Kitabı oku: «Dityrambeja», sayfa 4

JULIUS CAESAR

1

ÖISELLÄ CAPITOLIUMILLA

 
Yö saapuu, tummuu iltataivaan syli
maan hetkeksi mi sulki kultavaloon,
yö saapuu, syttyy tähtisarjat paloon
tuhansin lieskoin, mutta kaiken yli
loistossa miljonien tulten seisoo
mies yksinäinen, jumalien juurta,
vuorella jumalten. Yöt päivät kutoo
henkensä sallimuksen vaippaa suurta
kansoille, maille. Milloinkaan ei putoo
kädestään voimakkaasta vaskiparta,
mi unen toteen, toden uneen liittää
harsoksi säihkyväksi, joka sulkee
helmaansa hengen ihanimman runon.
Ei tyynny tahdon hyrskyävä virta,
mi uutta uraa raunioihin raivaa
maailman vanhan, joka jälleen kulkee
kuin karkeloiden ikuisuuden työhön.
Ei uuvu voima, joka hautaa kaivaa
hyveille, jotka lailla iltaruskon
kultaavat vielä maita, uuden uskon
syttyissä niinkuin syttyy tähdet yöhön.
 
 
Oi terve, Rooma, Messiaasi vuottaa
sua vuorellansa, vaskiukset aukee
Januksen temppelin, uus’ astuu luoja
pyhäkköön ajan, ajan uuden tuoja,
min valta milloinkaan ei maahan raukee,
mi omaan voimaansa vain yksin luottaa,
oi terve, Rooma, uhraa uhri parhain
nyt luojallesi, kautta palmutarhain
ikuinen soikoon kuoro: terve Caesar
sua tervehtii ne, jotka kuoloon käyvät!
 
 
Yö tumma, uinuu Rooma suurta unta,
mies yksinäinen valvoo kukkuloilla,
mut kohta nouseva on valtakunta,
maan kirkastaa mi uuden aamun koilla.
 

2

LEGIOONAIN LAULU

 
Terve Caesar,
sallimuksen valtakannel kaikuu,
terve, terve Caesar!
Terve Caesar,
taiston teräskellot kutsuu
kuolon purppuraiseen juhlaan meitä,
terve Caesar,
terve valtias, nyt arpa lankee,
terve, joukkosi on tuonen tuttu,
terve, tuhannesti terve, suuri Caesar!
 
 
Terve Caesar!
Elo kypsynyt on leikkaajalleen,
vilja tuleentunut viikatteelle,
terve Caesar,
raskaat, täyteläiset tähkät nuokkuu
vuottain sirppiäsi, jonka terä
kultasalamana kaikkeen iskee,
mikä valmiina on vainiollaan,
terve Caesar,
terve elojuhlija, min kenttä
maasta maahan, merten yli yltää,
terve Caesar,
ikuinen on elonkorjuuaikas!
 
 
Terve Caesar,
kohtalosta kohtalohon johtaa
olemuksen ikivoima meitä
niinkuin tulenpatsas korven yössä,
tuhatkimaltava taivaankaari
kangastusten etäisestä maasta.
Terve Caesar,
valtas ikiruno kiehtoin käskee,
terve Caesar,
voimas lannistava pakko säätää
tuskan, vaivan vaikeata tietä
käymään miljonat ja myrskyn lailla
laulaa voiton korkeata virttä,
terve Caesar,
terve sankari, nyt kultakotkin
tervehdimme sua käyden kylmään kuoloon!
 

3

ARPA LANGENNUT ON

 
Arpa langennut on, rajan kielletyn yli
sotajoukkonsa sankari uhmaten ohjaa.
 
 
Arpa ankara langennut, ikuinen Rooma
vavisten herraansa suurinta vuottaa,
min kultaiset kotkat
seudusta seutuhun myrskyten lentää,
arpa ankara langennut, pauhaten kuohuu
voittojen voimakas, vyöryvä koski
maan kukkivan yli, mi iskutta miekan
valtahan sankarin saapuvan taipuu.
 
 
Arpa langennut on, rikos ihanin tehty,
mi tähtihin saakka
maineensa säihkyvän glorian nostaa
yli jumalien kaukaisten, kirkkaitten kenttäin.
Rikos ihanin tehty, min suuruutta saata
ei tahrata siveyslakien mitta,
mi orjia varten
on alussa aikojen muinaisten luotu,
oma lakinsa sankarin toimilla, töillä,
min timanttikova
kohtalo korkeille hengille säätää.
Rikos ihanin tehty, mi suurin on hyve
kädessä sankarin, salliman suoman
käskijäksi kansojen, luojaksi aikain,
joittenka valta
kirkkaana säihkyy, kun hautahan vaipuu
menneiden polvien tahto ja tarmo.
 
 
Arpa langennut on, tulenlieskoina lentää
sankarin säihkyvät, kultaiset kotkat
seudusta seutuun ja päätyvät Roomaan,
min marmoriportit
salpansa valtiaan käskystä avaa.
 
 
Pyhä Rooma on vallattu, jällehen aika,
korkea, ankara urhojen aika,
valtikan ottaa.
Jälleen sankariseppele vehree
kulmilla ihmisten suurien kukkii,
jälleen pilvihin nousevi maine
Rooman, mi maailman kohtalot ohjaa
valtiaan alla, min voittojen tähti
kirkkainna säihkyvi aikojen yössä.
 

4

POMPEJUKSEN CURIASSA

(Maaliskuun iduspäivänä.)

 
Pylväs maailman kaatunut, ihanin, suurin
ihminen sortunut, säihkyvin helmi
sammunut luomisen kirkkahan kruunun,
sammunut, heittänyt purppurahehkun
viimeisen, hellän
maailman ylle, mi värjyen vaipuu
mustien varjojen outohon yöhön.
 
 
Imperaattori surmattu! Tyhjä on maineen
kultainen istuin,
tahrattu verin on ikuinen Rooma,
verin, min jälkiä puhtaaksi pese
koskaan ei aika, ei umpehen painu
milloinkaan haavat,
jotka on iskenyt alhainen vietti
alhaisten henkien, alhaisen koston.
 
 
Rikollinen Rooma!
Sa helmassas hoivasit kavalia kyitä,
jotka armolla valtiaan kerran
nousivat, iskivät ystävän, miehen
uhriksi kuoleman keskellä työtä
korkeinta, pyhää.
Rikollinen Rooma,
ajasta aikaan on tuomio soiva:
etsikkoaikaas et älynnyt kerran!
 
 
On valtias poissa, mut voittojensa kulku
aaveena vyöryvi aikojen halki,
on valtias poissa, mut iäti seisoo
se huone, min kätensä voimakas kerran
vuorille vuoli,
on valtias poissa, mut henkensä yhä
huipuilta hyisiltä kansoja ohjaa,
on valtias poissa, mut auki on rata,
min tarmonsa rasti,
on valtias poissa, mut voittojensa vaunut
säihkyen vyöryvät aikojen yössä.