Kitabı oku: «Troilus ja Cressida», sayfa 6
VIIDES NÄYTÖS
Ensimmäinen kohtaus
Kreikkalaisten leiri, Achilleen teltan edusta.
(Achilles ja Patroclus tulevat.)
ACHILLES.
Tän' yönä vertaan viinillä ma kuumaan,
Huomenna kalvalla sen jäähdytän. —
Nyt häntä kyllält' oikein kestitkäämme.
PATROCLUS.
Thersites, kas!
(Thersites tulee.)
ACHILLES.
No, sinä juonipaise?
Mit' uutta, sinä luonnon hapan kyrsä?
THERSITES.
Oi, sinä näköisyytesi maalikuva, sinä tyhmyyden-palvojain epäjumala, tässä sinulle kirje.
ACHILLES.
Mistä, sinä ruoanjäännös?
THERSITES.
Troiasta, sinä hölmöyden kukkupää kulho.
PATROCLUS.
Kuka vahtia pitää?
THERSITES.
Kuka muu kuin vahdin pitäjä?
PATROCLUS.
Hyvin sanottu, sinä törkypurtilo! Mutta mitä tämä tämmöinen ilve hyödyttää?
THERSITES.
Suus kiinni, poika! Minua ei hyödytä sinun lorusi; sinua pidetään Achilleen huvipoikana.
PATROCLUS.
Huvipoikana! Konna, mitä se on?
THERSITES.
Hänen mieshuoranaan. Kaikki etelän mätätaudit, ähky, tyrä, röhkä, munuaissyöpä, unitauti, halvaus, silmäpasko, maksamätä, keuhkotauti, märkäpaiseet, lonkanvaivat, syhelmä, parantumaton luuvalo, ja rohtumien rupinen vapaasäteri vieköön senkin seitsemästi mokomat takaperoiset ilmiöt!
PATROCLUS.
Mitä, sinä kirottu kadepussi, mitä tarkoitat noilla kiroillasi?
THERSITES.
Kirosinko sinua?
PATROCLUS.
Et, senkin ravistunut tynnyri, senkin äpärä maatiaiskoira, et!
THERSITES.
Enkö? Miksi sitten noin julmistut, sinä turha ja mitätön vanusilkki-höytäle, sinä rääppäsilmän viheriä varjolappu, sinä tuhlaajapojan kukkarontupsu, sinä? Voi, kuinka maailma-raukkaa vaivaavatkin nuo mokomat vesikirput, mokomat luonnon pikkaraiset!
PATROCLUS.
Huuti, sappi!
THERSITES.
Varpusenmuna!
ACHILLES.
Patroclus hyvä, tyynni ehkäisty
On huomispäivän suuri taistotuuma.
On tässä kuningatar Hecubalta
Ja tyttäreltään, armaaltani, kirje;
Mua nuhtelevat he ja velvoittavat
Valassa vannotussa pysymään.
Sit' en ma riko. Vieköön kreikkalaiset!
Poroksi, kunnia ja maine, pala!
Mua sitoo tämä kallihimpi vala. —
Thersites, tule telttaa siistimään:
Tän' yönä juhlitaan ja mässätään. —
Patroclus, tule!
(Achilles ja Patroclus menevät.)
THERSITES.
Veren paljoudesta ja aivojen vähyydestä nuo kaksi varmaan tulevat hulluiksi; mutta jos he siksi tulevat aivojen paljoudesta ja veren vähyydestä, niin voin vaikka minä olla hullujen parantaja. Tässä meillä on Agamemnon, – jotakuinkin kunnon mies, semmoinen joka rakastaa västäräkkejä; mutta hänessä ei ole enempää aivoja kuin korvavahaa. Ja tuossa tuo Jupiterin herttainen muunnosmuoto, hänen veljensä, härkä, kaikkien aisankannattajain perikuva ja muistomerkki, pahainen saapassarvi, joka vitjoista roikkuu veljen koivessa, – voisiko ilkeydellä höystetty äly tai älyllä pippuroittu ilkeys muuttaa häntä muuksi kuin mitä hän on? Aasiksiko? Ei passaa: hän on jo sekä aasi että härkä. Haraksiko? El passaa: hän on jo sekä härkä että aasi. Koira, muuli, kissa, hilleri, sammakko, sisilisko, tarhapöllö, korppikotka tai mähnätön silli voisin vielä olla, mutta Menelaus – en, silloin nostaisin kapinan sallimusta vastaan. Älä kysykään, mitä olisin, jos en olisi Thersites; olisin vaikka täi pitaalitautisen ruumiissa, ennenkuin olisin Menelaus. – Hei vain! Aaveita ja tulisoihtuja!
(Hector, Troilus, Ajax, Agamemnon, Ulysses, Nestor, Menelaus ja Diomedes tulevat, soihdut kädessä.)
AGAMEMNON.
Nyt käymme harhaan.
AJAX.
Et, tuolla on se, mistä näkyy tulta.
HECTOR.
Oo, vaivaks olen.
AJAX.
Ette vähääkään.
ULYSSES.
Hän tuossa tulee itse teitä vastaan.
(Achilles tulee.)
ACHILLES.
No, terve, uljas Hector! Terve, prinssit!
AGAMEMNON.
Nyt, hyvää yötä, jalo Troian prinssi!
Ajaxin komennoss' on turvavahti.
HECTOR.
Hyv' yötä, Kreikan päällikkö, ja kiitos!
MENELAUS.
Hyvästi!
HECTOR.
Rakas Menelaus, hyv' yötä!
THERSITES.
Rakas lätäkkö! Rakas – sanoi hän! Rakas kulju, rakas hyyskä.
ACHILLES.
Hyv'yötä vain ja terve yksin tein,
Niin menevät kuin jäävät!
AGAMEMNON.
Hyvää yötä!
(Agamemnon ja Menelaus menevät.)
ACHILLES.
Te, vanha Nestor, jääkää. – Diomedes,
Pitäkää hetki seuraa Hectorille.
DIOMEDES.
En minä voi: paraikaa mull' on toimi
Juur' tärkeä. – Hyv'yötä, Hector urho!
HECTOR.
Kätenne!
ULYSSES (syrjään Troilukselle).
Seuratkaa vain soihtua;
Hän Calchaan telttaan käypi. Mukaan tulen.
TROILUS.
Se suur' on kunnia.
HECTOR.
Niin, hyvää yötä!
(Diomedes menee; Ulysses ja Troilus hänen jäljissään.)
ACHILLES.
Hyv' olkaa, astukaatte telttaani.
(Achilles, Hector, Ajax ja Nestor menevät.)
THERSITES.
Tuo Diomedes on kavala konna, oikea päälurjus. En usko häneen, kun hän vilkuttaa, enempää kuin käärmeeseen, kun se sähisee. Hän pitää suun-täyttä ääntä ja lupaa hyvää, niinkuin tyhjää haukkuva metsäkoira, mutta kun hän tekee sanoistaan totta, niin jo tähtitaituritkin siitä ennustavat: se tietää jotakin, syntyy jokin mullistus; aurinko silloin saa valonsa kuulta, kun Diomedes pitää sanansa. Olen ennemmin Hectoria näkemättä, kuin luovun Diomedeen jälkiä seuraamasta. Sanotaan, että hän pitää troialaista aljua ja käyttää siihen Calchas-petturin telttaa. – Ei muuta kuin haureutta! Riettaita riiviöitä kaikki!
(Menee.)
Toinen kohtaus
Sama paikka. Calchaan teltan edusta.
(Diomedes tulee)
DIOMEDES.
Hoi! Hereilläkö? Vastatkaa.
CALCHAS (teltasta).
Ken huutaa?
DIOMEDES.
Diomedes. – Calchas, arvaan. – Miss' on neiti?
CALCHAS (teltasta).
Hän tulee luoksenne.
(Troilus ja Ulysses tulevat etäältä; heidän jäljissään Thersites.)
ULYSSES.
Täss' seiskaa, ettei valo meihin satu.
(Cressida tulee.)
TROILUS.
Haa! Cressidako tulee hänen luokseen!
DIOMEDES.
No, holhottini?
CRESSIDA.
Rakas holhojani!
Vain pari sanaa!
(Kuiskuttelevat.)
TROILUS.
Kuinka tuttavat!
ULYSSES.
Se naikko pelailee joka miehen kanssa heti ensi näkemältä.
THERSITES.
Kuka mies hyvänsä voi häntä pelivärkkinään käyttää, kun vain löytää avaimen; se menee kuin nuottien mukaan.
DIOMEDES.
Kai muistat?
CRESSIDA.
Muistan, muistan.
DIOMEDES.
Tee se siis:
Pitäköön toimi yhtä sanain kanssa.
TROILUS.
Mitäkö muistais?
ULYSSES.
Hiljaa! Kuunnelkaa!
CRESSIDA.
Oi, sinä mesimaire Kreikan mies,
Mua älä enää kiusaa tyhmään tekoon!
THERSITES.
Koiruutta!
DIOMEDES.
Entä sitten —
CRESSIDA.
Kuules, mitä —
DIOMEDES.
Pyh, joutavia! Olet valapatto.
CRESSIDA.
En, totta, voi. Sa mitä tahdot multa?
THERSITES.
Haa! Ilveilyä! Julki-salaisuutta!
DIOMEDES.
Sa mitä vannoit antavasi mulle?
CRESSIDA.
Valasta älä kiistä; pyydä muuta,
Mut älä tätä, armas Kreikan mies.
DIOMEDES.
Hyv' yötä!
TROILUS.
Kestä, maltti!
ULYSSES.
No, no, prinssi!
CRESSIDA.
Diomedes, —
DIOMEDES.
Älä puhu; hyvää yötä!
En tahdo enää olla narrinasi.
TROILUS.
On paremmatkin.
CRESSIDA.
Kuule, mitä kuiskaan!
TROILUS.
Haa! Raivous ja rutto periköön!
ULYSSES.
Te kiihdytte nyt, prinssi. Lähtekäämme;
Tuo mieliharmi muuten vihan töihin
Teit' yllyttää. On paikka vaarallinen,
Ja murhahetki tämä. Tulkaa pois!
TROILUS.
Oi, katsokaa!
ULYSSES.
Pois, hyvä prinssi, täältä!
Jo vimma teidät valtaa; tulkaa pois!
TROILUS.
Oi, jääkää!
ULYSSES.
Maltti teiltä loppuu; tulkaa!
TROILUS.
Oi, jääkää, jääkää! Vaikka helvetinkin
Ma tuskat kärsisin, en sanaa hiisku.
DIOMEDES.
Siis, hyvää yötä!
CRESSIDA.
Vihassako menet?
TROILUS.
Koskeeko? Oi, sa marras uskollisuus!
ULYSSES.
No, prinssi!
TROILUS.
Tyyni olen, kautta Zeun!
CRESSIDA.
Oi, holhoojani, rakas Kreikan mies!
DIOMEDES.
Pyh! Hyvästi! Sa juonittelet vain.
CRESSIDA.
En, toden totta! Tule kerran vielä.
ULYSSES.
Te vapisette. Pois, tai teette pillat!
TROILUS.
Silittää hänen poskiaan!
ULYSSES.
Pois tulkaa!
TROILUS.
Ei, jääkää! Kautta Zeun, en sanaa hiisku!
Mun tahtoni ja solvausten välill'
On vartijana maltti: – hetki vain!
THERSITES.
Kas, kuinka se haureuden perkele lihavine pakaroineen ja perunasormineen kutkuttelee noita yhteen! Paistu, irstaus, paistu!
DIOMEDES.
Sa tahdot siis?
CRESSIDA.
No, tietysti ma tahdon,
Tai älä enää koskaan mua usko.
DIOMEDES.
Minulle pantti anna vakuudeksi.
CRESSIDA.
Käyn tuomaan.
(Menee.)
ULYSSES.
Lupasitte olla tyyni.
TROILUS.
Ei pelkoa; ma oma itseni
En enään tahdo olla, tunteistani
En mitään tietää; sula tyyneys olen.
(Cressida palaa.)
THERSITES.
Nyt pantti, nyt, nyt, nyt!
CRESSIDA.
Täss' ota, Diomedes, tämä rannus!
TROILUS.
Oi, kauneus, mihin uskollisuus jäi?
ULYSSES.
No, prinssi, —
TROILUS.
Tyyni olen, päältä tyyni.
CRESSIDA.
Sa katsot rannusta; no, katso tarkoin. —
Hän mua lempi – Oi, mua, uskotonta! —
Pois, pois se anna!
DIOMEDES.
Kenenkä se oli?
CRESSIDA.
Ei siitä väliä; nyt pois se anna!
Tavata en sua huomisyönä tahdo.
Diomedes, luonani äl' enää käy.
THERSITES.
Nyt hän hioo. – Hyvä, hyvä, sieraseni!
DIOMEDES.
Tuon tahdon.
CRESSIDA.
Minkä? Tämänkö?
DIOMEDES.
Niin, sen.
CRESSIDA.
Oi, jumalat! – Oi, kallis, kallis pantti!
Nyt herras vuoteessaan sua muistelee,
Ja mua; huokaa, ottaa hansikkaani
Ja siihen hellät muistomuiskut painaa,
Kuin minä sinuun. – Ei, sit' älä vie!
Ken ottaa sen, se ottaa sydämmeni.
DIOMEDES.
Sydämmes sain jo, tämä seuraa myötä.
TROILUS.
Lupasin olla tyyni.
CRESSIDA.
Ei, Diomedes, tuota sin' et saa;
Jotakin muuta annan.
DIOMEDES.
Tahdon tuon.
Se kenen oli?
CRESSIDA.
Sitä älä kysy.
DIOMEDES.
Se kenen oli, sano?
CRESSIDA.
Erään vain,
Jok' enemmän mua rakasti kuin sinä.
Mut pidä, kun sen sait.
DIOMEDES.
Se kenen oli?
CRESSIDA.
DIOMEDES.
Ma huomenna sen panen kypärääni
Sen kiusaks, jok' ei pois sit' ottaa tohdi.
TROILUS.
Vaikk' oisit itse perkele, ja tuo
Sun sarvissasi, pois se vaadittaisiin.
CRESSIDA.
No niin, se mennytt' on; – ei toki vielä:
En pidä sanaani.
DIOMEDES.
Siis, hyvästi!
Et Diomedest' enää toiste narraa.
CRESSIDA.
Ei, älä mene! Sanan kun vain sanon,
Niin suutahdat.
DIOMEDES.
En siedä tätä pilaa.
THERSITES.
En minäkään; mut mitä sin' et siedä,
Paraalta maistuu mulle.
DIOMEDES.
Tulenko?
Ja milloin?
CRESSIDA.
Tule vain! – Oi, Zeus! – Niin, tule! —
Oi, tunto kalvaa!
DIOMEDES.
Siksi hyvästi!
CRESSIDA.
Hyv' yötä! Tule! —
(Diomedes menee.)
Troilus, hyvästi!
Sinua toinen silmä nähdä halaa,
Mut toinen silmä sydänkäpyyn palaa.
Nais-raukat me! Tuo vikanamme lie,
Ett' usein silmä sielun harhaan vie.
Mut harhaan-viety harhaa, siit' ei pääse;
Kun silmä ohjaa, sielun ryvettää se.
(Menee.)
THERSITES.
Ei tarvis muuta vakuutta; se suora
On tunnustus: "Nyt sieluni on huora."
ULYSSES.
Lopussa kaikki.
TROILUS.
Kaikki!
ULYSSES.
Miksi siis jäämme?
TROILUS.
Siks, että sielulleni toistaa saisin
Jokaisen tavun, jonka täällä kuulin.
Jos sanon, että yhtä on nuo kaks,
Vaikk' on se totta, enkö valehtele?
Tääll' asuu usko vielä povessani,
Ykspäisen luja toivo, joka silmän
Ja korvan todisteet voi epuuttaa,
Ikäänkuin näill' ois aistimilla työnä
Vain parjata ja pettää. Cressida
Tääll' oliko?
ULYSSES.
Ma henkiä en nosta.
TROILUS.
Ei varmaan ollut.
ULYSSES.
Oli varmaankin.
TROILUS.
Mun kiellossani hulluuden ei vikaa.
ULYSSES.
Ei minunkaan; vastikään täällä oli.
TROILUS.
Naissuvun tähden tuot' ei uskomista.
Ja äitiemme tähden, pahat kielet —
Jotk' ilmankin on valmiit parjaamaan —
Syyt' älkööt saako naista arvioimaan
Cressidan mukaan. Sanokaa, ettei
Se ollut Cressida.
ULYSSES.
Mit on hän tehnyt,
Mik' äitejämme saattais tahria?
TROILUS.
Ei mitään, jos tuo vaan ei ollut hän.
THERSITES.
Aikooko hän pöyhkeyttään soaista omat silmänsä?
TROILUS.
Hän? Ei! Tuo Cressida on Diomedeen.
Jos kauneudell' on sielu, tuo ei hän.
Jos sielu valass' on, jos valat pyhät,
Jos pyhyys jumalain on iloa,
Jos sääntö on, ett' yks ei ole kaksi,
Niin tuo ei hän. Oi, järjen hulluutta,
Kun puhuu sekä puoleens' että vastaan!
Kakspäistä viisakkuutta! Kapinoida
Voi järki hukkaa saamatta, ja hukka
Voi kapinatta viedä koko järjen;
Niin tuokin on eik' ole Cressida.
Nyt sielussani haudon sitä kummaa,
Ett' erota voi jaotonkin kahdeks
Niin etääks toisistaan kuin maa ja taivas;
Ja kuitenkaan ei tuohon laajaan juopaan
Jää reikää, johon ota mahtuisi
Niin hieno kuin Arachnen kuteenrihma.
Todistus, vahva niinkuin Pluton portit:
Mun sitoo taivaan side Cressidaan.
Todistus, vahva niinkuin taivas itse:
Se taivaan side höltyy, liestyy, laukee;
Ja toinen solmu, viiden sormen solmu,12
Tuon naisen vajan pirstat, lemmen rippeet,
Kylläyneen kiihkan murut, jätteet, totkut
Ja okseet kytkee – Diomedeeseen.
ULYSSES.
Mut tunteeko se Troilus puoleksikaan,
Mit' innoin lausuu?
TROILUS.
Kyllä, Kreikan mies;
Sen näytän präntillä niin punaisella
Kuin Marsin sydän, jota Venus paahtaa.
Ei nuoressa voi lempi hartaamp' olla
Ja ikuisempi. Kuule, Kreikan mies:
Niin suuresti kuin lemmin Cressidaa,
Ma Diomedest' yhtä paljon vihaan.
Mun on tuo rannus hänen kypärässään.
Vaikk' ois sen kypärän Vulcanus tehnyt,
Niin miekkani sen pirstaa. Hirmupyörre,
Auringon nostattama vesipatsas —
Tuo merimiehen-kielen hurricano —
Kun suistuu, jyryllään se Neptunuksen
Ei huumaa korvaa niin kuin miekkani,
Kun ryskähtää se Diomedeen päähän.
THERSITES.
Kutittelee häntä vähän hänen lihanhimonsa tähden!
TROILUS.
Oi, viekas, viekas, viekas Cressida!
Nimesi saastan rinnall' uskottomuus
On likaisinkin puhdas.
ULYSSES.
Vaiti! Hiljaa!
Tuo kiihko kutsuu tänne kuulijoita.
(Aeneas tulee.)
AENEAS.
Teit' olen etsinyt jo tunnin ajan.
Paraikaa Hector Troiass' asestuu;
Teit' Ajax valmis saattamaan on kotiin.
TROILUS.
Ma seuraan teitä. – Hyväst', arvon herra! —
Hyvästi, kaunis luopio! – Diomedes,
Pääs linnoita ja seiso lujana!
ULYSSES.
Ma saatan teitä portille.
TROILUS.
Sekavapäisen sanon kiitokset.
(Troilus, Aeneas ja Ulysses menevät.)
THERSITES (tulee esiin).
Jos vain tapaisin sen konnan Diomedeen, niin koikkuisin kuin korppi: ennustaisin, ennustaisin! Patroclus antaisi minulle vaikka mitä, jos neuvoisin hänelle tuon lutkan; papukaija ei niin persoile mantelia, kuin hän sopuisaa aljua. Irstautta, irstautta! Aina vain sotaa ja irstautta! Mikään muu ei nykyään ole muodissa. Palava perkele heidät periköön!
(Menee.)
Kolmas kohtaus
Troia. Priamuksen hovilinnan edusta.
(Hector ja Andromache tulevat.)
AENEAS.
Niin tyly herrani ei ennen ollut,
Ett' olis kuuro ollut neuvoille.
Pois aseet, pois! Äl' otteluun käy tänään.
HECTOR.
Pakotat mua solvaukseen. Pois sisään!
Kautt' iki-jumalien, minä menen.
ANDROMACHE.
Uneni turmaa tänään aavistaa.
HECTOR.
Vait, sanon minä!
(Cassandra tulee.)
CASSANDRA.
Miss' on Hector-veikko?
ANDROMACHE.
Täss', aseissa ja veri mielessä.
Palavaan pyyntöön yhdy: polvillemme
Eteensä langetkaamme! Unta näin
Verisist' otteluista, koko yön
Vain pelkkää tappoa ja teurastusta.
CASSANDRA.
Se vielä toteen käy.
HECTOR.
Hoi! Torvi soimaan!
CASSANDRA.
Ei hyökkä-merkkiä, ei, taivaan tähden!
HECTOR.
Pois, sanon! Taivas valani on kuullut.
CASSANDRA.
Ei valaa tuittupäistä taivas kuule.
Se likainen on lahja, inhakkaampi
Kuin pilkkumaksa uhriteuraassa.
ANDROMACHE.
Oi, syitä kuule! Oikeudenkaan varjoll'
Ei hurskas loukkaa. Yhtä laillist' oisi
Varastaa, voidaksensa paljon antaa,
Tai ryöstää, laupeutta tehdäkseen.
CASSANDRA.
Vaikk' aie kyllä valan vahvistaa,
Niin kaiken-aikeinen ei vala sido.
Pois aseet, rakas Hector!
HECTOR.
Vaiti, sanon!
Mun kunniani onnen tuulta uhmaa.
Elämäll' arvons' on, mut arvon miehen
On kunnia arvokkaampi elämää.
(Troilus tulee.)
No, nuor' mies, taisteluunko aiot tänään?
ANDROMACHE.
Cassandra, pyydä isää avuksemme!
(Cassandra menee.)
HECTOR.
Ei, nuori Troilus, riisu varukses!
Nyt ritarillisella tuulell' olen.
Suo suonten kasvaa, kunnes jänteet varttuu;
Viel' älä pyri sodan kiistasille.
Pois aseet! Minä tänään sun ja mun
Ja Troian suojaks yksin asestun.
TROILUS.
Sinuss' on lempivika, joka sopii
Paremmin leijonan kuin miehen omaks.
HECTOR.
No, mikä vika? Toru siitä, veikko.
TROILUS.
Monasti, voitettu kun kreikkalainen
Sun kelpo miekkas suhinaan jo kaatui,
Sa sanoit: nouse pois ja eloon jää!
HECTOR.
Se suoraa kieltä.
TROILUS.
Narrin kieltä, maarin!
HECTOR.
Miks niin?
TROILUS.
Oi, kaikkein jumalien tähden,
Tuo ruikka sääli jätä äideillemme!
Kun sotisopa meill' on yllämme,
Niin miekoillamme kosto myrkkyinen
Vain ratsastakoon, säälittäviin töihin
Näin kannustain, mut pidättäen säälin!
HECTOR.
Hyi, peto!
TROILUS.
Semmoista on sota, Hector.
HECTOR.
Sa, Troilus, et saa tänään taistella.
TROILUS.
Miks en? Ei sallimus, ei kuuliaisuus,
Ei Marsin käsi, vaikka viittaisi
Tulisin sauvoineen mua peräytymään,
Ei Priamuksen eikä Hecuban
Ei polvistus eik' itkettyneet silmät,
Et sinä, veli, vaikka miekka käessä
Tien multa sulkisit, mua estää voisi,
Pait surmaamalla minut.
(Cassandra palaa, Priamus mukanaan.)
CASSANDRA.
Pidätä häntä, Priamus, älä päästä!
Hän sauvas on; jos tukes menetät —
Sa nojaat häneen, niinkuin Troia sinuun —
Niin kaikki sortuu.
PRIAMUS.
Taivu, Hector, taivu!
Näkyjä äitis näki, vaimos unta,
Cassandra ennustaa, ja minä myöskin,
Kuin äkist' intoon tullut profeetta,
Sinulle tänään pahaa aaviloin.
Siis käänny!
HECTOR.
Tanterella on Aeneas.
Lupasin miehuuteni takuulla
Monelle kreikkalaiselle, ett' olen
Tän' aamuna ma siellä.
PRIAMUS.
Et saa mennä.
HECTOR.
En valaani saa pettää. Kallis isä,
Mun tiedät kuuliaaks, siis älä saata
Mua kunnioitust' ilkkumaan, vaan salli
Mun luvallasi käydä sitä tietä,
Jost' äsken mua kielsit, majesteetti.
CASSANDRA.
Priamus, älä myönny!
ANDROMACHE.
Älä, isä!
HECTOR.
Andromache, ma sinuun närkästyn;
Jos mua rakastat, niin mene sisään.
(Andromache menee.)
TROILUS.
Tuo houkka unineen ja enteineen
Sai tämän aikaan.
CASSANDRA.
Hyväst', armas Hector!
Kas, kuinka kuolet! Kuinka silmäs sammuu!
Kas, vertasi jo monest' aukost' uhkuu!
Hecuba voihkaa, – kuules! Troia riehuu!
Andromache jo parkuu tuskissaan!
Kas, hulluus, raivo, tuho ryntäävät,
Kuin hassut ilveilijät, toistaan vastaan,
Ja kaikki huutaa: "Hector, Hector kuollut!"
TROILUS.
Pois! Pois!
CASSANDRA.
Hyvästi! – Kuitenkin – Ei, hyvästi!
Sa petät Troian nyt ja itsesi.
(Menee.)
HECTOR.
Tuo huuto teitä huumaa, isä. Menkää,
Rohkaiskaa Troiaa. Taisteluun nyt vaan!
Ja illall' urhotöistä kerrotaan.
PRIAMUS.
Jumalain haltuun! Hyvästi!
(Priamus ja Hector menevät kumpikin eri taholle. Aseiden kalsketta.)
TROILUS.
Haa! Kuulkaa!
Nyt, Diomedes, varo itseäsi:
Sult' otan rannuksen, tai menköön käsi.
(Menemäisillään.)
(Pandarus tulee.)
PANDARUS.
Kuulkaa, prinssi, kuulkaa!
TROILUS.
No, mitä nyt?
PANDARUS.
Tässä on kirje teille tuolta tyttö-raiskalta.
TROILUS.
Anna, kun luen.
PANDARUS.
Riivattu sulkutauti, pakanan riivattu sulkutauti vaivaa minua kuin vietävä, ja sitten vielä tuon tyttöheilakan hullu kohta; toinen kuin toinenkin tekee sen, että pian olen mennyt mies; ja lisäksi minulla on silmänvuoto, ja sellainen kolotus luissani, että, jos se ei ole noidanpuuskaa, niin en tiedä mitä siitä ajatella. – Mitä hän kirjoittaa?
TROILUS.
Sanoja, sanoja, vain sanoja,
Sydänt' ei lainkaan! Toimet toisaall'. on.
(Repii kirjeen palasiksi.)
Mene, tuuli, tuuleen, hyöri vain ja pyöri!
Hän viekkain sanoin lempeäni ruokkii,
Mut teot – niin, ne toisen maita kuokkii.
(Menevät eri taholle.)
Neljäs kohtaus
Troialaisten ja kreikkalaisten leirin välimaalla.
(Aseiden kalsketta. Hyökkäyksiä. Thersites tulee.)
THERSITES.
Nyt he ovat tukkanuottasilla. Menen katsomaan. Tuo ulkokullattu, inhottava konna, Diomedes, on saanut tuon katalan, lemmenriivaaman troialaisen poikatolvanan rannuksen kypäräänsä; haluttaisi nähdä heitä käsirysyssä. Tuo sama nuori, troialainen aasi, joka on pikiintynyt tuohon lutkaan tuolla, voisi lähettää tuon kreikkalaisen huorimus-sankarin rannuksineen, piestynä ja rangottuna, takaisin tuon ulkokullatun haureellisen aljun tykö. Toiselta puolen, noiden viekkaiden valapatturien – tuon vanhan homeisen, hiirensyömän, kuivan juuston, Nestorin, ja tuon koiras-ketun, Ulysseen – älyllisyys ei ole sinivatukan arvoinen; ovat salakavalasti usuttaneet tuon sekarotuisen Ajax-rakin tuota yhtä halparotuista Achilles-rakkia vastaan. Ja nyt on Ajax-rakki ylpeämpi kuin Achilles-rakki, ei tahdo tänään mennä tappelemaan; jonka jälkeen kreikkalaiset rupeevat julistamaan barbarisuutta, ja älyllisyys joutuu pahaan huutoon. Hiljaa! Tuossa tulee rannus ja se toinen.
(Diomedes tulee, Troilus jäljestä.)
TROILUS.
Älä pakene! Styx-virtaankin jos syöksyt,
Perässäs uin.
DIOMEDES.
Ei peräys pakoa.
En pakene, mut varovaisuus vaati
Mua ylivoiman tieltä väistymään.
Kavahda!
THERSITES.
Pidä kiinni lutkastasi, kreikkalainen! Iske lutkasi puolesta, troialainen! – Se rannus, se rannus!
(Troilus ja Diomedes poistuvat taistellen.)
(Hector tulee.)
HECTOR.
Ken olet? Hectorinko vertainen?
Oletko arvon mies ja aatelinen?
THERSITES.
En, en; – olen roisto, halpa, ilkeä hylky, perin ruokoton ryökäle.
HECTOR.
Sinua uskon, – elää saat.
(Menee.)
THERSITES.
Jumalalle kiitos, että minua uskot; mutta rutto taittakoon niskasi siitä, että minua pelotit! Mihin ne huorimus-konnat joutuivat? Ovat varmaankin toinen toisensa nielaisseet. Sille ihmeelle sopisi nauraa; vaikka kyllä se irstaus tavallaan sekin itsensä kuiviin syö. Menen heitä etsimään.
(Menee.)
