Kitabı oku: «Romeo ja Julia», sayfa 2

TOINEN NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus

Aukea paikka Capuletin puutarhan vieressä.

(Romeo tulee.)

ROMEO

 
Pois voinko mennä, kun jää sydän tänne?
Maa valju, käänny, aurinkoas etsi!
 

(Kapuaa muurille ja hyppää sen sisäpuolelle.)

(Benvolio ja Mercutio tulevat)

BENVOLIO

 
Hoi! Romeo! Romeo serkku!
 

MERCUTIO

 
Pujahti varmaan kotiin nukkumaan.
 

BENVOLIO

 
Hän tänne juoksi, yli muurin tuosta
Hän kiipes. Huuda, veikko hyvä.
 

MERCUTIO

 
                                Kyllä,
Manaankin vielä! – Romeo! sa houru,
Himojen syötti, houkka, lemmen-narri!
Huokauksen hahmoss' ilmesty, ja sano
Vain yksi riimi, niin ma tyydyn; huuda
Vain: ah! ja voi! ja soinna: lempi, – hempi.
Suo kaunis sana Venus-kummille,
Ja hänen heikkosilmää poikaans' soimaa,
Hän on viisas;
Nuort' Amor herraa, mi niin sieväst' ampui.
Kun kerjuutyttöön mieltyi kuningas. – ⁴
Ei kuule hän, ei järky hän, ei liiku hän!
Apina kuoli, manata se täytyy. —
Sua manaan Rosalinan helosilmäin,
Ylevän otsan, purppuraisen huulen,
Siron jalan, hoikan säären, pulloreiden;
Ja näiden rajapiirin nimessä,
Ett' ilmestyisit hahmossasi meille.
 

BENVOLIO

 
Jos hän sen kuulee, niin hän varmaan suuttuu.
 

MERCUTIO

 
Täst' ei hän suutu. Suuttua hän voisi,
Jos armaan tenhopiiriin hengen kumman
Ma jäämään loihtisin, siks kunnes hän
Sen masentais ja maahan manais sen.
Se harmittais: mut siivo on ja hieno
Mun loihtuni, ja nimess' armahansa
Manaten näin vaan hänet ilmi loihdin.
 

BENVOLIO

 
Hän varmaan hiipi tuonne puiden varjoon,
Ja pitää neiteen yön kanss' yhteyttä:
Sokea lempi pyrkii pimeyteen.
 

MERCUTIO

 
Jos lemp' on sokea, se ampuu syteen.
Nyt varmaan alla heisipuun hän istuu
Ja toivoo että kultans' ois se marja,
Jost' immet naurain kahdenkesken kuiskaa,
Hyv' yötä, Romeo! Rullasänkyyn lähden;
Tää kenttävuode liian kylm' on mulle.
No, lähdetäänkö!
 

BENVOLIO

 
                 Lähdetään! On turhaa
Sit' etsiä, ken löytyä ei tahdo.
 

(Menevät.)

Toinen kohtaus

Capuletin puutarha.

(Romeo tulee.)

ROMEO

 
Se naarmaa nauraa, jok' ei haavaa tunne.
 

(Julia ilmestyy ylhäälle ikkunaan.)

 
Vait! mikä loisto tuolla ikkunassa?
Se itä on, ja Julia aurinko! —
Oi, nouse, kaunis aurinko, ja surmaa
Tuo kade kuu, mi kalvas kaihost' on,
Kun sinä, hänen piika-neitsyensä,
Hänt' olet monta vertaa ihanampi!
Hänt' älä palvele, hän kade on.
Vestaali-pukunsa vain kalvetuttaa,
Vain narrit sitä käyttää; pois se heila!
Mun tyttöni se on, mun armahani!
Oi, jospa hän sen tietäisi! – Hän puhuu,
Vaikk'ei hän sanaa virka. Mitä siitä?
Nuo silmät puhuu, vastata ma tahdon,
Oi, liiaks kerskaan, hän ei puhu mulle.
Kaks taivaan kaunihinta tähteä
Sai estettä ja loistamaan sill' aikaa
Pyys Julian silmät heidän kehässään!
Mitä, jos hänen silmäns' onkin tuolla,
Ja tähdet hänen päässään? Posken hehku
Pimentäis tähdet nuo kuin päivä lampun.
Taivaalla hänen silmäns' säteillen
Kautt' ilmakerrosten niin välköttäisi,
Ett' aamuvirttään linnut visertäisi.
Kah, kuinka poskeaan hän käteen nojaa!
Oi, jos tuon käden sormikas ma oisin,
Koskettaa tuohon poskeen saisin!
 

JULIA

 
                                 Voi mua!
 

ROMEO

 
Hän puhuu! – Puhu taasen, kirkas enkeli!
Niin ylvä yössä olet pääni päällä,
Kuin taivaan siivillinen airut silmiss'
On hämmästyvän kuolevaisen, joka
Kumartuin taapäin sitä tuijottaa,
Kun leijuvilla pilvillä se liitää
Ja povell' ylä-ilmain purjehtii.
 

JULIA

 
Oi, Romeo, Romeo! Miksi olet Romeo?
Isäsi, nimes kiellä; tai jos sinä
Et sitä tahdo, vanno lempes mulle,
Ja Capulet en enään ole minä.
 

ROMEO (syrjään).

 
Puhunko jo, vai kuuntelenko vielä?
 

JULIA

 
Sun nimes vain on viholliseni;
Sin' olet sinä, etkä Montague.
Mit' on se Montague? Ei käs', ei jalka,
Ei suu, ei silmä, eikä muukaan osa
Se miehest' ole. Ota toinen nimi!
Mit' on se nimi? Mitä ruusuks kutsut,
Yht' ihanasti toisin nimin tuoksuu.
Näin Romeo, vaikk' ei nimens oiskaan Romeo,
On yhtä kallis nimeänsä vailla. —
Pois heitä nimes, se ei sinuun kuulu,
Ja nimest' ota minut kokonaan!
 

ROMEO

 
Sanaasi tartun kiinni. Kutsu vain
Mua armaakses, niin uuden saan ma kasteen;
Täst'edes Romeo en tahdo olla.
 

JULIA

 
Ken olet sa, jok' yöhön peittyen,
Näin salaisuuteheni isket?
 

ROMEO

 
                           Nimin
En taida sulle sanoa ken olen;
Pyhimys kallis, nimeäni itse
Ma vihaan, se ett' on sun vihollises;
Repisin kirjoitettuna sen rikki.
 

JULIA

 
Ei sataa sanaa vielä korvani
Sun juonut huuliltas, tok' äänen tunnen.
Sa etkö Romeo ole, Montague?
 

ROMEO

 
En kumpaakaan, jos kumpikaan ei mielees.
 

JULIA

 
Miks tänne tulit, kerrohan, ja kuinka?
On muuri korkea ja työläs nousta,
Ja paikka kuolema on Montaguelle,
Jos kohtais joku heimostain sun täällä.
 

ROMEO

 
Ma lemmen kerkein siivin yli lensin,
Ei lempeä voi kivilinnat estää;
Ja mitä lempi voi, lemp' uskaltaa:
Sen vuoks ei mua estänyt sun heimos.
 

JULIA

 
Jos näkevät sun, surmaavat he sun.
 

ROMEO

 
Ah! Vaaraa suurempaa nuo silmäs uhkaa,
Kuin kahdenkymmenenkään miekat; katso
Vain hellästi, niin heimos vihat kestän.
 

JULIA

 
En, en sua tahtois heidän nähtäväksi.
 

ROMEO

 
Yön vaippaan peityn heidän silmistään;
Sa jos mua lemmit vain, he tavatkoot mun:
Parempi kuolla heimos vihan kautta,
Kuin lempes puutteess' elämääni jatkaa.
 

JULIA

 
Ken ohjas tähän paikkaan sinut?
 

ROMEO

 
                                Lempi,
Jok' ensin käski mua etsimään;
Se mulle neuvot toi, ma silmät sille.
En luotsi ole; vaan vaikk' etääll' oisit,
Kuin etäisimmän meren vaahtoranta,
En moisen aarteen pyyntiin pelkäis mennä.
 

JULIA

 
Yön huntu on, kuin näet, kasvoiltani;
Häpeä muuten punais poskeni,
Kun puheeni sa tämän-öiset kuulit.
Tapoja mielelläni noudattaisin,
Ja mielelläni, ah, niin mielelläni
Puheeni kieltäisin: vaan muodot pois!
Mua rakastatko? Myöntyväsi tiedän,
Ja sanas uskon; mutta jos sa vannot,
Voit sanas pettää; väärää lemmenvalaa,
Sanotaan, nauraa Zeus. Oi armas Romeo,
Jos lemmit, niin se suoraan sano; mutta
Jos liian hevin saavasi mun luulet,
Tylyksi käyn ja häijyks, annan kiellon,
Jos kosit; muuten en, en millään lailla.
Montague kaunis, liiaks olen hellä;
Mua voisit luulla kevytmieliseksi;
Vaan, jalo mies, mua usko, taatump' olen
Kuin nuo, jotk' osaa kylmiks teeskennellä.
Kylmempi oisin ollutkin, sen myönnän,
Vaan lemmentunteeni kun salaa kuulit,
Ennenkuin tiesinkään; siis, anteeks suo!
Ja löyhäks älä hellyyttäni soimaa,
Jonk' on tuo musta yö näin ilmi tuonut.
 

ROMEO

 
Ma vannon, impi, kuun tuon pyhän kautta,
Mi hopeillaan nuo puiden latvat päärmää.
 

JULIA

 
Oi, älä vanno kautta kuun, se vaihtuu
Ja kuukausittain muuttaa muotoaan;
Näin tulee lempes yhtä muuttuvaksi.
 

ROMEO

 
Min kautta vannon?
 

JULIA

 
                   Älä lainkaan vanno;
Tai, jos niin tahdot, armaan itses kautta,
Jot' epäjumalana jumaloin,
Sua silloin uskon.
 

ROMEO

 
                   Oi, jos harras lempi – .
 

JULIA

 
Vait! Älä vanno! Iloni vaikk' olet,
Tän-öisestä en liitost' iloitse.
Se liian kiireist' on ja äkkinäistä,
Se liiaks salaman on kaltaista,
Mi taukoo, ennenkuin saat sanotuksi:
Nyt salamoi! Hyv' yötä, armahin!
Taas' yhtyissämme lemmen itu tämä
On kaunis kukka, kesän kypsyttämä.
Niin, hyvää yötä! Sula rauha vain
Sun olkoon niin kuin minun rinnassain!
 

ROMEO

 
Jätätkö näin mun tyydytystä vaille?
 

JULIA

 
Näin yöllä mitä tyydytystä kaipaat?
 

ROMEO

 
Valasta valan vilpittömän lemmen.
 

JULIA

 
Sen annoin sulle, ennenkuin sen pyysit,
Ja soisin että ois se antamatta.
 

ROMEO

 
Kieltääkö voidakses? Vai miksi, armas!
 

JULIA

 
Ett' uudestaan sen voisin sulle antaa.
Vaan näinhän toivon, mitä on jo mulla.
Rajaton mull' on aulius kuin meri,
Ja lempi pohjaton; jot' enemp' annan,
Sit' enemmän mull' on, sill' ääretön
On kumpikin.
 

(Imettäjä huutaa ulkoa.)

 
             Melua tuolta kuulen;
Hyvästi, armas! – Heti, eukko hyvä! —
Ole uskollinen, rakas Montague.
Vaan varro hetki, kohta palajan.
 

(Menee.)

ROMEO

 
Oi, autuasta, autuasta yötä!
Vaan pelkään, ett' on yöllist' unta kaikki,
Todeksi liian hurmaavan suloista.
 

(Julia palajaa ikkunaan.)

JULIA

 
Pari sanaa vain, sitt' oikein hyvää yötä.
Jos vilpitön sun lemmentuntos on
Ja aikees naida, sana huomenn' anna
Sen kautta, jonka luokses lähetän,
Miss' aiot menot toimittaa ja milloin;
Ja kaiken onneni sun haltuus heitän,
Ja halki mailman seuraan käskijääni.
 

IMETTÄJÄ (ulkoa).

 
Hoi, neiti!
 

JULIA

 
Ma heti tulen. – Vaan jos oikeen huono,
Niin rukoilen sua —
 

IMETTÄJÄ (ulkoa).

 
                   Neiti!
 

JULIA

 
                          Tulen heti. —
Kosintas heitä, jätä minut tuskaan.
Aamulla lähetän —
 

ROMEO

 
                 Kautt' autuuteni —
 

JULIA

 
Tuhansin hyvää yötä!
 

(Menee.)

ROMEO

 
Tuhansin pahaa, miss' ei valos myötä. —
Tie armaan luo, kuin koulusi' eron hetki,
Mut armaan luota, niinkuin kouluun retki.
 

(Vetäytyy syrjään.)

(Julia palajaa taas ikkunaan.)

JULIA

 
St! Romeo! – Oispa metsämiehen ääni,
Mi tänne kutsuis taas tuon jalon haukan!
Ei, käheä on orjuus, ei, ei tohdi
Se ääneen haastaa, Kaiuttaren luolan
Tuhoisin muuten ja sen kuulaan äänen
Omaani käheämmäks saattaisin
Yhäti huutamalla Romeon nimen.
 

ROMEO (tulee esiin).

 
Se sieluni mun nimeäni huutaa.
Hopeiselt' yössä helkkää lemmen ääni,
Kuin vienoin soitto kuuntelijan korvaan.
 

JULIA

 
Romeo!
 

ROMEO

 
       Mitä, kulta?
 

JULIA

 
                    Kuinka varhain
Lähetän sanan?
 

ROMEO

 
               Yhdeksältä.
 

JULIA

 
                           Kyllä.
Oi, siihen kaksikymmentä on vuotta!
Mut unohdin, miks takaisin sun kutsuin.
 

ROMEO

 
Suo tänne jäädä mun, sen kunnes muistat.
 

JULIA

 
Sen unhotan, jott' ijäksi sa jäisit,
Muistellen, kuink' on seuras mulle armas.
 

ROMEO

 
Ma ijäks jään, jott' ijäks unhottaisit,
Unohtain ett' on toinen mulla koti.
 

JULIA

 
Jo aamu koittaa; lähtevän sun soisin,
En sentään kauemmaks, kuin huima tyttö
Kädestään antaa linnun hypähtää,
Tuon paulaan kahlehditun vanki-raukan,
Ja silkkirihmoin taas sen luokseen tempaa,
Niin hellään kateillen sen vapautta.
 

ROMEO

 
Jos lintus oisin!
 

JULIA

 
                  Armas, oi, jos oisit!
Vaan surmaisin sun liika suuteloilla.
Hyv' yötä! Armas erontuskakin;
Hyv' yötä aamuun asti sanoisin.
 

(Menee.)

ROMEO

 
Silmiisi unta, sydämeesi hoivaa! —
Nyt unen, hoivan liitoss' olis oivaa!
Mut rippi-isän mökkiin kertomaan
Tät' onneain ja saamaan apuaan.
 

(Menee.)

Kolmas kohtaus

Munkki Lorenzon kammio.

(Lorenzo tulee vasu kädessä.)

LORENZO

 
Koi sinisilmä nauraa synkkää yötä,
Kirjaillen idän pilviin rusovyötä;
Ja kailo pimeys, kuin juopporuoju,
Pois päivän tulipyöräin tieltä huojuu.
Ennenkuin hehkusilmä päivä tuo
Taivaalle nousten yöltä kasteen juo,
Kokoillen kerään pajukoppaan tuohon
Niin mehu-kukkasen kuin myrkky-ruohon.
Maa, luonnon äiti, myös sen hauta on,
Ja haudastaan se nousee elohon.
Mont' erilaista lasta kohdussansa
Se kantaapi ja ruokkii rinnoistansa;
Monessa moni ominaisuus oiva,
Ei ykskään vailla, kaikiss' eri voima.
Oi, suuri on tuo teho summaton,
Mi kiveen, kasviin, ruohoon pantu on!
Maa ei niin halpaa yhtäkänä kanna,
Mi hyvää jonkinlaist' ei maalle anna,
Ei myös niin hyvää, jok' ei, jos sen pois
Luonnostaan saatat, turmaa tuoda vois.
Hyveenkin väärinkäyttö paheeks saa,
Ja paheen joskus teko kaunistaa.
Tuon heikon kukan hennon kuoren alla
Asunto eloll' on ja kuolemalla:
Se sielun virvoittaa, jos sitä haistat
Sydämmen, aistin kuolettaa, jos maistat.
Hyv' on ja paha tahto ihmisessä
Kaks vastavaltaa niinkuin kukkasessa;
Pahempi näistä missä voiton saa,
Sen kasvin kuolon toukka kuluttaa.
 

(Romeo tulee)

ROMEO

 
Huomenta, isä!
 

LORENZO

 
               Herran rauha
Mink' äänen varhaisen ma kuulenkaan?
Nuor' ystäväni, sairaat hourupäiset
Näin varhain vuoteelleen suo jäähyväiset.
Vanhuksen silmää huolet vartioi,
Ja huolten kanss' ei uni maata voi;
Vaan miss' on nuoruus raitis, suruton,
Siell' uni-kulta kumppanina on.
Siis varhaisen ma tulos tähden arvaan:
Sua jokin mielimurre vaivaa varmaan,
Vai kuinka? Ei, nyt osaan oikeaan:
Tän' yönä Romeo ei lie maannutkaan.
 

ROMEO

 
Ei, lepo mulla oli herttaisempi.
 

LORENZO

 
Varjelkoon Herra! Rosalinan lempi?
 

ROMEO

 
Kuin? Rosalinan, isä hyvä? Ei!
Sen nimen ja sen tuskat unhe vei.
 

LORENZO

 
Sep' oivaa! Vaan miss' olit oikeastaan?
 

ROMEO

 
Ennenkuin kysymykses kerrot, vastaan.
Ma pidoiss' olin vihamieheni,
Siell' äkisti mun joku haavoitti;
Ma samoin tein; ja kumpaisenkin haavat
Sun pyhän lääkkees kautta avun saavat.
En vihaa, pyhä isä, näethän sen:
Myös vihamiehen' eestä rukoilen.
 

LORENZO

 
Puhu suoraan: mutkainen jos tunnustus,
Niin mutkainen on myöskin vastaus.
 

ROMEO

 
Siis suoraan: sydämmestä lemmin mä
Kaunista Capuletin tytärtä.
Hän mua lempii, niinkuin häntä minä;
Vain puuttuu, että pyhään liittoon sinä
Meit yhdistäisit. Milloin, missä, kuin me
Kosimme, valat teimme, tutustuimme,
Sen vasta kerron; nyt vaan pyydän sen,
Ett' tänään meidät vihit yhtehen.
 

LORENZO

 
Fransiscus pyhä! Häilyväisyyttäsi!
Siis rakkaan Rosalinan mielestäsi
Jo heitit? Lempi nuorten miehien
Siis silmän-hurmaa vain, ei sydammen.
Jes sentään, mikä kyynelvirta juoksi,
Kalventain poskes Rosalinan vuoksi!
Kuin paljon suolavett' on mennyt hukkaan
Höysteeksi lemmen, jot' ei maistanutkaan!
Ei huokas usvaa päivä poistaa voi;
Viel' oihkinaskin korvissani soi;
Kas! Tuossa vanhan kyyneleenkin tie
Poskellas vielä huuhtomatta lie.
Jos itses olit, eikä tuskas väärä,
Niin Rosalina sun ja tuskas määrä:
Muutuitko nyt? No, langetkoon siis nainen,
Kosk' itse mieskin on noin horjuvainen.
 

ROMEO

 
Mua usein moitit Rosalinan tähden.
 

LORENZO

 
En lempeesi, vaan kiihkeyteesi nähden.
 

ROMEO

 
Ja käskit lempeni mun hautaamaan.
 

LORENZO

 
Niin, mut en uutta eloon nostamaan.
 

ROMEO

 
Oi, älä moiti! Uusi kulta antaa
Lemmestä lemmen, tulta tuleen kantaa;
Sit' ei tuo toinen.
 

LORENZO

 
                    Niin, hän tiesi, että
Kuort' oli lempes, ilman ytimettä,
Vaan tule, nuori perho, seuraa mua,
Yhdestä syystä tahdon auttaa sua:
Tää liitto heimojenne verivihan
Voi ehkä kääntää sulaks lemmeks ihan.
 

ROMEO

 
Pois täältä! Oi, mua kiire jouduttaa!
 

LORENZO

 
Hiljalleen vaan; ken juoksee, lankeaa.
 

(Menevät.)

Neljäs kohtaus

Katu.

(Benvolio ja Mercutio tulevat.)

MERCUTIO

 
Missä hitossa se Romeo lienee? – Eikö hän tullut yöksi kotiin?
 

BENVOLIO

 
Ei isän kotiin ainakaan; puhuttelin hänen palvelijataan.
 

MERCUTIO

 
Tuo kalvas, tyly Rosalina luiska
Kiduttaa häntä hulluutehen asti.
 

BENVOLIO

 
Capulet-ukon heimolainen, Tybalt,
On lähettänyt hälle kotiin kirjeen.
 

MERCUTIO

 
Miekkasille-haaston, totta vieköön!
 

BENVOLIO

 
Romeo kyllä vastaa puolestaan.
 

MERCUTIO

 
Ken vain kirjoittaa osaa, voinee kirjeeseen vastata.
 
 
BENVOLIO. Tarkoitan että hän kyllä kirjeen kirjoittajalle vastaa siitä, että hänessä on mieltä, jos mieli miekkasille.
 
 
MERCUTIO. Voi, Romeo raukka! Johan hän on kuollut! Vaalean tyttörievun musta silmä on hänet lävistänyt; hänen korvansa on lemmenlaulu puhkaissut; hänen sydämmensä keskipienan on tuon sokean joutsipojan nuoli kahtia halkaissut; ja hänessäkö olis miestä Tybaltia vastustamaan?
 

BENVOLIO

 
No, mikä uros se Tybalt sitte on?
 
 
MERCUTIO. Parempi kuin uroskissa,⁵ sen voin vakuuttaa. Oi! hän on kunniaseikkojen urhokas pääkomentaja. Tappelee kuin nuottien mukaan, tuntee tahdit, rytmit ja intervallit: vaarinottaa pienimmätkin nuottipisteet: yks, kaks, kolme! ja miekka on rinnassasi. Oikea silkkinapin teurastaja! Kaksintaistelija, kaksintaistelija! Ylimys parasta kantalajia, mies, joka a'sta o'hon tuntee miekkailun perusteet. Ah, nuo taivaalliset passadot, temput ja puntit ja —
 

BENVOLIO

 
Ja mitä?
 
 
MERCUTIO. Hiiteen sellaiset houkkamaiset, sammalkieliset, teeskentelevät muotinarrit, jotka ovat niin uusnuottiset turvastaan! "Mon Dieu; saakelin hyvä miekka! – saakelin miehekäs mies! – saakelin kelpo huora!" – Oi, sinä iso-isä, eikö ole surkeata, että meitä vaivaavat nuo ulkomaiset kärpäset, nuo muotihassakat, nuo pardonnezmoi't, jotka ovat niin piittyneet uuteen muottiinsa, ett'eivät enään mitään piittaa vanhasta muotista. Voi, noita kirottuja bon! bon!
 

(Romeo tulee.)

BENVOLIO

 
Tuossa on Romeo! Tuossa on Romeo!
 
 
MERCUTIO. Rommiansa vailla, niinkuin kuivattu silakka. – Oi, liha, liha, kuinka olet kalamustunut! – Nyt häntä miellyttää sellaiset lirutukset, joita Petrarca lasketteli: hänen naiseensa verrattuna oli Laura vaan kyökkipiika; – totta vie! sillä tytöllä oli rakastaja, joka paremmin osasi hänestä nimitellä; – Dido, homsu; Cleopatra, mustalainen; Helena ja Hero, hutsuja ja porttoja; Thisbe, sinisilmä tai jotakin sellaista, mutta ei mitään itse asiassa. – Signor Romeo, bon jour! Siinä ranskalainen tervehdys ranskalaisille roimahousuillesi! Teit meille viime yönä aika sutkan.
 

ROMEO

 
Huomenta, veikkoseni! Minkä sutkan?
 

MERCUTIO

 
Sala-sutkan; sutkit pakoon. Ymmärrätkös?
 
 
ROMEO. Anteeksi, hyvä Mercutio! Minulla oli tärkeät toimet, ja kun semmoiset on paikat, täytyy kohteliaisuudessa vähän koukkuilla.
 

MERCUTIO

 
Toisin sanoen: semmoisissa paikoissa täytyy miehen koukistua.
 

ROMEO

 
Tietysti, kun kumartaa.
 

MERCUTIO

 
Paikalle osattu, ihan pilkkaan!
 

ROMEO

 
Sangen kohtelias selitys!
 

MERCUTIO

 
Minähän se olenkin oikein kohteliaisuuden kukkanen.
 

ROMEO

 
Oi, mikä kukoistava kukkanen!
 

MERCUTIO

 
Niin kyllä.
 

ROMEO

 
Niin, niin! Yhtä kukoistava kuin minun kenkäni.
 
 
MERCUTIO. Hyvin osattu! Jatka tuota pilaa, kunnes olet kenkäsi kuluttanut; niin että, kun niiden yksinkertainen pohja on piloilla, pilasi vielä piloillaankin olisi yhtä pilanpäiväistä.
 

ROMEO

 
Oi, yksinkertaista pilaa! Pilaumatonta, aioit kai sanoa?
 

MERCUTIO

 
Tule avuksi, Benvolio! Älyni uupuu.
 

ROMEO

 
Lyö ja kannusta! Muuten julistan sinut voitetuksi.
 
 
MERCUTIO. Jos älymme lentää tämmöistä hanhen-hamppua, niin olen minä myyty; sillä viides osa sinun älystäsi on enemmän hanhimaista, kuin kaikki minun älyni yhteen. Joko hanhi puri?
 

ROMEO

 
Niin, hanhena kyllä ma sinua aina olen pitänytkin.
 

MERCUTIO

 
Tuosta pilasta tekisi mieli purra sinua korvaan.
 

ROMEO

 
Älä pure, hanhi hyvä!
 

MERCUTIO

 
Pilasi on katkeran kaltaista; liian karvasta kastiketta.
 

ROMEO

 
Eikö se hyvin sovi kaltatulle hanhelle?
 

MERCUTIO

 
Nyt tulee paksua pilaa; kasvaa kärpäsestä härkäseksi.
 

ROMEO

 
Ja kun härkä pannaan hanheen, tulee siitä oikein härkähanhi.
 
 
MERCUTIO. No niin, eikö tämä nyt ole hauskempaa kuin rakastuneena voihkiminen? Nyt sinä olet ihmismäinen, nyt sinä olet Romeo; nyt olet luonnollinen, niin luontosi kuin taitosi puolesta. Sillä tuo höperö rakkaus on suuri pökkelö-pää, joka kieli roikollaan juoksee edes-takaisin, etsien jotakin läpeä, johon narrinaamansa piiloittaisi.
 

ROMEO

 
Hiljaa jo!
 

MERCUTIO

 
Tahdotko minua hiljentämään laitostani parhaassa vauhdissaan.
 

ROMEO

 
Se voisi muuten tulla liian pitkäksi.
 
 
MERCUTIO. Hoh! Sinä petyt! Lyhyeksihän sen aion tehdä; sillä olinhan juuri päässyt painokohtaan, ja arvelin todellakin parhaaksi heittää koko laitoksen.
 

ROMEO

 
Tuossapa soma laitos!
 

(Imettäjä ja Pietari tulevat.)

MERCUTIO

 
Purje, purje!
 

BENVOLIO

 
Kaksi, kaksi: hame ja mekko.
 

IMETTÄJÄ

 
Pietari!
 

PIETARI

 
Mikä on?
 

IMETTÄJÄ

 
Viuhkani, Pietari!⁶
 
 
MERCUTIO. Anna se hänelle, Pietari, kasvojen peitteeksi, sillä viuhkan on ulkomuoto kauniimpi.
 

IMETTÄJÄ

 
Hyvää huomenta, hyvät herrat!
 

MERCUTIO

 
Hyvää iltaa, kaunis rouvaseni!
 

IMETTÄJÄ

 
Onko nyt ilta?
 
 
MERCUTIO. On oikein, rouvaseni; tiimapatsaan rietas sormi on nyt ihan keskipäivän pisteen kohdalla.
 

IMETTÄJÄ

 
Hyi teitä! Mikä olette mies?
 

ROMEO

 
Mies semmoinen, rouvaseni, jonka Jumala on luonut itseänsä turmelemaan.
 
 
IMETTÄJÄ. Totta vieköön, hyvin sanottu: – itseänsä turmelemaan, niinkö? – Hyvät herrat, voiko kukaan teistä sanoa, missä saisin tavata nuoren Romeon?
 
 
ROMEO. Sen minä voin sanoa; mutta nuori Romeo on tavatessanne vanhempi, kuin hän oli etsiessänne. Minä olen nuorin sen nimisiä, pahemman puutteessa.
 

IMETTÄJÄ

 
Hyvin sanottu!
 
 
MERCUTIO. Vai niin! Onko pahin hyvää? Sangen hyvä käsitys, todellakin! Älykästä, älykästä!
 
 
IMETTÄJÄ. Jos te, herra, olette hän, niin olisi minulla teille vähän puhuttavaa kahdenkesken.
 

BENVOLIO

 
Pyytää häntä varmaan illalliselle johonkin.
 

MERCUTIO

 
Parittaja, parittaja! Ho hei!
 

ROMEO

 
Mitä vainut?
 
 
MERCUTIO. En muuta lintua, kuin paastopiirakan lintua, joka jo on vähän vanhaa ja haaskahtanutta, ennenkuin sitä syödään.
 
 
    "Ei vanhakaan lintu se haittaa tee,
    Kun se paastona pöytään lyödään;
    Mut vanhakin lintu se tympäisee,
    Jos se haaskana vasta syödään."
 
 
Romeo, tuletko kotiin isäsi luo? Syömme siellä päivällistä.
 

ROMEO

 
Tulen jäljestä.
 

MERCUTIO

 
Hyvästi, vanha rouva! Hyvästi, rouva, rouva!
 

(Mercutio ja Benvolio menevät.)

 
IMETTÄJÄ. Niin, hyvästi vain! – Sanokaa, kuka se oli tuo rietas iljetys, joka oli niin täynnä koiruutta.
 
 
ROMEO. Muuan herrasmies, joka mielellään kuuntelee omaa puhettansa ja tuokiossa puhuu enemmän kuin mistä kuukaudessa voi vastata.
 
 
IMETTÄJÄ. Jos hän minusta mitään puhuu, niin kyllä minä hänet vastaan, vaikka olis hän pöheämpi kuin onkaan, ja parikymmentä samanlaista lönttiä lisäksi; ja jos en itse voi, niin kyllä niitä on, jotka voivat. Se kemeini kanalja! Olenko minä hänen västäräkkejään? Olenko minä hänen narttujaan? – Ja sinäkin siinä seisot ja siedät että jokainen konna näin saa päälleni karata.
 
 
PIETARI. En minä nähnyt kenenkään päällenne karkaavan; ja jos olisin nähnyt, niin olisi pamppuni heti ollut maalla, sen vannon. Minä tohdin sen paljastaa siinä kuin joku toinenkin, kun vain rehellinen tappelu on tarjona ja laki minun puolellani.
 
 
IMETTÄJÄ. Nyt olen, Jumal' avita, niin vihoissani, että jok-ikinen ruumiini jäsen vapisee. – Se kemeini kanalja! – Pari sanaa vain, hyvä herra! Ja niinkuin sanoin, nuori emäntäni käski minun etsiä teitä; mitä hän käski minun sanoa, sen pidän takanani. Mutta ensin suokaa minun sanoa teille, että jos häntä meinaatte vetää nenästä, niinkuin sanotaan, niin se olisi hyvin rumaa käytöstä, niinkuin sanotaan; sillä neitoseni on nuori, ja siis, jos le häntä kohtaan valskiutta käytätte, niin olisi rumaa sillä tavalla säätyihmistä kohdella, ja sangen hävytöntä lisäksi.
 

ROMEO

 
Imettäjä hyvä, vie terveisiä neidillesi ja emännällesi, Minä vakuutan —
 
 
IMETTÄJÄ. Herrainen aika! Totta totisesti, sen hänelle sanon. Herran Kiesus, kuinka hän siitä tulee iloiseksi!
 

ROMEO

 
Mitä hänelle sanot? Ethän kuule minua.
 
 
IMETTÄJÄ. Sanon hänelle, että te vakuutatte; sehän on luulisin, oikein hienon miehen tarjous.
 

ROMEO

 
Hänt' aattelemaan käske keinoa
Ripille päästäksensä iltapuolla;
Lorenzon kopissa hän ripin saa
Ja vihkimyksen. Tuossa vaivastasi!
 

IMETTÄJÄ

 
Ei, herra hyvä, ei penniäkään!
 

ROMEO

 
Sun täytyy, sanon minä; ota.
 

IMETTÄJÄ

 
Siis iltapuoleen? – Hyvä; kyllä tulee.
 

ROMEO

 
Jää, hyvä eukko, tuonne muurin taa;
Tuo tunnin kuluessa palvelijani
Köysistä tehdyt tikaportaat sulle,
Jotk' onnen ylipurjeen huippuun minut
Hiljaisess' yössä vievät. Hyvästi!
Tee työsi uskosti, niin vaivas maksan.
Hyvästi! – Tervehdykset neidillesi!
 

IMETTÄJÄ

 
Sua taivaan herra siunatkoon! Mut kuulkaa!
 

ROMEO

 
Mit', imettäjä kallis?
 

IMETTÄJÄ

 
                       Onko taattu
Tuo miesi? Kauppa, niinkuin tiedätten,
On kahden, korvapuusti kolmannelle.
 

ROMEO

 
Vakuutan: hän on taattu niinkuin teräs.
 
 
IMETTÄJÄ. Hyvä vain! Minun emäntäni on mitä ihanin neitonen. Herran Kiesus! – kun hän vielä oli pieni rupattaja – Oo! – Täällä on eräs ylimys kaupungissa, eräs Paris niminen herra, joka mielellään iskisi kyntensä häneen; vaan hän, se kultanupukka, näkisi yhtä mielellään sammakon, oikean sammakon, kuin hänet. Kiusoitan häntä väliin sanoen, että Paris on mitä muhkein mies, mutta uskokaa pois, kun näin sanon, muuttuu hän heti vaaleaksi kuin pöytäliina. Eikö rosmariini ja Romeo kumpikin ala samalla kirjaimella?
 

ROMEO

 
Alkavat. Kuinka niin? Kumpikin ne alkavat R: llä.
 
 
IMETTÄJÄ. Te, pilkkakirves; R, R.; sehän on kuin koiran ärinää. Ei, minä tiedän että se alkaa toisella kirjaimella; ja hän on siitä tehnyt mitä somimmat soinnut ja sananleikit, teistä ja rosmariinista, niin että sydämmenne hyppelisi, kun niitä kuulisitte.
 

ROMEO

 
Terveisiä neidillesi!
 

(Menee.)

IMETTÄJÄ

 
Kyllä, tuhatkertaisia! – Pietari!
 

PIETARI

 
Mikä on?
 

IMETTÄJÄ

 
Edellä, ja joutuin!
 

Viides kohtaus

Capuletin puutarha.

(Julia tulee.)

JULIA

 
Lähetin imettäjän yhdeksältä;
Palata lupas puoli kymmeneen.
Tavannut ehk'ei häntä. – Eikö mitä!
Oi, hän on rampa! Lemmen airueksi
Ajatus yksin kelpaa, joka kiitää
Kymmentä joudummin kuin säde päivän,
Jok' ajaa vuorilt' öiset utuvarjot.
Sen vuoks on virkull' Amorilla siivet,
Ja kevytsulka-kyyhkyill' ajaa Venus.
Tiens' ylimmällä huipull' on jo päivä;
Ja yhdeksästä kahteentoista kolme
On pitkää tuntia, – hän vain ei saavu.
Jos veri häll' ois nuori, lämmin, kuuma,
Niin nopeaan hän lentäisi kuin palli,
Ja kimmoilis mun luotan' armaan luo
Ja sieltä tänne, viestit vieden, tuoden.
Vaan vanhat on, kuin kuolleet oisivat,
Ätyrät, kähläät, lyijyn-raskahat.
 

(Imettäjä ja Pietari tulevat.)

 
Hän tulee, ah! – Oi, imettäjä kulta,
Mit' uutta tiedät? Kohtasitko hänet?
Pois laita miehes.
 

IMETTÄJÄ

 
                   Varro ulkona!
 

(Pietari menee.)

JULIA

 
No, hyvä eukko-kulta! – Miks noin synkkä!
Jos synkkä uutises, se riemuin kerro;
Jos riemukas, sen soinnun turmelet,
Kun noin sen muikistellen mulle laulat.
 

IMETTÄJÄ

 
Ma uuvun; hetki hengähtää mun suokaa.
Voi, luitani mun vihloo! Sekös juoksu!
 

JULIA

 
Ma luuni vaihtaisin sun uutiseesi.
Oi, kerro, hyvä eukko-kulta, kerro!
 

IMETTÄJÄ

 
Jes sentään, mikä kiire! Vartokaahan!
Vähissä hengin olen, niinkuin näette.
 

JULIA

 
Vähissä hengin? Henkeäpä sentään
Sanoa, että vähiss' olet hengin.
Pitemmät viivytykses estelykset,
Kuin tieto, jota niillä viivytät.
Hyvätkö uutiset vai huonot? sano.
Se sano vain, niin loppua ma varron.
Rauhoita mua: hyvätkö vai huonot?
 
 
IMETTÄJÄ. No niin, te olette tuhmasti valinnut; te ette osaa valikoida miestä. Romeo! – Se se vasta mies! – Tosin hänen kasvonsa jo ovat säällisemmät kuin muiden miesten, mutta sääret, ne, ne vasta kaikki voittaa; ja käsi ja jalka ja ruumis sitten! – vaikk'ei niistä paljon kannata puhua, niin ei niillä kuitenkaan ole vertoja. Hän ei ole mikään valio tavoiltaan, – mutta siivo kuin lammas, siitä lyön vetoa. – Onnea matkalle, tyttö-raiska; pelkää Jumalaa! – Oletteko syöneet päivällistä kotona?
 

JULIA

 
Ei, ei; tuon kaiken ennalta ma tunnen.
Hän mitä sanoi naimisista? Mitä?
 

IMETTÄJÄ

 
Voi jesta päätäni! Kuin sitä särkee!
Se jyskää niinkuin lentäis kappaleiksi.
Ja selkääni! – Voi, selkääni, voi, voi!
Hiis teidät vieköön, näin kun sinne tänne
Mua juoksutatte, niin ett' ihan kuolen.
 

JULIA

 
Mua varsin huolettaa sun huono vointis.
Mut kulta, kulta, kulta eukko kerro,
Mit armas puhui?
 

IMETTÄJÄ

 
                 Armahanne puhuu
Kuin kunnon, hyvä, kohtelias, kaunis
Ja, totta vie, kuin siivo mies; – Miss' äitinne?
 

JULIA

 
Miss' äitinikö? – Huonehessa tuolla;
He, missäs muuten? Kuinka kiertäin vastaat:
"Armaanne puhuu niinkuin kunnon mies, —
Miss' äitinne?"
 

IMETTÄJÄ

 
                Oi, pyhä, hurskas neitsyt!
Noin kiivasko? Haa, katsos vain? Ja tääkö
Haudetta särkeville säärilleni?
Vast'edes käykää itse asianne.
 

JULIA

 
Kuink' elämöit! – No, mitä sanoi Romeo?
 

IMETTÄJÄ

 
Ripille tänään saatteko te mennä?
 

JULIA

 
Saan.
 

IMETTÄJÄ

 
Lorenzon kammioon siis rientäkää?
Mies siell' on, joka teistä tekee vaimon.
Kah, veri hurja poskillenne lentää!
Ne oiti liekehtii, kun uutta kuuluu.
Te kirkkoon juoskaa; minä toista tietä
Käyn tikapuita noutamaan, ett' armas
Pimeän tullen linnunpesään pääsee.
Näin puuhaan riemujenne vuoks kuin juhta.
Vaan taakkannepa tekin saatte kohta.
Nyt menen syömään. – Kirkkoon joutuun vaan!
 

JULIA

 
Hyvästi! Riennän iki-onnelaan.
 

(Menevät.)

Kuudes kohtaus

Lorenzon kammio.

(Lorenzo ja Romeo tulevat.)

LORENZO

 
Niin taivas siunatkoon tään pyhän liiton,
Ett'ei ois vasta meillä syytä suruun.
 

ROMEO

 
Amen, amen! Vaan antaa surun tulla,
Ei vertoja se vedä riemulle,
Min tuottaa lyhyt näkemisen hetki.
Kätemme yhteen siunaa; tehköön sitten,
Min voi, tuo lemmen-kuristaja kuolo,
Kun omakseni vain ma hänet saan!
 

LORENZO

 
Noin hurjall' ilolla on hurja loppu,
Se kuolee riemuunsa, kuin suuteloonsa
Tuli ja ruuti riutuu. Mesi makein
Se liika-imelyyttään äitelyyttää
Ja maistaissa jo maitin hävittää.
Siis lemmi maltilla, se lempi kestää:
Hitaus ja hoppu joutumista estää.
 

(Julia tulee.)

 
Tuoss' on jo neiti. – Oi, noin kevyt jalka
Kiveä kuluksi ei kuluta.
Ne lempivät ne kulkee seitillä,
Mi kesä-ilman auterella leijuu.
Eivätkä putoo: niin on turhuus kevyt.
 

JULIA

 
Hyv' iltaa, hurskas isä!
 

LORENZO

 
                         Romeo kiittää
Molempain puolesta.
 

JULIA

 
                    Hänelle samaa,
Ois muuten hänen kiitoksessaan liikaa.
 

ROMEO

 
Oi, Julia! Sun jos riemus määrä on
Niin täys kuin mun, ja kauniimmin kun taidat
Sit' ilmaista, niin hengelläsi ilmaa
Nyt höystytä, ja kieles sävelillä
Julista onnen autuutta, min tuottaa
Tää armas hetki meille kummallenkin.
 

JULIA

 
Sanoja rikkaampi on tunteen hyvyys:
Ydin sen ylpeys on eikä kuori.
Kerjääjä aarteittensa määrän tietää;
Mun lempen' aarre on niin ääretön,
Ett'en voi laskea sen puolta määrää.
 

LORENZO

 
Mua seuratkaatte: heti toimeen käymme.
Te ette kahdenkesken ennen jää.
Kuin pyhä kirkko teidät yhdistää.
 

(Menevät.)