Kitabı oku: «Matkustus Brasiliassa», sayfa 7

Seitsemäs luku.
Caracan luostarissa

Tulo luostariin. – Iso kirja. – Seurani luostarissa. – Luostarikoulu. – Vuorimaan luonto. – Brasilian viini. – Indiaanein viini. – Kallisarvoisia puita. – Karjanhoito. – Verta imevät lepakot. – Paimenet. – Metsä-marjat ja metsä-hedelmät.

Caracaan vievä tie johtaa palmupuilla reunatun terrassin eteen, joka päättyy korkeana kivi-seinänä. Siinä olevan ison portin läpi pääsee sievästi hakattuja kivisiä portaita myöten nousemaan kukka-lavoilla koristetulle terrassille.

Vastapäätä porttia, kukka-pengerten toisella puolen, ovat leveät kiviset portaat, jotka vievät luostarin kirkkoon.

Gööthiläiseen stiiliin taidokkaasti rakennetun kirkon fasaadia kaunistaa kapea-huippuinen kello-torni, joka on kirkon kapeammassa päässä ja sen fasaadi-oven kohdalla. Molemmilla sivuilla johtavat kirkon kiviset portaat kaksikerroksisiin pitkiin luostari-rakennuksiin, jotka ovat yhdessä jonossa kirkon kanssa ja taaksepäin jatkenevat siipi-rakennuksiksi sekä muodostavat umpinaisen neliskulmaisen huone-jakson kirkon taakse.

Luostarin portin luona tuli minua vastaanottamaan eräs munkki, pappiseminaarin opettaja Gollaro, jolle franskan kielellä esittelin itseni ja selitin asiani. Hän saattoi minut kirkon vasemmalla puolen olevaan rakennukseen, jossa munkit asuvat, ja jäi kanssani odottamaan superioorin eli johtajan palajamista kirkosta, jossa parastaikaa pidettiin rukousta.

Hän kertoi olevansa Kreikkalainen Konstantinopolista ja ennen kuuluneensa Venäjän uskoon, vaan kääntyneensä roomalaiskatooliseen, koska se muka oli vanhempi ja senvuoksi oikeampi. Hän oli yhtä avomielinen itsensä suhteen kuin vapaa, liiankin vapaa, kysymyksissään minun asioistani, jonkavuoksi muutamissa minuuteissa olimme jo kuin vanhat tuttavat.

Vähän myöhemmin esitti hän minut luostarin superioorille ja seminaarin johtajalle Clavelin'ille, joka oli harmaahiuksinen vanhus, syntyperältään Franskalainen. Franskalaisella kohteliaisuudella sanoi hän luostarissa olevan tapana tarjota vieraanvaraisuutta tiedemiehille, joita tutkimukset johtivat Caracan vuoristoon, ja puolestaan tarjoavansa minulle asuntoa, vaikka pitemmäksikin aikaa. Collaron huomautettua, että kuuluin protestantiseen uskoon, vastasi hän sen seikan ei muuttavan asiaa. Kaiken aikaakin, kuin asuin luostarissa, osoitti hän minulle erinomaista ystävällisyyttä ja piti tarkkaan huolta siitä, ettei minulta mitään puuttuisi niistä mukavuuksista, joita luostari saattoi tarjota. Yhtä etevänä järkensä kuin sydämensä lahjoilta, oli ukko Clavelin vapaa ennakkoluuloista, vaikka tarkka ja valpas koulunjohtaja. Kaikissa, jotka olivat hänen kanssaan tekemisissä, näkyi hän herättävän yhtä paljon mieltymystä kuin kunnioitusta.

Pian järjestettiin ja osoitettiin minulle asunnoksi iso huone, yksinkertainen niinkuin muutkin luostarin huoneet, vaan täydelleen tarkoituksen-mukainen, varustettuna vuoteella, pöydällä, tuolilla ja vielä kolmella tyhjällä sängyllä, joita käytin hyllyinä kasvi-kokoelmiani varten. Lisäksi oli minun käytettäväni luostarin iso kirjasto, jossa tapasin myös useita Brasilian kasvistoa koskevia teoksia.

Tämä seikka oli sitä onnellisempi sattumus, kun ainoa täydellisempi Brasilian kasvio, joka on olemassa, on niin kookas, että matkailijan ei tee mieli ottaa sitä mukaansa, sillä siitä yksistään olisi täysi muulin kuorina. Se on C.F.Ph. de Martiuksen alkama Flora Brasiliensis, josta jo on tullut 95 nidosta isoa folioa, joiden hinta yhteensä nousee liki neljään tuhanteen markkaan. Sen jatkamista on jo kauan aikaa kustantanut Brasilian Keisari Dom Pedro II:nen, joka on myös maksanut ison palkkion niille useille kymmenille Euroopan etevimmästä kasvitutkijasta, jotka ovat kirjoittaneet kukin eri osansa teoksesta.

Brasiliassa on hallitus muutoinkin suurilla kulungeilla kokenut edistää maan kasvullisuuden tutkimista, käsittäen kuinka suuri kansallis-taloudellinen arvo sillä on maassa, jonka metsissä ja kedoilla kasvaa ääretön luku hyötykasveja, kallisarvoisimpia puita, arvokkaita hedelmiä, paraimpia väri- ja lääkintä-aineita sisältäviä kasveja sekä kauniimpia koristuskasveja, joilla kaikilla on melkein rajaton menekki maailman kauppaliikkeessä. Todistukseksi Brasilian kasvilajien runsaudesta, mainittakoon, että sieltä tunnetaan noin 12,000 endeemillistä eli melkein ainoastaan Brasiliassa kasvavaa ylhäisempää kasvilajia (fanerogaameja ja sananjalkoja), joten siis siellä löytyvien ylhäisempien kasvilajien luku saattaa nousta 30 tuhanteen.

Luostarissa oli myöskin lukusali, johon tuli muutamia hengellisiä aikakauskirjoja sekä "Gazeta de Noticias" niminen sanomalehti Rio de Janeirosta. Siellä oli munkeilla tapana juoda päivällis-kahvinsa ja pelata biljaardia, jonka eräs luostarin munkeista oli valmistanut. Sielläkin oli minun lupa käydä mieleni mukaan.

Seurasta ei minulla siis tarvinnut olla puutetta luostarissa. Padre (pappi) Collaro pistäytyi myös aina väliin luokseni juttelemaan Euroopan asioista, Venäjän turkestanilaispolitiikistä ja suhteista Englantiin, ynnä nihilisteistä, sosialisteista ja Bismarckista, joihin kaikkiin asioihin koko maailman huomio oli kääntynyt. Vähitellen tutustuin muidenkin munkkien kanssa, joista useat olivat Franskalaisia ja kolme Saksalaisia.

Samaan aikaan kuin tulin luostariin, oleksi siellä myös eräs nuori franskalainen hyönteiskerääjä nimeltä E. Gounelle. Varustettuna Franskan tasavallan suositus-kirjeillä, joita hän oli saanut ehdolla, että hän keräisi kokoelmia Franskan museoja varten, matkusteli hän omilla varoillaan Brasiliassa, pitäen asuntoa pääasiallisesti varakkaissa kartanoissa, joihin hän hankki itselleen suositus-kirjeitä. Luostarissa asui hän jo kolmatta kuukautta ja oli siellä ollut jonkun aikaa yhdessä hyönteiskerääjä Germain'in kanssa.

Tehtyämme muutamia vaelluksia yhdessä, tuli meistä pian hyvät ystävät, vaikka meidän erillaiset toimet eivät kauan aikaa sallineet jatkaaksemme vaelluksiamme yksissä seuroin.

Hän oli samoinkuin Germainkin kerännyt ison kokoelman hyönteisiä, noin 8,000 kappaletta, paraastaan kovakuoriaisia (Coleoptera), ja nyt kun alkoi huhtikuusta syyskuuhun kestävä kuiva vuodenaika, jolloin hyönteisiä löytyy vähemmin, käytti hän aikaansa paraastaan kolibrien ampumiseen. Niitä hän ampui joka päivä niiden kolmen viikon kuluessa, kuin me oleksimme Caracassa yhdessä, sillä seurauksella että ne viimein tulivat niin aroiksi, että niitä oli hyvin vaikea saada, vaikka ne alussa lentelivät vallan kasvojen eteen. Niitä tapasimme vuoristossa kaikkiaan 7 lajia, jotka melkein kaikki olivat siellä sangen tavallisia. Muutamat kolibri-perheet asuivat myös puutarhassa ja luostarin terrasseilla, jonne ne olivat laittaneet pikkuisia pumpulilla sisustettuja pesiään. Brasilian kielellä niitä nimitetään "kukkain-suutelijoiksi" (heija-flor), sillä niillä on tapana liehuella kukkain päällä ja lennossa pistää pitkän kapean nokkansa kukkain kupuun noukkiakseen siitä pikku-hyönteisiä ja imeäkseen mettä. Syystä ne olivat munkkein erityisiä lemmikkejä, ja Gounelle joutui luostarissa viimein silminnähtävästi epäsuosioon niitä vainoamisestaan.

Paitse Gounellea ja minua oli luostarissa vielä kolme muutakin luonnontieteilijää, nimittäin kolme luostarin munkkia, jotka myöskin keräsivät hyönteisiä ja kasvejakin ja lähettivät kokoelmiaan Franskaan. Kaksi niistä olivat kuitenkin enimmäkseen matkoilla maakunnissa saarnaamassa ja ainoastaan kolmas eli abbé Dorme oleksi yhtä mittaa luostarissa. Hän sanoi koonneensa 14,000 hyönteistä, jotka hän oli lahjoittanut etevälle franskalaiselle hyönteistutkijalle abbé David'ille.

Paitse niitä munkkeja, jotka samoin kuin Dorme olivat opettajia seminaarissa, oli luostarissa useita toisiakin, joilla oli muita toimia, vaan kullakin eri spesialiteettinsä. Eräs Saksanmaalta karkoitettu jesuiitti oli täydellinen nikkari, jonka verstassa parastaikaa valmistettiin koristuksia kirkkoon Caracan monenlaatuisista kauniista puulajeista. Yksi seminaarin opettajista oli monipuolinen mekaanikeri ja valmisti luostarille kaikenlaatuisia tarvekaluja ja koristuksia. Hän oli laittanut kirkontornissa olevat kolme hyvin käyvää kelloa ja birjaardin lukuhuoneesen. Eräs munkki oli puutarhuri. Padre Cajo oli toimelias ja innokas taloudenhoitaja. Saksalainen pappi Esch oli apteekkari ja melkoinen lääkäri. Toinen, myöskin toukokuun-lakien johdosta vuonna 1872 Saksanmaalta karkoitettu hyväsydäminen jesuiitti, jonka kanssa tulin vallan hyväksi ystäväksi, piti huolta pesu-vaatteista. Yksi pappi oli ylikyypparina ruokasalissa ja toinen oli kokkina, joka valmisti ruuat koulun suurilukuiselle oppilaskunnalle ja kenties viidellekymmenelle muulle hengelle, jotka joko asuivat luostarissa tai olivat siellä vierailemassa ja vieraanvaraisuutta nauttimassa.

Niinkuin jo on mainittu, on luostarissa papiksi aikovia varten arvokas opisto, jossa oli 150 oppilasta, kaikki luonnollisesti internejä (sisäoppilaita). Siinä luetaan paitse theologian eri osia, myös latinan, franskan ja englannin kieliä, historiaa, maantiedettä, laskentoa ja fysiikkia, harjoitetaan lisäksi laulua, soitantoa ja voimistelua, puhumatta kirkollisista menoista, jotka pyhäpäivinä kestävät, joidenkuiden tuntien väliajalla, suuren osan päivää, ja joita muulloin pidetään aamulla, ehtoolla ja ateriain jälkeen. Tarkka järjestys vallitsee näissä kaikissa tilaisuuksissa. Riveissä menevät oppilaat ruokasaliin, jossa koko aterian ajan yksi oppilaista saarnastuolissa lukee ääneen latinankielistä rukousta. Oppilaiden vapaus on hyvin rajoitettu, ja ainoastaan opettajain seurassa näin heidän liikkuvan ulkopuolella huoneustoaan, yksin puutarhoissakin. Joka päivä näin heidän kuitenkin opettajain johdolla kulkevan metsiin ja kedoille luostarin ympärystöllä, meluavia leikkejä harjoittamaan tai etsimään virkistystä luonnon ihanassa helmassa.

Melkein joka haaralla ympäröitynä jylhillä gneissi-, graniitti- ja itakolumiitti-kallioilla, on luostari ikäänkuin avarassa kraatterissa eli patamassa, jonka pohjassa on laajoja ketoja ja rinteillä tiheitä metsiä. Itse luostarin asema on aneroiidi-baromeetterini mukaan 1,400 metriä (4,760 jalkaa) merenpinnan yli, ja ympäröivät vuoret kohoavat 1,600-2,000 metriä (5,440-6,800 jalkaa) meren yli.

Caracan ilmanlaatu on myös varsin suloinen, ei koskaan liian kuuma, vaan öisin talvella kuitenkin kylmä, niin että useasti vesikin jäätyy. Sateinen vuoden-aika eli kesä, jolloin melkein joka päivä tavallisesti kello 3 ja 4 vaiheilla j.p.p. sataa, kestää syyskuusta maaliskuun loppuun, ja talvi tai kuiva vuodenaika alkupuolelta huhtikuuta syyskuuhun. Ollessani luostarissa satoi 6 päivänä huhtikuuta viimeisen kerran, ja ainoastaan 5 päivänä toukokuuta vihmaeli myös vähäisen. Yöt olivat jo viileitä, vaan jäätymä-pykälään ei ilman lämpö vielä alentunut, kuten kesäkuussa kuuluu tapahtuvan.

Tällä kuivalla talviajalla kadottavat useat puulajit lehtensä ja kedoilla kuivaa heinä keltaiseksi, vaan useat kasvilajit, varsinkin yhdyskukkaisten heimoa (Synanthereae), ovat silloin myös paraalla kukalla. Monet pensaat ja puut kukkivat paljain lehdin loppupuolella talvea. Verrattomasti suurin luku kasveista kukkii kuitenkin sadeajalla (kesällä).

Vuorimaan lauhkea ilmanlaatu vaikuttaa myös, että etelä-eurooppalaiset viljelykasvit menestyvät Caracassa erittäin hyvin. Luostarin puutarhoissa kasvaa omena- ja sitroonipuita, puhumattakaan oransi-puista, joita Rio de Janeironkin maakunnassa viljellään jokaisen pienenkin mökin puutarhassa. Myöskin viiniköynnös menestyy vallan hyvin Caracassa ja antaa kahdesti vuodessa sadon (ensimäisen helmikuussa), vaan viimeisinä vuosina on sitä kuitenkin vaivannut eräs valkoinen laji lehtitäitä. Joka päivälliseksi oli meillä Caracassa kasvaneista rypäleistä valmistettua viiniä, joka laadultaan oli Franskan parempien viinien vertaista. Muualla Minas Geraeksessa valmistetut viinit ovat sitä vastoin erittäin huonoja ja happanemista säilymistä varten, niinkuin minulle sanottiin, sekoitetut äitelän maun antavalla cannasokuri-viinalla. Jos siis Brasilialaiset eivät muualla kuin Caracassa osaa valmistaa viiniä, ei viiniköynnös suurimmassa osassa heidän maataan myöskään menestykään, paitse johonkin määrin neljässä eteläisimmässä maakunnassa ja lisäksi joillakuilla vuorilla, sillä se on tempereeratun ilmanalan kasvi. Sitä tosin viljellään jo sangen paljonkin eteläpuolella käännepiiriä olevissa maakunnissa Rio Grande do Sul, Santa Catharina, Parana ja Sao Paulo, vaan tuskin on luultavaa, että sillä sielläkään tulee koskaan olemaan sellaista menestystä, että se saisi suurempaa kansallis-taloudellista arvoa, niinkuin esim. Euroopassa, sillä Brasilian troopillinen luonto ja ilmanala, joka on sen menestymiselle esteenä, ulottuu näihin eteläisiin maakuntiin saakka.

Vähemmin hyvin kuin tempereeratun ilmanalan kasvit, menestyvät Caracassa troopilliset hedelmäpuut. Kuitenkin tuottavat siellä banaanit runsaan sadon, vaan muita tärkeämpiä tropiikin hedelmäpuita ei siellä tätä nykyä juuri viljellä.

Pikemmin koristus- kuin hyöty-kasveina viljellään siellä mirim-palmua ja jaboticabeiraa (Eugenia cauliflora eli Myrtus jaboticaba). Jälkimäinen on iso paksu puu koivunlehtien kokoisilla lehdillä ja kuuluu myrtti-kasvien heimoon. Sen hedelmät, jaboticabat, ovat jokseenkin hyvänmakuisia (imeliä), vaan ainoastaan kirsikan kokoisia ja muutoin niiden muotoisia ja värisiäkin. Ne ovat kummallisia kasvamis-tapansa puolesta, sillä ne istuvat varrettomina kiinni puun paksussa rungossa aina tyveen saakka sekä oksain alemmissa lehdettömissä osissa. Indiaanit kokoavat niitä myös viinin valmistamista varten.

Caracan metsissä kasvaa useita lajeja sangen arvokkaita puita, joista luostarille on monenlaista hyötyä. Pieniä metsikköjä muodostaen ja muiden puiden seassa metsissä kasvaa seuduittain palmito-palmua (Euterpe edulis), jonka rungon vihreä latva noin kyynärän tai puolentoista pituudelta on keitettynä ruuaksi kelpaavaa ja käytetään kaalintapaisten ruokain valmistukseen. Luostarin lähistössä kasvaa jo ennen mainittua pinheiro-petäjää (Araucaria Brasiliensis), jonka pähkinämäiset siemenet ovat syötäviä ja kerätään varsinkin sikojen lihoittamista varten. Kallisarvoista ja kaunista puuta saadaan useista Caracan puulajeista, joista mainittakoon: cedro vermelho (Cedrela Brasiliensis, Meliaceae heimoa), jolla on punaista juomuista aromaatillisesti hajuavaa puuta; jacarandat eli palissanderit (useita Jacaranda lajeja Bignoniace'ein heimoa sekä Machaerium lajeja ynnä Dahlbergia nigra hernekasvien heimoa), joilla jo kauan on ollut eurooppalainen maine, ja joiden puu on erittäin kovaa ja keltaisen ruskeaa, melkein mahognyn kalttaista; vinhatico (lue: vinjaatiko) eli amarello, eräs Mimoseae heimoon kuuluva laji (Acacia maleolens), jolla on kaunista keltaista puuta; sobro eli sobragy (Erythroxylon areolatum), jolla on sitkeää ja punaista erinomaisen kaunista puuta, joka on oudon näköistä harvinaisen paksujen ydinsäteittensä vuoksi.

Näitä puita oli luostarissa koossa kirkon sisustamista varten. Luostarin tuotteista ei nimittäin mitään lähetetä kaupaksi, vaan tarkoittaa sen talous ainoastaan sen ja siellä löytyvän koulun ylläpitoa, niin paljon kuin mahdollista, Caracan omilla tuotteilla. Maanviljelystä ei siellä kuitenkaan harjoiteta, vaan pidetään pääelinkeinona karjanhoitoa, joka on laajennettu sangen suuremmoiseksi ja järjestetty järkevämmälle kannalle, kuin Brasilialaisten yleensä. Caracassa valmistetaan nimittäin sekä juustoa että voita ja lypsetään lehmät säännöllisesti, jotka toimet yleensä eivät kuulu Brasilialaisten karjanhoitojärjestelmään.

Karjanhoitoa harjoitetaan nimittäin Brasiliassa yleensä siten, että karja on kaiken vuotta metsissä ja kedoilla oman mielensä mukaan. Kun karjalla on tapana joka yöksi tulla samaan paikkaan, jonka se on leposijakseen valinnut, tavallisesti jonkun puron rannalle tai suon laiteelle, niin ei sitä ole vaikea vähälläkään paimenluvulla hoitaa ja pitää valvonnan alla. Vastasyntyneet vasikat kuljetetaan kotia ja niiden emät seuraavat niitä sinne tavallisesti vapaaehtoisesti ja tulevat sitten jonkun aikaa joka ilta sinne takaisin vasikoitaan imettämään. Ainoastaan näitä vastakantaneita lehmiä lypsetään aamuin ja illoin lyhemmän ajan kuluessa ja niiden maidosta valmistetaan Minas Geraes maakunnassa vähän voita, vaan pääasiallisesti juustoa, melkein samallaista kuin kotitekoinen juusto Hämeessä paistamattomana.

Voita valmistetaan Brasiliassa sangen vähän, ja enin voi, jota siellä syödään, on Euroopasta, varsinkin Englannista ja Hollannista tuotua. Vaikka sitä kuljetetaan konserveina ilmanpitävissä läkki-laatikoissa, jotka sisältävät ainoastaan yksi tai kaksi kiloa, ja sen hinta on vähintäin toista vertaa kalliimpi kuin Suomessa, on se kuitenkin ruokapöydälle joutuessaan maultaan sellaista kuin tavallinen venäläinen voi.

Ainoastaan vähäisestä osasta karjaa saadaan siis Brasiliassa maitoa ja siitäkin sangen vähän, sillä huonolla hoidolla ovat raavaat tulleet huonolypsyisiksi, niin että vastakantaneelta lehmältäkään, kun osa maidosta jätetään vasikan imettäväksi, saatetaan lypsää vuorokaudessa ainoastaan puoli kannua ja vähemminkin. Seuduttain on karja niin hedelmätöntä, että lehmät kantavat ainoastaan joka toinen vuosi, ja yleensäkin on sääntönä että ainoastaan kolmas osa lehmistä vuosittain vasikoi. Paimenilla, jotka samoinkuin Schweitsissä asuvat pienissä majoissa karjan luona, ei siis ole karjan lypsystä sen enemmän huolta, kuin että he saavat maitoa omaksi ruuakseen. Heidän toimenaan on antaa karjalle suolaa (joka kuitenkaan ei ole tarpeellista seuduilla, joissa karja löytää salpietaria maasta) sekä tappaa vuosittain kymmenes osa karjasta, nylkeä nahka ja kuivata liha. Pääasiallisesti vuodissa ja kuivatussa lihassa (carne secca eli xarque) on siis tulos karjanhoidosta. Edelliset ovat myös Brasilian tärkeämpiä ulosvientitavaroita, ja vaihtelee niiden vuotuinen eksportti 5 ja 7,5 miljoonan milreissin vaiheilla.

Paljon haittaa on karjanhoidolle, varsinkin sisämaassa, vampyyreistä eli verta imevistä yölepakoista, jotka yöllä laskeutuvat makaavain raavaiden selkään, imeäkseen niistä verta. Haavoista, joita ne siten repivät eläimiin, syntyy usein kuolettavia ajoksia senkautta että hyönteiset panevat niihin muniaan. Verta imeviä lepakkoja löytyy Brasiliassa suuri joukko lajeja, esim. sukua Phyllostoma pari tusinaa lajeja sekä muutamia Glossophaga ja Desmodus lajeja. Suurin on varsinainen vampyyri (Phyllostoma eli Vampyrus Spectrum), jonka ruumis on liki korttelin pituinen ja siipien päiden välys yli kyynärän. Tavallisimmat ovat parvissa elävät Thyroptera tricolor Spix ja Proboscidea (Emballonura) rivalis Spix. Ei ainoastaan sarvikarjaan ja muuleihin vaan myöskin ihmiseen hänen maatessaan iskevät vampyyrit kiinni.

Isommilla fazendoilla on tuhatmäärä nauta-eläimiä, joita tavallisesti paimentaa yksi eli kaksi paimenta (vaqueiro). Kun orjiin tavallisesti ei ole tarpeeksi luottamusta, että heille uskottaisi tämä toimi, niin käytetään siihen palkollisia, jotka yhteensä saavat kolmannen osan karjan tuotteista. Silloin kun ei ole kanto-aika, käyvät he ainoastaan toisinaan katsomassa karjaa, – ettei se ole taudissa tai eksynyt vieraasen karjaan, joka tunnetaan raavaisiin kuumalla raudalla poltetuista merkeistä. Kedoilla ratsastavat he tavallisesti muulin seljässä ja ovat puetut omituiseen, erään kotimaisen hirven (Cervus rufus Cuv.) nahasta valmistettuun pukuun, joka metsissä ja pensahikoissa varjelee heitä okaisista kasveista. Suuren osan vuotta, varsinkin kuivalla vuodenajalla eli talvella, jolloin fazendain lähistössä ei kasva karjalle tarpeeksi heinää, asuvat he salomailla ja elättävät itseään lihalla, maidolla, marjoilla ja muilla hedelmillä, joista eri lajit, kypsyen eri aikoina, seuraavat toisiaan pitkin talvea.

Syötävistä hedelmistä, joita löytää metsissä, mainittakoon tässä seuraavat lajit:

Araticu't kasvavat useissa puissa, jotka kuuluvat sukuun Anona.

Guabiroba on myrtti-kasvien heimoon kuuluvan Abbevillea Klotzschiana'n hedelmä.

Aracaz ovat erikokoisia goiaban kalttaisia hedelmiä ja valmistuvat useissa Psidium lajeissa (P. variabile Berg, microcarpum Camb., cuneatum Camb. y.m.).

Murici't kasvavat useissa Malpighiace'eissä, esim. Byrsonima verbascifolia'ssa, joka on paksurunkoinen pensas ja kasvattaa pieniä hyvänmakuisia keltaisia marjoja.

Humbu-nimiset luumun tapaiset hedelmät, joita syödään maidon kanssa, kasvavat imbuzeiro-nimisessä Terebinthace'issa (Spondias). Se on merkillinen myöskin sen puolesta että sen juurista kasvaa maanpinnalle nyrkin tai miehenpäänkin kokoisia mukuloita, joiden ontelosta sisustasta janoava erämaan matkustaja löytää juoma-vettä.

Mangaba, joka on jokseenkin luumun muotoinen ja makuinen, on parin sylen korkuisen kautsukki-puun (Hancornia speciosa, Apocyne'ein heimoa) hedelmä.

Burity-hedelmä, kasvaa komeassa palmu-puussa (Mauritia vinifera), jonka rungossa olevaa nestettä Indiaanit käyttävät boriti-viinin valmistukseen. Myöskin useilla muilla palmu-lajeilla on syötäviä hedelmiä, toisilla pähkinämäisiä, toisilla luumarjan-tapaisia.

Pitomba't ovat happamia keltaisia luumun kalttaisia hedelmiä, jotka kasvavat Sapindaceae heimoon kuuluvassa pensaassa Sapindus esculentus.

Bacopari't valmistuvat useissa Sapotaceae-heimoon kuuluvissa lajeissa.

Mutamba on viikunan-makuinen okainen hedelmä, joka kasvaa Büttneriaceae heimoon kuuluvassa Guazuma ulmifolia'ssa.

Cagaiteira on myrtti-heimoon kuuluvan Stenocalyx dysentrica'n marja, samoinkuin jaboticaba samaan heimoon kuuluvan Eugenia (Myrciaria) cauliflora'n.

Jamacarus ovat Cactus kasvien marjoja.

Maracuja't kasvavat köynneliäissä kauniskukkaisissa Passiflore'eissä (esim. Passiflora alata, P. vitifolia, y.m.) ja ovat soikeita nahkeita hedelmiä, jotka runsaasti sisältävät limaisia imelän-happamia siemeniä.

Syötäviä hedelmiä on useilla Mimoseae heimoon kuuluvilla Inga lajeilla ja samoin myöskin jatobal nimisellä Caesalpinieae heimoon kuuluvalla puulla (Hymenaea courbaril), joka kuitenkin enemmän on tunnettu juurten alle keräytyvän arvokkaan hartsinsa vuoksi.

Lähempänä päiväntasaajaa tai metsäregioonissa tavataan metsissä vielä useita muitakin arvokkaita hedelmä-puita, joista tässä mainittakoon seuraavat:

Sapucaia't eli isot myrtti-kasvit Lecythis lanceolata Poir., Amazonum Mart. ja ollaria L. kasvattavat kummallisia pään-kokoisia pähkinöitä, jotka aukeavat kannella ja siten syntyneen aukon kautta ravistavat syötävät siemenensä maahan.

Pacuri-puut (Symphonia cocoinea L., Platonia insignis Mart.) ovat erinomaisen isoja Guttiferae heimoon kuuluvia puita, joilla on isoja imeliä ja aromaatillisia marjoja.

Sorveira (Collophora eli Couma utilis) on Apocynei, joka kasvattaa isoja luumumaisia hedelmiä.

Cajueiro (Anacardium occidentale) on Therebinthaceae heimoon kuuluva pieni puu, jolla on kahdenlaisia hedelmiä. Sen kukkaperät turpoavat ison peeronin muotoisiksi hyvin meheviksi epähedelmiksi, joiden neste on erinomaisen virvoittavaa ja terveellistä, vaan niiden yläpuolella istuvat kastanjamaiset pähkinät ovat katkeranmakuisia ja ainoastaan kärvennettyinä syötäviä. Toisella lajilla, Anacardium humile, joka kasvaa campos-alueella, on pienemmät hedelmät ja tuskin kyynärää korkea pensasvarsi, joka maan sisään jatkenee hyvin isoksi ja paksu-runkoiseksi maanalaiseksi puuksi.

Papaya (Carica papaya) kuuluu Papayaceae heimoon ja kasvattaa korttelin pituisia meloonin kalttaisia hedelmiä, joita nimitetään mamno'ksi ja syödään lihan kanssa keittämättöminä tai keitettyinä.

Ambauva do vinho (Pourouma cecropiaefolia) on Artocarpeae heimoon kuuluva puu, jolla on viinirypäleen kalttaisia hyvänmakuisia luumarjoja.

Castanheiro (Bertholletia excelsa) on iso puu, joka kuuluu myrtti-heimoon ja kasvattaa lapsen pään kokoisia raskaita pähkinöitä. Kun ne ovat kypsiä, varisevat ne kolinalla alas puusta ja tunkevat painonsa vuoksi monasti syvälle maahan. Ne ovat niin kovakuorisia, että niiden halkaisemiseen tarvitaan luja kirveen isku. Pähkinän sisässä on suuri joukko parin tuuman pituisia kolmisärmäisiä kovakuorisia siemeniä, jotka Para-pähkinäin nimellä ovat Suomessakin hyvin tunnettuja. Castanheiro muodostaa alemman Tocantinin ja Orinocon välillä komeita metsikköjä, jonne Indiaanit syyskuussa joukoittain matkustavat Para-pähkinöitä keräämään. Niitä lähetetään Brasiliasta ulkomaille vuosittain noin 1 miljoonan 3 sadantuhannen milreissin edestä.

Uaraná (Paullinia sorbilis, Sapindaceae heimoa), jonka siemenet sisältävät koffeiiniä, on Matto Grosso maakunnalle yhtä tärkeä pensas, kuin kahvi-pensas Itä-Brasilialle, ja sen kärvennetyistä siemenistä valmistetaan terveellistä chocolaadin kalttaista juomaa.

Cacao-puut, joiden siemenet ovat tärkeä ravinto-aine ja arvokas kauppa-tavara, kasvavat metsissä ylemmän Amazonin luona. Niitä on useita lajeja, ja vähintäin kuudesta eri lajista sukua Theobroma, joka kuuluu heimoon Büttneriaceae, valmistetaan kaakkaota. Tärkein ja enimmin viljelty niistä on Th. cacao L., joka on puikea-lehtinen pienikukkainen puu ja kasvattaa korttelin pituisia kellan punaisia kurkkuja ja niiden sisään noin 40 isoa siementä.