Kitabı oku: «Lauri Stenbäck», sayfa 27

Itse työn suorittamiseen katsoen oli sovittu, että kukin kolmesta runoilijasta valmistaisi "täydelliset ainekset" uudistukseen, mutta tositeossa kävi niin, että Runeberg ensiksi laati uuden ehdotuksen vanhan virsikirjan kaikista 413 virrestä. Että Stenbäckin työ tällä kertaa supistui vähään, on ymmärrettävää, kun muistamme mitä ennen on kerrottu hänen sairaudestaan ja professorinvirastaan sekä muutostaan ensin Helsinkiin ja sitten Isoonkyröön. Hänen mielenkiintoansa tehtävään todistaa kumminkin eräs pitkä kirje Runebergille, kirjoitettu ainoastaan kuukausi komitean kokouksen jälkeen, jossa hän muun muassa tekee selkoa tutkimuksistaan ruotsalaisten virsien alkuteoksista. Siinä hän myöskin lausuu seuraavat mielipiteet tehtävän yleisestä laadusta:

"Yleensä ei tarvitse laajoja hymnologisia tutkimuksia huomatakseen, kuinka taito sepittää hyviä virsiä on häviämistään hävinnyt ja melkein kuollut pois. Jopa vanhojen virsien mukailukin on subjektiivisen mielivallan ja yleisen häviön leimaama. Vanhat virren tekijät eivät – mielikuvituksen tai kirjojen avulla – arvailleet synnin tuskan ja surun, armon lohdutuksen, elämän ja autuuden laatua, vaan tuntee selvästi, että he todella olivat kokeneet mitä ovat siitä laulaneet – ja laulaneet vakavuudella, totuudella ja miehekkäällä objektiivisuudella ja kurilla, joka on yhtä kaukana luonnollisen haavemielisyyden hengellisistä virnistelyistä kuin ahdasmielisen yltiöpäisyyden lahkohenkisestä yksipuolisuudesta. Uudemmat hengelliset laulut kärsivät yleiseen edellisestä taikka jälkimmäisestä virheestä, suuremmassa tai vähemmässä määrässä – ja niin ikään ne mukailut, joita on katsottu tarpeelliseksi tehdä kirkkomme vanhempiin virsiin. Tietoisuus kaikesta tästä synnyttää minussa ainakin suurta miettiväisyyttä ja arkuutta. Psalmistan täytyy laulaa kirkon nimessä, ja kirkon tulee hänen kauttansa purkaa sydämensä Jumalalle. Kuinka onnetonta ja mikä edesvastuu, jos valhe lasketaan sen huulille ja siten sydän nukutetaan näennäiseen valoon, sumuun ja teeskentelyyn! Epäilemättä on paras pysyä vanhoissa henkirikkaissa ja koetelluissa virsissä, jotka ovat kestäneet kokemuksen tulikokeen elämässä ja kuolemassa, ja koettaa uudistaa ne semmoisella uskollisuudella ja tarkkuudella, ettei henki karkoitu eikä haihdu, niinkuin enimmiten on tapahtunut esim. Ruotsin uudessa virsikirjassa, jossa imelän haavemielisyyden on korvaaminen mitä hävinnyt on."

Vähän ennen ensimmäistä joulua Isossakyrössä (1856) Stenbäck sai arkkipiispalta tiedon, että Runeberg oli lähettänyt laitoksensa komitean tarkastettavaksi. Se oli "laadittu neljään vihkoon" ja kirjettä seurasi yksi näitä vihkoja valmistavaa tarkastusta varten. Menettelystään oli Runeberg ilmoittanut seuraavaa: "Työssä olen koettanut uskollisesti noudattaa komitean asettamia yleisiä ohjeita. Joskus ei kuitenkaan ole noudatettu poisjätettäväksi päätetyn virren runomittaa sijaan otettavaksi ehdotetuissa, vaan se on vaihdettu johonkin toiseen tunnettuun ja rakkaaseen sävelmään. Tämä menettely ei toivoakseni ole synnyttävä mitään häiriöitä, vaan pikemmin päinvastoin tuleva eduksi, mikäli sillä tavoin käsitellyt numerot siten ovat saaneet tutumman ja kauniimman sävelen kuin ennen. Tätä vapautta on kuitenkin käytetty hyvin harvoin ja ainoastaan virsissä, jotka komitea on päättänyt poistettaviksi ja joita ei kenties koskaan ole laulettu missään kirkossa – eikä paheksuttane, että hyvin moni niistä kuitenkin, ainakin paremmilta aiheiltaan, on tunnettavana sijaan otetuissa virsissä." —

Loppupuolella helmikuuta 1857 kokoontuivat komitean jäsenet taas Turkuun, yhdessä, virsi virreltä, käydäkseen läpi ja tarkastaakseen Runebergin ehdotuksen. Työn suureen tärkeyteen ja henkilöiden huomattavuuteen nähden katsomme asiaksemme Stenbäckin vaimolleen kirjoittamista kirjeistä esittää kaiken, mikä on omansa valaisemaan tätä laatuaan harvinaista yhteistyötä.

Turku, 23 p. helmikuuta:

"Rakas Ebba! Siirrän monet kirjani ja paperini syrjään kiireessä ilmoittaakseni, että elän ja olen täällä. – Tulin tänne ilman seikkailuja perjantai-iltana, niinkuin tarkoitus oli, ja tapasin täällä jo saapuneina Runebergin ja Lillen. Kovaksi onneksi olivat kaikki huoneet täynnä siinä hyvässä paikassa, missä he asuvat, ja minun oli pakko majoittua seurahuoneeseen. Täällä minulla on varsin hyvä ja lämmin yksinäinen huone, mutta haluan kuitenkin kaikin mokomin päästä pois; täällä on kaikissa tapauksissa ravintola. Olen keskustellut erään englantilaisen kanssa, joka asuu missä toisetkin, saadakseni vaihtaa huonetta hänen kanssaan. Hän ei näytä oikein halukkaalta siihen, mutta antaa tänä päivänä varman vastauksen. Myös tulee meidän usein olla yhdessä – meidän komitealaisten – ja alituiset kävelymatkat ovat minulle kovin rasittavia ja sitä paitsi vahingollisia. Jos saisin englantilaisen huoneen, olisi hyvä. Syön Runebergin asuntopaikassa ja oleskelen siellä enimmäkseen, mutta siten hukkaan myöskin aikaa. Viipynemme vähintään kolme viikkoa; ja jos vain olisi enemmän aikaa, niin luulen, että saisimme kokoon jotakin, joka ei olisi hullumpaa. Kuitenkin täytyy meidän olla niin ahkeria kuin mahdollista. Vastoin luuloani ovat myös piispat kaikki kolme [s.o. paitsi arkkipiispaa Porvoon piispa C. G. Ottelin ja Kuopion piispa R. V. Frosterus] täällä samassa tarkoituksessa kuin me. Arkkipiispa halusi, että meillä olisi kokouksia sekä aamu- että iltapäivin ja että niissä yhdessä kävisimme ehdotuksen läpi pannen päämme yhteen. Minä vastustin sitä innokkaasti, koska siitä siten olisi tullut vain hutiloimista, ja sain molemmat muut puolelleni. Nyt on meillä piispallisia kokouksia ainoastaan joka aamupäivä, mutta työskentelemme itseksemme iltapäivät. Työ kävisi ehkä varsin hyvin, jos vain saisin tuon mainitun huoneen, että asuisimme kaikki samassa paikassa – ja jos terveyteni miten kuten pysyisi. Se on taas vähän huonompi kuin siellä kotona, osaksi matkan tähden, osaksi pitkistä kävelyistä täällä Runebergin pitkien koipien rinnalla. Hyvin hauska meidän on olla yksissä; Lille on, jos mahdollista, vielä herttaisempi kuin ennen. Meillä – tai oikeammin heillä – on vain harvoja tuttavia, taiteilijoita ja runoilijoita, jotka käyvät heidän luonaan, muutoin olemme rauhassa. Renvallin olen pari kertaa tavannut, mutta en ole vielä käynyt tervehtimässä. Eilen oli arkkipiispalla suuret n.s. aamiaispäivälliset, klo 2 päivällä, komitealle – missä vilisi väkeä ja syötiin seisoalta – kuitenkin oli hauska vilinässä tavata monta tuttavaa, m.m. Hedberg, kilttinä ja laihana kuten ennenkin. – Tuomiorovasti Edman on viimeisillään, lääkärien hylkäämänä, ja syö myskiä." —

Maaliskuun 5 p.

"Kiitos ensimmäisestä kirjeestäsi, jonka olen saanut. Minua ilahduttaa, että voitte hyvin ja että kaikki näyttää menevän rauhallista menoaan. – Terveyteni on ollut jotenkin hyvä, ainakaan ei erinäisesti huonompi kuin kotona. Ihmettelen itsekin sitä. Yskä on tosin toisinaan vähän pahempi, mutta olen kuitenkin sen kestänyt tuntematta liiallista raukeutta. Ainoastaan elantojärjestys – voimakas ruoka ja alituinen oluenjuonti – ei ole tehnyt minulle hyvää. Seurahuoneella asuin ainoastaan muutamia päiviä ja sain sitten täällä hyvän ja vedottoman huoneen – ennenmainitulla englantilaisella olleen – samassa paikassa, missä toiset komitealaiset asuvat. Meillä on kaikissa suhteissa hyvä kortteeri, hyvä ravinto, hyvä palvelus, kohtelias isäntäväki, niin että siinä kohden meiltä ei puutu mitään. Kuitenkin ikävöin täältä kovin pois, ja se on oleva ilonpäivä, kun saamme jättää Turun selän taakse. Työmme edistyy, mutta maksaakin uskomatonta vaivaa; varsinkin minulle, joka käyn kaikella mahdollisella tarkkuudella kaikki läpi, ensiksi omin päin ja saaden siinä suurella vaivalla ja huolella miettiä jotakin sen sijaan, mitä haluan saada korjatuksi. Voidakseni tehdä sitä edes jollakin huolella olen usein ollut kotona piispallisista kokouksista. Sittenkuin itsekseni olen miettinyt, käymme Runeberg, Lille ja minä kaikella tarkkaavaisuudella sen läpi, jolloin muuttelemme ja kirjoitamme uudestaan käsikirjoitusta ja joudumme toisinaan aika kiivaisiin kiistoihin. Kuitenkin on minulla ollut ainakin se mielihyvä, että korjaukseni miltei poikkeuksetta tulevat hyväksytyiksi. Siihen menee koko iltapäivä, tavallisesti myöhään yöhön. Mikä siten on läpikäyty ja korjattu, luetaan sitten seuraavana aamupäivänä klo 10-2 piispoille konsistorinhuoneessa. Viimeksimainitut eivät tavallisesti tee mitään tai kovin vähäpätöisiä huomautuksia – ja siten on tarkastus lopussa. Se tuottaa, kuten näet, melkoista vaivaa. Kaikesta tästä huolimatta on terveyteni pysynyt välttävänä – sinun rukouksesi ovat varmaankin apuna. Istua aamusta iltaan on kyllä arveluttavaa; mutta mitä tähän saakka on käyty läpi, tai ainakin enin osa, ei minusta suinkaan näytä huonolta tai syystä hylättävältä ja loukkaavalta. Kuitenkin kun ehdotuksessa tulin katumusvirsiin ja muihin, missä sisällinen kristillinen elämä purkaikse ja vuodattaikse ilmoille, jouduin epätoivoon, niin että kokonaiseen päivään tuskin saatoin tehdä mitään. Sellaiseen ei Runebergin runous riitä; sydämen vuodatusten sijaan, jossa jumalanpelko ja rakkaus elää, hänellä on enimmäkseen ulkonaista mietiskelyä, runollisesti erinomaisen kaunista, epäilemättä, mutta ei mitään virttä. Onneksi ovat useimmat vanhat säilytetyt tai otetaan ne sijaan, vaikka Runeberg toisinaan kovasti panee vastaan. [Todellisuudessa tuli Runebergin ehdotukseen 9 Lillen (niiden joukossa muutamia alkuperäisiä) ja 5 Stenbäckin virttä, jotka kaikki olivat vanhojen mukaelmia. Nämä jälkimmäiset olivat n: ot 7, 59, 227, 240 ja 377.] Summa se, että minulla vielä on toivoa, että voimme saada virsikirjan, jota ei toki kohtuudella voi sanoa huonoksi tai arvottomaksi kenen hyvänsä käyttää. Se ilahduttaa minua: eikähän olekaan kysymyksenä vanhan poistaminen, jota kernaasti voivat ja saavat käyttää kaikki, jotka tahtovat, – tämä on vain ehdotus ja saa käydä semmoisesta.

"Vähän ikävää ja hankalaa on, että molemmat piispat ovat hakeneet hauskuuttansa siten, että ovat asettuneet ruokakumppaneiksemme. Syömme päivällistä yhdessä minun huoneessani. Kuitenkin kursailemme heitä niin vähän kuin mahdollista, ja heidän kanssaan tuleekin hyvin toimeen. Emme tahtoneet emmekä voineet heiltä kieltää seuramme tuottamaa huvia, kun he näyttivät sitä haluavan, ja meidän täytyi uhrautua hieman heidän tähtensä. – Luultavasti valmistuu työmme viimeistään 2 viikon kuluttua tai ehkä pikemminkin, niin että kaiketi en pääse kotiin ennen kuin noin 3 viikon kuluttua. —

"Toissa päivänä pidettiin tuomiorovasti Edmanin hautajaiset suurella komeudella tuomiokirkossa. Schauman Helsingistä oli vartavasten matkustanut tänne, toimitti hautauksen ja piti (pitkän) ruumissaarnan. Yksi piispa, Lille ja Runeberg kantoivat ritarimerkkejä, ja minä astuin juhlallisesti saaton etunenässä surusauva kädessä. Oikeaa ilveilyä kaikki tyynni. – Ihmiset ovat erittäin kohteliaita, ne harvat, joita tapaamme tai ehdimme tavata.

"Kurjalla musteella olen raaputtanut tämän kokoon, sillä aikaa kuin muut istuvat arvokkaina konsistorissa piispojen kanssa; mutta aika kuluu ja lopetan tähän. – Voi hyvin – suokoon Herra meidän tavata toisemme terveinä taas! Laurisi. Kirjoita pian."

Maaliskuun 12 p.

"Ainoastaan muutama sana kiireessä. Työmme on niin edistynyt, että saamme sen valmiiksi ensi viikolla. Keskiviikkona tai viimeistään torstaina matkustan täältä ja voin siis olla kotona sunnuntaina, jos kaikki käy hyvin. Tänään kirjoitan siis viimeisen kerran. Terveyteni on yhä edelleen ollut ihmeteltävän hyvä; yskä sekä helpompi että vähempi kuin siellä kotona. Kuitenkin on tämä erityinen touhu kylläkin raskasta ja voimillekäypää. Eilen, keskiviikkona, olin Bromsin konsertissa, missä kappaleita sekä laulettiin että esitettiin näyttämöpuvuissa. Luultavasti sanomalehdet puhuvat siitä laveasti. – Arkkipiispan kehoituksesta on Ekman aikonut ottaa valokuvat meistä kolmesta ja sitten valmistaa ne kivipainossa. Se olisi naurettavaa; en vielä tiedä, suostunko siihen. – Käsittelemme paraikaa loppumattomia aamuvirsiä, jotka märehtivät yhtä ja samaa. Kuitenkin ne tulevat vähän paremmiksi. Sitten on jäljellä vain kuolinvirret, joita en vielä ole käynyt läpi. – Nyt juuri sain kutsut suurille päivällisille, jotka hovioikeuden jäsenet ja porvaristo pitävät – kaikki siunatuille komitealaisille. Samoin kuuluu lehtoreilla vielä olevan joku juhlallisuus. Miekkonen, joka täältä pääsisi!"

Jos yhdistää nämä Stenbäckin kirjeet niihin kahteen ennen julkaistuun, jotka Runeberg samaan aikaan kirjoitti vaimolleen, [J. h. Runeberg, Efterl. Skrifter, II, s. 323 seurr.] käy kuva näiden kolmen runoilijan yhdyselämästä sangen selväksi. Kuinka olikaan se omansa herättämään nuoruuden muistoja, muistoja ylioppilasvuosien toverielämästä, vilkkaita ajatuksenvaihtoja ja kilpailua laulun taiteessa, joskin toiselta puolen heidän tehtävänsä vakavuus ja tärkeys koroitti yhteistyön korkeammalle kaikkea, missä he ennen olivat olleet ja mitä he ennen olivat kokeneet samanlaatuista. – Kirjeissään Stenbäck ei puhu paljon Runebergista, mutta kotiin tultuaan hän kuuluu kertoneen sitä enemmän. Varsinkin kuuluu hän saaneen syvän vaikutuksen eräästä kahdenkeskisestä keskustelusta, joka oli kestänyt myöhään yöhön ja saanut alkunsa Runebergin lauseesta, ettei kellään voinut olla oikeaa käsitystä Jumalan rakkaudesta ihmisiin, joka ei ollut kokenut puhdasta, hehkuvaa maallista rakkautta. Kertomus oli päättynyt ihailun huudahduksella ystävän nerokkaista sanoista ja persoonallisuudesta.

Heti Helsinkiin tultuaan Lille järjesti virsikirjaehdotuksen painattamisen. Hänellä oli oleva pääjohto, paikalla asuvana, mutta Runeberg, joka oli saanut kustannusoikeuden työhön, johon hän oli pannut enimmän aikaa ja vaivaa, luki yhden oikaisuvedoksen. Jo 2 p. huhtikuuta hän palautti ensimmäisen arkin ja sen ohella kirjeen, jossa hän lausuu vastakuluneesta ajasta:

"Mitä enemmän ennättää levähtää Turussa-olomme jälkeen, sitä iloisemmaksi ja ylentävämmäksi se käy sielulle ja sydämelle. Sitä emme koskaan tule unohtamaan, se on varmaa. Me elimme siellä suurta elämää pikku huoneissamme, taiteellista, jalolle asialle alttiisti omistettua ja ystävyyden parhaiden aarteiden, luottamuksen ja keskinäisen avun, täyttämää. Voi kyllä sanoa, että se työ ja vaiva oli, kun se paras oli, mutta että se oli parhaassa merkityksessä hyvää ja elämisen arvoista, on yhtä varmaa.

"Jos kirjoitat joskus Stenbäckille, niin sano hänelle lämpimät terveiset minulta. Kunpahan hän olisi tullut miten kuten terveenä kotiin ja kesällä voisi saada uusia voimia ja terveyttä, ukkoparka." —

Jonkunmoisena ulkonaisena muistona Runebergin ja Stenbäckin yhteistyöstä voi pitää sitä kunnianosoitusta, joka samana vuonna yliopiston puolelta tuli molempien osaksi, heidät kun siinä teologisessa promotsionissa, joka pidettiin 28 p. toukokuuta, kristinuskon maahantulemisen 700-vuotismuiston johdosta vietetyn riemujuhlan jälkeisenä päivänä, vihittiin kunniatohtoreiksi. Vihkijänä oli kolmas virsikirjatoimikunnan runoilija, Lille, ja hän painoi todella tohtorinhatun Runebergin päähän, jotavastoin Stenbäck kaikeksi ikäväksi ei voinut persoonallisesti ottaa sitä vastaan.

* * * * *

Se lause, jota Runeberg äsken siteeratussa kirjeessä käyttää Stenbäckistä, oli kovaksi onneksi kirjaimellisesti totta hänen ruumiilliseen terveyteensä katsoen. Tästä ajasta pitäen, eli tarkemmin sanoen talvesta 1857-58, hän oli sairauden murtama mies, mutta hänen sielunsa ei silti ollut heikontunut voimiltaan, vaan säilytti vilkkautensa ja joustavuutensa yhä edelleen. Jopa voi, jollei ota lukuun, että se tulisuus ja ärtyisyys, joka kuului hänen luonteeseensa, kivulloisuuden johdosta tuli useammin näkyviin kuin ennen, sanoa, että hänen mielialansa yleensä oli iloinen ja että hän tyyneydellä kantoi kärsimyksensä. Mainittuna talvena hän vielä ajatteli vastustaa enenevää kylmänarkuuttaan eli toisin sanoen "karaista itseään" eikä sen vuoksi lakannut käymästä kirkossa, joka tietysti ei ollut lämmitettävä, vaan istui siellä tuntikausia ja meni sitten saunaan. Vaikutus oli kuitenkin päinvastainen kuin mitä hän oli tarkoittanut; rinta huononi, ja hänen täytyi lakkaamatta pysyä sisällä. Siten alkoi Stenbäckille hänen 12-vuotinen "vankeutensa", joka oli siinä, että hänen säännöllisesti 8-9 kuukautta vuodessa täytyi asua seinäin sisällä.

Keväällä 1858 huomattiin, että niin suuri ontelo oli syntynyt toiseen keuhkoon, että se oli miltei kokonaan toimeton. Vanhan lääkärinsä, Uudessakaarlepyyssä asuvan tohtori Blankin, kehoituksesta Stenbäck päätti silloin vaimonsa seurassa tehdä matkan tunnettuun Sodenin parannuspaikkaan lähelle Frankfurt am Mainia, vaikka tohtori Ghurberg Vaasassa antoi sen lausunnon, että hän hyvin saattoi jäädä kotia kuolemaan, sillä ulkomailta hän ei kuitenkaan ollut hengissä palaava. Kumminkin kävi paremmin. Sodenissa häntä hoiti osaaottavasti eräs tohtori Kolb sillä seurauksella, että heikontuneet voimat osaksi palautuivat ja että hän sitten noudattaen mainittua varovaisuutta vielä eli päälle vuosikymmenen. [Kuinka Stenbäckin tavallisuudesta poikkeava persoonallisuus kaikkialla teki vaikutuksensa, huomaamme m.m. siitä, että hän Sodenissa sai hartaan ystävän eräästä papista nimeltä Albert Schenck Ehringshausenista Hessenissä, jonka kanssa hän sitten monta vuotta oli kirjeenvaihdossa; Eräs Schenckin kirje (28 p: ltä elokuuta 1858) on tallessa ja osoittaa, kuinka lämmin hänen ystävyytensä kaukaista muukalaista kohtaan oli. Käännämme siitä tähän seuraavat rivit: "Jos tulisitte tänne luokseni, en tiedä kuinka iloinen olisin. – Minä olen Teille suuressa kiitollisuuden velassa siitä henkisestä virikkeestä, jonka Teiltä sain. Kuinka oikeassa olitte kysyessänne minulta niin usein, oliko saksalaisilla papeilla myös totista kristillisyyttä eikä ainoastaan kristillisiä ajatuksia! Tämä Teidän sananne on tullut minulle siemeneksi, joka vielä elää ja vaikuttaa minussa. Rukoilkaa kanssani Herraa, että se kantaisi minussa iankaikkisen elämän hedelmän! Vielä en voi Teille muuta tunnustaa kuin: Ei niin, että olisin sen jo käsittänyt, mutta minä tavoitan sitä, että sen käsittäisin, sittenkuin Kristus on minut käsittänyt! – Jälkimmäistä toivon ainakin. Pyydän Teitä tuomitsemaan. Tänä aamuna, tultuani kirjeestänne niin hyvälle mielelle, olen sydämen halulla kirjoittanut huomispäiväisen saarnani. Rouvalleni on ollut huvi kirjoittaa se puhtaaksi Teitä varten, ja minä rohkenen lähettää sen Teille, koska olette tullut ystäväkseni. Niin minä saarnaan, niin minä kirjoitan saarnani, niin minä pidän ne sydämestäni." – .]

Tässä yhteydessä on soveliainta mainita muutamia muita matkoja, joita Stenbäck teki, saaden niistä ainakin lievennystä ja virkistystä, joskaan ei täyttä parannusta. Kaikki nämä matkat tapahtuivat Turun Kupittaan terveysvesi- ja kylpylaitokseen, jota silloin johti professori Evert Julius Bonsdorff. Ensimmäisen matkan hän teki 1860, toisen 1861 ja kolmannen 1863, jolla viimeisellä oli toinenkin tarkoitus; kesällä 1863 oli nimittäin virsikirjakomitealla taas kokous. – Matkalla ollessaan Stenbäck kirjoitti, kuten tavallisesti, kirjeitä vaimolleen, joten meillä siis olisi tilaisuus seikkaperäisestikin kertoa näiden matkain kulusta. Kuitenkin lienee kylliksi, kun esitämme ainoastaan muutamia piirteitä. – Sekä 1860 että 1861 Stenbäck asui erään rouva Westerlundin luona, jonka hän sanoo hämmästyksellä tunteneensa vanhaksi tuttavaksi, entiseksi Cecilia Fonténiksi. Muina vuokralaisina oli muutamia vanhanpuoleisia naisia, jotka vaivasivat häntä lähentelevällä tuttavallisuudellaan, vaikka hän sanoo voivansa helposti pitää heidät loitolla (!). Ensimmäisellä matkalla olivat kasvattilapset Iida ja Jakkus mukana, ja heistä Stenbäckillä oli suurta hauskuutta, samoinkuin Otto ja Laura Alceniuksesta, jotka silloin oleskelivat Turussa. "Vesihomma", joksi hän sanoo kylpemistä, ei häntä yleensä miellyttänyt. Ensiksi häntä vaivasi myöskin "alastomain olentojen näkeminen" kylpylaitoksessa; ne "näyttivät hänen tottumattomissa silmissään rumilta ja pelästyttäviltä". Hän ikävöi kotia ja kyselee usein, kuinka kasvit menestyvät: "kuinka peltojen laita on kotona; kirjoita myös kuinka puutarhassa on kasvanut, kukat, puut, marjapensaat y.m." Kesällä 1860 oli opettajakokous Turussa, ja Stenbäck otti siihen osaa, vaikka pitkällinen istuminen vaivasi häntä niin, että hän oli iloissaan, kun se loppui. Kesällä 1861 taas hän m.m. kuuli kiitettyä laulajatarta Michaeli'a. "En ymmärtänyt", kirjoittaa hän sen johdosta, "luonnollisesti sitä laisinkaan; hän huusi ja liritteli ilman mitään pontta ja perää – pelkkää turhuutta ja koreilua". Heinäkuun 17 p. samana vuonna pidettiin "kokous, jossa valtiollisia asioita harrastavat henkilöt kaikista luokista neuvottelivat tulevasta valtiopäivävaliokunnasta. M.m. laadittiin vaalilistoja tulevista edusmiesehdokkaista jo Helsingissä ehdotetun listan perustuksella. Jälkimmäisessä ehdotettiin Turun hiippakunnan papiston edusmiehiksi: Schauman, Kenvall, [C. K.] Forsman Ilmajoelta ja minut. Olin kahden vaiheella, pitääkö minun koettaa saada nimeni poistetuksi, ja puhuin siitä Bonsdorffille, joka hartaasti kehoitti moiseen matkaan katsoen sen olevan enemmän hyödyksi kuin vahingoksi terveydelleni. Annan heidän siis ehdottaa itseni, jos tahtovat. Aatteles, jos vielä kerran elämässämme tulemme Helsinkiin politikoitsemaan." (Tunnettua on, että Stenbäck ei tullut valituksi.) Ensimmäiseltä matkalta Stenbäck palasi kenties vähän parantuneena, toiselta, jonka ajalla hän yleensä oli tuntenut itsensä reippaammaksi kuin edellisenä kesänä, "ei suinkaan huonompana kuin ennen"; sitävastoin ei kolmas matka, jonka pääaiheena otaksuttavasti oli virsikirjakomitean kokous, näytä tuottaneen hänelle edes ohimenevää helpotusta. Tänä viimeisenä kertana hän ei myöskään kuten edellisinä kesinä tavannut kylpyvieraiden joukossa miellyttäviä henkilöitä, joiden seurassa hän olisi viihtynyt. Hän ikävöi siis kovin kotia ja lakkautti ennen aikojaan kylpykautensa. "Ainoana toivonani on pian päästä pois, ja kun kerran olen kotona, pidän vastedes varani – jos elän – siitä hulluudesta, että mennä löyhähtäisin johonkin kylpylaitokseen. Rukoilen ja toivon, että Herra suo minun ummistaa silmäni rauhassa kotona." – Stenbäck pysyi tässä päätöksessään. Alistuvasti hän jätti toivon terveytensä palaamisesta.

* * * * *

Stenbäckin viimeinen matka Turkuun on tuonut meidät jälleen virsikirjatyöhön, josta nyt tulee kerrottavaksi yhdessä jaksossa. N.s. Runebergin ehdotus, jossa myös Stenbäckillä ja Lillellä oli ollut jonkun verran osaa, [Eräässä kappaleessa Runebergin virsikirjaa, jonka on omistanut turkulainen kirjanpainaja J. F. Granlund, joka kuuluu mitä suurimmalla mielenkiinnolla seuranneen työtä, on seuraavat viimeksimainitun tekemät muistiinpanot: "Omarbetade af Lars Stenbäck n: ris 7, 227, 240, 377, af Lille n: ris 130, 218, 222, 250, 280, 320, 339, 402. Resten af Runeberg."] ilmestyi painosta 1857. Se sai osakseen monipuolista arvostelua asiantuntijoilta, jotka osaksi persoonallisesta harrastuksesta, osaksi hallituksen kehoituksesta ryhtyivät siihen. Painetuista lausunnoista osoitti varsinkin C. G. von Essenin ja Alfred Kihlmanin yhteisesti tekemä tarkastus "harvinaista hymnologista käsitystä ja kristillistä arvostelukykyä", vaikka sen "toisinaan ajattomasti ilkkuva esitystapa" vaikutti loukkaavasti osaan lukijoita. Ei yksikään tarkastaja ollut katsonut voivansa pitää työtä kokonaan hylättävänä, mutta silti oli suuri joukko perusteltuja muistutuksia tehty ja muutamien virsien perinpohjaisen tarkastuksen ja uuden toimituksen tarpeellisuus tuotu esiin. "Kaivattiin", sanoo Stenbäck, "useita virsiä ja virrenvärssyjä, jotka olisi kannattanut ottaa vanhasta virsikirjasta, pidettiin eräitä muutoksia onnistumattomina ja levottomuutta ja tyytymättömyyttä herättävinä, paljoksuttiin uusien alkuperäisten virsien lukua, jotka muutoin liian räikeästi pistivät silmiin monien tarpeettomasti ja jonkunmoisella keikailevaisuudella vanhoissa virsissä säilytettyjen vanhentuneiden sanamuotojen ja lauseparsien rinnalla, sekä huomautettiin yleensä oikean raamatullisen tarkkuuden, puhtauden ja yksinkertaisuuden puutetta". Tämän johdosta kokoontui virsikirjakomitea jälleen Turkuun alussa heinäkuuta 1863, josta kuitenkin Runeberg jäi pois. Arkkipiispa vaati, että tarkastus heti oli pantava toimeen, jotavastoin Stenbäck ja Lille olivat sitä mieltä, että työ, voidakseen tulla suoritetuksi "sillä huolellisella tarkkuudella ja tyynellä maltilla, jota asian tärkeys vaati", oli tehtävä kotona, niin että he kukin erikseen toimittaisivat tarkastuksen. Tämä käsitys pääsikin voimaan, jota paitsi päätettiin, että uuden ehdotuksen tuli olla valmis v: n 1865 ajalla. Toimituksen periaatteihin katsoen määrättiin m.m., että vanhan virsikirjan aine- ja numerojärjestys oli edelleen säilytettävä, proosanumerot sovitettava runomuotoon laulettaviksi, jotta eivät virsikirjassa olisi tarpeettomana eriskummaisuutena, muutamia poisjätettyjä virsiä ja virren värssyjä vanhasta virsikirjasta tarpeellisilla muutoksilla otettava, ala-arvoiset Runebergin alkuperäisistä virsistä poistettava ja korvattava toisilla, kaikki lauseparret, jotka saattavat herättää levottomuutta ja väärinkäsitystä, karsittava pois sekä ylipäänsä, pannen asianmukaista huomiota muotoon ja nykyajan yleisesti tunnustettuihin vaatimuksiin, säilytettävä vanhan virsikirjan kristillinen henki niin puhtaana ja heikentymättömänä kuin mahdollista. Samalla katsottiin muutamain tarkastajain toivomuksesta tarpeelliseksi, että, mikäli mahdollista, virsiä erinäisiä sieluntiloja, tilaisuuksia ja olosuhteita varten olisi lisättävä liitteenä, jonka kuitenkaan ei välttämättömästi tarvitsisi olla valmis yllämainittuna aikana.

Lille näyttää viipymättä käyneen käsiksi tehtävään, jotavastoin Stenbäck lykkäsi sen kokonaista vuotta tuonnemmaksi. Tämä näkyy eräästä kirjeestä Lillelle 23 p: ltä marraskuuta 1864, jossa Stenbäck kirjoittaa: "Osaksi vaivan pelosta ja ajan puutteesta, osaksi suuresta epäluottamuksesta kykyyni ja voimiini en tullut ryhtyneeksi toimeksi saamaani virsikirjamme tarkastamiseen, ennenkuin velvollisuuteni tänä syksynä pakotti minut siihen, kun ei ole enää pitkä aika jäljellä, ennenkuin työn tulee olla valmis. Nyt olen askaroinut sen ääressä niin ahkerasti kuin mahdollista on ollut kovin heikoille voimilleni, ja kuin kansatulvan alituisesti keskeyttämä aikani on sallinut. Mutta kuitenkin olen sielulla ja sydämellä kiintynyt yritykseen, niin vaivalloinen kuin se onkin. Ponnistuksissani olen monta kertaa tuntenut Herran mahtavaa apua ja tullut erinomaisesti rohkaistuksi hänen läsnäolostaan ja armostaan. Toivon ja uskon, että hän ei vastakaan ole ottava pois kättään, niin kauan kuin hän antaa elämän kipunankaan säilyä, ja ettei hän salli rakkauden tähän työhön sammua. Vielä en ole ehtinyt pitkälle – vain kappaleen toiselle sadalle – mutta arvelen voivani päästä loppuun ensi keväänä tai kesänä, jos terveys on sellainenkaan kuin nyt. Mitä pitemmälle ehdin, sitä enemmän tulen siihen vakaumukseen, että uusi toimitus on todella tarpeen; mutta pelkään suuresti, että muutokseni havaitaan moniksi ja suuriksi. Mutta sen ohessa huomaan myös yhä enemmän, kuinka suuressa kiitollisuuden velassa kirkkomme on Runebergille, ja kuinka suuri hänen ansionsa on virsikirjamme parantamisessa. Kuten sanottu, työ on tullut minulle hyvin rakkaaksi. – Monien erilaisten muistutuksien tuottama puuha lisää työtä melkoisesti ja johtaa helposti tarpeettomiin aprikoimisiin, mutta niitä ei tietysti suinkaan voi jättää huomioonottamatta."

Kirje päättyy sanoilla: "Jos joskus tahtoisit ilahduttaa minua muutamilla riveillä, niin ole hyvä ja ilmoita minulle lähemmin, kuinka Runeberg jaksaa; olen kauan ollut vailla tietoja hänen tilastaan enkä ole koskaan oikein kuullut, kuinka hänen laitansa oikeastaan on. Jospa hän olisi täysissä sielun voimissa, vaikka ruumis on heikko! – Elän tavallista kamarielämääni ja odotan Herran kutsua." – 14 p. joulukuuta Lille vastaa ja kirjoittaa ensiksi suuresta ilostaan, kun Stenbäck on ryhtynyt tarkastukseen, kertoo sitten mitä hän itse on tehnyt asian hyväksi ja lupaa lopuksi seuraavana kesänä tulla Isoonkyröön suullisesti neuvottelemaan. Muistellen heidän entistä yhteistyötään hän jatkaa: "Ja tässä rakkaasti muistellessani tuota hyvää aikaa, jolloin se tapahtui, on juuri oikea hetki lausua sinulle Runebergilta mitä lämpimin tervehdys, jota vartavasten olen ollut Porvoossa hakemassa! Tervehdi Stenbäckiä ja sano hänelle, etten suinkaan ollessamme yhdessä Turussa uskonut vielä 8 vuotta sen jälkeen voivani lähettää tervehdystä hänelle, ja että olen sydämestäni iloinen siitä, että hän tuntee itsellään olevan voimia ja halua virsikirjatyöhömme – niin kuuluivat hänen sanansa – ilolla huomaat siitä, että hänen muistinsa ja ajatuskykynsä on säilynyt – ja että hän voi puhuakin, vaikka se kyllä käy vähän kankeasti. Mitä edelleen virsien tarkastukseen tulee, antoi hän meille täyden vapauden nyt menetellä virsiensä kanssa niin kuin hän itse menetteli vanhoja virrentekijöitä kohtaan, katsoen että ne eivät enää olleet hänen, vaan kirkon omia. Itsensä hän katsoi voimattomaksi tekemään niille enää mitään ja yleensä kirjallisen toimintansa loppuneeksi. Ja kovaksi onneksi niin lieneekin. Tosin hänen sielunvoimansa ovat tallella; täysi selvyys, muisti tavattomassa määrin, mielenkiinto kaikkeen; mutta hän ei siedä mitään ajatuksenponnistusta, ei voi kuulla mitään luettavan itselleen (itse hän ei voi lukea mitään tuntematta pyörrytystä), väsyy pian keskusteluun ja puhuu jäykästi. Suuri heikkous tuntuu yhä vielä hänen sielussaan, huomaa että se kärsii ruumiin keralla, joka on niin murtunut. Sillä oikea puoli on edelleen halvautuneena, käsi kokonaan ja jalka myös kovin, niin että hän talutettaessa laahaa sitä jäljessään. Mieliala on kuitenkin muuttumaton – lukuunottamatta vähäistä kärsimättömyyttä – ja sielunvoimalla ja alistuvasti hän kantaa onnettomuutensa; mutta on kuitenkin surullista nähdä tämä! suuri henki niin heikontuneena, voimattomana" – (loppu puuttuu) – Seuraavassa kirjeessä 5 p: ltä helmikuuta 1865 Stenbäck kirjoittaa tämän johdosta: "Tiedonantosi Runebergista liikutti sydäntäni; kaikki on turhaa ja katoovaista maan päällä – kuitenkin se, joka kuulee Poikaa ja uskoo häneen, on elävä iankaikkisesti. Suotakoon se armo meille!"