Kitabı oku: «Ihmispeto: Siveysromaani», sayfa 27
Rouenissa olisi ollut otettava vettä, ja kauhistus jähmetytti aseman, kun siellä nähtiin savun ja tulen pyörteessä tulevan tämän hullautuneen junan, tämän veturin, jossa ei ollut veturinkuljettajaa eikä lämmittäjää, ja nämä eläinvaunut, sullottuina täyteen sotamiehiä, jotka roinasivat isänmaallisia lauluja. He olivat matkalla sotaan ja tahtoivat vieläkin nopeammin päästä tuonne Reinin rannoille. Virkamiehet jäivät seisomaan suut ammollaan ja huiskuttivat käsivarsiaan. Syntyi heti yleinen kirkuna: ei milloinkaan voisi tämä irtipäästetty, omiin hoteisiinsa jätetty juna onnettomuudetta kulkea ohi Sottevillen aseman, jossa tavallisesti aina tapahtui junajärjestelyjä, ja joka oli täynnä vaunuja ja vetureja, kuten kaikilla suurilla varastoasemilla. Riennettiin sähkösanomatoimistoon ja ryhdyttiin valmistaviin toimenpiteisiin, ja muuan tavarajuna, joka siellä sulki radan, ehdittiin juuri töintuskin viedä vajaan. Kuultiin jo etäältä irtipäästetyn pedon huohotus. Se oli syöksynyt niiden kahden tunnelin läpi, jotka olivat Rouenin lähellä, ja tuli nyt rajusti nelistäen, kuten vastustamaton jättiläisvoima, jota ei mikään voi ehkäistä. Sottevillen aseman ohitse syöksyttiin ja juna mennä vohotti eteenpäin kaikkien esteiden lomitse, törmäämättä mihinkään, ja katosi sen jälkeen uudelleen pimeyteen, johon sen pauhu vähitellen häipyi.
Mutta nyt olivat kaikki sähkölennätinkoneet pitkin linjaa liikkeellä ja kaikkien sydämet sykkivät peljästyksestä, kun saapui tieto tuosta aaveenkaltaisesta junasta, jonka oli nähty kulkevan Rouenin ja Sottevillen ohitse. Vavistiin pelosta, että eräs edelläpäin oleva pikajuna saavutettaisiin. Niin kuin villisika suuressa metsässä, jatkoi juna juoksuansa, välittämättä kerrassaan mistään pysähdysmerkeistä. Ei paljon puuttunut, ett'ei se Oisselissa törmännyt päivystäjäveturiin ja se säikähytti Pont-de l'Archen, sillä sen nopeus ei näyttänyt vähenevän. Kadottuaan sinne, mennä kohisi se jälleen eteenpäin pimeässä yössä, ei tiedetty mihin.
Mitäpä välitti se niistä uhreista, jotka se ruhjoi matkallansa! Eikö se kuitenkin mennyt kohti tulevaisuutta, huoletonna vuodatetusta verestä? Kuljettajatta yön pimeydessä, kuten sokea ja kuuro eläin, joka on päästetty irti kuolemaan ja turmioon, mennä kohisi se eteenpäin, täyteen kuormitettuna tuolla kanuunanruoalla, noilla väsymyksen jo tylsistyttämillä sotamiehillä.
Loppu.
