Kitabı oku: «Pater Paulus: Ivailu yhdessä näytöksessä», sayfa 2

Neljäs kohtaus

Narri.

NARRI (Tulee puistosta, istuutuu portaille.)

 
La-aula, laula, laula sa!
 

(Nauraa.)

 
Niin ihmeen hullunkurista on tää,
ja samalla niin perin surullista,
mut en voi sentään olla nauramatta.
 

(Nauraa.)

 
Tuo Colombina!
 

(Nauraa.)

 
Colombina?
 

(Nauraa.)

 
Tuo!
 

(Nauraa.)

 
Saa tänään vihdoin miehen!
 

(Nauraa.)

 
Colombina!
Niin, voihan tälle nauraa kamalasti!
Mut voisi itkeäkin. – Hän on kunnon mies
tuo lakeija, mä suren häntä vaan!
Mä luulen, että syntyy aika läiske
jo tänä iltana, jos päivällä on häät.
 

(Nauraa.)

 
Nyt nauroin taas! Ei sovi nauru tässä,
on miehen onnesta nyt kysymys,
on onnettuutta koitettava välttää.
Mut miten? Miten narri sitä voisi?
 

(Miettii.)

 
No miksei sentään!
 
 
Lasna ollessani
mun isä lausui mulle juuri näin:
"Oi rakas lapsi, sull' on narrin lahjat!
Mut lahjoja ne ovat nekin myös!
Sait viisaan pään ja kyttyrän, siis tiedä,
et muuksi kelpaa sä kuin narriksi,
sä vaikka oisit kuinka rikkiviisas
ja kuinka oppinut. Sull' ompi kyttyrä,
ja sitä, sitä katsoo elämä
ja miettii katsoissaan, kas tuoss' on narri.
Siis pidä hyvänäsi kyttyrä
ja ole narri, ällös häpeä,
jos maailmakin nauraa, pilkkaa sua.
Voit saada hyvää aikaan narrinakin."
 
 
Niin lausui isäni, ja nyt, nyt olen narri!
Mut oikein jos mä tunnen ammattini,
voin näinkin lähimmäistä hyödyttää,
jos tahdon hyödyttää.
 
 
Juur vasta solvas
mua lakeija. Mun tulis ehkä kostaa?
Jos oisin tavallinen ihminen,
niin kyllä kostaisin, mut olen narri!
Ei sovi minun arvolleni kosto,
siks' olen liian hyvä!
 
 
Toimeen siis!
Oi armahani, sulo Colombina!
 

(Nauraa.)

 
Et sulhoasi saa, mä takaan sen!
Mut neitsyenä (nauraa) vielä maata saat
sä toiset vuotta kolmekymmentä!
Oi armas Colombina, Colombina!
 

(Lähtee.)

Viides kohtaus

Hovimestari. Lakeija.

(Tulevat talosta.)

HOVIMESTARI.

 
Hän suostui heti kohta, omituista!
En tiennyt lainkaan, että tyttäreni
sua rakastais.
 

LAKEIJA.

 
Vai et?
 

HOVIMESTARI.

 
En tottamaar!
Mut vähät siitä, nyt on juttu selvä,
häät vietetään jo tänään.
 

LAKEIJA.

 
Minä lähden
nyt kohta ostoksille, ostan viiniä.
 

HOVIMESTARI.

 
Se oisi tarpeetonta!
 

LAKEIJA.

 
Mikä? Viinikö?
 

HOVIMESTARI.

 
Ei, ostaminen oisi tarpeetonta.
Tääll' onhan oma viinikellari,
ei herra laske, kuinka monta siellä
on pulloa.
 

LAKEIJA.

 
En siihen suostu, en.
Ei sovi se.
 

HOVIMESTARI.

 
Ei sovi se? No miks'ei?
 

LAKEIJA.

 
En, en, en tahdo häitäni mä tahrata!
 

HOVIMESTARI.

 
Vai niin! Sä olet kovin nuori vielä!
Maailma kyllä neuvoo säästämään!
En tahdo kieltää sua ostamasta.
Voit ostaa, jos niin tahdot. – Vanhempana
ja kokeneempana sua neuvoin vaan.
 

LAKEIJA.

 
Kai lienee kysyttävä morsiolta,
hän mitä tahtoo häihin ostettavan.
 

HOVIMESTARI.

 
Voi olla viisainta, voi olla viisainta.
Mä muuten pelkään hänen suuttuvan,
kas hän on hiukan – — —
 

LAKEIJA.

 
Mitä on hän hiukan?
 

HOVIMESTARI.

 
Ei mitään. Siivo on hän, myöntyväinen,
sen vielä näet!
 

LAKEIJA.

 
Sen mä kyllä uskon. —
Mut pyydä häntä ulos meidän luo,
niin saamme neuvotella.
 

HOVIMESTARI.

 
Pyydän heti.
 

(Menee sisään.)

LAKEIJA (Itsekseen.)

 
En koskaan aavistaakaan saattanut,
näin onnellinen että voisin olla.
Ja onneni on kaksinkertainen,
kun ajattelen, että kauvan, kauvan
se kestää.
 

(Katselee pukuaan.)

 
Ihmeellistä, ihmeellistä!
Mä köyhän kyntömiehen köyhä poika,
mä tulen kaukaa sydänmaasta tänne,
tään näen loiston, näen ihanuuden,
tää minut sokaisee. Tää on kuin unta,
en tätä käsitä. Mä myöskin nyt
oon yhtä kauniit, pulskat vaatteet saanut
kuin muut, ja kaunis, kaunis Colombina
on tänään mun. Oi onnea, en moista
ois ansainnut.
 

HOVIMESTARI (Tulee.)

 
Hän tulee kohta,
Mun tyttäreni.
 

Kuudes kohtaus

Edelliset. Colombina. Edelliset. Colombina.

COLOMBINA (Tulee.)

 
Isä kertoi mulle,
te että tahdotte mua tavata.
 

LAKEIJA (Hämillään.)

 
Niin lausuin kyllä, kysyn neuvoa,
mit' tahdotte, mä että ostan häihin?
 

COLOMBINA.

 
Te ostatte vaan viiniä ja hiukan
myös hedelmiä.
 

LAKEIJA.

 
Kernaasti sen teen.
Kai Bordeaux'ta?
 

COLOMBINA.

 
Ei, mutta Margaux'ta.
 

LAKEIJA.

 
Ja luumuja?
 

COLOMBINA.

 
Ei, mutta daadeleja!
 

LAKEIJA.

 
Ja Oportoa?
 

COLOMBINA.

 
Ei, vaan Madeiraa!
 

LAKEIJA.

 
Teen niinkuin käskette! Mä lähden kohta!
Mut sallikaa, mä kättä suutelen.
 

(Tarttuu Colombinaa oikeaan käteen; tämä vetää sen pois ja tarjoo vasemman.)

COLOMBINA.

 
Nyt teistä eroan mä – häihin saakka.
 

(Lähtee.)

Seitsemäs kohtaus

Lakeija. Hovimestari.

LAKEIJA (Hovimestarille.)

 
Nyt näet, kuinka vallan mainiosti
me yhteen sovimme.
 

HOVIMESTARI.

 
Se totta on! —
Mut miettikäämme hetki vielä häitä.
Mä hankin ruokaa, sinä viinit
ja hedelmiä. – Myöskin hupia ois tarvis.
Mut pyytäkäämme "Pater Paulus" häihin,
hän ompi joskus sangen sukkela,
hän voisi vieraitamme hauskutella.
 

LAKEIJA.

 
Se sopii mainiosti! Joutuin vaan
nyt ostoksille! Sinä lähdet varmaan
jo kutsumahan häihin vieraita.
 

HOVIMESTARI.

 
Mä voinhan lähteä. Jos tapaan narrin,
niin kutsun hänetkin.
 

(Lähtevät.)