Kitabı oku: «Tietoja maailman kansoista, heidän tavoista, uskonnoista ja vaiheista», sayfa 2
"Ilo on kuninkaan tyttären loisto
Hän on kultaisissa vaatteissa puetettu".
2. Intialaiset
Kansojen vanhin historia on tiheään pimeyteen kätketty. Samaan aikaan, kuin Heprealaisten vanhin historia alkaa, levisi myöskin toisia kansakuntia muille maan äärille. Niin tiedämme jo Aaprahamista, että hän oli tullut monien ulkomaanlaisten ruhtinasten tutuksi; Josephin historiasta havaitsemme, että Ekyptissä jo siihen aikaan laadullinen kuninkaanvalta oli päässyt toimeen. – Vanhan aian merkillisempiä kansoja on myöskin Intialaiset. Tiedot Intian historiasta ovat hyvin vähäiset. Mutta sen selvästi havaitsemme, että Intialaiset, niinkuin myöskin Kiinalaiset vuosituhansien kuluessa ovat jääneet melkein samalle sivistyksen kannalle. Intia, Itä-intiaksi kutsuttu eroitukseksi Länsi-intiasta, on ääretön iso maa täynnä kaikkia, mitä ihana luonto ikänä voi tuottaa. Kirjotetuita tieto-lähteitä maan vanhimmasta historiasta meillä ei ole; kaikki historiallinen tieto on saduista tuotava. Kansan sisällisestä olosta on kuitenkin joksikin tarkat tiedot, kun se meidän aikoina on melkein samallainen, kuin kansan muinais-aikana. Intialaiset ovat jakauneet toisistansa tarkasti eroitettuihin säätykuntiin, jotka kiinnittävät poian samaan elatuskeinoon ja virkaan, jossa isä oli ollut. Semmoisia säätykuntia on Intialaisilla neljä. Niihin kuuluvat ovat:
1. Braminit eli Papit. Kaikki taidot ja tiedot ovat näitten hallussa. He ovat lääkäriä ja tuomaria ja johdattavat kaikki asiat. Tämä säätykunta on kaikista sivistynein. 2. Kschetrit eli sotijat. 3. Vaisyat eli ammattimiehet. 4. Sudrat eli palvelijat. Kansan alhaisin sääty on Pariain, jotka ovat kaikista muista säätykunnista suljetut ja kovimman ylenkatseen alaiset. Kaikki yhteisyys näitten onnettomien kanssa on kovasti kieltty.
Että Intialaiset ennen ovat seisoneet jotensakin korkean sivistyksen kannalla, todistavat vielä olevat tiedeitten ja taideitten muistomerkit, jotka ovat muinaisista aioista säilyneet. Parhaamman todistuksen Intian entisestä sivistyksestä antaa meille kansan jalot runo-teokset, jotka ovat kirjoitetut tuolla pyhällä Sanskriti-kielellä, joka jo aikaa sitten on kansan huulista kadonnut. Myöskin on muinaisista aioista jäänyt jäljelle rakennuksia, joitten suuruus ja jalous on kummastuttanut kaikkia nousevia sukupolvia. On, näet, templiä, rotkoja ja pyramidia, joista muutamat ovat maan allekin raketut. Näistä ovat merkillisimmät kallioon hakatut templit Elephanten ja Salsetten saareilla. – Vedas nimiset pyhät kirjat ovat Intialaisten uskonopin alkutiedot. Näissä on oppi yhdestä kaikkivaltiaasta Jumalasta ja sielunvaelluksesta pääkappaleina. Uskotaan, näet, sielun, ihmisen kuoltua, muuttavan toisiin ruumiisin, myöskin eläimiin. – Kansan ominainen luonne on pysynyt jotensakin muuttumatonna. Velttous ja hehkuvaisuus on ylinnä. Vierasten käskyjä noudattavat Intialaiset useinkin omaan tahtoonsa melkein katsomatta.
3. Ekyptiläiset
Ekyptin kansa on ensimäinen, josta sivistys ja viljelys on päässyt muille maille leviämään. Kun Patriarkka Jakoppi vielä karjan-hoitajana eleli päiviänsä, oli Ekyptissä jo täydellinen valtakunnallinen olo muodostunut. Mutta kuin tämän maan luonto on niin erinomainen ja on kansan edistymiseen ja sivistykseen meidän aikoihin asti paljon kossut, niin on meidän ensiksi tämän kummallisen maan luontoa tarkasteleminen.
Ekyptin on Pohjois-ahrikassa ainoa maa, jonka läpitse iso virta melkoiselta pituudelta juoksee. Maan viljelys ja satoisuus on kokonaan tämän Nil nimisen virran vaikuttama. Sillä tämä voimallinen kymi tulvaa joka vuosi kesä-aikana yli reunojensa ja peittää maan veteen. Silloin täytyy asukasten paeta vuorien kukkuloille ja muille paikoille, joihin tulvavesi ei pääse. Siellä sitten pysyvät, kunnes virta taas vetäytyy takasin alaansa. Mutta tämä jättää mennessänsä viljamaille erinomaisen höystävän lietteen, joka tekee pellot niin hedelmällisiksi, että, muuta höystöä ja työtä kaipaamatta, antavat kylväjälle ihmeellisen runsaan sadon. Tämä Nil-virran kastama alankomaa, joka myöskin kutsutaan Nilin laaksoksi, on vanhastaan ollut oikea viljelyksen pesä. Viljelys on, näet, virran juoksua seuraten, käynyt etelästä pohjaseen, niinkuin vanhat muistomerkit vielä kylliksi osoittavat. Missä Ekyptiä eteläisempänä Nilin molemmat haarat toisiinsa yhdistyessänsä tekevät ison saaren, oli tuo ikivanha Meroe niminen pappein valtakunta. Tämän valtion olivat ennen muinoin papit asettaneet ja, saatuansa kaiken hallituksen käsiinsä, ruvenneet kaupankäynnillä kaukaisilla mailla maata rikastuttamaan. Täällä sitten pääsi viljelys melkoiseen kukoistukseen ja täältä sai myöskin Ekypti sivistyksensä alkusiemenet. Ensi-alussa Ekypti ei ollut yhtä ainoata suurta valtakuntaa, vaan oli moniin pienempiin jaettu, jotka sitten aikojen kuluessa yhdistettyinä tulivat yhdeksi suureksi valtioksi, jonka pääkaupunki oli tuo mainio Täbai, joka jo 1000 vuotta e.Kr. kutsuttiin "sataporttiseksi". Näissä muinaisissa aioissa kukoisti tässä kaupungissa korkein sivistys, mikä silloin maailmassa oli.
Näitten aikojen kuuluisimpia hallitsijoita Ekyptissa oli Sesostris (1500 e.Kr.), joka valloitti Aasian kansat.
Pappien säätykunta oli muinaisista aioista Ekyptissä suuressa arvossa. Tähän kuuluvat suvut olivat etevimmät ja rikkaimmat koko maassa. Heidän omina oli myöskin kaikki laveimmat ja parhaimmat alustat. Kaikki virat ja toimitukset, joissa tieteellistä oppia tarvitaan, olivat heidän hallussa. Niin olivat he lääkäriä, tuomaria, rakentamisen johdattajia j.n.e. Heiltä sai Moseskin kaiken oppinsa. Myös otettiin heidän säätykunnasta kuninkaalliset neuvonantajat. Tällä lailla pääsivät hallituksenkin asioissa perää pitämään. Pappien säätykuntaa likinnä arvossa oli sotijain, joitten luku silloin, kuin valtakunta oli hyvissä voimissa, meni aina puolen-miljonaan. Palkaksi saivat nämät alusmaita nautittavaksi. Elatuskeinot eli ammatit olivat kolmannen lukuisimman säätykunnan huostaan jätetty. Tähän kuului käsi-työläiset, taiturit ja kauppiaat. – Ekyptissä näemme siis olevan melkein samat kansalliset laitokset kuin Intialaisillakin. Ekyptiläisillä oli aikaisemmin kuin muilla kansoilla viisaat ja säveät la'it ja he antoivat siis muille seurattavan esikuvan. Heidän uskontonsa oli epäjumalien Osiris'in ja Isis'in palvelukseen perustettu. Näitten kuvat palveltiin yli koko Ekyptin maan. Osiris kunnioitettiin sankarina ja maanviljelyksen perustajana. Myöskin oli hän kuvauksena niistä luonnon voimista, jotka tekivät maan hedelmälliseksi. Isis taas oli kuun kuva. Aivan kummallinen tapa vanhoilla Ekyptiläisillä oli muutamien eläinten kunnioitettaminen. Oli, näet, monta lajia eläviä, jotka sen hyödyn vuoksi, joka ihmisillä heistä oli, pidettiin pyhinä. Semmoisia oli kissat, käärmeet ja koirat y.m. Joka tahdollansa jonkun näistä elävistä tappoi, rangaistiin kuolemalla. Mutta erinomaisessa arvossa pidettiin kaksi sonnia, Apis Memphin ja Mnevis Heliopolin kaupungissa. Myöskin epäjumalille uhrattiin sonnia. – Ehkä tämmöinen ilkeä epäusko oli päässyt Ekyptiläisiin juurtumaan, uskovat he kuitenkin, ihmisen elämän jatkautuvan kuoleman jälkeen. Tämän elämän pysyväisyydestä eivät paljon väliä pitäneet, mutta sitä enemmin pitivät kuoleman jälkeiset olot arvossa. Sitä vasten olikin heillä iso huollenpito kuolleista ja haudoista. Kuolleitten ruumiit balsamoittiin ja ovat semmoisinaan, jolloin niitä kutsuttiin muumioiksi, säilyneet vuosi-sadat läpitsensä meidän aikoihin asti. Balsamoittu ruumis käärittiin hienoon kankaasen ja kasvot peitettiin naamarilla, johon kasvojen muoto oli kuvattu. Näin verhottu pantiin muumia arkkuun kalliista puu-aineesta ja laskettiin sitten hautaan. Haudat taas olivat isot maanalaiset luolat, jotka tavallisesti olivat maakunnan läpi kulkevien vuori-selänneitten juurella. He olivatkin haudoiksi hyvin sopivat. Nämät kuolleitten lepokammiot ovat vielä meidänkin aikoihin asti säilyneet, kun elävien asunnot jo aikaa ovat hävinneet.
Jo aikasin rupesivat Ekyptiläiset tähti-oppiin pystymään. He olivat ensimäiset, jotka määräsivät auringon vuoden 365 1/4 päiväksi. Myöskin on mittaus-oppi heidän keksimänsä ja lääkkiys-oppi pääsi heidän kautta parempaan kuntoon. Heistä sai tuo kuvakirjoitus, josta nykyään kaikki Ekyptin muistopatsaat ovat täynnä, alkunsa. Myöskin syntyi heistä ylempi rakennus-taide, ehkä heidän synkeä mielenlaatunsa ja rakkaus muinaisuuteen estikin heidät siinä taiteessa paljon edistymästä. Rakennukset ovat hirvittävästä suuruudestaan kuuluisat. Maailman mainiot ovat Pyramidit ja Obeliskit, nuot Ekyptiläisten jalot muinaisuuden muistot. Obeliskit olivat nelikulmaiset, silitetyt patsaat, jotka usein ulottuivat 200 jalan korkeaksi. Tämän kiven-paljouden kuljettamiseksi ja asettamiseksi oli summattoman paljon työväkeä tarpeella. Sentähden täytyi kansan rasittavilla päivätöillä Pyramidin ja kuningasten hautojen rakennettaessa, menettää aikansa ja voimansa. Niin puhutaan eräästä Keops-nimisestä kuninkaasta hänen yhtä päätä pitäneen 100,000 ihmistä työssä rakentaaksensa pyramidin; ja ilman tämmöstä väen-paljoutta ei olisikkaan semmoisia ihmetöitä voinut syntyä.
Paitsi näitä rakennuksia löytyy myöskin maanalaisia teko-luolia, jotka käytettiin asuin-huoneiksi tahi haudoiksi joko kansalle tahi kuninkaille. Semmoisia katakombi-nimisiä hautoja oli kullakin kaupungilla ainakin yksi, mutta toisinaan useatkin.
Tämä osuus Ekyptin historiasta, jonka nyt olemme kuvailleet, loppuu 8: teen vuosisataan e.Kr. Sen jälkeen valloittivat Etiopilaiset Ekyptin maan, joka jo ennen oli jakaunut useampiin pienempiin valtakuntiin. Ekyptiläiset kyllä loivat vieraan ikeen päältänsä, mutta entinen kukoistus oli jo mennyt palaamattomiin. Tällä aialla tapahtuu vielä tuon mainion Labyrintin rakentaminen. Tähän kuuluisaan rakennukseen kuului kaksitoista peitettyä pihaa, puolentoista tuhatta maan päällä olevata kammiota ja yhtä monta maan alle rakettua.
Muutamien vuosisatojen kuluttua noin v. 650 e.Kr. onnistui Psammetikolle, päästä Ekyptiläisten itsevaltiaaksi. Nyt alkoi uusi aikakausi Ekyptin historiassa. Muukalaiset, jotka ennen olivat olleet maasta suljetut, pääsivät nyt vapaasti maassa liikkumaan. Kauppahalu heräsi yht'äkkiä kansassa. Mutta eipä paljon aikaa suotu tälle uudelle vireydelle, synnyttääksensä uusia voimia Ekyptin maalle. Jo v. 525 saivat Persialaiset koko maan haltuunsa. Ekyptin kansa, joka tähän asti oli ollut kaikista maailman kansoista etevin, muuttui nyt yhä vähäpätöisemmäksi. Kuninkaat olivat Persian läänitys miehet, kunnekka Makedonian kuningas Aleksanteri Suuri v. 332 e.Kr. valloitti Ekyptin maan. Mutta eipä aikaakaan, niin hajosi tuo iso Makedonialainen valta, perustajansa kuoltua v. 323. Silloin otti Ptolemaio, joka oli ollut Aleksanterin sotapäälliköitä, Ekyptin maan hallitaksensa. Siis oli Ekypti taas päässyt itsenäiseksi valtakunnaksi, jommoisena se pysyi, kunnes joutui Rooman käskyn-alaisiksi. Kuitenkin sai kansa pitää omia kuninkaitansa aina vuoteen 31 saakka, jolloin maa tehtiin roomalaiseksi maakunnaksi. Tästä aiasta alkaen hävisi tämä ihmeellinen maa historian muistosta. Kansain-vaellusten aikoina, joista vasta tulemme puhumaan, oli Ekypti milloin yhden milloin toisen kansan rääkättävänä, kunnes yhdistettiin Turkin valtakuntaan, jonka alusmaana se tähän asti on pysynyt. Viimeisellä vuosikymmenisellä ovat tieteet ja taiteet Ekyptin maassa taasen syntyneet uuteen vireyteen ja voimaan.
4. Babylonilaiset ja Assyrialaiset
Nuot Tigrin ja Euphratin virtain ympäriset maakunnat Aasiassa olivat jo ikivanhoista aioista olleet viljelyksen hallussa. Tähän viittaa myös tuo Pyhän Raamatun kertomus Babelin tornin rakentamisesta; Babel eli Babyloni liki Euphratin virtaa, oli muinais-aian kuuluisampia kaupunkia. – Näiltä tienoilta lähtivät useat niistä valloittajista, jotka kauhistuttivat koko Aasiata ja pakoittivat sen kansat valtansa alle. Moseksen kertomukset mainitsevat Nimrod nimisen sankarin olleen Babylonin valtakunnan perustaja. Tämän sanotaan ensiksi ruvenneen Assyrian pääkaupungin Niniven rakentamiseen. Toiset alkutiedot sanovat Ninon tämän valtakunnan perustajaksi. Hänen puolisonsa oli tuo mainio Semirami, joka rakensi Babylonin kaupungin, tehden sitä mainion komeaksi ja uljaaksi, ett'ei maalla mointa ollut. Kaupungin ympärys oli 6 peninkulmaa. Jälkeiset kuninkaat mieltyivät semmoiseen hehkuvaisuuteen, että hallitus kävi yhä riutuvaisemmaksi. Sentähden taisivat Medialaiset helposti kukistaa viimeisen Assyrialaisen kuninkaan Sardanapalin vajonnutta valtaa. Tämä sytytti linnansa tuleen ja poltti itsensä tavaroineen päivineen tuhaksi, noin 900 e.Kr. Tulevina aikoina pääsivät Assyrialaiset taas isoon valtaan, mutta historialla on heistä varsin vaillinaisia tietoja.
Babylonian maa oli erittäinkin maanviljelykseksi sopiva. Iso joukko suurempia ja pienempiä kaivantoja kulki joka haaralta maan läpitse. vasta sittemmin, kuin Kaldaialaiset olivat saaneet Babylonin haltuunsa, nousi tämä kaupunki siihen ihmeteltävään suuruuteen ja komeuteen, joka teki sen maailman mainioksi. Entiseltä olevat rakennukset isonnettiin vallan suunnattomiksi ja uusia mahdottomia ihmetöitä syntyi yhtä päätä, semmoisia oli kaupungin korkeat ja leveät muurit, Semiramin rippuvat yrttitarhat, jotka olivat korkeille ylevyyksille tehdyt.
Babylonilaisissa oli taipumus komeuteen ja hehkuvaisuuteen ylinnä. He tuoksuivat hyvillä voiteilla ja pitivät sinettisormuksia sormilla ja kädessä kaunistetuita sauvoja, joilla käsisiat olivat täynnänsä kaikellaisia koristuksia, niinkuin lintuja, kukkasia y.m., jotka olivat siihen leikatut. Heidän kalliit vaatteet, kauniit matot ja hakatut kivet olivat vanhassa aiassa yli ympärin kehutut. Lavea kaupankäynti sekä maalla että merellä teki Babylonin ison liikkeen keskupaikaksi, johon se myöskin oli vallan sopiva, kun Persian merenlahti ei ollut kaukana. – Merkillinen tapa oli Babylonilaisilla, viedä sairaat torille, että jokainen sivutsemenijä voisi neuvonsa antaa. Tytöt tarjottiin huutokaupalla enimmän maksaville naitaviksi. Tämä naimis kauppa tapahtui vuosittain joka kylässä, ja hinta, mikä kauniista maksettiin, oli välistä hyvinkin suuri. Muutoin olivat Babylonilaiset ikivanhoista aioista kehutut tiedoistaan ja taidoistaan, erittäinkin tähtitieteessä. Sittemmin ruvettiin myös tähtiä jumalallisiksi olennoiksi kutsumaan ja heitä palvelemaan.
5. Phoinikilaiset
Phoinikilaiset eivät ole sota- ja valloitus-teoista vaan keksinnöistä ja teollisuudesta maineensa saaneet. He asuskelivat eteläisessä Syriassa pitkin välimeren kaitaa rannikkoa. Tästä meren likeisyydestä syntyi heissä halu merenkulkuun ja kaupankäyntiin; he olivatkin vanhimmilla aioilla ainoat, jotka jotain laveampaa kauppaa kävivät, vaihettaen eri maitten tuotteet toisiinsa. Ensiksi rupesivat merirosvoiksi välimerellä, mutta pian kuljeskelivat tätä merta kauppioina. Vanhin kauppakaupunki tällä rannikolla oli Sidoni, mutta pian tuli Tyro kaikkein mahtavammaksi kaupassa ja liikkeessä. Tyron rikkaudesta, loisteesta ja kaupan-teosta antaa propheta Hesekiel (27:ssä luvussa) komean kertomuksen. Muut Phoinikilaiset olivat yhtä vireät ja vilkkaat. Matkoiltansa toivat kotiinsa tinaa ja merenpihkaa eli merenkultaa (joka vanhaan aikaan kutsuttiin elektroksi). Nämät aineet oli heidän kaukaisista maista tuominen. Tinaa saatiin Britannian saarista ja merenpihkaa luultavasti Itämeren rannikoilta. Toiselta puolelta taas purjehtivat punaisesta merestä rikkaille etelämaille, onnelliseen Arapiaan ja Intiaan.
Yhtä lavea oli myöskin Phoinikilaisten maakauppa, jota matkajoukoissa eli karavaanissa käytiin Aasian kaukaisimmissa paikkakunnissa. Tämmöiselle matkajoukolle myivät Jaakopin poiat Joseph veljensä.
Näin saivat Phoinikilaiset pitkin maata ja merta kaiken maailman kalliimmat tuotteet, niinkuin kultaa, kalliita kiviä, helmiä, kanelia ja suitsutuksia, jotka käytettiin pyhillä uhrilla. Tämän lavean kaupan tueksi asettivat he siirtokuntia milloin minnekin. Tämmöisiä Phoinikilaisten asettamia siirtokuntia oli Kretassa, Siciliassa, Sardiniassa ja muilla Keskimeren saareilla ja erittäinkin Espanian eteläisellä ja läntisellä rannikolla. Tässä syntyi noin v. 1100 e.Kr. tuo kuuluisa Cadiz. Mutta Phoinikilaisten etevin siirtokunta oli Ahrikan pohjois-rannikolle perustettu Karthago. Näin näemme jo kansojen hämärässä muinaisuudessa pitkin Keskimeren rantamaita vahvoja kaupunkia, joitten satamat oli täynnä liehuvia laivanviiriä, ja kaukaisissa santakorvissa havaitsemme joka haaralle kulkevia matkajoukkoja.
Mutta yhtä ison maineen ovat Phoinikalaiset keksinnöillänsä ansainneet. Heistä luullaan lasin keksintö syntyneen. Tämä aine kuitenkin muinaisuudessa ei niin yleisesti käytetty kuin meidän aikoina. Sittemmin keksivät he purpura-värin, joka saadaan purpura-simpsukan nesteestä. Tämä purpura-neste käytettiin ainoasti kangasten värjäykseksi. Luultavasti on myöskin heistä luvunlasku, raha ja puustavinkirjoitus saaneet alkunsa. – Phoinikilaiset eivät itsenäisyytensä aikana olleet yhtä valtakuntaa, vaan olivat jakauneet moniin omavaltaisiin kaupunkikuntiin, joilla olivat omat perintökuninkaansa. Näitten valta taas oli la'issa hyvin tarkkaan määrätty ja rajoitettu. Näistä kaupungista oli – kuten jo mainitsimme – Sidoni ja Tyro etevimmät. Sittemmin antautuivat Phoinikilaiset Persian vallan alle ja tulivat näin tämän valtion onnen ja onnettomuuden osallisiksi. Vihdoin viimeinkin oli heidän Rooman valtan myöntyminen.
6. Persialaiset
Mediläiset, Bakrilaiset ja Persialaiset, jotka asuivat useimmissa Tigrin ja Indon välisissä maakunnissa, olivat alkuansa ainoastaan yhtä kansaa, nimeltä Arilaiset; myöskin ovat he Zendkielestä, joka oli heille yhteinen ja siis yhdisti heidät yhteen kansaan, saaneet nimitykseksi Zend-kansan. Ensiksi oli Mediläiset näistä etevin, kunnekka Kyro kuningas, kukistettuansa Mediläisten valtaa, perusti Persian suurta valtakuntaa, v. 559 e.Kr. Persialaisten uskonto on mainion Zoroasterin tekemä, joka eli 8: nessa vuosisadassa e.Kr. Hän antoi samaten kuin Moses, yhdessä uskonopilliset ja valtiolliset säännöt, jotka ovat Zendavesta nimiseen kirjaan kirjoitetut. Tämä Zend-kansan pyhä kirja on vasta sata vuotta sitten löydetty ja tutuksi tullut.
Zoroaster ei määrännyt jumalanpalveluksessa mitään epäjumalan-kuvain palvelusta ja templin rakentamista. He jumaloitsivat kuvallisesti valoa ja tulta, jonka synnyttäjä kutsuttiin Ormuzd'iksi. Nämät Ormuzd'in Palvelijat olivat uutteria maanviljeliöitä, josta voimme arvata, kuinka paljon tämä uskonto vaikutti Zendkansan sivistymiseen.
Zoroasterin la'in mukaan on kansa, niinkuin Intiassakin jaettu neljään säätykuntaan: papit, sotijat, maanmiehet ja ammattimiehet. Papit eli Magit olivat, niinkuin itämaissa ainakin, suuressa arvossa. Heidän hallussa olivat rukouskaavat, joilla Ormuzd ylistettiin; ainoastaan heidän kautta olivat rukoukset ja uhrit mahdolliset. He olivat kuningasten neuvonantajat sekä hengellisissä että maallisissakin asioissa. Kuningas taas pidettiin korkeana yliluonnollisena olentona, ikäänkuin Jumalan siaisena maan päällä. Vaikea oli päästä hänen puheelle; hän oli maan ja kansan täysivaltainen herra. Jokainen sana, kuin suustansa lähti, pidettiin niin tärkeänä, ett'ei saanut jäädä unohduksiin, vaan kirjoitettiin ylös. Sentähden oli kirjoittajia aina ympärillänsä. Myöskin suurilukuinen vartia-väki ympäröitsi hänen.
Persian kuningasten tavalliset asuntopaikat olivat Ekbatana, Susa ja Babylon, jotka vaihettelivat toisiinsa sen mukaan, mitä vuodenaiat vaativat. Kuningasten hautausmaa oli Persepolissa, joka oli ikäänkuin kuolleitten pääkaupunki. Kukin ruumis sai täällä oman, välistä vuorenkylkeen hakatun, asuntonsa, johon ei ainoastaan kaikki, minkä elävä ihminen ruumiin ravinnoksi tarvitsee, vaan myöskin iso joukko kultaa ja hopeata oli hänelle pantu. Kaiken tämän hyvän suojellaksensa, seisoi haudoilla suurilukuinen vartiaväki. Vielä meidänkin aikaiset katsastavat kummastuksella ja kunnioituksella noitten suunnattomien rakennusten raunioita.
Valtakunnan yhä karttuva laveus synnytti hallitus-muodon, joka vielä meidänkin aikoina Aasiassa tavataan. Kunkin maakunnan haltiaksi pantiin maaherra eli Satrapi, jolle annettiin iso valta. Mutta jos tämmöinen mies joutui kuninkaan vihoihin, antoi kuningas usein kohdakkoon kaulansa poikki lyödä.
Persialaisilla oli jo ikivanhoista aioista yleinen tapa, pitää syntymäpäivänsä suurimmassa arvossa. Myöskin köyhillä oli semmoisena päivänä runsaammat atriat kuin tavallisesti. Viiniin oli Persialaiset sangen mieltyneet. Heillä oli tapana, juomingissa tärkeitä asioita keskustella. Toisiansa tavatessa olivat heillä monenlaiset tervehdykset. Kaksi ystävää suuteli toistansa; muut tutut suutelivat toisiansa poskille; alhaissäätyinen lankesi vallassäätyisen edessä maahan. Poikalapset olivat aina ikänsä kuudenteen vuoteen asti äitien huostassa eivätkä olleet tähän saakka silmäiltävänäkään. Mutta nyt ottivat isät heidät kasvattaaksensa ja opettivat heitä jousimiehiksi ja ratsastajiksi.
v. 336 e.Kr. kukisti Makedonialainen kuningas Aleksanteri Suuri, tehdessänsä kuuluisan retkensä Aasiaan, tämän mainion Persian valtakunnan. Makedonialainen valtio hajosi 320, mutta Persian valta ei voinut isoon aikaan toipua. Vasta v. 226 jälkeen Kristuksen syntyi Persian valtakunta uudestansa. Tällä väli-aialla (v: sta 320 e.Kr. – v: teen 226 j.Kr.) oli Persian maa ollut ensiksi Syriläisten ja sitten Partilaisten vallassa. Uusi valtakunta pääsi vähitellen hyvään voimaan ja kuntoon. Mutta eipä aikaakaan, niin vaipui onnensa, kun uskonnostansa innolliset Arapialaiset rupesivat maata hätyyttämään. V. 651 j.Kr. tehtiinkin Persia arapialaiseksi alusmaaksi. Myöhemmin v. 1395 valloitti mainio Mongolin ruhtinas Timur eli Tamerlan myöskin Persian maan ja liitti sen äärettömään valtakuntaansa. Persian Shakit eli kuninkaat pääsivät noin v. 1500 itsenäisiksi hallitsijoiksi, mutta kuitenkin koettivat Turkin Sultanit eli Keisarit kauan aikaa pitää tämän itsenäisyyden riidan alaisena. Tästäpä syttyi alinomaisia sotia Turkin ja Persian välillä. V. 1722 oli Persia kokonansa Turkin käskynalainen. Sotasankari Shak Nadir saatti vihdoin viimeinkin v. 1735 maan Turkin valtaherruudesta itsenäiseen oloon, johon viimeisinä aikoina ainoastaan venäläiset ovat koettaneet sekaantua.
