Kitabı oku: «Othello», sayfa 4

NELJÄS NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus

Linnan edustalla

(Othello ja Jago tulevat.)

JAGO

 
No, miltä näyttää?
 

OTHELLO

 
                   Näyttää? Jago, mikä?
 

JAGO

 
Suut' antaa salaa?
 

OTHELLO

 
                   Laiton suutelo!
 

JAGO

 
Tai tunnin pari ystävänsä kanssa
Alasti maata, puhtaudess' aivan?
 

OTHELLO

 
Alastiko ja puhtaudess' aivan?
Pirua kohtaan tekopyhyytt' on se!
Jos moiseen ryhtyy viaton, niin perkel'
Se häntä kiusaa, ja hän kiusaa Herraa.
 

JAGO

 
Jos eivät mitään tee, se pien' on hairaus.
Mut jos ma vaimolleni liinan annan —
 

OTHELLO

 
No, mitä sitten?
 

JAGO

 
Se silloin hänen on, ja, ollen hänen,
Hän kai voi kelle hyvänsä sen antaa.
 

OTHELLO

 
Hän kunniansakin on vartija;
Hän voiko senkin antaa pois?
 

JAGO

 
Niin, kunnia on aine, jok' ei näy;
Se usein niill' on, joilla sit' ei ole.
Mut mitä liinaan tulee —
 

OTHELLO

 
                           Mielelläni
Sen, totta Jumal', oisin unhottanna!
Sa sanoit – O! se muistissani pyörii
Kuin ruttohisen talon päällä korppi,
Tuo tuhon enne, – ett' on liina hällä.
 

JAGO

 
No, mitä sitten?
 

OTHELLO

 
                 Se ei hyvä.
 

JAGO

 
                             Mitä,
Jos sanoisin ma, että itse miehen
Näin teitä solvaavan, tai kuulin hältä —
Semmoisiakin konnia on, jotka,
Kun kiihkeillä pyyteillään tai naisen
Omasta ehdost' ansaan hänet saavat,
Vait eivät olla voi, vaan lörpöttävät.
 

OTHELLO

 
Hän onko mitä virkkanut?
 

JAGO

 
                         On kyllä;
Mut, olkaa varma, muuta ei, kuin minkä
Valalla kieltää voi hän.
 

OTHELLO

 
                         Mitä virkkoi?
 

JAGO

 
Ett' on hän – min' en tiedä, mitä on hän —
 

OTHELLO

 
Haa! Mitä? mitä?
 

JAGO

 
                 Maannut —
 

OTHELLO

 
                             Hänen kanssaan?
 

JAGO

 
Niin, kanssa, päällä, miten suvaitsette.
 

OTHELLO

 
Kanssa! Päällä! Hyi inhoittavaa! – Liina, – tunnustuksia, – liina! – Tunnustaa ja joutua hirteen vaivastaan! – Ensin hirteen, sitten tunnustus; – se minua värisyttää. – Luonto ei näin mustaan tuskan pilveen itseänsä peittäisi, jos ei se jotakin ennustaisi. Ne eivät ole sanat, jotka näin minua vavistuttavat. – Huu! – nenät, korvat ja huulet! – Onko tuo mahdollista? – Tunnustus! – Liina! – Oi, perkele!
 

(Kaatuu tainnoksiin.)

JAGO

 
Tee työtäs, myrkkyni, tee työtäs!
Näin uskovaiset narrit ansaan saadaan;
Näin moni arvoisa ja siivo nainen
Häpeään syyttä joutuu. – Nouskaa, herra!
Hoi, herra! Hoi, Othello! —
 

(Cassio tulee.)

 
                             Mitä, Cassio?
 

CASSIO

 
Mik' ompi täällä?
 

JAGO

 
Kenraalilla on kaatuvaisen kohtaus;
Tää toinen on; häll' oli yksi eilen.
 

CASSIO

 
Ohauksia siis hierokaa.
 

JAGO

 
                        Ei, älkää!
Hänt' ei saa tainnoksissaan häiritä;
Hän silloin suustaan vaahtoaa ja oiti
Raivokkaan hurjaks yltyy. Kah, hän liikkuu.
Vetäykää hetkeks pois; hän kohta tointuu.
Kun mennyt on hän, tärkeätä mull' on
Puhuttavaa.
 

(Cassio lähtee.)

 
            No, herra, kuink' on laita?
Satutitteko päänne?
 

OTHELLO

 
                    Ivaatkos?
 

JAGO

 
Minäkö ivaisin! En, jumal'auta!
Osanne kestäkäätte niinkuin mies.
 

OTHELLO

 
Mies sarvekas on hirviö ja peto.
 

JAGO

 
Isoissa kaupungeissa sitten monta
Petoa on ja sievää hirviötä.
 

OTHELLO

 
Hän tunnustiko?
 

JAGO

 
                Herra, olkaa mies;
Mon' ikeellinen partaniekka vetää
Kanssanne yhtä köyttä. Tuhansittain
Niit' öisin makaa toisten sijalla,
Sen luullen omakseen; niin ei käy teidän.
Se hiton hauska lemmon sutkaus on
Suudella vihkivuoteessansa kurvaa
Ja puhtaaks häntä luulla! Tieto paras!
Kun tiedän oman, tiedän vaimon osan.
 

OTHELLO

 
Oo, sinä olet viisas! Aivan niin!
 

JAGO

 
Nyt syrjään hetkeks käykää.
Rajoissa maltin pysykää. Kas, tässä
Kun tuskan voittamana makasitte,
Jok' ei niin suuren miehen arvoon sovi, —
Sai Cassio tänne. Hänet pois ma laitoin,
Tilaanne syillä puolustain ja käskin,
Ett' oiti puheilleni palajais hän:
Hän lupasikin sen. Nyt lymyyn käykää,
Ja huomatkaa, mik' iva, ilkku, nauru
Sen miehen joka kasvoinjuonteess' asuu.
Hän kertoa saa jälleen, kuinka, missä,
Kuink' usein, kuinka kauan vaimoanne
Halannut on hän ja sit' aikoo vielä
Tarkatkaa häntä, sanon olkaa tyyni!
Tai luulen, että teiss' on pernatauti
Ja hiukkaakaan ei miestä.
 

OTHELLO

 
                          Kuules, Jago,
Min' osaan oikein viekkaan tyyni olla;
Mut – kuuletkos? – myös verinen.
 

JAGO

 
                                   Ei haittaa;
Mut kaikki aikanaan! Nyt piiloon menkää.
 

(Othello piiloutuu.)

 
Biancan puheeks otan Cassion kanssa,
Tuon tytön, joka vaatteensa ja ruokans'
Ihallaan ansaitsee; se eläin häntä
Rakastaa; hutsun rangaistust' on tuo:
Hän monta pettää, ja yks hänet pettää.
Kun häntä mainittavan kuulee Cassio,
Hän suuren naurun päästää. – Kah,
 

(Cassio palajaa.)

 
Kun nyt hän nauraa, raivoaa Othello.
Ja Cassio raukan hymyt, naljat, liikkeet
Sokeessa epäluulossaan hän väärin
Käsittää aivan. – Mitä kuuluu, luutnantti?
 

CASSIO

 
Pahinta, kun tuon arvonimen kuulen,
Jonk' osattuus mun surmaa.
 

JAGO

 
Käy Desdemonan päälle vaan, niin saat sen.
 

(Matalammalla äänellä.)

 
Jos tähän pyyntöön mitään vois Bianca,
Kyll' avun pian saisit.
 

CASSIO

 
                        Kurja raukka!
 

OTHELLO (syrjään)

 
Kas, kuinka hän jo nauraa!
 

JAGO

 
                           Min' en koskaan
Noin rakastunutt' ole naista nähnyt.
 

CASSIO

 
Mua, luulen ma, se hupsu raukka lempii.
 

OTHELLO (syrjään)

 
Hän miedosti sen kieltää, salaa naurain.
 

JAGO

 
Mut kuules, Cassio —
 

OTHELLO (syrjään)

 
                      Nyt hän tunnustukseen
Pakoittaa häntä. Hyvä, hyvä! Joutuun!
 

JAGO

 
Hän tekee kuuluks, että nait sa hänet;
Se onko aikomukses?
 

CASSIO

 
                    Ha, ha, ha!
 

OTHELLO (syrjään)

 
Riemuitsetko, roomalainen, riemuitsetko?
 

CASSIO

 
Minäkö hänet naisin? – Mitä! Julki-porton? Ma pyydän; sääli hiukan järkeäni; älä sitä niin sairaaksi luule. Ha, ha, ha!
 

OTHELLO (syrjään)

 
Kas, kas, kas, kas! Kyllä vielä naurusi maksan!
 

JAGO

 
Käy huhu moinen, että nait sa hänet.
 

CASSIO

 
Todellakin?
 

JAGO

 
Jos ei, niin sano mua konnaks.
 

OTHELLO (syrjään)

 
Oletko multa luvan saanut? Hyvä!
 

CASSIO

 
Sen on se marakatti itse levittänyt. Hän on liehakoitsevasta rakkauden kiihkosta päähänsä saanut, että aion hänet naida, vaikk'en minä mitään lupausta ole antanut.
 

OTHELLO (syrjään)

 
Jago viittaa mulle; nyt alkaa kertomus.
 

CASSIO

 
Hän oli äsken tässä; kaikkialla hän on mulle vaivana. Taannoin haastelin rannalla muutamien venetialaisten kanssa, ja sinnekin se hemppu löysi ja, niin totta kuin elän, karkasi kaulaani näin; —
 

OTHELLO (syrjään)

 
Huutaen: "armas Cassio!" tai jotakin senkaltaista; hänen liikkeensä sitä osoittavat.
 

CASSIO

 
Ja riippuu siinä ja laahaa ja itkee ja nykii mua ja vetää. Ha, ha, ha!
 

OTHELLO (syrjään)

 
Nyt hän kertoo, kuinka vaimoni veti häntä kamariini. O, kyllä nokkasi näen, mutta en sitä koiraa, jonka eteen sen viskaisin!
 

CASSIO

 
Minun pitää todellakin luopua hänen seurastaan.
 

JAGO

 
Totta, Jumala! Tuossa hän tulee.
 

(Bianca tulee.)

CASSIO

 
Hän se on ihkainen hilleri ja lemuava lisäksi. – Miksi noin aina perässäni kiilit?
 

BIANCA

 
Piru äitineen perässäsi kiiliköön! Mitä tiesi se liina, jonka äsken mulle annoit? Ja minä hupsu, kun otin sen! Minunko pitäisi se mukailla kokonansa? Kylläpä kaiketi sen huoneestasi löysit, etkä tiedä, kuka sen sinne jätti! Lahja varmaan joltakin hempukalta, ja minunko sitä sitten pitäisi mukailla? Tuossa on se; anna se keppihevosellesi. Mistä tahansa sen saitkaan, minä en sitä mukaile.
 

CASSIO

 
Oo, no, Biancaseni! Älähän nyt!
 

OTHELLO (syrjään)

 
Totta tosiaan onkin se minun nenäliinani, luulen ma!
 

BIANCA

 
Jos haluat tänään luonani illastella, niin tule; jos et, niin tule toiste, milloin haluat.
 

(Lähtee.)

JAGO

 
Riennä, riennä jäljestä!
 

CASSIO

 
Täytynee se tehdä: muuten hän vielä kadulla sadattelee.
 

JAGO

 
Aiotko hänen luonaan illastella?
 

CASSIO

 
Luulenpa niin.
 

JAGO

 
Hyvä; sitten kai tapaan sinut; tahtoisin niin mielelläni haastella kanssasi.
 

CASSIO

 
Tule, ma pyydän. Tuletko?
 

JAGO

 
No niin; pidä suus nyt!
 

(Cassio lähtee.)

OTHELLO (tulee esiin)

 
Mitenkä ma hänet murhaan, Jago?
 

JAGO

 
Huomasitteko, kuinka hän nauroi pahalla työllään?
 

OTHELLO

 
Oi, Jago!
 

JAGO

 
Ja näittekö nenäliinan?
 

OTHELLO

 
Oliko se minun?
 

JAGO

 
Oli, niin totta kuin tuo käsi on mun! Ja te näitte, minkä verran arvoa hän panee tuohon hupsuun naiseen, teidän vaimoonne! Tämä sen hänelle antoi, ja hän antaa sen jalkavaimolleen.
 

OTHELLO

 
Oi, jos saisin yhdeksän vuotta häntä murhatakseni! – Soma vaimo!
Kaunis vaimo! Ihana vaimo!
 

JAGO

 
Tuo teidän nyt täytyy unhottaa.
 

OTHELLO

 
Mädätköön hän, hukkukoon ja menköön helvettiin tänä iltana; sillä elää hän ei saa! Ei, sydämeni on kiveksi muuttunut: kun siihen lyön, niin haavoittaa se käteni. Oi, ihanampaa olentoa ei koko maailmassa ole; hän olisi saattanut keisarinkin kupeella maata ja tätä orjantöihin määrätä!
 

JAGO

 
Nyt olette väärällä tolalla taas.
 

OTHELLO

 
Hirteen koko vaimo! Sanon vaan mikä hän on. Niin näppärä neuloja! —
Ihmeteltävän soitannollinen! Oi, hän saattaisi laulullaan raivokkaan
karhunkin kesyttää! – Ja niin valtava ja rikas älyltään ja neroltaan!
 

JAGO

 
Sitä huonompi hän on.
 

OTHELLO

 
Oo, tuhat, tuhat kertaa! – Ja sitten niin helläluontoinen!
 

JAGO

 
Niin, liiaksikin hellä.
 

OTHELLO

 
Se on totta! – Mutta sääli tuota on sentään. Jago – Oo, Jago, sääli on, Jago!
 

JAGO

 
Jos olette niin hänen rikoksiinsa rakastunut, niin antakaa hänelle valtakirja syntiä tehdä; sillä jos se ei teitä koske, ei kenenkään toisenkaan siihen mitään tule.
 

OTHELLO

 
Kappaleiksi hänet paloittelen. – Tehdä minusta aisankannattaja!
 

JAGO

 
Ruma työ!
 

OTHELLO

 
Luutnanttini kanssa!
 

JAGO

 
Sitä rumempi!
 

OTHELLO

 
Hanki myrkkyä mulle, Jago; tänä iltana: – en tahdo sanasotaan ruveta hänen kanssaan, ettei hänen vartalonsa ja kauneutensa taas minua hurmaisi. – Tänä iltana, Jago!
 

JAGO

 
Älkää myrkkyä käyttäkö; kuristakaa hänet vuoteessaan, samassa vuoteessa, jonka hän on saastuttanut.
 

OTHELLO

 
Hyvä! Sepä on paikallaan se rangaistus. Sangen hyvä!
 

JAGO

 
Ja mitä Cassioon tulee, kyllä minä pidän huolta hänestä: lisää saatte kuulla keskiyön aikana.
 

(Torventoitaus kuuluu.)

OTHELLO

 
Sep' oivallista! – Mikä toitaus tuo?
 

JAGO

 
Venetiasta sana varmaankin.
Se dogin lähetti on Lodovico;
Ja vaimonne on, nähkääs, hänen kanssaan.
 

(Lodovico, Desdemona ja seuralaisia tulee.)

LODOVICO

 
Jumalan rauha, kenraal'!
 

OTHELLO

 
                         Tervetullut!
 

LODOVICO

 
Terveiset dogilta ja senaatilta!
 

(Antaa hänelle kirjeen.)

OTHELLO

 
Suut' annan heidän tahtons' ilmituojan.
 

(Avaa kirjeen ja lukee.)

DESDEMONA

 
Mit' uut', hyvä Lodovico serkku?
 

JAGO

 
Iloista, signor, nähdä teitä täällä;
No, tervetultuanne Kyproon!
 

LODOVICO

 
                            Kiitos!
Luutnantti Cassio, kuin voi hän?
 

JAGO

 
                                 Hän elää.
 

DESDEMONA

 
Mun mieheni ja hänen välins' aivan
On rikkunut; mut te sen ehjäks teette.
 

OTHELLO

 
Oletko varma siitä?
 

DESDEMONA

 
                    Mitä sanot?
 

OTHELLO (lukee)

 
"Se tehkää viipymättä, jos on mieli."
 

LODOVICO

 
Ei mitään; kirjeeseen hän kiintynyt on.
Vai huono miehesi ja Cassion väli?
 

DESDEMONA

 
Niin, vallan onneton. Oi, sointuun saada
Jos heidät voisin! Pidän Cassiosta.
 

OTHELLO

 
Haa! Tulikiveä ja tulta!
 

DESDEMONA

 
                         Mitä?
 

OTHELLO

 
Oletko viisas?
 

DESDEMONA

 
               Onko vihoissaan hän?
 

LODOVICO

 
Kenties kirje häntä suututtaa:
Kotihin häntä käsketään, ma luulen,
Ja saaren hallitus jää Cassiolle.
 

DESDEMONA

 
No, sepä oivaa!
 

OTHELLO

 
                Todellako?
 

DESDEMONA

 
                           Mitä?
 

OTHELLO

 
Sep' oivaa, ettäs olet hulluks tullut.
 

DESDEMONA

 
Kuin niin, Othello armas?
 

OTHELLO

 
                          Perkele!
 

(Lyö häntä.)

DESDEMONA

 
En ansainnut ma tuota.
 

LODOVICO

 
                       Hyvä herra,
Tuot' ei Venetiass' uskottaisi, vaikka
Todeksi vannoisin sen. Tuo on liikaa.
Hän itkee! Lohdutelkaa!
 

OTHELLO

 
                        Perkel', perkel'!
Jos maan vois naisen itkut hedelmöittää,
Niin joka tilkka krokotiilin siittäis.
Pois silmistäni!
 

DESDEMONA

 
                 Ett'en sua loukkais,
Niin lähden.
 

(Aikoo lähteä.)

LODOVICO

 
             Tosiaankin nöyrä vaimo!
Takaisin, herra, kutsukaa hän.
 

OTHELLO

 
                               Rouva!
 

DESDEMONA

 
Mun herrani?
 

OTHELLO

 
             No, mitä tahdotten?
 

LODOVICO

 
Ken? Minäkö?
 

OTHELLO

 
             Niin, tahdottehan häntä
Takaisin kääntymään. Hän kyllä kääntyy,
Niin, kääntyy, eespäin kulkee, kääntyy taasen;
Ja itkeä hän osaa, itkeä;
Ja, niinkuin sanoitte, hän nöyr' on – nöyrä, —
Erittäin nöyrä! – Itkemistäs jatka! —
On seikka se – Oo, oiva tekotunne! —
Ett' olen kotiin käsketty. – Pois, tiehes!
Sun oiti tuotan. – Käskyä ma kuulen
Ja palajan Venetiaan. – Pois täältä! —
 

(Desdemona lähtee.)

 
Saa Cassio paikkani. Ja – saanko pyytää
Teit' iltaiselle? Tervetullut Kyproon! —
Apinat ja vuohet!
 

LODOVICO

 
                  Tuoko nyt se mauri,
Mi senaattimme kaikki kaikess' on?
Se jalo henki, jot' ei hurmaa kiihko?
Jonk' uljait' avuja ei onnen keihäs
Voi murtaa eikä sattumuksen nuoli
Lävistää voi?
 

JAGO

 
              Hän muuttunut on paljon.
 

LODOVICO

 
Hän onko viisas! Onko järjiltään hän?
 

JAGO

 
Hän on mik' on; en tohdi häntä laittaa.
Suo Jumal', että ois hän mitä vois hän,
Jos sit' ei ole!
 

LODOVICO

 
                 Lyödä vaimoansa!
 

JAGO

 
Pahasti kyllä. Soisin, että oisi
Se lyönti pahin.
 

LODOVICO

 
                 Tuoko tapa hällä?
Vai kiihoittiko kirje hänen vertaan
Näin outoon rikokseen?
 

JAGO

 
                       Ah voi, ah voi!
Ois kunnotonta kertoa min nähnyt
Ja kuullut olen. Tarkatkaatte häntä:
Niin häntä kuvaa oma käytös, että
Puheeni säästää voin ma. Seuratkaa vaan
Ja huomatkaatte, miten jatkaa hän.
 

LODOVICO

 
Voi, että näin ma hänest' erehdyin!
 

(Lähtevät.)

 
Toinen kohtaus.
Huone linnassa.
 

(Othello ja Emilia tulevat.)

OTHELLO

 
Te ette mitään ole nähnyt siis?
 

EMILIA

 
En kuullutkaan enk' epäillytkään koskaan.
 

OTHELLO

 
Olette nähnyt hänet Cassion kanssa.
 

EMILIA

 
Mut pahaa min' en nähnyt; joka sanan
Ma silloin kuulin, joka hengähdyksen.
 

OTHELLO

 
He eikö koskaan kuiskailleet?
 

EMILIA

 
                              Ei koskaan.
 

OTHELLO

 
Ja teitä pois ei laittaneet?
 

EMILIA

 
                             Ei koskaan.
 

OTHELLO

 
Huntua, viuhkaa, sormikkaita tuomaan?
 

EMILIA

 
Ei, herra, koskaan.
 

OTHELLO

 
                    Sepä kummallista!
 

EMILIA

 
Vetoa sielustani lyön, ett' on hän
Uskollinen; jos toista luuletten,
Se luulo pois! se pettää sydämenne!
Jos sen on teihin joku konna pannut,
Kirotkoon niinkuin käärmeen hänet taivas!
Siveetön, uskoton jos vaimo tuo on,
Miest' onnellist' ei silloin; puhtain vaimo
On musta niinkuin parjaus.
 

OTHELLO

 
                           Kutsukaa
Hän tänne. —
 

(Emilia lähtee.)

 
              Kylläks kuulin; mutta mikä
Parittaja ei tuota vakuuttaisi!
Kavala portto, salasyntien
Likaisen säilyn lukko! Kuitenkin hän
Rukoilee, polvistuu, sen olen nähnyt.
 

(Emilia ja Desdemona tulevat.)

DESDEMONA

 
Täss' olen, herrani!
 

OTHELLO

 
                     Käy tänne, hemppu!
 

DESDEMONA

 
Mik' on sun tahtos?
 

OTHELLO

 
                    Näytä mulle silmäs;
Mua silmiin katso!
 

DESDEMONA

 
                   Mikä julma oikku!
 

OTHELLO (Emilialle)

 
Toimeenne, rouva! Yksin jättäkäätte
Rakastavaiset; ovi sulkekaa;
Rykikää, yskikää, jos joku tulee!
Toimeenne, toimeenne! – no, rientäkää!
 

(Emilia lähtee.)

DESDEMONA

 
Mit' aiot? Sano; polvillani pyydän.
Sanoissasi ma raivon tajuan,
Mut sanoj' en.
 

OTHELLO

 
               Mik' olet sinä?
 

DESDEMONA

 
                               Vaimos,
Mun puolisoni! Uskollinen vaimos!
 

OTHELLO

 
No, vanno, kiroo itses, muuton pelkää
Sun perkel' ottaa, luullen enkeliks sun!
Kirottu kahdesti! – no, vanno itses
Nyt puhtaaks!
 

DESDEMONA

 
              Taivas tietää sen.
 

OTHELLO

 
                                 Niin, tietää
Sun valheelliseks niinkuin helvetin.
 

DESDEMONA

 
Kuin? Valheelliseks? Kelle? Ketä kohtaan?
 

OTHELLO

 
Oi, Desdemona, – poistu, poistu, poistu!
 

DESDEMONA

 
Voi, päivää onnetonta! – Miksi itket?
Minäkö syypää kyyneliis? Jos kenties
Isäni syyksi kotiinkutsumises
Sa luulet, älä vihaas minuun pura;
Jos hänet kadotit sa, myöskin minä
Kadotin hänet.
 

OTHELLO

 
               Jos mua taivas tahtois
Surulla koitella ja pilkat, tuskat,
Kaikk' antais sataa paljaan pääni päälle,
Upottais kurjuuteen mun huuliin asti,
Toivottomahan orjuuteen mun syöksis,
Pisaran kärsimystä jossain sielun
Sopessa löytäisin. Mut voi! kun luopi
Mun kuvapatsaaks, jolle aika ilkkuin
Hitaasti sormeansa osoittaa, —
Oo, oo!
Vaan senkin kestää voisin, hyvin kyllä.
Mut sieltä, miss' on sydämeni säily,
Jost' elää täytyy mun tai elo jättää,
Lähteestä, josta elinvirta vuotaa
Tai muuten kuivuu, – karkoittua sieltä
Tai kuljuna se nähdä, jossa kutee
Ja poikii inhat konnat! – muuta muotos,
Sa maltti, nuori, punasuu keruubi,
Ja näytä julmalta kuin horna!
 

DESDEMONA

 
                              Toivon,
Ett' uskoo jalo mieheni mun puhtaaks.
 

OTHELLO

 
Niin kyllä, niinkuin teurashuonehessa
Itikat, jotka syntyissään jo huorii!
Oo, ruuhka sinä, hurmaavaisen kaunis,
Jonk' armas tuoksu aivuj' oikein särkee, —
Voi, ett'et olis koskaan syntynytkään!
 

DESDEMONA

 
Mink' olen synnin tietämättä tehnyt?
 

OTHELLO

 
Tuo kaunis, puhdas kirja onko tehty
Vaan porton leimaa varten! Mitä tehnyt?
Mitäkö tehnyt? – Oo, sa julki-luuska!
Sulaks ahjoks poskeni ma saisin,
Jok' ihan hiiliks hävyn kaiken polttais,
Jos tekos julki toisin. – Mitä tehnyt!
Nenänsä taivas tukkii, kuukin torkkuu
Ja tuuli luuska, kaikkein suutelija,
Maan ontelossa luolassa on vaiti
Ja kammoo sitä kuulla. Mitä tehnyt!
Hävytön portto!
 

DESDEMONA

 
                Totta, Jumala,
Mua loukkaat.
 

OTHELLO

 
              Sinä etkö portto?
 

DESDEMONA

 
                                 En.
Niin totta kuin ma olen kristitty!
Jos tätä astiata kaitseminen
Luvattomasta, inhast' yhteydestä
Ei porton työtä lie, niin min' en portto.
 

OTHELLO

 
Sin' etkö huora?
 

DESDEMONA

 
                 En, kautt' autuuteni!
 

OTHELLO

 
Se onko mahdollista?
 

DESDEMONA

 
O, Jumal' armahda!
 

OTHELLO

 
                   Suo anteetta! Sinut
Venetian viekkaaks huoraks luulin, jonka
Othello nai. —
 

(Emilia palajaa.)

 
                Te, vaimo, jonka toimi
Päinvastainen kuin pyhän Pietarin on,
Te hornan ovenvahti! Te, niin, te!
Nyt työ on tehty; tuossa vaivastanne!
Ov' auaiskaa; meit' älkää ilmi tuoko.
 

(Lähtee.)

EMILIA

 
Voi, herra tuo hän mitä miettineekään?
Kuin voitte, hyvä rouva? Kuinka voitte?
 

DESDEMONA

 
Kuin oisin puoleks unessa.
 

EMILIA

 
Kuink' ompi herran laita, rouva hyvä?
 

DESDEMONA

 
Kenenkä?
 

EMILIA

 
         Herrani.
 

DESDEMONA

 
                  Ken on sun herras?
 

EMILIA

 
Hän, joka teidänkin on, rouva hyvä.
 

DESDEMONA

 
Ei herraa mulla. Mulle älä puhu:
En itkeä ma voi; en vastata
Pait kyynelillä. Ensi yöksi pane
Vuoteelleni häälakanat, – se muista, —
Ja kutsu miehes tänne.
 

EMILIA

 
                       Sepä muutos!
 

(Lähtee.)

DESDEMONA

 
Näin kohdella mua tulee, aivan niin!
Mutta mitä tein ma, jotta pienin virhe
Syyt' antaa pienimpään vois epäluuloon?
 

(Emilia ja Jago tulevat.)

JAGO

 
Mit', armas rouva, tahdotten? Kuin voitte?
 

DESDEMONA

 
En tiedä. Joka nuorta lasta neuvoo,
Sen tekee säisysti ja vähin töin.
Niin olis mua nuhdella hän voinut:
Laps olen nuhdeltaissa.
 

JAGO

 
                        Mik' on, rouva?
 

EMILIA

 
Voi, Jago, mauri häntä huoraks haukkui
Ja viskas häneen moista herjan saastaa,
Jot' ei voi uskollinen sydän kestää.
 

DESDEMONA

 
Sen nimen ansaitsenko, Jago?
 

JAGO

 
                             Minkä nimen?
 

DESDEMONA

 
Jonk' antaneen hän sanoi maurin mulle.
 

EMILIA

 
Hän huoraks häntä sätti. Loismies päissään
Noin törkeäst' ei hutsuansa haukkuis.
 

JAGO

 
Mut miksi niin?
 

DESDEMONA

 
                En tiedä; varma vaan,
Ett'en se ole.
 

JAGO

 
               Älkää itkekö,
Oi älkää itkekö! Voi tuskan päivää!
 

EMILIA

 
Siks hylkäskö hän monet jalot tatjot,
Isänsä, synnyinmaansa, ystävänsä,
Saadakseen huoran nimen? Ken ei itkis?
 

DESDEMONA

 
Se on mun kova onneni.
 

JAGO

 
                       Se lempo, —
Mist' oikun moisen sai hän?
 

DESDEMONA

 
                            Taivas tiesi!
 

EMILIA

 
Käyn hirteen, jos ei joku ilkimys
Jokuinen liukas, liehakoiva konna,
Siloinen, virkaa mateleva orja
Tuon valheen isä lie; käyn siitä hirteen.
 

JAGO

 
Hyi! Moist' ei ole, se on mahdotonta.
 

DESDEMONA

 
Jos on, niin anteeks suokoon hälle taivas!
 

EMILIA

 
Ei, köysi sille! Luut sen syököön horna!
Vai huora hän! Ken sitten etsi häntä?
Kuin? Missä? Milloin? Mitä syytä luuloon!
Ei. Maurin pettänyt on kurja konna,
Katala julki-konna, halpa hylky.
Luo, taivas, peite moisilt' ilkiöiltä
Ja joka aimo käteen pane ruoska,
Joll' alaston se konna halki mailman
Idästä länteen piestäis!
 

JAGO

 
                         Älä huuda!
 

EMILIA

 
Hyi, moista! Samanlainen veitikka
Se sinun järkeskin kai nurin käänsi
Ja sai sun mua mauriin luulemaan.
 

JAGO

 
Sin' olet hupsu; vait!
 

DESDEMONA

 
                       Oi, hyvä Jago,
Kuin taas Othelloni ma voittaa voisin?
Käy hänen luokseen. Kautta auringon,
En tiedä, kuinka hänet kadotin ma!
Ma tässä polvistun: – jos ehdollani
Vihoitin koskaan hänen rakkauttaan
Sanoilla, ajatuksilla tai töillä; —
Jos silmä, korva taikka muukaan aisti
Ihastunut on jonkun toisen muotoon;
Jos en ma nyt – kuin ennenkin ja aina —
Vaikk' ajais hän mun luotaan mierontielle —
Suuresti lemmi häntä, menköön autuus!
Voi tylyys paljon; hänen tylyytensä
Voi multa hengen viedä, mut ei mustaa
Se lempeäni. Huora! Mitä sanon?
Mua kauhistaa jo, kun sen sanan lausun;
Ja tekoon, joka moisen nimen sietää,
Ei koko mailman turhuus mua saa!
 

JAGO

 
Oi, huolet' olkaa; se vaan pien' on oikku.
Hän valtatoimihin on suuttunut
Ja näin nyt teitä toruu.
 

DESDEMONA

 
Jos muut' ei olis —
 

JAGO

 
                     Muuta ei, sen vannon.
 

(Torventoitauksia kuuluu.)

 
Haa! Kuulkaa, torvet iltaiselle kutsuu!
Venetian airutkunta vartoo; sisään,
Ja itku pois! Hyväksi muuttuu kaikki.
 

(Desdemona ja Emilia lähtevät.)

(Rodrigo tulee.)

 
No, mitä nyt, Rodrigo?
 

RODRIGO

 
En huomaa, ettäs kohtelet mua oikein.
 

JAGO

 
Kuinka niin?
 

RODRIGO

 
Päivittäin minua uusilla verukkeilla viivyttelet, ja minusta näyttää, että pikemmin minulta estät kaikki tilaisuudet, kuin hankit toiveilleni vähääkään etua. Tätä en, totisesti, kauemmin kestä enkä enää taivu tyynenä noudattamaan mitä tähän saakka olen hupsun lailla sietänyt.
 

JAGO

 
Rodrigo, tahdotko minua kuulla?
 

RODRIGO

 
Olen, maarin, jo kuullut liiaksikin; sillä teidän sananne ja työnne eivät ole keskenään sukua.
 

JAGO

 
Te soimaatte minua sangen syyttömästi.
 

RODRIGO

 
Se on kirkasta totuutta. Olen kaiken omaisuuteni tuhlannut. Niistä kalleista kivistä, jotka multa saitte, Desdemonalle annettaviksi, olisi jo puolet voineet nunnankin pettää. Kerroitte minulle, että hän on ne vastaan ottanut ja herätitte minussa pikaisen suosion ja palkinnon suloisia toiveita; mutta siitä ei näy niin mitään.
 

JAGO

 
Hyvä! Jatkakaa! Hyvin hyvä!
 

RODRIGO

 
Hyvin hyvä! Jatkakaa! En voi enää jatkaa, mies; eikä se hyvin hyväkään ole. Kautta tuon käden, se on hyvin sikamaista; sen sanon, ja alan jo luulla, että minua pilkkana pidätte.
 

JAGO

 
Hyvin hyvä!
 

RODRIGO

 
Se ei ole ollenkaan hyvä, sanon sen vieläkin. Esittelen itse itseni Desdemonalle. Jos hän antaa mulle takaisin kalleuteni, niin heitän pyyteeni sikseen, katuen luvatonta tarjoustani; vaan jos ei, niin vaadin teitä tilille, olkaa varma siitä.
 

JAGO

 
No, nytpä te vasta puhutte!
 

RODRIGO

 
Niin, mutta en mitään, jota en vannoisi aikovani toimeen panna.
 

JAGO

 
No, nythän näen, että sinussa on miehuutta, ja tästä hetkestä alkaen saan sinusta paremman luulon kuin koskaan ennen. Kätesi mulle, Rodrigo! Olet esiin tuonut sangen oikeutettuja muistutuksia minua kohtaan, ja kuitenkin olen, sen vannon, aika lailla puolestasi puuhannut.
 

RODRIGO

 
Ei ole juuri siltä näyttänyt.
 

JAGO

 
Sen kyllä myönnän, ett'ei ole siltä näyttänyt, ja epäluulosi ei ole älyä ja sukkeluutta vailla. Mutta, Rodrigo, jos sinussa todellakin on sitä, jota minulla nyt on suurempi syy sinusta uskoa kuin koskaan ennen, – tarkoitan jäntevyyttä, miehuutta ja urhoollisuutta, – niin osoita sitä tänä yönä. Jos et ensi yönä Desdemonaa haltuusi saa, niin laita minut petoksella maailmasta pois ja viritä pauloja hengelleni.
 

RODRIGO

 
Hyvä! Mitä se on? Onko se järjen ja mahdollisuuden piirissä?
 

JAGO

 
Kuules: Venetiasta on tullut jyrkkä käsky, joka määrää Cassiolle
Othellon paikan.
 

RODRIGO

 
Todellakin? No, sitten kai Othello ja Desdemona palajavat Venetiaan.
 

JAGO

 
Ei maarin: hän lähtee Mauritaniaan ja ottaa kauniin Desdemonan mukanansa, jos ei hänen oloansa täällä joku sattumus pitkitä; ja sitä asiaa ei saata mitenkään paremmin ratkaista kuin siten, että Cassio poistetaan tieltä.
 

RODRIGO

 
Mitä tarkoitat? Poistetaan tieltä?
 

JAGO

 
Niin, tehdään hänet Othellon virkaan kelvottomaksi: napautetaan miestä päähän.
 

RODRIGO

 
Ja minunko toimekseni sen aiot?
 

JAGO

 
Niin, jos rohkenet itsellesi etua ja oikeutta hankkia. Hän on tänään illallisella erään luuskan luona, missä minun on määrä häntä tavata; hän ei vielä tiedä kunniarikkaasta virkaylennyksestään mitään. Jos pidät varasi, kun hän sieltä lähtee, jonka minä toimitan tapahtuvaksi kahdentoista ja yhden välillä, niin voit häneen karata milloin tahdot. Minä olen lähellä hyökkäystäsi auttamassa, ja näin hän joutuu meidän kummankin kynsiin. Kas niin, älä ällistele, vaan lähde mukaan. Minä näytän sinulle hänen kuolemansa niin välttämättömäksi, että pidät velvollisuutenasi auttaa häntä siihen. Nyt on paras illallisen aika, ja yö kuluu kulumistaan. Toimeen siis!
 

RODRIGO

 
Haluan ensin kuulla enemmän syitä.
 

JAGO

 
Ja saatkin halusi tyydytetyksi.
 

(Lähtevät.)

 
Kolmas kohtaus.
Toinen huone linnassa.
 

(Othello, Lodovico, Desdemona, Emilia ja seuralaisia tulee.)

LODOVICO

 
Ma pyydän, älkää suotta vaivaa nähkö.
 

OTHELLO

 
Suvaitkaa, – kävely mun tekee hyvää.
 

LODOVICO

 
Hyv' yötä, rouva! Nöyrin kiitos teille!
 

DESDEMONA

 
Olitte tervetullut.
 

OTHELLO

 
                     Lähdetäänkö?
Oi! – Desdemona —
 

DESDEMONA

 
                     Mitä, herrani?
 

OTHELLO

 
Käy heti maata; paikalla ma palaan.
Tuo seurakumppanisi laita pois.
Tee niin, kuin käsken.
 

DESDEMONA

 
                       Kyllä, puolisoni.
 

(Othello, Lodovico ja seuralaiset lähtevät.)

EMILIA

 
No, mitä nyt? Hän lauhemp' on kuin äsken.
 

DESDEMONA

 
Hän sanoi palaavansa heti kohta;
Levolle käski mennä mun ja sinut
Lähettää pois.
 

EMILIA

 
               Lähettää minut pois?
 

DESDEMONA

 
Niin käski hän. Senvuoksi, Emilia hyvä.
Yöpuku mulle tuo, ja hyvää yötä!
Hänt' emme nyt saa suututtaa.
 

EMILIA

 
Oi, jos hänt' ette olis koskaan nähnyt!
 

DESDEMONA

 
Sit' en ma sois: niin lemmin häntä, että
Sen miehen viha, karsauskin ja nuhteet —
Pois neulat ota – mieleiset on mulle.
 

EMILIA

 
Häälakanat ma panin vuoteellenne,
Kuin käskitte.
 

DESDEMONA

 
               Ykskaikki! – Hyvä isä,
Kuin hupsut voimme olla! – Ennen sua
Jos minä kuolen, toinen lakanoista
Mun pue ylleni.
 

EMILIA

 
               Mit' aattelette?
 

DESDEMONA

 
Mun äidilläni piika oli, Pirjo;
Hän lempi; kulta hurjistui ja läksi
Pois tiekseen. Raidast' oli hällä laulu,
Pahainen pätkä, vaan se sopi hälle.
Hän kuollessaan sen lauloi: mielestäni
Tuo laulu nyt ei mene; muut' en voi ma
Kuin istua pää kallellaan ja laulaa
Kuin Pirjo-raukka tuo. Ma pyydän: joudu!
 

EMILIA

 
Yöpuvun tuonko?
 

DESDEMONA

 
                Älä; päästä neulat —
Tuo Lodovico se on sievä mies.
 

EMILIA

 
Ja vallan kaunis mies.
 

DESDEMONA

 
                       Hän puhuu hyvin.
 

EMILIA

 
Tunnen Venetiassa naisen, joka avojaloin olisi Palestinaan vaeltanut saadakseen muiskata hänen alahuultaan.
 

DESDEMONA (laulaa:)

 
    "Sykomori-puun alla tyttö hyräjää,
    Soi, raita, vihreä raita!
    Povella on käsi ja polvella pää,
    Soi, raita, raita, raita!
    Tytön huokauksia puro säestää,
    Soi, raita, vihreä raita!
    Ja kyynelevirta se kiven pehmittää,
    Soi, raita, raita, raita!"
 
 
Tuo laske syrjään. —
 
 
"Soi, raita, raita, raita!"
Tee joutua, hän koht' on täällä. —
 
 
    "Ja raidasta nyt minä sidon seppelen, —
    Oi, hänt' älä moiti; hän kaunis vihass' on – "
 
 
Ei, se on toisin. – Kuule, mikä kolke?
 

EMILIA

 
Se vaan on tuuli.
 

DESDEMONA

 
    "Ma sanoin: sinä viekas! Hän vastata ties:
    Soi, raita, vihreä raita!
    Min' otan toisen immen, sin' ota toinen mies."
 
 
No, lähde nyt; hyv' yötä! Silmän' syhyy,
Se itkuako tietää?
 

EMILIA

 
                   Mitä vielä!
 

DESDEMONA

 
Niin sanotaan. – Nuo miehet, oi, nuo miehet! —
Emilia, tuntos päälle: uskotkos sa,
Ett' on noin törkeästi koskaan vaimo
Miestänsä pettänyt?
 

EMILIA

 
                    Sen varmaan luulen.
 

DESDEMONA

 
Sen tekisitkö, maailman jos saisit?
 

EMILIA

 
Ja te?
 

DESDEMONA

 
       En, päivän nähden: sen ma vannon!
 

EMILIA

 
En minäkään päivän nähden, mutta kenties pimeydessä.
 

DESDEMONA

 
Sen tekisitkö, maailman jos saisit?
 

EMILIA

 
Avara mailma ompi: palkka vieno
Ja rikos hieno!
 

DESDEMONA

 
                Sit' et maarin tekis!
 

EMILIA

 
Tekisin maarinkin; ja tehtyäni tekisin sen taas tekemättömäksi. En sitä sentään, luulen ma, sormuksesta tekisi enkä muutamasta harsokyynärästä enkä vaipoista, hameista, myssyistä enkä pienestä vuosieläkkeestä. Mutta jos maailman saisin, – hei, ken ei siitä hinnasta miestään tekisi aisankannattajaksi, kun hän siten saa kruunun päähänsä. Kiirastulenkin uhalla sen tekisin.
 

DESDEMONA

 
Kirottu ma, jos moisen vääryyden
Tekisin, vaikka koko mailman saisin!
 

EMILIA

 
Oh, tuohan vääryys on vaan maailmassa vääryys, ja jos koko maailman saatte vaivastanne, niin on se vääryys omassa maailmassanne, ja helposti sen silloin voitte oikeaksi tehdä.
 

DESDEMONA

 
En luule moista naista olevan.
 

EMILIA

 
On, tusina täyteen, ja päälliseksi vielä niin paljon, että sillä vois
kansoittaa sen maailman, josta leikkiä lyövät.
Mut naisten lankeemukseen miehet luulen
Ma syyksi. Jos he meitä laiminlyövät,
Valaen aartehemme vieraan helmaan;
Tai tyhmän epäluulons' ilmi tuoden
Sitovat vapautemme, lyövät meitä,
Uhalla tuhlaavat mit' omistimme,
Kyll' yltyy sappi. Vaikka hurskait' ollaan,
On kostonhalu meissä. Miehet tietkööt,
Ett' aistit vaimollakin on: hän näkee
Ja haistaa, makean ja karvaan maistaa
Kuin mieskin. Mit' aikovat, kun meitä
He toisiin vaihtavat? Huvinko vuoksi?
Ma luulen sen. Vai himoko sen tekee?
Ma luulen sen. Vai eksyttääkö heikkous?
Sen luulen myös. Mut himoj' eikö meillä?
Heikkoutta, huvimieltä niinkuin heillä?
Pidelkööt hyvin meitä, ett'ei vaan
He meissä näkis seuraust' opistaan.
 

DESDEMONA

 
Hyv' yötä! – Herra, älä pahentua
Mun paheest' anna, mutta parantua!
 

(Lähtevät.)