Kitabı oku: «Suomalaisen teatterin historia II», sayfa 7

Sillä aikaa kun oopperaa viimeisteltiin, annettiin puhe- taikka oikeammin sekanäytäntöjä. Siten esitettiin 15/4 K. S. Suomalaisen kääntämä A. Wilbrandtin 1-näytöksinen huvinäytelmä Ensi lempi (nti Aura Avellan pääroolissa) sekä Remusen kotiripitykset ja niiden välillä Noita-ampuja (II. 1), jossa Strömer-sisarukset lauloivat erittäin kauniisti; 16/4 Lapsuuden ystävät, joka oli uusi Helsingissä ja joka hyvin näyteltynä, huolimatta tarkoitusperäisyydestään, koomillisten piirteittensä ja onnistuneen juonen tähden vastaanotettiin suosiollisesti, Lemmenjuoma, jossa nti Avellan menestyi oivallisesti, ja Suuria vieraita, josta taas Vilho, Aspegren ja Kallio saivat kiitoksia; sekä 19/4 Viuluniekka.

Lucia ilmoitettiin annettavaksi 21/4, mutta sairaussattuman tähden oli ensi näytäntö vasta 24/4 ja se muodostui "uudeksi riemuhetkeksi Suomalaiselle teatterille". Ooppera onnistui, pikku epätasaisuuksia lukuunottamatta, erinomaisesti, kiitos olkoon Emmy Strömerin, joka nerokkaasti tulkitsi pääroolin. Sydäntä kouristava, ylevä sekstetti ja mielipuolisuuskohtaus vastaanotettiin myrskyisellä suosiolla. Ericsson (Edgardo) lauloi lämpimästi ja eloisasti. Achté (Ashton) oli voimallinen laulussaan ja näyttelemisessään ja Bergholmilla (Raimond) oli hyvä tilaisuus näyttää kauniita äänivarojaan. Köörit olivat ylipäätään nuhteettomat. Näyttämölle-järjestely niinikään kaikin puolin hyvä. – Toinen näytäntö 26/4 oli vielä loistavampi. Salonki niinkuin ihastuskin kukkuroillaan. Sekstetti pyydettiin ja laulettiin da capo. Emmy Strömer huudettiin kaksi kertaa riemuisesti esiin, ja Ericsson kohosi kirouskohtauksessa draamalliseen voimaan nähden korkeammalle kuin koskaan ennen. – Kolmannella kerralla 28/4 oli "hyvä huone", mutta menestys entisellään. Edelleen annettiin ooppera vielä 1, 3, 7 ja 10 p. toukok., siis kaikkiaan seitsemän kertaa, ilman että yleisön suosio olisi tuntuvasti laimentunut. Kuudentena iltana lauloi Lundahl Raimondin osan, syystä kun Bergholm oli sairas, ja teki sen sangen tyydyttävästi.

Nimimerkki Si: n pitkästä arvostelusta teemme seuraavan supistelman:

Lucian esitys osotti ilmeisesti yleistä edistystä esiintyjissä. Eri iltoina saattoivat eri kohdat onnistua erilaisesti, mutta kokonaisuuden kanta oli kohonnut, ja niin oli yleisön mielenkiinnonkin laita, päättäen miltei täysistä huoneista näytäntökauden lopulla. Varsinaisten loistokohtien – sekstetin, mielipuolisuuskohtauksen sekä Lucian aarian ensi näytöksessä – jälkeen olivat kiitoksella mainittavat Lucian ja Edgardon duetti ensi näytöksessä, Lucian ja Ashtonin toisessa, Raimondin aaria n: o 7 ynnä osittain Edgardon tehtävä viime kuvaelmassa. Suuremmoiseen sekstettiin keskittyi niin runsas määrä sulosointua, sulavat sävelmät, jotka kukin puolestaan ilmaisevat osallisten erilaisia tunteita, olivat niin sydäntä kouristavia vaikutukseltaan, että yksistään sentähden ooppera ansaitsi yhä uudistettua kuulemista.

Emmy Strömerin Lucia oli häikäisevä todistus hänen ylevästä taiteellisuudestaan. Tämän tehtävän, joka oli täydessä sopusoinnussa hänen voimainsa kanssa, hän näet suoritti tositaiteilijan itsenäisyydellä ja selvyydellä. – Mitä enemmän tutustui yksityiskohtiin, sitä enemmän täytyi ihailla hänen lahjojaan. Hänen resitatiivinsa esim. olivat erinomaisesti lausuttuja ja korostettuja; oivallinen korostaminen tuotti lausunnalle laulussa mitä hienoimpia vivahduksia ja teki sen harvinaisessa määrässä dramaattisesti ilmehikkääksi. Varmasti vivahdutetut huudahdukset eivät tässä kohden olleet vähimmin vaikuttavat. Ihastuttava pianissimo korkeilla sävelillä ansaitsisi vain tulla useammin käytetyksi. Erinomaisen vaikuttavia olivat myös supistetut, korkeat sävelet sekstetissä. – Laulajattaren draamallinen esitys oli kohoamassa yhä enemmän musikaalisen kannalle. Luciana hänen näyttelemisensä oli mitä parhaimmin harkittua. Liikunnot olivat yleensä pehmoisia ja plastillisia, ja todellisella tyydytyksellä oli huomattu kuinka joskus vielä näyttäytyvät särmikkäisyydet käsivarsien liikunnoissa ilta illalta tasaantuivat ja pyörentyivät. – Ei voi sanoa, että kasvojen eleissä totuus ja kauneus aina (esim. kertoessa näöstä lähteellä) olivat mahdollisen täydellisiä, mutta niissä esiintyi niin runsaasti erinomaisen onnistuneita kohtia (esim. mielipuolisuuskohtauksessa), että lupaukset olivat mitä parhaimmat. – Onnistuneimpia ansiopuolia viime mainitussa kohtauksessa oli paitse laulua silmien ilme, josta yksistään näki että nti Strömer esitti mielipuolisuutta.

Ericsson onnistui paremmin Edgardona kuin Manricona. Luciassa hän todella näyttäytyi oopperan toiseksi päähenkilöksi, jota vastoin hän Trubadurissa luovutti tämän kunniasijan Lunalle. Kauniilla äänellään hän oikein loisti kaksinlaulussa Lucian kanssa, sekstetissä ja viime kuvaelmassa. Näyttelemisessäkin huomattiin edistystä. – Achtékin lauloi paljo etevämmin Luciassa. Kumminkin tulisi hänen, niinkuin on näyttänyt osaavansakin, kiihkeissäkin kohtauksissa laulaa enemmän legato, sitomalla sävelet toisiinsa eikä työntämällä ne esiin, niinkuin usein tapahtuu. Parhaiten hän lauloi sekstetissä ja erittäin onnistuneita kohtia oli hänellä duetissa Lucian kanssa. – Bergholmin ansiokkaimmat kohdat olivat paitse hänen osaansa sekstetissä, kaunis cantabile: 'Ah salli äänen soida sydämeesi' ja tuo vähän jokapäiväinen: 'Uhriksi olet pannut'. – Himberg suoritti kaksi pientä roolia: Normanin ja Arthurin. Hänellä on heleä, miellyttävä ääni, joka ansaitsisi kehittämistä. – Köörit menivät, pari pientä poikkeusta lukuunottamatta, tarkasti ja reippaasti, vaikka ne salongin tähden eivät tuntuneet erittäin voimakkailta. Orkesteri oli Faltinin johdolla yhä edistynyt varmuudessa ja vivahduttamiskyvyssä.

Lucia-näytäntöjen jälkeen puheosasto 14/5 ja 17/5 esitti uuden alkuperäisen, E. F. Jahnssonin kirjoittaman murhenäytelmän, Lalli, joka vähän ennen oli ilmestynyt kirjakauppaan. Ensi näytännön jälkeen sanotaan, että kappale teatterissa nähtynä oli vaikuttavampi kuin luettaessa, joskaan se ei ollut niin mahtava kuin aiheeseen katsoen olisi odottanut. Näytelmältä ei puuttunut tehoisia, kenties liiankin tehoisia kohtauksia. Ylipäätään olivat molemmat viimeiset näytökset heikoimmat, niissä kun liiottelu ja riittävän perustelun puute oli tuntuvin. Kieli oli kyllä kevyttä ja sujuvaa, mutta olisi voinut olla lennokkaampaa. Näyttämöllepanoon nähden herättivät ensi kerran käytäntöön otetut muinaissuomalaiset puvut erityistä huomiota. Väkeä oli aika paljo, eikä suosionosotuksia säästetty. – Myöhemmässä seikkaperäisessä arvostelussa mainitaan, että tekijä ei ollut osannut luoda henkilöitä yksilöllisiksi luonteiksi ja että näyttelijät puolestaan eivät myöskään pystyneet täydentämään tätä puutetta. Sentähden Lundahl Lallina ja Vilho Henrik piispana eivät tyydyttäneet odotuksia, vaikka he olivat teatterin parhaimpia. Sitä vastoin kiitetään rva Aspegrenia Lallin vaimona ja rva Lundahlia Nyyrinä sekä myöskin Himbergiä ja Leinoa parissa pienemmässä osassa.

Vaikka jo oltiin toukokuun keskivaiheilla, oli vielä kolmas ooppera esitettävä, nimittäin Auberin Fra Diavolo ja kahdessa viikossa se saatiin valmiiksi. Ensi näytäntö oli 29/5, toinen 31/5 ja kolmas 2/6. Näissäkin kesän kynnyksellä annetuissa näytännöissä oli melkein täydet huoneet ja suosionosotukset mitä vilkkaimmat. Varsinkin oli niin laita viimeisessä, jossa yleisö esiintoi kiitollisuutensa ensimäisestä, kauttaaltaan hämmästyttävän menestyksellisestä oopperasesongista. Runsain osa suosionosotuksia tuli tietysti Strömer-neitien osaksi. – Niin teatterissa ja niin myöskin toukokuun viime päivänä Hesperian ravintolassa toimeenpannuissa pidoissa, jossa teatterin ja varsinkin oopperan ystävät lukuisasti kokoontuneina sanoin ja maljoin ylistivät taiteilijoita ja Kaarlo Bergbomia; rva Raalle lähetettiin tervehdyssähkösanoma, niinkuin teatterijuhlissa oli tavaksi tullut.

Fra Diavolonkin esitystä nimimerkki Si arvosteli seikkaperäisellä tavallaan. Hänestä oli ymmärrettävää ja oikein, että oli alotettu helpommista italialaisista oopperoista ja että sen jälkeen oli otettu ranskalainen ooppera, joka oli vaikeampi esittää, – vasta sen jälkeen voitaisiin ajatella saksalaista. Totta kyllä, hän arveli, olisi tuskin mahdollista valita joku Wagnerin oopperoita näyteltäväksi, mutta jos lähimmässä tulevaisuudessa kävisi päinsä esittää esim. jokin Mozartin ooppera, "niin on äärettömän suuri tehtävä suoritettu, ja oopperanystävä on oleva täysin tyydytetty". – Fra Diavolon harjottamisesta tavattoman lyhyessä ajassa tuli kunnia Faltinin taidolle ja hartaudelle. Esitys luonnistui varsinkin toisena iltana oivallisesti – ensimäisenä kun näet vielä oli huomattavissa jälkiä kiireellisestä valmistustyöstä.

Emmy Strömerillä oli Zerlinana entisiä pienempi rooli, mutta silti hänen esityksensä veti puoleensa päähuomion. Hän lauloi yhtä erinomaisesti kuin ennen, mutta hänen käsityksestään saattoi olla eri mieltä. Hän oli kenties liian tunteellinen ja hiljainen roolissa, joka oikeammin olisi esitettävä vilkkaasti, vallattomasti ja keimailevasti. Mutta laulajatar noudatti luontoansa ja lahjojaan, jotka ovat suunnatut vakavaan ja traagilliseen, ja se selittää ja puolustaa hänen esitystään. – Nti Sofie Strömer näytteli oivallisesti ja tarpeellisella huumorilla lady Pamelaa. – Achté, joka ulkomuodoltaan oli erittäin sopiva Fra Diavoloksi, vaikka näytteleminen oli puutteellista, lauloi musikaalisesti samoin kuin Bergholm, joka koomillisena loordina oli aivan paikallaan ladynsä rinnalla. Ericssonin (Lorenzo) laulussa oli monta kaunista kohtaa. Ravintolan isäntänä esiintyi Aspegren sekä rosvoina Lundahl ja Himberg, kaikki sangen tyydyttävästi. Yleiseen suureen mieltymykseen vaikuttivat vihdoin ansiokkaasti köörit, joissa erittäin kauniita ääniä oli osallisina.

Tähän päättyi oopperaosaston ensimäinen toimikausi. Menestys oli ollut niin loistava, että rohkeita suunnitelmia tehtiin lähintä tulevaisuutta varten: uusia voimia oli kiinnitettävä lyyrilliseen näyttämöön, jonka ohella ajateltiin mahdollisuutta saada esiintyä soitannollisesti edullisemmassa salongissa kuin Arkadian, jossa köörit tuntuivat heikoilta, vaikka muuten olivatkin riittävän voimakkaita, ja laulaminen rasitti ja väsytti yksinlaulajia. Tämän tähden johtokunta kääntyi Ruotsalaisen teatterin johtokunnan puoleen pyynnöllä, että Suomalaisen oopperan sallittaisiin seuraavana syksynä näytellä Uudessa teatterissa kuuden viikon aikana kaksi kertaa viikossa semmoisina päivinä, jolloin ei ollut ruotsalaista näytäntöä. Pyyntöä puolusti nimimerkki O(tto) D(onner) Morgonbladetissa (16/5) kirjoituksella, josta otamme seuraavat rivit:

"Tavallista suuremmalla mielenkiinnolla kysytään, onko Ruotsalaisen teatterin johtokunta antava myöntävän vai kieltävän vastauksen? Varmaankin on ilmaantuva niitä, jotka huomauttavat harjotuksista ja yhteisten pukukammioiden käytännöstä syntyviä vaikeuksia. Ja onhan luonnollista että vaikeuksia ilmaantuu, kun samassa teatterissa annetaan kuusi näytäntöä neljän sijasta, mutta käyhän se päinsä kaikkialla suuremmissa kaupungeissa. Erikielisiäkin näytäntöjä annetaan joissakuissa teattereissa eri viikonpäivinä. Mahdotonta se siis ei ole, varsinkaan jos huoneuston käytäntö harjotuksia y.m. varten on edeltäkäsin määrätty. Jos on hyvää tahtoa ja jotain totta usein kuullussa puheessa, että toivotaan kaikkea edistystä suomalaiselle kulttuurityölle, mikäli se vaan ei polje ruotsalaista sivistystä maassamme, niin ei liene kovinkaan vaikea saada toivottua sopimusta aikaan."

"Taloudellisesti luulisi tämän järjestyksen tuottavan hyötyä kummallekin seurueelle. Nyt tapahtuu usein että molemmat näyttelevät samana iltana kilpaillen keskenään. Niin ei tulisi silloin olemaan laita, ja tietty on kuinka teatterissakäynnit lisääntyvät näytäntöjen luvun mukaan. Merkillistä on ollut huomata, että ruotsalaisella samoin kuin suomalaisella teatterilla on ollut muutamia erikoisen innokkaita ystäviä, jotka niinkuin näyttää periaatteellisesti ovat käyneet ainoastaan toisessa teatterissa. Kenties olisi toivottavissa että tällainen yksipuolisuus katoaisi, jos Ruotsalainen teatteri myöntymällä mainittuun pyyntöön osottaisi rakkautta kotimaiseen taiteeseen yleensä. Että etenkin Suomalainen ooppera ansaitsee semmoisen tunnustuksen, myöntänee jokainen puolueeton. Puhutaan niin usein jalosta kilpailusta, jonka tulee vallita suomalaisen ja ruotsalaisen sivistyksen edustajain välillä maassamme. No niin! koettakaa tehdä ulkonaiset ehdot kummallekin mahdollisen tasaiseksi; siitä on vain syntyvä sitä jalompi tulos. – Jokainen kotimaisen laulunäyttämön rehellinen ystävä olisi mielipahalla kuuleva, että Suomalainen ooppera on kielletty puhumasta yleisölle etevimmältä näyttämöltämme."

Jo seuraavana päivänä H. D. tiesi, että Ruotsalainen teatteri ei voinut suostua pyyntöön – käytännöllisistä syistä. – "Ojennetaan kättä!" lisäsi U. S.

Olojen valaisemiseksi mainittakoon, että, niinkuin Emilie Bergbom oli kertonut kirjeessään Florellille, ruotsalaisissa piireissä todella oli alettu ankarasti arvostella monivuotisen hartaan toimitusjohtajan Kiseleffin tointa. Kevätpuolella tämä tyytymättömyys tuotiin julkisuuteenkin, varsinkin nuorten kynäilijäin kirjeissä maaseutulehtiin. Valitettiin ruotsalaisen teatterin huonontumista, etevien näyttelijäkykyjen puutetta ja ohjelmiston mitättömyyttä sekä vaadittiin, että – ruotsalainen lyyrillinen näyttämö oli perustettava. – Tämän johdosta huomautettiin Morgonbladetissa (16/4), että Charlotte ja Fritiof Raan vertaisia näyttelijöitä tosin ei enää ollut, mutta silti oli teatterilla aika hyviä ja lupaavia nuorempia kykyjä eikä ohjelmistokaan ollut huonompi kuin edellisinä vuosina, jolloin siihen oli tyydytty, vaan osaksi parempikin. Mitä vihdoin viimeiseen vaatimukseen tulee, niin oli "mitä ajattelemattominta nykyään huutaa ruotsalaisen lyyrillisen näyttämön välttämättömyyttä. Ja tämän huudon takana piilee ilmeisesti jotakin muuta kuin taideharrastusta. Suomalainen teatteri tarjoaa ja on tulevanakin näytäntökautena tarjoava etevän laulunäyttämön, ja se kai pitäisi voida olla yhteinen sivistyneelle yleisölle niin laajalti kuin tämä näyttämö ulottuu. Vastaiseksi riittänee maallemme yksi lyyrillinen näyttämö, ja se joka nyt vaatii toista ei tarkoita muuta kuin olemassa olevan tukehduttamista."

Nämä viimeiset sanat olivat profeetallisemmat kuin kirjoittaja saattoi aavistaakaan. Vastedes saamme nähdä että ruotsalainen lyyrillinen näyttämö todella pantiin toimeen ja että sen tarve lakkasi niin pian kun suomalainen ooppera oli vaiennut!

Kustannusyhdistyksen vuosikokous oli 11/5 Arkadiateatterin lämpiössä. Valitsemaan johtokuntaa sekä edellisen vuoden tilintarkastajain ehdotuksen mukaan (kts. ylemp. s. 54) määräämään korotettua palkkaa toimitusjohtajalle kokous asetti lautakunnan, jonka jäseniksi tulivat O. Donner, J. Krohn, J. F. Perander, A. Hagman ja A. Almberg. Tämä lautakunta kokoontui 14/5 ja valitsi johtokuntaan entiset jäsenet, K. Bergbomin, B. O. Schaumanin sekä – Yrjö Koskisen sijaan, joka vuosikokouksessa oli ilmoittanut tahtovansa luopua – J. Krohnin. Varajäseniksi otettiin niinikään entiset: A. Järnefelt ja A. Almberg. Edelleen määrättiin toimitusjohtajalle palkaksi 3,000 ja rahaston hoitajalle kulunkirahoiksi 800 mk vuodessa.

Syksyllä (kokouksessa 18/11) esiintuoduista tileistä otamme seuraavat tiedot. Tulopuolella on suurin erä tulot 122: sta näytännöstä 76,503:84 mk (se on keskimäärin 627 mk illalta – edellisenä vuonna, jolloin ei ollut oopperaa, 431 mk), jonka ohella on huomattava: suoritettuja osakkeita 5,474, lahja Leppävirroilta 193 sekä valtioapu 8,000 mk. Vuoden alussa sisäänjätetyn anomuksen johdosta oli teatterille myönnetty 16,000 markkaa avustusta ja oli siitä puolet otettu kuluneen näytäntökauden puolelle.³⁶ Menopuolella huomataan seuraavat tärkeimmät erät: palkkoja ja palkkioita 38,788:99, päiväkustannuksia 23,677:69, orkesteri 13,440:27, puvusto 7,721:42, kirjasto 3,445:15, matkakustannuksia 6,638:88 mk. Koko menojen summa tekee 94,739:65 mk ja on sen suoritus tuottanut 4,390:24 mk: n vaillingin. Kun edellisen vuoden velka 4,500 mk. oli maksamatta, oli siis velkakuorma kasvanut 8,890:24 mk: si.

Tileissä ei teatterin osastoja oltu toisistaan erotettu, mutta likimääräisen laskelman mukaan olivat puheosaston menot nousseet 49,300 ja lauluosaston 45,500 mk: aan; jota vastoin edellinen oli näytännöistään saanut 41,200 ja jälkimäinen 35,300 mk. Tämän mukaan olisi ooppera tuottanut tappiota 10,000 ja puheosasto 8,000 markkaa.

Puhenäytännöissä (86 luvultaan) esitettiin 45 kappaletta, nimittäin:

14 14 kertaa Laululintunen;

12 12 " Lemmenjuoma;

11 11 " Kihlaus;

10 10 " Viuluniekka;

9 9 " Työväen elämästä;

8 8 " Marin rukkaset;

7 7 " Marianne, Remusen kotiripitykset (Ämmän toruja);

6 6 " Kukka kultain kuusistossa, Riita-asia, Suorin tie paras, Maria Tudor;

5 5 " Kuinka anopeista päästään, Kalatyttö;

4 4 " Sotavanhuksen joulu, Erehdykset, Bartholdus Simonis, Margareta, Lea, Rouget de Lisle, Ei ollenkaan mustasukkainen, Hääilta;

3 3 " Suuria vieraita, Yökausi Lahdella, Sala-ampuja ja karjatyttö, Katsokaa peiliin, Päivölä, Kavaluus ja rakkaus;

2 2 " Saaristossa, Lemun rannalla, Silmänkääntäjä, Kosijat, Lapsuuden ystävät, Lalli, Preciosa, Deborah;

1 1 " Ainoa hetki, Ensi lempi, Valtioviisas räätäli, Koira ja kissa, Gringoire, Jeppe Niilonpoika, Macbeth (unissakävijä-kohtaus), Hamlet (Ofelia-kohtaukset), Daniel Hjort (mestauslavakohtaus), [sekä kuvaelmat:

Taistelumme päivinä, Torpan tyttö ja Pilven veikko].

Kotimaisia oli 14 täydellistä kappaletta ja niistä kolme (Ainoa hetki, Lapsuuden ystävät ja Lalli) uusia alkuteoksia sekä 1 kohtaus (Daniel Hjort) ja kolme kuvaelmaa.

Ohjelmistolle uusia oli 16: Lea, Ainoa hetki, Lapsuuden ystävät, Lalli, Katsokaa peiliin, Remusen kotiripitykset, Suuria vieraita, Riita-asia, Ensi lempi, Lemmenjuoma, Gringoire, Maria Tudor, Kavaluus ja rakkaus sekä kohtaukset Macbethista, Hamletista ja Daniel Hjortista.

Oopperanäytäntöjen tilasto tavataan alempana yhdessä kohden 7: nnen luvun lopussa.

Huhtikuulla johtokunta valitsi A. Ahlqvistin, K. Bergbomin, K. Slöörin, K. S. Suomalaisen ja V. Löfgrenin kilpalautakuntaan, jonka tuli antaa lausunto edellisenä näytäntökautena ilmoitetun kahden palkinnon jakamisesta (kts. ylemp. s. 57), ja pari kuukautta myöhemmin lautakunta julkaisi yksimielisenä päätöksenään, että ei yksikään kilpailuun lähetetyistä kappaleista ansainnut palkintoa, vaan ehdotti se kuitenkin johtokunnalle, että P. Hannikaiselle ja E. F. Jahnssonille annettaisiin kummallekin kehotukseksi 200 markkaa niistä heidän teoksistaan, jotka teatterissa oli näytelty.

III. Kolmas näytäntökausi, 1874-75

Ulkoa katsoen luulisi puheosastolla lauluosaston näytellessä olleen helpot päivät, mutta tositeossa sen jäsenillä ei sentään ollut vähemmän työtä. Silloin näet harjotettiin uusia näytelmiä, ja kun oltiin Helsingissä, saivat näyttelijät samalla yhtämittaisesti nauttia Bergbomin johtoa. Tämä oli kaikille tarpeen, mutta ymmärrettävästi enimmän nuorimmille, jotka olivat teatteriin tulleet ennen saamatta vähintäkään ohjausta esiintymistaidossa. Semmoisia vasta-alkajia olivat tätä nykyä paitse ennen mainituita, ensi näytäntökauden loppupuolella ilmoittautuneita:

Kaarlo Edvard Törmänen, 19 v., maakauppiaan poika Lohjalta; helmikuulla 1873 eronnut ruotsalaisesta normaalilyseosta ja "koetusajan kuluttua" otettu teatterin palvelukseen joulukuulla s.v.;³⁷

Taavi Pesonen, n. 25 v., käsityöläisen poika Savonlinnasta, käynyt Kuopion koulussa; tullut laulajana oopperaan tammikuulla 1874; myöhemmin muuttanut puhenäyttämölle;

Nti Amanda Wilhelmina Hellstén, 19 v., laivanrakentajan tytär Turusta, Heurlinin koulun oppilas; tullut maaliskuulla 1874;

Juhana Aukusti Tervo (Rosenqvist), 20 v., lukkarin poika Janakkalasta, käynyt Jyväskylän alkeisopistossa ja ollut kolme vuotta koulunopettajana Hauhossa; tullut kesäkuulla 1874;

Nti Hilda Cecilia Heerman, 17 v., Selma Heermanin (rva Lundahlin) sisar (kts. ylemp. s. 3); tullut huhtikuulla 1874, mutta eronnut jo 1875;

Rva Emmy Stenberg (omaa sukua Eklöf), 23 v., nimismiehen tytär Tammelasta; tullut 1874 ja eronnut 1876.

Koska Bergbom aikoi olla koko kesän kotona Helsingissä, määrättiin että näiden näyttelijänalkujen yhdessä Böökin ja Leinon kanssa tuli jäädä pääkaupunkiin, jossa "tohtori" oli johtava heidän harjotuksiaan. Varsinaisen teatterikoulun puuttuessa saisivat he siten ainakin vähän tietoa näyttämötaiteen alkeista. Elokuun alussa nämä nuorimmat jälleen yhtyivät tovereihinsa Kuopiossa.

Pääosa seuruetta antoi tänäkin kesänä – paitse heinäkuulla – näytäntöjä maaseutukaupungeissa.

Ensimäinen olopaikka oli Hämeenlinna, jossa ensi näytäntö oli 5/6 ja neljäs, viimeinen, 12/6; viides peruutettiin palosammutuskunnan vuosijuhlan tähden. Menestys oli yleensä huono, vaikka nti Aura Avellan esiintyi ensi kerran täällä ja kappaleet (paitse Laululintunen) olivat paikkakunnalla tuntemattomia, jopa kaksi ohjelmistolle uutta: T. Hagmanin suomentama Mélesvillen 3-näytöksinen huvinäytelmä Michel Perrin Vilho nimiroolissa 10/6 ja Tuokon suomentama H. Herzin 4-näytöksinen murhenäytelmä Sven Dyringin koti 12/6 ("meni paljo paremmin kuin harjotuksista olisi voinut aavistaakaan, yleisö hyvin tyytyväinen; nti Tötterman [Regissa] huudettiin esiin"). Tulot eivät tehneet täyttä 150 mk illalta.

Ilman kaipauksen tunnetta seurue 15/6 erosi Hämeenlinnasta ja matkusti Lappeenrantaan, johon sitä jo aikoja ennen oli pyydetty tulemaan. Valitettavasti oli kuitenkin teatteria varten tarjona oleva sali niin pieni, että ainoastaan yksi näytäntö (Työväen elämästä, Remusen kotiripitykset ja Laululintunen) annettiin 17/6 ja tuotti se lähemmäs 200 mk. Päivänä sen jälkeen matkustettiin Lauritsalaan, jossa näyttelijöille suotiin hyvitystä. "Herra M. Pöyhiä antoi", Vilho kirjoittaa, "koko seuralle vapaan matkan Lauritsalaan sekä yösijan ja rattoisat pidot kodissaan. Tästä kiitos ja kunnia sinulle, jalo kansalainen. Sinun menetyksesi suuresti elähytti meitä. Se oli jonkunmoinen korvaus siitä typeryydestä, jota ylipäänsä saimme kokea Hämeenlinnassa" (!).

Virkistynein mielin astuttiin 19/6 laivaan, joka oli vievä seurueen Joensuuhun. Matkan hupaisuutta enensi se että teatterin suosija ja ystävä eversti A. Järnefelt perheineen oli mukana laivalla. Kun 20/6 ehtoolla laskettiin laituriin, oli taas niinkuin ensi kerrallakin suuri joukko kaupunkilaisia rannalla vastaanottamassa, ja tulijat tervehtivät heitä laulamalla Mun muistuu ja Tuoll' on mun kultani. Joensuu oli siis entisellään, ja Vilho todistaa: "Yleisö on niinkuin ennenkin harras, ystävällinen ja innokas. Tämä vaikuttaa paljon näyttelijöihin, ja jokainen tekee parastansa. 'Ihminen ei elä ainoastaan leivästä', sitä vähemmän näyttelijä." – Nämä sanat on kirjoitettu ensimäisen näytännön jälkeen 21/6, jonka ohjelma oli: Työväen elämästä, Kotiripitykset ja Yökausi Lahdella. Mutta menestystä oli seuraavillakin näytännöillä, joissa esitettiin 21/6 Marianne, 26/6 Lemun rannalla, Suorin tie paras ja Marin rukkaset, 28/6 Kavaluus ja rakkaus sekä l/7 Lapsuuden ystävät ja Hääilta. Varsinkin herättivät Marianne ja Lapsuuden ystävät suurta mieltymystä; mutta Schillerin murhenäytelmä tyydytti nähtävästi vähemmän, vaikka näytteleminen onnistui oivallisesti. "Galleri nauroi usein traagillisimmissa kohdissa, ja kumminkin muuan talonpoika oli valittanut että hänen markkansa meni hukkaan kun ei saanut nauraakaan." – Tulot tekivät noin 266 mk illalta, se on 46 mk vähemmän kuin ensi kerralla, mutta toista sataa enemmän kuin Hämeenlinnassa. Oloja kuvaavana on mainittava, että teatterilla ei ollut painetuita ohjelmia. Syynä siihen oli tietysti se että paikkakunnalla ei ollut kirjapainoa. Edellisellä kerralla oli seurueella ollut valmiita ohjelmia mukanaan, mutta nyt oli tultu ilman siinä luulossa että kaupunkiin oli – niinkuin huhu oli kertonut – hankittu kirjapaino, mutta huhu oli perätön. Tähän päättyi työ tällä kertaa, sillä heinäkuu oli määrätty lepoajaksi. Käytämme tahallamme sanaa työ, sillä päiväkirjasta, johon Vilho tänä kesänä merkitsi mitä seurue kunakin päivänä toimitti, näkee että ainoastaan varsinaiset matkapäivät olivat vapaita; muina päivinä olivat harjotukset lakkaamatta käymässä. Vanhatkin ja monesti näytellyt kappaleet harjotettiin säännöllisesti kerran tai pari tai useamminkin ennen kun ne uudelleen esitettiin ja sillä välin valmistettiin uusia. Siitä johtui että näyttelijöillä, jotka tahtoivat tunnollisesti täyttää tehtävänsä, oli sangen vähän aikaa turhiin huvituksiin, sillä kun ei ollut yhteisiä harjotuksia teatterissa, täytyi kotona lukea ulkoa rooleja sekä harkita niiden esitystä ja harjotella itsekseen. Sellaisissa oloissa oli lyhytkin loma tervetullut.

Elokuun alussa oli näyttelijäin määrä olla Kuopiossa. Useimmat olivatkin kohta matkustaneet sinne ja viettäneet vapaa-aikansa joko kaupungissa tai lähiseuduilla. Vilho puolestaan oli käynyt Helsingissä saamassa ohjeita Bergbomilta. Kun sitte kaikki jälleen yhtyivät, oli toisella toista toisella toista kerrottavana; mutta Kallio oli kokenut kummempaa kuin yksikään muu. Hän oli näet Himbergin kanssa ollut Rääkkylässä erään yliopistotoverinsa, pastori Weckmanin, luona ja muutamana sunnuntaina oli hän saarnannut kirkossa Himbergin toimittaessa lukkarin virkaa. "Minä saarnasin", Kallio kirjoitti Bergbomille, "tuosta kauniista tekstistä Kristuksen kirkastamisesta; saarnaa sanottiin onnistuneeksi; Weckman on suomen- ja vapaamielinen mies." Tositeossa tämä ei kuitenkaan ole kovin hämmästyttävää, kun muistaa että Kallio oli ollut 15 vuotta koulunopettajana Helsingissä.

Teatterin toimi Kuopiossa alkoi entistä paremmilla enteillä sentähden että siellä nyt oli oikea teatterihuone. Kaupunginviskaali Niilo Forelius oli "suurella uutteruudella ja nerolla" muutellut entisen ruotuväen maneesin mukavaksi kesäteatteriksi, joka oli niin tilava että siihen mahtui 700 henkeä. Riittävän lavean näyttämön alle oli laitettu pari pukuhuonetta, ja edessä oli sija soittokunnallekin, jos oopperaosasto tulisi antamaan näytäntöjä. Permanto oli tehty kaltevaksi näyttämölle päin ja istumapaikkoja oli kolmea lajia: 98 nojaistuinta (à 2 mk), yhtä monta taaempaa istuinta (à 1:50) ja 240 penkkisijaa (à 1 mk) sekä sen lisäksi isonlainen parvi, johon mahtui 200 henkeä (à 50 p). Valaistus oli kuitenkin niin huono, ettei ohjelmaa voinut hyvin lukea.

Aikomus oli jo 2/8 antaa ensi näytäntö, mutta se lykkääntyi 5 p: ksi. Syynä siihen oli se että uuden teatterin koristukset vielä olivat matkalla. Ne oli ostettu Helsingin hävitetystä Puistoteatterista³⁸ ja sieltä kyllä ajoissa lähetetty, mutta suurta tilaa kun vaativat ne olivat pysähtyneet Viipuriin odottamaan sopivaa kuljetuslaivaa. Kun koristuksia ei kuulunut, täytyi Vilhon ruveta kokoonpanemaan välttämättömimmät dekoratsionit niistä repaleista, jotka ennestään olivat Kuopiossa, ja niiden avulla annettiin ensimäiset neljä näytäntöä: 5/8 Kotiripitykset, Ensi lempi ja Hääilta, 7/8 Sven Dyringin koti; 9/8 Viuluniekka; ja 12/8 Kavaluus ja rakkaus. Ensimäisestä näytännöstä puhuen Tapio pitää nti Hilda Heermania lupaavana lahjoiltaan; jota vastoin nti Hellstén ja Törmänen näyttäytyivät "äkkinäisemmiltä näyttämöllä liikkumaan". Vanhemmista kiitetään erityisesti Vilhoa, joka "puhuu erittäin selvästi, kuvaa ja liikkuu varmasti". Vilho itse kirjoittaa Bergbomille että "Sven Dyringin koti" näyteltiin huonosti, vaikka yleisö oli tyytyväinen. Siinä tuli usean näyttelijän heikko puoli kovin tuntuviin: Kallio (Sven Dyring) ei osannut rooliansa, Lundahl (Stig Hvide) puhui epäselvästi, Aspegren (Tage Bolt) alkoi repliikkinsä jonkunlaisella korvia loukkaavalla rykimisellä. Sitä vastoin Leino (Byrgen) käsitti ja esitti hyvin tehtävänsä, niinikään nti Tötterman (Regissa), kun hän vain hillitsisi tunteellisuuttaan; rva Lundahl (Ragnhild) oli liian proosallinen. Rva Aspegren (Guldborg) tietysti piti puoliaan niinkuin tapansa on. Samassa Vilho valittaa yleiseen virheellistä kielenkäyttöä: "Koko seurueesta ainoastaan Kallio, Leino, Törmänen ja minä puhumme nuhteetonta kieltä." Viuluniekka kokosi täyden huoneen; se näkyy kaikkialla olevan yleisön lempinäytelmä. Kavaluus ja rakkaus meni "erinomaisen hyvästi" ja sen jälkeen tulivat vihdoin odotetut koristukset. Vasta nyt katsottiin teatteria valmiiksi ja sentähden näytäntö 14/8 muodostui jonkinlaiseksi vihkimisjuhlaksi. Intohimoista Maria Tudor näytelmää seurasi juhlanvietto, jonka vakavana puolena oli hra Foreliuksen "hyvä puhe" teatterin tarkoituksesta ja keveämpänä soitto ja laulu, maljat ja tanssit. – Paikkakunnan lehdestä Tapiosta otamme seuraavan kahta viimemainittua näytäntöä koskevan, Kuopion teatterielämää kuvaavan kohdan:

"Että Kuopiossa suositaan teatteria ja varsinkin suomalaista, voipi päättää siitä että jokaisessa tähän asti annetussa näytännössä on aina ollut useita satoja ihmisiä. Pyhäksikin [14/8] olivat kaikki piletit myödyt, ja kuitenkin täytyi monen kääntyä kotiin, koskeivät enää sisään päässeet. Teatterisali olikin silloin niin täpötäynnä, ettei monta katsojaa lisää olisi sopinut, ei edes käytäville. Sivumennen mainittakoon demokraatillisen hengen(!) todistukseksi Kuopiossa, että puolen tusinaa nuoria miehiä istui paitahihasillaan ristikoilla parven yläpuolella. Eräs harras katsoja oli kattoa pitkin kulkevaa ortta myöten kavunnut aina näyttämön lähelle sekä istui siinä korkealla paikallaan jalat suorana ja muista huolimatta kuin amerikkalainen. Luultavasti oli tällä katsojalla mukava istumapaikka ylhäällä katossa, koska hän näytti tyytyväiseltä, mutta jotkut muut katsojat heittivät ehtimiseen levottomia silmäyksiä häneen. Sellaiset kapuamiset katto-orsia myöten pitäisi poliisin tykkönään kieltää, sillä emme ole Amerikassa vaan Suomessa. Sunnuntain näytäntö tuotti noin 900 mk."

"Kun Kavaluus ja rakkaus näyteltiin, moni säätyihminen ei mennyt teatteriin peläten muka Suomalaisen seuran(!) esityksellään pilaavan koko sen tunteen, jonka tämä suuri murhenäytelmä lukijoissa vaikuttaa; mutta siinä suhteessa pettyivät nuo ylen viisaat; sillä – kehumatta – väitämme me Suomalaisen seuran ehkä ei koskaan näyttäneen mitään kappaletta niin hyvästi kuin tällä kertaa." – Mainitun Maria Tudor näytännön jälkeen esitettiin 16/8 Jeppe Niilonpoika aivan täydelle huoneelle. "Näytteleminen onnistui", Vilho sanoo tyytyväisenä itseensä, "paremmin kuin koskaan ennen", yleisö oli innostunut ja niin Tapiokin. Muutamat maalaiset kutsuivat miespuoliset näyttelijät seuraansa purkaakseen heille sydämensä. Valtiopäivämies Pelkonen piti "oivan, miehuullisen puheen Bergbomin kunniaksi" ja tälle lähetettiin tervehdyssähkösanoma. – Harvemmalle yleisölle annettiin 19/8 Saaristossa ja Laululintunen sekä 21/8 Lapsuuden ystävät ja Lemmenjuoma, joista viimemainituista edellinen ei miellyttänyt kuopiolaisia niinkuin joensuulaisia, mutta jälkimäinen kävi niin hyvin, että Vilho ennustaa nti Töttermanille tulevaisuutta operettilaulajattarena. Runsaasti kokosi väkeä 23/8 Maria Tudor, kun se annettiin toistamiseen (rva Lundahlin hyväksi). "Vaikka oli sunnuntai", Vilho huomauttaa, "seurasi yleisö hyvin hartaana ja hiljaisena näytelmän kulkua. Kenties on jo sunnuntaiyleisökin tottunut murhenäytelmiin. Kättentaputukset olivat kuitenkin laimeat; mutta ne kuuluvatkin enemmän 'blaseeratulle' yleisölle." – Uusi Karin (Christerson) suomentama huvinäytelmä G. von Moserin Yhdistysjuhla 26/8 antaa Vilholle aihetta huomauttamaan, että seurueen jäsenet eivät vielä olleet kypsyneet puhelunäytelmää esittämään; ainoastaan rva Aspegrenia hän kiittää (Tapio kiittää Vilhoa – Schumrich – itseään). Toisen näytöksen jälkeen huudettiin Vilho esiin ja lopussa kaikki. – Kallion hyväksi näyteltiin 28/8 Rouget de Lisle, Erehdykset ja Kihlaus, joista varsinkin kaksi jälkimäistä miellytti katsojia. Ensimäisen kappaleen nimiosaa näytteli resetinsaaja, joka tosin oli siinä huonompi kuin Lundahl (jonka varsinainen osa se oli), mutta selvemmän kielensä kautta kuitenkin teki yleisölle helpommaksi ymmärtää näytelmää. Ohimennen mainittakoon että roolinesittäjäin vaihdos aiheutti Kallion ja Lundahlin kesken pitkällisen kinastelun, joka laatuaan ei ole harvinainen kulissien takana. – Päivölä (30/8) esitettiin vähän paremmalle kuin puolelle huoneelle. Vilho luuli että se vetäisi paremmin, jos nimi olisi runollisempi(!) – Syyskuun 2 p. meni Michel Perrin, ja Vilho todistaa että ranskalaisia huvinäytelmiä ymmärrettiin Kuopiossa paremmin kuin Hämeenlinnassa. Mariannella (4/9) oli niinikään hyvä, jopa erinomainen menestys. "Yleisö ei ole milloinkaan ollut niin innostunut ja ainoastaan Pietarissa olivat kättentaputukset yhtä tiheitä." Neiti Hellsténistä (Cecile de Bussières) Vilho sanoo, että hän näytteli hyvin: "hänestä tulee varmaan näyttelijä". Sama kappale annettiin vielä kaksi kertaa. Toinen näytelmä, joka samassa määrässä saavutti suosiota, oli Jeppe Niilonpoika, sillä kun se 11/9 esitettiin toisen kerran, oli ihastus vielä suurempi kuin ensi iltana. Jeppe – Vilho huudettiin esiin neljä kertaa. "Näytelmän loppu oli niin muutettu, että kun Jeppe on kertonut kummalliset onnenvaiheensa Jaakko suutarille ja tämä nauraa hänelle, Jeppe totisena viskaa pois lasinsa ja lausuu: 'Vai unta? Ovatko nämäkin [4 riksiä] unta? Juo itse viinasi. Hauku minua konnaksi, jos enää maistan tippaakaan!'" – Kolmas suuri menestys oli Viuluniekka 15/9. "Näytteleminen kävikin oivallisesti. Harvoin kirkossakaan olen huomannut semmoista äänettömyyttä ja hartautta kuin sinä iltana teatterissa." – Muista näytännöistä mainittakoon vielä, että Bruysin ja Palapratin 3-näytöksinen huvinäytelmä, keskiaikaisen farssin mukaelma Pekka Patelin eli sukkela asianajaja näyteltiin ensi kerran 20/9, Preciosa kaksi kertaa 23/9 ja 27/9, ensi iltana Suorin tie paras, toisena Suuria vieraita jälkikappaleena.