Nykyseen aikaan lienee oivallinen rakennuksien ylihallitus toimessa. Olispa tuota hupainen kolkuttaa vähän portille (kolkuttaa portille).

Talonvartija (puettuna loistavaan aamu-pukuun, astuu ulos, syöden hyydeltä (glace) ja hämmennellen sitä kullatulla hopealusikalla). Mitäs pitää?

Tuuterkaivenius. Onko se tämän talon isäntäherra, jota minulla on kunnia puhutella?

Talonvartija. Minä olen talonvartija eli paremmin sanoen portinvartija, hyvä herra!

Tuuterkaivenius (itsekseen). Portinvartija samettisessa yö-nutussa ja syöpi hyydettä! – (Kovasti). Minä olen reissuvainen, ja sitte on jo kauvan aikaa kun olen ollut Jyrängön kaupungissa; – vaan mistä kummalta on saatu varoja silata huoneita noin kullalla?

Talonvartija. Viisikymmentä vuotta on sitte, kun löydettiin kultavuori Vierumäestä.

Tuuterkaivenius. Kultavuori Vierumäestä! sepä on hyvä kuulla semmoista! – Toropovan puoti-kartano on jotensakin muuttunut, näen minä. Sen vanhalla katolla istui ennen, Tirisovan aikana, kyyhkysiä parvittain, mutta nyt näen tuossa koko joukon korkeita savu-torvia.

Talonvartija. Tämäkö tässä? Se oli ennen vapaaherrojen kokous-huone, mutta kun niitä ei enää nykyiseen aikaan tarvita, niin kartano muutettiin ruokalaitos-tehtaaksi, mikä käypi höyryllä.

Tuuterkaivenius. Mitä kummaa! puuropatoja puotitavarain sialla.

Talonvartija. Se on hyvin hyödyllinen tehdas. Ken tahtoo ruokaa itsellensä vuoden pitkään, hänen tarvitsee vaan mennä ja heittää sinne esim. härkä tai lammas, määräten vaan luettelossa mitä laatua liha-ruokaa hän tahtoo valmistettavaksi. Härkä tai lammas viskataan heti elävänä, niinkuin se on karvoineen, säärineen ja sorkkineen, alas suureen masina-kattilaan, ja yhden minuutin kuluttua tulee sieltä koko se vaadittu laitos: liha-paistit, liha-keitit, suolattuja potkia potaattien tai tärvättyjen munien keralla, senmukaan kuin vaan toivotaan ja tahdotaan, – ja kaikki erinäisissä vatiloissa ja suppiloissa, jotka myöskin seuraavat mukana samasta kattilasta.

Tuuterkaivenius. Se on ihmeellistä se? Ken olisi voinut ajatella ja mielessään kuvata, että Toropovan vanha puoti olisi muuttunut vapaa-herrojen kokous-huoneeksi ja vapaa-herrojen kokous-huone sitte niin hyödyttäväksi paikaksi! – Suokaa anteeksi, onkos huoneen vourat kyllä korkeat nykyseen aikaan?

Talonvartija. Sitä en juuri voi sanoa. Sitä voipi saada hyvin kauniin ja tilavan yläkerran 4:jäne huoneineen, kyökkiä lukematta, 40 tuhannella hopeamarkalla vuodessa.

Tuuterkaivenius. Neljälläkymmenellä tuhannella! sepä olisi jotain, esim. jollekulle opettajalle, kellä on 1200 markkaa palkkaa.

Talonvartija. Vaan se kellä ei ole varaa maksaa niin paljo, se voipi aivan hyvin ainakin saada pienen vinttikammarin viidennessä yläkerrassa 777 markalla 22 pennillä.

Tuuterkaivenius. Seitsemällä sadalla seitsemällä kymmenellä ja seitsemällä markalla ja kahdella kymmenellä kahdella pennillä! Sitte saanevatkin varmaan tiedemiehet, runoilijat ja muut taideniekat asua kaduilla ihan vuorokaudet halki?

Talonvartija. Sen ne tosin saavat tehdä, jos maksavat tuon pikkuisen makson, 200 markkaa hopeassa vuodelta, ollen velvolliset senlisäksi ottamaan osaa vielä katujen rakennus-kulungeistakin eli katujen ylläpitämisen maksuista.

Tuuterkaivenius (syrjään). Ihanaiset ajat (kovasti). No, puiden hinta on ainakin samassa suhteessa?

Talonvartija. Puita nyt enää ei ollenkaan tarvita eikä käytetä lämmitykseksi. Kaakeli-uunien asemesta löytyy jokaisessa huoneessa sähkö-kone. Kun milloin on talvi ja alkaa paleltaa, niin otetaan sähkeellisiä muksauksia, joita pitkitetään siksi kunne alkaa ruumista varistaa. Vaan suokaa anteeksi; minun täytyy mennä sisälle työhöni. Minä pidän kirjallisia puheita eli niinkutsuttuja luennoita portin avainten historiasta kerran viikossa. Ne hyvin ovat huvittavia, voinette arvata (menee).

Kuudes kohtaus

Tuuterkaivenius. Louhetar.

Tuuterkaivenius. Portinvartija, joka pitää kirjallisia luennoita! – sepä jo on liian kurja se (rumpu käypi ulkopuolella). Mitä se on?

Louhetar (puoleksi sota-puvussa ja lyöden rumpua).

Tuuterkaivenius. Naiset ovat sotilaita, minä luulen?

Louhetar. Minä olen rykmentin rummuttaja Suomen Kaartissa – minä olen aina himollisesti rakastanut sotilas-säätyä. Vanhempani tahtoivat minua sivili-virkoihin, että minä, samoin kuin muutkin naiset, olisin tullut tuomariksi ja juttujen ajajaksi eli niinkutsutuksi "vulmahdiksi".

Tuuterkaivenius. Juttujen ajajaksi…

Louhetar. Niin, aivan samallaiseksi näköjäni, kuin tuo joka tuolta tulee. (Eräs nainen mustassa päällysnutussa ja korkea musta miehen hattu päässä käypi verkkaisesti poikki teaatterin, suuri vihko paperia kainalossa ja suuri kirja kädessä, josta lukee, viuhtoen muuten oikealla kädellään). Tuo on meidän suurimpia juttuniekkoja, – se nyt menee raastuvan-oikeuteen, niinkuin luulen.

Tuuterkaivenius. Naisihmiset vulmahtiloina, sittenpä sitä oikeuden edessä varmaan haasteltaneekin koko hirmuisesti! – Ja entäs teidän miehenne? —

Louhetar. Minun mieheni? se on lempeä-luontoinen, rakastettava olento – hoitaa taloutta oikeen hyvästi, ompelee ja pesee pyykkiä aivan sievästi, – minulle tuli täytymys naida hänet ja antaa hänelle nimeni – vaan minä en siitä pahottele.

Tuuterkaivenius (itsekseen). Mitä nyt tuo taas on, mitä kuulen! —

Louhetar. Ah! vaan tuossahan se onkin – hän tulee, varmaankin kalatorilta, jossa on ollut kaloja meille puoliseksi ostamassa.

Seitsemäs kohtaus

Edelliset. Louhettaren Mies.

Mies (suuri kooltaan, mustat poskiparrat ja päässä kaunis tylli-myssy koreilla nauhoilla, esiliina edessä, kantaen ruokakoria, jossa kaloja ja ruuvas-kasvuja on sisässä. – Hän kumartaa). Sinäkös se olet vaimoseni? —

Louhetar (kurkistaa koriin). Spenattia – pavun palkoja, näen minä – vaan miksi otit ahvenia? tiedäthän sen jo, että minä rakastan paraittain paistettuja hailia.

Mies. Siellä kyllä oli paistettuja hailia, siellä sillan korvalla, vaan ne eivät olleet eläviä, ja sen suhteen niitä en ottanut.

Louhetar. No, yhtä kaikki sitte – mene nyt kauniisti kotiin – (jyrkästi). Vaan muista, että jos tapaat jonkun naisen tiellä, niin paina kohta silmäsi alas, – naineen miehen ei sovi kiemastella, niinkuin eräänä päivänä teit – hyvästi nyt, ystäväni, ja katso pienosta kotona, kuuletkos sinä!

Mies. Hyvä, hyvä, kultaseni (menee).

Louhetar (menee toiselle sivulle ja rummuttaa).

Kahdeksas kohtaus

Tuuterkaivenius. Marjatta ja eräs nuori mies.

Nuori mies (Muutamia läninkiä toisella käsivarrellaan ja vasu toisella; Marjatta, tullessaan yhtaikaa, halailee miestä). Antakaa minun mennä, antakaa olla rauhassa! Ei minulla ole aikaa!

Marjatta (Komeasti ja kiltisti vaatetettuna, ratsaspiiska kädessä, miekka vyöllä ja sikarri hampaissa). Sinäpä nyt olet ihmeen kova, suloisin ystäväni, – kultaseni, kuuleppa, enkö saisi tarita sinulle käsivarttani vaan vähäksi ajaksi?

Nuori mies. Isä on kieltänyt, hän on sanonut, etten saa tarttua kenenkään tytön käsipuoleen.

Marjatta. Isä ja isä! eikö milloinkaan muuta kuin mitä isä lupaa! Voithan kuitenkin sanoa minulle kuka olet ja mitä sinä, kultaseni, kotonasi tiet?

Nuori mies. Minä asun itsekseni vaan, ja ompelen vaatteita.

Marjatta. Sitä oivallisempi se onkin, sinä pieni pujarini. Minä olen aivan kokonansa rakas ja sulostunut tuommoisiin pieniin ompelijoihin. Sinä pääset minusta, mutta vaan yhdellä ainoalla ehdolla.

Nuori mies (luopi silmänsä alas). Ja se ehto!

Marjatta. Että saan tietää missä sinä asut.

Nuori mies (itsekseen). Oh! kuinka herjoja ne naiset ovat! (kovasti). Minä asun Sametti-kadun varrella, talossa N: o 11, Kiuru-nimisessä korttelissa.

Marjatta Kiitoksia leluseni! (pistää paikan nimen muistiin tasku-kirjaansa). Sinä saat kuulla minusta! (käsittelee miestä). Luota siihen!

Nuori mies (koettaen päästä erillensä hänestä). Se nyt on hirmuista, että kuu vaan joku mies parka lähtee ulos yksinänsä, niin luullaan hänestä jo kohta jos mitäkin pahaa! (juosta pötkii ulos).

Marjatta (ajaa häntä takaa kulissien väliin). Saanenhan minä kuitenkin tarita sinulle naulan konfehtia, sinä pieni pippuri-säkki!

Tuuterkaivenius (itsekseen). Miehet ostavat kaloja, asuvat itseksensä ja ompelevat vaatteita, – syövät konfehtia ja muuta namu-ruokaa ja heitä viekotellaan keskellä katua! sepäs on häväistys koko mies-suvulle! – Tuo nuori rouvas-nainen tulee takaisin. Nyt alkaa hän varmaankin pistää näppinsä minuun.

Yhdeksäs kohtaus

Tuuterkaivenius. Marjatta.

Marjatta. Se on varma ja tosi, että tuo sievänen mies-suku panee meille paljo papuja päähän.

Tuuterkaivenius. Ne nyt ovat sitte naiset, jotka nykyseen aikaan hallitsevat ja vallitsevat.

Marjatta. Niin, minusta olisi kumma jos muuten saattaisi olla ja laatuun käydä! Niitä tosin löytyy naisia, jotka puhelevat miesten vapauttamisesta; vaan niinkauan kuin minä saatan kohottaa ääntäni valtiopäivillä, niin panen sitä asiaa vastaan. Hoitakoot miehet lapsia ja kotisiivoa, hoitakoot jaloa ja kyllä vastuun-alaista kutsumustansa kotona, hoitakoot perettämme! kyntäkööt meidän ketoja, ja saakoot he hakata meille puita ja tuutia meidän lapsiamme! tähän työhön ovat he saaneet luonnollisia voimia. Vaan antaa naisten, jotka ovat korkeimman neron, ymmärryksen ja mielen edusjäseniä, hallita ja vallita maailmaa!

Tuuterkaivenius. Kiitoksia paljo! vaan kutkas suojelevat maata vihollisen päälle rynnätessä?

Marjatta. Me naiset! tosin otamme me miehiä keralla taisteluun, vaan me käytämme heitä työhön samalla tavalla kuin Pyrrus ennen muinoin elefanttiansa.

Tuuterkaivenius. Mutta mitenkä Jumalan nimessä te olette saaneet miehet niin masentumaan?

Marjatta. Niin, tee-vedellä ja raittius-seuroilla.

Tuuterkaivenius. Naisetko ne sitte nykyiseen aikaan kirjoittelevat?

Marjatta. Meidän suurinta sanomalehteä, "Sanomia Turusta", joka on 12 kyynärää leveä ja 24 kyynärää pitkä, toimittavat vaan paljaat naiset. Alapalstoja ja muita helppolukuisia novellia kirjottelee yksi ja toinen mies-eläjä, eli niinkutsuttu suippa-saapas. Meillä toki on yksi mainio kirjoittelija, joka on loistava satunnaisuus, nimittäin Herra Sokersurvonius. Kas tuoltahan se tuleekin ammoinensa.

Kymmenes kohtaus

Edelliset. Sokersurvonius (jota amma kantaa).

Tuuterkaivenius. Mitä kummia, mikä kirjoittelija se on, jota amma kantaa.

Marjatta (tervehtien). Hyvää huomenta, Herra Sokersurvonius; näin varhain liikkeellä?

Sokersurvonius (pitkä piippu kädessä). Aamupuolella on aina mielenjuoksu vilkkaampi ja ajatuksen voima syvempi. Muuten tahdon minä nyt mennä Teaatteriin, jossa paraillaan annetaan murhenäytelmää, joka on viidentoista näytöksen pituinen, ja jonka minä äsken kirjoitin. Se on vähän nuljakka, vaan tuntoa liikuttavat aineet siinä ovat voittavimmat.