Kitabı oku: «Dionysos: Valikoima runoja»

Friedrich Wilhelm Nietzsche

Dionysos: Valikoima runoja

Julkaisija – Good Press, 2021

goodpress@okpublishing.info

EAN 4064066348496

Sisällysluettelo

ECCE HOMO

TÄHTI-MORAALIA

YSTÄVYYDELLE

VUORIJÄÄTIKÖLLÄ

SYKSY

CAMPO SANTO DI STAGLIENO

VENEZIA

"MUN ONNENI!"

PINJA JA SALAMA

KERRAN — ARMON VUONNA ENSIMÄISENÄ KAI —

JUOPUNUT LAULU

MISTRALILLE

DIONYSOS-DITYRAMBEJA

VAIN NARRI! VAIN RUNONIEKKA!

ERÄMAAN TYTTÄRIEN JOUKOSSA

VIIMEINEN TAHTO

TULENPATSAS

AURINKO LASKEE

ARIADNEN VALITUS

MAINE JA IÄISYYS

KATKELMIA

KUU

ECCE HOMO

Sisällysluettelo

Sukuni ma tiedän juuren! Lailla leimuliekin suuren hehkun, tuhoon itseni. Mihin tartun, syttyy valo, minkä jätän, hiiltyy palo: liekki olen varmasti!

TÄHTI-MORAALIA

Sisällysluettelo

Määrätty tähtiradoillen,

mit' yöstä, tummuudesta sen?

Pyhänä käy kautt' ajan tään!

Sen saastaa kuin et näkiskään!

Maan kaukaisimman valos on:

Suursynti säälis olkohon!

Yks käsky vain: oo tahraton!

YSTÄVYYDELLE

Sisällysluettelo

Terve, ystävyys! Ens aamurusko mun toiveheni korkeimman! Oi usein tuntui kuin loputon ois tie ja yö, ja elo inha, vailla maalia! Kaks kertaa elää tahdon, kun silmässäsi voiton ja huomenhohteen näin, sa rakkain jumalatar!

VUORIJÄÄTIKÖLLÄ

Sisällysluettelo

Paahteessa keskipäivän,

enskerran kesä kun vuorille nousee,

poika, min uupuneet silmät kuumetta hehkuu:

hän haastaa silloin myös,

toki näemme sanansa vain. Hänen hengityksensä huokuu kuin sairaan hengitys huokuu kuumeyönä. Jäävuori ja lähde ja petäjä hälle vastaa myös, toki näemme vastauksen vain. Nopeammin kuin muulloin jyrkänteeltä puro kuiluihin syöksyy kuin tervehtäin ja hetkeksi, valkean pilarin lailla, jää kaipuusta värjyen seisomaan. Ja tummemmin, uskollisemmin kuin muutoin petäjä katselee, ja keskellä jäätä ja harmaan kuollutta vuorta valo äkkiä välkähtää — — Valon sellaisen näin: minä tajuan sen. —

Myös silmä miehen, manalle menneen, kai kerran vielä vaikenee, kun tuskassa lapsensa suutelee häntä, kätensä ympäri syleillen kiertää; valon liekki kai kerran vielä puhkee, silmä sammunut hehkuen lausuu: "Lapsi! ah lapseni, tiedäthän että sinua rakastan!" —

Ja hehkuen lausuu kaikki — puro,

petäjä, vuorikin jäinen —

sanan katseilla täällä saman:

"me rakastamme sua!

ah lapsi, sa tiedät, sua kaikki me rakastamme!"

Ja hän,

poika, min uupuneet silmät kuumetta hehkuu,

hän tuskassa suutelee heitä,

yhä kiihkeämmin,

ei lähteä tahdo;

kuin hienona harsona sanansa puhuu

hän suustansa,

pahanilkisen sanan:

"Mun tervehdykseni hyvästiä on,

mun tuloni lähtöä,

ma nuorena kuolen."

Ylt' ympäri kaikki kuuntelee, ei henkäystäkään käy: ei lintu laula. Kuin välkäys käy yli vuorien kauhun kaamea tunto. Ylt'ympäri mietteihin kaikki vaipuu — ja kuuntelee — — Paahteessa keskipäivän, jolloin kesä enskerran vuorille nousee, poika, min uupuneet silmät kuumetta hehkuu.