Kitabı oku: «Tietoja maailman kansoista, heidän tavoista, uskonnoista ja vaiheista», sayfa 3

7. Skythiläiset

Tällä nimellä nimitettiin muinaisuudessa kaikki ne raa'at ja sotaiset kansat, jotka asuskelivat koko tuossa hämärässä melkein tuntemattomassa maakunnassa Mustan ja Kaspian merten pohjoispuolella. Ne jotka asuivat likinnä Mustaa mertä pitivät vakinaisia asuntopaikkoja, eläen maanviljelyksestä; muut skytiläiset kansat olivat paimentolaisia. Kaikki nämät kansat kuuluivat Mongolilaiseen kansanluokkaan; nenänsä olivat sisään painetut ja poskensa jotensakin suuret, itse olivat luonteeltansa tuimat ja salaiset. Vangiksi tehdyistä vihollisista uhrattiin yksi kustakin sadasta. Tapettuansa ensimäisen vihollisen, joi Skytiläinen hänen vertansa. Kaikista hänen tappamista vihollisista vei hän päät kuninkaan luokse, saadaksensa häneltä jonkun osan sotasaaliista. Sillä jos ei hän olisi nämät kuninkaan nähtäviksi vienyt, niin eipä tämä olisi voinut urostöitänsä arvostellakkaan. Ankarimpien vihollistensa pääkalloista tekivät he juoma-astioita, jotka rikkaat antoivat sisäpuolelta kullata. Skytiläisten tuima luonne näyttäikse myöskin siitä, miten tekivät liittoa ja kuningasten ruumiit hautasivat. Liittoa tehdessään kaatovat viiniä astiaan ja vihleksien hiviäänsä antoivat he veren pisaroita viinin sekaan. Tähän sekoitukseen kasti sitten kukin liittolainen sota-aseitansa ja viimein joivat kaikki siitä tehden pitkiä rukouksia. Kun kuningas kuoli, niin rumiinsa balsamoittiin ja päällystettiin vahalla; sitten vietiin se sukukuntien ympäri ja kaikkien, joitten tykö tuotiin, piti kerimän hiuksensa, viiltämän otsaansa ja nenäänsä, jopa sysäämän nuoli vasemman kätensä läpitse. Ruumiin viereen haudattiin myös yksi puolisoistaan, juomanlaskija, talliherra ja muut kuninkaan lähimmät palvelijat. Mutta vuoden kuluttua tapettiin vielä viisikymmentä kuninkaan parhaita palvelijoita ja viisikymmentä kauniimpia hevoisiaan. Näitten ruumiit sitten täytettiin jonkunmoisella aineella ja seiväs sysättiin kunkin läpitse ja pantiin sitten pitkänä ratsurivinä haudan ympärillä vartioimaan.

Vasta myöhään onnistui Persialaisille ja sittemmin Aleksanteri Suurelle Skytiläiset valtansa alaisiksi pakoittamaan. Siitä aiasta rupesivat enemmin sivistykseen ja viljelykseen taipumaan.

Ennen kuin jätämme Aasian ja Ahrikan kansoinensa, mainitsemme vielä muutamia sivukansoja, jotka vanhassa aiassa ennen Kristuksen syntymää olivat tutut. Näistä on Armenialaiset, jotka olivat Persialaisille ja Mediläisille heimoa, muistettavia; myöskin Partilaiset, Phrygiläiset, Paphlagonilaiset ja Kappadokialaiset, jotka sittemmin kuuluivat Persian valtakuntaan, eivät ole vallan muistamattomuuteen heitettäviä.

8. Hellenat eli Kreikkalaiset

Kun Aasian ja osaksi myöskin Ahrikan kansat jo olivat jättäneet maailmalle tuhatvuotisen historian, silloin oli vielä Euroopan mannermaa kansoittamaton ja viljelemätön. Jo oli Juudan kansassa Moses perustanut Jumaluusvallan maan päälle ja uskonopillisella ja valtiollisella la'in-laatimuksellaan tehnyt muistonsa iänikuiseksi. Jo olivat Ekyptissä, Phoinikiassa ja Babyloniassa tiedeitten ja taidetta harvat siemenet ruvenneet orastamaan, kun Eurooppa vielä oli kolkkana autiomaana. Ensimäiset asukkaansa näyttävät vähä-aasiasta tulleen, josta he ensiksi pääsivät Hellaan saarentoon eli Kreikanmaahan; jälkeenpäin levisivät skytiläiset kansat Mustan Meren toiselta puolelta pohjaseen päin. Hellenat eli latinaisella nimityksellä nimityt, Kreikkalaiset edistyivät pian kaikin puolin niin, että he kaiken maailman kansoista ovat ansainneet melkein suurimman kunnian: Hellenoista on kaikki viljelys, sivistys ja tiede, jonka pesäksi Eurooppa sittemmin muuttui, lähtenyt. Tämän kansan suurin kunnia on, että se kaikista tän aikaisista kansoista saatti tieteet ja taiteet suurimpaan kuntoon, ja edistytti ihmisluonteen hyvät avut siihen määrään, johon niitten ilman korkeammatta ilmestyksettä ja siitä syntyneettä siveysla'itta oli mahdollinen päästä.

Ei mikään kansa ole niin rikas muinaisaian saduista, kuin Hellenain, eikä ole millään kansalla nämät lapsuuden aikansa muistot niin nerokkaat ja arvolliset, kuin juuri Kreikan kansalla. Vanhimmissa aioissa eivät nimet, Hellena ja Kreikkalainen olleet tavalliset, sillä Hellenat elikkä Kreikan ensimäiset asukkaat olivat Pelasgit, jotka elivät maanviljelijöinä. Nämät rakensivat mahdottoman suuret muurit äärettömistä kivimöhkäleistä, joitten jäännökset ovat säilyneet aina meidän aikoihin asti. Heidän etevin epäjumalan kuva oli Zeus Dodonasta, jota paitsi myöskin muita epäjumalan kuvia palveltiin. Aikojen kuluessa täytyi Pelasgien vetäydä takasin muitten kansojen edestä, jotka sittemmin ottivat yhteisen nimen: Hellenat. Mutta paitsi näitä tuli muista maista muukalaisia meren ylitse. Nämät toivat mukaansa kaikenlaisia taideta Kreikanmaahan. Noin v. 1550 e.Kr. sanotaan Cekropsin tulleen Saisin kaupungista Ekyptistä ja laskenut maalle Attikaan. Hän pidetään Attikan valtion perustajana ja luullaan tänne toimittaneen uskonoppia, maanviljelystä ja lakia, ja myöskin asettaneen avioliitot paremmalle kannalle. Phoinikiasta tuli melkein samaan aikaan Kadmo Boiotiaan, tuoden mukaansa tiedon puustavikirjoituksesta ja muista sivistyksen keinoista. Samaan aikaan nousi Danas Ekyptistä maalle Argoon likitienoille ja perusti tänne valtakunnan, jossa sittemmin Kreikan etevimmät sankarit syntyivät. Näistä kuuluisin oli Herkule, joka tällä Hellenain sankari-aiailla pidettiin suurimmassa kunniassa, kun muka oli vapauttanut maat hirviöistä ja rosvoista ja siis päässyt aikakautensa hyväntekijäksi.

14: nnellä vuosisadalla e.Kr. tuli Pelopi vähäaasiasta hänestä nimitettyyn Peloponeson saarentoon. Jälkeläisensä ottivat haltuunsa tämän saarennon parhaat maakunnat, Elidin, Argolidin ja Lakonian, jossa myöhemmin Spartan kuuluisa kaupunki syntyi. Attikan valtion oikea perustaja sanotaan olleen Teseo niminen sankari, josta vanhat sadut paljon kummallista kertovat. Tämän satuaian loistavista urostöistä on mainittava Hellenain kuuluisa sotaretki Trojan eli Ilion kaupunkiin, joka on vähä-Aasiassa.

Paridi, Troian kuningas Priamon poika, oli Spartasta vienyt Menelao kuninkaan puolison nimeltä Helena. Tämä konnantyö nostatti koko Kreikanmaan vihoihin. Kaikki ruhtinaat, erittäinkin Odysseu Itakan saaresta kohosi tästä häväistyksestä kostoa hakemaan. Nyt koottiin iso sotajoukko, joka kahdella sadalla laivalla vietiin Aasiaan. Mutta Troian kaupunki oli lujilla muurilla linnoitettu ja sen vallit ja tornit olivat hyvässä kunnossa. Priamon vanhin poika, tuo mainio Hektori, oli melkeän sotajoukon johdattajana. Ei voinut siis syttyneestä sodasta niin pian loppua tulla, kuin Kreikkalaiset ensin olivat toivoneet. Kymmenen vuotta tämä kauhea sodanmelske sanotaan kestäneen, ennenkuin Hellenat petoksella valloittivat kaupungin ja hävittivät sen tykkänään v. 1184 e.Kr. Tämän tehtyänsä palasivat Kreikkalaiset Helenan kanssa kotiinsa. Tästä sodasta ynnä Hellenain paluumatkasta on yksi Kreikan vanhimpia ja kuuluisampia runoilijoita Homero tehnyt kaksi suurta Iliadi ja Odysseia nimistä runoelmaa. Viimeisestä, joka kertoo Odysseon kummalliset vaiheet kotimatkallansa, otamme muutamat seikat esitelläksemme, jotka voivat meille antaa jonkunmoisen kuvauksen Kreikkalaisten oloista tällä aialla.

Kun tiedot merenkulussa vielä tähän aikaan olivat hyvin vaillinaiset, täytyi Odyssean paljon harhamatkoja kulkea, ennenkuin pääsi pieneen saareensa ja perheensä tykö. Ensiksi joutui hän Ahrikkaan, josta hän tuulen ajamana tuli Kyklopi-nimisten ihmissyöjäin luokse. Kavaluudella pääsi hän kuitenkin heitä pakoon. Sittemmin kulki hän Sirenain saaren sivutse. Tämän aikaiset sadut sanovat näitten olleen neitikasvoisia hirviöitä, jotka piiloskelivat veden alla, koettaen ihanoilla lauluillaan houkutella sivutsekulkijat tykönsä. Näistä tuli Odysseulle kova vastus. Hänen täytyi pistää vahaa kumppaniensa korviin ett'eivät kuulisi lumojain lauluja. Itsestänsäkin ei muuta neuvoa nähnyt, kuin sitoa ruumiinsa purjepuuhun kiinni. – Myöskin joutui hän haaksirikkoon, josta kuitenkin pelastettiin, kun merenlaineet heittivät hänen erään saaren rantaan. Sieltä löysi hänen kuninkaan tytär Nausikaa, joka piikoinensa oli vaatepesossa. Tämä vei Odysseun kuninkaan hoviin, jossa hän ystävällisesti otettiin vastaan. Sen aikaisten tapojen mukaan istui hän pesään tuhkaan; kuningas itse meni tykönsä, tarttui käteensä ja vei vierasten joukkoon ruu'alle. Sitten tuli naispalvelija korea kultainen vesiastia ja hopeainen pesumalja kädessä ja kaasi hänen kättensä päälle vettä, jopa asettikin eteensä pienen pöydän. Sinne pani edeskäypä sitten leipää, lihaa ja kasvuksia ja juomakaataja antoi hänelle vedensekaista viiniä. Nytpä uhrattiin, joka tapahtui niin, että muutamia viinin pisaroita kaadettiin maahan ja maljat juotiin pohjaan. Toisena päivänä sai Odysseu suuria lahjoja, kun sanoi, kuka oli. Kuningas varusti hänelle laivan, jolla vihdoin viimeinkin pääsi kotiinsa. Täällä nyt tapasi perheensä, oltuansa monta vuotta poissa. – Tästä kreikkalaisen runoilijan kertomuksesta näemme, mimmoisissa selvissä ja suorissa oloissa maailman ylimykset siihen aikaan elivät. Nyt kääntykäämme Hellenain historiaa tarkastelemaan.

Vuosisatoja kului vielä jälkeen Troian hävittämisen, ennenkuin voimme sanoa Kreikan historian luotettavaksi. Vähitellen syntyi tuo Kreikkalaisten omituinen luonne, joka ensiksi osottaikse yksivaltaisuuden muuttamisessa toisiin hallitus-muotoihin. Sillä tähän saakka kaikissa Aasian ja Euroopan kansoissa ei ollut muuta hallitusmuotoa, kuin kuninkaan-valta, joka useinkin oli vallan rajaton. Mutta Kreikkalaisten keskellä syntyi aikojen kuluessa seuraavia uusia hallitus-muotoja. 1. Ylimysvalta, joka on semmoinen että kaikki hallitus on valtion ylimysten käsiin annettu. 2. Harvavaltaisuus, kun ainoastaan muutamat ovat anastaneet korkeimman vallan. 3. Kansavalta, kun koko hallitus on itse kansan kädessä, ja 4. Alhaisvalta, kun alhaiso hallitsee ilman rajoituksetta.

Kreikka oli jo ensi-aioista jakaunut moniin erityisiin valtioihin, joissa milloin yksi milloin toinen näistä hallitusmuodoista pääsi voimaan. Kaikkien etevimmät valtiot olivat Sparta ja Atänai. He tulivat pian koko Kreikan johdattajiksi. Kreikan historian loistavimmalla aikakaudella ovat muut kaupungit ja maakunnat ainoastaan näitten voimakasten valtojen liittolaisina pidettävät. – Spartassa pysyi kuninkaallinen valta vielä järkähtämättömänä, kun tämä hallitusmuoto jo melkein kaikista muista Kreikan valtioista oli hävinnyt. Siellä oli kaksi kuningasta hallituksen johdattajina. Mainio Lykurgo kuningas rupesi tämän valtion la'inlaatijaksi. Hänelle oli, näet, matkoillansa muilla mailla karttunut paljon kokemusta ja tietoa. Myöskin oli hän päässyt aikansa viisaimpien kanssa ystävyyteen. Ensiksi järjesti hän perintökuninkain ja kansankokousten väliseikat sillä tavalla, että asetti "vanhain neuvoskunta" – nimisen valtiolaitoksen. Kunkin jäsenen piti oleman kumminkin kuuskymmenen vuoden vanha. Kuninkailla oli kaksi tärkeätä etuisuutta: sotajoukon johdattaminen sodassa, jossa heillä oli rajaton itsevaltaisuus ja ylimmäinen papinvirka. Lykurgo jakoi maan uudestaan ja muutti siis vanhat nautinto-oikeudet toiselle kannalle. Hän sääsi, ettei mikään maan-omistaja saisi myydä alaansa, vaan olisi velvollinen kuolemansa jälkeen jättää tämä vanhimmalle poiallensa perittäväksi. Mutta suurimman huolen ja tarkastuksen alaiseksi teki hän lapsenkasvatuksen, joka tykkänään muuttui valtio-asiaksi. Jokaista äsken syntynyttä lasta katseltiin tarkasti, olisiko siitä ihmisen alkua. Jos lapsi sitten oli rujokas eli muutoinkin heikko, heitettiin se nälkään kuolemaan, sillä Lykurgo ei kärsinyt muita kuin norjia ja terveitä kansalaisia. Lapset pysyivät äitiensä holhottavina aina 7: teen vuoteen asti. Sillä aikaa täytyi heidän alastomina leikkiä laskea ja paljaina levätä ruokoheinillä, jotka heidän itse omin käsin oli virrasta tuominen; ainoastaan talvisaikana oli heille suotu muutamia lämmittäväisempiä ruohoja vuoteellensa panna. Seitsemännestä vuodesta alkaen otti valtio lapset kokonaan huostaansa. Nyt elivät poikalapset, luokkiin jaettuina, muutamien hallituksen asettamien peräänkatsojien hoidossa, joilla taas oli päällikkönsä, jonka virkaa joku etevimmistä ja kunniotettavimmista kansalaisista toimitti. – Näinpä syntyi kaikissa yksi henki ja yksi mieli, joka teki tasuuden omaisuudessa mahdolliseksi.

Vanhojen kunnioittaminen painettiin syvästi nuorten mieleen. Jokaisen nuorukaisen piti, kadulla kulkiessa, seisahtuen vastata kunkin vanhan kysymykseen, minkä matka ja mikä tehtävänä. Myöskin oli vanhojen seuroissa nuorukainen kielletty mitään puhumasta, ellei häneltä kysytty. Samoin kuin lapset totutettiin nälkää, valvomisia, kuumuutta ja kylmyyttä kärsimään, piti heitä taivutettaman ruumiillisia tuskia sietämään. Sentähden otettiin täällä tavaksi, joka vuosi julkisesti ruoskoilla hosua poikalapset, jotta veri purskahti ulos. Tämmöisessä tilaisuudessa ei saanut rääkkäyksen alainen olla tuskistansa tietävänänsäkään. Mutta tämmöinen erinomainen jylseys ja kovuus ei ollut tapana ainoastaan nuorison kasvattamisessa, vaan kesti koko miesten elin-aikana. Lykurgo sääsi, että atriat piti oleman julkiset ja kaikille Spartalaisille yhteiset. Näitten atriain kustantamiseen piti kunkin kansalaisen joka kuukausi antaman joku määrä hedelmiä ja viljaa. Ei kukaan tohtinut olla poissa tästä atriasta, jonka esimäinen ruoka-laji oli tuo kuulusa musta liemi, joka oli sianpaistista, verestä ja suolasta keitetty.

Lykurgo kielsi kulta- ja hopearahaa käyttämästä ja sen siaan asetti hän rautaa rahan tapaiseksi, että muka tämän suuri paino estäisi ylellistä kaupanliikettä. Spartalaisten ymmärrykselliseen opetukseen ei kuulunut muuta, kuin kirjoitus-oppi välttämättömiin tarpeisin ja muutamia sotaisia ja pyhiä lauluja, joita lauloivat juhlallisuuksilla ja tappelumelskeesen karatessa. Puheliaiuustaitoa ylenkatsoivat, mutta koettivat jo nuoruudessa teroittaa lasten ymmärrystä, totuttaen heitä ajatukseen ja miettimiseen.

Kun nyt omituisuuksiensa kautta paljon erisivät muista Kreikan asukkaista, ei ole ihmeeksi katsottava, että heissä syntyi halu niistä eron saamaan. Olikin, näet, heissä semmoinen sodan-into, ett'eivät pelänneet ilman toisten kansojen avutta sekaantua sotaan ulkomaalaisten kanssa. Lakinsa, joka edistytti ruumiin terveyden, oli vallan omansa, kunnollisia soturia kasvattamaan. Myöskin oli muita laitoksia, joitten tarkoituksena oli tehdä kansa sotaiseksi ja saada se sodan kauhistuksiin mieltymään.

Sotaleirissä oleskeleminen oli oikea juhlallisuus. Täällä lannistui vähän tuo elämän kovuus ja tarkkuus ja olonsa tuli vapaammaksi. Sodan saalis antoi heille varaa jonkinmoiseen ylellisyyteenkin erittäin ruuassa. Purpuravärinen puku, johon Spartalaiset sodassa olivat vaatetetut, seppeleet, joilla tappeluun mennessänsä koristivat hiuksensa, huilujen sointo ja laulujen kajahus, joka innostutti heitä, vihollisten vastaan rientäessä, kaikki tämä teki tuon muuten kauhistavan ja peloittavan sodan heille oikeaksi riemujuhlaksi.

Mitkä urhoollisesti sotien kaatuivat tappelutanterella, haudattiin laakeripuun oksilla seppelöittyinä. Mutta vielä isompi kunnian-osoitus oli se, kun joku purpuravaatteisin käärittynä laskettiin hautaan. Ainoastaan sodassa kaatuneitten haudoille saatiin nimet panna. – Mutta pelkurit tulivat kovimman pilkan ja häväistyksen alaisiksi. Joka oli rivistänsä paennut, suljettiin kaikista voimistelemisen harjoituksista, ei saanut mitään ostaa eikä myydä, tahi pantiin johonkuun yhteiseen paikkaan kilpi kädessä seisomaan sivutsemenijäin pilkattavaksi. Lykurgo määräsi myös, ett'ei kaupungilla saisi olla muuria eli muita linnoituksia; kansalaisten urhoollisuus olisi muka oleva sen ainoana turvana. Tämä yleinen sodanhalu oli myös syynä siihen, ett'ei mikään vapaa ihminen ryhtynyt mihinkään käsityöhön eikä maanviljelykseen, vaan jättivät semmoiset toimet kokonaan orjille, jotka muutoinkin pahasti kohdeltiin.

Muutamia vuosisatoja Spartaa myöhemmin sai myöskin toinen kreikkalainen päävaltio, Atänai, uuden lakilaatimuksen ja hallitusmuodon. Jo aikasin oli Atänassa syntyvä tasavaltainen henki pakoittanut kuninkaanvaltaa peräytymään. Viimeisen kuninkaan, Kodron kuoltua, kumottiin koko kuninkaanvalta ja sen siaan asetettiin arkonta-niminen hallitusmies jonka piti hallituksestansa tiliä tekemän. Alussa valittiin tämä ylimmäinen virkamies elinaikaiseksi mutta pian määrättiin tämä virka-aika kymmeneksi vuodeksi ja vuodesta 682 e.Kr. valittiin yhdeksän arkontaa, joitten virka-aika ei kestänyt muuta kuin vuoden aikaa. Mutta vielä puuttui Atänalaisilta sopivia lakia. Semmoisia antoi nyt viisas Soloni kansalaisillensa v. 594 e.Kr. Hän jakoi ihmiset varallisuutensa jälkeen neljään luokkaan. Ainoastaan kolme näistä taisivat valtiovirkoja toimittaa; neljännellä, joka oli kaikkien lukuisin, oli niinkuin muillekkin oikeus kansankokouksissa huutonsa antaa. Näillä kokouksilla oli rajatoin valta kaikissa hallituksen asioissa. Sillä näissä vahvistettiin kaikki la'it, päätettiin sotaan ja rauhaan kuuluvista seikoista, valittiin kaikki virkamiehet j.n.e. Kun joka miehellä täällä olivat samat oikeudet niin oli kunkin Atänalaisen huudolla arvonsa. Sentähden koettikin Soloni tehdä kansalaisoikeuden saamisen vaikeaksi. Hengen-uhalla kiellettiin ulkomaalaiset kansankokouksiin tulemasta. – Varsinainen tuomio-istuin, jossa rikokset rangaistiin, oli Areopago, jonka istunnot tapahtuivat öisin.

Solonin etevimpiä sääntöjä oli se, että jokainen kansalainen sai omaisuudestansa jälkeenpäätöksen eli testamentin tehdä, mikä ennen oli ollut kielletty. Nyt vasta muuttui omaisuus omistajan oikeaksi omaksi. Ei tarvinnut kenenkään isäänsä vanhoilla päivillä elättää, jos ei tämä ollut opettanut hänelle mitään elatuskeinoa. Lasten kasvattamisen heitti Soloni kokonansa vanhempien huoleen. Mutta voimistelemisen oppi oli myös Atänassa pää-asia lapsen kasvattamisessa.

Edistääksensä isänmaan rakkautta, oli Soloni antanut asetuksen semmoisen, että sodassa isänmaan hyväksi kaatuneitten lapset olisivat valtakunnan kustannuksella kasvatettavat; heidän muistonsa ylistettiin myös julkisella hautauksella ja kiitospuheilla. Joka pahasti kohteli köyhää, lasta eli orjaa, pidettiin rikoksen alaisena ja oli oikeuteen haastettava. Tämmöinen lempeys ja viisaus ovat Solonin antamissa la'issa merkittävät.

Ehkä Hellenat olivat moniin pieniin valtioihin jakauneet, oli kuitenkin paitsi yhteistä kieltä monta seikkaa, jotka liittivät heidät yhteen. Semmoisia olivat yhteisten jumalien palvelus, yhteiset juhlallisuudet, ennustuspaikat ja liittokunnat. Kreikkalaisten ennustuspaikoista oli Delphoin suurimmassa arvossa pidetty. Täällä oli Apollo nimiselle jumalalle rakettu templi, jossa Pythia niminen naispappi puhui ennustukset. Tämmöiseen paikkaan, näet, tultiin aina jumaluudelta neuvoa pyytämään, kun ei omin päin tahdottu tärkeihin toimituksiin ryhtyä tahi muuten salaisista asioista tietoa tarvittiin. Kun nyt Delphoin ennustuspaikka oli suuressa maineessa ja arvossa, oli sille neuvonpyytäjiltä ylen paljon antimia karttunut, joitten joukossa oli kalliita taideteoksiakin.

Yhteisistä kansan juhlallisuuksista oli Olympian kilvoitusleikit kaikkien etevimmät. Nämät vietettiin Elidin maakunnassa. Siihen paikkaan, jossa nämät leikit tapahtuivat, oli tehty kovin pitkä rata, jonka vasen puoli oli ratsuharjoituksiin ja oikea jalkamiesten taisteluksiin määrätty. Yli ympärin, niin laajaan kuin silmä kantoi, istuivat katsojat pitkissä rivissä ja innostuttivat riemuhuudoillaan kilvoittelijat, milloin kiittäen milloin moittien. – Yön vietettyä uhrilla ja lauluilla jumalien kunniaksi, aljettiin leikit auringon noustessa. Taistelus-tuomarit istuivat laipion sisäpuolelle ja kilvoittelijat astuivat esiin aloittaaksensa kilpa-juoksun. Joka ensiksi pääsi perille, sen nimeä ja syntymäkaupunkia huusi nyt julistaja kaikkien kuultavaksi. Nyt kajahtivat kummut laaksot yli ympärin nimensä ylistyksestä ja katsojain riemuhuudoista. Ajomies seisoi pystyssä kaksipyöräisissä vaunuissaan ja tuimat hevosensa riensivät muitten kanssa radalle, jonka päässä seisoi kaksi patsasta, joitten väli vaunujen piti kiertämän, palataksensa kaksitoista kertaa samaa matkaa. Myöskin ruvettiin nyrkkisille ja ratsukilvoitukseen. Juhlallisuuden viimeinen päivä oli voittajain palkitsemiseen määrätty. Tämä tapahtui, sitten kuin pyhässä ahossa oli uhria tehty. Voittajat tulivat komeissa vaatteissa, palmu-oksia kädessä, vieläpä huilunsoittajiakin seurassansa. Kunniapalkinto oli seppele öljypuun oksista, jonka taistelustuomarit laskivat voittajan päähän. Tämmöisen palkinnon saaminen oli suurin kunnia Kreikassa ja voittajan kansalaiset luulivat syntymäkaupunkinsa hänestä saaneen ison kunnioituksen. He toivat hänen, riemukulkua käyden, lauloivat hänelle ylistyslauluja ja asettivat vartalokuvansa Olympiaan, jossa jälkeisinä aikoina monta sataa semmoista on ollut nähtävänä. Voittajain nimet tulivat kuuluisiksi ympäri koko Kreikanmaan. Eräs vanha Kreikkalainen kuoli ilosta, kun syleili poikaansa voittajana, ja hautauksellansa olivat kaikki Olympiassa olevat Kreikkalaiset saapuvilla. Diagora, jalomielinen Hellena Rodon saaresta oli itse ennen kruunattu voittajaksi Olympiassa ja toi vanhaan ikään jouduttuansa molemmat poikansa sinne, jossa kumpikin voitti kunniaseppeleen. Mutta jalomielisesti laskivat nuorukaiset seppeleensä isänsä päähän, nostivat hänen hartioillensa ja veivät hänen katsojain keskelle. Kaikki huusivat hänelle onnen toivotuksia ja heittivät päällensä kukkasia. Vanhuus ei voinut näin suurta onnea kannattaa, vaan vaipui, kaikkien nähden, kuolleena maahan.

Nämät Olympian kilvotus-leikit tapahtuivat säännöllisesti joka neljäs vuosi heinäkuussa. Kaikenlaisia taituria kokoontui tänne toistensa kanssa kilvoittelemaan. Huiluinsoittajat ynnä muut semmoiset lauloivat kaikkien kuullessa laulunsa, taistellen etuisuudesta. – Kaiken tämän kautta pääsi sivistys hyvin edistymään. Täällä saivat ystävät, oltuansa kauan erillänsä, nähdä toisiansa. Täällä syntyi useinkin ystävyys erityisten ihmisten ja kokonaisten kaupunkienkin välillä. Nämät kilvoitusleikit, jotka olivat koko Kreikan yhdistysside, perustivat sittemmin yhteisen aianluvun. Nelivuotinen aika, joka kului näitten juhlallisuuksien välillä, kutsuttiin Olympiadiksi.

Hellenain sorea ja helposti muodostuva kieli oli vielä toinen side, joka yhdisti erityiset lahot yhdeksi kansaksi. Hyvin varhain kukoisti Hellenain keskellä runollisuus. Innostuneet runoilijat ovat runoelmilla, jotka meidän aikoihin asti ovat säilyneet, ylistäneet sankarien jaloja urostöitä. Sittemmin, kun kirjoitustaito tuli tutuksi, edistyi runollisuus yhä paremmin. Jälkeenpäin rupesivat tietoviisaat ihmiskunnan tärkeitä asioita tarkastelemaan ja tutkimaan, levittäen opetuksillansa tiedon valoa ympäri Kreikanmaata. Näihin kuuluvat Pythagora, Sokrate, Plato y.m.

Kaikkien tiedeitten ja taideitten jopa Kreikkalaisten omituisen elämänkin keskuus oli Atänai. Spartassa taas elettiin omin päin eikä huolittu toisten vehkeistä paljon mitään. Atänai oli komein ja rikkain kaupunki koko Kreikassa. Varhain aamuisin tulivat maalaiset huutaen laulaen kaupunkiin, tuoden mukaansa myytävät elatusaineet. Nyt avattiin rihkamapuodit; vähitellen tulivat kadut ihmisiä täyteen ja pauhina karttui karttumistansa. Yksi osa porvaria meni töihinsä ja toiset taas hajosivat kukin tahansa, mikä minnekin. Edellä puolipäivää ja ehtoolla käveltin pitkin Ilisson rantaa ja ympäri kaupunkia. Mutta kaupungin valtatorilla oli väenpaljous kuitenkin aina tihein. Täällä pidettiin usein kansankokouksia, täällä oli Senaatin kokoushuone ja Arkontain tuomio-istuin; yli ympärin oli rihkamapuotia, kultaseppien pajoja ja parran-ajeliain työpaikkoja. Nämät paikat olivat aina täynnä uuteliaita ja laiskuria. Useat harjoittelivat myös metsänkäyntiä ja voimistelemista. Kylpemättä eivät Atänalaiset voineet olla yhtä päivääkään. Rikkaammat pitivät kylpy-laitoksia omissa asumuksissaan, vaan köyhemmät kävivät yhteisissä kylpyhuoneissa. Enimmät Atänalaisista pitivät lyhyet alusvaatteet ja niitten päällä jonkunmoisen kauhtanan, joka peitti ruumiin kokonaan. Tämä päällystakki oli tavallisesti painamaton, vaan rikkailla oli se kalliimmista ja painetuista kankaista tehty. Katsottiin kaikille tärkeäksi oikein näpperästi kääriä tämä kauhtana ympärillensä. Myöhempinä aikoina käytettiin paljon voiteita. Naiset asuivat erinäisessä huonet-osassa ja olivat melkein kokonaan suljetut muitten yhteiselämästä. Atänaissa käytiin tavallisesti jalkasin, mutta rikkaat käyttivät vaunuja ja kantotuolia; tahi antoivat seurassaan olevan orjan kantaa tuolin, johon heidän torilla eli kävelyksillä ollessaan sopi istua. Varakkaat koristivat huoneitansa, miten paraiten voivat. Ruokapöydän tarjoomat nautinnot olivat Atänalaisille hyvin mieleen. Monta ruokalajia hankittiin kaukaisista maista, ehkä Kreikanmaa olikin hyvin rikas hyvistä hedelmistä, kasvuksista, kaloista ja muista luonnon tuotteista. Atria alkoi tavallisesti linnunmunilla ja loppui puunhedelmillä. – Kreikkalaiset eivät istuneet syödessänsä, vaan makasivat makuu-sohvilla niinkuin itämaalaisten tapa oli. Kestiatrioilla oli ruokasali täynnänsä juhlasavua ja muita hyvänhajuisia suitsutuksia. Viinapöydällä kimalti hopea ja kulta-laatukoita, jotka useinkin olivat kalliilla kivillä koristetut. Kukin vieras seppelöittiin ja jokaisella oli orja takanansa. Iloisissa seuroissa valittiin arvonheitolla yksi juomakuninkaaksi. Tämä määräsi kaikki pitoihin kuuluvat seikat, esitti muistomaljat, sääsi leikillisiä juomalakia j.n.e. Riemuisia lauluja ilahutti vierasten sydämmet; lyyry² kävi ympäri koko seuraa ja jokaisen täytyi laulaa joku laulu, kun vuoronsa tuli. – Kreikkalaisilla oli kovin paljon orjia; ainoastaan Attikassa oli niitä noin 400,000. Nämät toimittivat kaikenlaisia asioita; he olivat palvelijoina, keittäjinä, lasten-opettajina, esilukijoina, kopioitsijoina j.n.e. Maalla olivat maanviljelys ja karjanhoito toimimituksinansa. Sota-vankeuteen joutuneet tehtin tavallisesti orjiksi. Myöskin ostettiin orjia varsinaisilta orjankauppiailta. Poikalapsen syntyessä ripustettiin seinälle seppele öljypuun oksista, mutta jos tyttölapsi oli syntynyt, ripustettiin villainen rihma. Öljypuun oksa, näet, viittasi maanviljelys-toimiin ja tuo rihma vaimollisiin askareisin. Kun oli lapsi henkenensä päivinensä kokonaan isän vallassa, laskettiin jokainen äsken syntynyt lapsi isänsä jalkain juurelle. Jos tämä nosti sen helmaansa, oli hän sillä ottanut velvollisuudeksensa kasvattaa lapsi. Mutta jos hän antoi sen olla koskematta, piti lapsi tapettaman tahi heitettämän oman onnensa nojaan. Viimeisinä aikoina tapahtui tämmöinen julmuus hyvin harvoin. Seitsemännellä eli kymmenennellä päivällä jälkeen syntymisen tehtiin kaikille sukulaisille uhri-atria, jossa lapselle annettiin nimensä. Nyt kirjoitettiin nimi sukuluetteloon ja vanhempien täytyi vannoa lapsen olevan heidän omansa. Kahdeksannentoista vuoden iässä piti nuorukaisen sotapalvelukseen lähtemän. Alttarin juurella oli hänen pyhä vala vannominen ei milloinkaan häpäisevänsä valtion sota-aseita vaan uhraavansa hengen isänmaan hyväksi. Hellena kun pääsi kahdenkymmenen vuoden ikäiseksi, pantiin sukunsa mieslukuun. Nyt sai hän käydä kansankokouksissa, hakea valtiovirkoja ja itse tavaransa holhoa. Nuorison sivistyskeinot olivat voimisteleminen ja soitanto; voimistelemista opittiin Gymnasio nimisissä opetuslaitoksissa. Nämät olivat suuret rakennukset, joitten ympärillä oli puutarhoja ja pyhä aho. Myöskin oli niissä kylpyhuoneita ja isoja salia, joihin puhelijat ja tietoviisaat kokoilivat oppilaisensa. Soitannossa, runoelmataiteessa ja muissa tieteellisissä aineissa saivat lapset opetusta erityisistä kotiopettajista. Kuvaveiston, maalauksen ja rakennustaiteen saattivat Kreikkalaiset erinomaisen korkealle kannalle; kuvaveistolliset teoksensa eivät vielä ole etevämpiänsä nähneet. Yhtä kuuluisat ovat he tieteellisistä ja runollisista harjoituksistaan. Heistä on kaikki sivistys lähtenyt; he ovat päässeet muitten kansojen opettajiksi.

Ottakaamme nyt tämän kansan ulkonainen historia tarkastellaksemme. Kreikan ulkonainen rauha häirittiin ensiksi v. 490 e.Kr., kun Persialaiset samosivat maahan. Tuli, näet, iso persialainen sotajoukko kuudella sadalla aluksella ja nousi maalle Attikan rannikkoon. Täällä tuo urhoollinen Miltiade Maratonin lakeudella hävitti koko persialaisen sotavoiman. Mutta Persialaiset eivät jättäneet sitä asiaa siksensä, vaan Xerxes kuningas vei vähän aikaa jälkeenpäin äärettömän sotavoiman Kreikanmaalle. Salaminin saarella, Atänain likipaikoilla nousi ankara meritappelu, jossa Kreikkalaiset Temistoklen johdatuksen alla saivat oivallisen voiton, hävittäen melkein tykkönään vihollisten laivaston. Tämä sota, jossa Kreikkalaiset yhä pääsivät voitolle, kesti vielä muutamia kymmenkuntia vuosia, kunnekka sota itsestään taukosi noin v. 449. Mutta valitettavasti syttyi Spartan ja Atänain välillä keskinäisiä riitoja, jotka pian muuttuivat verisiksi sodiksi, jotka aikaan pitkään turmelivat varallisuuden ja toimellisuuden. Kun valtioitten voimat näistä kestävistä riidoista uupuivat, pääsi Makedonian kuningas Philippo sekaantumaan Kreikan sisällisiin oloihin. Hänen oli sitten helppo asia, pakoittaa Kreikkalaiset valtaherruuteensa mieltymään. Poikansa Aleksantero Suuri päätti isänsä alkaman työn. Kreikan vapaus ja itsenäisyys meni palaamattomiin. Makedonian valtakunnan hajottua, koetti Kreikka riutuvaisena jäännöksenä vapauttansa suojella. Mutta jo v. 146 e.Kr. tuli tämä maa Rooman käskyn-alaiseksi ja pysyi nyt Roomalaisten valtaan yhdistettynä, Kun tämä v. 395 jälkeen Kristuksen jaettiin kahteen osaan, läntiseen ja itäiseen valtakuntaan, pantiin Kreikanmaa itäiseen kuulumaan. Itäinen valtakunta, jonka pääkaupunki oli Byzantsi (Konstantinopel), tuli Kreikan keisarikunnan nimiseksi. Tämä valtio, johon nyt varsinainen Kreikka oli liitetty, tuli v. 1453 j.Kr. Turkkilaisten haltuun. Näitten orjuuden alla Kreikkalaiset pysyivät, kunnekka Turkkilaisten kovuus ja julmuus karttui siihen määrään, että heidän väkisinkin täytyi ruveta maansa vapauttamiseen. Tämä onnistui heille viimein monivuotisten vaihetten ja kärsimysten jälkeen. Kreikka tuli nyt jälleen itsenäiseksi valtakunnaksi.