Kitabı oku: «Suomalaisen teatterin historia III», sayfa 23

Viime mainittujen näytäntöjen lomassa valmistettiin uutta, ja 14/11 näyteltiin ensi kerran Hanna Aspin suomentama, jo kymmenen vuotta ennen Ruotsalaisessa teatterissa esitetty Gabriel Laguksen näytelmä Uusi apulainen. Tämä kotimainen draama, joka vain loppupuolella on draamallisesti jännittävä, ei herättänyt suosiota: se meni vain kolme kertaa. Kumminkin Sala kuvasi eheästi ja vaikuttavasti pääluonteen, pappismiehen, joka vaiteliaalla alistuvaisuudella kantaa kohtalonsa kuormaa. – Otollisempi uutuus tuli 26/11, nimittäin Niilo Salan suomentama H. Sudermannin 4-näytöksinen draama Kunnia, jonka vaikuttavaisuus ei meilläkään pettänyt. Se näyteltiin kuusi kertaa hyville huoneille, sillä kappaleen näyttämöansioiden lisäksi tuli hyvä esityskin. Sala sopi hyvin Robertiksi ja hän esitti oivallisesti hänen ihanteellisen, jalon luonteenlaatunsa, ja onnistunut oli niinikään rva Rautio Lenorena, jonka sydämellisyys ja arvokkuus ovat samaa maata. Olga Finne, joka näytteli Almaa – tyttöä joka jo molemmin jaloin seisoo turmeluksen tiellä, mutta sittenkään ei oikein tiedä mikä vaara häntä uhkaa – osasi taitavasti välttää liiottelun; Almasta, jolle veli sanoo: "nuo silmät eivät saata valehdella", täytyi vielä voida pitää. Kreivi Trastia, maailmankokenutta pakinoitsijaa, kuvasi Leino, oikein ylemmyydellä, kyeten herättämään myötätuntoisuuttakin. Mutta hyviä olivat muutkin, niinkuin Heinecken pariskunta – Rautio ja nti Stenberg, Kurt – Weckman, kauppaneuvos – Ahlberg, Michalsky – Falck j.n.e. – Syystä kun kappale ulkomailla oli herättänyt suurta huomiota, sattui että se meillä oli otettu esitettäväksi molemmissa teattereissa, jopa samalla aikaa. Tämä sai vertaamaan esityksiä toisiinsa, ja tunnustettiin että käsitys suomalaisella näyttämöllä oli syvempi ja lämpimämpi ja että siellä yksityiset näyttelijät, aatteellisesti ja taiteellisesti oikeammin, mukautuivat kokonaisuuteen, pyytämättä vetää erityistä, liiallista huomiota puoleensa – mikä tietenkin oli luettava johtajan ansioksi. – Vuoden lopulla ei enää tullut eikä kaivattukaan uutta, sillä pitkän ajan päästä esiintyi jälleen Ida Aalberg Juliana Shakespearen Romeossa ja Juliassa ja Ilka-neitinä Moserin Sodassa rauhan aikana. Se toi loistoa ja vetovoimaa joulukuun näytännöille.

Tässä vuoden vaihteella vilkasemme jälleen Emilien kirjeisiin nti Elfvingille:

– "Teatterilta oli syksy kulunut hiljaa ja tasaisesti", hän kirjoittaa 4/12, "emme voi kerskailla loistavista voitoista, mutta eipä ole tappioitakaan valitettavana. Kunnia menee hyvin ja on herättänyt melkoista suosiota. 'Suuri' yleisömme vaatii nyt kerta kaikkiaan suuria tragedioja kostyymeineen taikka kansannäytelmiä, muuten se ei lämpene; se ei tyydy 7-8 henkilöön näyttämöllä, vaan tahtoo paljon väkeä ja elämää; mutta kirjallinen yleisö on ollut tyytyväinen kappaleeseen.¹¹⁶ Ensi keskiviikkona menee Romeo ja Julia Ida Aalbergin kanssa, etkä voi uskoa kuinka meistä on hupaista taas saada hänet näyttämölle; näyttää siltä kuin hän ei keväällä aikoisi matkustaa, sillä hän puhuu esiintymisestä useissa uusissa rooleissa. Tyytyväisiä olemme siihen, että hän viipyy edes jonkun ajan, sillä hän on toki taiteilija 'Jumalan armosta' ja täytyyhän hänen vaikuttaa elähyttäen ja sytyttäen ympäristöönsä." —

– "Suuri joukko kotimaisia kappaleita on meille tänä kesänä ja syksynä lähetetty", Emilie kirjoittaa 17/11, "mutta suureksi suruksemme emme ole voineet hyväksyä niitä näyteltäväksi. Joku päivä sitten tuli yksi komedia ja yksi suuri tragedia (Piispa Tuomas ja hämäläiset), jotka molemmat olivat hyljättävät; tänään tuli taas pieni komedia, mutta en tiedä kelpaako sekään. Kaarlo on ollut Numersin luona kohentamassa häntä ja hänen työvoimiansa. Hänen kauan sitte ilmotettu komediansa ei ole valmistunut, eikä Elinan surmastakaan kuulu mitään." – Se, jolta jotakin kelvollista tuli, oli Minna Canth, ja nyt kerromme piirteitä hänen jo ennenkin mainitun viidennen draamansa, Papin perheen, valmistuspuuhista. Minna rouva kirjoittaa siitä 11/9:

– "Näytelmäni on siksi edistynyt, että ensi näytös on viimeisen kerran puhtaaksi kirjoitettu. Kyllä siitä ehkä tulee jotakuinkin hyvä. Neljänteen näytökseen ja loppuun olen jokseenkin tyytyväinen. Mutta heikompi se on kuin Kovan onnen lapset, ei siitä pääse mihinkään. Se muuten on luonnollinen seuraus jo itse aineen luonnosta ja laadusta." – Emilien kirjeestä Betty Elfvingille (25/10) saamme sitte tietää, että Minna lokakuun alussa tuli pariksi päiväksi Helsinkiin tarkastuttamaan näytelmäänsä "ja oli hän hyvin tyytyväinen Kaarlon antamiin muuttamisneuvoihin". Sitten hän palasi kotia kirjoittamaan kappaletta uudestaan 5:ttä tai 6: tta kertaa. Tämä työ päättyi marraskuun loppupuolella, ja silloin hän kirjoittaa Bergbomille (19/11):

"Rakas Tohtori! Nyt lähetin juuri postiin papin joukkoineen. Ja olen utelias kuulemaan, kuinka hyväksi ystäväksi Tohtori heille rupeaa."

"Eihän se ole mitään 'suurenmoista'. Mutta kun elämä ympärillä ei mitään suurenmoista tarjoa, niin mistäpä sen silloin otti! Luonnotonta tai epätodellista siinä en luule olevan. Miltä kuitenkin tuntunee tuo pastorin äkillinen kääntyminen neljännen näytöksen lopussa? Siitä olen ollut vähän kahden vaiheilla. Mutta luulisin sentään, että se on motiveerattu tavallaan. Nimittäin siten, että Elisabeth ja Hanna kaikessa hiljaisuudessa ovat häneen vaikuttaneet, että hän kolmannessa näytöksessä jo horjui vakuutuksissaan, vaikka suuttumuksesta taas kovensi luontoaan. Että ankaruuden pohjana siis neljännessä näytöksessä on enemmän viha kuin oikeudentunto, ja sen mielenliikutus pian kumoo, jolloin naisten vaikutus häneen pääsee selvemmin ilmi. Kuinka nyt lieneekään, mutta tällä kertaa en jaksanut sitä paremmaksi saada. Pianhan sen muuttaakin, jos Tohtori siksi näkee, ja kunhan olen muutamia viikkoja levännyt, tai ainakin ajatellut muita asioita." – Ettei Bergbom vieläkään ollut tyytyväinen, huomaamme Emilien kirjeestä Betty Elfvingille 4/12. Siinä näet sanotaan: "Kaarlo on tehnyt parin päivän matkan Kuopioon neuvotellakseen Minna Canthin kanssa hänen neljännestä näytöksestään", ja toisessa paikassa samaa kirjettä: [Papin perheen] "alku on erinomaisen onnistunut ja hyvin kirjoitettu, mutta päättyminen, loppu ei täysin vastaa sitä; kenties Minna voi kuitenkin nyt tehdä semmoisia muutoksia, että viimeinenkin näytös tulee hyväksi. (Tämä kaikki on tietysti kokonaan meidän kesken.)" – Kaarlon käynti aiheuttikin uusia muutoksia, niinkuin näkyy Minnan kirjeestä 4/12:

"Ensimäisen ja toisen näytöksen panen menemään tänä päivänä. Jos Tohtori sitten hyväntahtoisesti antaisi ne Otavalle, kun on tehnyt korjaukset toiseen manuskriptiin. Ensimäisessä näytöksessä tein ainoastaan pari pientä stilististä muutosta. – Toiseen näytökseen tuli nuo lisärepliikit, joita Tohtori ehdotti 2: lle, 38: lle ja 45: lle sivuille." – "Neljännen näytöksen toivon saavani parissa viikossa valmiiksi. Ensimäisen kohtauksen olen jo kirjoittanut uudelleen. Se tuli paljon pitemmäksi nyt, 13 sivua, – mutta ei suinkaan se ole sen vaarallisempaa. Kun nyt kestäisi tätä intoa loppuun asti, niin toivon, että kappale näiden muutoksien kautta tulee kymmentä vertaa paremmaksi. Kylläpä Tohtori on koko taikuri. En mitenkään olisi enää omasta voimastani saanut siihen halua. Olin sen suhteen tuiki tympistynyt ja tyhjentynyt."

"Nyt minulla olisi pieni lapsellinen mieliteko. – Olen aina odottanut, milloin kirjoittaisin jotain semmoista, jota kehtaisin Tohtorille omistaa. Nyt ei tässä ole yhtään vihaa, ei yhtään ivaa eikä mitään pahaa. Herra tiesi, kirjoitanko enää milloinkaan näin viatonta. Nyt se siis kävisi laatuun? Jos Tohtori siihen suostuu, niin pankaa sitten myötäseuraava paperi manuskriptin ensimäiselle sivulle, ennenkun sen annatte Otavalle."

"Mahdollisesti tämä neljäs näytös nyt tulee pitkänlainen. Mutta ei suinkaan se haittaa?" – Edellisestä näemme, että Bergbom on yhtä tehokkaasti vaikuttanut "Papin perheenkin" kuin tekijättären varhaisempien näytelmien lopulliseen muotoon. Yhä uudistuneet neuvottelut ja matkat todistavat, että hän ei siinä kohden säästänyt aikaansa eikä voimiaan, vaan niin sanoakseni piti asiaa kuin omanaan, vaatimatta minkäänlaista hyvitystä, yksityistä enemmän kuin julkistakaan. Hän suostui kyllä Minna Canthin pyyntöön saada omistaa teos hänelle, mutta jos oikein tunnemme hänet niin tapahtui se ainoastaan sillä ehdolla että omistussanat laadittiin niin yksinkertaisiksi kuin ne todella ovat. Kirjan ensi lehdellä luetaankin ainoastaan sanat: "Tohtori Kaarlo Bergbomille omistanut tekijä", jotka eivät anna aavistustakaan siitä kiitollisuudenvelasta, joka Minna Canthilla todellisuudessa oli avustajalleen.

Jätämme nyt Papin perheen vähäksi aikaa mainitaksemme vielä pari kohtaa niistä kirjeistä, joita olemme tässä käyttäneet. – Yhdestä Minna Canthin kirjeestä (19/11) saamme tietää, että Kaarlo ei suinkaan ollut täysissä voimissa:

– "Huolestuneena olen aina muistellut Tohtorin väsynyttä katsetta viimein [lokakuun alussa] siellä käydessäni. Ja epäilen joka kerta tuon dieetin hyötyä. Tarvitseeko sitä todella seurata niin radikaalisesti? 'Kohtuus kaikessa' on hyvä sananparsi. Pieni pala leipää aterialla ei varmaankaan tappaisi. Ja pieni lasi olutta tai portteria silloin tällöin – ei sekään tappaisi. Onko hyvä antaa voimien mennä noin vähiin?"

Juuri ennen joulua 22/12 Emilie kirjoittaa ensimäisen vaikutelmansa eräästä toisesta uudesta kappaleesta, joka samoin kuin Papin perhe ennen pitkää nähtiin näyttämöllä:

"Minkä viiltävän epäsoinnun Ibsen taas onkaan lähettänyt maailmaan! Hedda Gabler on saanut minut oikein aaveita pelkäämään. Miksi runoilijat esittävät näitä kelvottomia, surkeita ihmisiä, ilman korkeampia henkisiä harrastuksia ja tarpeita? Luettuani kirjan olen oikein huonolla tuulella. En vielä tiedä, otammeko kappaleen esitettäväksi; minä olen aivan asiaa vastaan, enkä voi käsittää että joku taiteilijatar voisi mieltyä tähän tehtävään. Saa nähdä mitä Ida Aalberg sanoo siitä." – Uudenvuodenpäivänä – Aleksis Kiven päivänä – annettiin Kuopion takana ja sen ohella Kiven Yö ja päivä ja Kihlaus. Olga Finne näytteli Lilliä ensinmainitussa, mutta myöskin sokeaa tyttöä liikuttavassa idyllissä ja teki hän sen erittäin somasti, "ihmeen tasaisesti"; Kihlauksessa olivat nyt: Rautio Aapeli, Wuori Eenokki ja nti Stenbäck Herrojen Eeva. – Ensimäinen uutuus tuli jo 6/1: G. von Moserin huvinäytelmä Kukkaistuhlari, joka Saksassa oli saanut melkoisen menestyksen, mutta meillä meni vain kolme kertaa. Päärooli oli Weckmanilla, joka pirteästi näytteli preussilaista husaariluutnanttia. Seuraava ohjelma 11/1 käsitti koko kolme 1-näytöksistä kappaletta, nimittäin Niilo Salan suomentaman Leon Hennique'n (Emile Zolan novellin mukaan) kirjoittaman Jacques Damourin, Saimi Svanin kääntämän A. Dreyfusin huvinäytelmän Rajuilma ja Ellein (Eliel Aspelin) suomentaman Giovanni Vergan Talonpojan ritarillisuuden (Cavaleria rusticana). Ensi kappaleessa näytteli Leino taitavasti Jacquesia, maanpakolaista, joka palatessaan tapaa vaimonsa toisessa avioliitossa; närkästyneen vaimon "rajuilmaa" taasen esitti toisessa kappaleessa viehättävästi Olga Finne, ja kolmannessa, lyhyessä, kiihkoisessa tragediassa esiintyi vihdoin Ida Aalberg Santuzzana, pannen kuvaukseensa sitä kiehuvaa intohimoisuutta jota sisilialainen luonne vaatii, Leino – Alfion ja Ahlberg – Turiddun asianmukaisesti säestäessä häntä. Huolimatta siitä että ainakin ensimäinen ja kolmas näistä näytelmistä olisivat ansainneet enempää mielenkiintoa,¹¹⁷ ne kaikki ikäänkuin unohtuivat suurempien alle – niitä näet ei toista kertaa esitetty. – Topeliuksen päivänä meni nimittäin taas Regina von Emmeritz, ja Tudeer (Valvojassa) väittää Ida Aalbergin nyt "osanneen antaa päähenkilölle enemmän todenmukaista inhimillisyyttä, enemmän elonlämpöä kuin ennen" – eikä ole syytä epäilläkään sitä, sillä olihan taiteilijatar kuluneena vuotena jälleen nähnyt ja kokenut semmoista, joka oli omansa kypsyttämään hänen taidettaan.

Kohta kun Minna Canthin draama oli valmis, oli Bergbom tavallisella tarmolla ryhtynyt harjottamaan sitä, ja 23/1 oli Papin perheen ensi-ilta, laatuaan loistavimpia teatterin historiassa. Huone oli täyteen ahdettu: "lippu luukulla!", ja yleisö seurasi kasvavalla jännityksellä tätä näytelmää, joka ei ainoastaan sommittelun puolesta ollut tekijän edellisiä etevämpi, vaan siinäkin otollisempi, että se lämmitti, niinkuin vain kotimaisten olojen sattuva kuvaus saattaa lämmittää, ja että se syvästi kosketteli ajan kysymyksiä, käyttämättä tuota katkeraa ivaa, joka repii haavoja ja karkottaa sovinnollisuuden. Rva Canth ei ollut saapuvilla, mutta innostuneelle yleisölle ilmotettiin, että onnittelutervehdys sähköteitse lähetettäisiin tekijälle. – Näyttelemistä Tudeer arvostelee hyväksi, lausuen muun muassa:

Vallan oivallisesti näyteltiin etenkin kappaleen varsinainen päärooli, pastori Valtari. Leino olikin tykkänään antautunut tehtäväänsä ja siitä luonut tuoreen tyypin, jossa ei ollut mitään istaantunutta maneeria. Erittäin taiteellisesti hän osasi pitää koossa tuon tulisen luonteen näennäisesti ristiriitaiset puolet; rakkauden tarve ja itsekylläisyys, hellyys ja tylyys yhtyivät yhdeksi voimakkaaksi, täysin luonnonmukaiseksi, osanottoa herättäväksi ihmisolennoksi. – Maijun rooli oli nti Finnelle kiitollinen. Hän sai varsin hyvin näkyviin sekä lapsen hilpeän veitikkamaisuuden että sen levottoman, herkkähermoisen huimapäisyyden, jota nerokkaassa nuoressa naisessa vaikuttaa tuo omaan luontoperäiseen toimintaan pyrkivä sisäinen voima, jota hänen omaisensa eivät ymmärrä, vaan jota äiti turhaan koettaa hillitä, isä tukehduttaa tai johtaa omien tarkotusperäinsä mukaan. Alkupuolella hän kuitenkin oli liian raju ja jyrkkä, mutta viimeisessä näytöksessä esitys oli kaikin puolin taiteellista: se oli hillittyä ja samalla täynnä luontevaa tunnetta. Siinä tuli heti näkyviin että tosielämän vakavat riennot jo olivat ennättäneet painaa Maijuun leimansa. Elävästi kuvattiin tuo kimmoavainen taiteilijaluonne, hermostuttavine jännityksineen ja hurmaavine menestyksen iloineen. – Salan Jussilta puuttui ylioppilaan reippaus. – Hannan roolin näytti sympaattisesti nti Kunnas. Siinä oli selvää ymmärrystä ja luontoperäistä tunnetta. Hänen liikkeensä ovat jäykät, mutta niissä ei ole mitään maneeria, ääni on soinnukas, lausuminen selvää ja sielunliikutuksia kuvaava.

Papin perhe meni 9 kertaa täysille ja hyville huoneille. – Kun sähkösanoma ensimäisen näytöksen jälkeen tuli perille, makasi Minna Canth sairaana influensataudissa.¹¹⁸ Parannuttuaan hän matkusti maaliskuulla Helsinkiin ja näki (14/3) kappaleensa, kun se esitettiin kahdeksannen kerran. Huone oli silloinkin täpö täynnä, ja katsojat osottivat erittäin innokkaasti suosiotaan tekijää kohtaan, joka Leinon ja nti Finnen mukana astui näyttämölle ja jota tervehdittiin hyvähuudoilla ja kukkavihkoilla.¹¹⁹

Noin puolitoista viikkoa Papin perheen jälkeen tuli toinen merkillinen uutuus, nimittäin Ibsenin Hedda Gabler, joka meni ensi kerran 4/2. Niinkuin ote Emilien kirjeestä todistaa, ei tämä näytelmä ollut juuri omansa herättämään myötätuntoisuutta, mutta sittenkin sen esittäminen muodostui voitoksi teatterillemme. Kiitos olkoon taiteellisen näyttelemisen ja erittäin Ida Aalbergin, tapahtui se kumma, että kappale, joka muualla ei ollut menestynyt, onnistui suomalaisella näyttämöllä. Se kokosi 6 täyttä huonetta. – Tudeer kirjoitti pitkän, seikkaperäisen analyysin taiteilijattaren tavasta tulkita tätä, hänen myöhemminkin usein esittämäänsä loistorooliansa, ja päättää seuraavin sanoin:

"Että Ida Aalberg niin selvästi on ymmärtänyt Ibsenin hengen viimeisen tuotteen, että hän Heddassa on havainnut ihmisen, että hän siten on voinut katselijoille selvittää tuon syvämielisen teoksen, se on todellinen nerontyö. Häntä katsellessa katselijalla oli se intensiivinen henkinen nautinto, jota tuntee, kun hengen voimat jännittyvät ja kun hetki hetkeltä huomaa näkönsä selviävän, näköpiirinsä laajenevan, sydämensä lämpiävän, aatteensa kohoavan. Joka semmoista voipi saada aikaan, on suuri taiteilija." – Kiitettyään näyttämöllepanoakin erittäin onnistuneeksi, arvostelija sanoo, että muutkin esiintyjät olivat tyydyttäviä sekä yhteisnäytteleminen tasaista ja hyvää. Sala teki Tesmanin hyvin eläväksi ja todenmukaiseksi. Nti Stenberg oli herttainen poroporvarillinen Julle-täti. Leino oli assessori Brackista luonut uuden, merkillisen tyypin, joka kokonaan erosi hänen tavallisesta esiintymisestään. Ahlbergilla Lövborgina oli hyviä kohtia, mutta toisinaan hän liiotteli ja näytti maneeria. Nti Kunnas ei oikein pystynyt Tean rooliin, mutta esitykseltä ei kuitenkaan puuttunut lämpöä eikä oikeaa käsitystä.

Jos luetaan pois Runebergin-päivän ohjelma (kuvaelmia Runebergin runoelmista ja Saimaan rannalla), joka annettiin kaksi kertaa, ja pari muutakin sekaohjelmaa, muodostivat Papin perhe ja Hedda Gabler helmikuun ohjelmiston, ja Emilie saattoi (17/2) syystä kirjoittaa: "Meidän on käynyt sangen hyvin tänä vuonna, se on ollut paraimpia aikoja mitä teatteri on kokenut. Varsinkin on työ sujunut erinomaisen reippaasti, kaikki ovat olleet terveitä, niin ettei häiriöitä ole tapahtunut sairauskohtausten kautta."

– Tällä ajalla sattui kumminkin kuolemantapaus, joka läheltä koski teatteria. Nti Hilda Asp kuoli näet keuhkotautiin 22/2. Erottuaan teatterista (kts. ylemp. s. 271) hän oli ruvennut yhteiskoulun opettajattareksi, mutta sekin ura tuli lyhyeksi. Turhaan yritettiin ehkäistä kamalaa tautia Kochin keksimällä parannuskeinolla. Kun hänen maalliset jäännöksensä toisena päivänä kuoleman jälkeen rautateitse vietiin Tampereelle, kotikaupunkiin, haudattavaksi, lausui runoilija J. H. Erkko hänelle lämpimät jäähyväis- ja muistosanat.

Maaliskuullakaan ei annettu mitään ohjelmistolle uutta, vaan näyteltiin uusintoja, Faust (5 kertaa), Yhdistysjuhla y.m. Tämä ei kuitenkaan ollut suunnitelman mukaista, vaan johtui erinäisistä asianhaaroista. Jo ennen ohimennen mainittu ja pian laajemmin käsiteltävä Numersin uusi näytelmä, Elinan surma, oli näet valmistunut, ja Bergbomin aikomus oli ollut tänä keväänä toimittaa se näyttämölle, mutta Ida Aalberg kieltäytyi – terveydellisistä syistä – näyttelemästä vaativaa Kirsti Flemingiä. Kun myöskin rva Rautio oli estetty esiintymästä roolissa, ei ollut muuta neuvoa kuin lykätä kappaleen esittäminen syksyksi. Mutta tästä taas seurasi, että teatterin oli vaikea jatkaa näyttelemistä Helsingissä. Eikä näytäntöjä jatkettukaan edemmäs kuin 19 p:ään huhtik. Että niinkin kauan oli näyteltävää, oli Lindforsin ansio, joka maaliskuun lopulla Parisista palattuaan esiintyi Saiturina ja Setä Bräsiginä. Sitä paitse annettiin uusikin kappale, Hanna Aspin suomentama V. Sardoun 3-näytöksinen huvinäytelmä Voimakkaita naisia (12/4), jossa tehdään pilaa amerikkalaisten "vapaista" naisista. Se nauratti aika lailla yleisöä ja jäi pitemmäksi aikaa ohjelmistoon – enimmin siinä ehkä miellyttivät Olga Finne, joka herttaisena Clairena on amerikkalaisnaisten vastakohta, ja Weckman, joka Jonathanina näytteli oikeaa amerikkalaista miespuolta. – Viimeinen tai oikeammin viimeiset näytännöt olivat 19/4, jolloin tietääksemme ensi kerran annettiin kaksi näytäntöä samana päivänä, nimittäin klo 5 Saituri ja klo 8 Elämä on unelma, kumpikin täydelle huoneelle. Tästä Emilie 20/4 kirjoittaa Betty Elfvingille:

"Yleisö kasvaa täällä vuosittain, totta kyllä köyhempi työläisyleisö, mutta on hupaista voida tyydyttää sen esteettisiä tarpeita. Toisena pääsiäispäivänä annoimme kaksi kansannäytäntöä ja oltiin siitä niin kiitollisia, että paitse Suomettaressa julkaistua kiitosta, muutamat työmiehet kävivät kotonamme yksityisesti, suullisesti kiittämässä meitä. He eivät jaksa valvoa illoin, kun heidän täytyy niin varhain aamulla olla liikkeellä mennäkseen työhönsä." – Ensimäinen kiertomatka tehtiin jo maaliskuulla, kun Bergbom 15/3 lähti niitten jäsenten kanssa, jotka esiintyivät Papin perheessä ja Kuopion takana, Hämeenlinnaan ja Tampereelle, antaakseen toisessa kaupungissa kolme ja toisessa neljä näytäntöä, jotka tuottivat (1,109 + 2,227) yhteensä 3,336 mk. Sillä aikaa näyteltiin Helsingissä Yhdistysjuhla ja Murtovarkaus – roolit enimmäkseen oppilasten esittäminä. – Palattuaan tältä matkalta Bergbom matkusti Viipuriin ja Pietariin sopiakseen esiintymisestä näissä kaupungeissa huhti- ja toukokuulla. (Aikomus oli ollut käydä Turussakin, mutta siitä ei tullut mitään, kun ruotsalainen teatterinjohtaja Selander, jonka hallussa Turun teatterihuone paraikaa oli, ei suostunut edes muutamaksi illaksi luovuttamaan sitä suomalaiselle seurueelle.)

Viipurissa näytännöt alkoivat 22/4 Papin perheellä ja annettiin niitä 18, viimeinen 31/6. Lakkauttamatta näyttelemistä Viipurissa pistäydyttiin välillä Pietarissa ja esiinnyttiin siellä Kononovan teatterissa kolmena iltana 8/5-11/5. Kun Ida Aalberg oli mukana, oli ohjelmisto kauttaaltaan hyvä. Viipurissa taiteilijatar esiintyi näytelmissä Romeo ja Julia, Hedda Gabler, Erotaan pois ja Sota rauhan aikana, mutta Pietarissa vain kahdessa ensinmainitussa – niiden välillä meni Papin perhe. Otamme joitakuita piirteitä Kaarlon kirjeistä:

Kiertomatkoilla antoi tavan mukaan enintä vaivaa suurten näytelmäin esittäminen pienillä näyttämöillä, joilta puuttui milloin mitäkin välttämättömiä koristuksia tai muita laitoksia. Silloin täytyi joko tilata Helsingistä taikka paikalla valmistaa mitä tarvittiin. Kun kysyttiin miten milloinkin oli pälkähästä pelastauduttava, Bergbom ei läheskään näy olleen niin epäkäytännöllinen kuin yleisesti on luultu. Kuinka kekseliäs hän saattoi olla, siitä tarjoavat hänen kirjeensä Emilielle monta esimerkkiä. Kas tässä yksi semmoinen, joka ei ole vailla humorististakaan sävyä:

"Nyt muistan jälleen jotakin Romeota koskevaa [hän oli juuri ennen kirjoittanut muista tarpeista]. Tuo aita, joka erottaa hautaholvin kirkkomaasta! Pietarin dekoratsionissa aukko on suurempi kuin meillä, jota paitse kaunis musta, kullattu pystyaitamme on liian raskas [kuljetettavaksi]. Mutta mitä arvelet seuraavasta ehdotuksesta? Setä Bräsigin ensi kuvaelman aita on nyt [näöltään] hyvin mitätön, vaikka muuten soma; mutta jos Heinänen rikkaasti kultaisi sen, niin se menettäisi puutarhamaisen luontonsa ja kelpaisi hautaholviaidaksi. Tietysti se on korotettava, mutta se voidaan kyllä tehdä Pietarissa. Sillä on sekin ansio, että se on hyvin köykäinen eikä kuitenkaan näytä liian halvalta, n.b. kun se kullan kautta saa tarpeellisen loiston. Tietysti se ei ole 'le gendre que j'avais révé', mutta en keksi muuta keinoa."

"Muutoin Romeo ja Julia näytellään [Pietarin] Pienessä teatterissa nousevalla viikolla, [Eleonora] Duse Juliana. – Sano se Axel Ahlbergille, ehkä hän haluaisi käydä sitä katsomassa." (Kirje on Viipurista vähä ennen seurueen sinne tuloa.) Pietarissa maisteri Jalmari Basilier hartaasti avusti Bergbomia. Näytännöt annettiin Hyväntekeväisyysseuran nimessä ja se vaikutti vähän ohjelmistoonkin. Seuran esimies, pastori Hakkarainen, oli närkästynyt siitä että aiottiin näytellä ainoastaan semmoisia [moderneja] kappaleita kuin Kuopion takana, Papin perhe ja Hedda Gabler ja oli varottanutkin seurakuntalaisiaan käymästä katsomassa niitä. Silloin päätettiin ottaa Romeo ja Julia vastapainoksi!

Viipurissaolo muodostui loistavaksi, Kaarlo kirjoittaa näet 5/5:

"Neljä loppuun myytyä huonetta yhdellä viikolla ja tänään saamme viidennen. Ihmiset seisovat jonossa klo 6: lta aamulla. Voiko pyytää parempaa menestystä? – Koska nuo kolme Pietarin näytäntöä ovat kokonaan ulkopuolella säännöllisiä näytäntöjä, eiköhän voitaisi määrätä puhdas voitto niistä palkinnoksi parhaimmasta draamasta, joka sisäänjätetään esim. ennen 1 p. tammik. 1893? Esitä asia johtokunnalle. Päätös voidaan tehdä syksyllä."

– [Valitettavasti Kaarlo kaikessa tässä touhussa oli sairas: ] "On mahdollista että minun täytyy käydä Helsingissä, ennen kun lähden ulkomaalle. [Ennen oli sovittu, että sisarukset jälleen yhdessä lähtisivät ulkomaalle, ja että Emilie toukokuun lopulla tulisi Viipuriin, josta lähtö tapahtuisi.] Tiedät mitä itsepäistä vilustumista, influensaa, katarria tai miksi sitä mainittaneenkaan, olen tänä keväänä kärsinyt. Viimeiset viisi päivää olen ollut vuoteenomanakin, vaikka taas olen jaloillani. Mutta pahempi on että tauti on kohdistunut korviin, niin että saatan sanoa olevani melkein kuuro. En esim. kuule kellon nakutusta, ennen kun se painetaan aivan korvaa vasten. Jos se jatkuu Pietarin matkan jälkeen, täytyy minun puhutella spesialistia, jommoisia ei ole Viipurissa. Minua hoitaa tri [Paul] Collander, joka on määrännyt 'roppia', jotka ovat lieventäneet säryn (sitä olen tuntenut, jopa hyvin ilkeää), mutta kuulo on tuskin parantunut." – Pietarissa Kaarlo luulee tulevansa toimeen ilman Emilietä, mutta jos hän tulee kovin voimattomaksi, on hän sähkösanomalla kutsuva sisarensa avukseen.

– [Viipurissa kohtasi teatteria vastoinkäyminen, joka lisäsi johtajan vaivoja: ] "Voitko uskoa, ettemme saa sotamiehiä statisteiksi, vaikka Arppe kyllä on saanut. Se johtuu siitä että De Pont on poissa ja eräs titulus Londén – äkänen svekomaani – päällikkönä. Tunnettu nimi. Ja hän kielsi. Oli tietysti vaikea saada avustajia, ja 'kaikenlaisilta ne näyttivät', mutta menihän tuo kumminkin, sillä kaikki tekivät mitä voivat."

Kuinka asiat sitten kävivät, näemme myöhemmästä kirjeestä (noin 15/5):

"Alan nyt tulla terveeksi, kiitos olkoon kauniin ilman ja suuremman levollisuuden, jota nykyään nautin. Vaikka totta on että Pietarissa minä oikeastaan paranin, huolimatta siitä että sain joka päivä istua 15 à 16 tuntia Kononovassa. Eikä se ollut vanha Kononova – valitettavasti! Kaikki vanhat koristukset ovat poismyydyt, ja uudet kurjia, pukuhuoneet kylmiä luolia (Ida Aalbergin täytyi pukeutua karsinassa näyttämön vieressä). Oli vielä surkeampaa kuin entisessä Prikashikassa. Yhdellä tärkeällä erotuksella: kaikki oli siistiä ja – rehellistä."

"Pietarissakäynti osotti lopullisesti, että vierailumme siellä eivät ole uudistettavat. Taikka oikeammin, että nykyinen tapamme esiintyä siellä on ehdottomasti kelvoton. Joko tulee meidän esiintyä huokeasti ja vaatimattomasti suomalaisille käsityöläisille Prikashikassa. Ja sen asian hoitaa kyllä Aspegren. Taikka on meidän näyteltävä Pietarin venäläis-saksalaiselle yleisölle. Sitä varten tarvitsemme impressarion, ja semmoista tuskin saamme – emme ainakaan rehellistä. – Taloudellinen tulos oli, niinkuin saattoi ajatella – ei voittoa eikä tappiota. Laitokset ja järjestely olivat mitä surkeimpia."

"Taiteelliseen tulokseen voimme ylipäätään olla tyytyväisiä. Hedda Gabler teki tosin täydellisen fiaskon (syy oli joko ilmotuksen puutteessa taikka kappaleessa, johon Basilier yksin oli tyytyväinen), mutta Papin perhe ja Romeo ja Julia onnistuivat sitä paremmin. S: t Petersburger Zeitungin arvostelu oli hyvin ystävällinen, ja venäläiset lehdet ihailivat ainakin Ida Aalbergia, vaikka ne eivät muutoin olleet hyvänsuopia. Mutta totta onkin että hän varsinkin Juliana kohosi taivaan korkealle muitten yli."

Toukokuun loppupuolellakin näyteltiin Viipurissa hyville huoneille, joten koko tulo oli 11,861 mk (se on keskimäärin lähes 660 illalta). Kun Pietarin tulot tekivät 3,978 mk, päättyi kiertomatkojen tili melkoiseen voittoon, nimittäin 4,639:61 mk. – Viime mainitussa kirjeessä Kaarlo ilmotti olevansa valmis lähtemään lauantaina 23/5 ja kehotti Emilietä edellisenä päivänä saapumaan Viipuriin.

Teatterin hyvä menestys Viipurissa vaikutti tietysti koko tilivuoden lopputulokseenkin. Nytkin vajaus väheni, niin että se teki vain 7,502:63 mk. Mutta se olikin alin määrä, mihin se näinä vuosina laskeutui; seuraavana kolmena vuotena vajaus taas kasvamistaan kasvaa.

Tänä keväänä luopui kannattajain kokouksessa 6/4 maisteri V. Löfgren johtokunnan jäsenyydestä, ja valittiin hänen sijaansa professori O. E. Tudeer. – Sen yhteydessä mainittakoon teatteriin tulleita uusia jäseniä.

Keväällä 1890 Bergbomin ollessa Kuopiossa Hemmo Kallio ilmottautui tälle halukkaana rupeamaan näyttelijäksi. – "Miksi ette ole tullut ennen?" tohtori kysyi. – "No, kun olen näin pieni ja pahannäköinen, niin en ole ennemmin rohjennut", toinen vastasi. Syksyllä oli koenäytäntö, ja silloin Kallio pääsi teatteriin. Pieni kasvultaan eikä muutenkaan kaunis Kallio kuitenkin osotti luontaisia lahjoja, varsinkin naurettavaan, humoristiseen, ja ennen pitkää hänestä sukeutui uusi Esko, muusta puhumatta.¹²⁰ – Syksyllä joulun edellä otettiin nti Kirsti Sainio, jolla niinikään oli pysyvä tulevaisuus näyttämöllä, vaikka hän paremmin tunnetaan nykyisellä nimellään rva Kirsti Suonio, jota hän omistaa v: sta 1895, jolloin meni naimisiin näyttelijä Evert Suonion kanssa.¹²¹ – Vielä mainitsemme tältä näytäntökaudelta nti Cecilia Silénin, joka silloin tuli kuiskaajaksi ja yhä edelleen hoitaa tärkeätä virkaansa.¹²² – Vihdoin merkittäköön, että maisteri Ivar Wilskman näytäntökauden alusta oli ryhtynyt hoitamaan teatterin rahastoa. Hän pysyi virassa (jota Wahlströmin ja V. Soinin jälkeen K. ja F. Basilier olivat hoitaneet) toista kymmentä vuotta.

Näytäntöjen luku oli 118, ja näyteltiin niissä 13 kertaa Kuopion takana; 12 Papin perhe; 8 Kunnia, Hedda Gabler; 7 Kyökissä, Elämä on unelma, Romeo ja Julia; 6 Älä istu toisen rekeen, Hamlet; 5 Kihlaus, Mestarin nuuskarasia, Faust, Saituri; 4 Sota rauhan aikana, Setä Bräsig; 3 Uusi apulainen, Murtovarkaus, Saimaan rannalla, Työväen elämästä, Hävyttömät, Ei ollenkaan mustasukkainen, Kukkaistuhlari, Yhdistysjuhla, Voimakkaita naisia; 2 Pukkisen pidot, Regina von Emmeritz, Tietäjä, Amalia ystävämme, Sirkka; 1 Yö ja päivä, Hirvenhiihtäjät, Jacques Damour, Rajuilma, Talonpojan ritarillisuus, Erotaan pois.

Näistä 36 kappaleesta oli kotimaisia 14 ja uusia 11.