Kitabı oku: «Suomalaisen teatterin historia II», sayfa 22

Näinä päivinä Bergbom oli palannut Helsinkiin puheosaston luokse, ja hän oli tuskin poissa, kun kävi ilmi, mikä henki Turussa vallitsi oopperaa kohtaan. Kun Åbo Underrättelserissä (26/10) muuan lähettäjä lausui toivomuksen – jota Å. P. puolestaan noudatti – että lehdissä julaistaisiin lyhyt selonteko oopperatekstin sisällyksestä, toimitus arveli, että siitä oli sangen vähän hyötyä "sille yleisölle, jolle oopperaesitykset lähinnä ovat tarkoitetut". Toisin sanoen toimituksen mielestä näytännöt olivat ainoastaan suomenkielisiä varten, jotka tietysti eivät ruotsinkielisiä sanomalehtiä lukeneet. Mutta kumminkin sama lehti seuraavana päivänä ehdotti, että poistettaisiin se 50 pennin korotus kutakin pilettiä kohti, joka tavan mukaan oli ollut määrättynä oopperanäytännöistä. Ennen se ehkä oli ollut oikeutettu, kun oopperayritys oli uusi ja varsinkin kun Emmy Strömer oli houkutellut yleisöä teatteriin, mutta nyt kun uteliaisuuden aika on ohi, yleisö ei mielellään maksanut tuota korotusta.¹¹⁵ Tämän johdosta Bohuslav Hrimaly hyvin puutteellisella ruotsinkielellä kirjoitti Bergbomille kirjeen, joka ilmaisee oikein etelämaalaista kiihtymystä. Hänestä ooppera oli joutunut "petoeläinten luolaan", ja koska siellä ainoastaan Ida Basilier ja Emmy Achté kelpaavat, olisi parasta olla kokonaan näyttelemättä Turussa taikka lyhentää oloaikaa niin paljo kuin mahdollista. "Se on meidän yhteinen ajatuksemme." Kirjoittajan mielestä on koko oopperayritystä loukattu, ja syynä on se, että lauletaan suomeksi – sentähden sitä häväistään! – Ymmärrettävästi teatterin oli mahdotonta alentaa vanhoja hintoja; kun päiväkustannukset nousivat 330 à 350 markkaan, ei tottakaan paljo saatu puhdasta rahaa tavallisista iltatuloista.

Marraskuu alkoi kolmella Martha-näytännöllä (2/11-6/11). Esitys oli "mainio, eloisa ja reipas". Neidit Lagus ja Braxén ja Navrátil olivat oivallisia (ensi iltana huudettiin ensin mainittu neljä kertaa esiin); mutta tulojen keskimäärä ei noussut 788 mk korkeammalle. Sitten oli Faust annettava, mutta neitien Ingmanin ja Laguksen pahoinvoinnin tähden oli ilmoitus kaksi kertaa peruutettava ja ooppera meni vasta 14/11. Tuli niin kaksi Stradella-näytäntöä 16/11 ja 18/11, nti Wikström Leonorana; mutta huolimatta Navrátilin miellyttävästä laulusta olivat huoneet tavallista huonommat (297 ja 613 mk). Parempi onni oli Taikahuilulla – Lydia Lagus Paminana ja Naëmi Ingman Yön kuningattarena – , jonka kolmesta ensimäisestä näytännöstä tulot nousivat melkein yhtä korkealle kuin Martha-illoista. Kun vertaa Mozartin ihanaa oopperaa Flotowin Marthaan ja ottaa huomioon että kummankin esitystä arvosteltiin yhtä kiitettävästi, niin on huoneiden yhtäläisyys hämmästyttävä. Å. P. sanookin sen johdosta, että "yleisön välinpitämättömyys on semmoinen, että tuskin paraskaan musiikki vetää sitä teatteriin". Kun Martha oli esitetty vielä kerran, otettiin Musta Domino esiin, mutta kaksi iltaa 30/11 ja 2/12 riitti näyttämään ettei sekään "vetänyt".

Oli siis päästy joulukuun alkuun. Silloin taiteilijapari Achté tuli vierailemaan muutamiksi illoiksi. Ensin rva Achté esiintyi Paminana (Taikahuilu) 5/12, sitte kaksi kertaa Normana 7/12 ja 9/12 ja vihdoin Luciana 11/12. Ensimäinen näistä illoista, Å. P. sanoo, voitti kaikki edelliset niin taiteellisen jalo oli laulajattaren esitys. Toisina iltoina hän lauloi osia, joissa häntä oli ennen kuultu Turussa; mutta taiteellisuus oli nyt kypsyneempää ja ylevämpää. Suurin näyttää innostus olleen ensimäisenä Norma-iltana, jolloin loppukuvaelman esitys oli aivan erinomainen, ja taiteilijatar huudettiin esiin 15 kertaa. Mutta kuulijakunta, joka oli näin innostunut, ei täyttänyt puoltakaan huonetta! "Olemmehan jo nähneet (sitt!) oopperan, on täällä tapana lausua", kertoo Å. P. Muina iltoina oli huone kumminkin lähes täysi.

Vihdoin 14/12 ja 16/12 annettiin ohjelmistolle kokonaan uusi ooppera, nimittäin Halévyn Juutalaistyttö, ja se menestyi sangen hyvin. Siinä esiintyi pääosassa (Rachel) Lydia Lagus, suorittaen tehtävänsä samalla kertaa draamallisen voimakkaasti ja taiteellisen hillitysti. Laulajatar voitti itsensä ja hänen osakseen tuli mitä vilkkain suosio, mutta oikeutettua tunnustusta saivat myöskin Navrátil Eleazarina sekä Bergholm ja nti Ingman osissaan eikä vähimmin kapellimestari Hrimaly, joka oli johtanut harjotuksia. Väkeä oli näissä melkein yhtä paljo kuin lähinnä edellisissä. – Viimeiset kaksi näytäntöä 18/12 ja 19/12, joissa esitettiin Ernani, Bruno Holm Carlo I: nä, olivat taasen vähemmän käytyjä.

Pitkä, kolmatta kuukautta kestänyt Turussa olo oli loppunut. Viimeisenä iltana teatterin ystävät kutsuivat seurueen jäsenet tavanmukaisiin pitoihin, joissa tri A. W. Jahnsson, lääninsihteeri N. Schlüter, pastori K. R. Malmström y.m. esittivät maljoja Suomalaiselle oopperalle, neideille Ingman ja Lagus, K. Bergbomille, rva Achtélle ja nti Basilierille y.m. Mutta kumminkin kävi juhlassa huhu, että Suomalainen ooppera ei enää koskaan tulisi käymään Turussa, ja huhu oli tosi. Seurueen siellä olon laskettiin tuottaneen 6,500 à 7,000 markkaa tappiota! "Oopperan jäsenet", Jalava sanoo muistiinpanoissaan, "viihtyivät huonosti Turussa ja tulivat sieltä ilomielin pois." – Vanha Turku siis ei ollut tehnyt mitään sen perikadon välttämiseksi, joka uhkasi kotimaista laulunäyttämöä, vaan päinvastoin enentänyt sen välttämättömyyttä. – Nyt palatkaamme puheosaston luokse, joka samaan aikaan oli näytellyt pääkaupungissa.

Puheosaston ensi näytäntö Helsingissä oli 28/10. Huone oli jotenkin hyvä ja ohjelman kahdesta näytelmästä, Puolan juutalainen ja Herkules, varsinkin edellinen vastaanotettiin suosiolla. Vilho, jonka esitys pääroolissa oli "tositaiteellinen ja tarkkaan punnittu", huudettiin esiin useita kertoja. Seuraava näytäntö – Kiven Karkurit – 31/10 sattui pahalla säällä ja sitä syytettiin huonosta huoneesta. Tämän helsinkiläisille uuden näytelmän esitys näyttäytyi vielä epäkypsäksi. "Parhaiten täytti tehtävänsä nti Avellan, joka antoi eheän kuvan Elmasta. Elman sisällisen taistelun, kun tämä pelastaakseen isänsä kovasta kohtalosta, lupaa mennä vaimoksi Niilolle, esittää hän niin pontevan draamallisesti, että vanhempikin näyttelijä voisi sitä kadehtia." Nti Aalberg Hannana oli suloinen ja sievä. Enemmän huvitti yleisöä Enon rahat 2/11 ja 4/11. Näytteleminen oli kauttaaltaan tasaista ja ansiokasta. Kiitoksia jaettiin Vilholle Plumet enona, Lundahlille Galazou asianajajana, nti Aalbergille pirteänä Paulinena ja Kalliolle vanhana everstinä. Tuli sitte 7/11 ohjelma, jossa ensimäinen kappale, Scriben 1-näytöksinen Ulos ikkunasta, oli ihan uusi, toinen, Kukka kultain kuusistossa, ohjelmiston vanhimpia, mutta uuden viehätysvoiman saanut uuden kukkasen, nti Aalbergin, kautta ja kolmas, Herkules, parhaiten miellytti yläilmojen yleisöä.

Näissä näytännöissä oli ollut vähän taikka kohtalaisesti väkeä, mutta molemmista Daniel Hjort-illoista 9/11 ja 11/11 alkaen sanotaan yleisön käyneen lukuisammaksi. Tämän murhenäytelmän esitys oli, U. S: n mukaan, nyt kypsyneempi kuin keväällä. Lundahl nimiroolissa saa mairittelevan arvostelun, että, jos luonnonvikoja voisi korjata ja puhetapansa olisi selvempi, hänen luomansa "kunnialla lähestyisi sitä kuvaa, jonka Raa vainaja antoi" samasta draamasankarista. Rva Aspegren näytteli Katria "niin haltiokkaalla voimalla, ettei saata olla sitä ihmettelemättä. Hänen kostonhimonsa on kaikessa kauheudessaan sentään inhimillinen; hän raivoaa, mutta se on vaimon raivoa, jota kyyneleet joskus sammuttavat." Nti Avellaniakin kiitetään, mutta arvellaan hänen tehneen Sigridin liian itsetietoiseksi, koska tämä kypsyy naiseksi vasta silloin kun Daniel Hjort on ilmaissut petoksensa, ja "sentähden miellyttää nti Avellan meitä enimmän ruutiholvikohtauksessa, jossa hän näyttelee tarkalla, traagillisella aistilla". Rva Lundahl oli melkein liian nuori Klaus Flemingin leskeksi samoin kuin Leino Stålarmiksi. Böök oli miehekäs ja kaunis Juhana Fleming. – Sen jälkeen 14/11 esitettiin kaksi Helsingissä uutta näytelmää: Ohdakkeet ja laakeri ja Natalia ja Nadeschda. Edellisessä näytteli Lundahl ansiokkaasti kuvanveistäjä Rollan osaa ja Ida Aalberg onnistui hyvin poikaroolissa, reippaana Stefanona; jälkimäisessä Vilho oli verraton vanha kauppias ja nti Avellan näytteli hienosti vallattomuudessaan suloista tyttöhupakkoa Nadeschdaa, osottaen kykyä koomillisellakin alalla – Nataliana oli nti Rosendalilla ensimäinen itsenäinen tehtävä, josta suoriutui aika hyvin. Seuraavana kahtena iltana 16/11 ja 18/11 annettiin Sirkka. Päärooli oli rva Aspegrenilla, mutta U. S: n mukaan ei se ollut hänen parhaimpiansa; häneltä puuttui luontevaa raittiutta ja lopussa hän oli liian herkkäluontoinen. Leino (Landrin) näytteli melko hyvin harrastaen oikeaa luonnekuvausta. Myöskin Törmäsen Didier oli paikottain onnistunut, rva Lundahl oivallinen ylpeänä Madelonina ja nti Savolainen parempi muori Fadet kuin oli osattu odottaa, varsinkin kohtauksessa ukko Barbeaun kanssa. – Kun 21/11 menestyksellä oli annettu hupaiset Yhdistysjuhla ja Ulos akkunasta, seurasi 23/11 Nummisuutarit (Vilhon hyväksi) ja tavallisuuden mukaan se houkutteli lukuisan yleisön teatteriin. Leino näytteli Eskoa, "niin erinomaisen raittiilla huumorilla ja niin hyvällä taiteellisella aistilla, että tuohon 'tarhapöllöön' oikein rakastuu", Vilho nummisuutarina oli "niin elävä ja luonteva kuva kansamme keskuudesta, että jokainen meistä hänessä näkee vanhan hyvän tuttavan", ja Kallio oli "entistä oivallisempi Sepeteuksena". – Katarina Howard 29/11 ei näy herättäneen enempää huomiota kuin näytännöt 30/11 ja 2/12, joissa paitse muuta näyteltiin Kosijat (uutuus Helsingissä) ja Kihlaus. Mutta sen jälkeen tuli koko tämän näytäntösarjan merkillisimmät. Antti Jalava (Almberg), joka, edellisenä vuonna oleskeltuaan Unkarissa, 1876 julkaisemalla etevän teoksensa "Unkarin maa ja kansa" oli laskenut tukevan pohjan sille heimokansojen toisiinsa tutustuttamista tarkoittavalle välittäjätoimelle, jota hän koko elämänsä on harrastanut, oli teatteria varten suomentanut nuorena kuolleen unkarilaisen runoilijan E. Tóthin kansannäytelmän Kylänheittiö, ja tämä kappale, jota pidetään kenties parhaimpana unkarilaisena kansankuvauksena, esitettiin 5/12 ensi kerran suomalaisella näyttämöllä. Näytelmä menestyi niin hyvin, että se annettiin kaikkiaan neljä kertaa peräkkäin hyville huoneille. Ensi illasta lausutaan U. S: ssa.

"Kylänheittiö saattoi meidät keskelle Unkarin kansanelämää, jonka sekä hyviä että huonoja puolia siinä elävästi kuvataan. Se oli uutta, outoa, ennen näkemätöntä ja sentähden erittäin miellyttävää. Ylimalkaan sopii sanoa, että näyttelijämme hyvin menestyivät tässä uudessa maailmassa, – sen kenties heimolaisuus vaikutti. Nuo kauniit kansallispuvut, omituiset kansallislaulut, kaikki teki, että yleisö suurella mielihyvällä seurasi tätä näytelmää, joka epäilemättä monta kertaa on täyttävä suomalaisen teatterin katsojarivit."

Kun näytelmä oli annettu viimeisen kerran 11/12, arvosteltiin esitystä seikkaperäisemmin. Lundahlia sanotaan pulskaksi Göndöriksi, "kylänheittiöksi", joka näytteli pontevuudella ja taidolla, ollen onnistunein toisessa näytöksessä; Vilho kuvasi hyvin lurjusmaisen Gonoszin, hän oli tyydyttävän koomillinen, mutta olisi saanut olla vilkkaampi. Kallion Feledin olisi pitänyt olla ylpeämpi, mutta Böök oli uljas Lajos ja Leino kelpo Jóska. Rva Aspegren perehtyi vähitellen Finum Rózsin hieman epäselvään rooliin ja esitti sen sitte sillä omituisella kevytmielisyydellä, joka luonteeseen kuuluu. Niinikään mainitaan rva Lundahlin aika hyvin kuvanneen nuorta hilpeätä unkarilaisvaimoa, ja nti Stenberg oli mestarillinen verraten pienessä tehtävässään. Kaikista etevin oli kuitenkin nti Ida Aalberg, joka, U. S. sanoo, "kaikista kappaleessa ilmestyvistä henkilöistä veti suurimman mieltymyksen puoleensa, ja täydestä syystä, sillä hänen esityksensä oli puhdas, hieno ja tunteellinen ja hän oli todella viehättävä Boriska".

Tositeossa Kylänheittiön Boriska oli tulevan suuren näyttelijättären ensimäinen varsinainen näyttämöllinen menestys, se, jota sittemmin on ollut tapa mainita hänen taiteellisen voittokulkunsa lähtökohdaksi. Itsekin hän on, taiteensa huipulle saavuttuaan, lausunut, että hänen edellisistä rooleistaan ei kannata puhua. Ohimennen merkittäköön, että H. D., joka ei suinkaan ollut suonut suurta huomiota saatikka suosiota Suomalaiselle teatterille, tällä kertaa puhkesi tunnustukseen: "Ida Aalbergilla on yhdellä kertaa sekä harvinaisen kaunis vartalo ja miellyttävä ulkonäkö että syvä tunteellisuus, jonka ohella ääni ja lausuminen hämmästyttää puhtaudellaan ja sulollaan."

Sen jälkeen annettiin vain kaksi näytäntöä, nimittäin 13/12 W. Soinin kirjoittama alkuteos Kevään oikkuja, Onhan pappa sen sallinut ja Kihlaus sekä 16/12 K. S. Suomalaisen alkuteos Setä, Kevään oikkuja ja Herkules. Molemmat uudet 1-näytöksiset huvinäytelmät eivät olleet miellyttämättä yleisöä, ne kun olivat sujuvalla kynällä laadittuja kuvauksia, edellinen suoremmin elämästä otettu, jälkimäinen hullunkurisempi. Setä kappaleessa kunnostivat itseään rva Aspegren, Vilho ja Kallio, Kevään oikuissa neidit Avellan ja Hacklin.

Tälläkin kertaa oli puheosasto herättänyt tyytymystä niissä, jotka myötätunnolla seurasivat sen kehitystä. Emilie Bergbom kirjoitti siitä 28/11 nti Elfvingille:

"Me valmistamme täällä nyt mieltäkiinnittävää unkarilaista kansannäytelmää, Kylänheittiötä, ja saat uskoa että on vaikea ylen pienillä varoilla toimittaa näyttämölle kahta suurta kappaletta [Juutalaistyttö toinen]. Ainoa lohdutukseni on, että en kauvan enää tarvitse kärsiä oopperan takia. Aika hupaista on ollut pitää puheosasto täällä tänä aikana ja oikein raskaalta tuntuu että sen täytyy matkustaa kahden viikon päästä."

Väkeä oli teatterissa kuitenkin käynyt huononpuoleisesti, vaikka kyllä "enemmän kuin ennen". Korkein tulo oli 650, alin 180; keskimääräinen 300 mk – siis vähempi kuin parhaimmissa maaseutukaupungeissa. – Kun teatterin ystävät olivat viettäneet rattoisan illan seurueen kanssa, lähti se Tampereelle.

* * * * *

Jouluksi ooppera palasi Helsinkiin ja alkoi toimensa toisena joulupäivänä Marthalla. Sitten esitettiin Taikahuilu kolme kertaa peräkkäin, 28/12 ja 30/12 sekä uudenvuodenpäivänä, ja Ernani yhden kerran, 4/1. Näistä näytännöistä ei ole erikoista sanottavaa. Kuulijakunta oli verraten harvalukuinen – teatterin uskollinen ystäväpiiri, joka ilolla toivotti rakkaan oopperansa tervetulleeksi takaisin.¹¹⁶ Papagenona esiintyi rva Aura Thuring, jota pitkän ajan päästä jälleen mielihyvällä nähtiin ja kuultiin näyttämöllä. Viime mainitun näytännön jälkeen tuli "oopperakonsertti" yliopiston juhlasalissa, joka sekin on luettava niihin alkajaisiin, joiden aikana talvi- ja kevätkauden päätapahtumaa, Alma Fohströmin ensi kerran esiintymistä näyttämöllä, valmistettiin.

Tämä laulajatar oli 11/12 palannut Italian matkaltaan ja nähtävästi täysin toipuneena, koska hän jo 15/12 antoi laulajaiset yliopiston juhlasalissa. Huone oli ihan täysi ja yleisö aivan ihastunut. Samoin menestyi hengellinen konsertti Nikolainkirkossa 27/12. Nyt ryhdyttiin harjotuksiin näyttämöllä esiintymistä varten, ja oli nuori "diva", joka tähän saakka oli laulanut ainoastaan konserteissa, ensi kerran astuva yleisön eteen Margaretana. Se tapahtui keskiviikkona 9/1 ja ilta tuli yhdeksi loistavimpia mitä vanhassa Arkadiassa ennen tai myöhemmin on nähty. Jo edellisenä päivänä loppuivat piletit, mutta tavalla tai toisella moni vielä jälestäpäinkin hankki itselleen pääsyn teatteriin, niin että poliisimestari vaivoin saatiin olemaan harventamatta katsojain rivejä. Itse näytännöstä sanoo Morgonbladet:

"Oli riemupäivä debytantille ja yleisölle; edellinen voi olla täysin tyytyväinen menestykseensä ja jälkimäisellä oli ilo jälleen tervehtiä etevää kykyä suomalaiselle näyttämölle. Jo ensi kerran astuessaan sisään nti Fohström vastaanotettiin lämpimillä kättentaputuksilla, juveliaaria herätti suosionosotus-myrskyn ja kolmannen näytöksen lopussa nuori laulajatar huudettiin esiin useita kertoja ja hänelle ojennettiin komea kukkakimppu; näytännön lopussa seurasi vielä esiinhuutoja ja kymmenkunta kukkavihkoa. Kunnianosotus oli siis täydellinen laatuaan, mutta kyllä nti Fohström lauloikin verrattomasti: aistillinen sulosointu, hieno musikaalinen vivahduttaminen, sydämellisyys ja lämpö, kaikki yhteensä teki hänen laulustaan erinomaisen taideluoman. Nti Fohström, joka lauloi osansa italiankielellä, oli käsittänyt tehtävänsä vakavasti, sen näki ja kuuli kaikesta; hän oli mitä seikkaperäisimmin tutkinut roolinsa, niinkuin se tekee joka tietää päämääränsä ja mitä taide vaatii. Kun nti Fohström tulee yhtä vapaaksi näyttelemisessään kuin hän jo on laulussaan, kun liikunnot ja kasvojeneleet, joita laulajatar kaikella huolella oli opetellut, aikaa voittaen enemmän syntyvät innostuksesta ja itse olosuhteista, silloin – eikä siihen pitkää aikaa tarvittane – on nti Fohström täydellinen näyttämöllinen taiteilija." – Paitse nti Fohströmiä palkittiin hänen rinnallaan loistavasta näytännöstä vilkkailla suosionosotuksilla Navrátil – Faust, Lydia Lagus – Siebel ja Holm – Valentin. Erittäin huomattiin viimemainittu, joka ensi kerran ja varsin kauniisti lauloi osansa. – Niinkuin tavallista teatterin merkki-iltoina, kävivät ylioppilaat myöhemmin serenaadilla tervehtimässä päivän sankaritarta.

Alma Fohströmin debyytti toi vihdoin myötätuulen oopperalle. Ensi illan tulo nousi 1,984 markkaan – enemmän kuin koskaan lukuunottamatta keisarinäytäntöä v. 1876, ja useimmat seuraavat tuottivat koko joukon toista tuhatta markkaa. – Toisena Faust-iltana 11/1 oli laulajattaren esitys jo varmempi ja täysi huone yhtä innostunut kuin ensi kerralla. Ja kolmantena – mutta kolmas ei tullutkaan kohta. Onhan elämässä usein niin, että kun asiat kääntyvät hyvään päin saadaan enemmänkin kun on uskallettu odottaa. Niin nytkin. Rva Achtékin tuli lisäämään myötätuulen voimaa. Hän esiintyi Paminana Taikahuilussa 13/1 ja, kun Faust oli annettu kolmannen kerran 16/1, Normassa 18/1. Emme tarvitse sanoa, että nerokas taiteilija innostutti kuulijakuntaa, jonka mielestä hän esitti molemmat roolit entistä kypsyneemmin ja sillä aitodraamallisella hengellä, jonka lempeä luonto oli hänelle suonut – eikä samassa määrässä kellekään toiselle suomalaiselle laulajattarelle. Sitte seurasi 20/1 ja 23/1 neljäs ja viides Faust-näytäntö, joissa yleisön ihastus ei ollut laimeampi kuin edellisissä.

Tässä näytäntöjen välissä on mainittava pari teatteria koskevaa tapahtumaa. Lokakuun 21 p. pidetyssä yhtiökokouksessa oli väliaikainen johtokunta suostunut pysymään toimessaan siksi kun yhtiön säännöt olivat tulleet vahvistetuiksi, ja tämän tapahduttua oli 19/1 uusi kokous, jossa valittiin varsinaisen johtokunnan jäseniksi: K. Bergbom, Alex. Streng, A. Almberg, K. F. Wahlström ja V. Löfgren. Mainitun suostumuksen ehtona oli, että eräät yhtiön osakkaat sitoutuisivat yhdessä väliaikaisen (ja myöskin varsinaisen) johtokunnan jäsenten kanssa vastaamaan näytäntövuotena mahdollisesti syntyvästä tappiosta. Ne, jotka allekirjoittivat semmoisen sitoumuksen, olivat: A. Almberg, Jaakko Forsman, V. Löfgren, K. F. Wahlström, Alex. Streng, E. G. Palmén, Wald. Churberg, Yrjö Koskinen, K. F. Ignatius, Robert Rissanen, S. Aejmelaeus, J. Ekroos, B. F. Godenhjelm, A. W. Mélart, A. Ahlström, Afr. Kihlman, O. Donner, W. V. Forsman, Th. Rein, Z. J. Cleve, J. Krohn.

Tiistaina 22/1 oli ylioppilastalolla teatterin matka-apurahaston hyväksi suuret arpajaiset – edelläkävijä useille samanlaisille yrityksille, joilla varoja koottiin taidelaitostamme varten. Voittoja vastaanottivat rvat D. Wallenius, K. Ekelund, I. Ekroos, E. Löfgren ja A. Thuring sekä neidit J. Molander ja H. Palmén. Onni oli myötäinen – se nähdään ei ainoastaan sanomista vaan myöskin Emilie Bergbomin kirjeestä nti Elfvingille (1/2):

"Yhdessä tunnissa myytiin noin 7,000 arpaa à 1 mk. ja 2,000 olisi varmaan mennyt lisää, mutta emme uskaltaneet panna niin paljo. Noin 420 markasta johtokunta oli ostanut voittoja; useimmat maalaajamme [A. von Becker, Hj. Munsterhjelm, S. Falkman, Fanny Churberg, B. A. Godenhjelm, S. Keinänen] lahjoittivat jonkun taulun ja muutoin tuli kauniita voittoja tahoilta, joilta sitä olisi voinut vähimmän odottaa; oletan puhtaan voiton nousevan 6,800 mk. – Oopperan tulevaisuus on vielä epätietoinen; fennomaaniset yritykset ovat kumminkin yleensä varsin sitkeitä. Joulukuun alussa päätettiin että Morgonbladet välttämättömästi oli lakkautettava, mutta neljä päivää myöhemmin ilmoitettiin, että sitä jatketaan 'laajennetussa muodossa'. Toivokaamme ettei oopperan käy samoin. Minulla yksityisesti ei ole mitään sen kuolemaa vastaan – päin vastoin. Meillä on aivan liiaksi ja liian rasittavaa työtä – minulla ilman penninkään korvausta ja Kaarlolla ei suinkaan liian runsaasta palkkiosta, kun sitä vastoin hyvin keskinkertaiset jäsenet eivät tiedä kuinka suuria palkkoja heidän on vaatiminen. – Hupaista on että Alma Fohström on meillä; minä puolestani luen hänelle suureksi ansioksi, että hän niin erinomaisella lujuudella esiintyy meillä, huolimatta loistavista tarjouksista, joita hänelle on tehty toiselta taholta. Maaliskuun alussa hän lähtee, ja silloin Ida Basilier tulee sijaan. – Nyt olemme, Kaarlo ja minä, taas terveinä; olen ollut huononlainen kolme ja Kaarlo pari viikkoa." – Viidennessä Faust-näytännössä oli vähemmän väkeä (848 mk.) – jota ei sovi ihmetellä kun ajattelee että ooppera jo oli annettu yli 30 kertaa – , sentähden oli uutta tarjottava. Juutalaistyttö, jota Helsingissä ei koskaan oltu kuultu, meni 25/1. Turussa oli esityksessä vielä huomattu epätasaisuuksia; nyt se suoritettiin niin ansiokkaasti, että uusi laakeri liitettiin lauluosaston entisiin. Nti Lagus tulkitsi Rachelin traagillista osaa sekä lauluun että näyttelemiseen nähden yhtä viehättävästi kuin sydäntäkouristavasti, "osottaen että hänestä saattoi tulla ensimäisen suuruuden tahti", ja yleisö ilmaisi myrskyisesti ihastuksensa. Mutta sen ohella saivat runsasta tunnustusta nti Ingman – Eudora ja erittäinkin Navrátil – Eleazar, jolla jälkimäisellä tässä oli kenties paras roolinsa. Navrátilille, jonka hyväksi näytäntö annettiin, ojennettiin laakeriseppele. Kardinaalina esiintyi ansiokkaasti Bergholm ja Leopold prinssinä Himberg miellyttäen laulullaan, mutta tapansa mukaan näytellen elottomasi! Kun muutkin esiintyjät ja köörit hyvin pitivät puoliaan, oli kokonaisuuden vaikutus tyydyttävintä laatua. Lopuksi Hrimalykin huudettiin esiin. Sama ooppera esitettiin 27/1 ja 30/1, mutta silloin oli rva Achté Rachelina. Traagillisena roolina tehtävä oli kuin luotu tälle laulajattarelle, ja hänen esityksensä muodostuikin niin taiteelliseksi ja vaikuttavaksi, että sentapaista harvoin nähdään. Jälkimäinen mainituista näytännöistä oli viimeinen missä rva Achté tällä kertaa esiintyi kokonaisessa roolissa, ja hyvin lukuisa yleisö ilmaisi esiinhuudoilla ja kukkalaitteilla täysin määrin ihastuksensa. – Helmikuun 1 p oli Bergholmin hyväksi erikoinen näytäntö, jossa esitettiin osia Faust-, Taikahuilu- ja Trubadurioopperoista ja siinä kuultiin samana iltana kaikki etevimmät laulajattaret: rva Achté sekä neidit Fohström, Lagus ja Ingman. Ensimainittu esiintyi viimeiseksi Leonorana.

Samaan aikaan kun Faust annettiin kuudennen kerran, 3/1, luettiin Morgonbladetissa B: n kirjoittama arvostelu nti Fohströmistä Margaretana, josta otamme pääkohdan. Huomautetaan että laulajatar, toisin kuin Ida Basilier, edustaa etelämaalaista, Gounodin musiikin mukaista käsitystä Gretchenistä, arvostelija lausuu:

"Jättäen sikseen perusjohteellisen eroavaisuuden roolin käsittämisessä on tunnustettava, että nti Fohström on luonut jotakin lähes mallikelpoista. – Se lämpö ja sydämellisyys, joka ensi iltana antoi hänen laululleen niin vastustamattoman sulouden, on joka kerralta yhä enemmän määrännyt hänen näyttelemistäänkin, tehden roolin tulkitsemisen niin eheämuotoiseksi, että se on myönnettävä oikeaksi taiteelliseksi voitoksi. Varsinkin juveliaarialla nti Fohström on voittanut yleisön vilkkaimman tunnustuksen, emmekä kiellä, että hieno vivahduttaminen ja äänen kristalliheleys, eritoten siinä kohden, on kaiken kiitoksen yläpuolella, mutta samalla uskallamme huomauttaa, että vielä perjantain ja sunnuntain näytännöissä eräs oikean käden liikunto Gretchenin katsoessa peiliin sekä suuri liikunto aarian lopussa muistuttivat plastiikkaopinnoista. – Sitä vastoin voimme hänen käsitykselleen viimeisissä näytöksissä antaa mitä ehdottomimmat kiitoslauseet. Tässä hänen näyttelemisensä oli sydäntäkouristavaa ja tarmokasta, astumatta esteettisen sopusuhtaisuuden yli; tositeossa siinä nähtiin lapsekas, innostunut tyttö, joka onnettomuudessaan esiintyi ihastuttavampana kuin itse korkeimman onnensa päivinä." – Tällä aikaa oli valmiiksi harjotettu uusi ooppera, Bellinin Unissakävijä, jossa nti Fohströmillä oli toinen debyyttiroolinsa. Se esitettiin ensi kerran 8/2, ja päämielenkiinto kohdistui luonnollisesti Aminan osaan, jossa suosittu laulajatar esiintyi. Morgonbladetin mukaan "rohkeimmat toivomukset täyttyivätkin alkuperäisen ja soman sekä tarpeen tullen todella sydäntäkouristavankin kuvauksen kautta, jolla hän osasi suorittaa tehtävänsä, ja erittäinkin erinomaisen laulun kautta, jota ei voinut kyllin kiittää ja jossa taiteilijattaren koloratuuri näyttäytyi mitä oivallisimmassa valossaan. Toisetkin, nti Ingman – Elisa sekä Navrátil – Alvino ja Kiljander – Rudolf, saivat ansaittua tunnustusta, mutta enimmät suosionosotukset tuli tietysti nti Fohströmin osalle." – Toisen näytännön jälkeen 10/2 lisätään:

"Nti Fohström ansaitsee mitä korkeimman kiitoksen Aminastaan, josta hän laulullaan ja esityksellään yleensä osaa luoda ylen liikuttavan ja sydämeen tunkevan kuvan. Hänen laulunsa on niin kaunis, niin innostuttava, että laulajattarelta, vaikka hän onkin vasta-alkava näyttämöllä, tuskin voi pyytää jotakin parempaa. Se joka epäilee että koloratuurilaululla voidaan ilmaista surua ja tuskaa, kuulkoon nti Fohströmin andantea loppuaariassa. Mestarillinen tapa, millä hän varsinkin tämän andanten vahvasti väritetyissä loppusävelissä tuo esiin Aminan valituksen, ei voi olla herättämättä ihmettelyä. Loistavan ihastuttavasti nti Fohström laulaa myöskin allegro-osan, joka tulkitsee Aminan vilpittömän ilon. Näytännön lopussa huudettiin laulajatar riemulla esiin neljä viisi kertaa. Nti Ingmanin laulussa Elisana on hienoutta ja suloa ja koloratuuritaitoa, Navrátil on lämmin ja viehättävä, vaikkei osa ole edullisimpia hänelle, ja Kiljander laulaa taitavasti, kuitenkaan täysin täyttämättä osaansa." – Kaksi päivää myöhemmin oli lauluyhdistyksen konsertti, jossa Schumannin sävelteos Paratiisi ja Peri esitettiin neitien Fohströmin ja Laguksen sekä Navrátilin avulla; mutta silti oopperanäytännöt jatkuivat tasaisesti. Juutalaistyttö annettiin 13 ja 17 p. ja Unissakävijä 15, 16, 19, 21, ja 24 p., ja esiintyjät olivat koko ajan samat paitse että Vuorio 17/2 menestyksellisesti lauloi Leopold prinssin osan (Himbergin sijasta). Vähitellen kävi yleisö harvalukuisemmaksi, vaikka ihastus ei sentään vähentynyt, sillä kumpikin primadonna, Lagus Rachelina ja Fohström Aminana, kotiutui kotiutumistaan rooliinsa ja kunakin iltana kuulijakunta luuli kuulleensa entistä täydellisempää. – Viimeinen näytäntö helmikuulla (27 p.) annettiin nti Fohströmin hyväksi ja esitettiin silloin kohtauksia oopperoista: Unissakävijä, Stradella, Musta domino ja Dinorah, josta viimeisestä resetinsaaja mestarillisesti lauloi "varjoaarian". Huone oli täynnä ja laulajatar suurten suosionosotusten esineenä. Venäläinen osa yleisöä lahjotti taiteilijattarelle kultaisen rannerenkaan.

Maaliskuuta kului melkein kokonainen viikko ilman näytäntöä; ainoastaan 3/3 oli yliopiston juhlasalissa oopperakonsertti. Harjotettiin näet Luciaa, jonka nimiroolissa nti Fohström oli esiintyvä. Se tapahtui 6/3 ja laulajattaren menestys oli täydellinen, vaikka esitys hänen luontonsa mukaan oli "paljon hiljaisempi" kuin rva Achtén. Mielipuolisuuskohtaukselle nti Fohström antoi hiljaisen, lempeän tylsämielisyyden leiman, jonka hymyilystä epätoivo kuitenkin ilmeni yhtä voimakkaasti kuin rajuista tunteenpurkauksista. Lord Ashtonin osa oli uskottu Kiljanderille, jonka laulajan sairastumisen tähden näytäntö uudistettiin vasta 13/3. Välillä annettiin 8/3 Faust ja 10/3 osia Luciasta, Ernanista ja Dinorahsta. Ja koska nti Fohströmin vierailu oli loppumaisillaan, pidettiin hänelle Arkadiateatterin lämpiössä jäähyväiskemut, joihin hänen ihailijansa olivat lukuisasti kokoontuneet. Th. Rein piti kunniavieraalle puheen, mainiten kuinka Suomalainen ooppera oli äkkiä syntynyt niinkuin Pohjolan kevät puhkeaa kukoistukseen ja kiittäen laulajatarta siitä että hän oli käyttänyt taivaan lahjottaman kykynsä suomalaisen taiteen palvelukseen. – Hyvästijättö-näytäntö 15/3, jonka ohjelman muodostivat: kolmas näytös Unissakävijästä, neljäs Faustista sekä Dinorah-kohtaukset, tuli samoin kuin laulajattaren ensi ilta loistavaksi kunnianosotus-tilaisuudeksi. Joka lippu oli myyty ja tunnelma semmoinen kuin ainoastaan kukkuroillaan täydessä huoneessa saattaa kehittyä. Kun laulajatar illan kuluessa tavan takaa oli huudettu esiin, annettiin ja heitettiin hänelle lopussa kymmenkunta kukkakimppua ja laakeriseppele ja erinäisiä kallisarvoisia lahjoja. Niistä oli huomattavin komea kaulavyö ja mitaljonki muinaispohjalaista tyyliä (Mellinin tekemä 700 markasta), johon oli kaiverrettu sanat: "Suomalaisen oopperan ystäviltä 15/3 1878. Amina. Margareta. Lucia."¹¹⁷ Sitä paitse venäläinen yleisö nytkin antoi useita kultakoristuksia. Viihdyttääkseen yleisöä taiteilijatar Hrimalyn säestäessä lauloi: "En voi sua unhoittaa poijes" ja "Ah voi kuinka kauhiasti", ajattelematta että hän siten vain heitti öljyä tuleen. Kun salonki vihdoin tyhjeni, töytäsi joukko ihailijoita näyttämölle ja siellä he "eläköön huutojen kaikuessa" tuolilla kantoivat laulajatarta. Sen jälkeen hän pääsi muuttamaan pukua; mutta kun hänen piti lähteä kotiinsa, olivat Nuijan laulajat eteisessä häntä vastaanottamassa ja seurasivat häntä laulaen kotia.

Morgonbladetin arvostelija lausui nti Fohströmin Dinorahsta, kuultuaan sen toisen kerran hyvästijättö-iltana: "Laulajattaren esiintyminen tässä osassa lienee ilman epäilyksiä huippukohtana kaikesta siitä mitä hän täällä on aikaansaanut taidelaulussa ja sulokkaassa esiintymisessä. Se lapsekas joskin Meyerbeerintapaisesti hienostettu naivisuus, joka näyttää kuuluvan Dinorahn luonteeseen hänen milloin laulaen milloin tanssien leikkiessään varjonsa kanssa, se sai nti Fohströmissä todella hurmaavan ilmaisun, jossa tyylikäs täsmällisyys sekä taiteellinen mutta samalla luonteva sulous yhtyivät, ja me luulemme julkilausuvamme yleisön yksimielisen ajatuksen, kun me kiitämme siitä että tämä korkeasti kehittyneen lyyrillisen taiteen helmi oli sijotettu ohjelmaan."