Kitabı oku: «Savon jääkäri»

Theodolinda Hahnsson

Savon jääkäri

Kolminäytöksinen näytelmä

Julkaisija – Good Press, 2021

goodpress@okpublishing.info

EAN 4064066345952

Sisällysluettelo

JÄSENET

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

TOINEN NÄYTÖS.

KOLMAS NÄYTÖS.

JÄSENET:

Sisällysluettelo

Paroni Tähtinen, kartanon omistaja. Anna, hänen tyttärensä. Maiju, Paroni Tähtisen palvelus-tyttö. Pastori Kivinen. Kaarlo, hänen veljensä, Savon jääkäri. Kalastaja-Ukko. Sanni, hänen tyttärensä.

Tapaus: Savossa 1808.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Sisällysluettelo

Paroni Tähtisen sali. Huone-kalut uhkeat. Eräällä pöydällä piippuja ja tupakkaa. Anna istuu sohvassa, pieni kirja helmassa, ja Paroni kulkee laattialla.

Ensimmäinen kohtaus.

Paroni. Anna.

PARONI. Tuo kirkkoherran apulainen käy täällä aina harvemmin, häntä ei näe enään muualla kuin kirkossa, eikä hänen veljensä Kaarlokaan ole täällä ollut moneen päivään.

ANNA (iloisesti). Ah! isäni kaipaa häntä, eikä tuo ihmettä olekkaan, sillä Kaarlon seura on kaikille hupainen; hän on jalo-tunteinen mies — ja —

PARONI. Soh, soh, piisaa jo — kyllä siinä jo oli kyllin nuorukaisen kiitokseksi. Tuo yliopistolainen on tavallansa kelpo mies ja kylläkin sopiva opettamaan pappilan kasvavia vesoja; osaa samati kuin veljensäkkin käyttää itseänsä sivistyneitten lailla, jonka vuoksi olenkin halusta nähnyt heitä seurassamme, olletikkin koska tiedän, että tyttäreni muistaa olevansa vapaa-sukuisen neidon, muistaa, mikä eroitus on hänen ja halpa-saätyisen nuorukaisen välillä.

ANNA. Hm — kun pastorin kanssa juttelen, muistuu mieleeni net hyvät opetukset ja neuvot, jotka olen häneltä saanut, ja minä tahtoisin häntä kuunnella päivät pitkät, vaan kun Kaarlon kanssa juttelen kukkasista, linnuista, tähti-taivaasta ja kaikesta, mitä maailmassa on suloisinta, silloin tunnen, että olemme varsin yhtäläiset, sekä ett'ei kenenkään seurassa päiväni niin hupaisesti kulu kuin hänen.

PARONI (erikseen). Tavattoman lämpimät sanat — hm, rakkauden enteitä — mutia jos hänellä on minun luontoni, voi hän tuosta rakkaudestaan luopua, kuu hän sen tarpeelliseksi havaitsee — (Annalle), Annaseni, minä luulin saattavani sinua kaikesta vaarasta parahiten säilyttää täällä sydänmaassa näinä sotaisina aikoina, mutta pelkäänpä, että olenkin vienyt sinua vaaraan. (Katselee tarkasti Annaan).

ANNA. Mikäpä tuo vaara olisi?

PARONI. Hm, — jasoo, sinä tahtoisit sen kuulla — noh niin — paras onkin — minä pelkään, että olet rakastunut — Kaarloon —

ANNA (vakaasti). Niin olenkin, isäni, ja Kaarlo rakastaa myöskin minua, ja Pastori, joka isällisellä hellyydellä huolta on pitänyt veljestään, on kovin iloinen siitä, että saa minun sisareksensa.

PARONI. Anna, Anna! näin pitkälle en luullut asiain joutuneen — minä olen ollut sokea — Oi sydän-käpyseni! minä en olisi suonut sinun joutuvan semmoiseen taisteluun, johonka nyt olet tuleva, sillä tiedä, että ainokaista tytärtäni en minä anna kenellekkään muulle, paitsi sille, jonka nimeä polvesta polveen on kunnioituksella mainittu. Vapaa-sukuisen kauniisti kajahtava nimi pitää oleman hänellä, joka tyttäreni omaksensa saa.

ANNA. Kunnioituksella mainittu nimi, puhdas maine — siihen minäkin panen arvoa — ja sehän on Kaarlollakin — vaan tuo nimen kaunis kaiku — oi isäni, mikä on se — lasten koru — usva-kuva, joka tyhjään raukee! mutta sydämmen ylevyys — siinä se, joka kaikki voittaa.

PARONI. Sydämmen ylevyys kaikki voittaa, toden sanoit — ja sillä, jolle tyttäreni annan, pitää olla maine nimi — josta heti tietää, että sen omistajalla on nuot omaisuudet. Lapseni! ei ole yksikään Tähtinen säästänyt itseänsä, kun taistelutanterelle häntä on kutsuttu, enkä myöskään luule, että neiti Tähtinen epäilee, mitä hänen tulee tehdä, kun isänsä häntä vaatii taistelemaan oman itsensä kanssa; vaatii, ett'ei hän enään mene tuon rakastettunsa näkyviin.

ANNA (rukoillen). Oi isäni —

PARONI. Siinä jätän sinun tätä asiaa miettimään ja toivon, että tyttäreni on isällensä kuuliainen, kuten ainakin. (Antaa Annalle kätensä suudeltavaksi). Hyvästi tyttöseni! (Menee kamariinsa).

Toinen kohtaus.

Anna, sitten Maiju.

ANNA (yksin). Oi toki! Koska, koska on tuo sääty-eroitus tasoitettu — suku-ylpeys poistuva? Ah! siksi on monta sydäntä särkynyt — ja kuinka käynee minun — — — Ennen lapsena ollessani, kun isäni jolloinkin rankaisi minua jostakin itsevaltaisuudestani, koetteli hän tottelevaisuuttani sillä, että käski minua suutelemaan kättänsä, kun se minua oli rangaissut. — Ah! — silloin oli tuo helppo tehtävä, vaan nyt — oi kuinka katkeraa! (Maiju tulee sisälle).

MAIJU. Tässä, Anna neiti, on teidän tryykättyjä vaatteitanne, eivätkö ole sileitä ja kiiltäviä?

ANNA (ajatuksissaan). Ovat.

MAIJU. Ettehän, neiti kulta, niitä katsokkaan. Minä panin tärkin sekaan oikein ranskan saippuaa ja valkoista vahaa, ja siitäpä kiilto tuli — mutta, armollinen neito, ettehän te yhtään kuulekkaan minua — ah! kyllä minä syyn tiedän — tiedän, miksi ette kuule — jos vain uskaltaisin sanoa —

ANNA. Oh, mitä nyt sitten, Maiju rukka, olet tietävinäsi? puhu, puhu vain, lapsi.

MAIJU. Neiti hyvä, te ajattelette sulhasia — Pappilan Penttu sanoi minulle, että heidän nuori maisteri on neiti Annan sulhanen — "mutta älä siitä vain mitään virkkaa," sanoi Penttu — enkä olekkaan mitään puhunut, ennen kuin nyt vasta tässä. Penttu sanoi: "Maisteri", mutta minä vastasin heti: et sinä oikein tiedä, Pastori se on.

ANNA (naurahtaen). Noh miksi luulet Pastorin sulhasekseni?

MAIJU. Pastorihan nyt muuttaa kappalaisen-tilallensa syntymä-tienoilleen tuonne Oulun lähelle ja tarvitsee siis emäntää.

ANNA. Mutta entä jos minä pitäisin enemmän hänen veljestään? —

MAIJU. Ei, armollinen neito, kyllä sen verran ymmärrän — Pastorihan saarnaakin — ja Pastori saa suuren talon, jossa on paljo lehmiä, hevosia ja kaikkia.