Kitabı oku: «Liukas-kielinen», sayfa 4

Kaarle. Jos vaan…

Selicour. Ihanne kuin paljon te koristeleitte.

Kaarle. Vaan enhän minä tiedä…

Selicour (repäsee paperin häneltä kädestä). Te olette lapsi … antakaa … minä teen teille hyvää vasten tahtoanne. Teidän isänneki täytyy kohta osoittaa kunnian teidän töillenne. Tuossapa hän tuleeki. (Panee paperin povellensa.)

Kuudes kohtaus.

Molemmat Firminit ja Selicour.

Firmin. Tässä ystäväni! … vaan tietäkää pitää suunne kiini. (Antaa salaisesti paperit.)

Selicour. Minä sen osaan. (Pistää taka-taskuunsa paperit.)

Kaarle (itsekseen). Teinköhän minä väärin kuin ne hänelle annoin. Vaan mitäpä muuta niillä olisin tehnytkään?

Selicour. Armaat ystäväni! te olette minua ihanasti huvittaneet, vaan teidän seuraan voipiki pian unhottaa ajan kulun… Ministeri odottaa … minun on hyvin työläs erota teistä, sillä niin jaloin henkein luona voittaa aina jotaki.

(Menee pois, pitäen molempia käsiään taka-taskuinsa päällä.)

Seitsemäs kohtaus.

Molemmat Firminit.

Firmin. Siinä se nyt on se mies jota luulit niin kavalaksi ja juonikkaksi … kuka minulle on parempi ystävä kuin hän!

Kaarle. Te voitte sen sanoa houraukseksi … vaan se on totinainen tosi, kuta enemmän hän teitä ystävöi sitä vähemmän minä häntä uskon … tuo suloinen säven jolla hän teitä puhuttelee … minä en voi uskoa muuta kuin että hän teitä tarvitsee, tahi tahtoo teitä painaa.

Firmin. Hui mikä epäluulo! Ei poikani! ja vaikka toisen pahuus minun tekisi onnettomaksi … minä tahdon kuitenki niin myöhäs kuin mahdollista uskoa toisesta ihmisestä pahaa.

Kahdeksas kohtaus.

Entiset. Laroche.

Laroche. Olettehan täällä, herra Firmin!.. Se on minulle iloista … ministeri on tulossa katsomaan teitä.

Kaarle. Isäni?

Firmin. Minua?

Laroche. Teitä, juuri teitä. Minä näin jo silloin kuin teistä mainitsin miten hän jo oli teidät huomannut. Selicour on siitä hyvin peljästynyt. Minun käyntini ei mennyt kuitenkaan turhaan.

Kaarle. Ah, nyt te saatte vasten tahtoanne tulla valkeuteen! Mikä onnellinen tapaus!

Firmin. Niin, niin kyllähän sinä minut jo näet ministerinä … herra Narbonnilla on vissisti minulle joku työ … joku vähäinen toimi … ja siinä se on kaikki.

Laroche. Ei, ei, minä sanon … hän halaa teidän tuttavuutta, eikä ainoasti sitä, ei, hänen silmänsä ovat avatut! Selicour, sen jo tiedän, on lähellä loppuansa … vaan minä en virka mitään. Ministeri antoi kysellä teitä, teidän sanottiin olevan kanselissa. Se on vissi että hän tulee käymään teidän luona … ja enkö minä sanonut … tuossa se jo onki! (Pakenee oveenpäin perälle.)

Yhdeksäs kohtaus.

Entiset. Narbonne.

Narbonne. Minä olen nähnyt teiltä töitä, herra Firmin, jotka ovat minulle näyttäneet teidän suuren kuntonne, ja olen joka haaralta kuullut ylistettävän teidän totuullisuutta ja hyvyyttä. Teidän laatuiset miehet ovat minulle hyvin kalliit. Minä tulen sentähden itselleni pyytämään teidän apua, teidän neuvoa ja teidän toimellisuutta raskaassa virassani. Tahdotteko siis olla ystäväni, herra Firmin?

Firmin. Niin juuri luottamus minua hävettää ja tekee minun ylpeäksi. Ilolla ja kiitollisuudella minä otan vastaan teidän tarjonne, vaan pelkään että teille on minusta annettu liian suuri ajatus.

Kaarle. Teille ei ole sanottu muuta kuin totuutta, herra Narbonne! minä rukoilen, elkää tässä asiassa uskoko isäni sanoja.

Firmin. Elä kehu liioin poikani, minun ansioni on hyvin tavallinen.

Narbonne. Tässä sitte on teidän poikanne, herra Firmin?

Firmin. Se on totta.

Narbonne. Kaarle Firmin, josta äitini ja tyttäreni minulle puhelivat tänä aamuna?

Kaarle. Äitinne ja se armas Lotta ovat vielä muistaneet Kaarle

Firminin?

Narbonne. He ovat minulle puhelleet teistä paljon huvittavia asioita.

Kaarle. Kuin minä ansaitsesin niin suuren hyvyyden!

Narbonne. Minulla on iloista tulla teidän, jalo nuori mies, ja arvollisen isänne kanssa lähempään keskuuteen. Herra Firmin! jos se on minun velvollisuus teidät etsiä, niin teidän se on sen siaan itsenne löydyttää. Ainoasti kykenemättömyys piteleikse vaan laiskuudessa. Kunnon mies, joka isän-maatansa rakastaa, hakee esi-miehensä ja sen ammatin jonka luulee ansainnensa. Tuhmuus ja tunnottomuus ovat aina saapuvilla kehumassa teeskelleillä ansioilla. Se on työläs eroittaa kuntoa kunnottomuudesta kuin se ei tule riitaveljensä kanssa taistelemaankaan. Muistakaa herra Firmin, että me saamme vastata yhden verran siitä hyvästä jota emme tee kuin siitä pahasta jonka laskemme tapahtumaan.

Kaarle. Kuulettekos nyt isä!

Firmin. Antakaa minulle tilaisuutta palvella isäni maata, minä teen sen ilolla.

Narbonne. Ja enemmän minä en vaadi. Aluksi, tullaksemme paremmin tuttaviksi, te molemmat tulette nyt iltaiselle tyköni. Siellä löydätte huvittavan seuran, parin hyviä ystäviä ja monjaita sukulaisia. Kaikki rajoitukset meidän seurassa ovat poistetut, ja minun äitini, jota minun uusi virka ei ole tehnyt ylpeäksi, on teitä kohteleva suurella ilolla.

Firmin. Teidän hyvään pyytöönne me suostumme.

Kaarle. Ja minä saan nähdä Lottaa!

Laroche (syrjässä). Asiat ovat hyvällä tiellä … hetki on tärkeä … nyt kiiruusti, vielä eräs väkevä ryntäys Selicouria vastaan! (tulee esiin) Niin te olette antaneet ansiolle arvonsa; se on hyvä. Nyt on pahuus vielä saatava ilmiin. Onneksi voin nyt alkaa siitä mihin tänä aamuna päätin. Selicour sai minut tänään vaikenemaan. Minä olin malttamatoin että tulin niin yht'äkkiä, vaan minä olin totuudessa. Te vaaditte todistuksia … nyt minulla ne ovat.

Narbonne. Mitä, kuin?

Laroche. Hän sanoo olevansa äitinsä ja koko sukunsa turva, ja on äsken ikään juuri kauniisti kohdellut yhtä serkku-parkaansa joka kaupunkiin tuli ja tuhmuudessaan pyysi hänen hakemaan itselleen vähäistä paikkaa. Se kunnotoin ajoi hänen tiehensä! Niin hän kohtelee sukulaisiaan, ja miten paha sydän hänellä on, sen todistaa hänen kurjuudessa elävä äitinsä.

Firmin. Te teette hänelle väärin aina, hyvä Laroche! Sama serkku palasi kotiinsa rikkaasti lahjoitettuna ja parannettu turhista toivoista.

Narbonne. Juuri samaa serkkua hän kohteli hyvin sievästi.

Laroche. Kuin, Mitä?

Narbonne. Äitini oli heidän puhellessa saapuvilla.

Firmin. Hyvä Laroche! elkää seuratko alhaista koston himoa.

Laroche. Somasti, herra Firmin! pidelkää edelleen hänen puolta!

Firmin. Hän on poikessa, minun velvollisuus on häntä puolustaa.

Narbonne. Sellainen mieliala on teille kunniaksi, herra Firmin! Herra Selicour ei ole puhunut teistä kuin hyvää. Kuin iloinen minä olen nähden ympärilläni sellaisia miehiä, (Larochille) Vaan te, joka niin kiivaasti etsitte vahinkoa Selicourille, ette näytä olevan se totuullinen mies joksi teitä sanotaan. Mitä teistä olen tähän asti nähnyt, se ei teitä suuresti kunnioita.

Laroche (itsekseen). Minä en häntä vielä sukaise … vaan malta!

Narbonne. Minä tahdon Selicourista ajatella sitä paremmin mitä enemmän hänestä kuulen pahaa, ja muutoin minä arvelen tulla hänen kanssa lähempään keskuuteen.

Kaarle (hämmästyen). Kuin niin?

Narbonne. Äitilläni on joku aikomus, johon myös minä suostun. Vaan teilleki minä olen arvellut jotain hyvää, herra Firmin! Tän' iltana siitä enemmän. Elkää viipykö. (Kaarlelle) Te, nuori ystäväni, hyväilette runoillusta, kuin olen kuullut. Äitini ylisti tänään teidän merkillistä lahjaa. Antakaa pian kuulla töistänne! Minäki rakastan runottaria. Nöyrin palvelianne, hyvät herrat! Elkäät vaivaitko minun tähteni.

(Menee.)

Kymmenes kohtaus.

Entiset, paitsi Narbonnia.

Kaarle. Minä saan häntä nähdä, häntä puhutella! Vaan ne vissit äitin aikomukset, ah, minä vapisen, epäilemättä hän on määrätty Selicourille.

Firmin. Noh, poika, eikös tämä päivä ole onnellinen?

Laroche. Teille, herra Firmin, vaan ei minulle.

Firmin. Olkaa huoletta, minä toivon että kaikki tulee paikalleen. (Kaarlelle) Ole nyt siivosti, poikani. Vähintäin ministerin silmäin edessä elä unhota.

Kaarle. Olkaa huoletta! Vaan teki, isä, liikkukaa nyt kerranki!

Firmin. Somasti, haha! minäki saan läksyni.

Kaarle. Enkös minä ole totuudessa, herra Laroche?

Firmin. Anna vähintäin hänen esi-merkkinsä olla varoitukseksi. Olkaa rohkea, herra Laroche! Jos minun sanani mitä auttaa, niin teidän asia vielä ei ole kadotettu. (Menee.)

Yksitoistakymmenes kohtaus.

Kaarle ja Laroche,

Laroche. Noh mitä te siihen sanotte? Onko se luvallista että teidän isä minun tekee valehteliaksi ja auttaa sellaista konnaa?

Kaarle. Hyvä ystävä! minä olen tän' aamuna ylenkatsonut teidän avun, nyt minä sitä rukoustan. Se on vissi että Selicour on määrätty Lotan puolisoksi. Minä en häntä ole ansainnut, vaan vielä vähemmän se tunnotoin häntä on ansainnut!

Laroche. Tarvitsenko minä vielä uutta yllytystä? te olette nähneet kuin minulle on tehty väärin hänen tähtensä. Kuulkaa minua! Minä sain kuulla että ministeri tänä päivänä on hänelle antanut hyvin vaikean työn, joka tän' iltana pitäisi olla valmisna. Hän taikka sitä ei saa aikoin, taikka sen tekee huonosti. Siinä hänen kunnottomuus tulee ilmi. jokainen odottaa hänen lankeemusta, katsomatta hänen suloisia puheita. Kukaan ei tule hänelle avuksi, sen minä voin taata, sillä niin yhteisesti vihattu hän on.

Kaarle. Isäni minä siitä estän. Kyllä minä nyt näen mihin tarpeesen hän minulta vietteli sen laulun. Julkeisiko hän minun saapuvilla sanoa sen omaksi työksensä?

Laroche. Tulkaa minun keralla puutarhaan. Hän ei saa tavata meitä yhdessä. Selicour parka, sinä luulet olevasi minun mestarini … kavahda … sinun opetus-lapsesi edistyy, ja ennen iltaa sinä voit tulla hänen kouluunsa!

(Menevät.)

NELJÄS NÄYTÖS

Ensimäinen kohtaus.

Madami Belmont. Lotta.

Mad. Belmont. Jää tänne Lotta, meillä on vähän puhelemista ennenkun vieraat tulevat. Sanopas nyt lapseni, miten tuo Selicour on sinusta?

Lotta. Minustako, mummo?

Mad. Belmont. Niin niin, sinusta!

Lotta. No, hyvin huvittava, ansiollinen ja arvoisa mies hän minusta näyttää olevan.

Mad. Belmont. Sitä käypi kuunnella! Se on iloista, rakas lapseni, että hän sinusta on niin hyvä, sillä jos isäsi ja minä jotain mahdamme, niin Selicour on kohta sinun puolisosi.

Lotta (hämmästyen). Minun puolisoni!

Mad. Belmont. Mille se kuuluu sinusta?

Lotta. Herra Selicourko?

Mad. Belmont. Me emme luule sinulle olevan mitään parempaa.

Lotta. Teidän ja isäni käsistä minä otan puolisoni hyvin mieluisesti.

Vaan ettehän minua sanone hulluksi! Minä en tiedä kuin … vaan tuo

Selicour, minä en tiedä, mutta kun häntä ajattelen puolisokseni, niin sydämeni pohjassa tuntuu jotain joka on kuin…

Mad. Belmont. Eihän se kuitenkaan voi olla vihaa.

Lotta. Minä sen sanoisin peloksi. Minä tunnen että siinä teen väärin, mutta sille minä en mahda mitään. Minä pelkään häntä paljon enemmän kuin rakastan.

Mad. Belmont. Se on hyvä, se on hyvä! Sen pelon me hyvin tunnemme, tyttäreni.

Lotta. Ei ei, kuulkaa!

Mad. Belmont. Ihana tyttöyden kainous! kyllä minä sen tunnen, usko minua. Enkö minäki ole ollut nuorena? Muutoin tämä kauppa sopii meidän suvulle. Sellainen mies, joka tietää kaikki, jolla on sävy ja tunto, joka on nöyrä ja iloinen, entuudesta jo niin tuttu ystävä! Ja miten hänen ympärillä pyöritään joka talossa. Jos hänellä ei olisi ollut tän' iltana huolta äitistään, hän olisi minulle tuonut romansin, ihanan laulun, sillä hän taitaa kaikki ja sinulle hän voipi olla mieliksi jokaisessa pienimmässäki asiassa. Vaan tuolla hän jo kuuluu tulevanki … häntä ei tarvitse koskaan odottaa … totta hänenlaista ei ole toista Pariisissa.

Toinen kohtaus.

Entiset. Selicour.

Selicour. Te halasitte minulta tänään liikuttavan, hempeän laulun! Minä olen kokenut, rouva, panna kaiken voimani … ja minä sen tuon tässä teidän jalkoihin.

Mad. Belmont. Kuin! herra Selicour? Sekö olisi teillä jo valmisna?

Todella, minä pelkäsin että ne pahat sanomat…

Selicour. Mitkä sanomat?

Mad. Belmont. Teidän äitiltä…

Selicour. Minun äitiltäni! niin … niin … se on tosi. Minä jo sain kirjan jossa hän ilmoittaa että hän viimenki…

Mad. Belmont. On saanut ne tuhat taaleria, se nyt oli oikein iloista.

Selicour. Muutenkos minä olisin voinut pitää ajatukseni niin koossa? Vaan Jumalalle kiitos! nyt on se kivi pudonnut minun rinnastani, ja ensi ilossa minä tein nuo värssyt jotka kunniakseni sain antaa teille.

Mad. Belmont (Lotalle). Lotta, sinä olisit häntä surkutellut … jos olisit nähnyt, ja siinä minä tulin tuntemaan hänen oivallisen sydämensä. Herra Selicour! Minä rakastan teidän laulua ennenkun sen olen lukenutkaan.

Kolmas kohtaus.

Entiset. Narbonne.

Narbonne. Selicourko täällä? Voi, voi, äitiseni! te viettelette hänen tärkeemmistä töistänsä. Hänellä on niin kiireitä töitä ja te annatte hänelle vielä turhia asioita.

Mad. Belmont. Kas, kas, poika, ethän nyt meihin suuttune!

Narbonne. Tällä tavoin, mitä meidän aineesta tulee jolla oli niin kiire?

Selicour. Se on jo valmis, tässä se onki.

Narbonne. Kuin, valmisko?

Selicour. Entisen hallituksen virheet ovat olleet minulle raskaat nähdä, minä en voinut niitä jouten katsella ja valittaa … minä panin muistiin ja paperille kaikki valitukseni, moitteeni ja ehdotukseni parannuksista, ja nyt se sattui että se työ minkä annoitte minulle tehdä, jo oli ammoin hiljaisuudessa minulta valmisna. Minulla vissisti ei olisi puuttunut rohkeutta ne tehdä julkisiksi, jos hallitus vihdoin itse ei olisi nähnyt niiden tarpeellisuuden ja teissä saanut miehen joka hankkii kaikki uuteen järjestykseen. Nyt on aika nämä paperit tehdä hyödyllisiksi, niissä ei puuttunut muuta kuin asettaa ne paikoilleen ja se oli tehty yhdessä minutissa.

Mad. Belmont. No nyt, poikaseni! sinä voit olla tyytyväinen, arvelen minä. Selicour on täyttänyt toivosi ennenkun hän sen tiesikään, hän on tullut puolitiessä sinulle vastaan.

Narbonne. Ilolla minä näen nyt että meidän ajatukset sopivat yhteen. Antakaa tänne, herra Selicour! vielä tänä iltana minä lähetän ne hallituksen käteen.

Selicour (yksin). Kaikki menestyy … nyt tuo Firminin rutka raivata tieltä pois. (Kovasti) Suotteko te minulle anteeksi herra Narbonne? Minun on hyvin raskas sitä teille ilmoittaa … vaan minua peloittaa että herra Larochin tämän-aamuinen valitus on voinut kuitenki painua teidän mieleen.

Narbonne. Ei vähääkään herra Selicour!

Selicour. Minä olen kuitenki sitä peljännyt … ja kaikesta kuin näen … minä en voi uskoa muuta kuin että herra Laroche jo on antanut minun ammattini toiselle.

Narbonne. Kuin?

Selicour. En muuta kuin hyvää minä ole ajatellut herra Firministä, mutta nyt minä sen tunnustan… Minä en ala häntä oikein ymmärtää.

Narbonne. Kuin? Te olette vielä tänä päivänä minulle ylistänyt hänen totuullisuutta.

Selicour. Kaiken totuullisinta ei ole uskomista kuin vissiin määrään.

Minä olen vihollisten keskessä. Minulle pannaan ansoja joka haaralle.

Narbonne. Te olette väärässä herra Firminin suhteen. Minä tunnen hänen paremmin ja menen takaukseen.

Selicour. Minä toivoisin että voisin hänestä ajatella samaten.

Narbonne. Larochin hävytöin kiittämättömyys on luonnollisesti teidän pannut epäilemään. Vaan jos teillä olisi vähänkään epäilystä Firministä, niin te saatte paikalla tilaisuuden oikaista erheyksenne.

Selicour. Kuin?

Narbonne. Hän on paikalla itse täällä.

Selicour. Herra Firminkö täällä?

Narbonne. Täällä … minä en sitä sanonut erheyksessä … minä näin häntä.

Selicour. Te näitte häntä? Oivallisesti! Se nyt iloista on kuulla.

Narbonne. Hän poikinensa on meidän kanssa iltaisella.

Selicour. Iltaisella … poikinensa! oivallisesti! ihanasti!

Mad. Belmont ja Lotta. Kaarle Firminkö?

Narbonne. Se nuori upseeri, jonka ansioa te olette minulle kiitelleet.

Minä kutsuin isän sekä pojan iltasruuvalle.

Mad. Belmont. Minä sanon heille terve-tultua.

Narbonne. Eihän teillä mitä liene sitä vastaan?

Selicour. Minä rukoilen, … ihan vastoin! se minua ilahuttaa.

Mad. Belmont. Edeltäpäin minä jo rakastan isää pojan tähden. Ja mitäs meidän Lotta sanoo?

Lotta. Minäkö, mummo! minä suostun ihan teidän meininkiin.

Narbonne. Te voitte sitte selittää välinne ihan julkisesti.

Selicour. Oh! Sitä ei ole tarvis. Jos oikein tunnustan, niin minä olen pitänyt herra Firminiä rehellisimpänä miehenä … ja jos milloin hänelle tein väärin, niin nyt olen valmis tunnustamaan erheykseni. Minä puolestani olen vakuutettu että hän on minun paras ystäväni.

Narbonne. Hän on sen todistanut. Hän puhelee teistä suurella kunnioittamisella … vaikka minä häntä tunnen vasta tästä päivästä, vaan vissisti hän ansaitsee…

Selicour (keskeyttäen). Kaikki ne ylistykset jotka, niin kuin tunnette, minä äsken hänelle annoin. Sellainen minä olen aina, minun sydämeni ei tunne mitään kateutta.

Narbonne. Hänellä on terve ymmärrys ja oivallinen sydän, ja kukaan ei halaa niin vähän ylistyksiä ja kuuluisaa nimeä kuin hän. Hän voisi antaa toiselle koko kunnian siitä mitä itse on toimittanut.

Selicour. Luuletteko te sen?

Narbonne. Hän olisi mies sen tekemään!

Mad. Belmont. Hänen poikansa sellaisessa tapauksessa varmaan ei tekisi niin.

Lotta. Se on vissi, hän on nuori innokas runoilia, joka ei ymmärrä leikkiä.

Selicour. Voisiko hänki antaa töistänsä kunnian toiselle?

Lotta. Oh sitä minä epäilisin.

Narbonne. Minä rakastan sellaista intoa nuoressa sota-miehessä.

Selicour. Totta kaiketi! sellaisesta on toivoa.

Narbonne. Jokainen oikealla paikallaan, silloin molemmat hyödyttävät paraite.

Selicour. Se on kuitenki ihanaa kuulla ja nähdä kuin te löydätte aina soveliaat miehet paikkaansa!

Narbonne. Se on minun velvollisuuteni. (Puhelee tyttärensä kanssa.)

Selicour. Se se on! (mad. Belmontille) Yksi sanainen, rouva! Teidän luultiin kuitenki minua viivyttäneen töissäni … sentähden, jos minun värsyni tän' iltana tulisi laulettavaksi … niin elkää nimittäkö minua sen tekiäksi!

Mad. Belmont. Jos ette sitä tahdo, olkoon!

Selicour. Niin, vaan minulle juohtuu mieleen… Kuinkahan, jos vakuudeksi pyytäisin jonkun vieraista ilmoittamaan sen tekiäksi?

Mad. Belmont. Miten? te voisitte antaa siitä kunnian toiselle.

Selicour. Hoh! Se en vähä kaikki. (Molemmat Firminit tulevat.)

Lotta (katsahtaa iloisesti). Tuossapa he tulevat.

Neljäs kohtaus.

Entiset. Molemmat Firminit.

Narbonne (heitä vastaan). Minä jo olen teitä kauvan odottanut, hyvät herrat! tulkaa, tulkaa! sydämellisesti tervetultua! Tässä, herra Firmin, on minun äitini ja tässä tyttäreni … te ette ole enää meille vieraat.

Mad. Belmont (Kaarle Firminille). Minä en voinut toivoakaan teitä nähdä täällä Pariisissa; se on iloista niin äkkiä tavata hyviä ystäviä.

Kaarle. Sellainen nimitys on minulle hyvin kallis. (Lotalle) Te olette sillä tavoin jättäneet tätinne.

Lotta. Niin, herra Firmin!

Kaarle. Minä en voi unhottaa niitä iloisia päiviä jotka elin hänen huoneessa. Siellähän se oli, mamseli…

Narbonne (isä Firminille). Annamme näiden nuorten uudistaa tuttavuuttaan. Noh herra Firmin, tässä on nyt Selicour!

Selicour (Firminille). Todella, minä olin … minä en voi niin sanoa kuin iloinen minä olen, kun näen teidät herra Narbonnin tuttavana.

Narbonne. Te olette molemmat miehiä jotka katsovat rehellisesti toisensa silmiin, (Firminille) Hänellä on jotain sydämellä, minä toivosin että sen kanssa nyt selkenisitte, hyvät herrat!

Selicour. O, se ei ole mitään, ei mitään! herra Firmin tuntee minun ystäväkseen.

Narbonne. Ja olkaa vakuutettu, hän on myös teidän. Te olisitte voineet kuulla millä kiivaudella hän teitä puolusti. Vissisti se on sama Laroche, joka taas…

Selicour. Vaan mikä maailman ihme sen Larochin on niin yllyttänyt minua vastaan.

Narbonne. Laroche ei ole minun miehiäni, vähintäin minulla on hyvin paha luulo hänestä.

Firmin. Te olette väärässä. Minä puhuin tänään häntä vastaan, vaan tällä kertaa minun täytyy häntä puolustaa.

Selicour. Se ei ole ensinkään tarpeellista. Minä pidän häntä suuressa arvossa, minä tunnen hänen hyvän sydämensä ja tunnen myös hänen juonensa … ja hän panetelkoon minua koko maa-ilman edessä, kuinhan te häntä etten usko! Näettekö, me olemme valmiit … meidän riita on lopussa, selityksiä ei tarvita.

Mad. Belmont. No hyvät herrat, ettekö suaitse istuida?

Selicour (Kaarle Firminille). Se on jo annettu se laulu.

Kaarle. Oikein todella?

Selicour. Se on tuolla vanhalla mummolla, ja minä en ole peittänyt sen tekiää. (Vieden mad. Belmontin syrjään) Arvaatteko mitä minä tein?