Kitabı oku: «Troilus ja Cressida», sayfa 2
Kolmas kohtaus
Kreikkalaisten leiri. Agamemnonin teltan edusta.
(Torventoitauksia. Agamemnon, Nestor, Ulysses, Menelaus y. m. tulevat.)
AGAMEMNON.
Te, ruhtinaat,
Mist' on tuo tuskan kelta poskillanne?
Se suuri esilause, jolla toivo
Kaikk' alkaa askareemme päällä maan,
Kutistui tyhjiin. Haitakkeita karttuu
Suursuuntaisimpain urotöiden suoniin,
Kuin pahkat, liian nesteen virtauksesta,
Pilaavat ylvään kuusen, kutistain
Sen solut, että kieroksi se kasvaa.
Eik' uutta meille tämä pettymys,
Ett' yhä seisoo Troia, vaikka sitä
Jo kahdeksatta vuotta piiritämme;
Kosk' entisetkin sotaretket kaikki,
Joist' aikakirjat kertoo, ovat nurin
Ja myttyyn menneet vastoin tarkoitusta
Ja sitä mielikuvaa, jonka niistä
On turhaan toivo luonut. Miks siis, prinssit,
Punastuin toimiamme katselette,
Häveten niitä, vaikka tämän viivyn
Vain suuri Zeus sai aikaan koitellakseen,
Kuink' uuras ihmisten on kestävyys?
Sen kullan puhtautt' onnen hymyillessä
Et huomaa, jolloin pelkuri ja uljas,
Viisas ja hupsu, oppinut ja tyhmä,
Tyly ja hellä, kaikk' on yhdenlaiset.
Mut onnen otsalla kun myrskyt riehuu,
Erotus silloin jättipohtimellaan
Ravistaa kaikki, välppää kaunat pois;
Täyspainoiset ja valiot vain jäävät
Hyveestä rikkaina ja puhtaina.
NESTOR.
Kumartain pyhää valtaistuintasi,
Suur' Agamemnon, viime sanas Nestor
Vakuuttaa tahtoo. Onnen voittaminen
Se miestä koittaa. Kun on meri tyyni,
Niin venhokin sen sulo-parmailla
Soluvi rinnan suurten laivain kanssa.
Mut kun tuo tappelija Boreas
Saa lauhan Thetiin suuttumaan, niin, katso,
Tukeva haaksi halkoo vesivuoret
Ja kahden marjan elementin kesken
Niin hyppelee kuin Perseuksen ratsu.
Miss' on nyt korska venho, jonka heikot
Ja ohukaiset laidat voiman kanssa
Tek' äsken kilpaa? Satamaan on mennyt,
Jos sit' ei ole hörpännyt Neptunus.
Näin onnen myrskyssäkin tositarmost'
Erottuu valhetarmo; päivänpaisteess'
Enemmän karjan haittana on paarma
Kuin tiikeri; mut murskaava kuin myrsky
Kumaraan painaa pahkuraiset tammet
Ja suojaa etsii kärpäset, niin silloin
Olento uljas, raivon kiihtämänä,
Saa raivomielen, soittaa myrskyn virttä
Ja onnen toraan ärjyy.
ULYSSES.
Agamemnon,
Suur' valtias, sa, Hellaan ponsi, tarmo,
Väkemme sydän, sielu, ainut voima,
Joss' yhdistyä tulis kaikkein mieli
Ja kaikkein tahto, – Ulyssesta kuule.
Vaikk' aivan hyväksynkin puheenne —
(Agamemnonille.)
Sun, jonka arvon, mahdin eessä nöyrryn,
(Nestorille.)
Ja sun, jonk' iäkkyyttä kumarran —
Puheenne nuo, joist' on niin ylväs toinen,
Ett' Agamemnon vois ja Hellaan käsi
Sen vaskeen piirtää, – toinen samanmoinen,
Jonk' arvon-Nestor hopeaan vois juottaa
Ja ilmasiteill', yhtä lujilla
Kuin taivaan napa, kaiken Hellaan korvan
Näin kieleens' älykkääseen kiinnittää, —
Niin suvaitkaatte toki, – sinä, suuri, —
Ja sinä, viisas. – Ulyssesta kuulla.
AGAMEMNON.
Ithakan prinssi, puhu; yhtä varmaan
Ei tyhjää puhetta ja turhaa sanaa
Sun suustas lähde, kuin on tietty että
Thersiteen riettaan koirankidasta
Ei äly, tieto eikä soitto soi.
ULYSSES.
Tuo yhä ylväs Troia oisi maassa
Ja Hectorinkin miekka herraton,
Jos näit' ei oisi syitä:
Lamassa kaikk' on valtajärjestys;
Niin monta kuin on Kreikan telttaa tuossa
Lutona kentällä, niin monta myös on
Lutoa eriseuraa keskessämme.
Jos päällikkö ei ole niinkuin pesä,
Johonka kaikki medentuojat kertyy,
Niin mistä mettä? Naamioitse arvo,
Niin naamariss' on kehnoin yhtä kaunis.
Jo taivaat, tähdet ja tää keskus, maakin,
Ne arvon tietävät ja paremmuuden,
Asennot, kiertoajat, suhteet, vuorot,
Tavat ja toimet, kukin paikkansa.
Siks aurinko, tuo loisto-planeetta,
On ylhän matkan päässä istuimellaan
Muist' erillään; sen terveellinen silmä
Parantaa pahan tähden turmakatseen
Ja pitää ohjissaan kuin valtakäsky
Hyvän ja pahan. Mut jos planeetat
Sekaisin harhaisivat, ristiin rastiin,
Mitk' ennusmerkit, rutot, kapinat,
Maanjäristykset, merenmyllerrykset,
Mik' ilmainmelske, mullistus ja kauhu
Hajoittais, raastais, pirstais, juurta jaksain
Hävittäis yhteen-vihittyjen valtain
Sovun ja rauhan! Oi! kun horjuu arvo,
Tuo kaikkein suurten suunnitelmain vipu,
Niin toimi potee. Kuinka yhdyskunnat.
Ammattiseurat, oppineiden luokat,
Etäisten rantamaiden välikauppa,
Esikois-oikeudet ja suku-edut.
Iän, kruunun, vallan, opin etuudet
Pysyisi voimass ilman arvoa?
Pois arvo vie, se soiton kieli sorra,
Niin soraäänet soivat; kaikki kääntyy
Toistansa vastaan; suluss' olleet vedet
Povensa nostaa yli äyräittensä
Ja nielauksess' ahmaa vankan maan;
Väkevä tulee heikon käskijäksi;
Isänsä tappaa hurja poika; voima
On oikeutta; niin, oikeus ja vääryys —
Nuo, joiden iki-riitaa laki valvoo, —
Nimensä menettävät, samoin laki.
Näin kaikk' on väkivaltaa; väkivalta
Käy mielivallaks, mielivalta himoks;
Ja himo, mailman susi, – apureinaan
Niin väkivalta niinkuin mielivalta, —
Maailman nielee saaliinaan ja vihdoin
Syö itsensäkin. Suuri Agamemnon,
Tuollainen sekasorto tukahduksen
On seuraus, jos arvo kuristetaan.
Ja tämä arvon halveksinta aina
Käy taapäin askeleen, kun koittaa nousta.
Päämiestä pilkkaa se, ken häntä porrast'
On alempana; tätä seuraava,
Ja seuraava taas tätä; aste asteelt',
Ens' askeleesta esimiestä vastaan,
Näin tauti kasvaa, kateen kuumeeks yltyy,
Vert' imeväksi, kalvaaks kilpailuksi;
Ja tämä kuume, eikä oma tarmo,
On Troian turvana. Siis Troian vahti
On meidän heikkous, ei sen oma mahti.
NESTOR.
Ulysses ilmaissut on älykkäästi
Sen kuumeen, jota meidän voimat potee.
AGAMEMNON.
Kun taudin luonteen olet keksinyt.
Niin mikä rohdoksi?
ULYSSES.
Tuo suur' Achilles,
Jonk' yleinen on huuto julistanut
Väkemme ponneksi ja jäntereeksi,
On saanut korvat täyteen maineen ilmaa
Ja, arvoons' ihastuen, teltassaan
Vain loikoo, ilkkuin töitämme. Patroclus
Samassa rypee vuoteessa ja laskee
Rivoja sutkiansa pitkin päivää;
Eleillä naurettavan kömpelöillä —
Joit' ilkamus se sanoo matkinnaksi —
Meit' osoittelee; usein, Agamemnon,
Ylevää majesteettiuttas ilkkuu;
Kuin näyttelijä-kolho, – jonka äly
On polvitaipeessa ja jolle hauskaa
On kuulla haastelua puisevaa,
Jot' askeleet ja sillan palkit pitää, —
Hän surkeasti liioitellen matkii
Sun suuruuttasi; ääni hällä on kuin
Halenneen kellon, puhe kangertaa,
Niin että jos sen karjuis suustaan Typhon,
Se liialta jo tuntuis. Tuota rupaa
Achilles-julku, patjall' oikoillen,
Povensa pohjast' isoon ääneen nauraa:
"Sep' oivaa! – Ilmi Agamemnon! Matki
Nyt Nestoria, ry'i, näpli partaas,
Kuin hänkin puhett' alkaissaan." Työn tekee;
Se vastaa niinkuin pohja etelää
Ja sopii niinkuin Vulcanus ja Venus.
Achilles-jumala vain huutaa: "Oivaa!
Ilmetty Nestor! Matki nyt, Patroclus,
Kuink' öisessä hän häikäss' asestautuu."
Ja silloin kaikki vanhan heikkoudet
Ivaksi tehdään: kuinka yskii, rykii
Ja koperoi kuin rampa kaulustaan,
Jot' ei saa hakaan. Ritar' Uljas nauruun
On kuolla, huutaa: "Riittää jo, Patroclus;
Tuo teräksestä kylkiluut, ma muuten
Ilosta pakahdun." Näin kaikkein meidän
Ominais-tavat, kyvyt, luonnonlahjat,
Yleiset ansiot ja yksityiset,
Työt, suunnitelmat, käskyt, valmistukset,
Kehotteet taisteluun ja rauhan hankkeet.
Häviö, voitto, tosi, valhe, kaikki
On tämän parin ivan-aineena.
NESTOR.
Ja näiden kahden esimerkki – jotka,
Niinkuin Ulysses sanoo, huhu kruunaa
Jo vallan loistolla – se moneen tarttuu.
Ykspäinen Ajax on ja viskoo päätään
Ja uhmailee niin kuin tuo harteva
Achilleskin; jää telttaansa kuin hänkin;
Kestitsee puolueita; sotaa moittii
Kuin mikä oraakeli; ja Thersiteen,
Tuon konnan, joka herjaa lyö kuin rahaa,
Likaamaan panee meitä kommillaan,
Pilaamaan, heikontamaan asemaamme,
Vaikk' ilmankin jo vaara ahdistaa.
ULYSSES.
On politiikka heistä pelkuruutta,
Sodassa älyn turhaks katsovat,
Varullisuutta moittivat, ei mikään
Pait nyrkki kelpaa. Tyyni hengen toimi,
Jok' arvaa, kuinka mont' on lyöpää kättä,
Kun tarve vaatii, ja jok' uuraalla
Älyllä tutkii vastustajan voimaa,
Se heist' ei sormen arvoista, – on muka
Tohua, kynäsotaa, laiskan työtä;
Niin että murrin, joka muurit ruhjoo
Jykeillä, kieppuvilla painoillaan,
On arvokkaampi rakentajan kättä
Tai niitä, jotka tarkall' älyllään
Panevat taitavasti koneen käymään.
NESTOR.
Jos se on totta, niin Achilleen ratsu
On monen Thetiin pojan arvoinen.
(Torventoitaus kuuluu.)
AGAMEMNON.
Haa! Mistä toitaus? Katso, Menelaus.
MENELAUS.
Troiasta.
(Aeneas tulee.)
AGAMEMNON.
Mitä täältä etsitte?
AENEAS.
Tää suuren Agamemnoninko teltta?
AGAMEMNON.
Tää.
AENEAS.
Airuen ja prinssin sallitaanko
Kuninkaan korviin tuoda hyvät tiedot?
AGAMEMNON.
Paremman turvan kuin Achilleen käsi
Suo kaikki Kreikan päät, jotk' yhteiseksi
Sanovat pääkseen Agamemnonia.
AENEAS.
Hyvä lupa, vahva turva! Mutta kuinka
Voi hänen valtakatseillensa outo
Erottaa hänet muista kuolevista?4
AGAMEMNON.
Mitä?
AENEAS.
Niin vain siksi kysyn, että voisin
Omistaa hälle kunnioitukseni
Ja nostaa poskilleni punastuksen
Niin siveän kuin Koitar, kun se nuoreen
Luo Phoiboon kainon katseen. Kuka on
Se valta-jumala ja miesten pää?
Ken on se suuri, ylväs Agamemnon?
AGAMEMNON.
Tuo Troian mies meit' ivaa, taikka ovat
Siroja hovikoita troialaiset.
AENEAS.
Siroja hovikoita, lempeitä
Kuin enkelit; niin rauhass' ovat aina;
Mut sotia jos tulee, heill' on sappi,
Käs' luja, vahvat jänteet, kelpo miekat,
Ja, jos suo Jupiter, ei miehuudessa
Heill' ole vertaa. Mutta vait, Aeneas!
Vait, troialainen! Sormi huulille!
Menettää kaiken arvon kehun sana,
Jos kehuttu on itse kehujana,
Mut vihamies jos vasten mieltään kiittää,
Niin saamme kirkkaan ikimaineen niittää.
AGAMEMNON.
Aeneas nimennekö, Troian mies?
AENEAS.
Niin, Kreikan mies.
AGAMEMNON.
Mik' asianne?
AENEAS.
Anteeks,
Se Agamemnonin on korvaa varten.
AGAMEMNON.
Hän Troiasta ei mitään salaa kuule.
AENEAS.
En tulekaan ma tänne kuiskaamaan;
Ma räikkätorvell' avaan hältä korvat
Ja panen käymään huomion, ja sitten
Ma puhun.
AGAMEMNON.
Puhu vapaasti kuin tuuli;
Nyt Agamemnonin ei makuuaika;
Ja jotta tiedät, ett' on valveilla,
Hän itse sanoo sen.
AENEAS.
Siis vaski-äänes
Kajauta, torvi, kautta kählään leirin,
Ja Kreikan joka urhon anna kuulla,
Ett' ääneen Troia lausuu, mitä aikoo.
(Torventoitaus.)
Suur' Agamemnon! Prinssi Troiass' on, —
Sen nimi Hector, Priamuksen poika, —
Jonk' on tää pitkä, veltto aselepo
Jo ruostuttanut. Mun hän tänne laittoi
Sanomaan näin: Kuninkaat, prinssit, herrat!
Jos kreikkalaisten parhaimmiss' on ketään,
Ken kunnialle lepons' altistaa,
Ken mainett' etsii eikä vaaraa pelkää,
Ken tuntee voimansa, mut arkuutt' ei,
Ken armastaan ei lemmi sanoin yksin, —
Ei valhevaloin, joita huulin vannoo —
Vaan kaunottarens' arvon tohtii muussa
Kuin lemmen painisilla julistaa,
Sen kaksintaisteluun ma vaadin. Hector,
Näet, Kreikanmaan ja Troian miesten nähden
Todistaa tahtoo – koittaa ainakin – ,
Ett' ehomp' on ja taatump' eukko hällä,
Kuin mitä koskaan sylii Kreikan mies.
Jos teiss' on miestä lemmess' uskollista,
Niin leirinne ja Troian muurin väliin
Huomenna hänet torvi taistoon kutsuu.
Jos saapuu ken, niin kiittää häntä Hector;
Jos ei, niin sanoo Troiaan palatessaan,
Ett' ahavoittuneet on kreikattaret,
Ei keihään-iskun arvoiset. Se siitä.
AGAMEMNON.
Tuo lempijäimme tietoon saatetaan;
Sen mielistä jos tääll' ei lie, niin kotiin
Ne kaikki jäi. Täss' ollaan sotureita;
Ja pelkuriks en sitä väittää emmi,
Ken lempinyt ei ole eikä lemmi.
Mies lempiharras esiin astukoon;
Jos muit' ei ole, itse valmis oon.
NESTOR.
Ja sano Nestorista, joka oli
Jo täys mies, Hectorin kun isoisä
Viel' imi rintaa: hän on vanha nyt;
Mut jos ei meidän miehiss' ylimystä,
Jok' intomielin puoltais armastaan,
Niin sano, että kultakypärään
Ma hopeaisen peitän partani,
Käsvarren kuivan puen rautahihaan
Ja näytän hälle, ett' ol' eukkoni
Somempi hänen mummoaan ja kaino
Jos kukaan. Hänen nuoruutensa merta
Ne vastaa kolme tilkkaa vanhan verta.
AENEAS.
Varjelkoon moisest' epänuoruudesta!
ULYSSES.
Amen!
AGAMEMNON.
Kätenne, jalo prinssi Aeneas!
Aluksi saatan teidät telttaamme.
Achilles saakoon kuulla sanomanne
Ja teltta teltalt' ylimykset kaikki.
Te jalon vihollisen vieraaks tänne
Pitoihin jääkää ennen lähtöänne.
(Kaikki menevät paitsi Ulysses ja Nestor.)
ULYSSES.
Nestor, —
NESTOR.
Niin, mitä sanookaan Ulysses?
ULYSSES.
Mull' aivoissani siittymäss' on aatos;
Te olkaa aika, joka muovaa sen.
NESTOR.
Mik' aatos?
ULYSSES.
Tämä: tylppä kiila halkoo
Visaisen pölkyn; röyhkeyden luste,
Jok' uhkeass' Achilleessa jo täysin
On kypsynyt, se täytyy niittää pois;
Sen ruuhka muuten leviää ja versoo
Ja peittää meidät kaikki.
NESTOR.
Niin, mut miten?
ULYSSES.
Tuo haasto, jonka uljas Hector laittoi,
Vaikk' oli yleinen sen sananmuoto,
Tarkoitti etupääss' Achillesta:
NESTOR.
Tarkoitus selvä on, kuin kokonaisuus,
Jok' yksiköist' on pienist' yhdistetty.
Jos tämä julaistaan, niin vannon, että
Achilles, vaikk' ois aivons' yhtä kuivat
Kuin Libyan hiekka, – kyllin kuivat ovat,
Apollo tietköön! – nuolen nopeudella
Ja tuokiossa huomaa, että häntä
Se tähtää haasto Hectorin.
ULYSSES.
Ja ajaa hänet toimeen, niinkö?
NESTOR.
Niin,
Ja parast' oiskin. Kuka, pait Achilles,
Vois Hectorilta kiistää kunniata
Ja mainetta? Vaikk' oiskin kaikki pilaa,
Niin paljo riippuu tästä kokeesta.
Täss' älyäisi Troian maajas maku
Jo meidän maineen nousun. Usko pois,
Tään hullun kiistan mukaan arvoamme
Vastedes arvioidaan. Sillä tulos,
Vaikk' yksityistä koskee, yleisenkin
On hyvän taikka pahan mittapuuna;
Ja moinen näytelehti – vaikk' on rahtu
Vain koko kirjaan nähden – lapsen hahmoss'
Esittää, mikä jättiruho tästä
On nousemassa. Meidän valikoimaks
Hectorin kilpailija otaksutaan;
Ja vaali, yhteismielen ilmaisuna,
Perustuu ansioon; se kaikkein hyveist'
Ikäänkuin ydinmehuks kiehittää
Tuon yhden miehen. Hän jos alle joutuu,
Kuink' eikö paisu miehuus voittajissa,
Terästäin heissä itseluottoa!
Jos tätä autetaan, niin joka jäsen
On ase yhtä tehokas, kuin koskaan
Sen käyttämä on miekka taikka jousi.
ULYSSES.
Anteeksi suokaa: – Hectoria vastaan
Achilles ei saa mennä. Näyttäkäämme
Kuin saksat ensin huonoin tavaramme;
Se ehkä ostetaan; jos ei, niin näyttää
Paremman kiilto vielä paremmalta.
Ei sallia saa koskaan, ett' Achilles
Ja Hector kilpailemaan joutuvat;
Häpeä tästä koitukoon tai maine,
Niin kaksi kummaa seuraa kumpaakin.
NESTOR.
Ja mitkä? Niit' ei näe vanhan silmä.
ULYSSES.
Se maine, mink' Achilles sais, se kaikkein
Tulisi osaks, jos ei pöyhkä ois hän.
Mut liiaks on jo hävytön; ja ennen
Saharan auringossa kärventyisin
Kuin hänen silmäins' ivan poltteessa,
Jos Hectorin hän voittaa; jos taas kaatuu,
Niin parhaan sankarimme häpeään
Nimemme särkyisi. Ei, arpokaamme
Ja keinoilkaamme niin, ett' Ajax-kolhon
Osaksi arpa lankee. Meidän kesken
Hänelle antakaamme etuarvo;
Se tekee hyvää suuren Myrmidoonin,5
Jok' ahmii suosiota; harja laskee,
Jok' ylpeämp' on taivaan kirjokaarta.
Jos tyhmä Ajax voittaa, silloin häntä
Kehumme kilvan; vaan jos menettää,
Jää meille aina maine, ett' on meillä
Uroja parempia. Kuinka käykin,
Niin juoni tarkoittaa vaan sitä seikkaa,
Achilleelta ett' Ajax siivet leikkaa.
NESTOR.
Ulysses,
Jo alan neuvojesi makuun päästä,
Ja heti niitä Agamemnonille
Vien maistimiksi. Hänen luokseen joutuin!
Noin toinen koira tukkii toisen suun,
Kun syötiks heität kateuden luun.
(Menevät.)
TOINEN NÄYTÖS
Ensimmäinen kohtaus
Kreikkalaisten leiri.
(Ajax ja Thersites tulevat.)
AJAX.
Thersites!
THERSITES.
Agamemnon, niin, – mitä, jos hänessä olisi äkämiä? Koko mies täynnä, yltä yli, päästä jalkaan?
AJAX.
Thersites!
THERSITES.
Ja nämä äkämät juoksisivat märkää? – Eikö silloin koko päämies olisi juoksusta märkä? Eikö se olisi oikein pakkopaise?
AJAX.
Koira!
THERSITES.
Silloin hänestä lähtisi jotakin; nyt en näe niin märkääkään.
AJAX.
Sinä emäsuden penikka, etkö kuule? No, tunne sitten!
(Lyö häntä.)
THERSITES.
Kreikkalainen rutto sinut syököön, senkin sekarotuinen härkäpää!
AJAX.
Puhu sitten, senkin homehtunut hapantaikina, puhu, taikka minä sinut koreaksi leivon.
THERSITES.
Ennen minä haukun sinut älykkääksi ja hurskaaksi; mutta varon, että hevosesi pikemmin voisi oppia puheen, kuin sinä ulkomuistilta rukouksen. Lyödä sinä osaat, etkös osaakin? Raavas-rutto sinut syököön konintapoinesi!
AJAX.
Myrkkysieni! Sano, mitä on julistettu.
THERSITES.
Luuletko, että olen tunnoton, kun noin minua lyöt?
AJAX.
Mitä on julistettu?
THERSITES.
Että sinä olet narri, arvaan ma.
AJAX.
Varo, sinä piikkisika, varo! Sormiani syhyttää.
THERSITES.
Jospa sinua syhyttäisi kiireestä kantapäähän, ja minä saisin sinua kynsiä! Tekisin sinusta inhottavimman ruven, mitä Kreikanmaassa on nähty. Kun partioretkillä liikut, niin lyöt yhtä laiskasti kuin toisetkin.
AJAX.
Julistus, sanon minä!
THERSITES.
Torut ja soimaat joka hetki Achillesta; ja kadehdit hänen suuruuttaan niinkuin Cerberus Proserpinan kauneutta, oikeinpa haukutkin häntä.
AJAX.
Rouva Thersites!
THERSITES.
Voisit häntä lyödä.
AJAX.
Möykky!
THERSITES.
Hän sinut rutistaisi ruhjoksi nyrkillään, niinkuin merimies rouhentaa korpun.
AJAX.
Äpärä penikka!
(Lyö häntä.)
THERSITES.
Jatka, jatka!
AJAX.
Noidan jakkara!6
THERSITES.
No, jatka, jatka, herra härkäpää! Sinussa ei ole enempää aivoja kuin minun kyynärpäässäni. Aasintamma sinua kaitkoon, senkin rupinen aasipukari! Olet täällä muka troialaisia nutistamassa; mutta niiden arviosta, joilla on vähänkään älyä päässä, olet myyty ja hukattu kuin barbaarilainen orja. Jos yhä minua piekset, niin alan minä kantapäästäsi ja sanon tuuma tuumalta, mikä olet, senkin sisukseton möhkö!
AJAX.
Koira sinä!
THERSITES.
Mokoma rupiruhtinas!
AJAX.
Rakki sinä!
(Lyö häntä.)
THERSITES.
Mars'in tolvana! Jatka, senkin kolho, senkin kameeli, jatka, jatka!
(Achilles ja Patroclus tulevat.)
ACHILLES.
Mit', Ajax, tämä? Miksi tuota teet? —
Thersites, mikä asiana, mikä?
THERSITES.
Tuon tuossa näettehän?
ACHILLES.
Näen; kuinka niin?
THERSITES.
Katselkaa häntä.
ACHILLES.
No, niinhän teenkin; entä sitten?
THERSITES.
Mut tarkkaan häntä katselkaa.
ACHILLES.
Tarkkaanko? No niin, teenhän sitä.
THERSITES.
Mutta ette kuitenkaan katsele häntä tarkkaan; sillä miksi ikänä häntä luulettekin, – Ajax hän on kuin onkin.
ACHILLES.
Tunnenhan hänet, narri.
THERSITES.
Niin, mutta se narri ei tunne itseään.
AJAX.
Siksi sinua lyön.
THERSITES.
Kas, kas, kas, kas, mitä älyn pipanoita hän päästelee! Hänen viisasteluillaan on korvat noin pitkät. Minä olen nuijinut hänen aivojaan enemmän kuin hän on poukutellut minun luitani. Voin pennillä ostaa yhdeksän varpusta, mutta hänen pia mater'insa ei maksa yhdeksättä osaakaan varpusesta. Tuo herra Ajax, Achilles, jonka on äly mahassa ja sisäkalut päässä, – sanon sinulle, mitä hänestä luulen.
ACHILLES.
Mitä?
THERSITES.
Luulen, että tuolla Ajaxilla —
(Ajax uhkaa lyödä häntä; Achilles menee väliin.)
ACHILLES.
Älä, hyvä Ajax!
THERSITES.
Ei ole älyä senkään vertaa, —
ACHILLES.
Et saa häntä lyödä!
THERSITES.
Että voisi sillä täyttää Helenan neulansilmän, jonka puolesta on tullut taistelemaan.
ACHILLES.
Hiljaa, narri!
THERSITES.
Minä tahdon elää hiljaa ja rauhassa, mutta narri ei tahdo: tuo, tuo tuossa, näettekö, tuo!
AJAX.
Senkin saakelin rakki! Kyllä minä —
ACHILLES.
Aiotko sinä panna älysi narrin älyn verroille?
THERSITES.
Ei, totisesti; sillä narrin äly saattaisi sen häpeään.
PATROCLUS.
Malta mielesi, Thersites.
ACHILLES.
Mistä riita?
AJAX.
Minä vain käskin tuon viheliäisen tarhapöllön kertoa minulle julistuksen sisällyksen, ja silloin hän minua pistelee.
THERSITES.
Minä en ole sinun käskyläisesi.
AJAX.
Hyvä! Jatka, jatka!
THERSITES.
Minä palvelen täällä vapaaehtoisena.
ACHILLES.
Sinun viimeinen palveluksesi oli väkinäistä, eikä vapaaehtoista; kukaan ei ota selkäänsä vapaaehtoisesti; Ajax oli tässä vapaaehtoinen, sinä pakonalainen.
THERSITES.
Todellako? Suuri osa sinunkin älystäsi on jäntereissäsi; tai sitten ihmiset valehtelevat. Kyllä se Hector saa hyvän saaliin, kun puhkaisee teidän jommankumman aivokopan; yhtä hyvin voisi särkeä perstan ja onton pähkinän.
ACHILLES.
Joko minuakin härnäät, Thersites?
THERSITES.
Ulysses ja vanha Nestor – tuo, jonka äly oli homeessa, ennenkuin teidän esi-isillänne oli kynsiäkään varpaissa – ne panevat teidät ikeeseen kuin vetohärät, joilla kyntävät auki sotaa.
ACHILLES.
Mitä? Mitä?
THERSITES.
Niin, totta totisesti! Vakoos, Achilles! Vakoos, Ajax! Vakoos parrasta!
AJAX.
Minä leikkaan kielen suustasi.
THERSITES.
Ei sillä väliä; minä puhun yhtä paljon kuin sinä, sen jälkeenkin.
PATROCLUS.
Jo riittää, Thersites; vaiti!
THERSITES.
Pitääkö minun olla vaiti, kun Achilleen narttu käskee? Mitä?
ACHILLES.
Siinä sait, Patroclus!
THERSITES.
Hirsipuu teidät periköön, senkin visakallot, ennenkuin vasta tulen teltoillenne! Minä tahdon oleilla missä äly elää, ja jätän nyt tämän narrien koplan.
(Menee.)
PATROCLUS.
Hyvä, että hänestä päästiin.
ACHILLES.
Näin kautta leirimme on julistettu:
Aamulla kello viidelt' aikoo Hector
Torvilla toitottaen meidän leirin
Ja Troian väliin taistoon haastaa jonkun,
Jok' uljas mielelt' on ja väittää tohtii,
En tiedä mitä: – roskaa. Hyvästi!
AJAX.
Hyvästi! Kuka häntä vastaamaan?
ACHILLES.
En tiedä; siitä lyödään arpaa. Muuten
Mies mulla tiedoss' on.
AJAX.
Haa, sinä itse! —
Mun täytyy saada tästä lisää kuulla.
(Menevät.)
