Kitabı oku: «Romeo ja Julia», sayfa 3

KOLMAS NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus

Julkinen paikka.

(Mercutio, Benvolio, kantapoika ja palvelijoita tulee.)

BENVOLIO

 
Mercutio hyvä, lähtekäämme täältä!
On päivä kuuma, Capuletit liikkuu;
Jos heitä kohtaamme, niin syntyy riita:
Näin heltehessä kuuma veri kiehuu.
 
 
MERCUTIO. Sinä näytät olevan niitä pukareita, jotka, heti kun ovat kapakan kynnyksen yli astuneet, paiskaavat miekkansa pöytään, sanoen: "Jumala suokoon, etten sinua tarvitsisi!" Mutta kun toinen ryyppy on päähän kiehahtanut, laskettavat sillä juomanlaskijaa, ja aivan ilman syytä.
 

BENVOLIO

 
Olenko minä moisen pukarin kaltainen?
 

MERCUTIO

 
Olet kuin oletkin: semmoinen tuittujaakko, ett'ei moista koko
Italiassa; yhtä kiivas vihastumaan, ja yhtä vihainen, kun kiivastut.
 

BENVOLIO

 
Vieläkö samaa sorttia?
 
 
MERCUTIO. Niin, jos olisi kaksi samaa sorttia, niin pian ei olisi yhtäkään jäljellä, sillä toinen tappaisi toisen. Sinä, niin! – sinä riitaannut toisen kanssa siitä syystä, että hänellä on hiuskarva enemmän tai vähemmän parrassaan kuin sinulla. Miehen kanssa, joka pähkinöitä särkee, haastat sinä riitaa siitä syystä vain, että sinulla on pähkinän-ruskeat silmät. Mikä muu silmä, kuin mokoma silmä, voi mokomasta riitaa haastaa! Sinun pääsi on niin riitaisuutta täynnä kuin muna herkkua; ja kuitenkin on pääsi piesty pehmeäksi kuin munaherkku riitaisuutesi takia. Miestä vastaan, joka kadulla yski, nostit jupakan siitä syystä, että hän herätti päiväsessä loikuvan koirasi. Etkös kerran haastanut riitaa erään räätälin kanssa siitä, että hän oli päälleen pukenut uuden nuttunsa ennen pääsiäistä? Ja toisen kanssa siitä, että hän oli kiinnittänyt uudet kenkänsä vanhoilla rihmoilla? Ja kuitenkin tahdot minua moittia riitelemisestä!
 
 
BENVOLIO. Jos minä olisin niin kärkäs riitaan kuin sinä, niin ei kukaan voisi viideksi neljännes-tunniksi taata henkiparkaani.
 

MERCUTIO

 
Henki-parkaasi! Mies-parkaa!
 

BENVOLIO

 
Henkeni kautta! Tuossa tulevat Capuletit.
 

MERCUTIO

 
Kenkäni kautta! Se ei minua koske.
 

(Tybalt y.m. tulee.)

TYBALT

 
Pysykää liki; puhuttelen heitä. —
Huomenta! Yhdelle vain yksi sana.
 

MERCUTIO

 
Yksikö sana vain yhdelle? Pankaa parittain: sana ja isku.
 

TYBALT

 
Siihen olen valmis, kun vaan annatte mulle syytä.
 

MERCUTIO

 
Ettekö voisi syytä saada antamatta!
 

TYBALT

 
Sinä, Mercutio, olet sopusoinnussa Romeon kanssa. —
 
 
MERCUTIO. Sopusoinnussa? Mitä? Teetkö meistä soittoniekkoja? Jos meistä soittoniekkoja teet, niin varo ett'et saa kuulla pelkkää epäsointua. Tässä on minun jouseni; tämä kyllä panee sinut tanssimaan. Saakeli soikoon! Sopusoinnussa!
 

BENVOLIO

 
Me tässä haastelemme kaikkein kuullen
Johonkin syrjäpaikkaan lähtekää;
Puhukaa kiihkotta; tai erotkaa.
Täss' ällistelee meitä kaikkein silmät.
 

MERCUTIO

 
No ällistelkööt, siksi ne on luodut;
Kenenkään käskystä en minä väisty.
 

(Romeo tulee.)

TYBALT

 
Te jääkää rauhaan; tuo mun mieheni.
 

MERCUTIO

 
Käyn hirteen, jos on teidän puku hällä.
Edellä menkää vain, hän teitä seuraa;
Hän siinä mielessä on kyllä – mies.
 

TYBALT

 
Se rakkaus, jonka sulle vannoin, Romeo,
Supistuu kahteen sanaan: olet konna!
 

ROMEO

 
Syy, mikä mull' on rakastaa sua, Tybalt,
Pidättää kiukun, jota muuten sietäis
Tuollainen tervehdys. En ole konna.
Hyvästi! Huomaan ett'et mua tunne.
 

TYBALT

 
Seis, poika! Tuoll' et maksa loukkausta,
Jonk' iskit minuun. Käänny, vedä miekkas!
 

ROMEO

 
En koskaan sua loukannut, sen vannon.
Enemmän sua rakastan kuin luulet,
Syyn kunnes tietää saat mun rakkauteeni.
Siis, hyvä Capulet, – se nimi kallis:
Kuin omani on mulle, – malta mieles.
 

MERCUTIO

 
Hyi, häpäisevää, halpaa nöyryyttä!
Miekalla tukkiellaan moisen suu.
 

(Paljastaa miekkansa.)

 
No, Tybalt, hiirten hirmu, otellaanpas!
 

TYBALT

 
Minusta mitä tahdot sinä?
 
 
MERCUTIO. En muuta, hyvä uroskissa, kuin yhden yhdeksästä hengestäsi; sen aion noin sivumennen siepata; ja vast'edes, jos tarvis vaatii, pehmittää ne muut kahdeksankin. No, vedä huiskasi kotelostaan! Joutuun! Muuten minun huiskaa korvissasi, ennenkuin sinun on tupesta maalla.
 

TYBALT

 
Min' olen valmis.
 

(Paljastaa miekkansa.)

ROMEO

 
Mercutio hyvä, pistä tuppeen miekkas!
 

MERCUTIO

 
No, herra, temppujanne näyttäkää!
 

(Taistelevat.)

ROMEO

 
Benvolio, vedä miekkas, mene väliin! —
Hävetkää, herrat! Väkivalta pois!
Tybalt, – Mercutio, – prinssi kieltänyt on
Kaikk' ottelut Veronan kaduilla. —
Seis, Tybalt! – Oi, Mercutio! —
 

(Tybalt puoluelaisineen poistuu.)

MERCUTIO

 
                              Haavan sain.
Kirotut suvut nuo! – Min' olen myyty. —
Hän lähtikö, ja ehjänä?
 

BENVOLIO

 
                        Kuin? Haavan
Sa saitko?
 

MERCUTIO

 
           Naarmun, naarmun, vaan se riittää. —
Hoi, poika! – Nouda haavuria, lurjus!
 

(Kantapoika menee.)

ROMEO

 
Miehuutta, ystävä! Haava ei liene isokaan.
 
 
MERCUTIO. Ei, niin syvä se ei ole kuin kaivo, eikä niin leveä kuin kirkon-ovi; vaan siinä on tarpeeksi, se riittää. Kysykää minua huomenna, niin tapaatte minut haudan hiljaisena. Kyllä minä nyt olen suolattu, se on varma. – Kirotut nuo teidän sukunne! – Hiisi olkoon, että koira, rotta, hiiri, kissa noin kynsii miehen kuoliaaksi! Mokoma pöyhkäri, roisto, lurjus, joka taistelee taskukirjan mukaan! – Miksi, piru vieköön, te väliimme tulitte! Teidän käsivartenne alta minä sain haavani.
 

ROMEO

 
Parasta tarkoitin.
 

MERCUTIO

 
Benvolio, auta mua katon alle,
Ma muuten pyörryn. – Vietävät nuo suvut!
Matojen ruokaa minust' ovat tehneet.
Osani sain, ja hyvän. – Hiiden suvut!
 

(Mercutio ja Benvolio menevät.)

ROMEO

 
Ylimys, prinssin lähin heimolainen
Ja oma ystäväni, minun kauttain
Sai kuolinhaavan; kunniani tahras
Tybaltin solvaus, Tybaltin, jok' äsken
Mun tuli langokseni. – Armas Julia!
Sun kauneutes mun hempeäks on tehnyt
Ja miehen tarmon povestani vienyt.
 

(Benvolio palajaa.)

BENVOLIO

 
Oi, Romeo! Mercutio on kuollut!
Ylevä henkens' ylös pilviin nousi,
Ja liian varhain halvaks katsoi maan.
 

ROMEO

 
Tuo yksi turma muita mukanaan:
Viel' uutta tulee; tää ol' alku vaan.
 

(Tybalt palajaa.)

BENVOLIO

 
Tuoss' on hän taas, se raivopäinen Tybalt.
 

ROMEO

 
Elossako? ja voiton-riemukkaana?
Ja surmattuna on Mercutio!
Pois taivaaseen, sa armahtava sääli!
Tulinen raivo olkoon oppaani!
Nyt, Tybalt, peruuta tuo konnan nimi,
Jonk' äsken sulta sain; Mercution sielu
On vasta hiukan matkaa päämme päällä;
Se seurakseen sua vartoo: sun tai mun
Tai molempien täytyy täältä mennä.
 

TYBALT

 
Tääll' olit, poika-lurjus, hänen puoltaan,
Nyt seuraa häntä.
 

ROMEO

 
                  Tuo sen ratkaiskoon!
 

(Taistelevat; Tybalt kaatuu.)

BENVOLIO

 
Pois, Romeo! Porvarit on aseissa,
Ja Tybalt surman saanut: – älä seiso
Noin tuijotellen! Jos sun tavoittavat,
Sun prinssi kuoloon tuomitsee. Pois! Joutuin!
 

ROMEO

 
Voi mua, onnen narria!
 

BENVOLIO

 
                       Miks viivyt?
 

(Romeo menee.)

(Porvareita y.m. tulee.)

1 PORVARI

 
Miss' on se Mercution surmaaja?
Mihinkä murhamies, se Tybalt, karkas?
 

BENVOLIO

 
Hän tuossa makaa.
 

1 PORVARI

 
                  Nouskaa, herra! – Tulkaa!
Nimessä prinssin käsken; mua kuule!
 

(Prinssi seurueineen, Montague, Capulet,

 
    heidän vaimonsa ja muita tulee.)
 

PRINSSI

 
Ken julkea se tämän riidan alkoi?
 

BENVOLIO

 
Ilmoittaa, jalo prinssi, minä taidan
Tän onnettoman kinastuksen laidan.
Ken tappoi lankosi Mercution,
Hän tuoss' on surmaamana Romeon.
 

KREIVINNA CAPULET

 
Voi, Tybalt, lanko! Veljen lapsi, voi!
Oi, prinssi! Capulet! Vielä huppeloi
Tuo veri kallis! – Prinssi, veren tään
Montague saakoon maksaa verellään.
Voi, lanko, lanko!
 

ROMEO

 
Benvolio, kuka tämän vainon nosti?
 

BENVOLIO

 
Tuo Tybalt, jolle Romeon miekka kosti.
Kauniisti puhui Romeo, huomautti
Syyn turhuutta ja uhkas vihallanne.
Tuon kaiken vaikka kertoi lempein katsein
Ja hellin äänin, maassa polvillaan,
Tybaltin tyyntynyt ei hurja raivo.
Sovulle kuurona hän raudan työnsi
Mercution kelpo rintaan, joka suuttuin
Murhaavan terän terää vastaan käänsi,
Ja, ivall' urhon, toisin käsin torjui
Pois kylmää kuolemaa ja toisin viskas
Sen Tybaltiin, jok' osaavasti taas sen
Takaisin paiskas. Romeo ääneen huusi:
"Seis, erotkaa!" ja joudummin kuin kieli
Välihin käsi rivahti ja maahan
Heilt' aseet löi. Sen käden alta tapas
Tybaltin sala-isku Mercution
Ja tältä hengen vei; nyt Tybalt karkas,
Mut tuli oiti jälleen Romeon luokse,
Jok' antoi kostolle nyt vasta valtaa.
He iskivät kuin leimaus; ennenkuin,
Heit' erottaakseen', ehdin vetää miekan,
Sai surmans' uljas Tybalt. Tää on totta,
Tai saatte Benvolion hengen ottaa.
 

KREIVINNA CAPULET

 
Tuo mies on Montaguelle heimolainen;
Luo valheit' ystävyydestä hän vainen.
Kakskymment' oli heitä yhtä vastaan,
Ja nuo sai hengen yhdelt' ainoastaan.
Ma oikeutt' anon: Tybalt Romeon
On surmaama, siis Romeo kuolkohon!
 

PRINSSI

 
Romeo hänet, hän Mercution surmas;
Ken sovittaa sen veren?
 

MONTAGUE

 
                        Romeo ei;
Mercution ystävyys vain hänet hurmas;
Mit' oisi laki vienyt, sen hän vei:
Tybaltin hengen.
 

PRINSSI

 
                 Ja tuon teon saa
Hän oiti maanpaolla sovittaa.
Minuunkin koskee hurja kapinanne,
Vereni vuotanut on riidoissanne;
Mut vaadinpa niin tuiman sovinnon,
Ett' ijäks tappioni muistoss' on.
En korviini ma ota estelyitä,
Ei rukous, ei itku poista syitä;
Ne säästäkää siis. Romeo joutuin pois!
Hän tavattaissa kuolon oma ois.
Pois ruumiit! Älköön käsky olko turhaa;
Ken murhan anteeks suo, se itse murhaa.
 

(Menevät.)

Toinen kohtaus

Huone Capuletin talossa.

(Julia tulee)

JULIA

 
Oi, joutuin, joutuin, tulivaljakot,
Asuntoon Phoiboon! Moinen ohjamies,
Kuin Phaeton, länteen teidät ruoskall' ajais
Ja yön tois pilvimustan tuota pikaa. —
Yö lempiharras, taajaan verhoos peitä
Kärkkäiden silmät, että Romeo hiipis
Kenenkään näkemättä syliini!
Rakkauden soihtuna on lemmen teillä
Sen oma kauneus; tai jos on se sokko,
Se parhain yössä viihtyy. – Tule, yö,
Sa tyyni, puhdas, mustahuntu vaimo,
Mua neuvo, miten voittajakin hukkaa,
Kun voittosill' on kaksi nuorta kukkaa.
Vaipallas mustall' arkaa verta peitä,
Mi poskillani liehuu, kunnes lempi,
Tuo kaino, rohjentuu, ja puhtaiks aivan
Työt tosilemmen huomaa. Tule, yö!
Tule, Romeo! Tule, sinä päivä yössä!
Yön siivillä sä olet valkeampi
Kuin korpin seljäll' uusi lumi. – Tule,
Yö armas, kaunis, mustasilmä yö!
Tuo mulle Romeo! Ja jos hän kuolee,
Niin tähtilöiksi pieniks hänet jaa,
Ja taivaan kasvot hän niin kaunistaa,
Ett' yöhön kaikki mailma ihastuupi
Ja uljaalt' auringolta arvon kieltää. —
Oi, lemmentilan olen ostanut,
Vaan viel' en sitä omaa; myyty olen,
Vaan nauttimaton. Päivä tää niin pitk' on,
Kuin juhla-aaton yö on lapselle,
Jok' uudet vaatteet saanut on, mut niit' ei
Saa vielä käyttää. Tuoss' on imettäjä;
Hän uutta tietää; joka suu, ken lausuu
Vain Romeon nimen, puhuu taivaan kieltä.
 

(Imettäjä tulee, köysitikkaat kainalossa.)

 
Mit' uutta? Mitä tuo? Ah, tikkaatko
Tuot Romeota varten?
 

IMETTÄJÄ

 
                     Tikkaat, niin!
 

(Paiskaa ne maahan.)

JULIA

 
Voi! Mitä? Käsiäsi vääntelet:
 

IMETTÄJÄ

 
Voi sentään! Hän on kuollut, kuollut, kuollut!
Hukassa, neiti, hukass' olemme! —
Ah, voi! – Hän poiss' on, kuollut, surman saanut!
 

JULIA

 
Niin pahansuopa voiko taivas olla?
 

IMETTÄJÄ

 
Ei taivas, mutta Romeo. – Romeo, Romeo!
Ken olis sitä luullut? – Romeo —
 

JULIA

 
Oletko paholainen, noin kun kiusaat?
Tuo tuskanparkua on julman hornan.
Surmasko itsensä hän? Sano: surmas;
Se pieni sana "surmas" myrkkyisemp' on
Kuin basiliskin surmaavainen katse.
Mun surma vie, jos surma tuo on totta.
Hän onko kuollut? On tai ei: pien' ääni
Nyt riemun tuo tai tuskan elämääni.
 

IMETTÄJÄ

 
Ma haavan näin, ja näin sen omin silmin,
Kies' auta! – rinnass' urheassa tuossa;
Verinen ruumis, verinen ja kurja,
Ja kalvas, tuhkan kalvas, veriss' aivan,
Hurmeessa aivan; – pyörryin, kun sen näin.
 

JULIA

 
Oi, murru, sydän! Sydän-parka, murru!
Vankeuteen, silmä! Vapautt' älä toivo!
Maaks muutu, kurja maa! Täys määräs on!
Yks arkku sulkee sun ja Romeon!
 

IMETTÄJÄ

 
Oi, Tybalt. Tybalt! Ystäväni parhain!
Oi, sievä Tybalt! Kunnon ylimys!
Ett' täytyy sinut kuolleena mun nähdä – !
 

JULIA

 
Mik' on se myrsky, joka kiekkuu noin?
Tybaltko kuollut? Romeo murhattu?
Lankoni kallis, kallein puolisoni?
Nyt torvi julma tuomiolle soita!
Ken enää elää, kun nuo kaks on poissa?
 

IMETTÄJÄ

 
Poiss' Tybalt on, maanpakoon Romeo syösty;
Tybaltin murhamies maanpakoon syösty.
 

JULIA

 
Voi! Tybaltinko tappoi Romeo?
 

IMETTÄJÄ

 
He, tappoi, tappoi. Voi! Voi meitä! Tappoi.
 

JULIA

 
Oi, kyinen sydän kukka verhon alla!
Noin kaunisko se louhikäärmeen luola?
Kiusaaja-enkel'! Ihanainen julmuus!
Susimas lammas! Kyyhkynsulka korppi!
Olemus rietas, taivaan pukimissa!
Selvimmän muotos selvä vastakohta:
Kirottu pyhimys ja kunnon konna!
Oi, luonto! Mitä hornassa sa teit,
Kun paholaisen hengen majaks annoit
Noin kauniin ruumiin paratiisin? Milloin
Noin somissa näit kansissa sa kirjan
Noin halpa-aineisen? Voi, että vilppi
Noin loistavassa linnass' asuu!
 

IMETTÄJÄ

 
                                Miehiss'
Ei löydy kuntoa, ei kunniaa;
Ne kaikk' on konnia ja pettureita,
Valapattoja ja ulkokullatuita. —
Hoi, Pietari! Tuo pieni naukku mulle!
Nää vaivat, tuskat, murheet tekee vanhaks.
Häpeä Romeolle!
 

JULIA

 
                Kieles syököön
Se toivo! Hänt' ei luotu häpeäksi.
Häpeä häpee noilla kulmill' olla,
Joill' itse kunnia kruunattava ois
Maailman kaiken yksinvaltiaaksi.
Mua julmaa oi, kun häntä toruin!
 

IMETTÄJÄ

 
                                 Hyvää
Pitäiskö langon murhaajasta haastaa?
 

JULIA

 
Pahaako miehestäni puhuisin?
Mies-raukka! Kenen kieli hyväilis
Sun nimeäs, jos minä, joka äsken
Vaimokses tulin, sitä raateleisin?
Vaan lankoni miks murhasit, sa julma?
Tuo julma murhannut ois mieheni. —
Pois lähteeseenne, hupsut kyyneleet!
Noreenne tuskan veroa on, erheess'
Ilolle uhraatte ne. Miehen' elää,
Jonk' oisi Tybalt surmannut, ja Tybalt.
Tuo surmamies, on itse surman saanut.
Tuo kaikk' on lohdutusta: miks siis itken?
Yks sana, julmempi kuin langon kuolo,
Mun surmasi. Sen mielist' unhottaisin;
Mut voi! Se muistoani ahdistaa,
Kuin tunnon tuska rikollisen mieltä.
"Pois Tybalt on, maanpakoon Romeo syösty!"
Maanpakoon! Maanpakoon! Tuo yksi sana
Tuhansin Tybalteja surmaa. Eikö
Tybaltin kuoloss' yksin tuskaa kyllin?
Tai, – liitossa jos karvas suru viihtyy
Ja toisten tuskain seuraa kaipaa, – miks'ei
Tybaltin kuolonsanaa seurannut
Isän tai äidin, niin, tai kumpaisenkin?
Vähemmän tuota oisin vaikeroinut.
Vaan Tybaltin kun kuolemata seuras:
"Maanpakoon Romeo!" – niin sen sanan kautta
On isä, äiti, Tybalt, Romeo, Julia,
Kaikk', kaikki surmattu. – "Maanpakoon Romeo!" —
Tuon sanan surmalla ei määrää, rajaa,
Ei sanoissa sen tuskan ilmoittajaa. —
Miss' isä nyt ja äiti lienevät?
 

IMETTÄJÄ

 
Tybaltin ruumiin vieress' itkevät.
Jos tahdotte, niin teidät sinne saatan.
 

JULIA

 
He haavat peskööt kyyneleillään; heidän
Kun kuivuu, silloin tulee vuoro meidän.
Pois tikkaat! Köysi-parka, pettynyt
Kuin minäkin: maanpaoss' on Romeo nyt!
Ne oli tehty portaaks onnelaan,
Mut impileskenä nyt kuolla saan.
Käy, eukko, morsiusvuoteheni laita:
Ei Romeo, vaan kuolo mun saa naida!
 

IMETTÄJÄ

 
Pois huoneeseenne! Lohdutukseks' teille
Ma Romeon etsin; tiedän missä on hän.
Yöks tänne tulee Romeo, kuulkaatte;
Lorenzon luona piilee ystävänne.
 

JULIA

 
Hänt' etsi! Sormus tuo vie armaalle;
Jäähyväisille pyydä häntä tänne.
 

(Menevät.)

Kolmas kohtaus

Lorenzon kammio.

(Lorenzo ja Romeo tulevat.)

LORENZO

 
Tule esiin, Romeo! Esiin, pelvon mies!
Avuihis murhe rakastunut on
Ja kovan kohtalon sait aviokses.
 

ROMEO

 
Mit', isä? Mik' on prinssin tuomio?
Mun tuttavuuttani mik' etsii murhe,
Jot' en jo tuntis?
 

LORENZO

 
                   Liiaksikin olet
Sa tutustunut moiseen turma-seuraan.
Ma tiedon saatan prinssin tuomiosta.
 

ROMEO

 
Se tuomio julma lie kuin tuomiopäivä?
 

LORENZO

 
Ei; lievempi se tuli tuomio:
Vain ruumiin maanpako, ei ruumiin kuolo.
 

ROMEO

 
Maanpako? Armahda! Oi, sano: kuolo!
Maanpaolla on katse hirmuisempi —
Kuin kuololla. Maanpaost' älä puhu?
 

LORENZO

 
Veronast' olet vain maanpakoon syösty;
Oi, kärsi: suur' on maailma ja laaja.
 

ROMEO

 
Ei maailmaa Veronan ulkopuolia.
Vaan kiirastuli, piina, horna itse.
Maanpako täält' on pako maailmasta,
Ja pako maailmast' on kuolemaa;
Maanpako siis on kuolon epänimi.
Jos kuoloa sa maanpaoksi sanot,
Lyö pääni poikki kultakirveellä
Ja naurat iskulle, mi surmaa mun.
 

LORENZO

 
Oi, syntisyyttä! Kiittämätönt' uhkaa!
Työs laki sanoo kuolemaks: mut prinssi
Armosta syrjään työnsi lain ja muutti
Tuon mustan kuolo-sanan maanpaoksi.
Se suurt' on armoa, ja sit' et huomaa.
 

ROMEO

 
Ei armoa, vaan piinaa. Taivas tääll' on,
Miss' elää Julia; joka kissa, koira,
Pieninkin hiiri, halvin mato täällä
Taivaassa elää ja saa hänet nähdä,
Sit' ei saa Romeo. Suuremp' arvo, onni,
Suurempi suosio on kärpäsellä
Kuin Romeolla: se saa kosketella
Tuon kalliin käden valkoist' ihmettä
Ja ryöstää noilta huulilt' iki-onnen,
Jotk', ujoillen kuin Vestan immet, aina
Vain punoittavat, luullen synniks muiskun.
Sit' ei saa Romeo, hän on maanpaossa.
Kärpäinen saa, mun paeta vaan täytyy:
Se vapaa on, mut minä maanpaossa.
Ja maanpakoa kuolemaks et sano?
Sull' eikö valmist' ole myrkkyä,
Tai hiottua veistä, taikka muuta,
Jos kuinka halpaa, äkkisurman tuojaa,
Kuin "maanpako", mua tappaakses? "Maanpako!"
Oo, munkki! Tuota sanaa helvetissä
Kirotut ulvovat! Kuin hennot sinä,
Jok' olet pappi, synninpäästäjä,
Ja rippi-isä, julki-ystäväni,
Mun murtaa tuolla sanalla: maanpako?
 

LORENZO

 
Sa hurja houkko, kuule mitä puhun.
 

ROMEO

 
Oi, taaskin sinä maanpaosta puhut.
 

LORENZO

 
Ma sulle annan turvan sitä vastaan:
Vastusten lääkemaito, viisaustiede,
Sua lohduttaa, vaikk' olet maanpaossa.
 

ROMEO

 
Taas "maanpako"! – Vie hirteen viisaustietees!
Jos viisaustiede ei voi Juliaa luoda,
Kyliä siirtää, tuomioita muuttaa,
Ei kelpaa se, ei auta se; vait', vaiti?
 

LORENZO

 
Näen, ett' on hupsut kuuroja.
 

ROMEO

 
                              No kuinkas,
Kosk' ovat viisahatkin sokeita?
 

LORENZO

 
Tilastas suo mun keskustella kanssas.
 

ROMEO

 
Siit' et voi haastaa, jot' et tunne. – Nuori
Jos oisit niinkuin minä, Julia armaas,
Vaan tunnin nainut, Tybalt murhattu,
Lemmestä hehkuvainen niinkuin minä,
Ja maanpaossa niinkuin minä, – silloin
Sa voisit haastaa, silloin tukkaas raastaa,
Ja maahan heittäydä, kuin minä nyt,
Ja ottaa luomattoman hautas mittaa.
 

(Heittäytyy maahan; kolkutetaan ovea.)

LORENZO

 
Oi, nouse! Kolkutetaan. Piiloon, Romeo!
 

ROMEO

 
En! jos ei raskaan mielen huokaukset
Mua usman lailla urkkijoilla suojaa.
 

(Kolkutetaan.)

LORENZO

 
Haa! Kuule tuota! – Kuka siellä! – Nouse!
Kiinn' ottavat sun. – Tulen. – Nouse, riennä
Työhuoneeseeni! – Pian! – Herran tähden.
Tuot' ykspäisyyttä! – Tulen, tulen.
 

(Kolkutetaan.)

 
                                   Ken se
Niin jyskyttää? Mik' asia? Mist' ollaan?
 

IMETTÄJÄ (ulkona).

 
Ovi avatkaa, niin asiani kerron;
Mun Julia lähetti.
 

LORENZO

 
                   No, tervetullut!
 

(Imettäjä tulee.)

IMETTÄJÄ

 
Oi, pyhä isä! Sano, pyhä isä,
Miss' on se Romeo, neitoseni mies?
 

LORENZO

 
Maass' on hän tuossa, päissään kyyneleistään.
 

IMETTÄJÄ

 
Ah! Hän on aivan niinkuin neitoseni,
Juur' niinkuin hän.
 

LORENZO

 
                    Oi, tuskan sopuisuutta!
Surullist' yhtäläisyyttä!
 

IMETTÄJÄ

 
                          Noin hänkin
Vain makaa, itkee, nyyhkii, nyyhkii, itkee. —
Oi, nouskaa! Mies jos olette, niin nouskaa!
Vain Julian vuoksi, hänen vuokseen nouskaa!
Miks vaivutte noin syvään voivotukseen?
 

ROMEO

 
Imettäjä!
 

IMETTÄJÄ

 
Ah, herra! – Kuolema on kaiken loppu.
 

ROMEO

 
Puhuitko Juliasta? Kuinka voi hän?
Mun paatuneeksko murhaajaksi luulee,
Onnemme lapsuuden kun tahrasin
Verellä, hänelle niin likeisellä?
Miss' on hän? Kuinka voi hän? Mitä sanoo
Lemp-ystävä, kun rikoin lemmen liiton?
 

IMETTÄJÄ

 
Ei mitään, ei, vaan itkee itkemistään,
Vuoteelleen kaatuu, pystyyn karkaa sitten
Ja huutaa: "Tybalt!", kirkuu: "Romeo!"
Ja kaatuu taasen.
 

ROMEO

 
                  Ikäänkuin tuo nimi,
Kuin kalman tuliputkest' ammuttuna,
Surmaisi hänet, niinkuin langon surmas
Kirottu käsi sen. – Oi, sano, munkki,
Mik' osa tätä kurjaa ruottoa
Nimeni kätkee? Sano, että voisin
Sen inhan luolan ryöstää.
 

(Paljastaa miekkansa.)

LORENZO

 
                          Seis, sa hurja!
Oletko mies? Sun muotos sanoo: olet;
Mut kyynelees on naisen; tekos hurjat
Todistaa pedon järjetöntä vimmaa.
Muodoton nainen miehen muodossa!
Ja kummassakin muodoss' ilkipeto!
Sua säikyn: pyhän munkistoni kautta!
Tasaisemmaksi mielenlaatus luulin.
Tybaltin tapoit; tapatko nyt itses?
Tapatko vaimos, joka sinuss' elää,
Kun vihakäsin omaan henkees ryhdyt?
Sukuas, maata, taivasta miks herjaat?
Sukusi, maa ja taivas sinuss' yhtyy,
Vaan heittää pois ne tahdot kerrassaan.
Hyi! Muotos, lempes, järkes häpäiset.
Kuin korkuri sa rikas kaikest' olet,
Mut tavall' oikeall' et mitään käytä
Tuon muotos, lempes, järkes somisteeksi.
Sun jalo muotos on vain vahakuva,
Jos miehen tarmosta se vieraantuu;
Sun kallis lemmenvalas pattovala,
Jos tapat kullan, jolle lemmen vannoit;
Sun järkes, muodon kaunistus ja lemmen,
Mut kelvotonna niiden johtajaksi,
Tulehen syttyy huonon hoidon kautta,
Kuin ruuti kahlaan soltun sarvessa,
Ja oma turvakeinos sinut silpoo
Mies ole! Nouse! Armas Julias elää,
Hän, jonka vuoks juur' äsken olit kuolla:
Se onni on; sun Tybalt tappaa aikoi,
Vaan sinä tapoit Tybaltin: taas onni;
Sua laki kuololl' uhkas, mutta leppyi
Ja maanpaoks sen muutti: onni sekin;
Harteilles laskee siunausten taakka,
Sua kosii onni korupuvussaan;
Vaan tuhman, oikullisen tytön lailla
Nureksit onneas ja rakkauttas.
Oi, varo, varo! Kurja moisten loppu.
Käy armaas luo, kuin aioit; kullan suojaan
Nyt nouse, häntä lohduta: mut varo,
Ettet vain viivy, kunnes vahdit pannaan:
Ties suljettu on silloin Mantuaan!
Siell' elä, kunnes liittonne me voimme
Julaista, ystävänne sovittaa,
Anoa prinssilt' armoa, ja sinut
Taas tänne saada, satatuhat kertaa
Suuremmall' ilolla, kuin täältä tuskall'
Eroat nyt. – Käy edell', imettäjä,
Vie terveisiä neidolles, ja käske
Ett' talon väen jouduttaa hän lepoon,
Jot' ilmankin jo raskas suru kaipaa:
Romeo tulee kohta.
 

IMETTÄJÄ

 
                   Jestakoon!
Täss' olla voisin koko yön ja kuulla
Noin oivaa saarnaa. Moista on se oppi!
Tulonne, herra, neidilleni kerron.
 

ROMEO

 
Se tee, ja käske ett' on kulta valmis
Toria antamaan.
 

IMETTÄJÄ

 
                Kas, täss' on sormus,
Jonk' antaa hän mun käski teille, herra.
Pian tulkaa, joutuin, muuten tulee myöhä.
 

(Menee:)

ROMEO

 
Nyt mieli taas saa uutta virkeyttä.
 

LORENZO

 
Hyv' yötä! Joudu! Onnes riippuu tuosta:
Mene, ennenkuin on vahdit asetettu,
Tai varhain poistu valepuvussa.
Jää Mantuaan; ma palvelijas laitan
Sanomaa aika-ajoin sulle tuomaan,
Kuink' eduksesi täällä onni kääntyy.
Kätesi! Myöhä on jo: hyvää yötä!
 

ROMEO

 
Jos ei mua kutsuis riemu riemujen,
Nyt sinust' ero oisi tuskainen.
Hyvästi!
 

(Menevät.)

Neljäs kohtaus

Huone Capuletin talossa.

(Capulet, kreivinna Capulet Ja Paris tulevat.)

CAPULET

 
Niin onneton on laita, ett' ei ole
Meill' aikaa ollut päättää Juliasta
Hänelle, nähkääs, Tybalt oli kallis;
Ja mulle myös: – niin, kaikki kerran kuollaan. —
On myöhä jo, hän kamariins' on mennyt.
Ja, totta vie, jos teist' ei seuraa oisi,
Minäkin makuull' oisin aikaa ollut.
 

PARIS

 
Ei aika huolla, kun on huolten aika. —
Hyv' yötä, rouva; tervehtikää neittä.
 

KREIVINNA CAPULET

 
Aamulla varhain tutkin tytön mielen;
Nyt häkkiins' sulkeutuu hän huolineen.
 

CAPULET

 
Julian rakkauden, kreivi Paris,
Ma taata rohkenen; hän kaikess', arvaan,
Mua tottelee; – niin, siit' ei epäilystä.
 

(Puolisolleen:)

 
Käy hänen luonaan, ennenkuin käyt maata.
Vie tieto Paris-kreivin rakkaudesta
Ja, kuule, käske ensi keskiviikoks —
Vaan, mikä päivä nyt on?
 

PARIS

 
                         Maanantai.
 

CAPULET

 
Vai maanantai? Vai niin! Siis keskiviikko
On varhaista. Vaan torstai. – Torstaina
Hän tulkoon, sano, tämän kreivin vaimoks. —
Sopiiko teille? Kiirehdinkö liiaks?
Ei hommaa mitään: – ystävä tai pari; —
Kun, nähkääs, Tybalt on niin hiljan kuollut,
Niin näyttäis niinkuin emme rakastaisi
Omaistamme, jos liiaks reuhaisimme.
Siis, puoli tusinaa vain ystäviä,
Ja siinä kaikki. Soveltuuko torstai?
 

PARIS

 
Oi, että huomenna jo olis torstai?
 

CAPULET

 
No hyvä! Hyvästi! – Siis torstaina. —
 

(Puolisolleen:)

 
Käy Julian luona, ennenkuin käyt maata,
Hääpäivän varaks valmistele häntä. —
Hyvästi, kreivi! – Tulta kamariini!
Hyväinen aika, jo niin myöhä on,
Ett' aikaiseksi luulis. – Hyvää yötä!
 

(Menevät.)

Viides kohtaus

Julian kamari.

(Romeo ja Julia tulevat.)

JULIA

 
Nyt joko lähdet? Viel' on aikaa päivään;
Se satakieli oli, eikä leivo,
Jonk' ääni arkaa korvaas säikäytti;
Kranaatti-puussa tuolla yöt se laulaa.
Se satakieli oli, usko, kulta.
 

ROMEO

 
Se, kultan', oli leivo, aamun airut.
Ei satakieli. Kas, kuin kateet juovat
Idässä tuolla pilven kulmaa päärmää!
Yön kynttilät jo sammuu; virkku päivä
Varpaillaan yli sinivuorten nousee.
Jos lähden, eloon jään; jos jään, niin kuolen.
 

JULIA

 
Tuo valo päivän valoa ei ole;
Se ilmanäky vain on, päivän luoma
Sinulle soihdun kantajaksi yössä:
Ja näyttäjäkses tiellä Mantuaan.
Oi, viivy: viel' ei ole pakko mennä.
 

ROMEO

 
He vangitkoot siis mun ja surmatkoot mun!
Ma kaikkeen tyydyn, kun sa vain sen tahdot.
Siis valo tuo ei ole aamun silmä,
Vaan Cynthian otsan kalvas kajastus;
Etk' ole leivo tuo, jonk' ääneen vastaa
Ylhäällä päämme päällä taivaan holvit.
Ma viivyn, lähtöön olen haluton,
Tule, kuolema, se Julian tahto on. —
No, armas, haasta, viel' ei koita koi.
 

JULIA

 
Oi, koittaa, koittaa! Joudu, riennä, oi!
Se leivo on, mi sorakielin laulaa
Käheää, väärää, soinnutonta virttään.
Sanotaan, ett' on leivon laulu armas;
Ei, se on karvas: meidät eroittaa se.
Inhokkaan konnan kanssa silmiä
Sanotaan leivon vaihtaneen;⁷ oi, jospa
He ääntäkin ois vaihtaneet! Tuo ääni
Syleilystämme meidät säikyttää,
Sun pelättää ja päivän herättää.
Oi, riennä! Aamu yhä valkeneepi.
 

ROMEO

 
Ei; tuskan yöks se yhä tummeneepi.
 

(Imettäjä tulee.)

IMETTÄJÄ

 
Neiti!
 

JULIA

 
Mitä, imettäjä?
 

IMETTÄJÄ

 
Tulossa äitinne on kamariinne:
Varulla olkaa; päiv' on ylhäällä.
 

(Menee.)

JULIA (avaa ikkunan).

 
Siis, sisään päivä, ulos elämä!
 

ROMEO

 
Hyvästi! Vielä yksi suutelo!
 

(Astuu alas ikkunasta.)

JULIA

 
Siis läksit, armas, kallis puoliso!
Sa sana anna joka tunnin päivä:
Näet minuutissakin jo mont' on päivää.
Oi, näin kun lasken, tulen vanhan vanhaks,
Ennenkuin taasen Romeoni näen.
 

ROMEO

 
Hyvästi! Aina kun vaan sopii mulle,
Lähetän terveisiä, armas, sulle.
 

JULIA

 
Oi, uskotko, ett' yhdytähän milloin?
 

ROMEO

 
En epäile; ja kaikki nämä tuskat
Suloisen haaston aineena on silloin.
 

JULIA

 
Oi, mull' on synkkää aavistava sielu:
Siell' alhaalla sa näytät minusta,
Kuin ruumis haudan pohjalla sa oisit.
Mun pettää silmäni, tai olet kalvas.
 

ROMEO

 
Sä samoin, kulta: tuska janoovainen
Vertamme imee. Hyväst', armahainen!
 

(Menee.)

JULIA

 
Oi, onni! Häälyväks sua sanotaan;
Jos häälyt, mitä hänestä sa tahdot,
Jok' on kuin kulta puhdas? Hääly, onni!
Näin toivon, ett'et kauan häntä pidä.
Vaan luotas päästät.
 

KREIVINNA CAPULET (ulkoa).

 
                     Tytär! Valvotko?
 

JULIA

 
Ken huutaa? Äitinikö? Näinkö myöhään
Hän valvoo, vai näin varhain onko noussut?
Mik' omituinen syy tuo hänet tänne?
 

(Kreivinna Capulet tulee.)

KREIVINNA CAPULET

 
No, kuink' on laitas?
 

JULIA

 
                      Hyvin en voi, äiti.
 

KREIVINNA CAPULET

 
Ijätkö itket lankos kuolemaa?
Hänt' itkullasko haudast' aiot ajaa?
Jos voisitkin, niin hänt' et eloon saisi.
Siis pois se! Hiukka huolt' on paljon lemmen,
Mut paljo huolt' on hiukan järjen merkki.
 

JULIA

 
Näin tuntuvaako iskua en itkis?
 

KREIVINNA CAPULET

 
Sen iskun itse tunnet, vaan ei lankos,
Jot' itket.
 

JULIA

 
            Niin sen tunnen, että täytyy
Ijäti itkeä mun ystävääni.
 

KREIVINNA CAPULET

 
Niin, kuolemaansa et niin paljo itke,
Kuin että elää murhamies, se konna.
 

JULIA

 
Ken konna se?
 

KREIVINNA CAPULET

 
              Se konna Romeo.
 

JULIA (syrjään).

 
Konnasta kaukana kuin taivas maasta! —
Jumal' anteeks hälle suokoon! Minä teen sen
Sydämmest' aivan, vaikkei mikään mies
Niin sydäntäni huoleta kuin hän.
 

KREIVINNA CAPULET

 
Niin kyllä, salamurhaaja kun elää.
 

JULIA

 
Ja näiden kätten saavuttamatonna.
Josp' yksin saisin langon kuolon kostaa!
 

KREIVINNA CAPULET

 
Me kostamme sen; suru pois ja itkut
Lähetän heti sanan Mantuaan, —
Miss' elää kirottu se karkulainen, —
Ja hälle laitetaan niin vahva juoma,
Ett' Tybaltia piankin hän seuraa;
Ja silloin tyydyt, toivoakseni.
 

JULIA

 
En, totisesti, Romeoon ma tyydy,
Ennenkuin hänet näen – kuolleena —
Niin sydänraukka suree heimolaista.
Oi, jospa äiti, löytäisitte miehen,
Ken myrkyn veisi! Niin sen sekoittaisin,
Ett' oiti Romeo, maistettuaan siitä,
Nukkuisi rauhaan. – Kuink' on suututtavaa,
Kun nimen kuulen enkä luokse pääse,
Ja langolleni suomaa hellyyttä
En kohdistaa saa hänen surmaajaansa!
 

KREIVINNA CAPULET

 
Sä keksi keinot, minä keksin miehen. —
Vaan nyt saat ilo-sanomia, tyttö.
 

JULIA

 
Näin inhaan aikaan ilo onkin tarpeen.
Ne kertokaa, ma pyydän, äiti hyvä.
 

KREIVINNA CAPULET

 
Niin, lapseni, on valpas isä sulla;
Hän haihduttaakseen huoles, äkkipäätä
Sinulle hankkinut on ilopäivän,
Jot' emme tienneet ennalt' aavistaakaan.
 

JULIA

 
No, äiti, sanokaa, mik' on se päivä?
 

KREIVINNA CAPULET

 
Niin, arvaas, ani varhain torstaina
Tuo ylvä, nuori, kaunis Paris kreivi
Sun kirkkoon saattaa pyhän Pietarin
Ja siellä onnen morsioks sun tekee.
 

JULIA

 
Ei, kautta Pietarin ja pyhän kirkon!
Siell' onnen morsioks hän ei mua tee.
On kummaa tämä kiire: tulla naiduks,
Ennenkuin naimamies on kosinutkaan.
Isälle sano, äiti, ett'en vielä
Ma tahdo naimisiin, ja jos sen teen,
Niin ennen otan Romeon, jota vihaan,
Kuin Paris kreivin. – Hauska sanoma!
 

KREIVINNA CAPULET

 
Tuoss' isäs tulee; puhu itse hälle,
Niin nähdä saat, kuink' on se hälle mieleen.
 

(Capulet ja imettäjä tulevat.)

CAPULET

 
Kun päivä laskee, kastett' ilma tihkuu,
Vaan veljenpoikani kun päivä laskee,
Sataapi kaatain. – Mitä? Suihkuriksi
Muututko, tyttö? Kyyneltulvaa aina?
Sadetta rankkaa yhä? Pieni ruumiis
Se jäljittelee laivaa, merta, tuulta:
Merenä silmäs on, joss' itkuvesi
Nousee ja laskee; laivana sen laineill'
On ruumiis; tuulena on huokaukses,
Jotk' itkus kanssa ärjyin taistelevat;
Jos tyynt' ei pian saada, haaksirikkoon
Runneltu ruumiis sortuu. – Vaimo rakas,
Hän onko saanut kuulla päätöksemme?
 

KREIVINNA CAPULET

 
On, ei tahdo hän, vaan kiittää teitä.
Sais, hupsu, mennä haudan morsioksi!
 

CAPULET

 
Kuin? Puhu selvään, puhu selvään, vaimo!
Kuin? Eikö tahdo hän? Hän eikö kiitä?
Hän eikö ylpeile, eik' onneks katso,
Se kelvoton, ett' ylkämieheks hälle
Niin uljaan ylimyksen valikoimme?
 

JULIA

 
En siitä ylpeile, vaan kiitän siitä.
En ylpeillä voi siitä, mitä vihaan,
Vaan vihastakin lemmen-suovan kiitän.
 

CAPULET

 
Kas vain! Kas vain! Hän viisastelee! Mitä?
"Ylpeilen", – ja "ma kiitän", – ja "en kiitä"; —
Ja tok' "en ylpeile"; – ei, neiti Viiso,
Ei kestä kiittää eikä ylvästellä!
Ens torstaiks laita hienot helmas kuntoon,
Käydäkses kirkkoon Paris kreivin kanssa,
Tai muuten kelkalla sun sinne hinaan,
Sa kälvehtynyt kapine, sa ruosa,
Sa talinaama!
 

KREIVINNA CAPULET

 
              Hyi, hyi! Hourailetko?
 

JULIA

 
Oi, hyvä isä, polvillani pyydän:
Maltilla pari sanaa kuulkaa vain!
 

CAPULET

 
Pois, hirteen, pentu! Kovakorva luuska!
Ma sanon: huomenna sa mene kirkkoon,
Tai älä koskaan tule näkyviini,
Vait ole, älä puhu, älä vastaa.
Mun sormiani syhyy! – Vaimo rakas,
Siunauksen puutteeks katsoimme, ett' antoi
Vain tämän yhden lapsen meille Luoja;
Nyt nään, ett' tämä yks on yksi liikaa,
Ja ett' on vain se kiroukseks meille. —
Hyi, ruoja!
 

IMETTÄJÄ

 
            Taivas häntä siunatkoon!
Noin häntä nuhdella on väärin, herra.
 

CAPULET

 
Häh, rouva Viisas? Suunne kiinni, lörppä!
Te pieskää kieltä juoruämmäin kanssa.
 

IMETTÄJÄ

 
Petost' en haasta.
 

CAPULET

 
                   Menkää Herran rauhaan!
 

IMETTÄJÄ

 
Puhua eikö saa?
 

CAPULET

 
                Vait, vanha mölhö!
Älynne juoruseurass' ilmi tuokaa,
Tääll' ei se tarpeen.
 

KREIVINNA CAPULET

 
                      Liiaks kiivastut.
 

CAPULET

 
Kies'auta! Tää mun hulluks saa. Vuoskaudet,
Yöt, päivät, varhain, myöhään, työssä, jouten,
Seurassa, yksin, aina olen huollut
Ma hänen naimistaan. Ja nyt, kun tarjoll'
Yleväsukuinen on ylimys,
Hienosti kasvatettu, rikas, nuori,
Ja jaloill' avuilla niin varustettu
Kuin suinkin toivoa voi ihmis-aatos, —
Niin tämä kurja, ruikuttava hupsu,
Voihkaava vauva, onnen tarjoon vastaa:
"En tahdo naimisiin", – "en rakasta", —
"Nuor' olen liiaks', – pyydän, suokaa anteeks"; —
Vaan jos et suostu, kyllä anteeks saat:
Käy muille laitumille, tääll' ei tilaa.
Kavahda! Katso! Tää ei pilaa. Torstai
On lähellä; käs' sydämmellä mieti:
Jos olet mun, sun ystävälle annan;
Jos et, niin kerjää, kidu, nälkään kuole
Kadulle; min' en, totta vie, sua tunne,
Ja aarteistani vähääkään et kostu.
Siis mieti! Tiedä, min' en vanno suotta.
 

(Menee.)

JULIA

 
Oi, tuolla pilviss' eikö sääliä,
Mi näkis tuskieni syvänteihin? —
Oi, äiti armas, älä mua hylkää!
Häät lykkää kuukaudeksi, viikoksi;
Jos sit' et voi, niin morsius-vuode mulle
Tybaltin synkkään hautaholviin laita.
 

KREIVINNA CAPULET

 
Minulle älä puhu, min' en vastaa.
Tee tahtos; sinusta en tahdo tietää.
 

(Menee.)

JULIA

 
Oi, Jumala! – Kuink' estää tätä, eukko?
Maan päällä ylkä, vala taivaassa;
Valani kuinka palata voi maahan,
Jos maast' ei ylkä pakene ja sitä
Lähetä taivaasta? – Oi auta! Neuvo! —
Voi, että taivas moista juonta käyttää
Näin hentelää kuin mua sortaakseen! —
No, mitä sanot? Eikö sulla riemun,
Ei lohdun sanaa?
 

IMETTÄJÄ

 
                 Onpa maar! Maanpaoss'
On Romeo; lyön veikkaa, ett' ei koskaan
Palata tohdi teitä vaatimaan;
Tai, jos niin käy, se tehtävä on varkain.
Siis, kun nyt asia on niin kuin on.
Niin katson teille parhaaks ottaa kreivi.
Voi, mikä hieno herra! Tomuriepu
Sen rinnalla on Romeo. Kotkan silmä
Niin kaunis, kirkas, läikkivä ei ole
Kuin Paris kreivin. Lempo periköön,
Tää toinen kauppa onneksi on teille
Ja paremp' ensimmäistä; ja jos eikään:
Ens' miehenne on kuollut; milt'ei kuollut,
Vaikk' eläisikin, eikä hyödyks teille.
 

JULIA

 
Puhutko sydämmestäs?
 

IMETTÄJÄ

 
                     Puhun aivan.
Ja lisäks sielustani; horna muuten
Periköön kumpaisenkin!
 

JULIA

 
                       Amen!
 

IMETTÄJÄ

 
                             Mitä?
 

JULIA

 
Mua lohduttanut olet ihmeen lailla.
Vie sana äidilleni, että menen,
Kosk' isää loukkasin, Lorenzon mökkiin
Katumaan syntini ja päästön saamaan.
 

IMETTÄJÄ

 
Sen, totta, teen; no sepä viisasta!
 

(Menee.)

JULIA

 
Kirottu kiusaaja! Sa vanha käärme!
Pahempi syntikö mua valapatoks
Näin vietellä, vai miestän' panetella
Samalla suulla, joka tuhat kertaa
Hänt' ylisteli pilviin? – Mene, neuvos!
Vast'edes sydämmeni sua vieroo. —
Lorenzon luo! Saan ehkä avun tuolla;
Jos pettää kaikki, voimaa mull' on kuolla.
 

(Menee.)