Kitabı oku: «Othello», sayfa 5

VIIDES NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus

Katu

(Jago ja Rodrigo tulevat.)

JAGO

 
Vajassa tuossa piile; tulen kohta;
Paljasta miekkas, iske niinkuin mies.
No, joutuun! Älä pelkää, olen läsnä.
Tää nostaa taikka kaataa; muista se,
Ja luja, vankka ole päätöksessäs.
 

RODRIGO

 
Täss' ole läsnä: ehk' en onnistukaan.
 

JAGO

 
Täss' aivan; ole mies ja miekkaas tartu.
 

RODRIGO

 
Halua suurt' ei tekoon ole mulla,
Mut hän on esiin tuonut kelpo syitä.
Yks henki vaan! – Hän kuolkoon! Miekka maalle!
 

(Vetäytyy syrjään.)

JAGO

 
Tuon näpyn nuoren verisille hiersin;
Se äityy jo. Jos Cassio hänet surmaa
Tai Cassion hän tai kumpikin he kaatuu,
Mull' ain' on voitto. Jos Rodrigo elää,
Mua korvaamahan täydesti hän vaatii
Kaikk' kullat, helmet, joita peijannut ma
Hält' olen lahjaks Desdemonalle.
Se ei käy päinsä. Jos jää Cassio eloon,
Hän joka päivä tekee kauneudellaan
Rumaksi mun; ja lisäks hälle mauri
Kaikk' ilmoittaa voi; suuri siin' on vaara.
Ei. Kuolkoon hän! – Vait! Tulevan hän kuuluu.
 

(Cassio tulee.)

RODRIGO

 
Se hän on; käynnin tunnen. – Kuole, konna!
 

(Karkaa esiin ja iskee Cassiota miekallaan.)

CASSIO

 
Sep' olis, totta, ollut surma-isku,
Mut paremp' on, kuin luulet, tämä takki;
Sun koitan takkias.
 

(Paljastaa miekkansa ja haavoittaa Rodrigoa.)

RODRIGO

 
                    Oo, surman sain ma!
 

(Jago karkaa esiin, iskee Cassiota takaapäin sääreen

ja hiipii pois.)

CASSIO

 
Ijäksi rampa! – Avuks! Murhaa! Murhaa!
 

(Othello tulee etäällä.)

OTHELLO

 
Haa! Cassion ääni! – Sanaans' ei syö Jago.
 

RODRIGO

 
Oi, mua konnaa!
 

OTHELLO

 
                Hiljaa! – Aivan niin.
 

CASSIO

 
Apua! Tulta! Haavuri!
 

OTHELLO

 
                      Se hän on. —
Sa uljas Jago, kelpo, kunnon mies,
Noin helläst' ystävän kun herjan tunnet!
Mua opetat. – On kultas kuollut, hemppu,
Ja sunkin loppus joutuu. – Tulen, luuska!
Pois povestani silmäis tenhon heitän,
Ja syntiverees syntivuotees peitän.
 

(Lähtee.)

(Lodovico ja Gratiano tulevat etäällä.)

CASSIO

 
Ei vartijaa? Ei ketään? Murhaa! murhaa!
 

GRATIANO

 
Tuhoa varmaan! Hirveä on huuto.
 

CASSIO

 
Apua!
 

LODOVICO

 
      Kuule!
 

RODRIGO

 
             Oo, suas, kurja konna!
 

LODOVICO

 
Parikin voihkausta! – Yö on synkkä;
Petosta ehkä! Vaarallist' on käydä
Päin huutoa, jos apua ei saada.
 

RODRIGO

 
Avuksi tulkaa, verihini kuolen!
 

(Jago tulee yöpuvussa, kynttilä kädessä.)

LODOVICO

 
Vait! Kuule!
 

GRATIANO

 
             Yksi tuossa paitasillaan,
Kädessä kynttilä ja miekka, saapuu.
 

JAGO

 
Ken siellä? Ken se kirkuu, murhaa huutaa?
 

LODOVICO

 
Me emme tiedä.
 

JAGO

 
               Kuulittenhan huudon?
 

CASSIO

 
Oi, tänne, tänne; avuks, Herran tähden!
 

JAGO

 
Mik' on?
 

GRATIANO

 
         Othellon vänrikki, ma luulen.
 

LODOVICO

 
Niin onkin; uljas mies!
 

JAGO

 
                        Ken oletten te,
Kun huudatte niin haikeasti?
 

CASSIO

 
                             Jago?
Mun aivan ruhjoks ruhjoneet on konnat,
Oi, auta mua!
 

JAGO

 
              Voi! Tekö luutnantti?
Ken konna tään on tehnyt?
 

CASSIO

 
                          Tuoss' on, luulen,
Lähellä yksi, jok' ei pakoon päässyt.
 

JAGO

 
Kavalat konnat! —
 

(Lodovicolle ja Gratianolle.)

 
                   Keitä te, te siellä?
Avuksi tänne!
 

RODRIGO

 
              Auttakaa mua tässä!
 

CASSIO

 
Siin' yks on.
 

JAGO

 
              Salamurhaaja! Sa konna!
 

(Pistää Rodrigoa miekallaan.)

RODRIGO

 
Kirottu Jago! Verikoira! Oo, oo, oo!
 

JAGO

 
Vai pimeässä ihmisiä murhaat! —
Miss' on ne verirosvot? – Voi, kuin hiljaist'
On kaikki kaupungissa! – Murhaa! Murhaa! —
Mitk' aikeet teillä? Hyvätkö vai pahat?
 

LODOVICO

 
Sen näette, kun meitä koittelette.
 

JAGO

 
Signor Lodovico?
 

LODOVICO

 
                 Niin.
 

JAGO

 
                       Ma pyydän anteeks.
Täss' ompi Cassio, rosvoin haavaamana.
 

GRATIANO

 
Cassio? Kuin?
 

JAGO

 
              Kuink' on sun laitas, veikko?
 

CASSIO

 
Mun poikki jalkan' on.
 

JAGO

 
                       Heresta auta!
Hoi, tulta, hoi! Sen paidallani sidon.
 

(Bianca tulee.)

BIANCA

 
Mit' ompi täällä? Ken se täällä huusi?
 

JAGO

 
Ken täällä huusi?
 

BIANCA

 
Oi, rakas Cassioni! Armas Cassio!
Oi, Cassio, Cassio, Cassio!
 

JAGO

 
Oo, julki-portto! – Arvaatteko, Cassio,
Ketk' on ne teitä ruhjonehet noin?
 

CASSIO

 
En.
 

GRATIANO

 
Tilaanne säälin; teitä juurin etsin.
 

JAGO

 
Minulle polus lainatkaa. – Kas niin! —
Ja paaret tuokaa, joilla kannetaan hän.
 

BIANCA

 
Hän pyörtyy! Ah! – Oi, Cassio, Cassio, Cassio!
 

JAGO

 
Epäilen, hyvät herrat, tuota luuskaa
Osalliseksi tähän rikokseen. —
Oi, Cassio, malta hetki! – Tulkaa, tulkaa:
Valoa hoi! – Nää kasvot tuntenenko?
Rodrigo? Ystäväni? Rakas maanmies?
Ei: – on, on. Hyvä Jumala! Rodrigo!
 

GRATIANO

 
Venetiastako?
 

JAGO

 
              Niin, sama mies.
Tunnette hänet?
 

GRATIANO

 
                Tunnenko ma? Kyllä.
 

JAGO

 
Signor Gratiano? Nöyräst' anteeks pyydän!
Verinen seikka tää tek', ett'en teitä
Ma huomannut.
 

GRATIANO

 
              Hupaista teitä nähdä.
 

JAGO

 
Kuin voitte, Cassio? – Joutuun paaret tänne!
 

GRATIANO

 
Rodrigo!
 

JAGO

 
Hän, hän se on. —
 

(Paaret tuodaan.)

 
                   Kah, tuessapa on paaret! —
Pois täältä jotkut teistä hänet viekää, —
Varoen. Maurin haavurin ma noudan. —
 

(Biancalle.) Te, neiti, säästäkäätte vaivojanne. —

 
Tää murhattu on, Cassio, ystäväni;
Mit' oli riitaa teillä keskenänne?
 

CASSIO

 
Ei mitään laisinkaan. En tunne miestä.
 

JAGO (Biancalle.)

 
Kuin? Kalvas? – Viekää hänet katon alle. —
 

(Cassio ja Rodrigo kannetaan pois.)

 
Seis, herrat! – Neiti, vaalenetteko?
Kah, mikä kauhu hänen silmissänsä!
Niin, tuijotelkaa vaan! Kyll' oiti nähdään. —
Tarkastakaatte, katsokaapa häntä;
Kah, nähkääs, herrat! Syyllisyys se puhuu,
Vaikk' olis kaikki kielet puhumatta.
 

(Emilia tulee.)

EMILIA

 
Haa! Mitä tääll' on? Mitä tääll' on, Jago?
 

JAGO

 
Pimeessä Cassiot' ahdisti Rodrigo
Ja joukko muita, jotk' on pakoon päässeet.
Hän kuolon kieliss' on, Rodrigo kuollut.
 

EMILIA

 
Voi sitä hyvää herraa! Cassio parkaa!
 

JAGO

 
Niin riettaus palkitaan. – Emilia, kuule!
Kysypäs, miss' ol' iltaisella Cassio. —
 

(Biancalle). Haa! Vapisetteko?

BIANCA

 
                               Mun luonani
Hän illasti; mut siit' en vapise ma.
 

JAGO

 
Vai teillä? Mua seuratkaa, ma käsken.
 

EMILIA

 
Hyi, hyi suas, portto!
 

BIANCA

 
                       Min' en mikään portto:
Yht' olen siivo kuin mun parjaajani.
 

EMILIA

 
Kuin minäkö? Hyi suas!
 

JAGO

 
                       Hyvät herrat,
Sidotuiks laittakaamme Cassion haavat. —
Mukahan, neiti! Kaukan' on nyt leikki. —
Emilia, juokse linnaan, kerro maurin
Ja rouvan kuullen mit' on tapahtunna. —
 

Edellä menkää. – (Syrjään.) Tää yö nostattaa

 
Mun pilvihin, tai hornaan kukistaa.
 

(Lähtevät.)

 
Toinen kohtaus.
Makuuhuone.
 

(Desdemona nukkuu vuoteessa. Kynttilä palamassa.)

(Othello tulee.)

OTHELLO

 
Hän syyss' on, sieluni, hän syyss' on! Missä?
Sit' en ma teille, puhtaat tähdet, virka! —
Hän syyss' on. – Hänen vertaan tok' en haaskaa!
Ei naarmaa saa tuo iho lumipuhdas
Ja niinkuin alabasterkuva hieno.
 

(Laskee miekan pois kädestään.)

 
Mut kuolla täytyy sun, tai petät muita.
Nyt sammu, tuli; sitten – sammu, tuli!
Sun, liekki läikkivä, jos sammutan,
Takaisin taas voin valos sulle antaa,
Jos katuisin; vaan sun kun liekkis sammuu,
Ihanan luonnon kaunein taideteos,
Mikäpä Prometheon panu voisi
Sytyttää valos taas? Jos ruusun taitan,
Palauttaa en voi sen elinvoimaa,
Sen täytyy kuihtua. – Ma varttas maistan, —
 

(Suutelee häntä.)

 
Suloinen tuokse, oikeuden melkein
Saat taittamahan miekkansa! – Yks vielä,
Viel' yksi! – Tuommoinen jos kuolleen' olet,
Niin surmaan sun ja sitten sua lemmin. —
Viel' yksi! – viimeinen! Noin maire kuinka
Noin surmaavaa on? Itkeä mun täytyy:
Mut julmat on ne kyyneleet; tää tuska
On taivaallista: rakkaudesta lyö se. —
Hän herää.
 

DESDEMONA

 
           Kuka siell'? Othelloko?
 

OTHELLO

 
Niin, Desdemona.
 

DESDEMONA

 
Tuletko maata, puolisoni?
 

OTHELLO

 
                          Luitko
Jo iltarukoukses, Desdemona?
 

DESDEMONA

 
Luin, armas. —
 

OTHELLO

 
                Synnin jos sa muistat, joka
Viel' armoluojan sovitusta kaipaa,
Sit' oiti rukoile.
 

DESDEMONA

 
                   Voi, puolisoni,
Mik' aikees?
 

OTHELLO

 
             Tee se joutuun; syrjään käyn mä.
En valmistumatonna sieluasi
Ma tahtois murhata; en, jumal'auta,
Ma sieluasi tahtois murhata!
 

DESDEMONA

 
Sa puhut murhasta?
 

OTHELLO

 
                   Niin puhun.
 

DESDEMONA

 
                               Sitten
Mua, Jumal', armahda!
 

OTHELLO

 
                      Sydämest' amen!
 

DESDEMONA

 
Jos sanot niin, et kaiketi mua murhaa.
 

OTHELLO

 
Hm!
 

DESDEMONA

 
Mut sentään sua pelkään: olet julma,
Kun silmäs pyörii noin. Vaan min' en tiedä,
Miks pelkäisin, kun syyllisyytt' en tiedä.
Mut sentään tunnen, että pelkään.
 

OTHELLO

 
                                   Muista
Nyt syntis.
 

DESDEMONA

 
Se on rakkaus sinuhun.
 

OTHELLO

 
Ja senvuoks kuolet.
 

DESDEMONA

 
                    Luonnoton se kuolo,
Jok' etsii meitä rakkautemme tähden! —
Ah! miks noin alahuultasi sa puret?
Verisest' innost' ihan järkkyy ruumiis;
Se tietää pahaa. Toivon sentään, toivon,
Ett'ei mua tarkoita se.
 

OTHELLO

 
                        Vait ja hiljaa!
 

DESDEMONA

 
Vait olen. Mitä tahdot?
 

OTHELLO

 
                        Liinan, josta
Niin pidin ja jonk' annoin sulle, annoit
Sa Cassiolle.
 

DESDEMONA

 
              En, kautt' autuuteni!
Mies tänne noudata ja kysy hältä.
 

OTHELLO

 
Oi, armas, karta, väärää valaa karta!
Sin' olet kuolinvuoteellasi nyt.
 

DESDEMONA

 
Niin, mut en nyt kai kuole?
 

OTHELLO

 
                            Kuolet oiti:
Siis suoraan syntis tunnusta. Ja vaikka
Valallas joka kohdan kieltäisitkin,
Ei siltä muutu eikä poistu varmuus,
Jonk' alla vaikeroin. Sun täytyy kuolla.
 

DESDEMONA

 
No, Jumal', armahda mua sitten!
 

OTHELLO

 
                                Amen!
 

DESDEMONA

 
Ja sinäkin mua armahda! En koskaan
Sua pettänyt, en Cassiot' armastanut
Enemmän, kuin mit' itse taivas salli;
En koskaan antanut ma lahjaa hälle.
 

OTHELLO

 
Näin liinani ma hällä, jumal'auta!
Valapatto! Sydämeni kiveks muutat.
Mink' aion tehdä, murhaks sen nyt huomaan,
Vaikk' uhriks luulin sen. Ma näin sen liinan.
 

DESDEMONA

 
Sen sitten löysi hän; en koskaan hälle
Sit' antanut. – Mies tänne kutsu; toden
Tunnustakoon hän.
 

OTHELLO

 
                  Tunnustanut on hän.
 

DESDEMONA

 
Mit', armas?
 

OTHELLO

 
             Ett' on käyttänyt hän sua.
 

DESDEMONA

 
Luvattomasti?
 

OTHELLO

 
              Niin.
 

DESDEMONA

 
                    Sit' ei hän saata
Sanoa.
 

OTHELLO

 
      Ei, suu hält' on tukittu;
Siit' oiva Jago pitänyt on huolta.
 

DESDEMONA

 
Oo, pelkoni sen sanoo! – Hänkö kuollut?
 

OTHELLO

 
Vaikk' olis joka hiuksess' ollut henki,
Nälkäinen kostoni ne kaikki ois niellyt.
 

DESDEMONA

 
Petetty on hän! Oi, ma hukass' olen!
 

OTHELLO

 
Haa! Luuska! Nähtenikö itket häntä?
 

DESDEMONA

 
Oi, hylkää minut, oi, mut älä murhaa!
 

OTHELLO

 
Haa! Kuole, luuska!
 

DESDEMONA

 
                    Murhaa huomenna,
Suo tämä yö mun elää.
 

OTHELLO

 
                      Jos sa tenäät, —
 

DESDEMONA

 
Vaan puolen tiimaa!
 

OTHELLO

 
                    Kun on alku tehty,
Ei auta viipy.
 

DESDEMONA

 
               Rukoilla mun suo vaan.
 

OTHELLO

 
Se liian myöhäist' on.
 

(Tukeuttaa hänet.)

EMILIA (ulkona)

 
                       Hoi! Hollaa, herra!
Hoi, herra! Kuulkaa, herra!
 

OTHELLO

 
                            Mikä melu?
Ei kuollut? Eikö ihan kuollut? Minä,
Vaikk' olen julma, armias tok' olen:
En tuskiasi tahdo pitkittää.
Kas noin!
 

(Lävistää hänet tikarilla.)

EMILIA (ulkona)

 
Hoi, herra, herra, hoi!
 

OTHELLO

 
                        Ken siellä?
 

EMILIA (ulkona)

 
Oi, hyvä herra, sana teille vaan.
 

OTHELLO

 
Vai niin! Emilia! – Oiti! – Kuollut on hän.
Hän Cassion surmast' ehkä tiedon tuopi;
Suur' oli melu. – Haa! Ei liikahdusta?
Kuin hauta vait! – Avaanko? Mikä paras? —
Hän, luulen, liikahtaa: – ei. – Mikä paras?
Jos avaan hälle, puhuttelee varmaan
Hän vaimoani. – Vaimoani! Ketä?
Mun vaimoni! – Vaimoa ei mulla!
Oo, tuskallista! Mikä tuhon hetki!
On niinkuin olis auringossa, kuussa
Pimennys ääretön, ja säikäyksestä
Maa ammoittais ja koko mailma muuttuis.
 

EMILIA (ulkona)

 
Ma pyydän, sana lausua mun suokaa,
Oi, hyvä herrani!
 

OTHELLO

 
                  Sun unhotin;
Käy sisähän, Emilia! – Hiljaa! – Oiti! —
Etehen vedän uutimet. – Miss' olet?
Mik' on sun asiasi?
 

(Avaa oven.)

(Emilia tulee.)

EMILIA

 
                    Hyvä herra,
Tuoll' ulkona on julma murha tehty.
 

OTHELLO

 
Kuin? Nytkö?
 

EMILIA

 
             Niin, nyt aivan, hyvä herra.
 

OTHELLO

 
Hairahdus kuussa varmaan; lähemmäks,
Kuin tapa on sen, pyrkii se nyt maata
Ja riivaa ihmiset.
 

EMILIA

 
                   Oi, kuulkaa, Cassio
Surmannut nuoren on venetialaisen,
Rodrigo nimisen.
 

OTHELLO

 
                 Rodrigo kuollut!
Ja Cassio kuollut!
 

EMILIA

 
                   Ei, ei Cassio kuollut.
 

OTHELLO

 
Ei Cassio kuollut! Soinnuton siis murha,
Ja rämeäks on koston sulo käynyt.
 

DESDEMONA

 
Ah! voi! Viattomasti murhattu!
 

EMILIA

 
Voi! Mikä huuto tuo?
 

OTHELLO

 
                     Tuo! Mikä?
 

EMILIA

 
Hyväinen taivas! Emäntäni ääni, —
Apuhun, apuun! – Puhukaatte vielä!
Oi, rouva, armas rouva, puhukaa!
 

DESDEMONA

 
Syytönnä kuolen.
 

EMILIA

 
                 Oo, ken on sen tehnyt?
 

DESDEMONA

 
Ei kenkään; minä itse. Hyvästi!
Terveiset puolisolleni! Hyvästi!
 

(Kuolee.)

OTHELLO

 
Haa! Oisko murhattu hän!
 

EMILIA

 
                         Ah, kentiesi!
 

OTHELLO

 
Se min' en ollut, sen hän sanoi itse.
 

EMILIA

 
Sen sanoi hän, se todistaa mun täytyy.
 

OTHELLO

 
Hän valhe suussa hornan liekkiin läksi:
Se hänen murhaajansa olin minä.
 

EMILIA

 
Oo, enkel' on hän sitä ihanampi,
Ja perkel' sitä mustemp' olet sinä!
 

OTHELLO

 
Hän riettaaks rupesi ja oli huora.
 

EMILIA

 
Sen valhettelet, sinä perkele!
 

OTHELLO

 
Kuin vesi viekas oli hän.
 

EMILIA

 
                          Ja sinä
Kuin tuli hillitön, jos häntä viekkaaks
Sa sanot. Hän kuin enkel' oli puhdas!
 

OTHELLO

 
Hänet Cassio raiskas; kysy mieheltäs.
Syvimpään helvettiin sa minut noidu,
Jos tähän tuhotyöhön täydet syyt
Ei johtaneet mua. Miehes tietää kaikki.
 

EMILIA

 
Mun mieheni?
 

OTHELLO

 
             Sun miehes.
 

EMILIA

 
                          Ettäkö
Hän oli uskoton?
 

OTHELLO

 
                 Niin, Cassion kanssa.
Oi, jos hän olis uskollinen ollut,
Vaikk' ainoost' ihka chrysoliitist' oisi
Minulle taivas uuden mailman luonut,
En siihen olis häntä vaihtanut!
 

EMILIA

 
Mun mieheni?
 

OTHELLO

 
             Niin, hän sit' ensin kertoi;
Hän kunnon mies on eikä kärsi saastaa,
Jot' inhaan työhön tarttuu.
 

EMILIA

 
                            Miehenikö?
 

OTHELLO

 
Miks sitä matkit? Kuulethan sen: miehes.
 

EMILIA

 
Oi, rouva! Rakkautt' ivannut on konnuus! —
Hänt' uskottomaks miehenikö sanoi?
 

OTHELLO

 
Niin, miehes, miehes, kuulethan, sun miehes,
Mun ystäväni, kunnon, kunnon Jago.
 

EMILIA

 
Mädätköön puolen drakmaa joka päivä
Kirottu sielunsa, jos sen hän sanoi!
Sydäntä syöpä valhe! Liiaks vaimos
Likaiseen kauppaans' oli kiintynyt.
 

OTHELLO

 
Haa!
 

EMILIA

 
     Pahintasi tee vaan. Tuo sun tekos
Se enemmän ei taivast' ansaitse
Kuin sinä häntä.
 

OTHELLO

 
                 Vait! – se paras sulle!
 

EMILIA

 
Ei puolta sitä voimaa sulla lyödä
Kuin mulla kärsiä. Oo, tyhmä pöllö!
Älytön loka! Työn sa teit, – en pelkää
Ma miekkaas – julki julistan sen, vaikka
Satakin henkeä ma kadottaisin. —
Apuhun! Apuun! Mauri murhannut
On armollisen rouvan! Murhaa! Murhaa!
 

(Montano, Gratiano ja Jago tulevat.)

MONTANO

 
No, mit' on täällä? Mitä, kenraali?
 

EMILIA

 
Oo, tuossa Jago! – Kauniist' olet tehnyt,
Kun murhans' ihmiset sun päähäs ajaa!
 

GRATIANO

 
Mik' ompi?
 

EMILIA

 
           Kumoa tuon konnan puhe,
Jos olet mies. Sun syyttäneen hän väittää
Irstaaksi vaimoaan. Sit' et sa tehnyt,
Sen tiedän: sin' et ole moinen konna.
Oi, puhu! Sydämeni pakahtuu.
 

JAGO

 
Ma sanoin minkä luulin, enkä muuta,
Kuin minkä todeksi hän itse uskoi.
 

EMILIA

 
Oletko koskaan hälle sanonut,
Ett' uskoton on Desdemona?
 

JAGO

 
                           Olen.
 

EMILIA

 
Se valhe on, kirottu, häijy valhe;
Niin, valhe, jumal'auta, musta valhe!
Hän uskotonko Cassion kanssa? Cassion?
Sanoitko niin?
 

JAGO

 
               Niin sanoin, vaimo. Vaiti
Ja pidä suus!
 

EMILIA

 
              En, suutani en pidä;
Puhua minun täytyy: murhattuna
Tuoss' emäntäni makaa vuoteellaan.
 

KAIKKI

 
Jumala varjelkoon!
 

EMILIA

 
Ja sinä juorullas sait murhan aikaan.
 

OTHELLO

 
Se tott' on, herrat; älkää tuijotelko.
 

GRATIANO

 
Kamala totuus!
 

MONTANO

 
               Teko hirmuinen!
 

EMILIA

 
Konnuutta, konnuutta, oo, konnuutta!
Ma mietin – niin – nyt huomaan: – konnuutt' oi!
Sit' oiti luulin; – suru murhaan vie mun. —
Oo, konnuutta! Oo, konnuutta!
 

JAGO

 
Oletko hullu? Kotiin oiti! Pois!
 

EMILIA

 
Puhua minun suokaa, hyvät herrat.
Mun kuulla häntä tulee, mut ei nyt. —
Ehk' en käy enää koskaan kotiin, Jago.
 

OTHELLO

 
Oo, Oo, Oo!
 

(Kaatuu vuoteelle.)

EMILIA

 
            Makaa siinä vaan ja mylvi;
Puhtaimman kukan taitoit, mik' on koskaan
Teränsä auaissut.
 

OTHELLO (nousten)

 
                  Hän oli rietas! —
Kah, setä, tuskin teidät tunsin. Tuossa
On sisarenne tytär nyt, jolt' äsken
Tää käsi hengen tukautti. Ma tiedän,
Ett' työni julmalt', ilkeältä näyttää.
 

GRATIANO

 
Hyv' että kuoli isäs, lapsi rukka!
Avios hänet surmas; tuskast' aivan
Hält' ikälanka katkes. Jos nyt eläis
Ja näkis tään, hän epätoivoon lankeis,
Kiroispa luotaan hyvän enkelinsä
Ja kadotukseen syöksis.
 

OTHELLO

 
                        Surkeaa!
Mut Jago tietää, että sadat kerrat
Hän Cassion kanss' on irstaast' elänyt.
Sen Cassio tunnustanut on; ja palkaks
Kosiotöistään vaimoltani sai hän
Sen lemmenvakuuden, sen lahjan, jonka
Min' annoin hälle; Cassion kädessä
Sen näin. Se liina oli, vanha muisto
Isältän' äidilleni.
 

EMILIA

 
                    Taivaan taatto!
Kaikk' ilman vallat!
 

JAGO

 
                     Vaimo, vait!
 

EMILIA

 
                                  Sen täytyy,
Sen täytyy ilmi tulla! – Vait en ole,
En, en; vapaasti niinkuin tuuli puhun.
Ihmiset, pirut, taivaat, kaikki, kaikki
Häpeäks huutakoot sen; puhun sentään!
 

JAGO

 
Kotihin kauniisti!
 

EMILIA

 
                   En, sit' en tee.
 

(Jago yrittää pistää häntä miekalla.)

GRATIANO

 
Hyi! Naista miekall' uhkaa!
 
 
Em.
                            Tyhmä mauri!
Sen liinan, josta puhuit, minä löysin
Satunnalta ja miehelleni annoin;
Hän juhlallisen vakaana mua usein —
Useemmin, kuin noin turha kalu sieti —
Pyys sitä varastamaan.
 

JAGO

 
                       Hiiden huora!
 

EMILIA

 
Hän Cassiolle tuon! Ei, minä löysin
Ja Jagolle sen annoin.
 

JAGO

 
                       Valhettelet, hylky!
 

EMILIA

 
En, jumal'auta! Hyvät herrat, en!
Sa, verta himoava narri! Miksi
Moiselle hölmölle noin kelpo vaimo?
 

(Jago lävistää miekallaan Emilian ja juoksee pois.)

OTHELLO

 
Haa! Onko taivaan kaikki tulinuolet
Vaan pauannetta varten? – Ilmi-konna!
 

GRATIANO

 
Hän kaatuu, kah! Oi, vaimonsa hän murhas!
 

EMILIA

 
Niin, niin. Oi, rouvan viereen minut pankaa!
 

GRATIANO

 
Hän tiessään on, mut murhattuna vaimo.
 

MONTANO

 
Sep' aika konna! Talteen miekka tuo,
Sen maurilt otin juur'. Ovelle vahti!
Hänt' ei saa päästää; ennen surmatkaa hän.
Tuon konnan jälkeen lähden; hän on itse
Pää-ilkiö!
 

(Lähtee.)

OTHELLO

 
           En ole enää urho:
Mult' ottaa miekan voipi poika-nulkki. —
Kun meni kunto, mitä kunniasta?
Pois kaikki!
 

EMILIA

 
             Mitä tiesi laulus, rouva?
Mua kuule! Kuulla voitko? Teen kuin joutsen
Ja sointuun kuolen. —
 

(Laulaa:)

 
    "Raita, raita, raita" —
    Hän oli puhdas; hän sua lempi, julmus!
    Nimessä autuuteni, totta puhun!
    Puhuen mitä mietin, kuolen – kuolen.
 

(Kuolee.)

OTHELLO

 
Huoneessa tääll' on toinen miekka mulla;
Se Spaniast' on ja jäissä karkaistu.
Täss' on se, tässä! – Ulos tahdon, setä.
 

GRATIANO (ulkona)

 
Yritäs vaan! saat kalliisti sen maksaa.
Asetta sull' ei ole, alle joudut.
 

OTHELLO

 
Käy sisään sitten, että saan ma haastaa;
Tai miekatta kun olen, päälles karkaan.
 

GRATIANO (tullen sisään)

 
No, mitä tahdot?
 

OTHELLO

 
                 Näät sä, mull' on miekka!
Soturin kupehell' ei ole koskaan
Parempaa nähty. Muistan päivän, jolloin
Käs'varsi pieni tää ja tämä miekka
Sata kertaa suuremmatkin esteet voitti
Kuin tuo sun vastukses. – Vaan turhaa kehun!
Ken kohtalonsa määrää? Nyt ei niin. —
Vaikk' aseiss' olen, älkää peljätkö;
Täss' ompi matkan pää ja tässä määrä
Ja purjehduksen äärimmäinen viitta.
Pelosta taannutteko? Turha pelko!
Othellon rintaa vastaan ruoko pankaa,
Niin väistyy hän. – Ja mihinkä hän menis? —
Oi, miltä näytät nyt? Sa onneton!
Kuin pukus kalvas! Tilillen kun tullaan,
Tuo katsees taivaasta mun sielun' ajaa
Ja perkeleet sen sieppaa. Tyttöseni,
Kylmäkö, kylmä? Niinkuin siveyteskin!
Kirottu konna! – Perkeleet, mua pieskää
Tuot' ihanuutta taivaan näkemästä!
Ajelkaa tuulispäissä! Paahtakaa mua
Rikissä! Tulikuumass' alhossa
Mua virutelkaa! Desdemona kuollut!
Oo, Desdemona! Kuollut! Oo, oo, oo!
 

(Lodovico, Montano, Cassio kantotuolissa,

Jago vankina, ja sotaherroja tulee.)

LODOVICO

 
Miss' on se kiivas, perin kurja mies?
 

OTHELLO

 
Se, jok' Othello oli; tässä olen.
 

LODOVICO

 
Miss' on se käärme? Esihin se konna!
 

OTHELLO

 
Sen jalkaa katson – tarua tok' on se —
Jos olet perkele, en voi sua tappaa.
 

(Haavoittaa Jagoa.)

LODOVICO

 
Pois hältä miekka!
 

JAGO

 
                   Verta vuodatan,
Mut surmattu en ole.
 

OTHELLO

 
                     Sepä hauskaa!
Sun eloon jäämään tahdon, sillä kuolo
Minusta onni on.
 

LODOVICO

 
                 Oi, sua, Othello,
Niin hyvä olit ennen sä ja nyt
Kirotun konnan verkkoon kiedottu!
Miks sua nimittäisin?
 

OTHELLO

 
                      Miksi tahdot:
Murhaajaks kunnialliseks; en tehnyt
Vihasta mitään, kaikki kunniasta.
 

LODOVICO

 
Tuo konna syyns' on osaks tunnustanna;
Te Cassion surmaa yhdess' etsitten?
 

OTHELLO

 
Niin.
 

CASSIO

 
      Aihett' antanut en teille koskaan.
 

OTHELLO

 
Sen uskon; anteeks pyydän. Kysykäähän
Nyt tuolta puoliperkeleeltä, miksi
Näin ruumiini ja sieluni hän kietoi.
 

JAGO

 
Mult' älkää kyselkö. Te tiedätte
Min tiedätte; täst' edes en ma suutan'
Avaja koskaan.
 

LODOVICO

 
Etkö rukoukseenkaan?
 

GRATIANO

 
Kidutuskone kieles kirvoittaapi.
 

OTHELLO

 
Parempaa et voi tehdä.
 

LODOVICO

 
Nyt kuulla saatte, kuinka kaikk' on käynyt;
Sit' ette tunne kai. Täss' ompi kirje,
Rodrigon kuolleen taskusta se löyttiin;
Ja toinen tässä. Näistä toinen näyttää,
Ett' oli Cassion murhaaminen pantu
Rodrigon tehtäväksi.
 

OTHELLO

 
                     Oo. se konna!
 

CASSIO

 
Niin pakanallinen ja paatunut!
 

LODOVICO

 
Täss' ompi toinen kärty kirje; sekin
Rodrigon taskuss' oli; nähtävästi
Sen tuolle konnalle hän laittaa aikoi,
Mut sillä aikaa tuli Jago häntä
Lepyttämään kai.
 

OTHELLO

 
Oo, suas, häijy konna! —
Kuin sait tuon liinan vaimoltani, Cassio?
 

CASSIO

 
Sen huoneestani löysin; ja tuo itse
Juur' tunnustanut on, ett' ehdollaan hän
Sen oli sinne pannut edistääkseen
Näin hankkeitaan.
 

OTHELLO

 
                  Ma, narri, narri, narri!
 

CASSIO

 
Rodrigo kirjeessänsä lisäks moittii,
Ett' yllytti hän häntä härsyttämään
Minua vahdin päälle; siitä syystä
Menetin virkani. Hän juuri kertoi
Heräten valekuolleist' – että Jago
Hänt' yllytti ja häneen miekan pisti.
 

LODOVICO

 
Pois täältä nyt ja meitä seuratkaa.
Teilt' otettuna virka on ja valta;
Nyt saarta Cassio hallitsee. Tuo konna, —
Jos piinaa älykäst' on, jolla häntä
Kiduttaa kauan voi ja ankarasti,
Se hälle keksitään. – Te vangiks jäätte,
Siks kun Venetian neuvoskunta tiedoks
Saa rikoksenne luonnon. – Pois hän viekää.
 

OTHELLO

 
Seis! Sanaa pari ennen lähtöänne.
Tein jonkun palveluksen valtiolle.
Se tiedetään; ei mitään siitä. – Mutta
Kun kirjeessänne kerrotten nää tuhot,
Kuvatkaa minut sellaiseks kuin olen,
Rumentamatta, kaunistelematta.
Mies kuvatkaa, jok' ylenmäärin lempi,
Mut älyll' ei; mies, jok' ei luulevaiseks
Vähillä tullut, mutta yltyneenä
Rajusi julmasti; mies, jonka käsi,
Kuin halpa indiaani, helmen hylkäs
Arvokkaamman kuin miehen koko heimo;
Mies, jonka herkkä silmä, sulamahan
Ei muuten tottunut, nyt kyyneleitä
Hereitä vuodatti kuin lääkepihkaans'
Arabian puut. Se kertokaa, ja lisäks:
Venetialaist' Aleppossa kun kerran
Löi häijy, käärelakki turkkilainen
Ja valtakuntaa herjas, silloin iskin
Tuot' ympär'leikattua koiraa kurkkuun
Ja tapoin hänet – näin!
 

(Syöksee miekan rintaansa.)

LODOVICO

 
                         Verinen loppu!
 

GRATIANO

 
Puheemme kaikk' on turhat.
 

OTHELLO (kaatuen Desdemonan yli)

 
                           Suuta annoin,
Kun sulta hengen vein; nyt itseltäin
Ma hengen vien, suun-antoon kuollen näin!
 

(Kuolee.)

CASSIO

 
Ma tuota varoin, – mut en luullut häntä
Aseelliseks, – häll' oli suuri henki.
 

LODOVICO (Jagolle)

 
Oo, sinä spartalainen verikoira!
Sa tuskaa, nälkää, merta kiukkuisempi!
Tuon vuoteen surullista taakkaa katso:
Sun työs se on. Oo, näön myrkyttää se!
Se peittäkää. – Gratiano, tänne jääkää;
Tavarat maurin ottakaa: te hänet
Nyt peritte. – Te, herra kuvernööri,
Tuon lemmon konnan tuomio määrätkää,
Rangaistus, aika, paikka, – ankar' olkaa!
Venetiaan oiti lähden; kerron siellä
Tän synkän teon synkeällä miellä.
 

(Lähtevät.)