Kitabı oku: «Troilus ja Cressida», sayfa 3
Toinen kohtaus
Troia. Huone Priamuksen hovilinnassa.
(Priamus. Hector, Troilus, Paris ja Helenus tulevat.)
PRIAMUS.
Näin paljo aikaa, väitteit', ihmisiä
On hukattu, ja taaskin Nestor sanoo:
"Helena päästäkää, niin vahingot —
Työn, maineen, ystäväin ja ajan hukka,
Kulut ja haavat, kaikki, mitä kallist'
On niellyt nälkäänsä tää ahnas sota —
Pois pyyhitään." – Mit' arvelet sa, Hector?
HECTOR.
Vähemmän kreikkalaist' ei kukaan pelkää
Kuin minä; – sentään, mitä minuun tulee,
Ylevä valtias,
Ei nainenkaan niin herkkä mieleltään,
Niin huohka itseens' arkuutt' imemään,
Niin kärkäs huutamaan: "mik' ollee seuraus?"
Kuin Hector. Rauhan haava varmuus on,
Suruton varmuus; nöyrä epäilys
On viisaan soihtu, mittari, mi haavan
Syvyyttä tutkii. Menköön Helena!
Kun hänen tähtens' ensin miekkaan käytiin,
Ol' joka kymmeneskin tuhansista —
Nimittäin meistä – hänen veroisensa.
Niin monta kymmentä jos meilt' on mennyt
Asian tähden, jok' ei ole meidän,
Ja, vaikka oiskin, kymmentä ei maksais,
Niin millä järkisyyllä emme suostuis
Pois häntä antamaan?
TROILUS.
Hyi, veikko, hyi!
Isämme-laisen mahtikuninkaanko
Nimen ja maineen luotipainoiss' arvot?
Lukematonta äärettömyyttäänkö
Sa pelimarkoiss' aiot laskea?
Ja moiseen jättirunkoon sovittaa
Niin pientä vaaksa- taikka tuumamittaa
Kuin pelkuruus ja järki? Häpy, hoi!
HELENUS.
Ei ihme, että järkeen noin sa isket,
Kuin itse sitä puutut. Isämmekö
Ei vallan voimaa käyttäis järjellä,
Siks ett' on sinun puhees järjetöntä?
TROILUS.
Uneksit vain ja hourit, pappi-veikko;
Sisustat kintaas järjellä. Näin lasket:
Sua, tieten, vihollinen vahingoittaa,
On, tieten, vaaraks paljastettu miekka,
Ja mist' on haittaa, sitä järki pakoo.
Mik' ihme siis, jos Helenus, kun näkee
Aseissa kreikkalaiset, järjen siivet
Sitoopi kantapäihinsä ja pakoo
Kuin tähti, radalt' eksynyt, tai Hermes
Zeun sättimänä. Järkeä jos saarnaat,
Niin oves sulje, nuku! Jänön tavat
Saa kunnia ja miehuus, järkisyitä
Jos niille syötät. Aina kylmä järki
Sai maksan kalpeaks ja tarmon särki.
HECTOR.
Sen arvoinen ei ole, mitä meille
Hän maksaa.
TROILUS.
Arviosta arvo riippuu.
HECTOR.
Ei yksityisen arviosta; arvo
On yhtä paljo siinä, kuink' on kallis
Se itsessään, kuin miks se arvioidaan.
Typerää epäjumaluutt' on tehdä
Palvonta suuremmaksi jumalaa.
Vain itsepäinen houru moiseen kiintyy,
Jonk' avut vain on sairaan kuvitelmaa
Ja jok' ei vastaa tekoarvoaan.
TROILUS.
Min' otan tänään vaimon; valintaani
Mun ohjaa tahtoni, ja tahdon suuntaa
Kaks opast' oivaa, silmä sekä korva,
Jotk' ohi himoksen ja järjen särkkäin
Sit' ohjailevat. Kuinka voisin jättää —
Vaikk' inhoisikin tahto valintaansa —
Valitun vaimoni? En tästä pääse,
Jos kunniaa en tahdo menettää.
Takaisin vietkö kauppiaalle silkin,
Jonk' olet tahrinut? Tai ruoan tähteet
Mätätkö likaviemäriin, kun vatsas
On täysi? Hyväks näitte, että Paris
Kostaisi Kreikalle; se hyväksyntä
Se puhalteli tuulta purjeisiin;
Meri ja myrsky, vanhat riitaveljet,
Ne suopuivat ja häntä palvelivat.
Sataman toivotun kun saavutti,
Sai vanhan, kreikkalaisten vangitseman
Tätinsä sijaan7 kuningattaren,
Jonk' ihailtavan nuoruuden on rinnall'
Apollo ryttyinen ja Koitar kalvas.
Tuon pidimme, kun Kreikka piti tädin.
Mut kannattiko? Oi, sen helmen tähden
Tuhannet laivat syöksyi teloiltaan
Ja kruunupäistä tuli kauppiaita!
Jos myönnätte, ett' oikein teki Paris, —
Ja myöntää täytyy: kaikki huusi "mene!" —
Jos myönnätte, ett' oivan toi hän saaliin, —
Ja myöntää täytyy: kaikki riemuilitte
Ja huusitte "ei vertaa!" – miks siis oman
Älynne tuloksia parjaatte
Ja teette, mit' ei onnetarkaan tee:
Sit' alennatte, jota maasta pilviin
Kehuitte ennen? Mikä halpa ryöstö!
Me ryöstimme, mit' emme pitää tohdi.
Ei rosvo ole riistons' arvoinen,
Jos vierahassa maassa tekee pahan,
Jot' ei hän puoltaa tohdi kotonahan.
CASSANDRA (ulkoa).
Voih, voihkaa, Troia!
PRIAMUS.
Mikä tuskan huuto?
TROILUS.
Kyll' äänen tunnen: hullu sisaremme!
CASSANDRA (ulkoa).
Voih, voihkaa, Troia!
HECTOR.
Se Cassandra on.
(Cassandra tulee raivoavana mielipuolena.)
CASSANDRA.
Voih, voihkaa, Troia! Tuhat silmää mulle,
Profeetallisin kyynelin ne täytän!
HECTOR.
Vait, sisar, hiljaa!
CASSANDRA.
Pojat ja immet, miehet, raihnaat ukot,
Avuton lapsuus, joka vain voi huutaa,
Lisätkää parkunaani! Maksakaamme
Jo vastaisesta voihkeest' osa pois!
Voih, voihkaa, Troia! Totuttele itkuun!
Kukistut, Troia! Kaadut, Ilion!
Tuo kekäleemme, Paris, polttaa meidät.
Voih, voihkaa! Helena on meidän turma.
Voih! Helena jos jää, vie Troian surma!
(Menee.)
HECTOR.
No, nuori Troilus, eikö sisaresi
Kamala ennushuuto hiukan karmi
Sun tuntoasi? Niinkö hurjan kuumaa
On veres, ettei järki eikä pelko,
Ett' inhall' asiall' on inha loppu,
Voi sitä jäähdyttää.
TROILUS.
Ei, veli Hector,
Ei minkään teon oikeutt' arvostella
Sen mukaan, miten loppu muodostuu;
Ei myöskään saa Cassandran hulluus meiltä
Masentaa mieltä; hourupäisen raivo
Ei tärvellä saa hyvää asiaa.
Johonka kaikki kunniamme kiillon
Me kiinnitimme. Mun ei asiani
Se enempää kuin muiden Priamidein.
Zeus varjelkoonkin, että puoltaisimme
Ja ajaisimme moista asiaa,
Jost' yltyisi jo suopuisinkin vihaan.
PARIS.
Vois mailma muuten väittää löyhäksi
Mun työtäni ja teidän neuvojanne.
Mut, kautta taivaan, teidän suostuntanne
Halulle siivet toi ja katkoi pelon,
Jonk' aiheutti hurja yritys.
Sill' yksin mitä voisi käteni?
Kuink' yhden miehen miehuus riittäisikään
Sit' ärjyä ja puuskaa kestämään,
Mit' aikaan tämä riita sai? Mut vannon,
Jos yksin tulisi mun vaarat voittaa,
Ja voima jos ois tahdon vertainen,
Niin tekojaan ei Paris peruuttaisi,
Eik' uupuis kesken työn.
PRIAMUS.
Niin haastat, Paris,
Kuin ilon hekumasta juopunut.
Sinull' on hunaja, ja sappi meillä;
Ei moinen miehuus liiku maineen teillä.
PARIS.
En yksin nautteit' aattele, joit' aina
Tuo moinen kauneus mukanaan. Vain soisin,
Ett' tämän kauneuden ryöstön tahra
Pois puolustuksen' uljahalla pestäis.
On petos riistettyä naista kohtaan,
Häväistys arvollenne, solvaus mulle,
Jos pakon pakosta nyt luopuisimme
Mokomast' omuudesta. Mahdotonta,
Näin arvoton ett' ajatuskaan saisi
Jalossa povessanne jalansijaa!
Alimman meikäläisen soturinkin
Sydän syttyisi ja miekka paljastuisi
Helenan tähden; häntä puolustaissa
Jaloinkaan elämä ei joutavaa.
Ei kuolo maineetonta. Sen siis sanon:
Sotia hänen eestään kannattaa,
Helenan vertaista ei kanna maa.
HECTOR.
Paris ja Troilus, hyvin puhutte,
Ja syyt ja seikat selvitätte, mutta —
Vain pintapuolin, nuorten miesten lailla,
Joit' Aristoteles jo varoittaa
Moraalifilosofeiks pyrkimästä.
Ne syyt, joit' esititte, enemmän
Tulisen veren kuumaan kiihkoon saavat,
Kuin tarkoin erottavat, mik' on väärää,
Mik' oikeaa. Näet, nautinto ja kosto
Ne punnitsevan järjen äänelle
On kyytä kuurommat. Jo luonto vaatii,
Ett' omans' omistaja saa; no, niin,
Mut mikä maailmass' on omempaa
Kuin miehen oikeus vaimoon? Himon kautta
Jos tämä luonnonlaki poljetaan,
Jos mahtimiehet, puoltomielin kuullen
Vain turtaa tahtoaan, sit' uhmaavat,
Niin joka kelpo valtioss' on laki,
Jok' ohjaa oikeaan nuo hurjat himot,
Nuo hillittömät, uppiniskaiset.
Helena Spartan kuninkaan on vaimo,
Sen kaikki tiedämme; siis ääneen huutaa
Siveyden, valtion ja luonnon lait,
Ett' on hän luovutettava. Jos väärää
Tekoa jatkat, siit' ei vääryys poistu,
Päinvastoin pahenee. Näin Hector tuumii,
Mit' oikeuteen tulee. Kuitenkin,
Te reippaat veljet, teihin yhdyn siinä,
Ett' yhä Helena on tänne jääpä;
Sill' asia on tärkeä: se koskee
Niin yksityis- kuin yleiskunniaa.
TROILUS.
Niin, se juur' aikeemme on elinjänne.
Jos kunnia ei meille rakkaampi
Kuin kiihoitetun kiukun tyydytys,
Niin hänen tähtensä ei Troian verta
Valuisi tilkkaakaan. Mut, arvon Hector,
Hän on se kunnian ja maineen aihe,
Se suurten töiden kannus, joka nyt
Meit' ajaa viholliset voittamaan
Ja vastaisuudess' antaa maineen kruunun.
Ei varmaan uljas Hector vaihettaisi
Näin runsast' ikuistuksen tilaisuutta,
Mi välkkyy tämän sodan otsalla.
Ei koko maailman aarteisiin.
HECTOR.
Mun voitit,
Sa uljas oksa suuren Priamuksen. —
Jyryisen haaston laitoin tylsille
Ja riitaisille Kreikan sankareille,
Jok' unenkohman heistä karkoittaa.
Tuo heidän suuri sankarinsa nukkuu,
Ja sotajoukko eripuraan hukkuu.
Mut tää, min' arvaan, hänet herättää.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus
Kreikkalaisten leiri. Achiileen teltan edusta.
(Thersites tulee.)
THERSITES.
Mitä nyt, Thersites? Mitä tämä? Aivanko hämmentynyt vihasi sokkeloihin? Saako tuo elefantti Ajax noin vain menostaa? Hän minua lyö, ja minä häntä haukun. Kaunis hyvitys! Jospa edes olisi päinvastoin: että minä häntä lyön, ja hän minua haukkuu! Hiisi olkoon! Tahdon tässä oppia manaamaan esiin perkeleitä, kun ei häijyistä sadatuksistani ole mitään apua. Ja tuo Achilles sitten, – oivallinen sotainsinööri! Jos Troiaa ei valloiteta ennen, kuin nuo kaksi ovat alta sen kaivaneet, niin kyllä sen muurit seisovat, kunnes itsestään kaatuvat. Oi, sinä suuri Olympon salaman-linkooja, älä unohda, että olet Zeus, jumalten kuningas; ja sinun, Mercurius, käärmesauvasi menettäköön kaiken tehonsa, jos te ette ota heiltä pois sitä pientä, pientä, pienen pientä älyvaraa, mikä heillä on, jonka typerin tietämättömyyskin tietää niin ylenmäärin puutteelliseksi, ettei se voi näppärästi pelastaa kärpästä hämähäkin kourista, rikkomatta verkkoa kömpelöllä pampullaan. Ja sitten rutto koko leiriin! tai oikeammin napolilainen luumätä, sillä se on juuri sopiva kirous semmoisille, jotka käyvät sotaa hameesta. Olen nyt rukoukseni lukenut, ja kateuden perkele sanokoon aamenen. Hohoi! prinssi Achilles!
(Patroclus tulee.)
PATROCLUS.
Kuka siellä? Thersiteskö? Hyvä Thersites, tule sisään haukkumaan.
THERSITES.
Jos olisi mieleeni jolahtanut väärä kultaraha, niin et olisi sinä päässyt jolahtamaan pois tutkistelemuksistani. Mutta vähät siitä! Vieköön sinut – sinä itse! Ihmiskunnan yhteinen kirous, narrimaisuus ja typeryys, tulkoon kukkuramitalla osaksesi! Taivas sinua opastajasta varjelkoon, ja opetus pysyköön kaukana sinusta! Liha ja veri sinua hallitkoon kuolemaasi saakka! Jos silloin ruumiinpuettaja sanoo, että olet kaunis ruumis, niin vannon jumaliste, ettei hän ole koskaan puettanut muita kuin Lazaruksia. Aamen! Missä on Achilles?
PATROCLUS.
Mitä? Oletko sinä hurskas? Rukoilitko parhaillaan?
THERSITES.
Rukoilin; taivas minua kuulkoon!
(Achilles tulee.)
ACHILLES.
Kuka siellä?
PATROCLUS.
Thersites, hyvä herra.
ACHILLES.
Missä? Missä? – Oletko täällä? Oo, sinä, juustoni, sinä ruuansulattajani, miks et ole niin moneen ruokaveroon laittanut itseäsi pöytään? Sano, mikä on Agamemnon?
THERSITES.
Sinun komentajasi, Achilles. Sano nyt, Patroclus, mikä on Achilles?
PATROCLUS.
Sinun herrasi, Thersites. Nyt ole hyvä ja sano, mikä olet itse?
THERSITES.
Sinun tuntijasi, Patroclus. Sano nyt, Patroclus, mikä sinä olet?
PATROCLUS.
Sen voinet itse sanoa, koska tunnet minut.
ACHILLES.
Oi, sano, sano!
THERSITES.
Luettelen kaikki peräkkäin: Agamemnon on Achilleen komentaja; Achilles on minun herrani; minä olen Patrocluksen tuntija; ja Patroclus on narri.
PATROCLUS.
Herja sinä!
THERSITES.
Vaiti, narri! En ole vielä päättänyt.
ACHILLES.
Hänellä on eri-oikeus. – Jatka, Thersites.
THERSITES.
Agamemnon on narri; Achilles on narri; Thersites on narri; ja, niinkuin sanottu, Patroclus on narri.
ACHILLES.
Todista se.
THERSITES.
Agamemnon on narri, kun yrittää olla Achilleen komentajana; Achilles on narri, kun on Agamemnonin komennettavana; Thersites on narri, kun palvelee tuommoista narria; ja Patroclus on narri omastatakaa.
PATROCLUS.
Miksi olen minä narri?
THERSITES.
Sitä voit kysyä luojaltasi. Minulle siinä on kyllin, että se olet. Kas, keitä tuossa tulee?
(Agamemnon, Ulysses, Nestor, Diomedes, ja Ajax tulevat.)
ACHILLES.
Patroclus, minä en tahdo puhua kenenkään kanssa. – Tule mukanani sisään, Thersites.
(Menee.)
THERSITES.
Tuollaista ulkokultaisuutta, tuollaista ilveilyä, tuollaista konnamaisuutta! Ja koko asiana vain aisankannattaja ja lutka! Soma riidanaihe, josta kelpaa kiistellä ja kilvoitella ja veriinsä kuolla! Savipuoli sen luuskan syököön, ja sota ja haureus tuhotkoon koko selssun!
(Menee.)
AGAMEMNON.
Miss' on Achilles?
PATROCLUS.
Teltassaan, herra; hän on pahoin-voipa.
AGAMEMNON.
Vie hälle tieto tänne-tulostamme.
Hän airuttamme herjas; pateilleen nyt
Tulemme itse, pannen syrjään arvot;
Se sano hälle, muuten pian luulee,
Ett' emme muista, mikä olemme,
Tai tohdi sitä näyttää.
PATROCLUS.
Kyllä sanon.
(Menee.)
ULYSSES.
Me näimme hänet telttans' ovessa;
Ei häntä tauti vaivaa.
AJAX.
Vaivaa, leijonantauti, ylpeän sydämmen tauti. Sanokaa sitä synkkämielisyydeksi, jos tahdotte miestä imarrella; mutta, kautta pääni, ylpeyttä se on; vaan mistä? Mistä? Olisi hauska tietää syy. – Pari sanaa, herra kuningas!
(Vie Agamemnonin syrjään.)
NESTOR.
Mikä Ajaxiin on mennyt, kun noin häntä haukkuu?
ULYSSES.
Achilles on häneltä vietellyt hänen narrinsa.
NESTOR.
Kenen? Thersiteenkö?
ULYSSES.
Niin.
NESTOR.
Nyt kai Ajax on ymmällä, kun on aiheensa hukannut.
ULYSSES.
Ei suinkaan, hänellä on nyt se aiheena, joka häneltä aiheen vei: Achilles.
NESTOR.
Sitä parempi; kernaammin kopua heidän välillään, kuin sopua. Mutta olipa se vahva liitto, kun narri voi sen purkaa!
ULYSSES.
Ystävyyden, jota ei viisaus ole rakentanut, voi tyhmyys helposti hajoittaa. Tuossa tulee Patroclus.
NESTOR.
Eikä Achillesta mukana?
(Patroclus palaa.)
ULYSSES.
Elefantilla on nivelet, mutta ne eivät ole kohteliaisuutta varten; sen jalat on tehty tarpeen eikä pokkuroimisen varalle.
PATROCLUS.
Achilles sanoo, ett' on pahoillaan,
Jos muun kuin huvin vuoks ja lystiksenne
Tulitte tänne, teidän korkeutenne
Ja ylhä seuranne; hän toivoo, että
Vain terveydeksenne ruoan jälkeen
Nyt teette pienen kävelyn.
AGAMEMNON.
Patroclus,
Nuo moiset vastaukset hyvin tunnen;
Mut väite tuo, vaikk' on sill' ivan siivet,
Ei pääse pakoon huomioltamme.
Häll' ansioita on, ja syyt' on meillä
Se tunnustaa; mut kaikki nämä hyveet,
Joit' ei hän hyveisesti itse käytä,
Ne meistä loistons' alkaa menettää;
Ne mätänevät koskemattomuuttaan
Kuin riettaass' astiassa kauniit marjat.
Tulimme hänen puheilleen, se sano,
Ja syntiä et tee, jos sanot senkin,
Ett' ylhä ylpeys ja alha mieli
Hänessä asuu, suuremp' itseluulo
Kuin ansiokkuus. Häntä paremmat,
Suvaiten tuota raakaa röykkeyttä,
Salaavat herrautensa pyhän voiman
Ja hänen oikkujensa ylivaltaa
Sukoillen kumartavat, tarkkaavatpa
Niin hänen juoniensa nousut, laskut,
Kuin sodan meno hänen vuoroistaan
Kokonaan riippuis. Sano se, ja lisää,
Ett' työtään näin jos suureksuu, niin jääköön
Kuin sotakone, jok' on liian raskas
Mukana viedä; josta sanotaan:
"Tää täss' ei liiku, laita sota tänne!"
Vireä kääpiö on arvokkaampi
Unista jättiä: – näin sano hälle.
PATROCLUS.
Sen teen, ja heti vastauksen tuon.
AGAMEMNON.
Ei kelpaa, että toisen kautta vastaa;
Hän tulkoon itse. – Luokseen käy, Ulysses.
(Ulysses menee.)
AJAX.
Mitä hän on muita enempi?
AGAMEMNON.
Ei enempi, kuin mitä itse luulee olevansa.
AJAX.
Onko hän niin paljon? Ettekö luule, että hän luulee olevansa parempi mies kuin minä?
AGAMEMNON.
Epäilemättä.
AJAX.
Oletteko samaa mieltä? Sanotteko, että hän on parempi?
AGAMEMNON.
En, jalo Ajax; te olette yhtä väkevä, yhtä urhoollinen, yhtä viisas, ettekä vähemmän jalo, paljon kohteliaampi, ja ennen kaikkia paljon taipuvaisempi.
AJAX.
Kuinka saattaa ihminen olla ylpeä? Mistä se ylpeys tulee? Minä en tiedä, mitä ylpeys on.
AGAMEMNON.
Sitä kirkkaampi on älynne, Ajax, ja sitä kauniimmat hyveenne. Joka on ylpeä, syö loppuun itsensä. Ylpeys on oma peilinsä; ja jokainen, joka muulla kuin teolla kehuu itseään, tekee kehullaan teon tyhjäksi.
AJAX.
Minä vihaan ylpeitä, niinkuin vihaan sammakon rumppia.
NESTOR (syrjään).
Kuitenkin hän rakastaa itseään; eikös se ole kummaa?
(Ulysses palaa.)
ULYSSES.
Huomenna taisteluun ei käy Achilles.
AGAMEMNON.
Ja mitä sanoo syyksi?
ULYSSES.
Ei niin mitään;
Miel'alojensa virran mukaan kulkee
Ja omapäisess' itsehyväilyssään
Ei muiden arvost' ota tietääkseen.
AGAMEMNON.
Miks, kauniisti kun pyydämme, ei lähde
Hän teltastansa tänne ilman jakoon?
ULYSSES.
Vain kaunatakseen turhist' asioista
Tärkeitä tekee; suuruus häntä riivaa;
Vain itselleen hän haastaa, rehennellen
Niin ett' on hengästyä; luuloarvo
Niin kiehuu, kuohuu hänen veressään,
Ett', ajun riidellessä tarmon kanssa,
Kapinaan joutuu valtio Achilles
Ja sortuu itseensä. Mit' enää sanon?
Häness' on korskanrutto: kalmanpilkut
Jo huutaa: "Turhaa toivo!"
AGAMEMNON.
Ajax menköön. —
Te, hyvä prinssi, käykää hänen luonaan;
Pitävän teistä kuuluu; pyynnöstänne
Hän ehkä hiukan kieltää itseään.
ULYSSES.
Ei, Agamemnon, sit' ei sallita.
Jok' askel pyhä on, mink' Ajax poispäin
Achilleest' astuu. Tuota korskaa herraa —
Jok' omass' ihrass' ylpeyttään paistaa
Ja jonka aatoksiin ei mahdu muu,
Kuin mikä häntä itseään vain matkii
Ja märehtii – näin kunnioisko mies,
Jot' enemmän kuin häntä jumaloimme?
Tää kolmast' ylevä ja uljas prinssi
Niin ei saa nuorta laakeriaan ryöttää,
Niin, – kuulkaa, – arvoaan ei alentaa, —
Hän, jok' on yhtä kuulu kuin Achilles —
Hän ett' Achilleen menis luo.
Tuon ennalta jo ihraist' ylpeyttä
Näin rasvaisimme vain ja lisäisimme
Vain poltaksia Rapuun, joka hehkuin
Odottaa suurta Hyperionia.
Vai moisen luokse tää! Se kiellä, Zeus,
Jyristäin huuda: "Tämän luo Achilles!"
NESTOR (syrjään).
Noin vain! Tuo sydänsuonta hivelee.
DIOMEDES (syrjään).
Kuink' ääneti hän kehun nielaisee!
AJAX.
Jos luokseen käyn, niin rautakourallani
Hänt isken naamaan.
AGAMEMNON.
Ei, ei, älkää menkö!
AJAX.
Jos ylpeilee, kyll' ylpeyttään ma su'in.
Mun suokaa mennä.
ULYSSES.
Ei koko tämän sodan hinnast', ei.
AJAX.
Hävytön, kehno nulikka!
NESTOR (syrjään).
Kuink' itseään hän kuvaa!
AJAX.
Eikö voi olla ihmisiksi?
ULYSSES (syrjään).
Kattila pataa soimaa.
AJAX.
Min' isken vähän hänen oikkusuontaan.
AGAMEMNON (syrjään).
Potilas tahtoo olla lääkärinä.
AJAX.
Mun mieltäni jos olisivat kaikki, —
ULYSSES (syrjään).
Niin äly jäisi vanhanaikaiseksi.
AJAX.
Niin hän ei pääsisi niin vähällä, saisi ensin maistaa miekkaa. Pitääkö ylpeyden voittaa?
NESTOR (syrjään).
Jos voittaa, niin on puoli osuutta sinun.
ULYSSES (syrjään).
Jopa kymmenenkin osuutta.
AJAX.
Kyllä minä häntä vatkaan; kyllä teen hänestä nöyrän.
NESTOR (syrjään).
Hän ei ole vielä oikein lämmin. Aja häneen kiitosta. Juota, juota!
Hänen kunnianhimonsa on kuiva.
ULYSSES (Agamemnonille).
Tuo epäsopu liiaks teitä kalvaa.
NESTOR.
Ei siihen syytä, jalo ruhtinas.
DIOMEDES.
Achillest' ilmankin me tullaan toimeen.
ULYSSES.
Hän loukkaantuu, tuon nimenkin kun kuulee.
On täällä mies – ; vaan ei, ei hänen kuullen!
Min' olen ennen vaiti.
NESTOR.
Miksi niin?
Ei ole kade hän, niin kuin Achilles.
ULYSSES.
On yhtä uljas, maailma sen tietköön!
AJAX.
Hävytön koira, peijaa meitä näin;
Oi, että olisi hän troialainen!
NESTOR.
Jos oisi mitä vikaa Ajaxissa, —
ULYSSES.
Jos oisi ylpeä, —
DIOMEDES.
Tai kehun-ahnas, —
ULYSSES.
Tai kärrykäs, —
DIOMEDES.
Tai turha, itserakas!
ULYSSES.
Taivaalle kiitos, leppyisä ett' olet!
Ja kiitos siittäjälles, kantajalles,
Ja opettajalles. Mut kolmin kerroin
Sun älylles, jok' opin kaiken voittaa!
Mut se, ken kätes miekkaan totutti,
Jakakoon Marsin kanssa ijäisyyden
Ja puolet saakoon! Mitä voimaan tulee,
Niin Milo, härjänkantajakin, maineens'
Saa jättää jänteiselle Ajaxille.
En tahdo viisauttasi ylistää,
Jok' ympäröi kuin joki, aita, häkki
Avujes avaruuden. Täss' on Nestor;
Hän, muinaisuuden tiedoss' oppineena,
On viisas, muut' ei olla voi kuin viisas;
Mut anteeks, isä Nestor, vaikka oisit
Kuin Ajax reipas, ajus yhtä tuore,
Et häntä voittais, Ajax oisit vain.
AJAX.
Sanonko isäks?
NESTOR.
Sano, poikaseni.
DIOMEDES.
Häh', Ajax-prinssi, ohjeit' ottakaa.
ULYSSES.
Pois viipy nyt: jo pensaikossa piilee
Achilles-hirvi. Suuri päälikkömme,
Kokohon päällyskunta kutsukaa.
Kuninkait' uusia on tullut Troiaan;
Huomenna täyttä voimaa kysytään.
Täss' urho! Itä saa ja länsi koittaa
Parastaan tuoda, Ajax kaikki voittaa.
AGAMEMNON.
Nyt neuvostoon! Achilles, unta hyvää!
Venonen lipoo, laiva kyntää syvää.
(Menevät.)
