Kitabı oku: «Suomalaisen teatterin historia III», sayfa 8

"Jätä pois munkkikohtaus siksi kun se voidaan antaa joskus toisin, se on tarpeen johdantona hyökkäykseen. Älä tuhlaa siinä ruutia, vaan käytä niin paljo statisteja kuin voit taustan vilkastuttamiseksi! Muutoin liitän tähän promemorian,⁴² josta teet mitä voit."

"On niin hullusti, että odotan maanantaina kirvesmiehiä korjauksia varten ja puutarhuria, jonka tulee istuttaa 27 uutta hedelmäpuuta paitse marjapensaita. Jos voin, niin tulen suurimmalla mielenkiinnolla tiistain kenraaliharjotukseen; jollen voi, niin toivon kuitenkin voivani tulla torstaina, fennomanisen tyttäreni Toinin kanssa, jolle siis pyydän vaatimattoman sijan."

"Tervehdykseni sisarellesi ja toivomukseni että menestys on oleva hyvä!

Z. T."

Tuliko Topelius kenraaliharjotukseen, sitä emme tiedä, mutta kun Regina von Emmeritz 4/5 meni ensi kerran, hän oli saapuvilla, tietenkin suuresti enentäen sitä juhlatunnelmaa, millä täpötäysi huone odotti esiripun nousua ja sitte seurasi näytelmän kulkua. Ja näytäntö oli todella jälleen yksi niitä voittojuhlia, jotka virstapatsaan tavoin osottivat kuinka taidelaitos edistymistään edistyi. Niillekin, jotka monesti olivat nähneet kappaleen Ruotsalaisessa teatterissa, tarjottiin hämmästyttävää uutta. Varsinkin oli linnan vallotuskohtaus vaikuttavasti järjestetty. Kun kanuunain jyske alkoi, syntyi linnan sisällä hädän ja kauhun elämä. Sotilaita riensi edestakaisin, haavottuneita ja kuolleita kannettiin yli näyttämön, munkit ja nunnat kulkivat juhlasaatossa Hieronymus etupäässä suurta ristiä kantaen, yli hälinän soivat katolisen messun säveleet, ja linnan naisväki heittäytyi polvilleen pyhän neitsyen kuvan juurelle, nuori ylhäinen upseeri jätti hyvästi omaisilleen, ryntäsi ylös valleille ja kannettiin hetken päästä kuolettavasti haavotettuna alas. Silloin kuului ensimäinen räsähdys linnanmuurissa, naiset kirkasivat lennähtäen pystyyn: ruotsalaiset olivat jo valleilla ja ajoivat katoliset tieltään, samassa murrettiin suuri aukko muuriin ja silmänräpäyksessä vallottajat täyttivät linnan pihan ja 30-vuotisen sodan marssin ja eläköönhuutojen kaikuessa astui näkyviin sankarikuningas. Todellisuuden tunnelma oli niin valtava, innostus niin välitön kuin konsanaan teatterissa nähdään. – Mutta kaunis oli juominkikohtauskin linnan puistossa, missä upseerit juhlivat. Perällä nähtiin linnan valaistut akkunat, etumolla oli puiden alla pöytiä ja niiden ympärillä kymmenittäin sotureita sinikeltaisissa univormuissa. Oli elämää ja rähinää, ja kun lauluun ryhdyttiin, toimitettiin sekin toisin kuin ennen. Tekijän mukaan Larsson yksin laulaa koko laulun; nyt se oli jaettu kolmelle niin että eri maljat – Suomelle, paaville, kuninkaalle – saivat eri värityksen laulajain äänten mukaan. Siinäkin kappale tosielämää, joka vastustamattomasti vaikutti katsojiin. – Ja niin pienimpiin saakka. "Kuka muu kuin se, joka todella rakastaa taidetta", eräs arvostelija lausuu, "olisi tullut ajatelleeksikaan, että esim. Kustaa Adolfin miekankannikkeessa pitäisi oleman kolme kruunua ja niiden välillä vihkoja (vasar), taikka että hänen armeijassaan täytyy olla skottilaisiakin." – Täydessä sopusoinnussa tämän näyttämöllepanon täydellisyyden kanssa oli näyttelijäin hartaus, vaikkei tietysti esitys jokaisen puolelta voinut olla korkeita vaatimuksia tyydyttävä. Varmaa on, että Ida Aalberg teki Reginan osasta enemmän kuin ennen oli nähty. Luonteen laadun mukaan se tapahtui ennen kaikkea eri äänivivahduksia käyttämällä, ja huippunsa saavutti hänen sielukas lausuntansa yökohtauksessa, jossa hän tahtoo kääntää kuninkaan omaan uskoonsa. Leinon Kustaa Adolf ei ollut tarpeeksi voimakas, joskaan ei kuninkaallista ryhtiä puuttunut; Böök oli oivallinen Larsson, vaikka vähemmän Falstaffimainen kuin myöhemmin Lindfors; Axel Ahlberg oli aika hyvä Hieronymus, joskaan ei se suurenmoinen yltiöpäisyyden ruumiillistus, joksi jesuiitta on aiottu; Aspegren, jota oli totuttu näkemään miltei yksistään koomillisissa rooleissa, ei ainakaan häirinnyt Emmeritz-ruhtinaana; nti Hacklin oli luonnollisen vilkas Kätchen; rva Aspegren kelpo Dorthe; Kivinen Bertelinä oli, proosamaisena, heikoimpia. – Olemme luetelleet näyttelijät, jotka olivat mukana tänä iltana ja saivat osansa yleisön suosionosotuksista. Kunnioitus oli kuitenkin tällä kertaa etupäässä kohdistettu vanhaan runoilijaan – "Suomalaisen draaman isälle" – , jolle johtokunta oli varustanut laakeriseppeleen ja seurue kukkavihkon; mutta kun yleisö alkoi huutaa: "Topelius! Topelius!", hän karkasi teatterista.

Edellisen täydennykseksi otamme pääosan kirjettä, jonka runoilija palattuaan maalle 8/5 kirjoitti Emilie Bergbomille.

"Mitä minun karkaamiseeni tulee 4 p. toukok. olen jo Kaarlon ja Ida Aalbergin edessä puolustautunut parhaimman mukaan, mutta tahdon nyt lisätä, että jos olisin edeltäpäin tietänyt että minua odotti ystävyyden osotuksia teatterin johtokunnan ja näyttelijäin puolelta, niin en suinkaan olisi välttänyt niitä. Päin vastoin olisin katsonut rakkaaksi velvollisuudeksi kohdella ystävyyttä ystävyydellä ja teidän keskellänne kiittää teitä kaikkia suuresta huolesta, vaivasta ja kustannuksesta, ennen kaikkea suuresta hartaudesta, – jonka te kaikki olette omistaneet köyhälle, eikä koskaan ennen täysin ymmärretylle Reginalleni. Tietämättä mitään rakastettavasta salaliitostanne, kuulin vain permannon hyvin tunnettuja huutoja, jotka useita kertoja ennenkin ovat ajaneet minut pakoon, ja annettakoon anteeksi semmoiselle, joka ei koskaan ole pitänyt tarjoinlautasesta, jos hän vanhoilla päivillään ajatteli: sauve qui peut!"

"Te ette tarvitse tunnustustani, se on jo ennen tullut osaksenne jokaiselta suomalaisen taiteen ystävältä ja se on nytkin tuleva; mutta minä tunnen tarpeen julkilausua teille ei ainoastaan kiitollisuuttani vaan myöskin kunnioitustani. Se joka tietää mitä taisteluja olette kestäneet, antaa sen teille täydestä sydämestään."

"Romeonne ja Julianne jälkeen on Regina lapsi. Mutta tämä näytelmä on 29 vuotta annettu palottain, – yksityiset osat joskus etevästi, kokonaisuus hutiloituna. Näyttämöllepanoon, koristuksiin ja pukuihin sekä nimirooliin nähden kappale nyt ensi kerran on annettu meidän mittakaavamme mukaan mallikelpoisen taiteellisesti – ja ymmärrettävästi. Heikoimmatkin ovat panneet kaiken kykynsä alttiiksi, ja se joka pyytää enemmän, ei tiedä mitä hän pyytää. Eritoten toista ja kolmatta näytöstä ei koskaan ennen ole annettu. Se oli täydellinen ensi-ilta. Minä sanoin Ida Aalbergille: 'Regina on tullut kotiinsa',⁴³ – hän on ensi kerran ollut kotona."

"Kiitos kaikesta! Minä puserran käsiänne niin lämpimästi kuin kuvanveistäjä, joka on muovaillut kuvan savesta ja näkee sen hengittävän. Kukkanne ja nauhanne seisovat maljakossa Koivuniemellä ja ovat pysyneet ihmeen raittiina. Jättiläisseppeleen, joka riittäisi Shakespearelle, on vaimoni ripustanut tekijän rintakuvan ympäri. On olemassa vaimoja, jotka ovat turhamielisiä omasta puolestaan, ja toisia, jotka ovat ylenmäärin turhamielisiä miestensä puolesta. – Kiitos tyttöjeni puolesta eilen! Toini palasi juurikään, lämpimänä eilispäivän vaikutelmasta. Leinokin, hän sanoi, oli eilen voimakkaampi. Sitä ajattelin kohta; hän oli peloissaan ensi kerralla. – Näkemiin asti! Z. T."

Paitse Reginaa annettiin vielä 18/5 kaksi ohjelmistolle uutta näytelmää, Raudan (K. Järnefeltin) suomentama Gogolin 2-näytöksinen komedia Naimapuuhat ja N. Salan kääntämä Erik Böghin 1-näytöksinen laulukappale Velhovuorella, joista edellinen – Böök ja Pesonen sekä rvt Aspegren ja Lundahl päärooleissa – herätti loppumatonta naurua ja jälkimäinen miellytti nti Hacklinin sekä Ojanperän ja Raution raikkaan laulun tähden. Kumminkin oli Regina koko toukokuun yleisön huomion ja innostuksen pääesineenä, ja näytelmällä oli kassamenestyskin – se näyteltiin kaikkiaan kuusi kertaa ihan täysille taikka hyvin hyville huoneille, mikä ei suinkaan ollut tavallista näytäntökauden lopulla. Merkillisin myöhempiä Regina-näytäntöjä oli se, joka annettiin 22/5, Suomalaisen teatterin perustamisen kymmenentenä vuosipäivänä. Oli näet kymmenen vuotta kulunut siitä päivästä, jolloin Kaarlo Bergbom – tämä kamarihaaveksija ("kammarfantast"), jonka julkeudelle epäillä Ruotsalaisen teatterin taiteellisuutta ja kansallista merkitystä maan suurimman ruotsalaisen lehden mukaan olisi ollut sopivin rangaistus tulla joksikin aikaa saman näyttämön johtajaksi, jollei se olisi ollut liian kallis yritys, koska hän tietysti olisi vienyt sen turmioon! – perusti uuden näyttämön kielelle, jolla, niinkuin väitettiin, ei ollut näytelmiä eikä näyttelijöitä eikä yleisöä. Ja nyt! Nyt tapahtui se ihme että Regina von Emmeritz, jonka näyttämöllepanoa Ruotsalaisessa teatterissa Bergbom silloin oli arvostellut käsityöntapaiseksi, esitettiin suomenkielellä niin täydellisesti, että vanha runoilija tunnusti ensi herran nähneensä luomansa näyttämöllä. Olihan siinä kulttuurivoitto, joka ansaitsee pysyvän sijan sivistyshistoriassamme. Sen tunsi ja tunnusti yleisö tuona riemupäivänä. Kun esirippu oli laskeunut viimeisen näytöksen jälkeen, huudettiin Bergbom esiin ja tervehdittiin häntä mitä innostuneimmilla suosionosotuksilla sekä katsojain että näyttelijäin puolelta. Orkesterin toitottaessa ja eläköönhuutojen kaikuessa ojennettiin johtajalle seurueen puolesta laakeriseppele, jonka nauhoihin oli painettu: "Suomalaisen teatterin perustajalle, Kaarlo Bergbomille." Sitte huudettiin Emilie Bergbom esiin ja tervehdittiin häntä yhtä innokkaasti, samalla kun hänelle annettiin kukkakimppu. Lopuksi soittokunta viritti Maamme-laulun, johon juhla päättyi. Teatterin ystäväin ehdotuksesta ja pyynnöstä tulo oli määrätty vanhojen velkojen kuoletukseen, ja nousi se 4,200 markkaan. – Viimeinen näytäntö oli 1/6.

Taloudellisessa suhteessa näytäntökausi oli mennyt paremmin kuin yksikään edellinen. Edellisenä vuonna olivat tulot 404:26 näytäntöä kohti; tänä vuonna 638:21. Vajaus vähentyikin, niin että se tilivuoden lopussa teki 13,652:52 mk (s.o. noin 6,000 vähemmän kuin ennen). Arpajaisrahoista käytettiin tänä vuonna 11,000 mk. Toiselta puolen on huomattava, että edellisen vuoden suuret arpajaistulot välillisesti vaikuttivat teatterin sekä tuloihin että menoihin. Osakerahat vähenivät mitättömiin, ja palkkoja oli täytynyt korottaa, niin että niiden summa teki 60,043:96 s.o lähes 12,000 enemmän kuin ennen. Ohimennen sopii merkitä, että täysi palkka maksettiin Ida Aalbergille, vaikka hän alkoi vasta maaliskuulla, Vilholle, vaikka hän ani harvoin kykeni esiintymään ja Tervolle, joka keuhkotautisena erosi seurueesta. Silti olisi väärin luulla, että palkat olivat ylelliset. Korkein palkka oli Ida Aalbergilla, nimittäin 400 mk kuukaudessa; mutta muiden kuukausipalkka oli melkoista alempi: Vilhon 300, Leinon ja Böökin 240, nti Avellanin 233:50, Kallion 218, rva Aspegrenin 216: Axel Ahlbergin ja Pesosen 200, rva Lundahlin ja Aspegrenin 184, nti Stenbergin ja Hacklinin 150 mk ja muitten vielä vähempi, niin että nuorimpien oli 75 mk. Näin ollen ei ole syytä oudoksua, että vuoden lopulla näyttelijät enimmäkseen pyysivät palkankorotusta. Jopa kuultiin silloin uhkauksia eroamisestakin, jos ei korotusta myönnettäisi. Mutta joskin palkkoja ainoastaan harvoin ja pienillä lisäyksillä voitiin parantaa, jäivät tietysti uhkaukset säännöllisesti täyttämättä, sillä tiesiväthän näyttelijät missä ahdingossa ylipäätään elettiin. Tänä keväänä meni kuitenkin Kivinen (Franck) Ruotsalaiseen teatteriin saadakseen parempaa palkkaa. Leino taasen uhkasi mennä, ja sen johdosta lausuu Emilie Bergbom kirjeessään (16/5) nti Elfvingille:

"Hänen poismenonsa olisi suuri tappio, sillä hän on hyvä ja moninaiseen kykenevä näyttelijä. Mutta olisihan sittenkin tultava toimeen. Jos kaksi vuotta sitten olisi sanottu, että meidän täytyy olla ilman Vilhoa, niin olisi se tuntunut mahdottomalta. Hän on oikeastaan ainoa miehinen näyttelijämme sanan oikeassa merkityksessä. Hän ei 'pelaa teatteria', vaan hänen kuvaamansa ihmiset ovat lihaa ja verta aivan samoin kuin Ida Aalbergin." – Samassa kirjeessä tapaamme seuraavat sanat, jotka lausuttuina riemujuhlan johdosta ilmaisevat kuinka raskas Emilie Bergbomin taakka oli ollut: "Kymmenvuotinen kurjuus on tämä aika parhaasta päästä ollut, ja aivan varmaa on, että jos olisin aavistanut neljännen osankaan vaikeuksista ja huolista, jotka ovat kasaantuneet päälleni, niin epätoivoinen askel olisi iäksi jäänyt tekemättä." – Uutena jäsenenä on tässä mainittava Aleksis Rautio, josta aikaa voittaen oli kehittyvä yksi seurueen enimmin käytettyjä voimia. Kaikenlaisissa rooleissa esiintyvänä hän pian näyttäytyi saavuttavan parastaan ja todella hyvää realistisessa ja varsinkin kansannäytelmässä.⁴⁴

Näytäntöjä annettiin 91 ja niissä seuraavat kappaleet: 9 kertaa Daniel Hjort; 8 Saimaan rannalla, Murtovarkaus; 7 Amalia ystävämme; 6 Regina von Emmeritz, Kyökissä, Konkurssi; 5 Nummisuutarit, Mustalaiset, Kuninkaanalut; 4 Pormestarin vaali, Noora, Toinen tai toinen naimaan; 3 Adelaida, Kirjeen kujeet, Maria Stuart Skotlannissa, Hellät sukulaiset, Naiset valtioelämässä, Pikku eversti, Ravennan miekkailija, Romeo ja Julia, Laululintunen; 2 Lea, Kihlaus, Kullervo, Mestarin nuuskarasia, Hyvät markkinat, Kotimatkalla, Sota rauhan aikana, Naimapuuhat, Velhovuorella, Parisin veitikka, Hardangerin harjulla, Taiteen harrastuksesta; 1 Sotavanhuksen joulu, Kosijat, Jeannetten häät, Onhan pappa sen sallinut, Porvari aatelismiehenä, Ensi lempi, Taistelujen välillä, Neiti Elisabeth.

Näistä 42 kappaleesta oli kotimaisia 15 ja uusia 12. Kotimaisten kappalten luku oli siis suurempi kuin koskaan ennen, jota paitse ne esitettiin paljo useammin kuin muut.

XI. Yhdestoista näytäntökausi, 1882-83

Tänä kesänä Kaarlo ja Emilie Bergbom taas olivat kotimaassa: edellinen kylpien Naantalissa ja jälkimäinen käyden Kuitiassa. Toimi oli päätetty alotettavaksi Kuopiossa, johon jo edellisenä suvena oli ollut aikomus lähteä. Sen näkee Bergbomin kirjeenvaihdosta Minna Canthin kanssa, joka hartaasti toivoi seurueen tulevan sinne, ja kun entinen kesäteatteri ei enään ollut olemassa keväällä (1881) oli koettanut hankkia sille huonetta, missä olisi voitu näytellä. Sen jälkeen oli Kuopiossa ryhdytty rakentamaan uutta teatteria, joka tänä vuonna Vapunpäiväksi saatiin katonpäälle, ja koska arveltiin töiden niin edistyvän, että näyttämöä voitaisiin käyttää loppukesällä, annettiin seurueen jäsenille määräys 21/7 kokoontua Kuopioon, johon heillä oli tarjona vapaa kulku sikäläisen laivayhtiön laivoilla Lauritsalasta.

Bergbom saapui hyvissä ajoin määräpaikkaan ja asettui asumaan Minna Canthin taloon Kirkkopuiston varrella, jossa hyväntahtoinen emäntä oli varannut hänelle mukavan huoneen. Persoonallinen tuttavuus oli kummallekin tervetullut, sen jälkeen kun he jo kolmatta vuotta olivat vaihtaneet kirjeitä näkemättä toisiaan. Erittäin mainittakoon, että Minna Canth 1 p. toukok. oli lähettänyt toisen näytelmänsä, Roinilan talossa, Bergbomille luettavaksi. Valitettavasti tämän vastaus ei näy olevan tallella, mutta 20/5 tekijätär kiittää "hauskasta ja opettavaisesta arvostelusta" ja sanoo käsittävänsä "kaikkien muutoksien tärkeyden" sekä lisää:

"Vaikein kohta luullakseni tulee muutos Ollin ja testamentin suhteen olemaan. Täytyisi melkein ymmärtää hiukan juridiikkaa, ennen kun testamenttiasiassa voisi vapaasti liikkua. Jos Olli tietäisi tai aavistaisi testamentin olevan olemassa, eikö hän silloin kaikin voimin koettaisi sitä hävittää, ja eikö se niin kiinnittäisi kaikkia hänen intohimojansa, ettei mitään sijaa jäisi kostonhimolle ja kosimistuumille. Myöskin pelkään olevan hyvin vaikeata saada häntä koko juonen toimeenpanijaksi. Mutta ehkä selviävät kaikki nämä seikat, jahka ryhdyn työhön. – Vaikka jo luulin olevani tuiki väsynyt ja kyllästynyt tuohon näytelmään, sain kuitenkin arvostelustanne heti halua ryhtyä sen uudesta kirjoittamiseen."

Tästä ja muusta saatiin nyt mielin määrin keskustella, ja tiedämme teatterin johtajan ja näytelmäkirjailijan hyvin viihtyneen toistensa seurassa. "Minä viihdyn hyvin rva Canthilla", Bergbom kirjoittaa sisarelleen, "hän on vilkas, kiltti pikku rouva, täynnä harrastuksia." Rva Canth puolestaan puhkee kirjeissään rva Olga Kiljanderille aivan innokkaisiin sanoihin:

"Olen nauttinut sanomattomasti. Eläkööt kaikki intelligentit miehet! tuhmat saavat kernaasti kuolla. Kyllä kai sen jo kynänpiirroksistakin huomaat, että olen yhdessä viikossa suuresti kasvanut iässä ja viisaudessa (henkisessä iässä ja viisaudessa)? – Erittäin nautin siitä, että sain joka päivä olla niin monipuolisesti sivistyneen miehen kanssa kuin tri Bergbom on. Minä ihailen häntä, ja kyllä koetin parastani hyötyäkseni niin paljon kuin mahdollista hänen keskustelustaan. Niin selvästi, niin loogillisesti kuin hän, en ole vielä kuullut kenenkään kehittävän suuria aatteita. Ja sen ohessa kuinka kaukana hän onkaan kaikesta pikkumielisyydestä, turhamaisuudesta ja halpamielisyydestä, joka Jumala paratkoon meitä tavallisia ihmisiä niin usein rumentaa".⁴⁵ – Näytännöt alkoivat 4/8 isänmaallisella ohjelmalla: Aino ja Aallottaret (kuvaelma), Maamme-laulu, Pilven veikko, Lea ja Sotavanhuksen joulu, se on jonkunlaisella vihkimisjuhlalla, vaikka teatteri ei läheskään ollut valmis. Vielä kuukauden lopulla Bergbom kirjoittaa kirvesmiesten tavasta aikaansaavan semmoista melua, että täytyi keskeyttää harjotus. Kumminkin annettiin näytäntöjä säännöllisesti, alussa keskinkertaisella sitten paremmalla menestyksellä. Tämän selittänee se, että Böök, Leino, Ida Aalberg, Vilho vasta myöhemmin toinen toisensa perästä tulivat saapuville, puhumatta troopillisesta, intoa laimentavasta kuumuudesta. Bergbomin kirjeestä 19/8 otamme yksityistietoja:

"Isännätön talo ja Don Cesar de Bazan ovat menneet uudestaan harjotettuna, edellinen näyttäen aivan uudelta ja jälkimäinenkin vaikuttaen toisin kuin Tampereella. Böökin Don Cesarilla ei ole sitä kirjavaa loistoa ja ritarillista lentoa, jotka kuuluvat rooliin, mutta kuitenkin on hänessä hyväntuulen sävy. Hänen Leonhardissa Anzengruberin näytelmässä oli askel eteenpäin. Weckman ja Sala käyvät niinikään eteenpäin. Jälkimäisellä on paljon taisteltavaa uppiniskaista ruumistaan ja ääntään vastaan, joka itsessään on miellyttävä, mutta ei ole purkautuva. Kun hän vaan vapautuisi äitelästä saarnaajamaneerista. Hacklinin ääni on parhaimmillaan, mutta ei kukaan ole profeetta kotimaassaan: 'Kili, kili, kassis' meni ilman apploodia!!! Rva Aspegren näytteli loistavasti Isännättömän talon toisessa näytöksessä. Ida Aalbergia kaivataan. Eversti Gahmberg on kieltänyt sotilaitten esiintymästä statisteina (en tiedä onko se ruotsinmielisyydestä, rettelöimishalusta, ylpeydestä vai käskystä), ja se estää Kastilian Juannan y.m. esittämistä."

Kuukauden lopulla tuli merkkitapaus, Murtovarkauden esitys Minna Canthin kotikaupungissa. Kaarlo kirjoittaa 26/8:

"Armahin! Alamme saada tuulta purjeisiin. Kuumuus, joka painoi sekä katsojia että näyttelijöitä, on hellittänyt; edelliset ovat hartaampia ja ennen kaikkea ilmaisevat vilkkaammin osanottonsa, jälkimäiset ovat joustavampia. – Eilen oli loistoilta: Murtovarkaus, tulo n. 525 mk. Sillä oli myrskyinen menestys. Rva Canth huudettiin esiin useita kertoja ja sai monta kukkavihkoa, muun muassa yhden loistavan minulta ja toisen seurueelta. Näytteleminen oli tasaista ja sujuvaa. Erittäin oli Hacklin parempi kuin koskaan ennen. Weckman oli eloisa ja lämmin, mutta jossakin määrin teatterimaisesti mahtipontinen. Böök ja Leino niinkuin ennen."

"[Björnsonin] Leonarda on jotenkin valmis. Kaarola on voimakas ja lämmin – jos hän vaan tahtoisi muistaa, että 'le mieux est l'ennemi du bon', eikä liiotella tehokohdissa. [Nti] Aaltola edistyy kauniisti Oogotina. Minä alan uskoa häneen. Roolin raikkaat ja kujeikkaat puolet tosin eivät pääse 'zur Geltung', mutta hän panee lämpöä vakaviin; ja pehmeä, heleä ääni tekee parastaan. Böök Hagbartina on harjotuksissa saanut katkerasti kaipaamaan niitä aikoja, jolloin kotikuri oli sallittu, niin hän on hutiloinut. – Leino on hyvä, niin myöskin Pesonen ja rva Lundahl."

Toisella kerralla 27/8 Murtovarkaus tuotti (ylimääräisten tuolien avulla) vielä enemmän: 611 markkaa. Sen jälkeen tuli Mustalaiset 30/8, jonka esittämisestä Bergbom kirjoitti edellisenä päivänä:

"Olen pahassa pulassa; minun täytyy itse säestää. Kahra ja [pataljonan] soittokunta tilattiin eilen sähkösanomalla Savonlinnaan. Ja vielä päällisiksi täytyy minun suorittaa säestys muistosta, sillä Kauhanen on tietysti unohtanut puolet nuoteista Helsinkiin. Onneksi muistan vielä jotakuinkin nuo unkarilaiset laulut – Sandefjordista, jossa minun täytyi soittaa niitä aamuisin, keskipäivin ja iltaisin. Kun nuotit ovat poissa, en myöskään voi pyytää ketään toista sitä tekemään. No – se ilta menee kai ohi niinkuin kaikki muutkin tässä maailmassa."

Ida Aalberg esiintyi ensi kerran 1/9 Ensi lemmessä, kuitenkaan herättämättä suurempaa ihastusta, syystä kun – Bergbom kirjoittaa – kaikki odottavat Nooraa ja katsovat jonkunlaiseksi loukkaukseksi, että hän näyttelee muita rooleja (!). Ennen Nooraa meni kuitenkin J. Enlundin suomentama Björnsonin Leonarda 6/9. – "Valitettavasti melkein tyhjälle salongille – ensi kerran kun täällä on niin käynyt. Juhla ja Noora täyttävät kaikkien mielet. Kuitenkin olivat suosionosotukset lämpimiä – kuultiin että ystävämme olivat saapuvilla. Näytteleminen meni tasaisesti ja vilkkaasti kohoamatta vissiä keskitasoa korkeammalle. Paras oli tietysti Avellan – ainoa joka esitti luonnetta, jota vastoin muut tyytyivät esittämään roolia. Jos muistat hänen Ingansa, niin sinulla on aavistus minkälainen hän oli. Aaltola astui Oogotina kauniin askeleen eteenpäin näyttämöllisellä urallaan taikka oikeammin ensimäisen askeleensa. Hänen esityksensä oli luonnollisesti hyvin epävapaata ja sitä raskautti luetun läksyn paino, mutta silti huomasi, että hän oli selvittänyt itselleen joka repliikin ja koettanut omakseen ottaa mitä hyvää hänelle oli opetettu. Kaarola on koko ajan ollut erittäin kiltti häntä kohtaan ja auttanut häntä sekä rooliin että toalettiin nähden. – Leino pelasti yhteisnäyttelemisen oivallisella repliikkien lausumisella, ja Böök oli paras kolmannen näytöksen rakkauskohtauksessa. Stenberg oli hyvin naamioitu ja muutenkin hyvänlainen – mutta liian proosamainen. Pesonen ja rva Lundahl huvittavia Röstin pariskuntana."

Kirjeessä mainittu juhla oli Kuopion kaupungin 100-vuotis-riemujuhla ja kuuluu sekin kertomukseemme, mikäli Suomalainen teatteri otti siihen osaa. Morgonbladetista otamme seuraavat tiedot:

"Klo 9 i.p. [10/9] alkoi juhlanäytäntö teatterissa, jonka salonki oli erittäin somasti, jopa loistavasti koristettu. Molemmin puolin esirippua seisoi korkeilla jalustoillaan vasemmalla J. L. Runebergin ja J. V. Snellmanin, oikealla A. Ahlqvistin ja Yrjö Koskisen rintakuvat ja niiden alapuolella komeassa kukkakirjoituksessa vuosiluvut 1782 ja 1882. Seinällä oikean gallerian alla oli lippujen ympäröimänä Kuopion kaupungin vaakuna ja sen ohella neljä kilpeä, joilla luettiin nimet: (ensimäisellä) Kustaa III, Aleksanteri I ja Aleksanteri II; (toisella) Sandels, Fahlander, Malm, Duncker ja Wibelius; (kolmannella) J. V. Snellman, A. Ahlqvist, F. von Wright ja M. von Wright sekä (neljännellä) P. Ruotsalainen, E. Salmelainen, F. Collan, K. Collan ja P. Tikkanen. Vasemman gallerian alla nähtiin Suomen vaakuna ja neljä kilpeä seuraavilla kirjoituksilla: Sun kukoistukses kuorestaan j.n.e.; Sydän puhdas, vapaa mieli, Suomen toiveet kasvattaapi; Suomen kieli, Suomen mieli j.n.e.; Täss' Savon joukko tappeli ja joka kynsi kylmeni edestä Suomen maan. Lehterin rintamus oli koristettu Suomen läänien vaakunoilla, sinivalkoisten lippujen välissä, jota paitse kaikkialla seinät olivat peitetyt somilla verhoilla, köynnöksillä ja kukilla."

"Kun Maamme-laulu oli soitettu, nti Avellan lausui tilaisuutta varten sepitetyn runoelman, ja sen jälkeen seurasi Regina von Emmeritzin 1, 3 ja 4 näytös, joita esitettäessä varsinkin nti Aalberg niitti ansaittuja suosionosotuksia. Yleisö oivalsi kyllä että tri Bergbomin oli ansio kauniista koristuksesta y.m., mutta turhaan häntä huudettiin esiin. Bergbom oli jo lähtenyt teatterista." – Syyskuulla näyteltiin edelleen 26 p:ään saakka, jolloin esitettiin Kavaluus ja rakkaus. Muuten mainittakoon ohjelmistosta, että Nummisuutarit, Kihlaus, Työväen elämästä j.n.e. osottavat, että Vilho oli palannut työhön. Hän oli kesällä ollut Visbyssä ja Modumissa, saanut kuulla lääkäreiltä että hänellä on kolmenlainen kroonillinen katarri, vatsa-, keuhko- ja kurkku-katarri, mutta kuitenkin hän oli siksi toipunut, että tuli Kuopioon syyskuun alussa ja esiintyi näyttämöllä. – Ohjelmisto sisälsi vain ennen tunnettua, mutta uusia kappaleita harjotettiin. Muun muassa harjotettiin Minna Canthin uutta näytelmää, josta Bergbom jo Kuopiossaolonsa alussa oli kirjoittanut sisarelleen, että se oli aivan valmistumaisillaan, "uudessa muodossaan". Tekijä itse on kirjoittanut Kiljanderille (kts Nuori Suomi 1897) muutoksista: "Ensimäistä näytöstä muutettiin jokseenkin paljon, toista ja kolmatta sitä vastoin hyvin vähän." Elokuun lopulla olivat roolit jo kirjoitetut ja "kollatsionoiminen" tapahtui näyttämöllä, mutta kuitenkin se jäi valmistumatta, ehkä sentähden, että Bergbom "vielä lopuksi tahtoi muutamia repliikkejä" ja että Minna Canth, väsyneenä ja ylipäätään vähemmän tyytyväisenä koko kappaleeseen, oli hidas viimeisessä korjaamistyössä. Kollatsionoidessa näyttelijät pitivät varsinkin ensi näytöksestä ja jotakuinkin toisestakin, mutta kolmas oli heistä laimea.

Kuopiosta muutti seurue Viipuriin, jossa ensi näytäntö annettiin 1/10 – Täälläolon alussa liittyi teatteriin Adolf Lindfors, josta oli kehittyvä tositaiteilija ja joka jo tullessaankin oli tavallista perehtyneempi taiteeseensa, vaikka hän tähän saakka oli käyttänyt ainoastaan ruotsinkieltä.⁴⁶ "Lindforsin lausumistapa", Bergbom kirjoittaa hänestä (5/10), "on hyvin ruotsinvoittoinen. Mutta kumminkin hän osaa suomea paremmin kuin luulin, ja paljon paremmin kuin esim. Aspegren, hänen tullessaan teatteriin." – Kahden ensimäisen näytännön ohjelmat olivat kolmikappaleisia – ohjelmiston järjestelyä vaikeutti m.m. Pesosen sairaus – ja väkeä oli niissä vähänlaisesti, mutta kolmas ilta, Kavaluus ja rakkaus, oli jo edullisempi, ja niin myös seuraavat, joissa näyteltiin Murtovarkaus. Sitä vastoin Noora ei viehättänyt viipurilaisia.

Ensi-ilta oli 25/10, jolloin annettiin I. Idströmin (Roini) suomentama M. Tomaijo y Bansin historiallinen näytelmä Kastilian Juanna. Kappaleen päävaikuttimet ovat rakkaus ja lemmenkateus, ja pääroolissa oli Ida Aalbergilla tilaisuus näyttää tulisempaa hehkua kuin kenties koskaan ennen. Böök hänen puolisonaan (Filip kuningas), Leino Kastilian amiraalina ja nti Avellan Aldarana herättivät hänen ohellaan suosiota, mutta Sala Don Alvarina oli liian heikko. – Lähinnä sen jälkeen tuli Leonarda ja Regina von Emmeritz, joista Kaarlo kirjoittaa 4/11:

"Leonarda meni [l/11] paremmin kuin Kuopiossa. – Kuitenkin oli kappaleella vain succés d'estime – sitä pidettiin 'ikävänä'. – Regina [3/11] meni loistavasti. En voinut edes laskea kuinka monta esiinhuutoa tuli varsinkin Aalbergin osaksi. Koristukset olin saanut jotenkin hyviksi – kolmannessa näytöksessä jopa kauniimmaksi kuin Helsingissä; neljännessä sitä vastoin prameilevaa töherrystyötä. Yhteisnäytteleminen oli hyvä, mutta hikeä se maksoi. Kaikista vaikeista illoista, joita olen kokenut puhenäyttämöllä, oli Reginan kenraaliharjotus Viipurissa vaikein. Tiedäthän kuinka vaivaloinen statistien harjotus Reginassa on, voit siis käsittää epätoivoni kun niistä 38 sotamiehestä, jotka ovat mukana, 10 tuli kenraaliharjotukseen – muut olivat estetyt. Ja pahinta oli että ne olivat estetyt seuraavanakin päivänä. Olin epätoivossa. Miten olinkin sielullisesti ja ruumiillisesti väsynyt, täytyi minun lähettää hakemaan uusia sotamiehiä ja alkaa äksiisi uudestaan niiden kanssa. Mutta eihän siitä voinut tulla tolkkua, sillä eivät ne kohta voineet ymmärtää sekavia olosuhteita. Todellisessa tuskassa näin illan lähestyvän, mutta sittenkin meni kaikki hyvin. No sotamiehet, jotka olivat olleet harjotuksissa, hankkivat itselleen edustajia palvelukseensa – he olivat saaneet vihiä muutamista sanoista, jotka kenraaliharjotuksessa olivat päässeet suustani: 'täytyy kai lähettää noutamaan ryssiä', ja se oli innostuttanut heitä. Mutta syntyi uusi pulma. Kun vanhat ja uudet tulivat saapuville, mistä saada pukuja kaikille? Onneksi on meidän sotilaspuvustomme niin runsas, että kaikki selviytyi verraten helposti. Mutta päähineet! Kultakaskit olivat unohtuneet Helsinkiin, samoin mustat nahkakaskit. Nyt täytyi ottaa kaikki kypärit, ja kun ne loppuivat baretit ja lakit. En uskaltanut lähettää ketään pois, sillä silloin he olisivat toisella kerralla jättäneet minut pulaan, mutta kyllä minua värisytti kun näin pari upseeria esiintyvän habilléhatuissa. Onneksi oli näyttämöllä semmoinen sekamelska, että yksityiskohtia tuskin huomattiin. Ensi kerraksi olen pyytänyt Savolaisen hankkimaan pari harmaata hattua. Huone oli kokonaan loppuun myyty. Maanantaina [Kustaa Adolfin päivänä 6/11] odotamme yhtä hyvää tuloa. Mutta valitettavasti emme saa juhlanäytäntöä toimeen. Kaarola lähetti näet viime hetkessä sanan, että hän ei voi lausua [Fredr. Cygnaeuksen] Seitsemänkymmentä Demminin luona – 'se on aivan käsittämätön'. Toista lausujaa ei ole. Kuvaelmaa on mahdoton järjestää samana iltana kun annetaan niin suurta tilaa vaativa kappale kuin Regina. Olin hätävaraksi tilannut proloogin Erkolta, mutta hän oli kuullut Kaarolan lausumisesta puhuttavan ja luuli ettei häneltä mitään tarvittaisi."

"Täällä on ollut oikea juhlaviikko. Kaarola sai keskiviikkona Leonardassa kauniin rannerenkaan ja laakeriseppeleen; Aalberg eilen loistavan rannerenkaan ja sormuksen (yhteensä 1,000 markan arvoiset) sekä kukkakimppuja ja laakeriseppeleen; Böök niinikään hyvin kauniin kukkavihkon. – Sala teki eilen hyvän edistysaskeleen. Hänen Hieronymukseltaan puuttui tosin auktoriteettia, mutta hän antoi roolille jonkun sisällisen elämän, joka teki sen todennäköiseksi ja ihmiselliseksi. Me voimme varsin hyvin antaa hänen esittää se Helsingissä; Lindfors (Bertel) tuli nuhteettomasti toimeen suomenkielellään." – Regina annettiin toisen kerran täyttä täydemmälle huoneelle (1,037 mk), ja senkin jälkeen vielä kaksi kertaa. Emilie lausuu Kaarlon kirjeen johdosta ilonsa näyttelijöiden saamista lahjoista, toivoen ettei nti Hacklin jäisi aivan osattomaksi resetissään, joka oli määrätty 17 p: ksi. Toivo ei pettänytkään. Esiintyen Helenana Murtovarkaudessa hän sai paitse kukkia kultaisen rannerenkaan, hopeisen kahviastiaston y.m., niin että sanottiin hänen tehneen murtovarkauden yleisön suosioon. Syynä siihen että Sala näytteli Hieronymusta oli Axel Ahlbergin poissaolo. Tämä näyttelijä oli näet toukokuulla saanut teatterista apurahoja lähteäkseen kesällä opintomatkalle ulkomaalle, mutta hän ei mennyt Turkua pitemmäs, vaan oleskeli siellä siksi kun hän marraskuun lopulla palasi seurueeseen!