Kitabı oku: «Suomalaisen teatterin historia III», sayfa 18

Siten Numers (6/9 1887) ilmottaa saaneensa valmiiksi "Eerikki Puken uudet kuvaelmat" ja pyytää ensi "painoksen" konsepteja (mina konsepter af den förra "upplagan"), voidakseen puhtaaksi kirjoittaa koko teoksen. – Edelleen hän l/11 kirjoittaa: "Tahdon vaan sanoa, etten koskaan voi muuta kuin omistaa hra Tohtorille kunnian, jos kappale on onnistunut, sillä Teidän kritiikillenne olen minä rakentanut sen ja sitä ilman olisin kenties jäänyt seisomaan peräytyvälle (sackande) jalalle." – Viikko myöhemmin (7/11) Numers tuskin uskoo "ihmeellistä kunniaa", että Eerikki Pukea aiotaan näytellä; mutta niin myöhään kuin (28/12) on kysymys uusista korjauksista, jota paitse Numers kiittää Bergbomia viimeisestä keskustelusta: – "se teki minulle hyvää – luulin ennen että riittäisi koettaa kirjoittaa luonnollisesti, niinkuin vuoropuhelu todellisuudessa muodostuu, mutta tämä: että alottaa näytös hiljaisemmin ja sitte lisätä enemmän ja enemmän höyryä sekä antaa esiripun laskea, kun pannu on räjähtämäisillään – on antanut minulle paljon ajateltavaa tulevaisuuteen nähden – niinhän se on oleva ainakin näyttämöllä!"

Nämä viimeiset sanat osottavat ilmeisesti kuinka välttämättömästi Numers tarvitsi esteettistä ja näyttämöllistä "opastajaa" (vägvisare), joksi hän Bergbomia nimittää. Lounasmaa ei ollut tuntea kappaletta siksi Eerikki Pukeksi, jonka hän oli lukenut.

Eerikki Puken ensi-ilta oli 10/2, huone oli aivan täysi ja kappaleen menestys ehdoton. "Innokkaita käsientaputuksia ja esiinhuutoja kesti alusta loppuun saakka, ja viimeksi täytyi tekijänkin astua esiin näyttämölle." Näytelmä meni seitsemän kertaa peräkkäin. Eikä menestys ollut ansaitsematon, sillä joskin kappale on enemmän kansannäytelmä kuin varsinainen historiallinen draama, on siinä, Engelbrektin suurenmoinen kansanliike (1434) taustana, vaikuttava historiallinen tunnelma kannattamassa vapaasti keksittyä toimintaa, edelleen kuohui siitä meidän ajalle (huomaa, ennen sosialismia!) otollinen kansanvaltainen henki, niin että kuolevan sankarittaren, Kreetan, loppusanat: "Talonpoika – herra – yhdessä!" sisältävät teoksen aatteen, ja vihdoin ovat useimmat yhdeksästä kuvaelmasta sangen jännittäviä. Että Pohjanmaan tarmokkaan kansan kuvaus, yksityiset henkilöt ja joku toiminnan piirrekin on vähemmän realistista kuin romanttista Välskärin kertomusten tapaan ja näytti suoraan (jollei tietoisestikaan) johtuvan näistä, ei suinkaan vähentänyt viehätystä. Muutoin on näytelmässä paljo kiitollisia rooleja, joten näyttelijät olivat harvinaisen innostuneita tehtäviinsä. Rva Aalberg-Kivekäs oli rohkeamielinen Kreeta, Leino talonpoikaiskuningas Murkainen, Ahlberg Puke, A. Böök tuimapäinen Niilo, Weckman (erittäin onnistunut) Mauno, Falck tanskalainen kansanrääkkääjä Jürgen Jute, Vallenius hovimies Aksel Kurki, Saimi Svan elämän katkeroittama Leena, Sala ja Rautio kelpo talonpoikia – kaikki voimat hyvin käytetyt. Näyttämöllepanokin oli tehokas. Murkaisen avara pirtti, Puken kammio, mäntymetsä ja käräjäpaikka Vöyrin kirkon luona olivat somat niinkuin puvut, joita varten oli ohjeeksi otettu keskiaikaisten kirkkojemme kalkkimaalauksia.⁹⁴

Kun Eerikki Puke 26/2 oli näytelty viimeisen kerran, tuli viikon loma sentähden että teatteri sisältä maalattiin Grahamin tulivärillä. Sitte uudelleen alkaneitten näytäntöjen väliin pistäytyi 10/3 ilta, joka erosi teatterin tavallisista. Näyttelijät, jotka innokkaasti harrastivat eläkerahastonsa kartuttamista, olivat näet siksi päiväksi toimeenpanneet arpajaiset ja naamiohuvit asian hyväksi. Voittoja oli lähetetty maaseuduiltakin ja Pietarista, ja yleisö osotti niin suurta osanottoa, että tilaisuus tuli kenties onnistuneimmaksi lukuisista samanlaisista, joita vuosien kuluessa järjestettiin. Sinä iltana myytiin varta vasten toimitettu Nyyrikki-julkaisu, joka ilmestyi sekä suomalaisena että ruotsalaisena, kumpikin laitos käsittäen kaksi lehteä. Suomalaisessa oli paitse runollisia lisiä "Suomalaisen teatterin ohjelmalista vuosilta 1872-1888", ja ruotsalaisessa Kaarlo ja Emilie Bergbomille omistettu Z. T: n runoelma, jossa somasti palautetaan Suomalaisen oopperan muisto ja viitataan puhenäyttämön kansalliseen merkitykseen, kaksi Gustaf von Numersin antamaa kohtausta kahdesta valmistumattomasta draamasta "Hämäläisten taistelu" (Tavasternas strid eller Birger Jaarls dotter) ja "Alkibiades ja hermespatsaat" (Alkibiades och hermesstoderna), E. N(ervanderin) runoelma "Näyttämön lapset" (Scenens barn) y.m. Vähän myöhemmin (14/4 ja 19/4) Nervander, nojaten mainittuun Nyyrikin "ohjelmalistaan", julkaisi Finlandissa kirjoituksen "Onko Suomalainen teatteri kansallisteatteri?" jossa hän loi ensimäisen lyhyen teatterinhistorian luonnoksen. Samassa kirjoituksessa, joka luonnollisesti antaa myöntävän vastauksen asettamaansa kysymykseen, sanotaan muun muassa, että teatterin ohjelmistoon oli ollut otettuna 231 teosta, nimittäin 53 kotimaista, 100 suurempaa ja 52 pienempää ulkomaalaista puhekappaletta sekä 26 oopperaa.

Eerikki Puken jälkeen ei tullut uutta ennen kun 18/3, jolloin Ibsenin Helgelannin sankarit meni ensi kerran. Ankarat talvipakkaset olivat Bergbomissa herättäneet uinailevan reumatismin ja hänen sairautensa hidastutti uusien kappalten harjottamista ja aiheutti senkin, että tämä mahtava, aiheeltaan viikinkiaikuinen, mutta aatteellisesti uudenaikainen draama, jonka jo Edv. Törmänen oli suomentanut ja jonka esittäminen sattumain kautta oli myöhästynyt, sittekin tuli näyttämölle olematta täysin kypsynyt. Ei edes rva Aalberg-Kivekäs, jonka taiteilijaluonteelle – se myönnettäköön kernaasti – Hjördiksen tapaisen sankarinaisen kuvaaminen tosin oli vierasta, tyydyttänyt muuta kuin puoleksi. Muista oli Leino Örnulfina paras ja sen jälkeen ehkä Weckman – Thorulf ja Falck – Kåre. Vaikuttavasta näyttämöllepanosta mainittakoon meillä ensi kerran nähdyt liikkuvat pilvet. Näytäntö uudistettiin neljä kertaa. – Toinen ilta 20/3 oli tavallaan juhlanäytäntö, sillä sinä päivänä täytti Ibsen 60 vuotta. Sen johdosta lähettivät kappaleessa esiintyjät tervehdyssähkösanoman runoilijalle ja samoin teki Bergbomkin. – Vähäpätöisempiä uutuuksia olivat: Salan suomentama A. L'Arrongen Puutarhurin tyttäret (Hasemanns Töchter), 4-näytöksinen huvinäytelmä 4/4 ja 1-näytöksiset huvinäytelmät Ernst Ahlgrenin (rva Benediktson) Telefoonissa ja Hilda Aspin suomentama Paul Heysen Veljesten kesken, molemmat 18/4. Ensin mainittu, puoleksi ilveily puoleksi viaton tendenssikappale, esitettiin tavan mukaan sujuvasti. Lindfors oli mitä herttaisin puutarhuri ja Weckmanin sammaltava proviisori nauratti ja säälitti samalla kertaa, muita mainitsematta. Siiri Telefoonissa oli hupainen ingénuerooli, jota näytellessä Olga Finne varmensi jo vallottamaansa sijaa yleisön suosiossa.

Aivan näytäntökauden lopulla sattui vielä oikea merkkitapaus, uuden runoilijan ja uuden suuren draaman esiintyminen näyttämöllä, kun J. H. Erkon 5-näytöksinen "runoelma" Tietäjä ensi kerran näyteltiin 20/4. Erkko, joka oli hyvin tunnettu nuoren Suomen etevimpäaä laulurunoilijana, oli hänkin, epäilemättä teatterin vaikutuksesta, viettynyt sepittämään draaman, jopa runomittaisen. Se oli jouluksi ilmestynyt painosta ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralta kunniapalkinnon saanut, kun Bergbom otti sen esitettäväksi. Eikä se ollut vähäinen tehtävä, raamatullinen aihe kun vaati kokonaan uusia koristuksia ja pukuja. Sitä innokkaammin johtaja puuhasi, ja näytelmä näyttäytyi niin ymmärtävästi, niin aistikkaasti näyttämölle järjestetyksi, että syvämietteinen runoelma sen kautta tuli melkoisesti nautittavammaksi ja vaikuttavammaksi. Miten havainnollinen olikaan vastakohta häviöön syöksevän pakanakansan ja valtaan nousevan Israelin välillä! Toiselta puolen aasialaisen velttohallitsijan turha loisto ja hekkuma sekä Baalin palvelus kultavasikkoineen ja tanssijattarineen, toiselta puolen köyhä, karaistua voimaa kysyvä telttaelämä aavikolla. Siinä jo kuvastui se ajatus, jonka runoilija oli tahtonut julkilausua kansojen tulevaisuuden ehdoista. Oliko Bergbom mainittavassa määrässä vaikuttanut näytelmän sommitteluun, on tuntematonta, mutta näyttämöä varten hän kumminkin oli tehnyt korjauksia jättämällä pois useita välikohtia ja vähemmän tärkeitä sivuhenkilöitä. Näin hän enensi draaman tehoa, ja etenkin se kohtaus, missä Bileam vasten tahtoansa siunaa Israelia, oli jylhän vuoristomaiseman, ryhmien aistikkaan asettelun ja ukkosilman kautta niin sanoaksemme vanhatestamentillisen mahtava. Olematta suorastaan näyttämöä varten kirjoitettu draama, kiitos olkoon näyttämöllepanon, menestyi se kuitenkin odottamattomalla tavalla. Erkko, joka itse kurkkutaudin tähden oleskeli Berlinissä, kirjoittaa siis syystä Bergbomille: "Tiedän ja tunnustan, että Teidän ansioksenne on luettava, jos Tietäjä näyttämöllä menestyy – olen aina ollut vakuutettu jalosta tahdostanne sekä nerostanne ja toivon, että ne tälläkin kertaa tuottavat parhaita seurauksia." – Päärooli Bileam oli Salan käsissä, ja hän täytti sen "sangen kiitettävästi" – se oli, saatamme nyt sanoa, nuoren näyttelijän, jonka ura oli oleva niin lyhyt, etevin luoma. Hän loi havainnolliseksi sen kuvan, joka lukijassakin syntyy tuosta jalosti ajattelevasta, mutta heikonlaisesta tietäjästä. – Draama esitettiin yhtä mittaa 5 kertaa.⁹⁵

Toukokuulla teatteri niinkuin tavallisesti huonolla menestyksellä kilpaili kevään kanssa. Uudistuksina mainittakoon Ainamo, johon Bergbom oli lisännyt useita Schantzin sävelmiä, ja jossa Inez Borg oli Ainamo, Vallenius Pärtty ja Lilli Kurikka Pikku. Se meni kolme kertaa (viimeinen lastennäytäntönä) R. Kajanuksen orkesterin säestäessä, sekä Porvari aatelismiehenä, oivallisesti esitettynä, Lindfors nimiroolissa ja muiden muassa vasta-alkaja nti Salenius onnistunut Nicole. Kotimainen uutuus agronoomi Kust. Blåfieldin 2-näytöksinen ilveily Pollarin kievarissa ilmestyi 21/5, ja "yleisö oli ystävällinen sitä kohtaan", Emilie Bergbom kirjoittaa, "huolimatta kappaleen mitättömyydestä". Senkin jälkeen tuli vielä ohjelmistolle uusi F. ja P. Schöntanin 3-näytöksinen huvinäytelmä Sabinitarten ryöstö 25/5. Se oli tuota lajia saksalaisia sepustuksia, joita Kaarlo Bergbom sydämellisesti halveksi, mutta joita hän otti silloin tällöin yleisön huviksi. Viaton ja naurattava kun on, aikaansai kappale meilläkin tarkotetun vaikutuksen. – Viimeinen näytäntö oli 27/5, ja alkoi sen jälkeen kolmen kuukauden kesäloma.

Minna Canthin draama ei valmistunut täksi näytäntökaudeksi. Kirjeissään hän valittaa ettei kelvollista tahtonut syntyä. Joulun jälkeen hän hylkäsi kaikki ja alotti "ihka uudelleen"; maaliskuun alussa oli hänellä "kaksi näytöstä konseptissa". Hänen aikomuksensa oli silloin pusertaa aine kolmeen näytökseen tai neljään kuvaelmaan, jättää pois kaikki "teatterieffektit" ja ainoastaan panna painoa "sisälliseen totuuteen". Samassa kirjeessä (2/3), jossa nämä tiedot annetaan, on jälleen yksi noita kiihkeitä mielenpurkauksia, jotka ilmaisevat runoilijattaren tulisen luonnonlaadun. Hän arvostelee näet mitä ankarimmin Jonas Castrénia, "Savoa" ja koko nuorta puoluetta: "Kuinka kurjia meidän nuoret miehet ovat! Kuinka onnettoman kurjia! Mihin on kansasta kadonnut rehellisyys, vakavuus ja mielenlujuus. Ja minä kun yritin ruveta mokomien kanssa sovintoa hieromaan. En ikipäivinä. Tällä hetkellä ja uudelleen sanoisin tuttavuuden 'ylös'." – Pari kuukautta myöhemmin 9/5 Minna kirjoittaa Kaarlolle (edelliset kirjeet olivat Emilielle), että näytelmä "vihdoin ja viimein" oli valmis. Kuitenkin oli vain ensi näytös toiseen kertaan kirjoitettu – "mutta siihen olen jotakuinkin tyytyväinen, minusta ainakin tuntuu, että se on niin hyvä kuin nykyiseltä ihmiseltäni olla voi. Kun sitten seuraavat kolme luonnistuisivat samoin. Olisi se jo luultavasti tykkänään valmistunut, ellen olisi koko kevään täällä sairastellut." Niin näytelmästä, mutta kirjeen alussa ja lopussa hän oikein rukoilemalla rukoilee Bergbomia tulemaan teatterinsa kanssa syksyllä Kuopioon. Hänen henkinen ihmisensä, hänen sielunsa kaipaa Bergbomin seuraa, sillä Kuopiossa ei ole ketään, jolta hän voisi saada henkistä ravintoa; hänellä oli nyt elämänfilosofiansa valmiina, selvyyttä ja sisällinen rauha, ja nyt olisi työ alettava. – Tähän Bergbom vastasi 14/5:

(Helsingissä 14/5). "Hyvä ystävä! Eläköön Minna-rouva! Jo rupesin epäilemään, tulisiko enää mitään kynästänne, kun suureksi ilokseni sain kirjeenne. Siis todellakin valmis – tai ainakin niin valmis, että voi toivoa sen oikein valmistuvan. Valitettavasti en saanut mitään kuulla aineesta, tendenseistä, henkilöistä y.m., sillä tuskin on vanhasta enää mitään jäljellä. Mutta rauhotuin nähdessäni että olette tyytyväinen, silloin tiedän asian olevan hyvällä tolalla. Karttakaa nyt vain toiselta puolen Työmiehen vaimon yksipuolisuutta ja toiselta Salakarin välinpitämättömyyttä. Hupsu kuin olen – annan Teille neuvoja. Ei – kirjoittakaa oikein sydämenne pohjasta, kyllä siitä hyvää tulee."

"Jos ei aine siihen pakota, älkää tehkö hyökkäyksiä uskontoa tai kirkkoa vastaan. Teillä on jo kylläksi syytä tähän meidän nykyiseen klerikalismiin; se kasvaa vain kasvamistaan tuommoisten hyökkäysten kautta. Sitä ennustin – jos muistatte – jo pari vuotta sitten. Silloin ette uskonut – väititte vain vapaamielisen suunnan yhä enemmän voittavan alaa. Tuskin elätte nyt samassa illusionissa. Tietysti peruutan varotukseni, jos hyökkäykset kuuluvat asiaan. 'Hakkaa päälle' sitte Herran nimessä."

"Muuten on draamanne erittäin nyt tervetullut. Tietäjän ja Eerikki Puken perästä tarvitsevat näyttelijät vähän realismia, ja muualta sitä ei saada, sillä Björnson ja Ibsen eivät näy enää huolivan siitä, niin suuressa arvossa kuin muuten pidänkin Hansikasta ja Rosmersholmia. Omalta kannaltannekin on hyvin suotuisaa, että saatte jotain kunnollista toimeen nyt, sillä ainoastaan tositeoilla (eikä huutamisella) saa yleisön taivutetuksi. Tätä nykyä se on kovin vastahakoinen sekä realismille että radikalismille, mutta jos vaakaan viskaatte taas jonkun mahtiteoksen, niin kyllä se jälleen on kallistuva Teidän puolellenne. Siis, Minna-rouva, työhön ja voittoon."

"Tahdotte meidät Kuopioon jo tänä syksynä. Valitettavasti se ei käy päinsä, olemme jo vuokranneet Turun teatterin. Ja muutenkin – emme tule Kuopioon, ennen kun rautatie valmistuu. Matka on niin kallis; se nielee kaikki tulot. Totta on, Te olette ystävällisesti hankkinut vapaan 'veskyydin' Lappeenrannasta Kuopioon sekä myöskin takaisin. Mutta ensiksikin on hyvin ikävä tuolla tavalla pakottaa Teidät vastenmieliseen toimeen. Ja sitte – meitä on välistä ja erittäin viime kertoina laivoilla kohdeltu niin nöyryyttävällä tavalla tuon vapaan kyydin tähden ja siitä on aiheutunut niin monta rettelöä, etten tahtoisi sillä ehdolla käydä Kuopiossa. Tuommoinen kerjääminen on aina jotenkin alentavaista. Mutta kohta kun rautatie valmistuu, tulemme, ja tulemme – ainakin minun puolestani – hyvin mielellämme Kuopioon. Jos Ossianin sanoihin saa luottaa, se ei kestä kuin syksyyn vuoden päästä. – Silloin seuraa – toivokaamme niin – Ida Aalbergkin, joka ensi syksynä olisi estetty tulemasta."

"Kaiken tämän saatte sanoa Kiljanderille, mutta tarpeetonta on siitä puhua muille. Se luultavasti vahingoittaisi Aspegrenia, jos koko yleisö tietäisi että tulemme. Hän voisi syystä valittaa, että maaseutulaiset, vaikka hän on heitä varten perustanut teatterin, tilaavat itselleen toisen teatterin. Hänen yrityksensä on niin kiitettävä, ettei sitä saa lannistuttaa."

"Minä olen tänä keväänä ollut kovin sairas. Kylmät säät herättivät vanhan reumatismin ja kuukauden makasin jotenkin liikkumattomana.

[Kaarlo mainitsee tuumineensa Emilien kanssa jonkun osan kesää kylpeä Lappeenrannassa ja sieltä pistäytyä Kuopioon]. Ystävänne Kaarlo B."

Seuraavana päivänä, sen jälkeen kun Bergbom oli kirjoittanut tämän kirjeen, hän lähti ulkomaanmatkalle. Emilie jäi tällä kertaa kotiin ja otamme edellisen täydennykseksi pari kohtaa hänen tämänaikaisista kirjeistään Betty Elfvingille:

(18/5). – "Tämä vaivaloinen ja kirjava ('bråkiga och brokiga') vuosi lähestyy vihdoin loppuansa. Kylmä talvi on ollut kova mörkö sekä Kaarlolle että minulle, niin että me molemmat helmikuusta saakka olemme olleet raihnaisia, minä kuitenkin vähemmän kuin Kaarlo, mutta sentään niin että minun on ollut kovin vaikea kantaa suurta työtaakkaani. Jotakin olisi minun tehtävä terveyteni hyväksi tänä kesänä, mutta ei minulla vielä ole selvillä – mitä? Kaarlo lähti pari päivää sitten [15/5] ulos maailmaan, vähän ravistaakseen itseään. Mielelläni olisin matkustanut mukana, mutta kassani on tyhjä. Hän viipyy noin kuukauden – arvattavasti koko ajan Berlinissä, jos keisari [Fredrik III] saa elää, niin ettei teattereita suljeta. Hänelle on tärkeää nähdä jotain uutta ja hyvää ja siten raitistaa vaikutelmiansa. – Tampereen laulujuhlaan lähden luullakseni kahdeksi päiväksi virkistääkseni itseäni. – Turussa alkaa teatterimme 15/9. Olemme sangen levottomia sen johdosta, sillä Ida Aalberg ei tule mukaan. Hän on ollut koko kevään heikonlainen, niin että hän ei ryhdy palvelukseen ennen kun joulukuun 1 p: stä, siksi hän lepää." – (2/6). – "Huononlainen on tämä vuosi ollut. Tappiomme tekee noin 8,000 mk, johon tulee 6,000 mk viime näytäntökaudelta. Meidän täytyy siis välttämättömästi ajatella takauskirjoituksen toimeenpanemista syksyllä, niin ettei tämä näytäntökausi edelleen lisää vajausta. On julman vaikeaa aina tuntea tuon damokleenmiekan riippuvan yllänsä. Ruotsalaisella teatterilla on kaikkina näinä vuosina ollut noin 29 à 30 tuhannen markan takaus, samalla kun ei meillä ole ollut muuta kuin valtioapu." – Vaikkei näissä kirjeissä siitä puhuta, on mainittava Emilienpäivän (19/5) vietosta, että silloin nti Bergbomia teatteriseurueen puolelta kunnioitettiin laululla, jonka sävelmä oli Karl Sjöblomin ja sanat Niilo Salan sepittämät:

 
    Sa hetkeksi nyt rientos heitä,
    Luo katse työsi toukohon!
    Ain' uskollisna aatteen teitä
    Sa kuljet, – riennät voittohon.
    Ja miss' on jalkas kerran käynyt,
    Niin sinn' on muisto kallis jäänyt.
 
 
    Povessas leimuu innon liesi
    Ja mieli uljas rinnassas,
    Ja kauvas, kauvas tähtää tiesi,
    Ei säiky silmäs uskaljas,
    Ja sydän jalo, kullankirkas —
    Se ohjaa työs ja elon virtas.
 

Näytäntöjä annettiin tänä näytäntökautena 127 ja niissä seuraavat kappaleet:

12 kertaa Orleansin neitsyt; 7 Eerikki Puke; 6 Nummisuutarit, Farinelli; 5 Tietäjä, Postikonttorissa, Parjauksen kirous, Ei lempi leikin vuoksi, Sota rauhan aikana, Puutarhurin tyttäret, Yhdistysjuhla, Ei ollenkaan mustasukkainen; 4 Regina von Emmeritz, Saimaan rannalla, Reviisori, Rosmersholm, Helgelannin sankarit; 3 Työmiehen vaimo,Ainamo, Hansikas, Faust, Porvari aatelismiehenä, Telefoonissa, Hardangerin harjulla; 2 Lea, Murtovarkaus, Kyökissä, Roinilan talossa,Pormestarin vaali, Hamlet, Noora, Romeo ja Julia, Fritz ystävämme, Sabinitarten ryöstö, Kotikahakka, Lemmenjuoma, Mestari Patelin, Naimapuuhat, Veljesten kesken; 1 Pollarin kievarissa, Pukkisen pidot, Kuningas ja katulaulajatar, Venetian kauppias, Kylänheittiö, Maria Magdalena, Jane Eyre, Luulosairas, Lääkäri vastoin tahtoansa, Kultaristi, Ensi lempi.

Näistä 51 kappaleesta oli 15 kotimaista ja 15 uutta (4 alkuperäistä kotimaista).

XVII. Seitsemästoista näytäntökausi, 1888-89

Kaarlo Bergbom matkusti Berliniin Pietarin kautta, missä viipyi päivän, nähdäkseen Egmontin Venäläisessä teatterissa – se esitettiin keskinkertaisesti, paitse kansankohtauksia, jotka menivät "sanomattoman eloisasti". Päästyään Saksaan hän teki sen kokemuksen, ettei siellä koskaan ole oltava matkalla helluntaiaikana! Oli kuin koko maan väestö olisi ollut liikkeellä, joka asemalla sadottain meneviä ja tulevia, ja joskus sullottiin toisenkin luokan vaunut täyteen kolmannen luokan matkustajia, jotka eivät muualla saaneet tilaa. Ahdingon ja kuumuuden rasittamana Bergbom vihdoin tuli perille, ja asetuttuaan "vanhaan luolaansa" – Dresdenerhofin pieneen hotelliin Friedrichstrassen varrella, hän jo ensi iltana meni Deutsches Theateriin, nähdäkseen Don Carloksen. Kumminkin hän oli niin väsynyt, että näytäntö, huolimatta Kainzin nerokkuudesta, meni jotakuinkin hukkaan – hän "nukkui pari kuuroa sikeämmin kuin ukko B. (!)."

Vaikka Kaarlo tapansa mukaan kävi joka ilta teatterissa, oli hänellä taas muutakin mielessä. "Pääsyy miksi jään tänne", hän kirjoittaa Emilielle, "on se, että aion vakavasti suorittaa esitöitä Saksan kirjallisuushistoriaani. Minä tahdon välttämättömästi saada sen valmiiksi kahdessa vuodessa ja sentähden käydä siihen reippaasti käsiksi. En tiedä parempaa paikkaa kuin Berlin näitä esitöitä varten. Tarpeetonta on puhua tästä muille, sillä minulla on tuoreessa muistissa kirjallisuushistoriani, jonka lupasin kirjallisuuden seuralle, mutta josta ei mitään tullut. Luonnollisesti et tarvitse salata sitä Augustalta." – Tästä näkyy kuinka suuri halu Bergbomilla oli kirjoittaa jotain sen tieteen alalla, johon hän oli niin erinomaisesti perehtynyt; mutta hän ei aavistanut, että lähimmät vuodet tuottaisivat hänelle uusia huolia, jotka olivat omansa masentamaan työhalun ja – kyvyn.

Eräässä myöhemmässä kirjeessä (Norjan Gausdalista) Bergbom luettelee mitä hän tällä kertaa näki Berlinin teattereissa:

"Don Carlos. Journalisten. Kätchen von Heilbronn. Faust (hyvin mieltäkiinnittävä yksityiskohdiltaan, mutta yksityiskohdat tunkeutuivat melkein liiaksi esiin; Maahinen varsin onnistunut tulipunaisen höyryn kautta, joka kaikkialla nousi näkyviin; Margaretankin huone hyvin runollinen; näyteltiin oivallisesti, joskaan ei nerokkaasti). Macbeth (laitokset meillä yleensä paremmat, vaikka täkäläiset apukeinot suuremmat). Hamlet (Sommerstorf jotenkin heikko: professori eikä prinssi; tarpeettoman paljo otettu mukaan, esim. Fortinbras). Die Weisheit Salomons (Paul Heysen suuri draama, 'jalo ja tunnelmallinen'; ei sovi meille). Die Makkabäer (sanomattoman nautintorikas ilta, ei näyttelemisen tähden, joka harvoin nousi keskinkertaisuuden yli, vaan mahtavan, melkein valtavan runoelman vuoksi; miksei meillä ole Leaa? Kaarola? Hänellä ei ole innostusta, ja onhan hän sitä paitse poissa; Leino täyttäisi kyllä Judan roolin ja Sala sopisi Eleasariksi). Emilia Galotti (ei viehättänyt minua enemmän kuin ennenkään). Götz von Berlichingen (näyttämöllepanon riemuvoitto Deutsches Theaterissa). Kuningas ja talonpoika (viehättävä Lope de Vegan komedia, Halmin mukailema; Kainz ja Förster näyttivät sen oivasti; mutta valitettavasti meillä ei ole Kainzia, enkä siis uskalla luottaa että menestys meillä olisi sama kuin täällä). Der Verschwender (vanhanaikainen). Onkel Bräsig (näyteltiin hyvin ja miellytti minua; painamaton laitos, jota en voinut hankkia; meidän täytyy kai tyytyä Gossmannin laitokseen, joka meillä on; yleensä onkin yhdentekevä, minkä valitsemme, sillä eihän mielenkiinto niinkään kohdistu toimintaan kuin Reuterin luomiin henkilöihin ja jo romaanin kautta määrättyihin pääsituatsioneihin; nähtyäni kappaleen luulen Lindforsin sopivammaksi Bräsigiksi kuin Raution, joka on oleva oivallinen vanhana juutalaisena; Falck saa Havermannista kauan ikävöimänsä roolin, ja Pesonen on kuin luotu Jokumiksi). Die berühmte Frau (Schöntanin uusin komedia; paremmin sommiteltu kuin saman entiset kappaleet; myöskin sangen huvittava; roolit tuntuivat kiitollisilta, vaikka tietysti näkyi, että ne olivat kirjoitetut varta vasten esittäjille; mutta ajatusjuoksu, jos mahdollista, tavallista latteampi ja proosallisempi – jos se näet on mahdollista; protesti naisemansipatsionia vastaan mitä pöyhistyneimmän hyödyllisyyden kannalta). Sitä paitse 4 pikkukappaletta yhtenä iltana Schauspielhausissa. Yhdessä, Im Reiche der Mutter, sangen henkevä aate, mutta paha kyllä se ei ollut saatavissa. Näin pari pientä laulukappalettakin (latteita ja rivoja)."

"Vielä mainitsen ylioppilaiden esittämän 'Luther-spiel', nimeltä Luther ja hänen aikansa, Trümpfelmannin tekemä, kohtauksia Lutherin elämästä draamallisessa muodossa. Ansaitsee harkintaa. Kumminkaan emme ota (n.b. jos ylipäätään tahdomme ottaa Lutherin) tätä laitosta, joka on laadittu mitä vetisimpään Schiller-kaunopuhuja-mahtipontisuustyyliin, vaan jonkun toisen (Herrig on esim. kirjoittanut paremman). Ylioppilaat näyttelivät kovin huonosti, kaikki tehtävät kävivät heidän voimiensa yli. Wormsin valtiopäivät komediantapaista. Oopperoja näin; Aidan, Fra Diavolon, Turandotin (uusi, sangen sievä) ja Tellin (Mierzwinski, vieraana, miellytti minua yhtä vähän nyt kuin Pietarissa kolme vuotta sitten)."

Päivin Bergbom istui joko kirjastossa taikka kotona ja luki, tuskin käymättä muualla kuin teatterissa. Eikä elämä Berlinissä tähän aikaan ollutkaan mihinkään houkutteleva: vanha keisari oli juuri kuollut ja uusi keisarikin taisteli kuoleman kanssa. Tästä Kaarlo kirjoittaa:

"Muutoin oli mieliala raskas Charlottenburgissa kehittyvän murhenäytelmän tähden. Joka päivä tuli useita bulletineja tavan mukaan toinen toistaan masentavampi. Ei tiennyt pitikö toivoa elämää vai kuolemaa kovasti koetetulle. Ja niin raskaalta kuin hänen osansa näyttääkin, kenties oli hänen kohtalonsa sittenkin suopea. Nyt hän seisoo lempeänä, suloisena, rakkaana muistona kansojen lemmikkien joukossa. Kenties hänen rauhaisa, ystävällinen luontonsa ei olisikaan sopinut tähän armottomaan rauta-aikaan häikäilemättömine taisteluhaluineen. Jos Aleksanteri II olisi saanut lähteä varhemmin, olisi se ollut onneksi hänenkin muistolleen. Kanuunien ja sosialistien välillä ei välittävällä ja sovinnollisella mielenlaadulla suinkaan ole helppo tehtävä näinä aikoina."

Erkko kävi Bergbomia tapaamassa, vaikka hän nyt oli erään "ihmetohtorin" hoidossa Leipzigissä (se on entisen käsityöläisen Kuhnen parannuslaitoksessa, jossa käytettiin omistajan keksimiä parannuskeinoja, omituisia kylpyjä ja kasviravintoa). Hän tunsi itsensä paljon terveemmäksi ja näyttikin toisellaiselta kuin lähtiessään kotoa; kuitenkaan äänen käheys ei ollut kokonaan kadonnut. Runoilija oli hyvin iloinen näytelmänsä menestyksestä ja toivoi ensi vuonna itsekin näkevänsä sen näyttämöllä. Hänen veljensä Eljas Erkkokin oli Leipzigissä, kovin sairaana.

Keisari Fredrik III kuoli 15/6, ja nähtävästi Bergbom kohta sen jälkeen matkusti Kööpenhaminaan, jossa tänä kesänä oli suuri pohjoismainen näyttely ja aivan toinen tunnelma kuin Saksassa:

"Siellä oli kaikki iloista ja herttaista. Udstillingen ja Tivoli, Tivoli ja Udstillingen – siinä A ja O. Meidän osanottomme näyttelyyn hyvin köyhä, huolimatta Jaakko Ahrenbergin reklaameista. Käsityön ystävät esittelevät itsensä hyvin; muuten vaan vähäpätöisyyksiä, ei karakteristista meille eikä yleiseltä kannalta mieltäkiinnittävää."

Bergbom oli usein yhdessä neitien Stråhlmanin ja Pastellin (Suomalaisen teatterin puvuston hoitajan) kanssa, ja viime mainitun hän joka ilta kutsui teatteriin – "tahdoin osottaa hänelle jotakin huomaavaisuutta". Edelleen Lindfors ja Weckman⁹⁶ olivat Kööpenhaminassa. "Lindfors on kuin kotonaan. Käynnillä Fallesenin luona, käynnillä Emil Poulsenin ja Schramin luona, hankkii tänään piletin itselleen, huomenna Weckmanille, ylihuomenna Pastellille pääsyn vaatevarastoon j.n.e."

Kööpenhaminan teatterimuistoistaan Bergbom luettelee: "Erasmus Montanus (jonka veljekset Poulsen ja rva Phister näyttelivät hyvin; vahinko ettei [nti] Stenberg nähnyt tätä Nillaa). Näkymättömät (Olaf Poulsen verraton). Elverhöi (rva Hennings ainoa valokohta ylen ikävänä iltana; huudettu näyttämöllepanokin sangen jokapäiväinen ja keskinkertainen). Betyn holhoojat (ei juuri vaikuttanut paremmin näyttämöltä kuin lukiessa; Ada Nielsen varsin hupainen emansipeerattuna Ragnana). Under Snefog (Hostrupin uusin näytelmä; hyväntahtoinen, mutta hirmuisen leveä; näin sen toki tyydytyksellä, sillä siinä esitetään kappale tanskalaista elämää; yhteisnäytteleminen loistava). Muuten näin noita 1-näytöksisiä vähäpätöisyyksiä, jotka ovat välttämättömiä tanskalaiselle teatterille; niin myös baletteja: hyvin vähäisellä 'ylösrakennuksella'. – Löysin pienen E. Böghin vähäpätöisyyden, Laskiaispidot, josta aion tehdä Saimaan rannalla n: o 2. Meillä se ei kuitenkaan ole asetettava laskiaisiin, vaan jouluaikaan, jolloin meillä leikit, laulut ja tanssit ovat paremmin paikallaan. Annan Blåfieldin mukailla sen, kun aluksi olen laatinut suunnitelman (scenarium) ja määrännyt sopivat paikat lauluille." – Augusta-sisarensa neuvosta ("hän on semmoisissa asioissa meitä molempia ymmärtäväisempi", Kaarlo kirjoittaa Emilielle) Bergbom päätti kesäksi asettua Norjan Gausdaliin. Matkustaen Kristianian kautta (jossa turhaan haki Ida Basilieria) hän saapui sinne kesäkuun viime päivinä. Ensimäisessä (päiväämättömässä) kirjeessä hän lausuu:

"Olen ollut täällä viisi päivää ja tunnen itseni erittäin voimistuneeksi ja virkeäksi. Tämä luonnon sanomaton tyyneys ja läpikuultava ilma vaikuttaa niin rauhottavasti hermoihin, että kaikki levottomuus häviää. Totta on – täällä on kylmä. Usein on yöllä ollut 2 à 3 astetta ja päivällä harvoin yli 8 à 10. Mutta tämä kylmyys ei tunnu ollenkaan epämiellyttävältä sentähden, että se on niin kuiva ja siksi helposti siedettävä. Nyt kun kirjoitan, ovat sormeni kankeat kylmästä – se näkyy kai käsialastanikin – mutta siitä syntyvä tunne on paremmin miellyttävä kuin päinvastoin. – Tutkiessaan minua tohtori antoi sen ikävän uutisen, että reumaattinen kuume ei ole ollut koskettelematta sydäntäni. Minun täytyy sentähden tehdä vuorikävelyni metoodillisesti eikä vaeltaa ympäri mieleni mukaan. Myöskin hän kielsi käyttämästä kovin kylmiä kylpyjä. Erehtyy helposti niiden vaikutukseen nähden – hän sanoi – syystä kun ne hetkellisesti virkistävät."

(11/7). – Ei vaan tule lämmintä. "Tahtoo kuitenkin joskus nähdä auringon, koska sanotaan olevan kesä. Vielä näkyy lunta siellä täällä vuorilla. Suomalaisia on koko joukko, mutta niiden kanssa minulla ei ole ollut tekemistä. Sitä enemmän norjalaisten kanssa, ja myöskin erään tanskalaisen kuuluisuuden, valtioneuvos Kriegerin kanssa. Ihmeellinen ilmiö. Hänellä on niin yksityiskohdittain selvillä kaikki olot miltei kaikissa Euroopan maissa, kuin hän olisi maan oma lapsi. Niin hän tuntee Suomenkin. Kuinka hyvin hän tietää kaikki, voit käsittää siitä, että hän kysyi minulta, miksi Montgomery lähetettiin Pietariin ja miksi Jonas Castrénin joukkue oli heikompi viime valtiopäivillä. Samoin hän tuntee kirjallisuuden. Hän tuntee Topeliuksen ei ainoastaan runoilijana vaan myöskin Luonnon kirjan ja Maamme kirjan tekijänä. Hän on ensimäinen, jonka olen tavannut, joka on lukenut Schybergsonin historian."