Kitabı oku: «Suomalaisen teatterin historia II», sayfa 10

Edellisessä kirjeessä oli mainittu, että Kaarlo ja Emilie Bergbom olivat käyneet Turussa, mutta eläneet niin incognito, ettei heitä missään nähty. Uutena vuotena olivat he kuitenkin eräänä ehtoona olleet Landellilla, ja rouvasta se oli ollut oikea juhlailta. Muita vieraita ei ollut paljo, mutta kaikki samoin ajattelevia. Landell oli pitänyt lämpimän puheen ja esittänyt kiitollisuuden maljan Emilielle, johon kaikki täydestä sydämestään yhtyivät. – Silloin, kirjoittaja sanoo, hän ei aavistanut että Turussa saataisiin toimeen mitään yleisiä pitoja teatterille; mutta miten kävi, niin rva V. Malmin ja hänen alkuunpanostaan semmoiset syntyi. Osanottajia oli 60 herraa ja 40 naista ja kutsutuita 13. [Varatuomari Erik] Stadigh oli ensimäinen, joka merkitsi nimensä toiselle listalle ja [kauppias Aug.] Silén toiselle, ja sitte ne menivät kädestä käteen useimpien hovioikeuden nuorempien jäsenten piirissä ja muittenkin, jotka eivät pidä hengen asiana olla ylinnä korissa. Ja hauskaa meillä olikin; kaikki olivat kuin sähkötettyjä, kaikkia puheita seurasi yhteinen hurraa. [Kaupunginlääkäri] tri Hahlin puhe teatterin jäsenille oli sydämellinen ja melkein juhlallinen, sitte tuli [toimittaja] Ernst Rönnbäckin puhe Emmy Strömerille, hieman runoutta mukana, lämpimästi ja hyvästi lausuttu; hän puhui Franzénin syntymäkaupungista satakielten kotipaikkana, josta ne ovat tulleet sävelillään ihastuttamaan meitäkin; niinkuin Väinämöinen muinoin oli saanut kontionkin laulua ihailemaan, oli Emmy Strömer innostuttanut vähemmänkin musikaaliset kuulijat. Siihen tapaan hän puhui ja minä annoin hänelle paljon anteeksi tämän siivon puheen tähden ja olin tyytyväinen päähänpistostani valita juuri hänet puhumaan Emmylle. – Sen jälkeen Landell puhui Sofie Strömerille, joka luopuu yleisöstä hoitaakseen pyhää tulta kodin alttarilla,⁵² ja uusi lääninsihteeri [N.] Schlüter esitti innostuneesti tri Bergbomille maljan, jota seurasi loppumaton hurraa. – Vihdoin tahtoi [lehtori] Schoultzkin puhua, mutta kun tanssi oli alkamassa, myönnettiin hänelle ainoastaan 5 minuuttia. Sen sijaan että olisi lausunut jotain lyhyesti, alkoi hän kreikkalaisten ja roomalaisten teatterista eikä kukaan aavistanut mihin hän tähtäsi, kun 5 minuuttia oli kulunut ja soittokunnan toitotus remahti. Silloin puhuja äkkiä päätti toivomuksella, että Suomalainen teatteri astuisi – Ruotsalaisen sijaan! Näitä sanoja seurasi kumea murina yleisön puolelta, mutta silloin rva Malm virkkoi, että 5 minuuttia olikin ollut kylliksi puhujalle, sillä 6: tena hän jo lausui tyhmyyden, ja tämä sai murinan taukoamaan. – Läksijäiset olivat teatterin lämpiössä viimeisen näytännön jälkeen. Kaikki puheet olivat ruotsalaisia ja turhaan olivat toimeliaat rouvat koettaneet saada edes Bergbomille suomenkielisen puheen. – Vaikka oopperaa juhlimassa oli semmoisiakin, jotka rva Landell edellisessä kirjeessä oli lukenut sen vihollisiin, on varmaa että oli toisia, jotka eivät myöntyneet sovintoon. Siten hän mainitsee käyneensä eräässä perheessä, jossa hänelle vakuutettiin, "että Suomalainen ooppera oli niin peräti ala-arvoinen, että sitä oli mahdoton kuunnella, ja – koska jäsenet kuitenkin olivat ruotsalaisia, olisi heidän pitänyt laulaa ruotsiksi! Voi, isänmaa parka, ajattelin minä, poikasi ja tyttäresi eivät saa enää kantaa nimeäsi ja vielä vähemmän laulaa kielelläsi!" – Suomalaisen teatterin vastustajia oli myöskin kuvernööri, kreivi Creutz. Puhuessaan mahdollisuudesta saada lupaa arpajaisiin teatterin hyväksi rva Landell suuresti epäilee sitä – "niin kauvan kuin Creutz on johdossa. Siinä valitettavasti ei mikään auttane, ei polville lankeeminen eikä liikuttavat puheet, sillä hän on yhtä paljo oopperaa kuin suomenkieltä vastaan, hän ei kärsi kumpaakaan." – Turusta läksi lauluosasto Helsinkiin, jota vastoin puheosasto jo vähän ennen oli matkustanut Poriin, ja jälkimäistä tulee kertomuksemme ensin seurata. Teatterin toimi Porissa, jossa se ei ollut käynyt sen jälkeen kun seurue syksyllä 1872 siellä alkoi uransa, oli tapahtuva epäilyksiä herättävillä edellytyksillä. Vilhon heikontunut terveys vaati ehdottomasti lepoa ja hänelle myönnettiin sentähden vapautta ulkomaanmatkaa varten. Hänen paikkansa – johtajan tai järjestäjän – oli Kallio täyttävä; mutta ymmärrettävää on, että tämän näyttelijän pedagooginen kokemus ei korvannut mitä häneltä puuttui näyttämötaiteen tuntijana. Siinä hän ei ollut läheskään Vilhon vertainen. Mutta kun Bergbom edeltäkäsin määräsi ohjelmiston ja tarkoitus oli näytellä ainoastaan hyvin tunnettuja ja usein esitettyjä kappaleita, niin toivottiin kaiken menevän hyvin. Ja verraten hyvin kaikki menikin, vaikka niillä, joiden tuli täyttää Vilhon sija eri kappaleissa, oli paljo työtä, eikä muitakaan vastuksia puuttunut.

Näytännöt alkoivat Otavan salongissa 28/2 Viuluniekalla ja jatkuivat lähes kaksi kuukautta; viimeksi annettiin Deborah 20/4. Paitse näitä kappaleita, joista jälkimäinen näyteltiin kaksi kertaa, esitettiin seuraavat koko illan näytelmät: Marianne, Päivölä ja Maria Tudor, kukin kaksi kertaa, sekä Kavaluus ja rakkaus ja Preciosa, kumpikin yhden kerran. Muutoin annettiin pienempiä kappaleita, joista olivat uusia (vaikka ennen harjotettuja) kaksi 2-näytöksistä huvinäytelmää: Vangin pidot (29/3) ja Natalia ja Nadeschda (7/4), edellinen ranskalainen (Le bal du prisonnier), jälkimäinen tanskalainen (A. Andersen: Rosa og Rosita), Törmäsen kääntämä. Suurista näytelmistä pidettiin enemmän kuin pienistä ja pienistä olivat laulunäytelmät mieluisimmat. – Vanhemmissa näytelmissä, joissa Vilholla oli ollut rooleja, täytyi muiden – pääasiassa Leinon – täyttää hänen sijansa. Siitä oli nuoremmille lisätyötä, mutta luonnollisesti hyötyäkin.

Tietoja seurueen oloista lähetti Bergbomille aluksi Kallio, mutta sitte Törmänen ja Leino. Kävi näet niin hullusti, että ensinmainittu enimmän ajan oli sairas. Ensiksi hän loukkasi kätensä (Törmänen mainitsee, että Kallio sairasti "marttyyriviikolla"), niin ettei voinut kirjoittaa, ja kun se oli parantunut, hän teatterissa vilustui ja sai keuhkotulehduksen. Näin ollen täytyi Törmäsen, jolle jo alusta alkaen rahavartian tehtävä oli uskottu, Leinon y.m. avulla hoitaa asioita. Eräät toiset, joiden olisi luullut paremmin kyenneen siihen, elivät herroiksi välittäen viisi aseman vaikeuksista. Kumminkin meni kaikki niinkuin jo sanottiin sangen hyvin. Teatterin ystävät ja paikkakunnan ruotsalainen lehtikin tunnusti seurueen suuresti edistyneen ensi esiintymisensä jälkeen. "Kaupungin ylhäiset (raha-aristokraatit)" loistivat tosin poissaolollaan ja sentähden oli varsinkin arkipäivinä vähä väkeä, mutta pyhinä oli tungos sitä suurempi. Erittäin mieltyneitä teatteriin olivat maalaiset kaupungin ympäristössä; kerrankin tuli Karviasta yhdessä seurassa 16 talonisäntää emäntineen. Kun Kavaluus ja rakkaus näyteltiin, olivat maalaiset ostaneet istumasijat, niin että kaupunkilaisten oli tyytyminen seisomapaikkoihin. Parhaimmat iltatulot tuottivat siis maalaiset, mutta huhtikuulla kun keli kävi huonoksi, ei niitä enää paljo nähty teatterissa. Loppuaikana ilmaantui kelirikon ohella toinenkin vastus, nimittäin kaksi kilpailijaa, amerikkalainen luistelijataituri Jackson Haines ja ruotsalainen harpunsoittaja Sjödén. Edellisen taholta uhkaava vaara vältettiin siten että ruvettiin yhteistyöhön. Jackson, joka oli erinomaisen ketterä pyöräluistimillaan (eräs porilainen sanoi hänestä: "Se liikkui pää ja jalat ilmassa!"), esiintyi kaksi tai kolme kertaa yhdessä teatterin kanssa, suorittaen puolestaan luistintansseja (esim. Naamiohuvien jälkeen ja Savoijalaispoika) ja näytännöistä oli meikäläisillä 200 mk puhdasta tuloa; sitä vastoin oli seurueemme turvaton Sjödéniä vastaan. Sinä sunnuntai-iltana, jona harpunsoittaja antoi konsertin kirkossa, oli näyttämöllä halla. – Kaikkiaan nousivat tulot 7,866 markkaan, se on noin 374 mk illalta, ja ainakin kolme kertaa Törmänen toimitti 1,000 markan rahalähetyksen Helsinkiin. – Jättäen sikseen muut pikku jutut, lisäämme vain, että kaupunkilaiset – joista Törmänen rikkiviisaasti kirjoitti: "ohdakkeita on paljo nisun seassa" – eivät laiminlyöneet kutsua seuruetta tavallisiin läksijäisiin. Niissä luonnollisesti juotiin Suomalaisen teatterin ja Bergbomin maljat; vähemmän tavallista oli että pormestari Molander esitti Runeberginkin maljan ("tietysti ruotsiksi", sanotaan kirjeessä).

Porista matkustettiin Tampereelle. Kallio jäi kuitenkin sairaana jälkeen ja toiset, etupäässä Törmänen hoitivat asioita miten parhaiten osasivat. Ensi näytäntö uudella olopaikalla oli 25/4 (Haapaniemen hanhenpoika, Ensi lempi ja Mustalainen) ja sali oli täynnä yleisöä, joka suosiollisesti tervehti vieraitaan. Näytännöt annettiin samassa salissa kuin 1872, mutta nyt oli siinä lehteri, joten "teatteriin" mahtui lähes 500 henkeä. Yhteensä annettiin tällä kertaa Tampereella 20 näytäntöä ja toisessa puolessa niitä koko illan kappaleita. Oli näet tultu siihen päätökseen, että suuret näytelmät ylipäätään onnistuivat paremmin samalla kun ne enemmän miellyttivät katsojia. Uusia ohjelmistossa olivat P. Hannikaisen kirjoittama alkuperäinen, 5-näytöksinen näytelmä Neitsyt Siiri, jonka ensi ilta oli 20/5, L. Heibergin Eroamattomat (23/5), Auvrayn Orposisarukset (6/6), molemmat viimemainitut 2-näytöksisiä huvinäytelmiä, ja Törmäsen juuri nyt suomentama rva Birch-Pfeifferin Sirkka, joka näyteltiin ensi kerran (Leinon hyväksi) 8/6 – viimeinen näytäntö Tampereella.

Tietoja tältä ajalta on vähänlaisesti. Kallio tuli 8/5. "Se oli iloista", Törmänen kirjoittaa (10/5), "sekä yleisesti että yksityisesti minulle. Melkeinpä sain jo kylliksi tästä lyhyestä ajasta – en suinkaan toimista, vaan mieliharmista, joita yhä oli tarjona, ja sepä aivan luonnollistakin." – "Tulot", hän jatkaa samassa kirjeessä, "ovat pysyneet entisellään – tietysti verrannollisesti pienempinä kuin Porissa. Yleisö täällä on erinomaisen innostunut; kuumuutta vain alkavat jo valittaa." Kirjeen ohella hän lähetti Helsinkiin 1,000 mkaa. – Tampereen Sanomien arvosteluista ei ole paljo otettavaa. Nti Hilda Heermania, joka kihloissa ollen oli pian eroava, kiitetään; hän oli Adelheidina Ensi lemmessä ynnä parissa muussa roolissa "oikein sievä näpsykkä". Sitä vastoin Himbergiä moititaan "ymmärtämättömästä papattamisesta" – hän "päästää puhetta kuin papuja vierittäis". – Yllä mainituista uusista näytelmistä ensimäinen menestyi huonosti. Törmänen kirjoittaa myöhemmin (22/6), että Neitsyt Siiri oli onneton alusta loppuun. Näytelmän toiminta tapahtui Suomessa Pietari Brahen aikana, mutta ei näy olleen enemmän näyttelijäin kuin katsojain mieleen eikä sitä ole toistamiseen näytelty. Sen henkilöistä mainittakoon: Siiri – nti Hellstén, Pietari Brahe – Lundahl, Kristina Stenbock – rva Lundahl, vouti Trolle – Kallio, ritari Jöns Leiongap – Aspegren j.n.e. – Toisin onnistui Sirkka, se "kävi yli toivojen". Rva Aspegren nimiroolissa herätti yleistä tyydytystä; nti Savolainen – muori Fadet näytteli odottamattoman hyvin eikä Tervokaan, jolle Kallio omin päin oli luovuttanut ukko Barbeaun osan, ollut moitittava. Edelleen oli rva Lundahl Madelonina "aika somasti schnippisch", jota paitse Leino ja Törmänen tekivät parastaan veljeksinä, nuorina rakastajina. Että yhteisnäytteleminen tällä ensi kerralla ei voinut olla nuhteeton, on ymmärrettävissä, mutta siitä huolimatta olivat katsojat mielissään, ja näytäntö, kun oli viimeinen, muodostui sydämelliseksi eronhetkeksi, jolla ei suosionosotuksia eikä esiinhuutoja säästetty. Viimeiset jäähyväiset lausuttiin sitten kaupunkilaisten toimeenpanemissa "ilopidoissa" Viikin saaressa.

Kirjeistä näkyy, että Bergbom ainakin kerran oli käynyt Tampereella seurueen luona, mutta lähempiä tietoja siitä ei ole. Kun näytännöt Tampereella päättyivät, pääsi rva Aspegren vapaaksi tehdäkseen opintomatkan ulkomaille. Samalla aikaa myönnettiin Aspegrenillekin pyynnöstä vapautta kesäksi, mikä herätti mielipahaa tovereissa, joiden tuli "uhrautua" ja jatkaa kiertomatkaansa.

Se vastatuuli, joka tänä näytäntökautena oli vaivannut oopperaa, jatkui Helsingissäkin.⁵³ Ericssonin ääni oli koko kevätkauden niin sorroksissa, että näytäntöjen antaminen kävi joko aivan mahdottomaksi taikka häiriintyi. Aikomus oli ollut alottaa maaliskuun 10 p. vaiheilla, mutta tositeossa ensimäiset näytännöt olivat vasta 18/3 ja 21/3 ja silloinkin täytyi Luciasta jättää pois erinäisiä kohtauksia ja täydentää ohjelma kohtauksilla Noita-ampujasta. Eheänä Lucia esitettiin 29/3. Nämä kolme näytäntöä olivat ainoat koko maaliskuulla. Siihen katsoen oli vähän lohdutusta kiitoslauseista, että taiteilijain esitys oli voimallisempi ja pyörennetympi, että kööritkin voiman ja huolellisen harjotuksen puolesta olivat etevämmät kuin ennen sekä vihdoin että orkesteri tyydytti kaikkia kohtuullisia vaatimuksia. Kun ei tenorin terveyteen voitu luottaa, olivat kaikki laskelmat turhat.

Huhtikuun 2 p. meni Norma ensi kerran Helsingissä. Huone oli ihan täysi ja suosionosotukset innostuneita. Emmy Strömer ihastutti suuresti yleisöä, mutta nti Sofie Strömerkin herätti mieltymystä; köörit olivat oivallisia ja orkesteri, Achtén johtamana, suoritti tehtävänsä kunnialla. Sama näytäntö uudistettiin 4/4 mutta sitten surkeus jälleen alkoi. Seuraavissa näytännöissä 7/4 ja 11/4 ei voitu antaa kuin erinäisiä kuvaelmia ja kohtauksia Normasta ja Luciasta.

Vähän myöhemmin oli Morgonbladetissa 14/4 arvostelu oopperan siihen saakka antamista näytännöistä. Dunckerin ääni, sanotaan siinä, oli nyt täysin toipunut, kun se oli uudestaan tottunut kotimaan ilmaan, ja hän lauloi virheettömästi, sävelet virtasivat esiin lämpiminä, täyteläisinä ja aistillisesti soinnukkaina, hänen draamallinen koronpanonsa oli sattuva ja teeskentelemätön ja näyttämöllinenkin esiintymisensä tuotti hänelle kunniaa. Ilahuttavinta oli kumminkin, että hänen huolellisuutensa ja kunnioituksensa tehtävää kohtaan oli sitä laatua, että hän alati oli edistyvä taiteessaan. – Emmy Strömer antoi kauniin ja plastillisen kuvan ylevämielisestä gallialaisesta tietäjättärestä, hänen hehkuvasta intohimostaan ja sielun suuruudestaan. Erinomaisen jalosti hän lauloi mainion casta diva aarian kuutamolla, pyhän tammen juurella; mutta muulloinkin hänen laulunsa Normana tunki luihin ja ytimiin. – Köörit vetävät vertoja parhaimmille mitä täällä oli näyttämöltä kuultu. Että suuri joukko nais- ja miespuolisia laulajia oli siihen uhrannut aikaa ja vaivaa, todisti heidän harrastavan kansallista sivistystä innolla, joka ansaitsi mitä ehdottominta tunnustusta. – Orkesterissa oli paitse seurueen omia soittajakykyjä myötävaikuttanut suomalaisen kaartin soittokunnan jäseniä sekä joitakuita täkäläisiä soittoniekkoja niinkuin hra Niemann; olipa näiden lisäksi viime aikoina hra Schneevoigtinkin soittokunta Viipurista ollut avustamassa; mutta nyt oli kuitenkin Schneevoigt soittajineen palannut kotiin ja oopperan täytyi tulla toimeen sillä mitä täällä oli tarjona. Achté oli johtajana odottamattoman hyvin suorittanut tehtävänsä.

Kun Norma Ericssonin äänen käheyden tähden oli jätettävä, otettiin Fra Diavolo esille. Siinä on näet tenoriosa vähemmän vaativa. Ooppera annettiin neljä kertaa peräkkäin 18-25 p. huhtik. Ensi iltana esiintyi Lorenzona eräs amatööri (maisteri W. O. Gottlund), joka kuitenkin erään läheisen kuolemantapauksen johdosta oli estetty useammin esiintymästä; seuraavina iltoina lauloi Ericsson osan niin hyvin kuin taisi. Ravintolanisännän rooli oli Dunckerilla sekä rosvojen osat Genetzillä ja Pesosella. Huoneet olivat hyvät, joskaan ei aivan täydet. Ylipäätään oli yleisö Helsingissäkin samoin kuin Turussa vähemmän mieltynyt Fra Diavoloon, mutta mitä useammin se esitettiin sitä enemmän se saavutti suosiota. Eikä outoa että niin kävi: "hienojen, sulavien sävelmien ja loistavien köörien täytyy vaikuttaa, kun ne esitetään sillä tasaisuudella ja varmuudella, johon myötävaikuttavat nyt ovat päässeet". – Tällä aikaa Ericsson vihdoin oli niin parantunut, että jälleen voitiin ryhtyä Normaan, ja tämä ooppera annettiin 27/4 ja 30/4 sekä 2/5 Ja 4/5. Menestys oli suuri ja sisarukset Strömer saivat runsaasti kukkia y.m. suosionosotuksia. Sen jälkeen ilmoitettiin, että 7/5 oli Lucia annettava Emmy Strömerin hyväksi, mutta todellisuudessa näytäntö lykkääntyi 14: een. Tästä illasta, loistavin koko kevätkaudella, kirjoitetaan Morgonbladetissa:

"Eilen oli innostuksen ja taiteilijariemun juhla Arkadiassa. Ensi kerran astuessaan sisään vastaanotettiin innostuttava taiteilijatar voimakkailla kättentaputuksilla ja näytännön jatkuessa kuului niitä yhä uudestaan sekä innokkaita hyvä- ja esiinhuutoja. Viimeksi nousi myrsky, johon nuoret ja vanhat [n.b. vuosiltaan; näitä puoluenimiä ei vielä ollut olemassa!], naiset ja herrat yhtä kiihkoisesti yhtyivät ja josta ei tahtonut loppua tulla. Tämän ohella ojennettiin laulajattarelle isoja, siroja kukkakimppuja sekä laakeriseppele, jonka jälkeen näyttämölle satoi kukkasia, jotka illan sankaritar esiripun yhä uudestaan noustessa vaivoin sai kootuksi talteen. Astuessaan ulos teatterista taiteilijatarta verannalla tervehdittiin ylioppilaslaululla, ja laululla hänet siitä saatettiin asuntoonsa."

Näytti siltä että Ericsson viimeinkin oli saanut äänensä takaisin ja sentähden päätettiin 19/5 esittää Trubaduri, jolla aina oli varma kuulijakuntansa. Tenori lauloikin niin hyvin, että häntä useissa kohdin tervehdittiin suosionosotuksilla. Mutta kun sama ooppera oli ilmoitettu annettavaksi 23/5, täytyi – yhä tenorin tähden – jälleen esittää Fra Diavolo!

Paitse jo mainituita vaikeuksia oli Ericssonin pitkällinen kurkkutauti pakottanut Bergbomin kokonaan luopumaan kevätaikaa varten tekemästään suunnitelmasta. Ida Basilier oli näet luvannut tulla vierailemaan suomalaisella näyttämöllä, ja aikomus oli hänen avullaan näytellä ei ainoastaan Sevillan Parranajaja vaan Mozartin Taikahuilukin, jossa neidit Basilier ja Emmy Strömer olisivat esiintyneet rinnakkain. Mahdotonta oli kuitenkin hankkia tenoria, vaikka sitä kuulusteltiin kaikilta ilmansuunnilta. Vapaaherra Johannes Gripenberg Pietarissa puhutteli turhaan sekä italialaisia että venäläisiä oopperalaulajia, Ida Basilier koetti parastaan Ruotsissa ja vihdoin tiedusteltiin tenoria Itävallan teattereista. Viimemainitulta taholta tuo harvinainen lintu vihdoin saatiinkin, mutta vasta syksyksi; keväällä ei voinut ketään saada, sillä silloin olivat kaikki kiinni. Näin ollen Ida Basilier lykkäsi vierailunsa tulevaksi näytäntökaudeksi, herttaisimmalla ystävyydellä tarjoutuen kaikessa noudattamaan Bergbom-sisarusten toivomuksia. Rahallista tappiota muutos ei hänelle tuottanut, sillä hän oli vapaaehtoisesti tarjoutunut ilmaiseksi laulamaan Taikahuilussa ja toiseksi hänet avoimin sylin vastaanotettiin Tukholman kuninkaallisella näyttämöllä, jolla hän jälleen esiintyi Rosinana. "Neiti Basilierin esiintyminen Rosinana, la ragazza bella e spiritosa",⁵⁴ professori Wilh. Rauck kirjoitti, "oli juhla, jonka vertaista harvoin on teatterissa nähty: kaikki tehtiin mitä mahdollista on mitä innostuneimman tervehdyksen julkilausumiseksi ja mitä lämpimimpien tunteitten osottamiseksi etevälle taiteilijalle. Kunnianosotus olikin oikeutettu: nti Basilier on aina ollut erinomainen Rosina, mutta hän ei ole koskaan ennen laulussa eikä näyttelemisessä niin täydellisesti suorittanut hienoimpiakin yksityiskohtia – ilmeisesti on laulajatar suuresti edistynyt ulkomaanmatkallaan". – Lähdettyään lokakuulla Helsingistä Ida Basilier oli ensin käynyt Wienissä, sitten oleskellut Münchenissä, jossa hän lauloi eräässä symfoniakonsertissa, ja vihdoin Parisissa, jossa hän myöskin esiintyi parissa laulajaisissa ja josta hän keväällä oli palannut Pohjoismaihin antaakseen konsertteja Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa. Helsinkiläisiltä jäi hän tänä keväänä kuulematta.

Viimeksi johtui Ericssonin sairaudesta sekin, että Lucrezia Borgia, jonka ensimäinen näytös jo oli esitetty Turussa, Helsingissä kuultiin vasta näytäntökauden päättyessä, nimittäin 28/5 ja 30/5 sekä 1/6. Ensi illasta sanotaan, että oopperan esitys oli sangen kunniakas. Emmy Strömerin draamallinen näytteleminen oli sydäntäkouristava ja laulu erinomainen niinkuin ainakin. Hän kuvasi julmuutta ja itsekkäisyyttä yhtä oivallisesti kuin ennen jalompia luonteenominaisuuksia. Erittäin hyvin onnistui Dunckerkin Ferraran herttuana, hänen laulussaan oli voimaa ja hänen esiintymisessään draamallista vauhtia ja taiteellista vapautta, jota tuskin olisi voinut odottaa niin nuorelta näyttämötaiteilijalta. Ericssonin äänen käheys teki, että Gennaron osa, joka olisi ollut hänelle edullinen, meni hukkaan. Nti Tallgren oli miellyttävä Maffio Orsinina, joskin hänen mezzosopranonsa vielä oli kehittymätön. Kokonaisuuden vaikutusta heikonsi tietysti tenorin kykenemättömyys. Orkesteri, jota Achté johti, suoritti asiansa sangen hyvällä menestyksellä, ja oopperan näyttämöllepanokin oli onnistunut; varsinkin olivat puvut loistavia. Viimeisen näytöksen aikana olivat Emmy Strömer ja Duncker vilkkaiden suosionosotusten esineinä ja heidän ohellaan huudettiin Bergbomkin esiin.

Huomautettuaan oopperan vastoinkäymisistä päättyneellä näytäntökaudella eräs nimetön arvostelija Morgonbladetissa (19/6) kumminkin päättää, että se, joskaan ei oltu saavutettu niitä voittoja, joita valmistukset antoivat aihetta odottaa, kaikesta huolimatta oli edistynyt. Etevät solistit olivat kieltämättä saaneet enemmän näyttämöllistä tottumusta ja taiteellista kypsyyttä, joka nyt jo on tullut näkyviin ja varsinkin lupaa hyvää tulevaisuuteen nähden. Ja tämä tulevaisuus on sitä lähempänä kun Arkadiateatteri nyt oli vapaasti käytettävänä [kts. tästä alempana], jota vastoin ennen kaikki suunnitelmat ja valmistukset olivat riippuvaiset siitä saadaanko ja milloin saadaan näyttämö näytäntöjä varten. – Taiteilijoista sama kirjoittaja ilmoittaa, että nti Emmy Strömer vielä tulisi esiintymään syksyn alkupuolella, jonka jälkeen hän (marras- ja joulukuulla) tekisi ulkomaanmatkan, että Ida Basilier astuisi hänen sijaansa uuden vuoden alusta ja että Lydia Lagus palaisi Wienistä. Sitä vastoin ooppera kadottaisi nti Sofie Strömerin, joka oli menevä naimisiin ja muuttava Norjaan – suuri tappio, jonka korvaamisesta ei ollut tietoa. Edelleen sanotaan uuden tenorin tulevan Pragista, jonka ohella Ericssonkin pidettäisiin oopperan palveluksessa. Ne oopperat, joiden esittämistä lähinnä ajateltiin, olivat Taikahuilu, Stradella, Rykmentin tytär ja Faust.

Luonnollista on että näytäntövuoden tilinpäätös (joka esitettiin tavallista myöhemmin pidetyssä yhtiökokouksessa 28/1 1876) tuli melkoista huonompi kuin edelliset. Näytäntöjen luku oli tosin suurempi kuin koskaan ennen, 175, mutta tulot niistä olivat vain 91,761:35 markkaa, joten keskimääräinen tulo illalta oli ollut 524 mk, se on 103 mk vähemmän kuin edellisenä vuonna. Osakkailta oli saatu hiukan enemmän, 5,578 mk ja lahjana (annettavaksi palkintona komediasta) 500 ja valtioapua 16,000 mk; mutta menojen summa oli 130,332:61 markkaa, se on 16,493:26 suurempi kuin tulojen. Suurimmat erät menopuolella olivat: palkkoja ja palkintoja 57,363:26, päiväkustannuksia 30,982:83, orkesteri 19,299:83 ja matkakustannuksia 5,387:88 markkaa. – Kun muistamme että kahden ensimäisen vuoden tappio teki 8,890:24 mk, huomaamme velkojen summan todellisuudessa nousseen 25,383:50 markaksi.

Puhenäytännöissä (luvultaan 120) esitettiin 49 kappaletta:

1313 kertaa Marianne;

1010 " Mustalainen;

8 8 " Kihlaus, Viuluniekka, Suuria vieraita;

7 7 " Maria Tudor, Deborah, Remusen kotiripitykset;

6 6 " Päivölä, Preciosa, Ensi lempi, Marin rukkaset, Kultaristi;

5 5 " Lemun rannalla, Kavaluus ja rakkaus, Työväen elämästä, Riita-asia, Yökausi Lahdella, Haapaniemen hanhenpoika, Lemmenjuoma;

4 4 " Anna Skrifvars, Lapsuuden ystävät, Erehdykset, Sven Dyringin koti, Gringoire, Hääilta, Laululintunen, Toinen tai toinen naimaan;

3 3 " Saaristossa, Kosijat, Suorin tie paras, Natalia ja Nadeschda, Salakuljettaja, Jeppe Niilonpoika, Yhdistysjuhla, Pekka Patelin;

2 2 " Bartholdus Simonis, Ainoa hetki, Kalatyttö, Michel Perrin, Narcisse Rameau;

1 1 " Margareta, Hölmölän maailmanparantajat, Neitsyt Siiri, Kukka kultain kuusistossa, Vangin pidot, Eroamattomat, Rouget de Lisle, Ei ollenkaan mustasukkainen.

Näistä on kotimaisia 13 ja niistä yksi uusi alkuteos (Neitsyt Siiri).

Ohjelmistolle uusia 10: Pekka Patelin, Anna Skrifvars, Neitsyt Siiri, Vangin pidot, Haapaniemen hanhenpoika, Natalia ja Nadeschda, Eroamattomat, Mustalainen, Kultaristi, Narcisse Rameau.

Huolimatta teatterin vastoinkäymisistä ratkaistiin juuri tähän aikaan taidelaitoksen tulevaisuudelle erittäin tärkeä kysymys. Tänä keväänä kului näet umpeen se 5-vuotiskausi, joksi venäläiset olivat vuokranneet Arkadiateatterin, ja sen johdosta syntyi ajatus ostaa se suomalaista näyttämöä varten. Helmikuulla Emilie Bergbom kirjoitti asiasta eversti (sittemmin kenraali) J. Lindforsille, joka omisti melkoisen osan yhtiön osakkeita, ja tämä vastasi Ribinskistä 3/3, että hän puolestaan oli halukas myymään teatterin ja kehotti tekemään kirjallisen tarjouksen yhtiön johtokunnalle, joka oli kutsuva kokoon ylimääräisen yhtiökokouksen. Tämän mukaan toimittiin. Suomalaisen teatterin lähimmissä piireissä perustettiin osakeyhtiö, jonka puolesta K. Bergbom, senaatinkanslisti E. Boehm, kamreeri A. V. Helander ja V. Löfgren tekivät ostotarjouksen, ja 23 p. huhtik. teatterirakennuksen omistajat päättivät myydä sen näille herroille 90,000 markasta ja oli kauppasopimuksen mukaan Arkadiateatteri kaikkineen päivineen 1 p. toukok. jätettävä uusien omistajien haltuun. Ja niin tapahtuikin. Kesäkuulla senaatti vahvisti uuden "Suomalaisen Teatterihuoneen osakeyhtiön" säännöt, jonka "tarkoituksena oli hankkia Suomalaiselle teatterille sovelias näytäntöhuone Helsingissä". Näin oli siis kansallinen näyttämö päässyt oman katon alle, saanut kodin, joka tosin ei tyydyttänyt korkeita vaatimuksia, mutta jossa se ei enää ollut riippuvainen kokonaan vieraista taikka sen harrastuksille välinpitämättömistä henkilöistä. – Että tämä asia ei selvinnyt juuri niin helposti kuin lyhyestä kertomuksesta saattaisi luulla, se lienee ymmärrettävissä. Olivathan uudenkin yhtiön perustajat yhä tuota samaa pientä fennomaaniryhmää Helsingissä, jonka täytyi kaikkeen riittää ja pystyä. Kumminkaan emme katso aineeseemme kuuluvan seikkaperäisemmin kertoa siitä. Mainitsemme ainoastaan, että 31 p. heinäk. pidettiin perustava yhtiökokous, jossa varsinaiset perustajat jättivät yhtiön haltuun ostamansa Arkadiateatterin. Yhtiön johtokunnan jäseniksi valittiin: A. Kihlman, O. Donner, A. V. Helander, E. Boehm ja K. F. Wahlström sekä varajäseniksi A. Boehm, K. Slöör ja A. Almberg. Näistä tuli (nykyään lääninkamreeri ja valtioneuvos) Helander toimitusjohtajaksi ja on hän lähes 30 vuotta hoitanut tointa. Vielä saman kesän kuluessa toimeenpantiin erinäisiä välttämättömiä korjauksia ränstyneessä teatterissa.

Joku kysynee, miksi pantiin rahoja vanhan rakennuksen ostamiseen ja korjaamiseen, eikö olisi ollut parempi ryhtyä uuden rakentamiseen? Kieltämättä olisi se ollut parempi, mutta siihen eivät varat riittäneet. Toiselta puolen ei tähän aikaan vielä kokonaan ollut haihtunut toivo, että suomalainen näyttämö ennemmin tai myöhemmin saisi jalansijaa Uudessa teatterissa, joka ei lainkaan alusta alkaen ollut aiottu yksistään ruotsalaiselle. Ainoa paikka, jossa olemme nähneet julkilausuttuna, että Suomalaisen teatterin tulisi hankkia itselleen oma talo, on eräs Martin Wegeliuksen kirje Kaarlo Bergbomille. Siinä kirjoittaja nähtävästi Arkadian ostopuuhan johdosta ilmoittaa kuulleensa, että rakennusta luultavasti ei kauvankaan saataisi käyttää ja että se kaikissa tapauksissa vaatisi perusteellisia korjauksia:

"Ole siis valmis kuulemaan mitä pahinta. Oikeammin sanoen valmistaudu parhaimpaan! Hanki Suomalaiselle oopperalle nykyistä pysyvämpi tyyssija. Niin tehden on sinulla oleva kaikkien musikaalisten ihmisten myötätunto puolellasi. Sillä syksyn näytäntöjen jälkeen lienee se ajatus yleinen, että jos musiikki meillä koskaan on saava kodin, niin saa se sen Suomalaisessa oopperassa. Minäkin vanhana 'verisenä' svekomaanina olisin valmis sen asian tähden uhraamaan – ei rahoja, sillä niitä minulla ei ole – mutta parhaimman aikani ja parhaimmat voimani."