Kitabı oku: «Kuusi vuotta Siperiassa», sayfa 9

Niin suuriin puuhiin en tahtonut ryhtyä niin pienen asian vuoksi. Kun viime kesänä kulin saman parin virstan pituisen taipaleen poikki, jossa olin toivonut muutamien vuosien päästä näkeväni mitä kauneimman haapametsän, niin olivat melkein kaikki haavantaimet hävinneet. Oli pantu valkea arolla olevaan kuloon keväällä ja oli samalla poltettu koko metsä, eikä kellään ihmisellä ollut mitään siihen muistuttamista. Luultavasti olin minä ainoa, joka mielipahan ja katkeruuden tunteilla näin että se oli hävitetty. – Niin menee vuosi vuodelta, eikä kukaan välitä siitä. Vaikka jokainen valittaa että metsät katoavat, niin ei kukaan ajattele sitä että olisi suojeltava nuoria taimia valkealta, joka vapaasti kulkee pitkin aroa joka kevät.

Mutta kun eletään vielä muutamia vuosia lisäksi Siperiassa, niin ajatellaan kuin kaikki muutkin: "soromnoo" (ykskaikki).

On huomattava sekä tänne karkotetuista sivistyneistä että vapaista, jotka ovat pitemmän ajan asuneet täällä Siperiassa, että heidän henkiset vaatimuksensa ovat kelpotavalla supistuneet ja rajoittuneet. Ei ole mitään korkeampia aatteita heitä innostuttamassa, ja heidän tarkoituksensa näyttää olevan palvella itselleen täysi eläke tai turvata asemansa niin hyvin kuin mahdollista. Että kehitys ja edistys niin nurinpuolisissa oloissa seisoo tai on vähäpätöinen, on helposti ymmärrettävissä, tarvitsematta siitä paljo puhua. Ehkä on henkilöitä, joilla on harrastusta muuhunkin kuin omain välttämättömien tarpeidensa tyydyttämiseen, nimittäin yleisiin asioihin, mutta minulla ei ole ollut onnea tavata niitä. Jos alkaa keskustella jostakin sellaisesta, niin vastataan "hm":llä.

Ei mitään seuraelämää ole olemassa Omskissa, mikäli olen kuullut, missä ei kortinpeli ole pääasiana. Kun on kovin tuskastuttavaa istua yksinään ja katsella sellaista korttia pelaavaa seuraa, olen minä tullut elämään ainoastaan perheeni keskuudessa. Me, kuten kaikki muut, jotka olemme tulleet onnellisemmista maista, tunnemme itsemme sen vuoksi hyvin yksinäisiksi ja vieraiksi.

Mitä minun suomalaisiini länsi-Siperiassa tulee, niin on minulla vuoden kuluessa ollut sekä iloa että surua niistä. Om-siirtolasta on minulla suurin ilo. Kaikin puolin on se edistynyt, sitten kuin minun onnistui saamaan heidät kieltämään kapakkaliikkeen. Itse ihmettelevät he että niin suuri muutos on voinut tapahtua verraten lyhyessä ajassa. Siellä pidetään säännöllisesti jumalanpalvelusta joka sunnuntai ja lastenkoulua kuusi kuukautta vuodessa. Kirkko, joka samalla on koulutupa ja kesällä on käytettävä sairaiden asunnoksi, on niin pieni että välistä, esim. kun rippi ja ehtoollinen on pidettävä, täytyy kehoittaa kansaa ettei tulla kovin miehissä. Jumalan avulla toivon minä vastedes saatavan suuremman huoneen jumalanpalvelusta varten.

Tänä vuonna olen niillä varoilla, mitä valtio on myöntänyt, sekä palkannut koulumestarin että vielä ostanut talon, jossa on kaksi huonetta ja tarvittavat ulkohuoneet, asunnoksi koulumestarille. Viimeksi käydessäni siirtolassa perustettiin siellä ehdoton raittiusyhdistys, johon 33 henkeä heti kirjoitettiin jäseniksi ja jälestäpäin sen ensimmäisessä kokouksessa 13 henkeä lisää.

Kun vielä mainitsen että kuumuus viime kesänä välistä Omskissa nousi +40° R. = 50 °C. asti ja talvella laski aina -40° R., sekä että täällä paraallaan on kallis aika, niin että jauhot ja kaurat ovat yhtä kalliita kuin Suomessa, niin olkoon sitten kylliksi tällä erää.

XV
Meikäläiset Siperiassa

Virkakertomuksesta v. 1/10 1889 – 1/10 1890.

Omskin kaupungissa olen pitänyt jumalanpalvelusta joka sunnuntai, kun olen ollut kotona, joko kaupungin luteerilaisessa kirkossa tai myös minun kodissani, sekä käynyt vankiloissa ja sairashuoneissa, joissa alinomaa muutamia suomalaisia ja muita luteerilaisia on ollut. Niitä monia henkilöitä, jotka ovat muuten käyneet minun luonani, olen auttanut sanoilla ja töillä; erittäinkin olen jokaisen varustanut sovelijailla kirjoilla.

Mutta, kuten luonnollista on, on minun aikani enimmäkseen mennyt virkamatkoihin. Palvellakseni Siperian suomalaista seurakuntaa sanalla ja sakramenteillä ole minä tehnyt seuraavat matkat:

1. Palatessani Suomesta Omskiin kävin minä vankiloissa Tjumenissa ja niiden suomalaisten luona, joita siellä oleskeli, sekä kävin myös Tjumenin ja Omskin välillä olevassa Rishkovan suomalaisessa kylässä.

Tämä siirtola on vanhin kaikista Siperian luteerilaisista siirtoloista. Siellä on kirkko, joka on rakennettu Venäjän luteerilaisten seurakuntien Apukassan varoilla. Myöskin koulutalo on siellä, vaikka erittäin ränstynyt. Sitten kuin eräs virolainen koulumestari Tobolskin kuvernöörin toimesta oli sieltä erotettu virasta ja minä antanut virkaeron säännöttömästä elämästä eräälle tänne tuomitulle suomalaiselle lukkarille, on kylä ollut omaan haltuunsa jätettynä. Eräs täällä syntynyt Inkerin suomalainen on kumminkin joka sunnuntai pitänyt suomalaisen ja virolaisen jumalanpalveluksen sikäläisessä kirkossa. Juoppouspahe kuin myös muita siitä johtuvia syntejä vallitsee kylässä. Että asiat eivät siitä parane, jos ei saada tänne hyvää koulumestaria, joka sekä hengellisillä esitelmillä että koululla vaikuttaisi sekä vanhoihin että nuoriin, huomasin minä. Koulumestariksi Rishkovaan sopivan henkilön luulen löytäneenikin. Sen jälkeen kuin Turussa oleva yhdistys, joka on kannattanut työtä Siperian suomalaisten sielunhoidon parantamiseksi, oli tämän henkilön kanssa sopinut palkkaehdoista, saapui hän Siperiaan ja toimii nyt katekeettana mainitussa Rishkovan kylässä, joka on 225 virstaa Omskista länteen.

2. Marraskuussa kävin Helsingin ja Narvan suomalaiskylissä Omin rannalla 120 virstan päässä Omskista itään. Tässä suomalaisessa siirtolassa on säännöllistä koulua ja jumalanpalvelusta pitänyt koulumestari A. Granö, joka on nauttinut palkkaa niistä varoista, mitä Suomen senaatti on myöntänyt minulle. Koululasten luku on vaihdellut kolmen- ja viidenkymmenen välillä.

Työ Helsingin kylässä on saavuttanut mitä parahinta menestystä. Sekä taloudellisessa että siveellisessä katsannossa on kylä edistynyt, sitten kuin siellä saatiin raittiusyhdistys aikaan. Myös minun poissa ollessanikin on koulumestari voinut ylläpitää innostusta raittiusasiaan niin että se on saanut kannatusta ei ainoastaan luteerilaisilta vaan myös kreikan-uskoisilta. Niinpä seurasi eräs venäläinen pappi esimerkkiä ja perusti raittiusyhdistyksen lähimpään venäläiseen kylään. Harvinainen juhla oli kun mainitun yhdistyksen vuosijuhlaa vietettiin kesäkuussa. Siihen oli kutsuttu vieraita, sekä virolaisia, lättiläisiä että venäläisiä. Kaikki olivat yksimielisiä siitä, etteivät olleet olleet iloisemmassa juhlassa kuin tässä, vaikka paloviinaa täältä ihan kokonaan puuttui. Minua on suuresti ihmetyttänyt että monet henkilöt, jotka ennen ovat olleet pahimpia juoppoja, ovat pysyneet raittiuslupaukselleen uskollisina, varsinkin kun paloviinan saanti on niin helppoa Siperiassa.

Vanhaa kouluhuonetta, jota samalla on käytetty kirkkona, on viime kesänä jatkettu, korotettu, sisältä laudoitettu sekä maalattu ja sisustettu rukoushuoneeksi. Rakennukseen kuuluu kaksi salia, sisempi, joka on varsinaisena kirkkona, sekä esihuone, jota käytetään koulusalina ja joka tarpeen vaatiessa kaksoisovilla voidaan yhdistää kirkon kanssa. Sitä paitsi olen minä koulumestarin asunnon jatkoksi rakennuttanut kamarin, jonka pitää olla pastorin käytettävänä hänen käydessään paikkakunnalla. Sillä tähän saakka on ollut lähes mahdotonta pitempää aikaa viipyä täällä asunnon puutteen vuoksi. Kaikki nämä rakennustyöt ovat toimitetut niillä varoilla, mitä Suomessa on koottu Siperian suomalaisia varten.

Kummastellen ovat ympärillä asuvat venäläiset katselleet sitä suurta muutosta, joka muutamassa vuodessa on tapahtunut tässä niin pahamaineisessa kylässä, ja minä en voi muuta kuin iloita siitä että olen kuitenkin saanut nähdä sellaisen ilmiön tässä onnettomassa maassa.

Vaikka matka Helsingin kylästä Narvan kylään on vaan virsta, niin ei työ siellä ole kantanut sitä hedelmää mitä edellisessä. Inkeriläistä kylää pidettiin ennen paraana kylänä siirtolassa mutta pian kyllä voi sanoa että se on huonoin. Lukutaidossa ovat asukkaat kyllä jonkun verran edistyneet, kun heidät on pakotettu hankkimaan opetusta, mutta siveellisessä suhteessa ovat nämä ottaneet askeleen takaperin. Yhdessä vuodessa, kun kapakka löytyi kylässä, meni se alaspäin pelottavassa määrässä. Kuppatauti on aivan yleiseen levinnyt. Myöskin lapsissa on tätä tautia. Terveyden tila on sen vuoksi hyvin huonoa. Montakin, jotka ovat koettaneet päästä sairashuoneesen, ei ole tilan puutteen vuoksi otettu vastaan. Kuinka vaikeata rahvaanmiehelle on saada apua jos hän sattuu tulemaan kipeäksi, todistakoon seuraava tapaus. Kaksi karkotettua veljestä Oulun läänistä oli tullut kipeiksi. Toinen koetti ensin päästä sairashuoneeseen omassa kuvernementissaan, mutta sai vastaukseksi että vaikka hän kuolisi heti kadulle, ei hänelle ollut sijaa siellä. Silloin kuletutti hän itsensä Omskiin ja pani pitkäkseen kadulle sekä kieltäytyi antamasta poliisille mitään tietoja siitä kuka hän oli. Poliisin välityksellä saikin hän paikan sairashuoneessa ja parannettiin myös. Sitten koetti veli samaa keinoa, mutta hän lähetettiin, niin kipeänä kuin hän oli, kotiin kruununkyydillä; hän kuoli kuitenkin matkalla.

3. Tammikuun alussa läksin minä Omskista käydäkseni niiden suomalaisten luona, jotka asuvat Tomskin kupernissa ja Verhne-Suetukissa. Matkalla sinne ilmoitin minä kaikissa niissä kylissä, missä tiesin suomalaisia asuvan, päivän, milloin tulisin pitämään heille jumalanpalvelusta palatessani. Ilman suurempaa keskeytystä matkustin aina Tomskiin saakka. Koko tie Omskista Tomskiin oli täynnä kuormia, joita kuletettiin Irbitin markkinoille. Tiet olivat sen vuoksi niin pilalle ajetut, että oli vaikea päästä kulkemaan. Oli kuoppia aina kolmen jalan syvyisiä. Ettei sellaisilla teillä tulisi rikki runnelluksi, täytyi asettaa itsensä patjojen sisään, mutta siitä varokeinosta huolimatta tunsin pitkät ajat seurauksia näistä jysäyksistä. Irbitin markkina-aikana on paitsi rikkaita kauppiaita myöskin rohkeita rosvoja liikkeessä teillä. Jos ei matkatoveriksi satu saamaan jotain hyvin tunnettua henkilöä niin on paras matkustaa yksin. Minä olin sopinut erään talonpojanpojan kanssa Om-siirtokunnasta, joka Tomskin kupernissa oli palvellut asevelvollisuutensa, että saapuisi Tomskiin samaan aikaan kuin minä, ja seuraisi minua lukkarina Verhne-Suetukiin ja muihin paikkoihin. Mutta häntä en nähnyt. Tomskissa kuulin Matti Haapojan uusimmista teoista sekä arvelin että hän oli lähtenyt Irbitiin markkinoille. Tiettiin kertoa että hän aikoi pyrkiä Amerikaan.

Oleskeltuani Tomskissa muutamia päiviä ja pidettyäni suomalaisen jumalanpalveluksen sikäläisessä kirkossa noin kymmenelle suomalaiselle, lähdin matkalle itään ja pysyin suurella tiellä aina Atsinskiin saakka. Sieltä poikkesin etelään, mennäkseni Minusinskia kohden. Ainoastaan yhden päivän seisahduksella, jonka viivyin eräällä postiasemalla pitääkseni jumalanpalvelusta eräälle luteerilaiselle postimestarille, joka sisarensa kanssa siellä asuu, matkustin yhtä kyytiä ja tulin kolme viikkoa matkalla oltuani Verhne-Suetukiin, joka on 1,800 virstan päässä Omskista.

Kaksi viikkoa oleskelin tässä siirtolassa ja pidin kahtena sunnuntaina ripin ja ehtoollisen kirkossa. Rippivierasten luku nousi 270: een. Koulutuvassa pidin muutamia kertoja raamatunselitystä ja muuten työskentelin rippikoulu-opetuksessa ja muissa virkaan kuuluvissa tehtävissä. Lukutaito on täällä jotenkin yleinen. Juoppouspahe, joka on suomalaisten siirtokuntien suurin turmio, on hyvin yleinen täälläkin. Vuonna 1889 oli juotu tässä kylässä yksinään noin 1,500 kannua paloviinaa. Juoppouspaheen seuraukset, kuten varkaudet, tappelut ja tapot eivät jää ilmestymättä myöskään. Lähellä turmiota tuottavaa kapakkaa on talo, johon poikkeamista en koskaan laiminlyö, vaikka käynnit siellä jättävät surullisen vaikutuksen mieleen; tarkoitan kylän "kansliaa", kuten sitä kutsutaan. Tämän nimen on talo saanut luultavasti siitä, että kylän kokoukset pidetään siellä, mutta samalla on se talo, johon jokainen oikein turvaton tiensä löytää. Jos joku työntekijä tulee kipeäksi ja avuttomaksi, niin viedään hänet kansliaan, jos joku kipeä suomalainen tuodaan venäläisistä kylistä tänne, niin toimitetaan hänet myös kansliaan, samoin tehdään jos joku työhön kykenemättömäksi tulee. Ne jotka ovat niin reippaita että voivat kulkea ympäri kylässä, kuuluvat kokoavan ruokaa heikommille. Kesällä kömpivät ne, jotka jaksavat, ulos sieltä, mutta ne, jotka ovat liian heikkoja siihen, pysyvät siellä. Kun ei ketään ole, joka välittäisi näistä onnettomista, niin saavat he usein kärsiä sekä nälkää että janoa. Surullisempaa näköä kuin nämä kipeät ja leinitautiset, jotka istuvat tai makaavat siellä täällä kovalla permannolla repaleisissa rääsyissään, ei juuri hevin voi nähdä. Kaikkien hylkääminä, ilman mitään toivoa elämässä, odottavat he vaan kuolemaa ainoana pelastajanaan. Heidän kärsimyksiensä lieventämiseksi olen minä voinut kovin vähä tehdä, jos ei joksikin lievennykseksi katsoisi että olen niitä ainakin sillä kertaa aina saanut iloisiksi lahjoittamalla teetä, sokuria ja muutamia vaatekappaleita.

"Nyt jätätte meidät orporaukat taas kokonaiseksi vuodeksi", valittivat he, kun jätin hyvästi nämä karkoitetut maanmieheni, mutta muuta en voinut tehdä, sillä toiset toimet ja velvollisuudet kutsuivat minua sieltä.

Avuksi matkalla otin Verhne-Suetukista mukaani erään nuoren miehen, joka on syntynyt Suomesta karkotetuista vanhemmista. Minulla oli tiedossa että parikymmentä suomalaista talvella oleskelee Marinskin piiriin kuuluvissa kylissä lähellä Altain kullanhuuhtomoja.

Käydäkseni heitä katsomassa läksin nyt toista tietä kun olin tullut. Tiemme kävi toinen toistaan seuraavia kukkuloita ja metsättömiä vuorenharjuja pitkin. Juuri eräällä näitä harjuja tapahtui että jouduimme lumimyrskyn käsiin eräänä iltana. Hevoset eivät voineet pysyä tiellä ja putosivat viimein kuoppaan, josta ne ainoastaan suurella vaivalla voitiin saada ylös taas. Ajelimme tämän jälkeen sinne ja tänne, kunnes aamupuoleen löysimme tien. Tämä oli toisen kerran, kun minä olen joutunut niin kovaan lumimyrskyyn että olen joutunut tieltä pois ja täytynyt yön viettää siellä myrskyssä.

Kullanhuuhtomoissa työskentelevistä maanmiehistäni olin tavallisesti kohdannut kymmenkunnan Tishulin kylässä, mutta nyt siellä oli vaan eräs vanha ukko. Minä matkustin sen vuoksi eteenpäin kylästä kylään, missä suomalaisia on kirjoissa. Muutamat heistä, joita tapasin kotonaan, olivat niin vaatteettomia etteivät uskaltaneet lähteä matkalle Siperian pakkaseen. Mutta useimmat olivat matkustaneet pois, osa kullanhuuhtomoihin, osa johonkin kaupunkiin.

Suurelle postitielle tulin Marinskissa, jossa minä paikkakunnan luteerilaisten kanssa tehdyn sopimuksen mukaan olin pitävä jumalanpalvelusta. Mutta kun juuri nyt sattui olemaan laskijaissunnuntai, niin ei sattunut sen paremmin kuin että jumalanpalvelukseen saapui ainoastaan eräs puolihumalainen tamperelainen. Pari muuta suomalaista, jotka täällä kuuluvat olevan, olivat hänen sanojensa mukaan joko alastomia tai vielä pahemmin pöhnässä kuin hän. Myöhemmin päivällä kävi minua asunnossani tapaamassa eräs leipurin kisälli Helsingistä ja eräs viipurilainen. Tällä jälkimäisellä oli ammattina "kruunun vaatteiden tuominen", kuten sanottiin. Minun kysymykseeni mitä tämä merkitsi selitettiin että hän yhä kerta kerran perästä meni repaleisena ja passitta Tomskiin. Siellä otettiin hänet kiinni ja lähetettiin Marinskiin. Vaatteet, jotka vankilassa annettiin hänelle, sai hän pitää. Niistä voi hän saada talvella noin kuusi ruplaa ja kesällä, kun niiden hinta on halvempi, neljä ruplaa. Suomeen oli hän pari vuotta sitten tehnyt samanlaisen matkan.

Sadan virstan päässä Marinskista Tomskiin päin on kylä Kolionski. Sinne olin kutsuttanut suomalaiset läheisistä kylistä. Kuusi henkeä oli saapunut, niiden joukossa myöskin melkein kuolemaisillaan oleva sairas, Raninen, Kuopion läänistä. Minulla oli tiedossa että sekä hän että hänen vaimonsa olivat sairastaneet edellisenä talvena, ja että he olivat suuressa hädässä, jonka vuoksi minä lähetin heille kolme ruplaa rahaa. Mutta se henkilö, jonka mukana tämän summan lähetin, oli "vaivoistaan" pitänyt itse yhden ruplan. Ranisen vaimo oli kuollut ja aivan varmaan on jo mieskin poissa elävien mailta. Minä jätin kuusi ruplaa kylän hallitukselle hänen hoitamisestaan.

Tässä kylässä tapahtui minulle muuten jotain, jota ennen koskaan ei ollut minulle tapahtunut matkoillani. Minut kiellettiin pitämästä jumalanpalvelusta siinä talossa, jossa pidin asuntoa. Isäntä ei ollutkaan kreikan-uskoinen vaan katoolilainen, rikas puolalainen. Muutin heti pois erään venäläisen luokse ja kysymykseen, saanko pitää hänen luonaan jumalanpalvelusta, vastasi hän: "onhan meillä yksi Jumala ja yksi usko, minun huoneeni ovat teidän käytettävänänne." Olkoon sanottuna etten minä ole huomannut edes suvaitsemattomuuden jälkeäkään ei maallikoissa eikä papeissa, vaan ovat kaikki, varsinkin totisesti uskonnolliset, pitäneet minua uskonveljenä.

Kolionskista tulin minä Tomskiin, jossa tunsin hiukan pahoinvointia itsessäni, mutta jatkoin matkaa Kainskiin. Siellä oli minun pakko asettua vuoteenomaksi. Kahden päivän päästä voin kuitenkin pitää jumalanpalvelusta niille muutamille suomalaisille, mitä siellä löytyi, mutta sivukyliin en uskaltanut lähteä, vaikka olin aikonut, vaan riensin niin kiiruusti kuin taisin Omskiin, jossa sairastuinkin lievästi rokkoon. Nyt olin vuoteen omana ja näin miten talvi kului, voimatta käydä rekikelillä vaikeapääsyisissä siirtokunnissa Tara-joen varrella.

4. Maaliskuun lopussa kävin Om-siirtokunnassa ja pidin siellä lukukinkerit lapsille.

5. Jään lähdettyä jo'ista ja teiden vähä kuivettua läksin toukokuun alussa Rishkovaan. Tähän kylään on vaikea päästä keväällä, ja vaikka minä matkalla vaihdoin tarantassini pienempiin kärryihin, niin tartuimme eräässä paikassa kiinni liejusaveen emmekä päässeet siitä irti ennenkuin saimme muilta apua. Että monet muut matkustajat olivat joutuneet vielä kovempiin tekemisiin, näin minä niistä kuolleista hevosista ja häristä, mitä savessa virui.

6. Kesä- ja heinäkuussa kävin Om-siirtolassa sekä vietin siellä ulkoilmassa sikäläisen raittiusseuran ensimmäisen vuosijuhlan. Päivää, joka alettiin jumalanpalveluksella kirkossa, jatkettiin sitten leikeillä, kilpa-ammunnalla ja ruumiinharjoituksilla. Muutamia palkintoja jaettiin myöskin. Päivä päätettiin raittiuskokouksella, jolloin muutamia uusia jäseniä ilmoittautui. Kuinka kummallisia käsityksiä täällä yleensä on raittiusyhdistyksestä, näkyy niistä sanoista millä eräs virolainen ilmoitti itsensä jäseneksi. Hän sanoi: "minä tahtoisin uskoni muuttaa ja ruveta körttiuskoon."

Keväällä ja kesällä olin minä Moskovan konsistoorin kautta saanut kaksi virkamääräystä, nimittäin toukokuussa määräyksen hoitaa niitä virolaisia ja lättiläisiä, jotka asuvat Kainskin ja Marinskin piirissä Tomskin kupernia ja kesäkuussa, sittenkuin rentustunut entinen pastori oli saanut eron, olemaan v.t. kupernin-saarnaajana Tobolskin kupernissa, v.t. saarnaajana luteerilaisille Omskin kaupungissa ja Akmolinskin alueessa sekä v.t. saarnaajana karkotetuille virolaisille, lättiläisille ja saksalaisille länsi-Siperiassa. Kun yhden ainoan henkilön siten pitää huolehtia sekä opettajista ja niiden ylläpidosta virolais-lättiläisissä kouluissa ja uskonnon-opetuksesta kadettikoulussa, poika- ja tyttögymnaaseissa Omskissa, paitsi niitä toimia mitä kuuluu varsinaiseen sielunhoitoon, niin on selvää että työtä on liika paljo. Se on tullut niin laajaksi varsinkin kansliatointen kautta, että minun on täytynyt ottaa kirjuri avuksi, jolle olen maksanut palkkaa 15 ruplaa kuussa. Toistaiseksi on kieltäydytty antamasta minulle minkäänlaista korvausta työstäni.

7. Palvellakseni Taran ja Tobolskin kaupungissa sekä Bugenen siirtolassa asuvia luteerilaisia, läksin elokuun alussa höyrylaivalla Tobolskiin. Kuvernööri sattui olemaan matkustanut Kasanin näyttelyyn, jonka vuoksi monet asiat, joista olisin mitä kipeimmin tarvinnut saada keskustella hänen kanssaan, jäivät ratkaisematta. Kaupungin luteerilaisessa kirkossa pidin kolme kertaa jumalanpalvelusta saksaksi sekä yhden suomalaisen ja yhden saksalaisen jumalanpalveluksen vankiloissa.

Vuosituomiolla istui täällä kolme siirtolaisiksi länsi-Siperiaan karkoitettua suomalaista sekä pakkotyö-osastossa eräs Suomesta elinajaksi tänne lähetetty murhamies. Sairashuoneessa tässä osastossa oli eräs lättiläinen, joka jo neljä vuotta sitten oli armoitettu, mutta oli ollut liian heikko lähetettäväksi kotipaikalleen Kuurinmaalle. Hän ei ollut voinut päästä minkäänlaiseen yhteyteen sukulaistensa kanssa, vaan täytyi maata täällä elävänä haudattuna. Hän pyysi minua kyynelsilmin kirjoittamaan hänen kotiinsa, jonka minä teinkin. Ilahuttavaa oli nähdä millä hellyydellä nuori lääkäri kohteli häntä. Korvaani kuiskasi tämä, että pian oli tuleva loppu lättiläisparan kärsimyksistä.

Palasin Tobolskista suomalaisen Bugenen siirtolan kautta. Tie sinne kulkee suuria koivumetsiä pitkin ja vesiperäisiä soita, joissa heinä ja kaisla kasvavat niin korkeiksi että kulkee niinkuin metsässä. Toisin paikoin teiden varsilla kasvaa villiä virnaa niin runsaasti, että töin tuskin pääsee sen läpi. Vaikea on täysin käsittää mikä heinän paljous täällä vuosittain kasvaa vaan kuivamaan ja mätänemään. Kun viime kesä oli tavattoman kuiva, niin oli kuitenkin helpompi kuin tavallisesti päästä Bugeneen.

Oleskeltuani siellä viikon, jona aikana minä laskin ehtoolliselle rippikoululapset, matkustin Taraan.

Lukutaito on kyllä tullut hiukkasen paremmaksi Bugenessa, sittenkuin minä kolme talvea olen ylläpitänyt siellä koulua; mutta se henkilö, joka on siellä opettajana toiminut, ei näytä olevan siihen sopiva, jonka vuoksi olisi tarpeen saada sinne kykenevämpi mies. Asuinhuoneet koulumestarille olen minä jo ostanut ja nyt lupasi kylä talven aikana rakentaa kouluhuoneen.

Sekä Om-siirtolassa, Rishkovassa että Bugenessa ovat seurakuntalaiset sitoutuneet antamaan koulumestarille palkaksi jonkun verran viljaa ja voita. Myöskin olen minä kääntynyt apurahaston hallinnon puoleen Moskovassa pyytäen palkan apua koulumestarille, mutta on tähän tullut kieltävä vastaus.

Palveltuani sanalla ja sakramenteilla Tarassa asuvia luteerilaisia, palasin Omskiin syyskuun alussa.

8. Tultuani valmiiksi poissaoloni aikana saapuneiden virkakirjeiden asioissa, matkustin syyskuun lopussa Om-siirtolaan sekä palvelemaan suomalaisia että pitämään jumalanpalvelusta siellä asuville virolaisille, lättiläisille ja saksalaisille.

Kevään kuluessa sain valmiiksi saamattomain rampain ja sokeain kodin, jonka olen rakennuttanut lähellä Omskia olevalle maatilalleni. Siellä olen Suomesta saaduilla vapaaehtoisilla avuilla pitänyt hoidossa kuutta henkeä, joista kaksi on sokeaa, kaksi heikkomielistä ja kaksi rampaa. Kun vielä lisään että olen pienemmillä raha-avuilla ja vaatteiden hankkimisella koettanut auttaa suurimpaan hätään joutuneita maanmiehiäni, niin olen maininnut ulkonaiset piirteet toiminnastani Siperiassa kuluneena vuotena.

Suomalaisen evankelis-luteerilaisen seurakunnan väkiluvun muutoksista mainittakoon tässä vielä että 45 on syntynyt, 41 kuollut, 48 ripille laskettu, 14 paria vihitty. Rippivieraiden luku oli 624. Näihin lukuihin ei ole laskettu ainoastaan karkoitettuja, vaan myös Inkerin suomalaiset.

Yllämainitusta käynee kyllä selville, että olen tunnollisesti koettanut täyttää velvollisuuttani, mutta kuitenkin tiedän että paljoa ei ole ehditty tehdä, joka kuitenkin olisi ollut tehtävä. Kun koko huolenpito näistä 5,000: een nousevista karkoitetuista luteerilaisista on minulla yksinään ja olot monissa suhteissa eivät ainoastaan ole kehittymättömät vaan vielä vastaiset, niin on myös selvää että minun asemani ei ole helpointa laatua. Luottaen Jumalan apuun ryhdyn kuitenkin työhön ja matkoihin vielä ensi vuodeksi.

Omskissa lokakuun 28 p. 1890.