Kitabı oku: «Sisaret: Romaani», sayfa 20

VIIDESKOLMATTA LUKU

Kuningas Euergetes käveli levottomana korkeassa salissa, jonka hänen veljensä joka taholta oli erittäin komeasti sisustanut hänelle vastaan-ottohuoneeksi.

Tuskin oli hänen syntymäpäivänsä auringon koittaessa alkanut, kun hän suuren seurueen kanssa ja ennenkuin Philometor sitä ehti tehdä, oli lähtenyt Ptah'n temppeliin uhraamaan voittaaksensa tämän jumalolennon mahtavan päämiehen puolelleen ja kyselläkseen ennustuksia Apis oraakkelilta.

Tämä olikin päättynyt onnellisesti, sillä pyhä härkä oli halukkaasti syönyt hänen kädestään, mutta mieluummin hän olisi suonut, ett'ei härkä olisi huolinut hänen leivoksistaan, vaan että Euleus olisi ilmoittanut vehkeitten Roomalaisen henkeä vastaan onnistuneen.

Kaikenlaisia lahjoja, onnentoivotuskirjoituksia kaikista maan osista ja hänen kunniakseen sepitettyjä papillisia julistuksia, jotka olivat koville kivitauluille piirretyt, oli joka pöydällä ja suuren huoneen seinien nojassa, josta onnentoivottajat juuri olivat lähteneet.

Kuninkaan ystävä Hieraks oli yksin jäänyt hänen luokseen ja nojautui, odottaessaan herransa viittausta, runsaasti jalokivillä koristettuun, kullasta ja norsunluusta tehtyyn valta-istuimeen, jonka Aleksandrian juutalainen seurakunta oli lähettänyt hallitsijalleen.

Sotapäällikkö tunsi herransa ja tiesi ettei ollut hyvä häntä puhutella, kun hän oli sen näköinen, kuin nyt.

Mutta Euergetes halusi itse puhua ja sanoi käyntiään keskeyttämättä ja katsomatta komean ystävänsä puoleen:

"Myöskin Philobasilistat ovat näyttäneet olevansa petollisia, minun linnassa olevat sotamieheni ovat lukuisammat ja sen lisäksi paremmat, kuin ne jotka ovat pysyneet Philometorille uskollisina, ja minulla siis ei olisi muuta tehtävää, kuin toimittaa vähän miekkojen ja kilpien melskettä, nousta valta-istuimelle ja huudattaa itseni kuninkaaksi, mutta minä en ryhdy taisteluun, silloin kun vahvin osa vihollisten sotajoukosta on selkäni takana! Minun veljeni pää on sisareni kaulalla, ja niin kauan kuin minä en ole varma hänen suhteensa…"

Huoneesen kiirehtivä kamariherra keskeytti nämä sanat huutamalla:

"Kuningatar Kleopatra!"

Voiton hymy valahti nuoren jättiläisen kasvoille. Huolettomasti hän heittäytyi purppuraiselle patjalle ja käski antamaan itselleen kalliin norsunluisen lyyryn, jonka hänen sisarensa oli hänelle lähettänyt lahjaksi. Ihmeteltävän taitavasti ja hienosti oli siihen leikattu ensimmäiset häät, nimittäin Kadmoksen ja Harmonian, joissa kaikki jumalat olivat vieraina.

Erinomaisen voimakkaasti ja ihmeen taitavasti Euergetes liikutteli kieliä ja alkoi soittaa häämarssia, jossa intohimoinen riemu näytti vaihtelevan surumielisen hiljaisen rakkauden kuherruksen kanssa.

Kamariherra, joka oli tuonut kuningattaren hänen veljensä luo, tahtoi keskeyttää herransa soittoa, mutta kuningatar esti häntä ja jäi kuunnellen lapsineen seisomaan oven suuhun, kunnes Euergetes äkkiä lopetti soittonsa vallattomasti kieliä heläyttämällä ja korvaa loukkaavalla epäsoinnulla, heitti lyyryn patjalle ja nousi sitten vasta seisomaan näennäisesti hämmästyneenä, ikään kuin hän ei, soittoonsa täydelleen kiintyneenä, ensinkään olisi huomannut kuningattaren tuloa, ja meni hänen luokseen.

Sydämmellisesti ja ojentaen hänelle molemmat kätensä hän tervehti sisartaan ja myöskin lapsia, jotka eivät peljänneet häntä, sillä vallattoman pojan tavalla hän osasi ilveillä niiden kanssa, hän tervehti niin hellästi, ikäänkuin hän olisi ollut niitten oma isä.

Väsymättä hän kiitti ja ylisteli Kleopatran nerokasta lahjaa ja sanoi Kadmoksen tavoin koettavansa saada Harmoniaa omakseen, ja tarttui lopuksi hänen käteensä, ennen kuin hän vielä oli saanut sanaakaan suustaan, näytelläkseen hänelle hänen puolisonsa ja maakuntalaisten lahjoja. – Mutta nämä seikat eivät näyttäneet liioin Kleopatraa miellyttävän ja hän sanoi:

"Kaikki on tietysti oivallista – aivan niin kuin oli viime vuonna ja kaksikymmentä vuotta sitten, mutta minä en ole tullut tänne näkemään vaan kuulemaan."

Hänen veljensä säteili ilosta, mutta hän oli kalpea ja totinen ja hymyili vain toisinaan väkinäisesti.

"Minä luulin että sinä ennen kaikkia tulit tänne toivottamaan minulle onnea," Euergetes vastasi, "ja turhamielisyytenikin vaatii minua sitä uskomaan. Philometor kävi jo luonani ja toimitti tämän tehtävän liikuttavan sydämellisesti. Milloin hän menee juhlasaliin?"

"Puolen tunnin perästä, ja siksi pyydän sinua ilmoittamaan minulle, mitä sinä minulle eilen…"

"Hiljaa hyvää tulee," hänen veljensä keskeytti häntä. "Uskallanko pyytää, että käskisit hoitajia viemään lapset vähäksi aikaa sisempiin huoneisin?"

"Heti!" Kleopatra huusi innokkaasti ja työnsi rajusti vanhimman poikansa, kun tämä kiivaasti ilmoitti tahtovansa jäädä enon luo, ovesta ulos, ennen kuin sen hoitaja ehti sitä rauhoittaa ja ottaa käsivarrelleen.

Sillä aikaa kuin hän tylysti ja lyhyesti toruen koetti jouduttaa lasten poisvientiä, Euleus oli astunut huoneesen.

Heti kun Euergetes huomasi hänet, niin koko hänen ruumiinsa kiivaasti vavahti ja hän hengähti niin syvään, että hänen voimakas rintansa rajusti kohoili ja kova ilmanviima tunki hänen huuliltaan, kun hän hitaasti ja kysyvin silmäyksin lähestyi eunukkia.

Eunukki katsoi arasti Hieraksin ja Kleopatran puoleen, lähestyi aivan lähelle kuningasta, kuiskasi muutamia sanoja hänen korvaansa ja vastasi hiljaisella äänellä hänen kysymykseensä.

"Hyvä," Euergetes vihdoinkin sanoi ja käski Euleusta ja ystäväänsä jyrkästi viitaten lähtemään huoneesta.

Kuoleman kalpeana, hampaillaan purren alahuultaan ja jäykästi maahan katsoen hän seisoi siinä.

Hänen tahtonsa oli täytetty, Publius Cornelius Scipio ei enään elänyt; esteettömästi hänen kunnianhimonsa saattoi saavuttaa viimeisenkin toiveittensa määrän; eikä hän kumminkaan iloinnut, hän ei saattanut torjua luotaan syvää itsensä inhoomista ja hän löi nyrkillään leveätä otsaansa.

Hän oli tehnyt ensimmäisen salamurhansa. "Mitä Euleus sinulle on ilmoittanut?" Kleopatra kysyi, joka ei vielä koskaan ollut nähnyt veljeään tämmöisenä, näin suuressa mielen jännityksessä; mutta Euergetes ei kuullut näitä sanoja, ja vasta kun Kleopatra ne painavasti toisti, hän säpsähti, mitteli häntä synkin silmin päästä jalkoihin ja pannen kätensä niin raskaasti Kleopatran olalle, että tämä hiljaan huudahtaen taivutti polviaan, kysyi häneltä sitten painavasti vaan kuitenkin hiljaa:

"Oletko kyllin voimakas kuulemaan jotakin suurta?"

"Puhu," hän vastasi hiljaan painaen kädellään sydäntään, ja hänen katseensa oli järkähtämättömästi kiinnitetty Euergeteen huuliin.

Hänen kuulemisen halunsa sitoi hänet Euergeteesen ikäänkuin lujilla siteillä, ja ikäänkuin tahtoen sanojensa painolla murtaa hänet, Euergetes sanoi kauhean synkkänä syvällä äänellä ja joka tavua koroittaen:

"Publius Cornelius Scipio Nasica on kuollut."

Hehkuva puna peitti Kleopatran vaaleat posket, kun hän kuuli nämä sanat, ja lyöden pieniä käsiään yhteen, hän huusi säihkyvin silmin: "Sitä olen toivonutkin!"

Euergetes peräytyi askeleen sisarestaan ja sanoi:

"Sinä olet oikeassa; kaikkein julmimmat eivät ainoastaan jumalista ole – naisia."

"Sen sinä sanot?" Kleopatra kysyi. "Pitääkö minun luulla että hampaan kivistys esti Roomalaista tulemasta eilen juhla-aterialle ja tänään minun luokseni? Pitääkö minun sinun mukaasi sanoa, että hän kuoli siihen? Sano nyt suoraan, sillä minun sydäntäni ilahuttaa sen kuuleminen, missä ja miten tuo röyhkeä imartelija on henkensä heittänyt?"

"Käärme pisti häntä," Euergetes vastasi kääntyen sisarestaan. "Se tapahtui erämaassa lähellä Apishautoja."

"Hän oli siis keski-yön aikana mennyt rakkauden kohtaukseen kuolleitten kaupunkiin? Se näyttää alkaneen hauskemmasti, kuin se päättyi!"

Euergetes nyökäytti myöntäväisesti kysyjälle ja sanoi totisesti: "Hänen kohtalonsa on hänet yllättänyt, mutta minä en saata siinä nähdä mitään hauskaa."

"Etkö?" kuningatar kysyi. "Ja luuletko sinä että minä en tunne sitä kyytä, joka tämän kukoistavan elämän lopetti? Luuletko sinä, ett'en minä tiedä, kuka ärsytti myrkyllisen käärmeen Roomalaisen päälle? Sinä olet murhamies ja Euleus roistoineen on auttanut sinua! Vielä eilen olisin vuodattanut sydänvereni, pelastaakseni Corneliolaisen ja mieluummin saattanut sinut hautaan kuin hänet; mutta tänään, sen jälkeen kuin tiedän mitä peliä tämä kurja mies on pitänyt, minä olisin ottanut tehdäkseni tämän verisen työn, joka nyt tahraa sinua. Mikään jumala ei rankaisematta saa niin pilkata, niin loukata sinun sisartasi, kuin hän on tehnyt! Yksi jo, niinkuin tiedät, on saanut samallaisen lopun kuin hänkin, nimittäin Bithynialainen hipparkki Eustorgos, joka näyttäessään menehtyvän rakkaudesta minuun pyysi leikkitoveriani Kallistratea puolisokseen. Häntä kohtaan käärmeet ja peto-eläimet harjoittivat synkkää taitoaan. Sinun voimakkaan miehen sydämeen on Euleuksen sanoma vaikuttanut niinkuin kylmä käsi, minussa, heikossa naisessa on se herättänyt sanomatonta iloa, sillä paraimman mitä nainen saattaa antaa, minä olen hänelle tarjonnut, ja hän tallasi sen ylpeästi maahan. Eikö minulla olisi oikeutta vaatia, että samoin menetellään hänen paraimpansa, hänen henkensä kanssa, kuin hän on uskaltanut menetellä minun paraimpani, rakkauteni kanssa? – Minun juuri tulee iloita hänen kuolemastaan. Niin, nyt hermottomat silmäluomet peittävät hänen kauniit silmänsä, jotka kuitenkin yhtä hyvin osasivat valehdella, kuin hänen ankara suunsa, joka niin voimakkaasti osasi ylistää totuutta. Nyt uskoton sydän ei enään syki, joka halveksi kuningattaren rakkautta, ja minkä tähden? kenen tähden? Voi laupiaat jumalat!"

Viime sanoja sanoessaan kuningatar kuiskasi ääneensä, kohotti nopeasti käsiään, peitti niillä silmänsä ja riensi ovelle päin, josta hän oli tullut veljensä huoneesen.

Mutta Euergetes asettui hänen eteensä ja sanoi ankarasti ja jyrkästi: "Jää tänne, siksi kun minä palaan. Rohkaise mieltäsi, sillä ensi tapahtumasta, minkä tämä merkillinen päivä tuo muassaan, olet sinä hämmästyvä ja minä naurava!"

Nopein askelin hän sitten läksi huoneesta.

Kleopatra painoi kasvonsa sohvan pehmeisin patjoihin ja itki lakkaamatta, kunnes melu ja aseitten kalske peloittivat häntä ja saivat hänet liikkeelle.

Hänen nerokas järkensä sanoi hänelle, mitä siellä tapahtui.

Rajusti ja joutuisasti hän kiiruhti ovelle, mutta se oli suljettu.

Tömistystä, huutoja, koputusta ei vartija näkynyt kuulevan, joka yksitoikkoisesti astuskeli edestakaisin hänen vankihuoneensa edessä.

Nyt kävi melu ja aseitten kalske, johon rummun päristys ja torven toitotus alkoi sekaantua, yhä kovemmaksi.

Kuoleman tuskaa tuntien Kleopatra kiirehti ikkunan luo ja katseli palatsin pihalle päin, ja samassa lensi suuren juhlasalin ovi auki ja aivan sikin sokin hyökkäsi ulos pakeneva joukko ja vielä toinen ja kolmaskin ja kaikki olivat Philometor kuninkaan aseissa.

Sitten hän riensi sen huoneen ovelle, johon hän oli työntänyt lapsensa, mutta tämänkin hän huomasi suljetuksi.

Epätoivoon joutumaisillaan hän vielä kerran riensi ikkunan luo, kehoitti pakenevia Makedonialaisia pitämään puoliaan, uhkasi heitä, rukoili heitä, mutta ei kukaan kuullut häntä, ja heidän joukkonsa lisääntyi lisääntymistään ja vihdoinkin näki hän puolisonsa, ammottava haava otsassaan, tulevan suuren salin kynnykselle ja miekallaan ja kilvellään voimakkaasti ja urhoollisesti puolustaivan oman veljensä päälletunkevia henkivartioita vastaan.

Kauheimmassa kiihkossa ollen kuningatar huusi hänelle rohkaisevia sanoja ja hän näytti kuulevan ne, sillä raivokkaasti iskien kilvellään hän löi kuoliaaksi häntä vastaan taistelevan henkivartijan, juoksi reippaasti keskelle pakenevia uskollisiaan ja katosi heidän kanssaan sille tielle, joka menee marskentille.

Lannistuneena kuningatar lankesi polvilleen ikkunan viereen ja kuuli, vaikka hermottomuus hunnun tavoin peitti hänen sieluaan, ensiksi hevoisten töminää, sitten yhä selvemmin torventoitotusta ja viimein kauaksi kaikuvina voittohuutoina nämä sanat:

"Terve auringon pojalle!

"Terve molempain maitten yhdistäjälle!

"Terve Ylä- ja Ala-Egyptin kuninkaalle, Euergetes jumalalle!"

Nämä sanat kuullessaan Kleopatra jälleen toipui täydelleen ja nousi pystyyn.

Uudelleen hän katseli pihalle ja näki siellä kunniakantajien kantavan hänen veljeään hänen puolisonsa valta-istuimessa.

Petturin henkivartioitten vieressä kulkivat Philometorin ja hänen omat

Philobasilistansa ja Diadokhinsa.

Loistava kulkue läksi palatsin suuresta pihasta, ja kun hän vielä lisäksi kuuli pappien laulavan, silloin hän tiesi kadottaneensa ruununsa ja mihin hänen uskoton veljensä meni.

Hammasta purren hän näki mielessään, mitä todella piti paraillaan tapahtuman.

Euergetes kannettiin Ptah'n temppeliin ja sen hämmästyneet päämiehet julistivat hänet molempain Egyptien kuninkaaksi ja Philometorin seuraajaksi.

Neljä kyyhkystä päästettiin hänen edessään lentoon, joitten piti ilmoittamaan joka ilmansuuntaan, että uusi ruhtinas oli noussut isiensä valta-istuimelle, ja hänelle annettiin rukoillen ja uhraten kultainen sirppi, jolla hän vanhan tavan mukaan leikkasi ohrantähän.

Veljensä pettämänä, puolisonsa pulaan jättämänä, lapsistaan eroitettuna, rakastamansa miehen hylkäämänä, valta-istuimeltaan syöstynä, voimattomana ja liian heikkona ja lannistuneena kostoakin ajattelemaan, kuningatar kauheimmassa sieluntuskissa vietti kaksi äärettömän pitkää tuntia vankihuoneessaan, joka oli loistoa ja lahjoja täynnä.

Jos myrkkyä olisi ollut saatavilla, niin hän tällä hetkellä arvelematta olisi päättänyt mitättömäksi tehdyn elämän.

Milloin hän käveli edestakaisin ja kysyi itseltään, mikä nyt oli oleva hänen kohtalonsa, milloin hän heittäytyi vuoteelle ja antautui turhaan epätoivoon.

Tuossa oli lyyry, jonka hän oli lahjoittanut veljelleen ja hänen katseensa sattui Kadmoksen ja Harmonian häitten kuvaukseen ja erääsen naiseen, joka tarjosi morsiamelle jotain koristetta.

Tämän lahjan antaja oli rikkauden jumalatar ja tämä koriste, niin taru kertoo, tuottaa onnettomuutta sille joka sen perii.

Hänen elämänsä synkimmät hetket johtuivat hänen mieleensä, ja juuri synkimmät niistä olivat hänelle Aphroditen lahjat tuottaneet.

Kauhistuen hän ajatteli murhattua Roomalaista ja sitä hetkeä, jolloin Euleus oli hänelle ilmoittanut, että hänen bithynialainen ystävänsä oli kuollut petojen tappamana.

Kostottarien vallassa ollen hän riensi kuoleman tuskassa ovelta ovelle, huusi ikkunasta pelastusta ja apua ja kärsi yhdessä hetkessä kokonaisen vuoden kiduttavat tuskat.

Vihoviimeinkin huoneen ovi avautui ja purppuraan puettuna, molempain Egyptien ruunu valtavalla päällään, Euergetes iloisesta liikutuksesta loistaen tuli häntä vastaan.

"Terve sisareni!" hän huusi iloisesti ja otti pääkoristeen kiharoiltaan. "Sinä saatat tänään olla ylpeä, sillä sinun oma veljesi on korkealle noussut ja tullut Ylä- ja Ala-Egyptin kuninkaaksi."

Kleopatra kääntyi hänestä poispäin.

Euergetes lähestyi häntä, koetti tarttua hänen käteensä, mutta hän tempasi sen kiivaasti pois ja huusi: "Tee nyt suurin työsi ja kohtele pahoin sitä naista, jolta sinä olet kaikki ryöstänyt ja jonka sinä olet tehnyt leskeksi. Edeltäpäin tähän viitaten sinä olet ryhtynyt hävyttömimpään hävyttömistä teoistasi. Sinun suhteesi tämä ennustuksesi on käynyt toteen, sillä sinä naurat meidän onnettomuudellemme, mutta minun suhteeni se on aivan väärä, sillä minä en ole kauhistunut, minä en tunne olevani voitettu enkä toivoton ja minä olen…"

"Sinä olet" Euergetes keskeytti häntä ensiksi kovalla äänellä, mutta sitte niin ystävällisesti, ikäänkuin hän olisi avannut sisarelleen monia suloja täynnä olevan tulevaisuuden. "Sinä olet lapsinesi lähtevä katollesi ja saat siellä luettaa itsellesi niin paljon kuin haluat, saat nauttia mitä herkkuja hyvänsä, pukeutua niin kalliisin pukuihin kuin vaan haluat, vastaan ottaa minun käyntejäni ja puhella minun kanssani niin usein, kuin minun seurani tuntuu sinusta yhtä miellyttävältä, kuin sinun seurasi minusta tänään ja aina. Sitä paitse voit antaa sukkeluutesi kirkkaasti paistaa niin monelle kreikkalaiselle ja juutalaiselle oppineelle kuin ikinä haluat, kunnes he kaikki tyyni ovat umpisokeita. Ehkä sinä jo aikaisemmin saat vapautesi takaisin ja päälle päätteeksi kokonaisen aarteenkin, tallin täynnä jaloja ratsuja ja komean asunnon hauskan Aleksandrian Brukhiumissa olevassa kuninkaan palatsissa. Se riippuu kokonaan siitä, kuinka pian veljemme Philometor, joka tänään on taistellut kuin jalopeura, huomaa että hän paremmin sopii ratsuväen päälliköksi, luutun soittajaksi ja sukkelasanaisten vierasten kohteliaaksi isännäksi, kuin hallitsijaksi. – Eikö se ansaitse meidän huomiotamme, jotka tutkimme sielun elämää, minä tarkoitan sinua ja minua, sisko, että mies, joka rauhan aikana on kuin vaha tahi taipuva korsi, taistelussa tulee niin kovaksi ja teräväksi kuin oiva miekka? Me olemme aika lailla hakanneet toistemme kilpiä ja tästä olallani olevasta naarmusta saan kiittää häntä. Jos Hieraks'illa, joka ratsumiehineen ajaa häntä takaa, on menestystä ja jos hän ajoissa saa hänet kiinni, niin hän ehkä vapaatahtoisestikin luopuu ruunustaan."

"Hän ei siis ole sinun vallassasi ja hänellä on ollut kyllin aikaa nousta hevoisen selkään!" Kuningatar huudahti ja hänen silmänsä säihkyivät ilosta. "Sitten, sinä sen uhkarohkea rosvo, sitten ei meidän asiamme vielä ole aivan hukassa. Jos Philometor pääsee Roomaan pakoon ja saattaa asian senaatin eteen…"

"Silloin hänellä ainakin saattaa toivoa tasavallan apua," Euergetes keskeytti hänet, "sillä Rooma ei mielellään näe mahtavaa kuningasta Egyptin valtaistuimella. Mutta te olette menettäneet paraimman Tiberin rannoilla olevan turvanne ja minä aion saattaa kaikki Scipiot ja koko Corneliolaissuvun ystävikseni, sillä minä annan polttaa Roomalaisen pelkällä seeteripuulla ja arabialaisilla yrteillä, ja samalla pitää uhrattaman uhria, ikäänkuin hän olisi ollut hallitseva kuningas ja hänen tukkansa minä lähetän kalliissa vasa murina'sta tehdyssä astiassa, joka koristaa minun aartehistoani, jaloimman ystäväni seurassa, erityisellä juhlalaivalla Ostiaan ja Roomaan. Ruumiitten yli kulkee tie vihollisten linnan huipulle ja sotapäällikkönä ja kuninkaana…"

Äkkiä Euergetes keskeytti lauseensa, sillä melua ja kiivasta puhetta kuului ovelta.

Kleopatraltakaan ei tämä ollut jäänyt huomaamatta ja hän kuunteli tarkasti, sillä tämmöisenä päivänä ja näissä huoneissa saattoi jokainen sana, jokainen omituinen kuninkaan etuhuoneesta kuuluva ääni olla ylen tärkeä.

Euergetes ei enemmän peittänyt hämmästystään kuin hänen sisarensakaan ja astui oveen päin oikeassa kädessään käyrä miekka, joka kuului hänen juhla-asuunsa.

Mutta hän ei ollut vielä ehtinyt ovelle, kun Euleus kalman kalpeana hyökkäsi huoneesen ja huusi hallitsijalleen:

"Murhamiehet ovat meidät pettäneet! Corneliolainen elää ja tahtoo tunkeutua sinun luoksesi."

Käsi, jossa kuningas piti asettaan vaipui alas ja liikkumatonna hän hetken katseli ilmaan, mutta jo heti hän tointui ja huusi äänellä, joka täytti huoneen niin kuin jyrisevä ukkonen:

"Kuka on uskaltanut kieltää minun ystävätäni Publius Cornelius Scipiota tulemasta minun luokseni? Jää tänne, Euleus, sinä sen roisto sen konna! Ensimmäinen kanne, jolle minä molempien Egyptien kuninkaana avaan korvani, on oleva se, minkä tämä mies, sinun vihollisesi ja minun ystäväni, aikoo tehdä sinua vastaan. – Terve tulleeksi, terve tulleeksi syntymäpäivilleni, jalo ystävä!"

Nämä viime sanat olivat Publiukselle lausutut, joka puettuna jalosukuisen Roomalaisen valkoiseen kauniisti poimuilevaan toogaan ylevän rauhallisesti astui huoneesen.

Hänellä oli sinetillä suljettu kirjekääry oikeassa kädessään eikä näyttänyt, kunnioittavaisesti kumartaessaan Kleopatralle, huomaavankaan kuninkaan hänelle ojennettuja käsiä.

Euergetes ei olisi, vaikka henkensä olisi menettänyt, toista kertaa tervehtinyt, kun Corneliolainen oli ylenkatsonut hänen ensi tervehdystään.

Sentähden hän kuninkaallisen arvokkaasti pani kädet ristiin rinnalle ja sanoi:

"Olen pahoillani, että kaikista onnentoivotuksista, joita minulle tänään lausutaan, viimeiseksi saan vastaan ottaa sinun."

"Sitten olet muuttanut mieltäsi," Publius vastasi ja oikaisi solakkaa vartaloaan, joka oli kuningasta korkeampi. "Kuuliaita välikappaleita sinulta ei puutu ja tänä yönä sinä olet koettanut toimittaa niin, että vasta varjojen maailmassa saisit ottaa vastaan onnentoivotukseni."

"Minun sisareni", Euergetes vastasi olkapäitään kohottaen, "ylisti eilen sinun puheesi suoraa yksinkertaisuutta; mutta tänään sinä suvaitset puhua arvoituksilla, niinkuin egyptiläinen merkkien selittäjä."

"Niitten selittäminen ei ole vaikeata sinulle eikä tuolle", Publius vastasi kylmästi ja osoitti kädellään Euleusta, "niillä käärmeillä jotka ovat teidän käskyläisinänne, on voimakasta myrkkyä ja terävät hampaat, kuitenkaan eivät he tällä kertaa ole osanneet uhriinsa vaan ovat kuninkaan vieraan asemesta lähettäneet haadekseen erään Serapion erakko raukan."

"Sinun arvoituksesi käyvät yhä vaikeimmiksi!" kuningas sanoi, "minun käsitysvoimani ainakaan ei ole kyllin kehkeytynyt niitä selittämään ja minun täytyy pyytää sinua puhumaan vähemmin hämärillä sanoilla taikka selittämään minulle niitten merkityksen."

"Myöhemmin," Publius sanoi päättävästi, "sillä nämä seikat koskevat minua itseäni ja minä seison tässä Rooman valtion nimessä, jonka palveluksessa minä olen. – Jo tänään saapuu tänne Juventius Thalma tasavallan lähettiläänä ja tämä kirjoitus valtuuttaa minut hänen sijaisekseen siksi kun hän tulee tänne."

Euergetes otti sinetillä suljetun kääryn jonka Publius hänelle antoi.

Sillä aikaa kuin hän repi sen auki ja pikaisesti silmäili sen sisältöä, ovi uudelleen aukesi ja posket punaisina, tukka pystyssä Hieraks, kuninkaan uskollinen ystävä, näkyi kynnyksellä.

"Hän on meidän!" hän huusi, ennenkuin astui kynnyksen yli. "Heliopoliin kohdalla hän vaipui hevoisen selästä."

"Philometor!" Kleopatra huusi ja syöksyi Hieraksin luo. "Sanoitko hänen vaipuneen hevoisen selästä? Oletko hänet murhannut?"

Näistä sanoista kuului niin suurta tuskaa, niin suurta kauhistusta, että sotapäällikkö sanoi sääliväisesti: "Rauhoitu, ylhäinen rouva, puolisosi otsahaava ei ole vaarallinen. Auringon temppelin suurien salien lääkärit ovat sitoneet hänen haavansa ja ovat sallineet minun tuoda hänet tänne paareilla."

Kuulematta Hieraksin puhetta loppuun Kleopatra riensi ovelle, mutta Euergetes astui hänen tielleen ja käski omituisella ankaralla tavallaan, joka ei sietänyt mitään vastustusta.

"Pysy paikoillasi siksi, kunnes minä itse seuraan sinua hänen luokseen.

Minä tahdon pitää teitä molempia luonani."

"Että sinä kaikilla mahdollisilla kidutuksilla saattaisit pakoittaa meitä luopumaan vallastamme," Kleopatra sanoi. "Tänään on onni sinulle suotuisa ja me olemme sinun vankinasi."

"Sinä olet vapaa korkea kuningatar," Roomalainen keskeytti, "ja myöskin kuningas Philometorille minä vaadin vapautta senaatin nimessä ja minulle annetun valtuuskirjan nojalla."

Veri tulvaili Euergeteen poskiin ja silmiin, kun hän kuuli nämä sanat, ja tuskin voiden hillitä itseään, hän enemmän sammalsi kuin lausui:

"Popilius Laenas piirsi enovainajani Antiokhuksen ympärille piirin ja uhkasi häntä Rooman vihollisuudella, jos hän astuisi sen yli. Sinä luultavasti tahdot voittaa rohkean maanmiehesi, jonka suku on paljoa alhaisempi kuin sinun, mutta minä, minä…"

"Sinun on lupa asettautua Rooman tahtoa vastaan", Publius keskeytti kuningasta tylysti ja kylmästi, "mutta jos sinä sen uskallat, niin se julistaa minun kauttani sinut vihollisekseen. Minä seison tässä senaatin nimessä ja se koettaa täyttää sitä sopimusta, jonka mukaan tämä valtakunta eroitettiin Syriasta, mutta samalla se velvoittaa sinua ja veljeäsi jakamaan Egyptin hallituksen keskenänne. Äsken tapahtuneitten seikkojen muuttaminen ei ole minun vallassani, mutta se on minun velvollisuuteni, että säilytän Roomalle mahdollisuuden antaa kummallekin teistä, mikä on tuleva tasavallan sopimuksen mukaan. Kaikissa niissä kysymyksissä, jotka koskevat tätä sopimusta, on Roomalla ratkaiseva valta, ja minun velvollisuuteni on pitää siitä huolta, ettei syyttäjää estetä elävänä ja vapaasti astumasta suojeliansa eteen. Senaatin nimessä minä vaadin sinua Euergetes antamaan viedä kuningas Philometorin, sinun veljesi, ja kuningatar Kleopatran, sinun sisaresi, sinne, johon he haluavat."

Syvään hengittäen voimattomassa raivossa, milloin nyrkkiään puristellen, milloin vapisevia sormiaan väännellen Euergetes seisoi vähän aikaa äänettömänä Roomalaisen edessä, joka kylmän rauhallisesti ja kysyväisesti katsoi häntä kasvoihin. Sitten pyyhki hän rajusti molemmilla käsillään tukkaansa, pudisteli kovasti päätään ja sanoi: "Kiitä senaattia ja sano sille, että minä tiedän, mitä me olemme sille velkaa, ja että minä ihmettelen sen viisautta, joka mieluummin näkee Egyptin jaettuna, kuin voimakkaisiin käsiin yhdistettynä. Philometor on vapaa ja sinä Kleopatra olet myöskin."

Tuokion hän oli ääneti. Sitten hän naurahti ja sanoi sisarelleen:

"Sinut, sisareni, varmaankin hellä sydämesi vie rakkauden siivillä haavoitetun puolisosi luo!"

Kleopatran kalpeat posket olivat käyneet Roomalaisen puhuessa tulipunaisiksi, ja antamatta vastausta veljensä pilkallisiin sanoihin, hän astui ylpeästi oveen päin. Kun hän kulki Publiuksen sivuitse, hän sanoi armollisesti liikuttaen kaunista kättään: "Me olemme senaatille kiitollisia."

Publius kumarsi syvään hänelle, mutta tämä läksi huoneesta kääntäen päänsä Roomalaisesta poispäin.

"Sinä olet unhottanut viuhkaimesi ja lapsesi tänne!" kuningas huusi hänen jälkeensä, mutta Kleopatra ei enään kuullut näitä sanoja, sillä veljensä huoneen edustalla katosi ikään kuin tuuleen hänen väkinäinen levollisuutensa, ja painaen käsillään vasten ohimoitaan hän riensi ikään kuin vihollisten seuraamana alas palatsin portaita myöten.

Kun hänen askeleitaan enää ei kuulunut, niin Euergetes kääntyi

Corneliolaisen puoleen ja sanoi:

"Koska nyt olet täyttänyt sen, mitä pidät velvollisuutenasi, niin pyydän minä sinua selittämään niitä hämäriä sanoja, jotka äsken lausuit, jotka luultavasti eivät olleet lausutut Euergetes ruhtinaalle vaan ihmiselle. Jos ymmärsin oikein, niin sinä tarkoitit, että sinun henkeäsi olisi täällä väijytty ja että sinun asemastasi olisi murhattu eräs noista kummallisista Serapiille pyhitetyistä vanhuksista."

"Sinun ja sinun auttajasi Euleuksen käskystä," Publius lisäsi kylmästi.

"Tule tänne, eunukki!" kuningas huutaa kajahutti vapisevalle päällikölle ja katsoi häntä silmiin kauhean uhkaavan näköisenä: "Oletko sinä pestannut murhaajia tappamaan tätä meidän huoneemme jaloa vierasta, minun ystävääni, joka uhkasi tuoda ilmi sinun ilkeytesi?"

"Armoa!" eunukki valitteli ja lankesi polvilleen kuninkaan eteen.

"Hän tunnustaa ilkityönsä!" Euergetes huudahti, liikutti kädellään välikappaleensa vyötä ja käski Hieraksia viipymättä antamaan hänet vartiotten käsiin ja kaikkien nähden hirttämään hänet kuninkaan linnan korkean portin edustalla.

Eunukki tahtoi rukoilla armoa ja puhua, mutta voimakas sotapäällikkö, joka vihasi eunukkia, tempasi hänet ilmaan ja työnsi hänet huoneesta.

"Sinulla oli syytä valittaa," Euergetes sanoi, sillä aikaa kuin portailta kuului poislaahatun eunukin kirkuminen, "mutta sinä näet, miten minä tiedän niitä rankaista, jotka uskaltavat loukata meidän vieraitamme."

"Tänään hän saa kärsiä, mitä hän jo monta vuotta sitten olisi ansainnut," Publius vastasi, "mutta nyt kun me olemme kahden kesken mies miestä vastaan, täytyy minun sinunkin kanssasi päättää tilini. Euleus on sinun käskystäsi ja sinun palveluksessasi ollessaan ärsyttänyt kaksi murhaajaa minun päälleni – "

"Publius Cornelius Scipio!" kuningas keskeytti uhkaavalla äänellä vihollistaan; mutta Roomalainen jatkoi kylmästi ja rauhallisesti.

"Minä en puhu mitään, mitä en todistajien kautta voi näyttää toteen ja minä olen kahdessa kirjeessä totuuden mukaan kertonut mitä Euergetes kuningas tänä yönä on yrittänyt tehdä Rooman valtakunnan lähettiläälle. Toinen kirje on kirjoitettu isälleni, toinen Popilius Laenakselle, ja molemmat ovat jo matkalla Roomaan. Ne avataan, niin olen määrännyt, joll'en minä tästä päivästä lukien kolmen kuukauden kuluttua ole vaatinut niitä takaisin. Sinä näet tästä olevan sinulle tärkeätä, että suojelet minun henkeäni ja täytät, mitä minä sinulta aion vaatia. Jos sinä täytät minun tahtoni kaikessa mitä sinulta vaadin, niin on se, mitä tänä yönä on tapahtunut, sen minä lupaan sinulle, ja minä en ole vielä milloinkaan sanaani syönyt, pysyvä salaisuutena sinun ja minun kesken ja erään kolmannen, jonka vaiti-olon minä saatan taata."

"Puhu!" kuningas sanoi, heittäytyi lepovuoteelle ja repi Publiuksen puhuessa sulkia Kleopatran tänne jättämästä viuhkaimesta.

"Ensiksi minä vaadin, että kuninkaallista sukua oleva krematistien päämies Syrakusalainen Philotas julistetaan syyttömäksi ja että hän ja hänen vaimonsa vapautetaan pakkotyöstä ja että heidät lähetetään takaisin kultakaivoksista."

"Molemmat ovat kuolleet", Euergetes sanoi; "minun veljeni saattaa sen todistaa."

"Sitten minä vaadin että erityisessä julistuksessa julistetaan, että Philotas on syyttömästi tuomittu ja että hän jälleen on asetettu täyteen arvoonsa. Sitten minä vaadin, että sinä sallit minun ja ystäväni Korintholaisen Lysiaan, niin myöskin kuvanveistäjä Apollodorin, Philotaan tyttärien Klean ja Irenen, Serapiin temppelin ruukunkantajattarien kanssa estämättä lähteä Egyptistä. – Sinä arvelet vastatessasi?"

"En", kuningas vastasi ja kohotti kättään ilmaan, "sillä tällä kertaa minä olen joutunut tappiolle."

"Philotaan tyttärille, Klealle ja Irenelle," Publius jatkoi järkähtämättömän tyynenä, "pitää heidän vanhemmiltaan ryöstetty omaisuus annettaman takaisin."

"Armaittesi kauneus ei näy sinua tyydyttävän", Euergetes puuttui ylenkatseellisesti Roomalaisen puheesen.

"Se tyydyttää minua täydellisesti. Viimeiseksi minä vaadin, että puolet tästä omaisuudesta annettaisiin Seraapiin temppelille, että jumala mielellään ja vastustelematta luopuisi palvelijattaristaan. Toinen puoli on annettava minun asian ajajani Aleksandrialaisen Dicaearkhuksen haltuun, koska minä en tahdo että Klea ja Irene ilman niitä myötäjäisiä, jotka heille ovat tulevat, puolisoina tulevat minun ja ystäväni Lysiaan perheesen. Tunnin kuluttua täytyy julistuksen ja peruutuskirjan olla minun käsissäni, sillä niin pian kuin Juventius Thalma on saapunut tänne – ja minä odotan häntä, niinkuin jo sanoin, vielä tänä päivänä – , niin me aiomme lähteä Memphiistä ja Aleksandriassa astua laivaan."