Kitabı oku: «Troilus ja Cressida», sayfa 5
Soisin sielunne lähteen tulevan taas kirkkaaksi, että voisin siitä juottaa aasia. Olisin mieluummin täi lammasturkissa, kuin tuommoinen urhoollinen pölkkypää.
(Menee.)
NELJÄS NÄYTÖS
Ensimmäinen kohtaus
Troia. Katu.
(Toisaalta tulee Aeneas ja palvelija, joka kantaa soihtua, toisaalta Paris, Deiphobus, Antenor, Diomedes ja soihdunkantajia.)
PARIS.
Ken tuossa, ken?
DEIPHOBUS.
Se on Aeneas-prinssi.
ANTENOR.
Vai prinssi itse? – Paris, jos ois mulla
Niin hyvä syy, kuin teillä, myöhään maata,
Muut eivät vois kuin taivaalliset toimet
Mua vierellisen luota temmata.
DIOMEDES.
Niin oikein! Huomenta, Aeneas-prinssi!
PARIS.
Se urhomies on; kättele, Aeneas!
Sa itse kerroit, kuinka Diomedes
Sua sotakentäll' ajoi viikkokauden
Jok' ainut päivä.
AENEAS.
Terve, urho, nyt
Kun leuto rauha on! Mut aseellisna
Kun sinut kohtaan, saat niin mustaa uhmaa,
Kuin sydän siittää voi ja miehuus täyttää.
DIOMEDES.
Ei Diomedes kammo kumpaakaan.
Veremme nyt on tyyntä: terve siis!
Mut tilaisuus kun saadaan taistella,
Niin kaikin voimin, keinoin, juonin ajan
Ma henkeäsi takaa, kautta Zeun!
AENEAS.
Niin ajat leijonaa, mi paetessaan
Päin kääntää kasvonsa. – Sua tervehdin
Sydämmest' aivan! Kautt' Anchiseen hengen,
Sua tervehdin; niin, Venuksenkin vannon
Ma käden kautta: hellemmin ei kukaan
Sit' ole lempinyt, jonk' aikoo tappaa!
DIOMEDES.
Yht' ollaan mieltä! – Zeus, jos ei Aeneas
Kuolollaan loistett' anna miekalleni,
Suo hänen tuhat päivänkierrost' elää!
Mut maineekseni hänen huomenn' anna
Jo kuolla, joka jäsenessä haava!
AENEAS.
Hyvinpä tunnemmekin toisemme.
DIOMEDES.
Pahemmin toivoisimme tuntevamme.
PARIS.
Tää kohteliaint' on uhmatervehdystä,
Jalointa lemmen vihaa, mit' on kuultu. —
Mit' asiaa näin varhain?
AENEAS.
Kuningas
Mua pani noutamaan, en tiedä, miksi.
PARIS.
Minä tiedän: viekää tämä Kreikan mies
Nyt Calchaan taloon; sieltä saakoon lunnaiks
Antenorista sulo Cressidan.
Me teemme seuraa, tai, jos suvaitsette,
Niin menkää edeltä. Ma luulen varmaan —
Tai oikeammin, mull' on tarkka tieto —
Ett' yötä siell' on Troilus-veljeni.
Mies herättäkää, ilmoittakaa hälle
Tulomme ja sen syykin. Pelkään, että
Olemme vähän häiriöksi.
AENEAS.
Varmaan.
Tuo Troilus Troian muuttais ennen Kreikkaan,
Kuin Troiast' antais Cressidan.
PARIS.
Ei auta;
Kovien aikain pakko sitä vaatii.
Nyt matkaan, prinssi; teitä seuraamme.
AENEAS.
Hyvästi jääkää kaikki!
(Menee.)
PARIS.
Sanokaa, Diomedes, tunnon mukaan
Ja kunnon kumppanina suora totuus:
Ken Helenan on parhain ansainnut,
Minä vai Menelaus?
DIOMEDES.
Kumpainenkin:
Hän siks, ett' yhä häntä tavoittelee
Ja, piittaamatta hänen pillastaan,
Maailman tuskat, hornan piinat kärsii;
Te siksi, että häntä suojaatte
Ja, häpeänsä myrkkää tuntematta,
Pois maanne hukkaatte ja ystävänne;
Hän kituvana sarvipäänä joisi
Tuon hailan juoman pohjasakatkin;
Te hekumoitsijana toivoisitte
Perillisiä porton syleilystä.
On tasan ansionne, vaaka suora,
Pait kellä painon lisänä on huora.
PARIS.
Maalaisellenne tyly olette.
DIOMEDES.
Hän tylympi on maalleen. Kuulkaa, Paris:
Jokainen tilkka tuota porton verta
On Kreikan miehen niellyt; joka hiuke
Tuon saastutetun haaskan ruumista
On Troialt' urhon vienyt. Elämässään
Niin mont' ei hyvää sanaa haastanut,
Kuin ruumiita on hautaan raastanut.
PARIS.
Diomedes, teette niinkuin ostaja:
Sätitte, mitä ostaa haluatte.
Olemme vaiti, emme kauppaa pyydä,
Ja emme kehu, kun ei halu myydä.
Käy tästä tiemme.
(Menevät.)
Toinen kohtaus
Sama paikka. Pandaruksen talon pihamaa.
(Troilus ja Cressida tulevat.)
TROILUS.
Äl', armas, vaivaa näe; on aamu kylmä.
CRESSIDA.
Setääni huudan siis, ett' avaa portin.
TROILUS.
Hänt' älä vaivaa. Pois, pois vuoteeseen!
Unetar sulkekoon nuo kauniit silmät
Ja aistejas niin hiljaa hivelköön
Kuin lasta, jot' ei mitkään mietteet häiri.
CRESSIDA.
Huomenta siis!
TROILUS.
Pois vuoteeseen, ma pyydän.
CRESSIDA.
Minusta kyllän saitko?
TROILUS.
Cressida,
Jo virkku päivä leivon lauluun herää
Ja varisräähkät ajaa levoltaan;
Viel' ilojamme yön jos huntu verhois,
En lähtiskään.
CRESSIDA.
Yö oli liian lyhyt.
TROILUS.
Se velho! Myrkyttäjän luona viipyy
Ja hornan kätyrin; mut lemmen sylin
Sivuuttaa siivin nopsemmin kuin aatos.
Nyt vilustut ja sitten mua syytät.
CRESSIDA.
Oi, viivy! – Miehet eivät koskaan viivy!
Mua houkkaa, oi! – Jos oisin kieltäynyt,
Niin kyllä viipyisit. – Vait! Joku liikkuu.
PANDARUS (ulkoa).
Mitä? Kaikki ovet auki?
TROILUS.
Setäsi!
CRESSIDA.
Periköön hänet rutto! Nytkös ilkkuu!
Oi, tätä elämää!
(Pandarus tulee.)
PANDARUS.
Mitä kuuluu? Mitä kuuluu? Mitä maksaa piikuus? – Kuules, piikaseni, missä on Cressida-orpana?
CRESSIDA.
Hitolle senkin häijy setä-räivä!
Mun tähän saitte, – ja nyt ilkutte.
PANDARUS.
Mihin sain, mihin? Ole hyvä, sano: mihin, – mihin olen sinut saanut?
CRESSIDA.
Hyi, senkin herja! Teiss' ei mitään hyvää;
Ja ette sitä kärsi muissakaan.
PANDARUS.
Ha, ha! Voi, vaivaista raukkaa! Voi, kanaparkaa! Etkö ole tänä yönä nukkunut? Eikö tuo miesriiviö ole antanut sinun nukkua? Mörkö hänet vieköön!
(Kolkutetaan.)
CRESSIDA.
Sanoinhan sen! – Hält' aivot kolkutelkoot! —
Ken ovella on? Katso, setä hyvä! —
Takaisin, armas, tule kamariini!
Hymyilet, niinkuin tarkoittaisin rumaa.
TROILUS.
Ha, ha!
CRESSIDA.
Erehdyt: semmoista en aattele. —
(Kolkutetaan.)
Kovinpa kolkuttavat! – Tule sisään!
En soisi, vaikka puolen Troiaa saisin,
Ett' täällä sinut nähtäisiin.
(Troilus ja Cressida menevät.)
PANDARUS (menee ovelle).
Kuka siellä? Mikä asiana? Vallanhan rikotte oven! Mikä nyt on? Mikä asiana?
(Aeneas tulee.)
AENEAS.
Huomenta, hyvä herra, huomenta!
PANDARUS.
Ken se? Aeneas-prinssi! Toden totta,
En ollut teitä tuntea. Mit' uutta
Näin aikaisin?
AENEAS.
Tääll' onko Troilus-prinssi?
PANDARUS.
Täällä! Mitä hän täällä tekisi?
AENEAS.
On, hän on täällä, älkää kieltäkö;
Asia koskee häntä lähelt' aivan.
PANDARUS.
Onko hän täällä, kysytte? Se on enemmän kuin mitä minä tiedän, jumal'auta! Itse tulin myöhään kotiin. Mitä hänellä olisi täällä tekemistä?
AENEAS. Kellä? Kas, kas vain! Näin vahingoitatte häntä tietämättänne. Olette hänelle niin uskollinen, että petätte hänet. Olkaa hänestä mitään tietämättä, mutta tuokaa hänet kuitenkin tänne. Kas niin!
(Troilus palaa.)
TROILUS.
Mik' on? Mit' asiaa?
AENEAS.
On tuskin mulla aikaa tervehtiä,
Niin nyt on kiire. Paris-veljenne
On täällä kohta, ja Deiphobus,
Ja Kreikan Diomedes, ja Antenor,
Jo meille luovutettu; meidän täytyy
Juur' oiti ennen aamu-uhria
Hänestä lunnaiks Diomedeen käteen
Cressida jättää.
TROILUS.
Niinkö päättivät?
AENEAS.
Niin, Priamus ja Troian neuvoskunta.
Tulevat kohta toimeen käydäkseen.
TROILUS.
Kuink' ivaks kääntyy saavutettu voitto!
Käyn heitä vastaan; – mut, Aeneas prinssi,
Täält' ette mua löynnyt, tavattiin
Vain sattumalta.
AENEAS.
Hyvä! Luonnon salat
Niin vaiti eivät olla voi kuin minä.
(Troilus ja Aeneas menevät.)
PANDARUS.
Onko se mahdollista? Tuskin saatu, niin jo viedään! Piru periköön koko Antenorin! Nuori prinssi tulee hulluksi. Rutto sen Antenorin syököön!
Olisivat niskat häneltä taittaneet!
(Cressida palaa.)
CRESSIDA.
Mik' on? Mik' asia? Ken oli täällä?
PANDARUS.
Ah! Ah!
CRESSIDA.
Noin miksi huokaat? Miss' on prinssi? Poissa?
Oi, sano, hyvä setä, kuink' on laita?
PANDARUS.
Ah, että olisin yhtä syvässä maan alla kuin olen sen päällä!
CRESSIDA.
Oi, taivaan jumalat! Kuink' onkaan laita?
PANDARUS.
Paras, että menet sisään. Oi, ettet olisi koskaan syntynytkään!
Tiesinhän, että olisit hänelle kuolemaksi. – Herra-parka! – Piru sen Antenorin periköön!
CRESSIDA.
Ma pyydän, hyvä setä, polvillani
Rukoilen: sanokaa, mik' asia?
PANDARUS.
Sinun on täältä mentävä, tyttö, niin, mentävä; ovat sinut vaihtaneet Antenoriin; mentävä isäsi luo ja pois Troiluksen luota. Se on hänen kuolemansa; se on hänen surmansa; hän ei voi sitä kestää!
CRESSIDA.
Oi, iki-jumalat! – En mene, en.
PANDARUS.
Sun täytyy.
CRESSIDA.
En, setä. Isän olen unhottanut;
Ei heimous liikuta; ei suku, veri,
Ei mikään lempi, ystävyys niin kallis
Kuin armas Troilus. Taivaan vallat! Pankaa
Rumimman vilpin nimeks Cressida,
Jos Troiluksen hän hylkää. Aika, tuoni
Ja väkivalta tälle ruumiilleni
Pahintaan tehkööt; mun on rakkauteni
Niin vankka pohjaltaan ja rakenteeltaan
Kuin maan on keskipiste, joka vetää
Puoleensa kaikki. Itkemään nyt menen. —
PANDARUS.
Niin oikein, tee se, tee se!
CRESSIDA.
Kiiltävät
Ma revin suortuvani, rikki raavin
Ihanat posket, nyyhkytyksiin sorran
Sorean äänen, sydämmeni puhki
Ma huudan: Troilus! Troiasta en lähde.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus
Sama paikka. Pandaruksen talon edusta.
(Paris, Troilus, Aeneas, Deiphobus, Antenor ja Diomedes tulevat.)
PARIS.
Jo täys on päivä, määräaika joutuu;
Hän kohta tuolle Kreikan urholle
On jätettävä. – Troilus, veli hyvä,
Tytölle sano, mit' on tapahtuva,
Ja häntä jouduta.
TROILUS.
Käy taloon vain.
Tuon heti hänet Kreikan miehen käteen.
Kun hänet siihen lasken, niin se käsi
On niinkuin alttari, ja Troilus pappi,
Jok' uhraa siihen oman sydämmensä.
(Menee.)
PARIS.
Ma tiedän, mit' on rakkaus; tahtoisinkin
Niin totta sua auttaa, kuin sua säälin.
Suvaitkaa käydä sisään, hyvät herrat.
(Menevät.)
Neljäs kohtaus
Sama paikka. Huone Pandaruksen talossa.
(Pandarus ja Cressida tulevat.)
PANDARUS.
Pidä suhta, pidä suhta!
CRESSIDA.
Miks suhdasta te mulle puhutte?
Elävää, syvää, täyttä tuskaa tunnen,
Se riehuu tunnoss' yhtä valtavana
Kuin syy, jost' alkoi. Kuinka pitää suhtaa?
Jos voisin lemmelläni tinkiä
Tai laimeammaks maultaan sen laittaa,
Niin voisin tuskaanikin laimentaa.
Ei, suhdasta ei tiedä rakkauteni,
Ei tuskani, kun moinen aarre meni.
(Troilus tulee.)
PANDARUS.
Tuossa, tuossa, tuossa hän tulee. – Oi, te armaat kyyhkyläiset!
CRESSIDA.
Oi, Troilus! Troilus!
(Syleilee häntä.)
PANDARUS.
Ah, te, nokkavarpuset! Sallikaa minunkin teitä syleillä. "Oi, sydän", – niinkuin lauletaan vanhassa laulussa, —
" – Oi, sydän, raskas sydän, oi,
Miks huokaat, etkä lakkaa?"
johon se vastaa:
"Siks ettet töin ja sanoin voi
Keventää tuskan takkaa."
Todempaa riimiä ei voi ajatella. Ei saa mitään heittää hukkaan; voi se tuommoinenkin runonpätkä joskus olla tarpeen; ja nyt se nähdään, nyt se nähdään. – No, mitä kuuluu teille, karitsaiseni?
TROILUS.
Sua rakastan niin kirkkaan puhtaasti,
Ett' iki-jumalat – kai suuttuneina,
Kun lempi kuumemp' on kuin rukous,
Min kylmiltä he huuliltani saavat —
Sun multa vievät.
CRESSIDA.
Jumalatko kateet?
PANDARUS.
Ovat, ovat, sehän on liiankin selvää.
CRESSIDA.
Ja tottako mun täytyy Troia jättää?
TROILUS.
Se kauhea on totuus.
CRESSIDA.
Troilus myöskin?
TROILUS.
Troilus ja Troia.
CRESSIDA.
Onko mahdollista?
TROILUS.
Ja heti. Sallimuksen vääryys kieltää
Jäähyväisetkin, viivytyksen työntää
Tylysti syrjään, törkeästi purkaa
Huultemme liiton, lemmensyleilymme
Väkisin ehkäisee, ja pyhät valat
Kuristaa kesken niiden syntymää.
Me kaksi, jotka oomme toisistamme
Tuhannet huokaukset maksaneet,
Nyt saamme myydä itsemme, me kurjat,
Tylyhyn, köyhään katkohuokaisuun.
Nyt herja aika rosvon kiirein kokoo —
Ei tiedä kuinka – runsaat saaliinsa.
Niin monet hyvästit kuin taivaan tähdet,
Sanoilla, suuteloilla vahvistetut,
Se sulloo vaivaiseen jäähyväiseen,
Ja meille suo vain yhden nälkämuiskun,
Jonk' itku pidätetty karvaaks suolaa.
AENEAS (ulkoa).
No, prinssi, onko neiti valmis?
TROILUS.
Kuule,
ua kutsutaan! Noin haltiakin huutaa:
"Käy matkaan!" sille, jonk' on aika kuolla. —
Vain hetki malttakaa; hän kohta tulee.
PANDARUS.
Missä ovat kyyneleeni? Satakaa, että asettuu tämä myrsky, muuten se vie sydämmeni juurineen!
(Menee.)
CRESSIDA.
Siis kreikkalaisten luo?
TROILUS.
Ei auta muu.
CRESSIDA.
Iloisiin kreikkalaisiin surun tyttö!
Taas milloin tavataan?
TROILUS.
Mua kuule, armas:
Vain uskollinen ole, —
CRESSIDA.
Uskollinen!
Niin, minäkö? Mik' inhottava luulo!
TROILUS.
Sovussa päättäkäämme haastelumme,
Se pian meiltä viedään. Epäluulost'
En sulle sano: "ole uskollinen";
Ma kintaan viskaan itse kuolemalle
Siit', ett' on sydän sulla tahraton.
"Ole uskollinen" oli johtona
Vain lupaukseen: ole uskollinen,
Niin näen sun kohta taas.
CRESSIDA.
Oi, suunnattomaan
Ja julmaan vaaraan antautte, prinssi!
Mut uskollinen olen.
TROILUS.
Silloin vaara
On ystäväni. Ota rannukseni.
CRESSIDA.
Ja sinä hansikkaani. Milloin näen sun?
TROILUS.
Ma lahjon kreikkalaisten vartijat
Ja tulen yöllä. Ole uskollinen!
CRESSIDA.
Oi, taivaat! Taaskin "ole uskollinen"!
TROILUS.
Niin, armas, kuule, miksi sanon sen:
On Kreikan nuoret hienot tavoiltaan,
Suloiset, viehkeät ja lahjakkaat,
Älyssä, taidoss' etevät ja vilkkaat;
Tuo uutuus – henkilöt ja avut – hurmaa.
Ah, hienonlainen lemmenkateus —
Sanoa voisit: siveellinen synti —
Minussa herää.
CRESSIDA.
Taivas! Et mua lemmi.
TROILUS.
Jos en, niin kuolen konnana! Ei ole
Kyseessä sinun uskollisuutesi,
Vaan minun kuntoni. En osaa laulaa,
En tanssiss' uhkeilla; on mairit mulle
Ja hienot pelit vieraat; niissä taidoiss'
On kreikkalaiset ovelat ja liukkaat.
Mut varo, noissa viettehissä vaanii
Sulavasuinen, mykkä perkele,
Pääkiusaaja. Mut vältä kiusausta!
CRESSIDA.
Mun tahtoani epäiletkö?
TROILUS.
En;
Mut joskus teemme, mitä emme tahdo;
Olemme usein oma perkeleemme,
Kun oman voiman varaan heittäymme
Ja pettävään sen tarmoon luotamme.
AENEAS (ulkoa).
No, prinssi, —
TROILUS.
Muisku vain, ja sitten ero!
PARIS (ulkoa).
Hoi, veli Troilus!
TROILUS.
Tule sisään, veli,
Ja tuo Aeneas myös ja Kreikan mies.
CRESSIDA.
Sinäkin ole uskollinen.
TROILUS.
Minä?
Ah, se on vikani ja heikkouteni!
Muut juonill' onkii mainetta, mut minä
Rehellisesti sulaa suoruutt' etsin;
Muut vaskirahans' ovelasti kultaa,
Omani minä näytän paljaaltaan.
Uskollisuuteeni sa luota vain:
"Tosi ja vilpitön" on lauseenain.
(Aeneas, Paris, Antenor, Deiphobus ja Diomedes tulevat.)
Terveeksi, Diomedes! Tämän neiden
Me lunnaiks annamme Antenorista.
Saat hänet haltuus portissa. Ma tiellä
Hänestä kerron. Pidä häntä hyvin!
Ja, jumal'auta, kaunis Kreikan mies,
Jos henkes joskus miekastani riippuu,
Vain maini Cressida, niin turvass' olet
Kuin Priamus linnassansa.
DIOMEDES.
Kaunis neiti,
Sivuutan kiitoksen, jot' oottaa prinssi,
Kun silmäs loisto, tuon sun poskes taivaan,
Jo hyvän pidon takaa. Diomedeen
Sin' olet käskijä, hän sua kuulee.
TROILUS.
Et kohtele mua hyvin, Kreikan mies,
Kun häntä kehut vain ja harrast' ilkut
Mun pyyntöäni. Tiedä, kreikkalainen,
Hän niin on ylistystes ylipuolla
Kuin sinä häntä palvelemaan kehno.
Hyvänä pidä, vaadin sen, ja käsken;
Jos sit' et tee, niin kautta julman Pluton,
Vaikk' ois sun turvanas Achilles-kolho,
Ma niskas taitan!
DIOMEDES.
Tyyntykäähän, prinssi!
Lähetin oikeudella vaadin saada
Vapaasti puhua. Kun täältä poistun,
Niin toimin niin kuin tahdon. Tietkää, prinssi,
En ole käskettävä. Arvon mukaan
Hän arvon saa. Jos sanotte: "se tee",
Niin vastaan kunnon miehen lailla: "en".
TROILUS.
Pois portille! – Sen sanon, Diomedes,
Tuon korskas vuoks saat vielä usein piillä. —
Kätenne, neiti! Paljon meillä vielä
On keskinäistä haasteltavaa tiellä.
(Troilus, Cressida ja Diomedes menevät. Torventoitaus kuuluu.)
PARIS.
Hectorin torvi!
AENEAS.
Jouten kului aamu.
Hitaaksi, laiskaks nyt mua prinssi luulee:
Lupasin kentäll' olla ennen häntä!
PARIS.
Troiluksen syy. Pois tulkaa taisteluun!
DEIPHOBUS.
Pois joutuun, varustautumaan!
AENEAS.
Niin, sulhaispojan reippaall' ilolla
Hectorin seuratkaamme kintereillä.
Tään yhden miehen urhotyöhön nyt
On Troian koko maine kiintynyt.
(Menevät.)
Viides kohtaus
Kreikkalaisten leiri. Aitaus kaksintaistelua varten.
(Ajax täysissä aseissa, Agamemnon, Achilles, Patroclus, Menelaus, Ulysses, Nestor y.m. tulevat.)
AGAMEMNON.
Täss' aseissa jo seisot ennen aikaa,
Somana, reippaana ja uhkamielin.
Lähetä, tuima Ajax, torvestas
Täräys Troiaan, jotta säikyst' ilma
Tuon suuren taistelijan puhkois korvat
Ja haastais hänet tänne.
AJAX.
Tuoss', ota kukkaroni, torvimies!
Nyt keuhkos halkaise ja vaskiputkes!
Puhalla, että poskes pullistuu
Kuin pohjatuulen puhaltunut vatsa!
Kohoksi rinta, verta silmä syösköön!
Nyt puhut Hectorille.
(Torvimies puhaltaa.)
ULYSSES.
Toitaukseen
Ei vastata.
ACHILLES.
Viel' aikaist' on.
AGAMEMNON.
Tuoss' eikö
Lie Calchaan tytär, tuo, ja Diomedes?
ULYSSES.
On oikein; tunnen miehen käynnistään;
Käy varpaisillaan: henki häntä nostaa
Ja lennättäen maasta kohottaa.
(Diomedes ja Cressida tulevat.)
AGAMEMNON.
Tää onko neiti Cressida?
DIOMEDES.
On oikein.
AGAMEMNON.
Ihana neiti, tervetullut meille!
NESTOR.
Suut' antain teitä päämme tervehtii.
ULYSSES.
Ei päällä siihen yksinoikeutta,
Myös jäsentenkin tulis suudella.
NESTOR.
Sep' oli sievä neuvo. Minä alan. —
Tää Nestorin on osa.
ACHILLES.
Kaunis neiti,
Tuon talven otan huuliltanne pois;
Achilles tervetulleeks sanoo teidät.
MENELAUS.
Suur' aihe suudella ol' ennen mulla.
PATROCLUS.
Mut nyt ei aihett' ole suuteluun.
Näin Pariskin tul' aiheeseenne kesken
Ja juur' näinikään teki teistä lesken.
ULYSSES.
Työ tyhmä, josta meidät pilkka peri!
Tuon sarvia nyt kultaa meidän veri.
PATROCLUS.
Sen muiskun Menelaus antoi, – tämän
Patroclus.
MENELAUS.
Katsos vain!
PATROCLUS.
Hänt' edustamme
Paris ja minä aina muiskuillamme.
MENELAUS.
Minulle tulee muisku. – Neiti, saanko?
CRESSIDA.
Suunannoss' otetaan vai annetaanko?
PATROCLUS.
Kumpaakin.
CRESSIDA.
Vannoa ma rohkenen:
Paremman otatte kuin annatten.
Siis muiskun kiellän.
MENELAUS.
Annan päällisiä:
Yhdestä kolme.
CRESSIDA.
Mies te pariton!
Ei yhtäkään, tai tasan olkohon.
MENELAUS.
Pariton? Joka mies on pariton.
CRESSIDA.
Niin, mut ei Paris; parinne hän nai,
Ja siten teidät parittomaks sai.
MENELAUS.
Sep' oli isku otsaan!
CRESSIDA.
Eikä niin!
ULYSSES.
Ei sarvist' ole immen hyppysiin. —
Ihana neiti, saanko muiskun pyytää?
CRESSIDA.
He, saatte.
ULYSSES.
Haluaisin —
CRESSIDA.
Sopii pyytää.
ULYSSES.
Kautt' Amorin, sen vien, kun neitsyt jälleen on Helena ja palaa hylkäämälleen.
CRESSIDA.
Siis velkaan jään, vain varron maksun aikaa.
ULYSSES.
Ei siihen muiskuun tule koskaan taikaa.
DIOMEDES.
Sananen, neiti! Isän luokse nyt.
(Menee, taluttaen Cressidaa.)
NESTOR.
Älykäs, vilkas nainen!
ULYSSES.
Hyi, hyi häntä!
Hänessä puhuu silmä, poski, huuli,
Yksinpä jalka; hekumassa elää
Jokainen ruumiin nivele ja jänne.
Nuo alttiit lipokielet huutavat
Jo tervetulleens' ennen tulemaasi,
Levittäin sydämmensä kirjan auki
Jokaisen kurkistajan vietteheksi;
He tilaisuuden likasaaliit' ovat,
Hekuman tyttäriä, se on varma.
(Torventoitaus kuuluu.)
KAIKKI.
Haa! Troian torvi!
AGAMEMNON.
Tuossa tulee lauma.
(Hector tulee täysissä aseissa, Aeneas, Troilus ja muita troialaisia seuralaisineen.)
AENEAS.
Terveeksi, Kreikan hovi! Mitä tehdään
Sen, joka voittaa? Heti voittajaksi
Hän julistetaanko? Vai hengen kaupan
Tuleeko taistelijain toisiaan
Edelleen vainota? Vai lainko jälkeen
Ja huutosanall' erotetaan heidät?
Näin Hector kysyy.
AGAMEMNON.
Mitä tahtoo Hector?
AENEAS.
Se yhtä hälle: noutaa sopimusta.
ACHILLES.
Tuo hänen tapaistaan on: huoletonta
Ja hiukan ylpeää ja vastapuolta
Isossa määrin halventelevaa.
AENEAS.
Jos ette lie Achilles, kuka sitte?
ACHILLES.
Jos en Achilles, niin en ole mitään.
AENEAS.
Achilles siis. Ken liettekin, niin kuulkaa:
Kuin pienin pieni ja suurin suuri
On Hectorissa ylpeys ja miehuus:
On toinen ääretön kuin kaikkeus,
Ja toinen tyhjän paljas. Katso tarkkaan:
Vain sievyytt' on, mik' ylpeydeltä näyttää.
Kun Ajax puoliks Hectorin on verta,
Puol' Hectoria säälin vuoks jää kotiin;
Vain puolin sydämmin ja käsin Hector
Nyt taistoon kutsuu tätä sukuveikkaa,
Mi puoleks Troiaa on ja puoleks Kreikkaa.
ACHILLES.
Siis tyttötaistelu! Kyll' ymmärrän.
(Diomedes palaa.)
AGAMEMNON.
Kas, Diomedes! – Ajaxille avuks,
Ylimys jalo! Niinkuin taistotavan
Te ja Aeneas päätätte, niin olkoon:
Vain lyhyt ottelu tai hengen kauppa.
Kun ovat sukuja, niin sanoo vaisto,
Ett' alkuunsa jo päättyy tämä taisto.
(Ajax ja Hector astuvat aitaukseen.)
ULYSSES.
Jo ovat valmiit taisteluun.
AGAMEMNON.
Ken tuossa.
Tuo Troian mies, jonk' ilme noin on synkkä?
ULYSSES.
Priamuksen nuorin poika, kelpo urho;
Valio, vaikka nuori: taattu mies;
Ei suullaan toimi, puhuu toimillaan;
Ei hevin suutu, eikä lepy hevin;
Sydän ja käsi vilpitön ja aulis;
Pois omans' antaa, mietteitään ei peitä;
Tok' autiuttaan ohjaa älyllään,
Myös halpaan mietteeseen ei sanaa tuhlaa;
Kuin Hector uljas, mutta hirmuisempi;
Vihansa vimmassakin Hector sääliin
Vähästä heltyy; tämä, taiston kiihkoss'
On kostoon herkempi kuin kade lempi.
Sen nimi Troilus; häneen perustavat
He uuden toivon, lujan niin kuin Hector.
Aeneas sanoi, näin; hän päästä jalkaan
Sen nuorukaisen tuntee; kahden kesken
Tään mulle suuress' Ilioniss' uskoi.
(Melua. Hector ja Ajax taistelevat.)
AGAMEMNON.
Jo otteiss' ovat.
NESTOR.
Pidä puoltas, Ajax!
TROILUS.
Sa nukut, Hector; herää!
AGAMEMNON.
Hän taidoin käyttää miekkaa. – Oikein, Ajax!
DIOMEDES.
Jo riittää!
(Torvet lakkaavat soimasta.)
AENEAS.
Riittää, riittää, hyvät herrat!
AJAX.
En ole vielä lämmin; kerran vielä!
DIOMEDES.
Jos Hector suostuu.
HECTOR.
En, en mieli enää.
Isäni siskon poika olet, prinssi,
Sukua suuren Priamuksen heimon;
Ja pyhä heimolaisuus meiltä kieltää
Verisen kiistan. Vaan jos sinuss' ois
Niin Troia yhtynyt ja Kreikka, että
Sanoa voisit: "tämä käs' on Kreikkaa
Ja tämä Troiaa; tämän säären suonet
On Kreikkaa, tämän Troiaa; oikeassa
On poskess' äidin verta, vasemmassa
On isän'," niin Zeun kaikkivallan kautta,
Sinuss' ei kreikkalaista jäsent' oisi,
Johon ei miekastani tuiman kiistan
Jäis leimaa. Mut ei taivaan oikeus salli
Tään murhasäilän ottaa tilkkaa siitä,
Mik' äitis, pyhän tätini, on omaa.
Syliini tule, Ajax! Vahvat sulla
On käsivarret, kautta pauanteen!
Sois Hector, että noin ne häneen iskis.
Sua kunnioitan, lanko.
AJAX.
Kiitos, Hector!
Mies suora olet, oikein kelpo mies.
Sua tappamaan ma tulin, saadakseni
Näin surmastasi suurta maineen lisää.
HECTOR.
Neoptolemuskaan,10 tuo ihmemies,
Min kypärästä huhu huutaa: "Kuulkaa!
Tuo on se, tuo!", ei julkeis itselleen
Anastaa Hectorilta maineen varaa.
AENEAS.
Molemmin puolin tässä varrotaan,
Mit' aiotte nyt tehdä.
HECTOR.
Siihen vastaan:
Syleilyyn kaikki päättyi. – Hyväst', Ajax!
AJAX.
Jos onnistuisi minun pyyntöni, —
Se harvinaista on, – niin käskisin
Tään kuulun langon meidän telttoihimme.
DIOMEDES.
Sen Agamemnon sois; ja Hector-urhon
Achilles tahtois aseetonna nähdä.
HECTOR.
Aeneas, kutsu veli Troilus tänne;
Tää veljesvierailumme tiedoks saata
Odottaville troialaisille;
Palatkoot kotiin. – Kätes mulle, lanko!
Ma luonas atrioin, niin urhos näen.
AJAX.
Suur' Agamemnon tulee meitä vastaan.
HECTOR.
Nimitä arvokkaimmat nimeltään;
Hakeva silmäni Achilleen kyllä
Jo hänen jättivartalostaan tuntee.
AGAMEMNON.
Suur' urho! Mies sua tervehtii, jok' ennen
Ois tuommoisesta vihollisest' erin.
Vaan tervehdyst' ei tää; siis selvemmin:
Mik' ollutt' on ja tulevaa, se peitoss'
On unheen ruumenten ja raunioiden;
Mut tällä haavaa kunto vilpitön,
Ludoista juonist' ihan puhdistettu,
Sua, suuri Hector, hurskaan suoruudella
Sydämmen sydämmestä tervehtii.
HECTOR.
Suur' kiitos, kaikkivoipa Agamemnon!
AGAMEMNON (Troilukselle.)
Sinua myöskin, kuulu Trojan prinssi.
MENELAUS.
Kuningas-veljen tervehdykseen yhdyn:
Sotaisa veljespari, tervetullut!
HECTOR.
Ken täss' on saapa vastakiitokseni?
AENEAS.
Tää ylvä Menelaus.
HECTOR.
Oo! Tekö, herra?
Siis, kiitos, kautta Marsin sotakintaan!
Tät' uutta valaa älkää naurako:
Tuo quondam vaimonne hän vannoi aina
Venuksen hansikkaaseen. Hän voi hyvin,
Vaikk' ei hän terveisiä laittanut.
MENELAUS.
Hänestä vait! Se nimi minut tappaa.
NESTOR.
Sa uljas Troian mies, sun usein näin,
Kun surman käskyläisnä verist' uraa
Teit riviin Kreikan nuorison; näin usein,
Kun tulisena niinkuin Perseus
Löit phrygiläiseen ratsuun kannuksesi
Ja lunnaat kielsit pois ja armonpyynnit,
Ja, kirkkaan säiläs ilmaan ripustain,
Et sitä lyötyyn vihamieheen lyönyt;
Ma silloin sanoin lähimiehelleni:
"Kas, tuossa Zeus, jok' antaa elämää!"
Näin sinun seisattuvan, huoahtavan,
Kun kreikkalaiset piiriin sinut saarti
Kuin Olympian sankarin. Tuon näin,
Mut kasvojas, jotk' aina teräs peitti,
En koskaan nähnyt. Esi-isäs kanssa
Ma taistelin; hän hyvä sotur' oli,
Mut, kautta Marsin, kaikkein meidän pään,
Sunlaises ei. Oi, tule vanhan syliin;
Ja tervetullut tänne, sankari!
AENEAS.
Se vanha Nestor on.
HECTOR.
Sua syleilen,
Sa kelpo vanha kronikka, jok' olet
Käsikkäin kauan käynyt ajan kanssa.
Ilolla halaan sua, arvon Nestor.
NESTOR.
Sodassa näin jos syleillä sua saisin,
Kun nyt sua ystävänä syleilen!
HECTOR.
Niin, jospa niin!
NESTOR.
Tään valkoparran kautta,
Ma huomenna sun kanssas ottelen!
Niin, terve, terve tänne! Muistan ajan —
ULYSSES.
On ihme, kuinka Troia seista voi,
Kun täällä on sen perustus ja pylväs.
HECTOR.
Ma tunnen hyvin kasvosi, Ulysses.
Ah! mont' on Kreikan, Troian miestä kuollut
Sen jälkeen, kuin sun näin ja Diomedeen
Lähettiläinä Ilionissa.
ULYSSES.
Jo silloin sanoin, mikä loppu on;
Mut ennustus on vasta puolitiessä.
Nuo muurit, kaupunkinne vahvat vahdit,
Nuo pilviä nyt suutelevat tornit,
Koht' omaa suutelevat jalkaansa.
HECTOR.
En sitä usko; vielä pystyss' ovat;
Ja arvelenpa kerskaamatta, että
Jokainen phrygiläinen kivi silloin
Pisaran vaatii kreikkalaista verta.
Lopussa kiitos seisoo; kyllä aika,
Tuo vanha riidan ratkaisija, kerran
Siit' antaa päätöksen.
ULYSSES.
Se jääköön sille.
Ylevä, uljas Hector, tervetullut!
Sua pyydän, että päällikkömme luota
Mun vieraakseni tulet telttaani.
ACHILLES.
Ei, minä tulen eteen; seis, Ulysses! —
Nyt kyllin olen katsellut sua, Hector,
Terävin silmin sua tutkinut
Ja jäsen jäseneltä tarkastellut.
HECTOR.
Achilles tuoko?
ACHILLES.
Niin, Achilles olen.
HECTOR.
Seis, hiljaa, että katsella sua saan.
ACHILLES.
No, katso kylläkses.
HECTOR.
Se on jo tehty.
ACHILLES.
Hätäilet; sua vielä kerran tutkin
Kuin ostokasta, raaja raajalta.
HECTOR.
Mua selailet kuin satukirjaa vain;
Minuss' on enemmän kuin sinä hoksaat.
Miks silmäs ihan työnnät minuun noin?
ACHILLES.
Sanokaa, taivaat, mihin ruumiin osaan
Lyön surman iskun? Tuohon, vaiko tuohon?
Ett' osoittaa ma voisin haavaa, näyttää
Sen aukon, mistä suuren Hectorin
Pakeni henki. Taivaat, vastatkaa!
HECTOR.
Mies röyhkä, moiseen kysymykseen
Ei sovi vastata. Seis! Luuletko
Noin leikill' ottavasi henkeni,
Noin viisastellen keksiväsi paikan,
Mihinkä kuoliniskun lyöt?
ACHILLES.
Sen luulen.
HECTOR.
Vaikk' ennusjumalana puhuisit,
Niin en sua usko. Varull' ole vasta:
Min' en lyö tuohon, tuohon, enkä tuohon;
Kautt' alasimen, jolla taottu
On Marsin kypärä, sua joka paikkaan,
Ylt' yli isken! Kreikan älymiehet,
Kehuni anteeks suokaa; vaan tuon korska
Houkutti huuliltani tyhmyyden.
Mut teko vastaava on sanojani,
Niin totta kuin —
AJAX.
Oi, älä kiihdy, lanko. —
Achilles, sinä, jätä uhkaukset,
Siks kunnes tilaisuus tai aihe vaatii.
Saat joka päivä kyllän Hectorista,
Jos haluttaa. Sua ei sais koko Kreikka,
Varon ma, hänen kanssaan taisteluun.
HECTOR.
Tulehan sotakentälle. Siit' asti,
Kuin heitit Kreikan asian, on sota
Vain pilaa ollut.
ACHILLES.
Hectorko mua vaatii?
Huomenna tulen, tuimana kuin surma;
Nyt ollaan ystäviä.
HECTOR.
Tuohon käteen!
AGAMEMNON.
Mun telttaani nyt, kaikki Kreikan päärit!
Siell' uhmast' ensin juhlitaan; ja sitten,
Jos Hector suostuu teidän tarjoukseenne,
Erikseen kukin häntä kestitköön.
Nyt rummut pauhaamaan ja torvet soimaan,
Urosta tervetulleeks kunnioimaan!
(Kaikki poistuvat, paitsi Troilus ja Ulysses.)
TROILUS.
Ulysses-prinssi, pyydän, sanokaa,
Miss' asuu täällä leirissänne Calchas.
ULYSSES.
Teltassa Menelauksen, arvon prinssi.
Siell' iltavieraana on Diomedes;
Se mies nyt taivast' eikä maata näe,
Vain töllistää ja lemmenkatseit' iskee
Ihanaan Cressidaan.
TROILUS.
Teit', arvon prinssi, pyytäisin niin hyväks,
Ett', Agamemnonin kun luota mennään,
Mun sinne viette.
ULYSSES.
Kernaasti. Nyt tekin
Hyv' olkaa, sanokaa, mik' arvo Trojass'
On Cressidalla. Sinne kenties sulho
Jäi hänen lähtöänsä itkemään?
TROILUS.
Ah, pilkan oma on, ken haavojaan
Kehuen näyttää! Joko mennään, prinssi?
Rakasti, rakas oli ja on vielä,
Mut ain' on kade onni lemmen tiellä.
(Menevät.)
